GLOBAALISTUMINEN LUO PAINEITA JA TARJOAA MAHDOLLISUUKSIA SUOMEN METSÄSEKTORILLE
|
Toimittanut Ulrica Gabrielsson Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS - järjesti 15.4.1998 keskustelutilaisuuden aiheesta "Globaalistuminen luo paineita ja tarjoaa mahdollisuuksia Suomen metsäsektorille". Tilaisuuden avasi Tutkaksen puheenjohtaja Martti Tiuri, joka toimi myös puheenjohtajana. Alustajina toimivat maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä, professori Pasi Puttonen Helsingin yliopiston Metsäekologian laitokselta, professori Heinrich Spiecker Institut für Waldwachstum, Albert-Ludwigs Universität, Freiburg im Breisgausta, Saksasta ja professori Matti Palo Metsäntutkimuslaitoksen Helsingin tutkimuskeskuksesta. Tilaisuuteen osallistui noin 50 henkilöä. Tähän julkaisuun sisältyvät kaikki tilaisuudessa pidetyt alustukset.
Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä: Miten globaalistuminen vaikuttaa suomalaiseen metsänomistajaan ja metsäpolitiikkaan Professori Pasi Puttonen: Suomen metsänhoidon ja metsäntutkimuksen ongelmat hiukan kauempaa katsottuna (British Columbia, Kanada) Professori Heinrich Spiecker : Recent changes in forest management in Europe, implications for forest research (Metsänhoidon viimeaikaiset muutokset Euroopassa ja niiden vaikutus alan tutkimukseen) Professori Matti Palo: Metsätalouden ja metsäntutkimuksen haasteet globaalistuvassa maailmassa
MITEN GLOBAALISTUMINEN VAIKUTTAA SUOMALAISEEN METSÄNOMISTAJAAN JA METSÄPOLITIIKKAAN1. Johdanto Arvoisat kuulijat, Globaalistumisen ovat saaneet aikaan ennen kaikkea teknologian kehitys ja maailmanlaajuinen talouden liberalisointi. Molemmat ilmiöt ovat metsäsektorin kehittymisen ja sen tuotteiden viennin kannalta olleet keskeisiä. Ehkä tämän takia me suomalaiset metsätoimialamme tärkeydestä hyvin tietoisina suhtaudummekin tehtyjen selvitysten perusteella pääosin myönteisesti globaalistumiseen. Maailmanlaajuinen ja alueellinen metsäyhteistyö on ollut viime vuosina ennen näkemättömän vilkasta. Sitä vauhdittavat metsien häviäminen ja aavikoitumiskehitys, metsäluonnon terveyttä, elinvoimaisuutta ja monimuotoisuutta uhkaavat toimet, ilmastomuutosten hallinta sekä eri sektoreilla tapahtuva globaalistuminen. Kansainvälisten kansalaisjärjestöjen johtamat kampanjat ovat tulleet meille tutuiksi julkisen sana välityksellä. Näiden ilmiöiden seurauksia arvioitaessa valtioiden väliset rajat usein menettävät merkityksensä. Myös EU-jäsenyys on johtanut maa- ja metsätalouden toimintaedellytysten muuttumiseen. Tämänpäiväinen seminaari tarkastelee sitä, kuinka kansainvälistyminen vaikuttaa metsätalouteen. Minulle osoitettu aihe on vaativa ja laaja. Tällä otsikolla olisi kenties ollut perusteltua pyytää tänne metsänomistajien edusmies tai -nainen. Esityksessäni tulen tarkastelemaan ensiksi sitä, kuinka Suomessa on toteutettu metsiä koskevat kansainväliset sitoumukset. Näihin luen etenkin YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin (UNCED) päätökset ja Euroopan toisen metsäministerikonferenssin päätöslauselmat. Toiseksi arvioin sitä, kuinka eräiden metsiä koskevien sopimusten, kuten biodiversiteettisopimuk-sen, toimeenpano vaikuttaa Suomen metsätalouteen. Kolmanneksi esitän joitain näkökantoja metsäntutkimuksen osalta. Lopuksi puutun vielä kansainvälisen metsäpolitiikan ja kansallisen metsätalouden suhteeseen. Olisi mielenkiintoista pohtia myös metsäteollisuuden sijoittumiseen vaikuttavia tekijöitä, mutta tyydyn tässä pariin kommenttiin. Suomalaiset metsäyritykset ovat kansainvälistyneet entistä enemmän ja lähes 90 % tuotteista suuntautuu ulkomaille. Sijoittuminen myös tärkeimmille markkina-alueille on ollut äärimmäisen tärkeä metsäteollisuutemme kilpailukyvyn kehittymiselle. Ellei tuotteiden vientiä oteta lukuun metsäteollisuutemme on toistaiseksi lähinnä eurooppalaistunut, ei juurikaan globaalistunut. Mitä jatkossa seuraa, tulee olemaan myös metsänomistajille tärkeä. Haluan todeta, että julkisen vallan harjoittaman politiikan eräänä tehtävänä on turvata edellytykset myös kotimaisille investoinneille, jotta puulla olisi riittävä kysyntä. Oma kysymyksensä on Venäjän valtavien metsävarojen hyödyntämisen tulevaisuus. Olisi perin merkillistä, mikäli Suomi tyytyisi vain seuraamaan orastavaa kehitystä lähinaapurissa. 2. UNCED:n ja Helsingin metsäministerikonferenssin päätösten toimeenpano YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa (UNCED) vuonna 1992 hyväksyttiin metsien hoitoa, käyttöä, suojelua ja kestävää kehitystä koskevat niin sanotut metsäperiaatteet ja toimintaohjelma agenda 21 suositukset. Samalla tunnustettiin ensimmäistä kertaa YK:n historiassa metsien ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja henkinen merkitys. Valtioiden tehtävänä on ottaa huomioon nämä periaatteet kansallisessa metsäpolitiikassa. Ne ovat antaneet myös pohjan kansainväliselle metsäyhteistyölle paikallisella, kansallisella, alueellisella ja maailmanlaajuisella tasolla. Euroopan toinen metsäministerikonferenssi, joka järjestettiin Helsingissä 1993, toi Rion metsäperiaatteet, toimintaohjelman ja biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen tavoitteet käytännön tasolle. Tuolloin Euroopan metsäasioista vastaavat ministerit allekirjoittivat yhteiset periaatteet kestävälle metsätaloudelle ja Euroopan metsien biologisen monimuotoisuuden ylläpitämiselle. Kolmas metsäministerikonferenssi pidetään Lissabonissa kesäkuun alkupäivinä tänä vuonna. Maassamme on vallinnut pitkälle menevä yhteisymmärrys siitä, että Suomen tulee toteuttaa nämä periaatteet mallikkaasti. Kansallisesti olemme toteuttaneet edellä mainitut linjaukset toisaalta metsätalouden ympäristöohjelman ja sen seurannan sekä toisaalta metsälainsäädännön kokonaisuudistuksen kautta. Lisäksi luonnonsuojelulain uudistaminen, vanhojen metsien suojeluohjelmien laatiminen ja sen rahoituksesta sopiminen, kestävän metsätalouden kriteerien ja indikaattoreiden valmistaminen, alue-ekologisen suunnittelun käyttö, luonnonhoitokoulutus, metsäsertifiointi ja työn alla olevat alueelliset tavoiteohjelmat toteuttavat osaltaan Rion ja Helsingin velvoitteita. UNCED:n päätösten seurantaa varten perustettiin vuonna 1995 YK:n kestävän kehityksen toimikunnan (CSD) alaisuuteen hallitusten välinen metsäpaneeli (IPF). Metsäpaneeli tarkasteli metsäkysymyksiä laaja-alaisesti ja se sai työnsä päätökseen tämän vuoden alussa. Metsäpaneelissa sovittiin yli sadasta toimenpide-ehdotuksesta kestävän metsätalouden edistämiseksi. Näiden toteutukseen maat sitoutuivat YK:n yleiskokouksen erityisistunnossa UNGASS:ssa viime kesäkuussa. Tuolloin myös päätettiin jatkaa kansainvälistä metsäpoliittista vuoropuhelua hallitustenvälisen metsäfoorumin (IFF) alaisuudessa. Mitä nämä sovitut toimenpide-ehdotukset sitten merkitsevät Suomelle ja suomalaiselle metsänomistajalle? Ja kuinka ne tullaan siirtämään käytäntöön? Metsätaloutemme on läpikäynyt valtavan uudistumisen 1990-luvulla, enkä usko, että nämä uudet suositukset ovat Suomelle mitenkään ongelmallisia. Tämän vuoden haasteena on kansallisen metsäohjelman laatiminen. Katsoisinkin, että metsäpaneelin suositusten käytäntöön pano sekä muidenkin kansainvälisten sitoumusten tulisikin tehdä pitkälti juuri kansallisen metsäohjelman välityksellä. 3. Metsiä sivuavat useat kv. sopimukset Metsiä sivuavat useat eri sopimukset. Näitä ovat esimerkiksi:
Tarkastelen nyt vain kahta ensiksi mainittua sopimusta, eli ns. biodiversiteettisopimusta ja ilmastosopimusta. Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden suojelu, sen kestävä käyttö sekä käytöstä saatavien hyötyjen oikeudenmukainen jako. Sopimustekstissä ei mainita metsiä erityisesti, mutta sopimus koskettaa metsiä ja metsätaloutta läheisesti, koska suuri osa luonnon monimuotoisuudesta esiintyy maailman metsissä. Biodiversiteettisopimuksen toteuttamisessa etusijalla ovat olleet mm. Kansallisen biodiversiteetin suojelustrategioiden laatiminen ja niiden yhteen sovittaminen kansallisiin kehitysohjelmiin. Lisäksi esille on myös otettu bioturvallisuuteen liittyvät asiat, teknologian siirtokysymykset sekä alkuperäiskansojen ja paikallisväestön hallussa oleva monimuotoisuuteen liittyvä tieto. Maassamme kansallinen biodiversiteettitoimikunta on saanut valmiiksi ehdotuksen Suomen biologista monimuotoisuutta koskevaksi kansalliseksi toimintaohjelmaksi vuosille 1997-2005. Toimikunnan johtoajatuksen mukaan kunkin hallintoalan ja sektorin tulee itse huolehtia luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. Maa- ja metsätalousministeriö onkin laatinut oman hallinnon-alansa uusiutuvia luonnonvaroja koskevan toimintaohjelman vuonna 1996. Biodiversiteettitoimikunta tarkasteli työssään myös biodiversiteettisopimuksen täytäntöönpanoa maassamme. Johtopäätöksenä oli, että keskeisimmillä toiminta-alueilla maa- ja metsätaloudessa ja ympäristöhallinnossa sekä lainsäädännössä, biologisen monimuotoisuuden suojelulla on jo kansainvälisen ja kriittisen tarkastelun kestävät rakenteet. Biodiversiteettisopimuksen osana ollaan parhaillaan valmistelemassa metsiä koskevaa maailmanlaajuista erillisohjelmaa. Viime päivinä olemme saaneet seurata julkisissa tiedotusvälineissä Suomen valmistautumista ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan hiilidioksidipäästövähennystavoitteiden sopimisesta EU:n kesken eli ns. EU:n yhteisestä taakanjaosta. Ilmastosopimuksen tavoitteenahan on ilmakehän sisältämien kasvihuonekaasujen vakiinnuttaminen niin, että torjutaan ilmastonmuutos pitkällä aikavälillä. Kiotossa sovittiin, että EU-maiden tulee yhteisesti vähentää hiilidioksidipäästöjä yhteensä 8 % vuoden 1990 tasosta. Metsät liittyvät ilmastosopimukseen siten, että ne ovat merkittävä hiilidioksidin sitoja eli hiilinielu merien ja muun biomassaa kasvavien alueiden lisäksi. Toisaalta metsät ovat myös merkittävät hiilen varastoina. Mahdollinen ilmastomuutos vaikuttaisi todennäköisesti myös maailman metsiin. Vielä on aikaista arvioida mitä vaikutuksia uusilla sitoumuksilla ja metsänielun sisällyttämisellä päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi on metsätalouden harjoittamisen kannalta. Tietyt metsätalouden toimenpiteet otetaan huomioon hiilitaselaskelmissa ns. varastomuutoksena. Laskentatavasta ei saa tulla rasite Suomen kaltaiselle kestävää metsätaloutta harjoittavalle maalle. Laskentatapojen ei myöskään tulisi suosia vain istutusmetsätaloutta, sillä se saattaisi johtaa olemassa olevien metsien tilan heikkenemiseen tietyillä alueilla. Tutkijat ovat arvioineet, että hiilitaseen kannalta paras ja kestävin vaihtoehto on nykyisten kaltaisten metsänkäsittelytapojen harjoittaminen ja metsien hiilensitomiskyvyn ylläpito sekä puunkäytön lisääminen fossiilisten tuotteiden kustannuksella. On kuitenkin selvä, että ilmastomuutosta ja -sopimusta koskevan tieteellisen tiedon tarve on edelleen suuri. Yhteistä näille edellä mainituille sopimuksille on, että ne tarkastelevat metsäasioita varsin rajoittuneesta näkökulmasta. On hämmentävää huomata, että eräät ympäristön suojelun kansainväliset tavoitteet, kuten ilmastonsuojelu ja luonnon monimuotoisuuden suojelu voivat muodostua toisilleen vastakkaiseksi käytännön toimenpiteiden osalta. Siksi Suomi, yhdessä muiden EU-maiden kanssa, on pyrkinyt saamaan aikaiseksi maailmanlaajuinen ja kokonaisvaltainen metsäsopimus. Sopimus ottaisi huomioon metsien taloudelliset, ympäristölliset, sosiaaliset ja kulttuuriset näkökohdat. 4. Metsäntutkimus kansainvälistyy Myöhemmissä puheenvuoroissa tullaan käsittelemään metsäntutkimuksen kansainvälistymistä yksityiskohtaisesti, mutta haluan tuoda esille muutaman näkökannan. Suomen metsäntutkimuksen painopistealueet on määritelty viimeksi vuonna 1995 kun maa- ja metsätalousministeriö julkisti eri tahojen kanssa yhteistyössä valmistellun Suomen metsätutkimusohjelman. Ohjelmassa mainittiin yksitoista painopistealuetta, joiden mukaan kansallista metsäntutkimustamme onkin jo suunnattu. Aivan kuten metsätaloutemme ja -politiikkamme, niin myös metsäntutkimuksemme tulee olla suuntautunut kansainvälisesti. Hallitustenvälinen metsäpaneeli sivusi työssään metsäntutkimusta. Erityisesti on tunnustettu tarve vahvistaa metsäpolitiikkaa tutkivaa ja sitä tukevaa tutkimusta. Metsäpoliittisen tutkimuksen painopisteiden määrittäminen edellyttää kuitenkin metsäpoliittisen ympäristön hyvää tuntemista. Suomalaiset metsäntutkijat ovat kiitettävästi kansainvälistyneet. Laaja yhteisymmärrys vallitseekin siitä, että tulevaisuuden tutkimustarpeita ei voida tyydyttää ilman kansainvälistä ja poikkitieteellistä lähestymistapaa. 5. Kansainvälinen metsäpolitiikka ja Suomen metsätalous Kuinka edellä kuvattu aktiivinen ja monitahoinen kansainvälinen yhteistyö liittyy Suomen metsätalouteen? Mitkä ovat Suomen kannalta elintärkeitä kysymyksiä kansainvälisessä metsäyhteistyössä? 1990-luvulla metsätaloudelle asetetut tavoitteet ovat muuttuneet. Kansallisesti ja kansainvälisesti on siirrytty kohti kestävän metsätalouden harjoittamista. Metsien puuntuotannon ohella kiinnitetään entistä enemmän huomiota metsien muihin hyötyihin. Tietyt metsien tarjoamat hyödyt ovat paikallisia kuten virkistyspalvelut tai tulo- ja työllisyysmahdollisuudet. Osa hyödyistä koskee koko ihmiskunnan tulevaisuutta kuten metsien vaikutus ilmastomuu-tokseen tai luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Haasteena onkin löytää sellaiset menettelytavat, joilla näitä eri hyötyjä voitaisiin edistää ja tuottaa tasapainoisesti. Esimerkkeinä voidaan mainita kuinka yksityiselle maanomistajalle tulisi korvata tietyn eliölajin suojelun kustannukset tai mahdolliset hyödyt tai kuinka esimerkiksi ilmakehästä metsiin sitoutuva hiilivarasto voitaisiin edelleen vaihtaa hiilidioksidin päästöoikeudesta esimerkiksi teollisuudelle? Toisaalta metsäpolitiikan harjoittamisen keinot ovat muuttuneet maailmanlaajuisesti. Yleisesti katsotaan, että julkisen vallan tulisi keskittyä luomaan lähinnä vain edellytyksiä muiden ryhmien toimintaa varten sekä puuttumaan niiden toimintaan vain erillistapauksissa. Samalla on kehitetty uusia välineitä ja menettelytapoja, kuten kestävän kehityksen indikaattorit, sertifiointi ja erilaiset sähköiset tietokannat. Tiedon hallinnasta, verkostoitumisesta, avoimuudesta ja eri ryhmien jäsenten osallistumismahdollisuuksien turvaamisesta on tullut yhä merkittävämpi näkökohta myös metsäalalla. Tieto toimenpiteistä maailman eri kolkissa voi välittyä muille alueille pikavauhtia ja tämä asettaa uusia haasteita myös sektorin viestinnälle. Suomi on korostanut kansainvälisessä metsäpolitiikassa yhteistä vastuutamme maailman ja sen metsien tulevaisuudesta. Toisaalta voidaan korostaa myös taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kehityksen kokonaisvaltaista edistämistä. Kansainvälisessä vertailussa Suomessa metsätalous perustuu paljolti suuriin pinta-aloihin, hyvään infrastruktuuriin ja tietotaitoon sekä luonnonmukaisen metsätalouden harjoittamiseen kestävästi. Kansainvälisessä yhteistyössä toimialalle voi muodostua uusia haasteita:
Kansainvälinen vaikuttaminen edellyttää kansallisen ja kansainvälisen työn yhteen sovittamista. Näin tarjoutuu mahdollisuus suomalaisen asiantuntijuuden ja tietämyksen hyödyntämiseen myös muualla. Vain olemalla aktiivinen kansainvälisessä yhteistyössä voidaan tulevaisuudessa parhaiten turvata toimialan kestävyys, kannattavuus ja kilpailukyky.
Helsingin yliopisto, Metsäekologian laitos SUOMEN METSÄNHOIDON JA METSÄNTUTKIMUKSEN ONGELMA HIUKAN KAUEMPAA KATSOTTUNA (British Columbia, Kanada) Herra Ministeri, arvoisat kansanedustajat, hyvät kuulijat, Kuten ymmärrätte tulen puhumaan sillä erehtymättömyydellä, jonka muutaman vuoden poissaolo Suomesta minulle sallii. Tässä esityksessä käyn enemmän läpi metsäntutkimuksen yleisiä ongelmia kuin että katsoisin niitä pelkästään metsänhoidon kannalta. Ne muutamat esimerkit, jotka otan, koskevat sitten enemmän metsänhoitoa, joka on oma alani. Miksi tässä on valittu vertailualueeksi Brittiläinen Kolumbia, johtuu siitä, että se on yksi niistä maailman metsätaloutta harjoittavista maista, taikka tässä tapauksessa provinssi, jolla metsätalous on vielä tärkeämpi kuin Suomessa. Siellä provinssin vientitulosta yli 60 % tulee metsätaloudesta ja siihen liittyvästä toiminnasta. Suomessa vastaava luku on noin vajaa 40 %. Siellä myös metsätalouden bruttokansantuoteosuus on iso kansainvälisesti verrattuna. En kuitenkaan lähde vertaamaan millään lailla metsäntutkimuksen laatua näissä kahdessa maassa. Mielestäni ne eivät ole verrattavissa, koska metsätaloudella ja siihen liittyvällä tutkimuksella on aina kansallinen lähtökohta, kansalliset tavoitteet, työllisyystavoitteet, teollisuustavoitteet jne. Vaikka ollaan kuinka kansainvälisiä, niin on aina mukana tärkeitä kansallisia näkökulmia. Siinä mielessä esittäisin kansallisen ns. "ruisleipävertauksen" metsätalouden ja metsäntutkimuksen suhteen; eli kun viedään ruisleipää muualle lahjaksi. Ruisleipä ei välttämättä maistu hyvältä, se saattaa aiheuttaa ruuan sulatushäiriöitä ja muitakin häiriöitä. Sama on metsätaloudessa ja metsäntutkimuksessa; se ei ole suoraan siirrettävissä toisen kulutukseen, koska sillä on kansallinen alkuperä - kuten perinneruuilla aina. Seuraavassa käyn lävitse muutamia vahvuuksia, hieman heikkouksiakin, uhkia ja mahdollisuuksia suomalaisesta metsäntutkimuksesta. Ministeri Hemilän esityksessä tulikin jo muutamia vahvuuksia esille. Ensimmäinen ja selvä vahvuus on se, että Suomessa yleinen metsäpolitiikka on suhteellisen vakaata verrattuna vaikka Brittiläiseen Kolumbiaan, missä hallituksen muuttumisen myötä muuttuu myös metsäpolitiikka. Samanlaista suurta aaltoliikettä ei ole ollut Suomessa edes vuosikymmenien metsäpolitiikassa. Tietty metsäpolitiikan vakavuus on todella vahvuus ja sen merkkinä ovat monet metsäohjelmat, joita on vuosikymmenien kuluessa Suomessa ollut ja edelleenkin rakennetaan. Esimerkkinä tästä vahvuudesta on, kuinka uusi metsäpolitiikka viedään lainsäädäntöön ja käytännön metsänhoitoon, esimerkiksi verotuksellisin keinoin. Toinen näkökulma suomalaisesta tasaisuudesta on, että suomalaiset ovat mielipiteiltään aika yhtenäinen kansa, vaikka meillä eriäviä mielipiteitä on, mutta verrattuna Kanadaan tai Yhdysvaltoihin meidän mielipiteiden kirjo on kapeampi. Sen jälkeen kun meillä jotakin päätetään, se on sitten suhteellisen helppo toteuttaa, mikä on vahvuus tietyssä mielessä. Meillä on mielestäni hyvin selvä metsäsektori ja myös vielä isompi alue, metsäklusteri, johon metsäteollisuuden lisäksi kuuluu sen osaaminen ja teknologia, jota tarvitaan metsäteollisuuden rakentamisessa ja tuotannossa. Eikä vähäinen vahvuus ole se, että Suomessa jo suhteellisen kauan sitten saavutettiin puuntuotannollinen kestävyys metsätaloudessa. Sitä vasta monilla alueilla suunnitellaan. Esimerkiksi Brittiläinen Kolumbia on esimerkki siitä, että sen puuntuotannollinen kestävyys ei ole tällä hetkellä hallinnassa. Suomessa on hyvä metsäntutkimuksen tai metsätalouden infrastruktuuri. Meillä on tutkimuslaitokset, siihen liittyvä korkeakouluopetus, suhteellisen hyvät kansalliset ja kansainväliset yhteydet, metsäntutkimuksessa hyvä alueellinen kattavuus ja yleinen kokemus, tietty tuntuma, että me osaamme metsätalouden asiat. Se ei ole välttämättä mitattavissa oleva asia. Meillä on kokemusta metsäntutkimuksesta ja metsätaloudesta noin sadan vuoden ajalta. Vahvuutta on myös hyvät metsätalouden tietojärjestelmät, jotka kansainvälisesti ottaen ovat todella korkealla tasolla. Valtakunnan metsien inventointitiedot ja siihen liittyvät puuston kasvu- ynnä muut tiedot ovat jo vuosia olleet strateginen tieto, jota on käytetty metsäteollisuuden laajennuksissa ja suuntaamisessa. Inventointitulokset ovat sellainen strateginen tieto, joka viimeaikaisiin metsäpoliittisiin kysymyksiin, nimen omaan monimuotoisuuteen liittyen, on todella hyvä tietolähde ja jota vain harvoilla mailla on. Aikaisemmin ministeri Hemilän puheessa tuli esille tutkijoiden kansainvälisyys ja se on selvästi lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mistä löytyy metsäntutkimuksen ja metsänhoidon heikkouksia? Mielestäni maailmalla ei tunneta Suomen metsätaloutta ja metsäntutkimusta kovinkaan hyvin. Se tunnetaan joistakin sopimuksista, olkoon se monimuotoisuutta koskevat Helsinki-prosessin sopimukset, tai jostakin tietystä kokouksesta, "ai niin, se IUFRO järjestettiin Tampereella". Sisällöllisesti paremmin tunnetaan Ruotsin metsätalous. Vaikka sisällöllisesti Suomen ja Ruotsin metsätaloudella ei ole isoa eroa, useimmiten viitataan Ruotsin metsätalouteen ja sen menetelmiin, kuinka he Ruotsissa tekivät tämän tai tuon monimuotoisuus-lainsäädön ja kuinka hyvältä se näytti. Suomea ei mielestäni tunneta sen metsätalouden sisällöstä. Siinä meillä metsäammattilaisilla on tekemistä. Toinen heikkous liittyy osallistuvaan suunnitteluun, jonka huomasin olevan mukana niissä suunnitelmissa, joita ministeri Hemilä esitti. Kansalaisten osallistuminen metsätaloutta koskevaan keskusteluun ei ole niin laajoja kansalaispiirejä sisällyttävä kuin se on mitä esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, kanadalaisessa tai yhdysvaltalaisessa metsänsuunnittelussa. Osa tästä johtuu siitä syystä, että meillä niin suuri osa metsänomistuksesta on yksityismetsäomistusta. Metsäntutkimuksen selvä heikkous tällä hetkellä on, ettei meillä ole vapaata tutkimusrahoitusta. Kaikki tutkimusvarat on laitettu tutkimusohjelmiin, tai tutkimuslaitosten kysymyksessä ollen, varat on hyvin pitkälle sidottu olemassa oleviin hankkeisiin. Tämä asiaintila mielestäni rajoittaa sitä joustavuutta taikka reagointikykyä, mikä pitäisi aina tutkimussuunnittelussa olla, jotta voidaan tarttua uusiin suunnitelmiin. Ja se rajoittaa myös sitä, ettei voida ylläpitää sitä muutaman prosentin luovaa hulluutta, joka aina tulee sisältyä tutkimukseen. Toinen johtopäätös on, että kun kaikki tutkimus sisällytetään tutkimusohjelmiin, niin samalla vähennetään riskialtista tutkimusta. Jossakin määrin meidän metsätaloudessa ja -tutkimuksessa on perinteen kahlitsevuus. Tämä on lähinnä työtapojen kahlitsevuutta. Tällä en tarkoita, etteikö metsäntutkimusperinne olisi todella arvokasta, mutta on tiettyjä työtapoja, jotka voisivat olla sujuvampia ja avoimempia. Metsätalous ja metsäntutkimus ovat olleet verraten sisäänpäin lämpiäviä. Se on ollut oman ammattikunnan ja välittömästi sen ammatin parissa työskentelevien kanssa käytävää keskustelua, ja siihen ei ole sisällytetty muita metsätaloudelle läheisiä aloja. Selvä ero muihin maihin verrattuna on se, että meillä metsäntutkijat tekevät usein metsäpolitiikkaa. Sillä on mielestäni kaksi vaikutusta. Ensimmäinen on se, että tiimi asettaa kyseenalaiseksi tutkimuksen riippumattomuuden ja toiseksi se edelleen vahvistaa sitä käsitystä, että metsäala on jossakin määrin sisäänlämpiävä ala. Tutkijalle sopii paremmin lausunnon antajan ja asiantuntijan rooli. Suomessa tohtorinkoulutuksessa väittelyikä on edelleen varsin korkea, noin 35 vuotta. Tämä on todettu kaikissa niissä Suomen tutkimusta koskeneissa arviointiraporteissa. Osittain siitä johtuu, että metsätohtoreita ei juuri sijoitu elinkeinoelämän palvelukseen tai yksityiselle sektorille. Tästä on se seuraus, että silloin osa innovaatiojärjestelmää ei toimi tehokkaasti. Jossakin määrin suomalaista metsäntutkimusta vaivaa vahva sitoutuminen koulukuntaansa ja se, ettei vaihtoehtoisia näkemyksiä kovin helposti ymmärretä tai siedetä. Tämä erilaisuuden sietäminen on opittava nopeasti kansainvälistymistämme varten. Kansainvälisyys tuo jatkuvasti vaihtoehtoisia tarkastelutapoja esille ja siinä ymmärrys toisista koulukunnista on tärkeää. Seuraavassa muutamia metsäntutkimuksemme uhkatekijöitä. Suurimpana uhkana on minkälaiseksi muodostuu metsäntutkimuksen kuva julkisuudessa, jos metsätalouden ja metsän tutkimuksen sisäänlämpiävyys jatkuu eikä avauduta yhteiskuntaan tai työskennellä muiden sektoreiden kanssa. Toinen uhka on ettei pystytä riittävän nopeasti sopeutumaan toimintaedellytysten muutoksiin. Yleensä ne koskevat rahoitusta, mutta metsäntutkimuksessa myös yhteistyötä muiden sektoreiden ja klustereiden kesken. Itse tutkimukseen liittyvänä uhkana näen sen, että tällä hetkellä metsäntutkimus ei sisällä riittävästi perustutkimuksellisia aineksia ja siihen liittyvää menetelmällistä kehitystä. Ottakaamme aivan yksinkertainen esimerkki. Kun metsänhoidossa on siirrytty ns. uuteen metsänhoitoon, niin nyt kysymys on minkälaisia taimikoita on saatu aikaan. Meillä ei ole sellaisia seuranta- tai inventointimenetelmiä, joilla se voidaan tehdä oikein sellaisille taimikoille, jotka sisältävät kaikenkokoista puustoa. Tällainen menetelmällinen kehitys on näinkin yksinkertaisessa tapauksessa tarpeen. Jatkuva uhka on, että tutkimuksen ja käytännön elävä yhteys rakoilee. Tällä hetkellä Suomessa on tilanne, missä ei ole selvää mekanismia uuden tutkimustiedon siirtämiseksi käytäntöön. Tutkijapula tulee vaivaamaan metsäntutkimustamme seuraavan viiden vuoden kuluessa ja pula tulee olemaan sellaisista tutkijoista, jotka ovat hyviä soveltajia. Heillä on oltava riittävän hyvä perustieteiden koulutus, mutta ymmärtävät ja osaavat sen, miten tehdään sovellutuksia. Heikkouksien ja uhkien jälkeen on katsottava, mikä on metsäntutkimuksemme tärkein mahdollisuuksien lista. Koska metsätalous ja sitä tukeva metsäntutkimus on tärkeä luonnonvaroja ja ympäristöä koskeva ala, meillä on siinä mahdollisuutemme. Mahdollisuudet perustuvat perinteiseen osaamiseen, mikä meillä tällä alalla on ja myös pienuudesta tuleva suhteellinen etu. Metsäklusteri on aika pieni maailmassa. Maailman metsäteollisuuden osakkeiden pörssiarvo lienee pienempi kuin Coca Cola-yhtiön pörssiarvo, eli hyvin pienessä voluumissa liikutaan. Mutta toisaalta tässä saattaakin olla sellaisen maan kuin Suomi etu, jossa nämä metsäklusterin osaamiseen liittyvät tekijät ovat kunnossa. Suomalaisten organisaatioiden sitoutuneisuus työhönsä on hyvä. Mahdollisuutena on metsäntutkimuksen jatkuva kansainvälistyminen ja siinä korostaisin sitä, että tutkijat ovat yksi osa metsätalouden tiedottamista. Ei riitä, että meillä on yksi tai kaksi tiedotushenkilöä jossakin Keski-Euroopassa, vaan metsätaloudestamme tiedottaminen on jatkuva prosessi ja sitä tulee tehdä kaikkien siinä mukana olevien. Siihen tulee liittyä korostuneesti meidän metsätalouden sisällöllisen viestin levittäminen, koska sisältöä ei näytetä tunnettavan. Meillä on runsaasti kansainvälisesti siirrettävissä olevaa tieto-taitoa, olkoon se sitten metsätalouden inventointiin liittyvien suunnittelumenetelmien, metsänhoitoon, yksityismetsätalouteen liittyvää jne. Metsäntutkimuksellemme lisämahdollisuuksia tulee siitä, että ainakin toistaiseksi julkinen tutkimusrahoitus näyttää jatkuvan. On vain kysymys siitä, että metsäntutkimus saa siitä osansa ja käsittääkseni tässä suhteessa metsäntutkimuksen kilpailukyky tulee olemaan hyvä. Suomen metsäntutkimusta on rahoittanut toistaiseksi valtio ja kehitys on viemässä siihen, että tiedonostaja, asiakas, tulisi mukaan maksamaan saamastaan uudesta tiedosta. Mielestäni myöskin on otettava käyttöön monipuolisia menetelmiä siinä ajattelussa ja tekemisessä, mitä metsäntutkimukseen ja -talouteen kuuluu. Kuten jossakin päin Hämettä sanotaan: "ei siihen jalat jää jos jäljet jää". Meillä tarvitaan yksityissektorin tutkimuksen parempi integraatio. Metsätohtoreiden olisi sijoittuttava yksityiselle sektorille, jotta saisimme innovaatiojärjestelmään kuuluvan tiedon siirtyminen tehokkaammaksi ja ylläpitää jatkuvaa verkostumista metsäsektorin ja -klusterin sisälle ja ulkopuolelle.
RECENT CHANGES IN FOREST MANAGEMENT IN EUROPE, IMPLICATIONS FOR FOREST RESEARCH (Metsänhoidon viimeaikaiset muutokset Euroopassa ja niiden vaikutus alan tutkimukseen) Hyvää päivää hyvät naiset ja herrat, Unfortunately this is all I can speak in Finnish and now I have to change to English. The date for my talk is a bit early. I just arrived a few days ago in Finland. I will stay here for half a year. After this period I would know more about forestry in Finland. In my talk I will mainly concentrate on the situation in Central Europe and I will generally use examples from Germany. First of all I would like to present a small comparison of forests in Finland and Germany. You can see that the forest land in Germany is only about half as large as the forest land in Finland. The volume increment and allowable cut are similar. However, the growing stock in Germany is larger. Another interesting aspect is the ownership situation. In Finland most of the forests are private forests, while in Germany less than half of the forest land is privately owned. On the other hand community forests play a more important role in Germany. Let's first look back in history. More than thousand years ago in Central Europe forest have been removed already from good sites. Later in the middle age forestry became highly important. Wood was used for construction, fuel, glass and mining. Many forests were destroyed by this use and in the beginning of the nineteenth century a shortage of forests and wood existed. Furthermore there was a feeling, that management should develop in more planned way. Thus since 1840 management plans were developed for most of the forest land. Now let's look to the today's situation. Most of today's forests are due to the history artificial forests. These forests are more or less even-aged, in Germany for instance, 96 % of the forests are even aged. Selection forests cover only 3 or 4 % of the forest area, other forest types are of minor importance. As it has been said earlier standing volume in the forests in Germany is rather high. In former West-Germany the growing stock is more than 300 m3 per hectare. In the southwestern part of Germany, where the University of Freiburg is situated, even 360 m3 are standing per hectare. Similar figures are reported from Switzerland and Austria. A relative high percentage of forests is even older than 100 years. We will come back to this later again. Annual cuts have increased in Germany during the last decades. This is partly due to the growth of forests in earlier times when growth was underestimated. But in recent investigations it has been observed that forests are nowadays growing faster that they grew in the past. Within the last 20 years volume has increased by 23 %, that means nearly 1 % per year. The change in age structure is another interesting aspect, the area covered by trees older than 80 years has increased in 20 years by about 19 %. In the last 200 years probably never so many old trees have been growing in Germany. Now to the general conditions for forestry. They are rather difficult, due to relatively low wood prices and high labor costs. On the other hand, the ecological value of forest is highly estimated. The consequences for forest management are that less labor will be invested in forestry while maintaining the output of valuable goods and services. This means that costs should be reduced, and on the other hand, high quality timber should be produced, the stability of the forests should be improved and the ecological quality, for example the diversity, should be enhanced. In order to reduce costs of planting less plants per hectare are used, less wheat control is done and larger plants are used for planting. No planting will be done on small areas, more natural regeneration will be used and less tending will be done. The percentage of natural regeneration compared to total regeneration is increasing nearly every year. Now, almost 40 % are reached and the aim - at least in the public forests - is to reach an even higher percentage of up to 60 %. As a consequence we can see a steep decrease of hours invested in regeneration activities. And this process of reduction is still continuing. All these measures will result in a reduction of labor. Investments in mechanical and chemical treatments of young stands has decreased constantly. In recent years, no any chemicals were used for treatment of young stands in the public forests of southwestern Germany. And also mechanical treatment of young stands is continuously decreasing. In the thinning phase there is a clear tendency to avoid production of small sized timber by for instance wide spacing and early heavy thinning. And another clear direction is that treatment should concentrate on relatively few valuable trees (future crop trees), no investment should be made for less valuable trees. Also here one can see that of the number of hours is decreasing although not as deep as it was in the early phase of stand development. Finally, we may look to the situation at the end of the rotation. We can observe that rotation periods have increased. And this trend is still continuing. The regeneration phase gets longer due to more natural regeneration. Specific techniques are used for example thicker trees are cut first in a selection cut. Areas of clear cutting are getting smaller. They are often limited to one hectare or even less. The idea of selection forests became popular, although - as I stated earlier - only 3 or 4 % of the forests are selection forests for the time being. If we look to the changes in the age distribution we can see that the older age classes, older than 100 years, increased in area while the younger stand decrease in area. The high area in age 40 to 60 is due to the post-war situation where many forests have been cut and regenerated. There is also a clear shift in respect to the species composition. There might be many causes for this change but one cause is just economical reasoning. The relation of prices between different species and assortments have changed. The prices for different species in relation to their dimension are presented here. We can see that there is a close relation between dimension and price, not so close with conifers, like spruce, fir and douglas fir as it is with broadleaf species. Broadleaf species produce a higher value in the larger dimensions than conifers do. This was not always the case. If we look back in history for instance just 30 or 40 years earlier, the broadleaf species like beech had rather low value while conifers yielded high value. Later this has changed to the opposite and simultaneously the area of conifers is reduces and that of broadleaf species is increasing. This figure is showing the changes in species competition reflecting intensive human influence. It is specially interesting to see the development of beech and spruce area. So looking to the development from 1850 up to now we can see that the spruce area has been increasing while the beech area has been decreasing for a long time period. And today's aim is to revert this development at least to some extent. This process will last for a long time, due to the age distribution of the various species. Spruce is highly represented in age classes up to sixty years while the percentage of broadleaf species increases with age. Even so in the youngest age class the percentage of broadleaf trees is increasing. It will take a long time until the over all species competition will have changed. Reduction of risks in forest management is an other very important task. The main risks are storm, snow and, as you can see, to a much less extend desiccation, insects and diseases. If we look to the events of storm in the last years we can see quite irregular patterns. Many forests are susceptible to storm because some species may not be adapted to shallow or wet soils. Other predisposing factors are high standing volume, increasing age and height. The probability of storm breakage and storm throw will increase this time and this of course will have economic impact not only on national but also international level as for instance the storm in 1990. Another important source of risk is snow and ice damage which still amounts in average about 10 to 20 % of the allowable cut. The third group of risks refers to trees that are killed by desiccation or insect attacks. Here the scale is i quite different. It is an average less than 5 % of the allowable cut and this is quite surprising since you probably have heard a lot of 'forest decline' in Germany. Actual mortality was less than one could expect from listening to the media. Due to the increasing age the trees are more sensitive to stresses. One indicator for this may be the crown transparency. From inventories we know that older trees have a higher ground transparency in average as compared to younger trees. An other trend in management refers to the logging operations and to road construction. There is a clear trend of higher mechanization. People are more concerned about damages to soil and stands and there is a clear tendency to reduce road construction activities due to high costs, including maintenance costs and ecological costs. There is also a tendency of differentiation of management intensity according to site accessibility, and site productivity but also as I mentioned earlier in respect to individual trees and stands. More intensive management is used for species with special ecological or economical value. More emphases is given to protection of biotops and endangered species. The area of strictly protected forests in southwestern Germany is rather low, it is only 0,25 %, compared to Finland where it is now close to 10 or 15 %. The areas of the individual strictly protected forests are generally rather small. It is in average about 40 hectare and there are in total about 70 forests like this in this southwestern part of Germany. Another important aspect of Central European forestry is the deer population density. There is a tendency to reduce this high density in order to facilitate natural regeneration of forests and improve diversity. Finally I would like to come up with some conclusion in respect to recent changes in management and research implications. There is a trend to lower management intensity. Information is needed on how to reduce management intensity and still reaching the management aims. I am quite sure that the management aims can be achieved with less input since some former practices are from today's point of view quite luxurious. Another respect is timber quality. The questions are what are the important criteria for quality, and can quality be improved by management. Another aspect is the risk. As I said earlier, in this intensively managed artificial forests that are getting older and have a high standing volume, there are high risks involved and the question is, how can these risks be reduced. Another respect is close to nature management. The questions are what is close to nature management, what are the advantaged and disadvantages of close to nature management. A further important question is, how can the changes from this artificial forest to more close to nature forest be achieved. Finally, there is the question of changing site conditions. The question is what are the changes and what risks are involved in these changes. What are finally the impacts for forest management in the future. This was just a small introduction to the situation in Central Europe and some comparison made to Finland. Thank you for your attention.
Professori Matti Palo Metsäntutkimuslaitos METLA, Helsingin tutkimuskeskus METSÄTALOUDEN JA METSÄNTUTKIMUKSEN HAASTEET GLOBAALISTUVASSA MAAILMASSA 1. Globaalistuminen Globaalistumisella tarkoitetaan toiminnan tulemista maailmanlaajuiseksi. Jo viime vuosisadan lopulla ja tämän vuosisadan alussa tapahtui mittavaa tavaroiden, työvoiman ja pääomien virtaamista yli kansallisten rajojen. Merkittävä osa maailmaa oli tuolloin kuitenkin tuon kansainvälistymisen ulkopuolella. Sotien välisenä aikana suojatullit ja muut tekijät pysäyttivät tämän kehityksen (IMF 1997). Tavaroiden ja palvelujen kansainvälinen kauppa alkoi jälleen nopeasti laajentua 1950- ja 1960-luvuilla. Kaupan esteiden vähentäminen oli yhtenä vaikuttavana tekijänä tuossa muutoksessa. Pääoma alkoi virrata lisääntyvässä tahdissa yli kansallisten rajojen 1970- ja 1980-luvuilla säännöstelyn purkamisen myötä. Kun maailman tuotanto ja kauppa ovat kaksinkertaistuneet runsaassa kymmenessä vuodessa, niin samanaikaisesti tuotannolliset investoinnit ulkomailla ja toisilla mantereilla ovat kasvaneet 5-6 kertaisiksi. Tämä investointien vyöry on aiheuttanut viime aikojen vilkastuneen keskustelun talouden globaalistumisesta (IMF 1997). Globaalistumisella tarkoitetaan tässä kiihtyvää taloudellisen toiminnan kasvua yli kansallisten rajojen ja mantereiden. Globaalilla yrityksellä on tuotantotoimintaa vähintään kolmella eri mantereella. Ylikansallisten yritysten väitetäänkin olevan globaalistumisen hiivan. Maailmanlaajuiseksi kasvanut yritys saa pitkäaikaisen suhteellisen edun, jota ei ole helppo kopioida (Bonvin 1996; Martin 1997). Globaalistumisen kiihtyminen on tullut mahdolliseksi etenkin 1990-luvulla markkinatalouden ja talouden liberalisoinnin leviämisenä maailmanlaajuiseksi. Taustalla on vaikuttanut myös nopea teknologian muutos, etenkin tieto- ja viestintäteknologian edistyminen ja kuljetuskustannusten aleneminen. Internet kuuluu globaalistumisen avaimiin ja symboleihin. Uudet oivallukset organisaatioista ja johtamisesta ovat osaltaan mahdollistuneet maailmanlaajuisten yritystoimintojen hallinnan. Lisääntyvä panostus tutkimus- ja kehitystyöhön (t&k) sekä erityisesti innovaatio- ja koulutusjärjestelmän kehittämiseen on nopeuttanut globaalistumista (Eva 1998; Bonvin 1996; Leppänen ja Romppanen 1995). Taloudellisen toiminnan globaalistumista on verrattu historiallisena käännekohtana teolliseen vallankumoukseen (EVA 1998). Poliitikoilla on taipumus keskittyä kansallisiin ja paikallisiin kysymyksiin. Suomenkin hallitus on omaksunut globaalistumisen ikään kuin tapahtuneena tosiasiana. Kansallisen metsäohjelman laatiminen aloitettiin tämän vuoden alussa, mutta metsäsektorin nopeutuva globaalistuminen ei näy sen toimeenpanossa. Tämän artikkelin tarkoituksena on kuvailla metsäsektorin globaalistumista sekä sen aiheuttamia haasteita metsätaloudelle ja metsäntutkimukselle. Lopuksi hahmotellaan päätelmänä strategialuonnos kansallisen metsäohjelman tekijöiden pohdittavaksi. Olen äskettäin arvioinut metsäsektorin globaalistumista kahdessa eri yhteydessä (Palo 1997, 1998a) ja samoin metsäpolitiikan haasteita (Palo 1998b, 1998c). Tämä artikkeli on päivitetty yhdistelmä näistä kirjoituksista. Sitä on täydennetty globaalisten ongelmien kuvailulla. 2. Metsäsektorin globaalistuminen Globaaliset ongelmat Metsiä arvioidaan olevan maailmassa 3,4 miljardia hehtaaria eli runsas neljännes maa-alasta. Maailman metsien tulevaisuus on pääosin neljän metsäjätin käsissä: Brasilia, Venäjä, Kanada ja Yhdysvallat omistavat 51 % maailman metsäalasta. Kun mukaan lasketaan vielä Kiina, Indonesia ja Kongon demokraattinen tasavalta, niin kohoaa tämä osuus 61 prosenttiin (kuva 1; FAO 1995). Polttopuu on maailman metsien suurin tuote-erä ja kehitysmaissa vallitseva. Kehittyneille maille on ensisijaista tuottaa ainespuuta metsäteollisuudelle. Maailman metsät tuottavat kuitenkin myös monia muita tärkeitä tuotteita ja palveluja, kuten biologista monimuotoisuutta, hiilen sitomista, virkistysmahdollisuuksia, maatalousmaan suojaa eroosiolta, ruokaa eri muodoissa, lääkekasveja, rehua karjalle, bambua ja rottinkia. Maailman metsien käytöstä on syntynyt globaaleja ongelmia. Metsäkato etenee kehitysmaissa 14 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Se on laajinta Latinalaisessa Amerikassa, jossa on eniten metsiä. Metsäkadon seuraukset ovat vakavimpia kuitenkin Afrikassa ja Aasiassa, joissa aavikoituminen, eroosio, maatalousmaan köyhtyminen ja metsätuotteiden tarjonnan heikkeneminen ovat erityisen vakavia ongelmia. Metsäkadon perussyyt ovat metsien sosialistisessa omistuksessa, metsien vähäisessä arvossa, politiikan epävakaudessa, rikkaan väestönosan valtaoikeuksissa, väestönpaineessa matalalla tulotasolla, maatalousmaan heikossa tuottavuuden kasvussa, hallitusten asutusta ja maanviljelyä suosivassa politiikassa sekä eroosioherkässä maaperässä ja ilmastossa. Köyhä pienviljelijä on yhtä vähän syyllinen metsäkatoon kuin tavallinen sotilas sodan syttymiseen (Uusivuori ja Palo 1998). Metsäkadon arvioidaan etenevän tropiikissa noin vuoteen 2025 saakka siten, että tutkimustemme mallien mukaan kolmannes tai puolet nykyisestä metsäalasta vähenee etupäässä maatalouskäyttöön. Tässä arvioitua metsäkatoa edistävät väestön paine matalilla tulotasoilla sekä lisääntyvät tiet, jotka alentavat metsiin pääsyn kustannuksia. Luotettavammat tiedot metsävaroista vähentävät riskiä metsien käyttöönotossa ja siten aluksi myös lisäävät metsäkatoa. Metsäkato tulee olemaan nopeinta Latinalaisessa Amerikassa, sitten Afrikassa ja Aasiassa (kuva 2; Palo, Lehto ja Enroth 1998). Teollisuusmaissa metsäkatoa esiintyi maatalouden ja teollisuuden laajetessa 1900-luvun alkupuoliskolle saakka, mutta nykyisin metsäala ja puusto ovat selvästi lisääntymässä. Kuitenkin metsien laadun huononemista esiintyy sekä teollisuus- että kehitysmaissa. Metsäkadon ohella se on alentamassa biologista monimuotoisuutta geenien, lajien ja ekosysteemien muodossa. Biologisesti monimuotoisimmat luonnonmetsät ovat edelleen vähenemässä, kun taas viljelymetsät ja luonnontilaisia muistuttavat metsät ovat lisääntymässä. Yli puolet maapallon eliölajeista elävät metsissä, joten biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen on vakava globaali ongelma. Ilmaston muutoksen uhka on lisääntymässä kasvihuonekaasujen lisääntymisen myötä. Hiilidioksidi on tärkein näistä kaasuista. Kasvaessaan puusto sitoo ja lahotessaan vapauttaa tätä kaasua. Metsämaa ja puusto toimivat merkittävinä hiilen varastoina. Metsäkato lisää eniten hiilidioksidin määrää ilmakehässä fossiilisten polttoaineiden käytön jälkeen, joten metsien käytön kasvihuoneilmiötä lisäävä vaikutus on myös vakava globaali ongelma (Humphreys ja Palo 1998). Metsien käyttöön liittyvin toimenpitein voidaan siis hidastaa metsäkatoa ja metsien laadun huonontumista, biologisen monimuotoisuuden vähenemistä ja hiilidioksidin lisääntymistä ilmakehässä. Näiden mahdollisuuksien vuoksi metsäpolitiikka on nopeasti globaalistunut, vaikka monet vaikuttavat keinot edellyttävät muutoksia muilla politiikan lohkoilla, etenkin yleisessä talouspolitiikassa ja maatalouspolitiikassa. Globaalistuva metsäpolitiikka Vasta 1980-luvulta alkaen kansainvälinen metsäpolitiikka on alkanut näkyvästi voimistua. Tuolloin perustettiin esimerkiksi kansainvälisen trooppisen puun järjestö ITTO ja trooppisen metsätalouden toimintaohjelma TFAP. Kummankaan mittava toiminta ei ole kuitenkaan hidastanut tropiikin metsäkatoa (Palo ja Mery 1996). YK:n ympäristön ja kehityksen kongressi UNCED vuonna 1992 Rio de Janeirossa merkitsi maailmanlaajuisen metsäkeskustelun ja metsäpolitiikan todellista käynnistämistä. Siellä sovittiin suositukset metsätalouden periaatteiksi, toimintaohjelma 21 sekä kansainväliset hallitusten väliset sopimuksen biodiversiteetistä ja ilmaston muutoksesta, jotka kaikki asiakirjat koskettivat merkittävästi metsien käyttöä. Kestävän metsätalouden kriteereitä ja indikaattoreita on Rion jälkeen valmisteltu viidessä alueellisessa prosessissa, joista Suomella on ollut aktiivinen rooli Eurooppaa koskevassa Helsinki-prosessissa. Helmikuussa 1997 kokoontui hallitusten välinen metsäpaneeli IPF viimeiseen istuntoonsa Rion päätösten seurantaa varten. Pohdittavana oli maailmanlaajuisen metsäsopimuksen aikaansaaminen, metsäkadon hidastaminen, maailman metsävarojen inventointi ja seuranta, tutkimuksen rooli ja vastaavia muita kysymyksiä. Huhtikuussa kokoontui YK:n kestävän kehityksen komitea CDS ja kesäkuussa YK:n yleiskokouksen erityisistunto UNGASS. UNGASS-kokouksessa sovittiin maailmanlaajuisen hallitusten välisen metsäfooruminen perustamisesta mahdollisen metsäsopimuksen valmistelua varten. Lisäksi monet kansalaisjärjestöt ovat olleet erityisen aktiivisia globaalisessa metsäpolitiikassa. Ne ovat omaksuneet maailmanlaajuisen vahtikoiran roolin ja ovat erityisen voimakkaasti ajaneet metsätuotteiden kaupan sertifiointia, joka onnistuessaan olisi edistämässä laajamuotoisen kestävän metsätalouden omaksumista. Suomenkin metsien käsittelyn ja puun korjuun menetelmiä on äskettäin muutettu näiden paineiden vuoksi. Nykyään ei voida enempää kansallisesti kuin kansainvälisesti harjoittaa "puhdasta" metsäpolitiikkaa, vaan sen toteutus on alisteista eräille "painavimmille" toimialoille. Talouspolitiikka, ympäristöpolitiikka, maatalouspolitiikka, energiapolitiikka ja väestöpolitiikka luovat yleensä ne puitteet, joihin metsäpolitiikan on sopeuduttava. Myös yhteiskunnan kehitysaste ja markkinoiden toimivuus luovat metsäpolitiikalle reunaehtoja (Palo 1998a). Globaalistuva metsäteollisuus Öljyteollisuus, kaivostoiminta, elintarvike-, kemian- ja autoteollisuus sekä telekommunikaatio ovat esimerkkejä asioista, joilla globalisaatio on edennyt selvästi pidemmälle kuin metsäteollisuudessa. Ne ovat keskittyneempiä ja niillä on enemmän monikansallisia yrityksiä kuin metsäteollisuudessa. Maailman metsätuotteiden vienti on kohonnut kaksi ja puolikertaiseksi vuodesta 1983 vuoteen 1994. FAO:n tuoreen kehitysarvion mukaan metsätuotteiden kysynnän odotetaan kasvavan 1-3 prosentin vuosivauhtia vuoteen 2010, mikä tietää kansainvälisen kaupan laajenemisen jatkuvan. Maailman metsätuotteiden viejänä Kanada on ylivoimainen ykkönen ja Yhdysvallat kakkonen. Suomi ja Ruotsi ovat kolmanneksi suurimpia vientimaita, mutta nettoviejänä Suomi on heti Kanadan jälkeen (kuva 1). Metsätuotteiden sekä niihin liittyvien koneiden ja konsulttipalvelujen maailmankaupassa Suomi on todellinen maailmanmahti. Vain harvat kehitysmaat ovat kyenneet luomaan kilpailukykyistä metsäteollisuutta, vaikka maailman metsävaroista 58 % sijaitsee kehitysmaissa. Indonesia ja Malesia ovat neljäntenä ja viidentenä maailman metsätuotteiden viejistä. Ne ovat tähän saakka jalostaneet etupäässä luonnonmetsistään sahatavaraa ja vaneria (kuva 3). Indonesia on kuitenkin viime aikoina käynnistänyt kunnianhimoisen metsänviljelyn sekä sellu- ja paperiteollisuuden rakentamisen. Brasilia ja Chile ovat myös perustaneet laajoja nopeakasvuisten mäntyjen ja eukalyptuksen sekä jossain määrin myös eräiden muiden puulajien viljelymetsiä, joiden varaan ovat luoneet etenkin sellu- ja paperiteollisuutta. Näiden investointien rahoituksessa on ollut usein mukana myös ulkomaista pääomaa, mikä on eräs osoitus metsäteollisuuden globaalistumisesta. Yhdysvallat, Saksa, Iso-Britannia, Italia, Ranska, Kiina, Hollanti, Etelä-Korea ja Espanja ovat suurimpia metsätuotteiden tuontimaita maailmassa (kuva 4). Japanilla on yhdysvaltojen ja Kanadan jälkeen maailman kolmanneksi suurin oma metsäteollisuus. Japani on maailman ykkönen raakapuun tuonnissa. Maailman 14 suurimman metsäteollisuusyhtiön joukossa on viisi Yhdysvalloista, kolme Suomesta, kaksi Ruotsista ja Japanista sekä Irlannista ja Hollannista yksi. Kuitenkin neljä suurinta on Yhdysvalloista, joten maalla on selvä johtajuus alalla (kuva 5). Suurimmista eri alojen ylikansallisista yrityksistä puolestaan 39 % on EU:sta, 30 % Yhdysvalloista, 18 % Japanista ja loput 13 % muista maista (Martin 1997). Edes kaikki 14 suurinta metsäteollisuusyritystä eivät täytä edellä globaalille yhtiölle asetettua kriteeriä, että niillä on tuotantotoimintaa vähintään kolmella mantereella. Molemmat japanilaiset sekä pari yhdysvaltalaista yritystä ovat keskittäneet tuotantonsa lähemmäksi kotimarkkinoita. Suomalaisista yrityksistä UPM-Kymmene on juuri siirtynyt maailmanlaajuiseksi yritykseksi tässä mielessä ja Enso on siinä rajoilla. Metsäliitto-yhtymä on edelleen lähinnä suomalainen ja eurooppalainen yritys. Sen sijaan Ahlström kansainvälisesti vain keskikokoisena on kuitenkin tuotannollisesti globaali yritys. Sillähän on tehtaita kahdeksassa maassa ja neljällä mantereella (Matussek ja Kenny 1996). On esitetty myös väite, että "ei ole olemassa vielä yhtään täysin globaalisti suuntautunutta metsäalan yritystä". Sama lähde kuitenkin myös uskoo, että sellaisia on syntymässä (EVA 1998, s. 26). Jaakko Pöyryn arvion mukaan globaalisia metsäteollisuusyrityksiä olisi kymmenkunta, niiden joukossa myös Mondi ja Sappi Etelä-Afrikasta sekä Fletcher Challenge Paper Uudesta-Seelannista, jotka eivät mahdu maailman 14 suurimman yrityksen joukkoon (Sahiluoma 1997). Jälkimmäinen arvio sopii yhteen edellä tehdyn analyysin kanssa. UPM-Kymmenen globaalistumista on perusteltu seuraavilla tekijöillä:
Metsäteollisuusyritysten kasvu globaalisiksi tapahtuu useimmiten yritysostojen ja fuusioiden kautta. Näin Suomeenkin on syntynyt vain kolme mittava integroitunutta metsäteollisuusyritystä, mikä osaltaan keskittää päätöksentekoa ja lisää riskiä. Myös joko yhteisomistukseen, kuten UPM-Kymmenen ja indonesialaisen Aprolin hienopaperiyhtiö, tai muunlaiset yhteishankkeet ovat yleistymässä. Jälkimmäisestä on esimerkkinä ruotsalaisen SCA Packagingin ja yhdysvaltalaisen Weyerheeuser Brown Boardin yhteinen kehitysohjelma (EVA 1998; Croon 1998). Jäävätkö pk-yritykset täysin globaalistumisen etujen ulkopuolelle? Näin ei välttämättä tapahdu, vaikka niiden globaalistuminen on yleensä hitaampaa kuin suuryritysten. Pk-yritykset globaalistuvat, tyypillisesti verkottuvat, jolloin maailmanlaajuiset ketjut voivat syntyä eri maiden yrityksistä. Pk-yrityksille gloaalistuminen voi hyvinkin onnistua, jos ne ovat suuryrityksiä joustavampia, innovatiivisempia ja avoimempia muutoksille. Internet on avain myös pk-yritysten globaalistumisessa (EVA 1998). Globaalistumisen arvioidaan nopeuttavan innovaatioiden, osaamisen ja uuden teknologian käyttöönottoa sekä taloudellista kasvua etenkin kehitysmaissa. Toisaalta tälläkin ilmiöllä on varjopuolensa. Ulkomaisiin investointeihin voi liittyä eettisesti arveluttavia piirteitä, pääomia ja tehtaita voidaan siirrellä nopeaan tahtiin maasta toiseen, patentteja ja muita intellektuaalisia oikeuksia ei ehkä myöskään aina kunnioiteta. Lisäksi nopealla globaalistumisella voi olla epäsuotuisia sosiaalisia ja poliittisia vaikutuksia. Siksi onkin ehdotettu hallitusten välisen maailmanlaajuisen sopimuksen tekemistä globaalistumisen haittojen torjumiseksi (Bonvin 1996). Globaalistumisen väitetään uhkaavan myös ympäristöä. Eräät kansainväliset järjestöt ovat kiinnittäneet tähän mahdollisuuteen huomiota (OECD 1998). On epäilty, että yritykset siirtävät saastuttavia tehtaitaan sinne missä ympäristönormit ja niiden toimeenpano ovat lievimpiä. Toisaalta on tuotu esiin näkökohta, että monet ylikansalliset yhtiöt ovat luoneet erityisiä ympäristöstrategioita ja eettisiä periaatteita kansainvälisen maineensa ylläpitämiseksi (Newsweek 1995). Suomen kansalaisjärjestöt ovat jo parin vuoden ajan olleet huolestuneita siitä, että Suomen metsäklusteri tuhoaa Kaakkois-Aasian ja etenkin Indonesian metsät sekä paikalliskulttuurit (Kuvaja ym. 1998). UPM-Kymmen käyttää omissa tehtaissaan ulkomailla jo 4 milj. m3 puuraaka-ainetta. Se on myös hankkinut ulkomailta kolmelta mantereelta omaa metsää runsaat 0,1 milj. ha (Henriksen 1998). Myös Enso on perustamassa laajaa istutusmetsää Indonesiaan. Metsäteollisuuden globaalistuminen onkin monessa mielessä historiallinen vaihe, jolla on monia vaikutuksia Suomen metsätalouteen, metsäpolitiikkaan ja metsäntutkimukseen. 3. Metsätalouden haasteet Puuhuollon ulkomaiset vaihtoehdot Metsäteollisuuden globaalistuminen tuo esiin puun hankinnalle kotimaan rinnalle uusia vaihtoehtoja. Jo kolmisenkymmentä vuotta puuta on tuotu runsaasti ulkomailta, mutta nyt suurimpien yhtiöiden johto arvioi, että metsän ostaminen tai istuttaminen ulkomailla on kotimaata kannattavampaa. Näin siitä huolimatta, että metsätilojen osto on vuoden 1998 alusta vapautettu lakirajoitteista. Seuraavaksi kuvaillaan tapaus istutusmetsän mahdollisuuksista eteläisellä pallonpuoliskolla. UPM-Kymmene osallistuu 40 prosentilla Oriental-metsään Uruguaissa. Öljy-yhtiö Shell on enemmistöosakas. Vuodesta 1991 alkaen on ruohikolle istutettu 35 000 ha eukalyptysta (E. grandis ja E. dunnii). Puun korjuu aloitetaan tänä vuonna, koska noudatetaan seitsemän vuoden kiertoaikaa. Ensi puusukupolven vuotuiseksi kasvuksi arvioidaan 25-30 m3 /ha ja toisen polven hieman enemmän. Niinpä korjuukypsää puuta arvioidaan olevan yli 1 milj. m3 vuonna 2002. Aluksi suunnitellaan raakapuun vientiä Uruguaista lähinnä yhtiön omille tehtaille Eurooppaan, jossa se täydentää lyhytkuituisen puun (koivun) tuontia Venäjältä. Puuta saatetaan myydä aluksi myös maailman markkinoille, mutta tähtäimessä on ehkä myös sellutehtaan rakentaminen. Etelän istutusmetsän hankkiminen antaa UPM-Kymmenelle arvokasta kokemusta nopeakasvuisten metsien mahdollisuuksista ja se on myös liiketaloudellisesti kannattava investointi. Se on ennen kaikkea myös merkki yhtiön globaalistumisesta (Henriksen 1998). Uruguai on maa, jossa vuotuiset viljelymetsäalat ovat kohonneet vuosikymmenessä 3 000 hehtaarista 50 000 hehtaariin. Chilessä istutetaan kaksinkertainen määrä ja myös Uudessa Seelannissa sitä enemmän. Kun mukaan otetaan vielä Australia ja Etelä-Afrikka, niin yhteensä noissa viidessä etelän maassa istutetaan vuosittain neljännesmiljoona hehtaaria nopeakasvuisia puulajeja, lähinnä mäntyjä (etenkin kalifornialaista Pinua radiataa) ja eri eukalyptus-lajeja, jotka tulevat Australiasta. Näiden etelän metsien kestävät hakkuumahdollisuudet kohoavat lähiaikoina huimasti (Trade and Media 1997). Kansallisten esteiden madaltuminen ja taloudellisen integraation eteneminen helpottavat myös raakapuun tuontia. Samaan suuntaan vaikuttavat myös rahtien halpeneminen ja telekommunikaation eteneminen. Esimerkiksi Japani tuo noin puolet puuraaka-aineestaan maailman kolmanneksi suurimmalle metsäteollisuudelle. Suomi on viime vuosina tuonut noin 15 % teollisesta puunkäytöstään. Venäjällä on maailman maista suurin metsäala. Sen sijainti naapurissamme on vielä vajaasti tutkimamme ja hyödyntämämme mahdollisuus. Kilpailustrategia Kun parhaillaan rakennetaan kansallista metsäohjelmaa, on vaikeaa kuvitella, että metsäsektorin globaalistumisen aikakautena edes haaveiltaisiin Meran tai Metsä 2000-ohjelman kaltaisesta investointistrategiasta, jossa julkisella tuella olisi merkittävä rooli. Se olisi myös vastoin hallituksen elinkeinopoliittisen selonteon periaatteita. Siinähän pääpaino pantiin kilpailu-, tutkimus- ja innovaatiostrategioille (Palo 1998b). Globaalitaloudessa kilpailu lisääntyy niin ulkomailla kuin kotimaassakin sekä markkinatalous laajenee ja tehostuu (EVA 1998). Tässä on eräs keskeinen globaalistumisen haaste Suomen metsätaloudelle. Meillä on ollut vahva suunnitelmatalouden perinne (Palo 1993). METLA:n työllisyystalkoissa tammikuussa 1995 tutkijat esittelivät tuloksinaan, että metsätalouteen ja puuteollisuuteen voitaisiin luoda 50 000 uutta välitöntä työpaikkaa ja saman verran välillisesti muille toimialoille (Palo ja Elovirta 1995). METLA:n metsätalkoiden saamasta mittavasta julkisuudesta huolimatta metsätalouden työllisyys on vain alentunut. Olivatko tutkijat ylioptimistisia vai ovatko metsätalouden markkinat niin suljettuja, ettei uusille yrittäjille ole tilaa? Jälkimmäinen näkökulma on saanut vahvistusta uudessa väitöskirjatutkimuksessa (Vaara 1998). Sen mukaan puunkorjuun palvelujen markkinat puuttuvat lähes kokonaan, koska korjuu myydään yleisimmin pystykaupoissa puukauppaan paketoituna ja puun toimituskaupat on kutistettu vähiin niin pienillä hankinta- ja kantohinnan erolla, että se ei peitä todellisia korjuukustannuksia. Metsäyhtiöt siis myyvät korjuutyötä pystykaupoissa polkuhinnoiteltuna. Tällä ja toimituspuun torjunnalla luodaan esteitä kilpailijoiden tulolle puun ja korjuutyön markkinoille. Etenkin itsenäiset sahayritykset ovat olleet vaikeuksissa hyvälaatuisen sahatukin ostoissa. Vain metsäteollisuuden omat puuhankintayksiköt ja muutama suurmetsänomistaja ovat olleet oikeutettuja hankkimaan puuta suoraan tehtaille. Tällöin vapaan yrittämisen edellytykset optimaalisen koneyhdistelmien ja organisaatioiden käyttöön koko ketjussa kannolta tehtaalle ovat puuttuneet. Yritysten ylin johto ei ole myöskään pystynyt vertailemaan omien hankintayksiköidensä puunhankinnan kustannustehokkuutta markkinahintoihin tehtaan portilla. Vahvoja markkinoille pääsyn esteitä on myös muilla metsätalouden palvelujen markkinoilla, kuten metsätalouden suunnittelussa ja metsänhoitotöissä. Metsäkeskukset ylläpitävät lähes täyttä monopolia metsäsuunnittelussa, koska ne alihinnoittelevat tuotteensa. Tämä on niille mahdollista, koska valtio tukee mittavasti niiden toimintaa. Aivan näihin saakka metsäsuunnitelmia on pidetty kansallisten suunnitelmien jatkeena, joilla kestävä metsätalous viedään tilakohtaiseksi toiminnaksi. Metsäsuunnitelmat ovat vähentämässä metsätalouden harjoittajien epätäydellistä tietoa metsälöstään ja edistävät siten päätöksentekoa. Tämän vuoksi on talousteoreettisesti oikeutettua antaa julkista tukea metsä-suunnitteluun, mutta nykykäytäntö luo esteen uusien yritysten tulolle suunnittelumarkkinoille. Koska suunnitelmat ovat merkittävä väline metsätalouden harjoittajien virittämisessä todelliseen yritystoimintaa, olisi olemassa hyvät perusteet antaa suunnittelumarkkinat kilpailulle. Näin saataisiin myös kilpailun kautta entistä parempia suunnittelumalleja. Metsänhoitoyhdistyslain muutos on käynnissä vuonna 1998. Lakisääteinen metsänhoitomaksu yhdistysten perusrahoitukseen on tarkoitus jäädä voimaan. Sen metsänhoitotöiden markkinoiden kilpailua vääristävää vaikutusta ei ole kuitenkaan riittävästi pohdittu. Nykyisinhän yhdistyksillä on alueillaan tällä maksulla turvattu kilpailuetu, joten uusien yritysten on vaikeaa päästä alalle (Palo 1993). Metsänhoitoyhdistyslaki oli tarpeen 1950-luvun alussa, jolloin metsätalous ja yhteiskunta olivat aivan toisessa kehitysvaiheessa. Nykyisin laki voitaisiin kumota, jolloin alan kilpailun esteet poistuisivat ja uudelle yritystoiminnalle avautuisi mahdollisuuksia. Lain kumoamisen edellytys kuitenkin on, että myös puun toimituskaupat tehtaille ja tienvarteen sekä korjuupalvelut avattaisiin kilpailulle. Silloin valtaosa yhdistyksistä löytäisi uuden taloudellisen pohjan toimintansa jatkamiselle. 4. Metsäntutkimuksen haasteet Metsäntutkimuksen kehittäminen todelliseksi metsätalouden innovaatiojärjestelmäksi voidaan nähdä toisena merkittävänä metsäpolitiikan uutena aktiivisena keinona kilpailupolitiikan ohella ja ehtona metsätalouden kilpailun vapauttamiseksi. Vaikka Suomi on metsätuotteiden viennin maailmanmahti, niin metsätalouden tutkimusintensiteetti on meillä Euroopan alhaisimpia (kuva 7). Myös puuteollisuuden tutkimus on muihin toimialoihin verrattuna edelleenkin alimitoitettua, vaikka t&k-panostusta onkin 1990-luvulla olennaisesti lisätty. Vuodesta 1992 alkaen on esimerkiksi Metsäntutkimuslaitoksen käyttömenoja vähennetty huomattavasti enemmän kuin muissa vastaavissa valtion tutkimuslaitoksissa. Vuonna 1997 Suomen Metsätieteellinen Seura ry ja Suomen Metsäyhdistys ry ehdottivat 200 miljoonan markan lisäystä metsäntutkimuksen vuotuiseen rahoitukseen. Lisäyksellä syntyisi 700 välitöntä työpaikkaa itse metsäntutkimukseen. Jos samalla varmistetaan alan koulutuksen ja neuvonnan sekä käytännön tekemällä oppimisen kytkeytyminen tiiviisti tutkimukseen, saa metsäsektorin innovaatiojärjestelmä kaipaamansa piristysruiskeen (kuva 8). Metsäsektorin innovaatiojärjestelmän toiminnan kehittäminen muihin aloihin nähden vertailukelpoiseksi vaatii vielä paljon kehittämistyötä. Julkisen rahoituksen käyttö metsäntutkimukseen on talousteoreettisesti hyvin perusteltua, koska saatavat hyödyt ovat pääosiltaan julkishyödykkeiden kaltaisia - ne palvelevat lähes miljoonaa metsää omistavaa kansalaista, jokamiehenoikeudella metsissä virkistäytyviä kansalaisia, metsäympäristön suojelua sekä kansallista metsä- ja talouspolitiikkaa. Metsäntutkimuksen asiakkaat ovat valtaosin perheitä ja p&k -yrityksiä, joilla ei ole suuryritysten tavoin resursseja eikä taloudellisia kannustimia t/k-työhön. Metsäsektorin suuryrityksillä on yhteisiä tutkimuslaitoksia ja mittavaa omaa tutkimusta, joten metsäntutkimus on tässä suhteessa aivan eri asemassa esimerkiksi teknillistieteellisen tutkimuksen suhteen, jossa yleensä edellytetään tutkimushankkeille puoliksi yksityistä rahoitusta julkisen lisäksi. Suomi on omaksunut aktiivisen roolin sekä EU:n että YK:n johtamissa metsäpoliittisissa prosesseissa. Suomi pyrkii jatkossakin olemaan keskeinen asiantuntija ja vaikuttaja kansainvälisessä metsäpolitiikassa. Tämä edellyttää kasvavaa panostusta kansainväliseen metsäntutkimukseen (Palo 1998b). Tässä kuvailtu metsäsektorin globaalistuminen edellyttää jo aloitettujen maailmanlaajuisten tutkimushankkeiden laajentamista ja jatkamista. Kioton ilmastokokouksessa 1997 Suomi sitoutui kasvihuonepäästöjen vähentämiseen. Metsäsektori on tässä suhteessa avainasemassa, koska metsien hiilivarastoja voidaan suojella tai kasvattaa tahi kestävän metsätalouden tuotteiden käyttöä lisäämällä voidaan korvata uudistumattomista luonnonvaroista valmistettuja tuotteita. WIDER-Instituutin johdolla on esimerkiksi tutkittu metsien roolia globaalisen hiilitaseeseen ja sitä kautta ilmaston muutokseen (Humphreys ja Palo 1998). Suomen on aiheellista pyrkiä rahoittamaan ja olla aktiivisesti tässä globaalisessa tutkimuksessa myös jatkossakin. "Maailman metsät, yhteiskunta ja ympäristö" -tutkimushanke aloitettiin 1996. METLA, Euroopan metsäinstituutti ja YK:n yliopisto Tokiosta ovat siinä osakkaina. Hankkeessa tuotetaan tutkimustuloksiin perustuvia katsauksia globaaleihin, ajankohtaisiin ongelmiin maailman metsistä, yhteiskunnasta ja ympäristöstä puolueettomasta ja hallituksista riippumattomista näkökulmista. Ensimmäinen 400-sivuinen kirja valmistuu tämän vuoden lopulla. Siinä on 43 artikkelia 61 tutkijalta 20 maasta ja kaikilta mantereilta. Parhaillaan käynnistetään hankkeen toista kaksivuotisjaksoa. Tutkimuksen jatkaminen on Suomelle tärkeää, koska se antaa vastauksia ja tuo esiin uusia näkökulmia metsäsektorin globaalistumiseen. Metsäsektorin globaalistuminen antaa Suomen metsätutkimukselle merkittävästi myös muita uusia tutkimushaasteita: - kaikkien maailman maiden metsävaramuutosten mallintaminen (esitutkimus aloitettu), - maiden suhteelliset edut metsätuotteiden kansainvälisessä kaupassa, - Venäjän, Brasilian, Kanadan, Yhdysvaltojen, Kiinan, Indonesian ja Kongon (ent. Zaire) metsäpolitiikan vertailu (omistavat yhdessä 61 % maailman metsäalasta), - transitiomaat, sosialistinen metsätalous, omistusjärjestelmä ja markkinat metsäpolitiikan muutoksessa, - metsätuotteiden hintojen pitkät trendit. Suomen vertailu pahimpiin kilpailijamaihin. METLAn ylijohtaja Eljas Pohtila (1998) on ilmaissut globaalistumisen haasteen seuraavasti: "Kenties suurin haaste Metlalle tulee metsäsektorin kansainvälistymisestä ja globaalistumisesta. Tarvitsemme Euroopan metsistä ja pian koko maailman metsistä yhtä hyvät tiedot kuin mitä meillä on omista metsistä." 5. Päätelmät Kansallisen metsäohjelman valmistelu on aloitettu vuoden 1998 alussa. Siihen on nimetty kolme työryhmää: metsien hoidon ja suojelun, metsien käytön ja markkinoiden sekä metsätalouden innovaatioiden työryhmät. Ensimmäinen työryhmä vaalii selvästikin ekologista sekä toinen ja kolmas taloudellista kestävyyttä. Metsätalouden ympäristöohjelman valmistumisen jälkeen vuonna 1994, on ekologisen kestävyyden turvaamisessa edetty merkittävästi Suomen metsätaloudessa. Tätä ovat tukeneet myös ympäristöministeriön monet suojeluohjelmat. Tässä artikkelissa ei sen vuoksi ole juurikaan puututtu ekologiseen kestävyyteen. Natura-ohjelman toimeenpanon ongelmista voitaisiin ottaa opiksi se, että metsien suojelun keinovalikoimaa tulisi laajentaa vapaaehtoiseen vuokraamiseen ja taloudellisten kannustimien lisääntyvään käyttöön. Metsäohjelman valmistelusta näyttää unohtuneen sosiaalisen kestävyyden ja työllisyyden turvaaminen. Kuitenkin maa- ja metsätalousministeriö on kehoittanut ohjelmanteon aloittamisessa ottamaan huomioon muun ohella myös työvoima-, työllisyys- ja metsäteollisuuspoliittiset tavoitteet. Niinpä näyttäisi olevan paikallaan perustaa neljäs työryhmä työllisyyden, pk-yrittäjyyden ja kilpailun edistämiseksi. Sen työn jäsentelylle ja ehdotusten valinnalle tämä artikkeli ja Palo (1998) antaisivat sovelluskelpoista aineistoa. Luonnollisesti innovaatiotyöryhmälle olisi myös aineistoa tämän artikkelin tutkimusta ja innovaatiojärjestelmää koskevalta osalta. Metsien hoidon ja suojelun työryhmä voisi puolestaan harkita edellä esitetyin perustein kasvatus- ja uudistushakkuiden vapauttamista metsälaista. Yrittäjyyden edistämisestä on viime vuosina puhuttu ja kirjoitettu toistuvasti, mutta ilman vaikuttavia keinoja. Kuinka metsäsektorille voitaisiin saada lisää pk-yrittäjiä, kun markkinat näyttäisivät olevan pitkälle suljetut. Kansallisen metsäohjelman metsien käytön ja markkinoiden työryhmän tehtävänä on valmistella puumarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan tavoitteet. Kilpailustrategian teosta ei ole mitään mainintaa, vaikka valtioneuvoston elinkeinopoliittinen selonteko (KTM 1996) priorisoi sen käytön. Niinpä kilpailuvirastolle riittääkin töitä kansallisen metsäohjelman tukemiseksi. Viraston tulisi ohjelman aikataulussa selvittää hintadiskriminoinnin, polkumyynnin ja muiden kilpailun rajoitusten ilmenemistä metsäsektorin tavaroiden ja palveluiden markkinoilla. Vaaran (1998) väitöskirja antaa yhden nopean tietolähteen tälle selvitykselle. Kilpailuviraston tehtävänähän on juuri selvittää kilpailun rajoituksia ja niiden vaikutuksia sekä ryhtyä toimenpiteisiin niiden poistamiseksi. Polttopuun käytön edistäminen kuuluisi metsäohjelman valmistelussa uudelle sosiaalisen kestävyyden työryhmälle, mutta ennen kaikkea kauppa- ja teollisuusministeriölle. Uusien ilmastosopimusten vuoksi se voisi harkita polttoturpeen ja muiden fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä verotuksen keinoin. Kansallisen metsäohjelman valmisteluun on nyt, aiemmasta 1960-, 1970- ja 1980-lukujen suunnittelusta poiketen, asetettu kuuden eri ministeriön ja viiden poliittisen puolueen ministerityöryhmä. Myös ohjelman johtoryhmään on kelpuutettu perinteisten eturyhmien lisäksi useita kansalaisryhmiä, mikä viittaa ohjelman moniarvoiseen valmisteluun. Työttömillä ja pk-yrittäjillä ei ole kuitenkaan edustusta. Kansallisen metsäohjelman valmistelussa on yhtenä lähtökohtana metsälain edellyttämät metsätalouden alueelliset tavoiteohjelmat. Tätä voidaan pitää historiallisena murroksena kansalliseen keskusjohtoiseen Mera-perinteeseen nähden. Samoin ovat uutta kansalaisille luvatut kuulemistilaisuudet. Ehkäpä olemme Suomessakin vähitellen osallistuvan suunnittelun soveltamisessa metsäsektorilla. Kansallisen metsäohjelman valmistelu tapahtuu myös tilanteessa, jossa kansallista päätösvaltaa on siirtymässä ei vain alueportaalle, vaan myös ylikansallisille pelaajille entistä enemmän. Tämä on ehkä myös unohtunut työryhmiä perustettaessa. Tässä kansainvälisen metsäpolitiikan tilanteessa olisi syytä asettaa vielä toinen uusi työryhmä pohtimaan kansainvälisen metsäpolitiikan ja globaalistumisen näkymiä ja vaikutuksia Suomeen sekä maamme tulevaa strategiaa tällä Suomen metsäsektoriin jatkossa yhä voimakkaammin vaikuttavalla lohkolla. Metsäsektorin globaalistuminen antaa Suomen metsätaloudelle ja metsäntutkimukselle historiallisesti uuden vaiheen, johon voitaisiin vastata siis uudella kilpailu- ja tutkimusstrategialla. METLAssa harkitaan parhaillaan professuurin perustamista uudelle tieteenalalle. Kansainvälinen metsäpolitiikka olisi edellisen perusteella sopiva uudelle professuurille ei vaan METLAan vaan myös johonkin yliopistoon. Lisäksi kansainvälisen metsäpolitiikan ja globaalistuvan metsäsektorin ongelmiin tarvitaan rahoitus uudelle tohtorinkoulutusohjelmalle. Kirjallisuus Bonvin, J. 1996. Globalisation and linkages: Challenges for development policy. Esitelmä UNU/WIDER-Instituutissa 30.9.1996. Moniste 37 s. EVA 1998. Globaalistuminen ja Suomi. EVA-raportti maailman yhteenkasvamisesta. ISBN 951-9042-69-5. 77 s. FAO 1995. Forest resources assessment 1990.Global synthesis. FAO Forestry Paper 124. Rome. 90 s. Henriksen, O. 1998. Forest acquisition abroad in UPM-Kymmene's strategy. Esitelmä METLAssa 8.1. Humphreys, P. ja Palo, M. 1998. Forests in global warming. UNU/WIDER. Helsinki. IMF 1997. Globalization, Opportunities and challenges. World economic outlook. International Monetary Fund. Washington D.C. Kuvaja, S., Ulvila, M. ja Walgren, T. (toim.) 1998. Tropiikin vihreä kulta. Pohjolan pojat Kaakkois-Aasian sademetsissä. Like. Helsinki, 237 s. ISBN 951-578-545-6. Leppänen, S. ja Romppanen, A. (toim.) 1995. Globaalitalous ja Suomi. VATT-julkaisuja. 371 s. Martin, P. 1997. A future depending on choice. Conclusion: The global company in the 21st century. Financial Times 7.11. Matussek, H. ja Kenny, J. 1996. The industry hits a new high in 1995. Pulp and Paper International, September, s. 33-47. Newsweek 1995. Who is in charge here? Special report. June 26, s. 34-39. OECD 1998. Globalization and the environment - new challenges for the public and private sectors. Report on the workshop on environment policy. 27 january. SG/DNME/EPOCM()/)1. 14 s. Palo, M. 1993. Ympäristötietoisen metsäpolitiikan strategia. Teoksessa Palo, M. ja Hellström, E. (toim.): Metsäpolitiikka valinkauhassa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 471, s. 307-467. Helsinki. Palo, M. 1997. Metsien käyttö globalisoituu. Talouselämä 41, s. 66-67. Palo, M. 1998a. Globaalistuva metsäteollisuus ja -politiikka. Teoksessa Hänninen, H. (toim.): Metsiemme puuvarojen käyttömahdollisuudet. Metla & Metsälehti-kustannus. (painossa) Palo, M. 1998b. Onko uuden metsäpolitiikan linja oikea? Teoksessa Hänninen, H. (toim.): Metsiemme puuvarojen käyttömahdollisuudet. Metla & Metsälehti-kustannus. (painossa) Palo, M. 1998c. Tarvitaanko vielä miestä metsätöissä? Teoksessa Mies ja metsä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja. METLA, Kannuksen tutkimusasema. (painossa) Palo, M. ja Elovirta, P. (toim.) 1995. Työtä metsästä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 562. Helsinki 103 s. Palo, M., Lehto, E. ja Enroth, R-R. 1998. Scenarios on tropical deforestration and carbon fluxes. Teoksessa Palo, M. Reis, E.J. ja Solberg, B. (toim.): Deforestration, forest expansion and global carbon cycle. UNU/WIDER. (kirjan käsikirjoitus) Pohtila, E. 1998. Metlan tulevaisuus. Metsäntutkimus. METLAn asiakaslehti I. S. 3. Sahiluoma, V. 1997. Kymmenkunta globaalia metsäyhtiötä. Optio 13.11. Trade and Media 1997. Southern hemisphere forest industry yearbook. Trade and media services Ltd. Roturua, New Zealand. 222 s. Uusivuori, J. ja Palo, M. 1998. Kehityksen ja väestönpaineen rooli tropiikin metsäkadossa. Metsätieteen Aikakauskirja/Folia Forestalia. (painossa) Vaara, L. 1998. Toimitus- ja pystykauppapuun hintasuhteet ja puunkorjuun rationaalisuus. Helsingin yliopisto, metsäekonomian laitos, Julkaisuja 5. Helsinki. 244 s.
Tutkijoiden ja kansanedustajien seura TUTKAS on perustettu vuonna 1970. Seuran tarkoituksena on luoda edellytykset kansanedustajien ja tutkijoiden väliselle yhteydelle ja tiedonvaihdolle. Osoite: Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS - Föreningen för forskare och riksdagsmän, 00102 EDUSKUNTA, puh. (90) - 432 2183. |