Eduskunnan vastaus 103/2010 vp
Hallituksen esitys laeiksi viestintämarkkinalain
134 §:n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
muuttamisesta, viestintämarkkinalain 134 §:n ja
televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamiseksi
Asia
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi viestintämarkkinalain 134 §:n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta, viestintämarkkinalain 134 §:n ja televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamiseksi (HE 13/2010 vp ).
ValiokuntakäsittelyLiikenne- ja viestintävaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LiVM 8/2010 vp ).
PäätösEduskunta on hyväksynyt seuraavat lausumat:
1. |
Eduskunta edellyttää, että radio- ja televisiotoiminnasta annetun lain 19 a §:ssä tarkoitettuja yleisen edun mukaisia ohjelmistoja ei tulkita liian laajasti siten, että siirtovelvoitteen piiriin kuuluvien ohjelmistojen määrä lisääntyisi asiallisesti hallituksen esityksessä esille tuodusta laajuudesta. |
2. |
Eduskunta edellyttää, että jos verkko- ja palvelutarjonta vuosien 2011-2016 välisenä aikana kehittyy tavalla, jota ei voida nyt ennakoida, ja kehitys johtaa tekijöiden tai kansalaisten kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, hallitus ryhtyy toimenpiteisiin tekijänoikeuslain 25 i §:n muutostarpeiden arvioimiseksi. |
3. |
Eduskunta edellyttää, että lastenohjelmien tekstityksen merkitystä lasten kehitykselle selvitetään tarkemmin ja että selvityksen pohjalta harkitaan uudelleen velvoitetta lastenohjelmien tekstittämisestä. |
Eduskunta on hyväksynyt seuraavat lait:
Laki
viestintämarkkinalain 134 §:n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan viestintämarkkinalain 134 §:n muuttamisesta annetun lain (1329/2007) voimaantulosäännöksen 2 momentti seuraavasti:
Tämän lain 134 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohtaa sovelletaan 30 päivään kesäkuuta 2011.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Laki
viestintämarkkinalain 134 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan viestintämarkkinalain (393/2003) 134 §, sellaisena kuin se on laissa 1329/2007, seuraavasti:
- Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys on velvollinen siirtämään verkossa ilman korvausta:
- 1) Yleisradio Oy:stä annetun lain (1380/1993) 7 §:n
1 momentissa tarkoitetut, verkon sijaintikunnassa vastaanotettavissa
olevat julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmistot sellaisen televisio-
ja radiotoiminnan osalta, jota harjoitetaan tämän
lain 2 §:n 7 kohdassa tarkoitetussa maanpäällisessä joukkoviestintäverkossa;
- 2) näihin ohjelmistoihin liittyvät oheis- ja lisäpalvelut;
- 3) vapaasti vastaanotettavat yleisen edun mukaiset valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla lähetettävät televisio-ohjelmistot, joihin tulee televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 19 a §:n mukaan liittää ääni- ja tekstityspalvelu;
- 4) tiettyä 3 kohdassa tarkoitettuun ohjelmistoon sisältyvää ohjelmaa varten toimitetun vapaasti vastaanotettavan aineiston, ohjelmistoihin liittyvät mainokset sekä ohjelmistoihin liittyvät oheis- ja lisäpalvelut.
- 2) näihin ohjelmistoihin liittyvät oheis- ja lisäpalvelut;
Edellä 1 momentissa tarkoitettu siirtovelvoite koskee myös verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoavaa teleyritystä, joka käyttää ohjelmistojen välittämiseen muuta kuin perinteistä kaapelitelevisiotekniikkaa edellyttäen, että ohjelmistojen vastaanotto on mahdollista tavanomaisilla vastaanottolaitteilla.
Siirtovelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos kaapelitelevisioverkon välityskyky on teleyrityksen käytössä sen omassa televisio- tai radiotoiminnassa tai jos se on tarpeen tähän tarkoitukseen yrityksen kohtuullista tulevaa tarvetta varten. Teleyrityksen ei tarvitse siirtovelvollisuuden täyttämiseksi tehdä verkon välityskykyä lisääviä, olennaisia taloudellisia investointeja vaativia parannuksia.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut ohjelmistot niihin liittyvine palveluineen on tarjottava käyttäjälle maksutta. Verkkopalvelua kaapelitelevisioverkossa tarjoava teleyritys voi kuitenkin vaatia käyttäjältä kohtuullisen maksun verkon ylläpidosta.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut ohjelmistot ja palvelut on tarjottava käyttäjälle muuttamattomina ja samanaikaisesti alkuperäisen lähetyksen kanssa.
Asunto-osakeyhtiön, kiinteistöosakeyhtiön tai muun niihin verrattavan yhteisantennijärjestelmän ylläpitäjän, joka omistaa tai hallinnoi kiinteistön sisäistä tai usean kiinteistön välistä yhteisantenniverkkoa, jota käytetään joukkoviestinnän välittämiseen kiinteistössä käyttäjien päätelaitteisiin, on huolehdittava siitä, että 1 momentissa tarkoitetut ohjelmistot ja palvelut ovat käyttäjien saatavilla muuttamattomina ja samanaikaisesti alkuperäisen lähetyksen kanssa.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Tämän lain 134 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohtaa sovelletaan 31 päivään joulukuuta 2016. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.
Laki
televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 36 §:n 2 momentti, 36 a §:n 4 momentti ja 40 §, sellaisina kuin ne ovat, 36 §:n 2 momentti ja 36 a §:n 4 momentti laissa 394/2003 sekä 40 § laeissa 394/2003 ja 1068/2007, ja
lisätään lakiin uusi 19 a § seuraavasti:
Suomen- tai ruotsinkielisiin televisio-ohjelmiin on liitettävä tekstitys sekä muihin ohjelmiin selostus tai palvelu, jossa tekstitetyn ohjelman teksti muutetaan ääneksi (ääni- ja tekstityspalvelu) siten kuin tässä pykälässä säädetään.
Ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä Yleisradio Oy:stä annetussa laissa tarkoitettuihin julkisen palvelun ohjelmistoihin. Ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä myös valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla lähetettäviin yleisen edun mukaisiin ohjelmistoihin siten kuin siitä tarkemmin valtioneuvoston asetuksella säädetään. Yleisen edun mukaisia ovat monipuoliset, suomen- ja ruotsinkielisiä ohjelmia sisältävät ohjelmistot, joiden toimiluvan mukaan tulee sisältää uutis- ja ajankohtaisohjelmia. Ääni- ja tekstityspalvelua ei tarvitse liittää musiikkiesityksiin eikä urheilu- tai lastenohjelmiin. Ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset muun kuin julkisen palvelun televisiotoiminnan harjoittajille eivät saa ylittää yhtä prosenttia televisiotoiminnan harjoittajan edellisen tilikauden liikevaihdosta.
Ohjelmille, joihin ääni- ja tekstityspalvelu tulee liittää, voidaan valtioneuvoston asetuksella säätää asteittain nousevat kiintiöt osuuksina ohjelmatunneista. Edellä 2 momentissa tarkoitettujen valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla lähetettävien ohjelmistojen osalta kiintiö voi olla vuosina 2011-2016 ohjelmista 10-50 prosenttia ja julkisen palvelun ohjelmista 50-100 prosenttia. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää ääni- ja tekstityspalvelun teknisestä toteuttamisesta ja lähettämisestä. Valtioneuvoston asetuksella tulee vahvistaa kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuva ohjelmatuntikohtainen kustannus.
Kuluttaja-asiamiehen valvomien 35 §:ssä mainittujen säännösten osalta noudatetaan, mitä kuluttajansuojalain 2 luvun 16, 17 ja 19 §:ssä säädetään.
Seuraamusmaksun määrää 35 §:ssä tarkoitetun valvontaviranomaisen esityksestä markkinaoikeus. Asian käsittelyyn ja selvittämiseen markkinaoikeudessa sovelletaan hallintolainkäyttölakia (586/1996). Seuraamusmaksu määrätään maksettavaksi valtiolle.
Valtioneuvoston, liikenne- ja viestintäministeriön sekä Viestintäviraston päätökseen haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valtioneuvosto, liikenne- ja viestintäministeriö, Viestintävirasto ja kuluttaja-asiamies voivat päätöksessään määrätä, että päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava.
Markkinaoikeuden 36 a §:ssä tarkoitettuun päätökseen haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Edellä 20 a §:ssä tarkoitettu Viestintäviraston päätös voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.
Helsingissä 21 päivänä kesäkuuta 2010