Eduskunnan vastaus 13/2009 vp
Hallituksen esitys laiksi maapuolustusvelvollisuutta täyttävän
työ- ja virkasuhteen jatkumisesta ja eräiksi siihen
liittyviksi laeiksi
Asia
Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi maapuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 207/2008 vp ).
ValiokuntakäsittelyTyöelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TyVM 1/2009 vp ).
PäätösNyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat lait:
Laki
maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
Tässä laissa säädetään asevelvollisuuslain (1438/2007) ja siviilipalveluslain (1446/2007) mukaiseen palvelukseen määrätyn työ- tai virkasuhteen jatkumisesta.
Mitä tässä laissa säädetään työntekijästä, sovelletaan myös virkamieheen ja viranhaltijaan.
Työntekijällä on oikeus saada vapaata työstä 1 §:ssä tarkoitetun palveluksen suorittamiseksi.
Työntekijän on esitettävä työnantajalle selvitys palvelukseen määräämisestä viimeistään kaksi kuukautta ennen palveluksen alkamista tai, jos se ei ole mahdollista, välittömästi saatuaan tietää palveluksen alkamisesta.
Työnantaja ei saa irtisanoa työsopimusta työntekijän tässä laissa tarkoitetun palveluksen johdosta.
Jos työnantaja irtisanoo palvelukseen määrätyn tai palveluksessa olevan työntekijän työsopimuksen sen jälkeen, kun työntekijä on antanut työnantajalle 2 §:ssä tarkoitetun selvityksen palvelukseen määräämisestä, katsotaan irtisanomisen johtuneen työntekijän palvelukseen määräämisestä, jollei työnantaja osoita sen johtuneen muusta syystä.
Työnantaja saa irtisanoa palvelusta suorittavan työntekijän työsopimuksen taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla vain, jos työnantajan toiminta päättyy kokonaan tai lakkaa.
Palvelukseen määrätyn irtisanomisesta liikkeen luovutuksen tai siihen verrattavan julkisoikeudellisen yhteisön uudelleen järjestelyn yhteydessä, työnantajan joutuessa konkurssiin tai työnantajan kuollessa on voimassa, mitä työsopimuslaissa (55/2001), kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/2003) ja muualla laissa säädetään.
Palveluksen päättyessä tai keskeydyttyä työntekijällä on oikeus palata ensisijaisesti aikaisempaan työhönsä. Jos tämä ei ole mahdollista, työntekijälle on tarjottava aikaisempaa työtä vastaavaa työsopimuksen tai palvelussuhteen mukaista työtä ja, jos tämäkään ei ole mahdollista, muuta sopimuksen mukaista työtä.
Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle työhön palaamisesta viimeistään 14 päivää ennen aiottua työhön palaamista ja palattava työhön 14 päivän kulussa ilmoittamisesta, jolleivät työnantaja ja työntekijä sovi toisin.
Jos työntekijä ei ole ilmoittanut työhön palaamisestaan viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun palvelus päättyi tai keskeytyi, työnantaja saa katsoa työsopimuksen purkautuneeksi palveluksen päättymisestä tai keskeytymisestä lukien. Jos työntekijä ei ole voinut ilmoittaa työhön palaamisesta hyväksyttävän esteen vuoksi, työsopimuksen purkautuminen peruuntuu.
Reservin kertausharjoituksiin tai ylimääräiseen palvelukseen kutsutun on kuitenkin palattava työhön välittömästi palveluksen aiheuttaman työssäkäynnin esteen lakattua.
Joukko-osaston komentajan ja siviilipalveluskeskuksen johtajan velvollisuudesta antaa palveluksessa olevalle tarpeelliset tiedot tämän pykälän sisällöstä säädetään asevelvollisuuslain 107 §:ssä ja siviilipalveluslain 55 §:ssä. Työnantajan oikeudesta saada tieto palveluksen päättymisen ajankohdasta säädetään asevelvollisuuslain 97 §:ssä ja siviilipalveluslain 94 §:ssä.
Työnantajan, joka on tämän lain vastaisesti päättänyt työsopimuksen, on maksettava korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä siten kuin työsopimuslain 12 luvun 2 §:ssä säädetään.
Virkasuhteen jatkumisesta tilanteessa, jossa virkasuhde on irtisanottu tai purettu tämän lain vastaisesti, säädetään valtion virkamieslain (750/1994) 55 §:ssä ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 44 §:ssä.
Työnantajan on pidettävä tämä laki työntekijöiden vapaasti saatavilla työpaikalla.
Työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tätä pykälää, on tuomittava maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain rikkomuksesta sakkoon. Vastuu työnantajan ja tämän edustajan kesken määräytyy rikoslain (39/1889) 47 luvun 7 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan.
Työsuojeluviranomaiset valvovat tämän lain noudattamista.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Tällä lailla kumotaan palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- tai virkasuhteen jatkumisesta 1 päivänä joulukuuta 1961 annettu laki (579/1961) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.
Laki
asevelvollisuuslain 97 ja 107 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä joulukuuta 2007 annetun asevelvollisuuslain (1438/2007) 97 §:n 1 momentti ja 107 § seuraavasti:
- Sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään, asevelvollisrekisteristä voidaan salassapitovelvollisuuden estämättä antaa tarpeellisia tietoja seuraavasti:
- 1) puolustusministeriölle, sotilasviranomaiselle
ja rajavartioviranomaiselle asevelvollisuuden toimeenpanoa sekä henkilöstön
palvelukseen ottamista, henkilöstösuunnittelua
ja kunniamerkin myöntämistä varten;
- 2) työ- ja elinkeinoministeriölle ja siviilipalveluskeskukselle siviilipalveluksen toimeenpanoa varten;
- 3) työ- ja elinkeinoministeriölle työpalvelun toimeenpanoa varten;
- 4) poliisille kutsunnan toimittamiseen liittyviä tehtäviä sekä palvelukseen noutamista varten;
- 5) ulkoasiainministeriölle asevelvollisuutta koskevan asian hoitamista varten;
- 6) Maahanmuuttovirastolle kansalaisuusaseman määrittämistä varten;
- 7) Kansaneläkelaitokselle sotilasavustuksen täytäntöönpanoa varten;
- 8) väestötietojärjestelmään varusmiespalveluksen suorittamisesta kansalaisuutta koskevan rekisterimerkinnän tekemistä varten;
- 9) tuomioistuimille ja syyttäjäviranomaisille sotilasarvosta ja palveluksesta sekä kurinpitomenettelyssä määrätyistä seuraamuksista virkatehtävän suorittamista varten;
- 10) viranomaiselle, yhteisölle ja yksityiselle henkilölle sotilasarvosta kunniamerkin myöntämistä tai muuta palkitsemista koskevassa asiassa;
- 11) Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle asevelvollisten 94 §:n 1 momentissa tarkoitettuja perustietoja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen järjestämistä varten;
- 12) palveluksessa olevan tai olleen asevelvollisen työnantajalle pyynnöstä tieto palveluksen päättymisen ajankohdasta maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain ( / ) 5 §:n soveltamiseksi, jos työnantaja osoittaa työ- tai virkasuhteen olevan voimassa;
- 13) rekisteröidyn nimenomaisella suostumuksella myös muulle kuin 1-12 kohdassa tarkoitetulle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
- 2) työ- ja elinkeinoministeriölle ja siviilipalveluskeskukselle siviilipalveluksen toimeenpanoa varten;
Palvelukseen määrätyn asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta säädetään maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetussa laissa.
Kutsunnassa on huolehdittava siitä, että kutsunnanalainen saa 1 momentissa tarkoitetusta laista riittävät tiedot. Joukko-osaston komentajan tai tämän määräämän on annettava palveluksessa olevalle ennen palveluksen päättymistä tai keskeytymistä tieto edellä mainitun lain 5 §:ssä säädetystä.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Laki
siviilipalveluslain 55 ja 94 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä joulukuuta 2007 annetun siviilipalveluslain (1446/2007) 55 § ja 94 §:n 1 momentti seuraavasti:
Palvelukseen määrätyn siviilipalvelusvelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta säädetään maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetussa laissa ( / ).
Siviilipalveluskeskuksen johtajan tai tämän määräämän on annettava palveluksessa olevalle ennen palveluksen päättymistä tai keskeytymistä tieto edellä mainitun lain 5 §:ssä säädetystä.
Sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään, siviilipalvelusrekisteristä voidaan salassapitosäännösten estämättä luovuttaa Maahanmuuttovirastolle siviilipalveluksen suorittamista koskevia tietoja kansalaisuusasiain käsittelemistä varten ja palveluksessa olevan tai olleen siviilipalvelusvelvollisen työnantajalle pyynnöstä tieto palveluksen päättymisen ajankohdasta maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain 5 §:n soveltamiseksi, jos työnantaja osoittaa työ- tai virkasuhteen olevan voimassa.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Laki
naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain 3 ja 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta 17 päivänä helmikuuta 1995 annetun lain (194/1995) 3 §:n 1 momentti ja 5 § seuraavasti:
Asepalvelus järjestetään asevelvollisuuslaissa (1438/2007) säädetyn varusmiespalveluksen yhteydessä ja se suoritetaan samalla tavalla kuin varusmiespalvelus sekä rinnastetaan siihen kaikissa suhteissa, jollei 7 §:stä muuta johdu.
Kun nainen on aloittanut asepalveluksen tai on hakemuksensa mukaisesti annetun määräyksen mukaan ollut velvollinen aloittamaan palveluksen, häneen sovelletaan 4 §:ssä säädetyin poikkeuksin kaikkia niitä säännöksiä, jotka koskevat asevelvollisuuslain mukaisesti varusmiespalvelukseen määrättyä.
Edellä 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun määräajan jälkeen nainen rinnastetaan palveluksen aikana ja hänen siitä vapauduttuaan kaikilta osin asevelvolliseen.
Palveluksen päätyttyä tai keskeydyttyä tai kun määräys aloittaa palvelus on 4 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla peruutettu, naisella on oikeus palata työhön siten kuin maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetussa laissa ( / ) säädetään.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Laki
siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetun lain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan 30 päivänä joulukuuta 2004 annetun lain (1287/2004) 7 §:n 3 momentti seuraavasti:
Palvelussuhteen päätyttyä tai keskeydyttyä henkilöllä on oikeus palata työhön siten kuin maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain ( / ) 4 §:ssä säädetään.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Laki
sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain 25 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sotilaallisesta kriisinhallinnasta 31 päivänä maaliskuuta 2006 annetun lain (211/2006) 25 §:n 2 momentti seuraavasti:
Työ- tai virkasuhdetta, joka koulutukseen, harjoituksiin tai palvelukseen otettavalla on, ei hänen työnantajansa saa koulutuksen, harjoitusten tai palveluksen takia päättää eikä niiden aikana irtisanoa. Koulutuksen, harjoitusten tai palveluksen päätyttyä tai keskeydyttyä henkilöllä on oikeus palata työhön siten kuin maanpuolustusvelvollisuutta täyttävän työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annetun lain ( / ) 4 §:ssä säädetään.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2009