Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 1031/2009 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 1031/2009 vp - Raija Vahasalo /kok

Lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:n noudattaminen

Eduskunnan puhemiehelle

Pari Etelä-Suomen kuntaa on ottamassa päiväkodeissa käyttöön normaalista poikkeavan tavan toteuttaa henkilöstön työaikaa. Tämän mukaan koko henkilöstölle määrätään työaikaan kuulumaton puolen tunnin lepotauko. Tuo aika on liian lyhyt, jotta henkilöstöllä olisi todellinen mahdollisuus poistua työpaikalta, vaikka se sopimusten mukaan on mahdollista. Näin jokaiselle työntekijälle syntyy tästä viikoittainen 2,5 tunnin työajan pidennys. Menettelyllä kunnat pyrkivät estämään lisähenkilöstön palkkaamisen, jota tarvittaisiin, että päiväkoti pysyisi toimintakykyisenä koko aukioloajan.

Päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:ssä on säädökset henkilöstön ja lasten välisistä suhdeluvuista. Päiväkodeissa, joissa hoito- ja kasvatushenkilöstö on mitoitettu asetuksen vähimmäisvaatimusten mukaan, lepotauko voi aiheuttaa suunnitellusti ja säännöllisesti tilanteita, joissa poiketaan lasten päivähoidosta annetun asetuksen määräyksistä. Henkilöstöä, joka on työaikaan kuulumattomalla lepotauolla, ei voida tuolta ajalta laskea mukaan henkilöstömitoitukseen.

Lepotauon toteuttaminen niin, että lasten päivähoidosta annettua asetusta noudatetaan, edellyttää joko henkilöstön mitoitusta yli vähimmäismitoituksen tai henkilöstöllä tulee olla mahdollisuus nopeaan ateriointiin työaikana. Päivähoidossa henkilöstön ruokailu lasten kanssa on myös merkittävä opetus- ja kasvatustilanne.

Lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:ssä säädellään myös niistä tapauksista, jolloin kunta voi poiketa säädetystä lasten sekä hoito- ja kasvatushenkilöstön välisestä suhdeluvusta. Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa kuntakirjeessään 18.6.2007 seuraavaa: "Lähtökohtaisesti suhdeluvusta poikkeaminen päivähoitoasetuksen 6 §:n 5 momentin tarkoittamalla tavalla ei voi jatkua päivittäin eikä se voi kestää koko hoitopäivän ajan, vaan sen tulee olla luonteeltaan lyhytaikaista. Lapsia päiväkotiin otettaessa tulee lähtökohtana olla se, että asetuksen 6 §:n 1 ja 2 momentin mukainen henkilöstömitoitus toteutuu. Henkilöstömitoitusta tulee noudattaa myös henkilöstön sairaus- ja vuosilomien sekä muiden ennakoitavissa olevien poissaolojen, esimerkiksi koulutukseen osallistumisen vuoksi sekä mahdollisten lomautusten aikana varautumalla niihin etukäteen."

Viime vuosien aikana eduskunnassa on ollut esillä useampia kanteluita, jotka liittyvät lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:n noudattamiseen. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen arvosteli Mynämäen ja Luvian perhepäiväkotien lapsimäärien ylityksiä (vuonna 2009). Vaasan hovioikeus (vuonna 2009) on antanut myös tuomion muun muassa sosiaalijohtajalle tapauksessa, jossa perhepäivähoidossa oli lapsia hoidettavina yli asetuksen salliman määrän ja hoidon aikana tapahtui lapsen hukkumistapaus.

Päivittäisen työaikaan kuulumattoman lepotauon määrääminen henkilöstölle aiheuttaa suunnitellusti ja ennakoidusti tilanteita, joissa lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:n määräykset eivät toteudu.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo varmistaa sen, että lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:ää noudatetaan ja että lasten oikeus turvalliseen ja hyvään päivähoitoon toteutuu koko toimintapäivän ajan?

Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2009

Raija Vahasalo /kok
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Raija Vahasalon /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1031/2009 vp:

Miten hallitus aikoo varmistaa sen, että lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:ää noudatetaan ja että lasten oikeus turvalliseen ja hyvään päivähoitoon toteutuu koko toimintapäivän ajan?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Päiväkodissa hoidettavien lasten ja henkilöstön välisestä suhdeluvusta säädetään lasten päivähoidosta annetun asetuksen (239/1973, jäljempänä päivähoitoasetus) 6 §:ssä. Päiväkodissa tulee hoito- ja kasvatustehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun lain (272/2005) 7 §:ssä säädetty ammatillinen kelpoisuus, enintään seitsemää kokopäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. Enintään neljää alle kolmivuotiasta lasta kohden tulee päiväkodissa hoito- ja kasvatustehtävissä samoin olla vähintään yksi henkilö, jolla on edellä säädetty ammatillinen kelpoisuus. Päiväkodissa tulee hoito- ja kasvatustehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on edellä mainittu ammatillinen kelpoisuus enintään 13 osapäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. Edelleen, jos päiväkodissa on yksi tai useampia erityisen hoidon ja kasvatuksen tarpeessa olevia lapsia, on tämä otettava huomioon hoidettavien lasten lukumäärässä tai hoito- ja kasvatustehtävään osallistuvien henkilöitten lukumäärässä, jollei päiväkodissa ole tällaista lasta varten erityistä avustajaa.

Kunta voi poiketa päivähoitoasetuksen 1 ja 2 momentissa säädetyistä suhdeluvuista, jos lasten keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti huomattavasti vähäisemmät kuin toimintapäivät. Poikkeaminen voi tapahtua siten, ettei lapsia ole muutoin kuin lyhytaikaisesti yhtäaikaisesti hoidossa enempää kuin kokonaissuhdeluku edellyttää. Lisäksi edellä mainitusta suhdeluvusta voidaan poiketa tilapäisesti ja lyhytaikaisesti laajennettaessa lapsen hoitoaikaa sen johdosta, että päivähoidossa olevan lapsen hoitotarve muuttuu osapäivähoidosta tai muusta osa-aikahoidosta kokopäivähoitoon ennakoimattomasta työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta johtuen.

Vaikka päivähoitoasetuksen 6 § ei sanamuotonsa mukaisesti edellytä, että päiväkodin henkilökunta olisi samanaikaisesti ja jatkuvasti läsnä hoitotilanteissa ja vaikka se mahdollistaa lyhytaikaisen poikkeamisen suhdeluvusta, sosiaali- ja terveysministeriö on asetuksen tulkintakäytännössään katsonut, että päivähoitoa toteutettaessa tulee pyrkiä siihen, että päiväkodissa noudatetaan päivähoitoasetuksen mukaista lasten ja henkilöstön välistä suhdelukua koko hoitopäivän ajan, myös henkilöstön sairaus- ja vuosilomien sekä muiden poissaolojen aikana. Henkilöstön sijoittuminen on työnjohdollinen kysymys, joka ratkaistaan päivittäin päiväkodissa ottaen huomioon läsnä olevien lasten ja työntekijöiden määrä. Tässä harkinnassa tulee luonnollisesti huomioida myös työaikalainsäädännön säännökset työntekijöiden lepoajoista.

Päivähoidon henkilökunnan riittävyyttä ja kelpoisuutta on käsitelty muun muassa päivähoidossa työskenteleville sekä päivähoidon tiloja suunnitteleville ja ylläpitäville henkilöille tarkoitetussa sosiaali- ja terveysministeriön sekä Sosiaali- ja terveysalan tutkimuskeskuksen (Stakes) julkaisemassa Päivähoidon turvallisuusoppaassa (Stakes, Oppaita 71). Lisäksi päivähoidon henkilöstömitoitussäännöksen ehdottomuutta ja velvoittavuutta painotetaan jatkuvasti sekä lääninhallituksille annettavassa ohjauksessa että kuntien päivähoitopalveluista vastaaville johtajille ja muille päivähoidon kanssa työskenteleville tarkoitetuissa koulutustilaisuuksissa.

Lasten päivähoidosta annetun lain (36/1973) mukaisten kasvatustavoitteiden saavuttamisen edellytyksenä on riittävän ja hyvin koulutetun henkilöstön läsnäolo pääsääntöisesti koko päiväkodin toiminta-ajan. Paitsi siis lasten turvallisuuden ja laadun turvaaminen päivähoidossa, myös henkilöstön oikeusturva edellyttää, että päiväkodissa on riittävä henkilöstö.

Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2009

Peruspalveluministeri Paula Risikko
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1031/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Raija Vahasalo /saml:

Hur tänker regeringen säkerställa att 6 § i förordningen om barndagvård efterlevs och att barnens rätt till en trygg och bra barnomsorg tillgodoses under hela vårddagen?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Relationstalet mellan antalet barn som vårdas på ett daghem och personalstyrkan där regleras i 6 § i förordningen om barndagvård (239/1973, nedan barndagsvårdsförordningen). I ett daghem ska för varje grupp om högst sju barn som har fyllt tre år och är i heldagsvård finnas minst en person i vård- och uppfostringsuppgifter med den yrkesmässiga behörighet som avses i 7 § i lagen om behörighetsvillkoren för yrkesutbildad personal inom socialvården (272/2005). För varje grupp om högst fyra barn under tre år ska likaså finnas minst en person i vård- och uppfostringsuppgifter med den angivna yrkesmässiga behörigheten. På motsvarande sätt ska för varje grupp om högst 13 barn som har fyllt tre år och är i halvdagsvård finnas minst en person i vård- och uppfostringsuppgifter med behörigheten i fråga. Om det i ett daghem finns ett eller flera barn som behöver särskild vård och fostran, ska detta beaktas när man bestämmer antalet barn som vårdas på daghemmet eller antalet personer som deltar i vård- och uppfostringsuppgifter, om daghemmet inte har ett särskilt biträde för sådana barn.

Kommunen kan göra undantag från de relationstal som anges i 1 och 2 mom. i barndagvårdsförordningen, om de genomsnittliga vårddagarna för barnen fortlöpande är betydligt färre än verksamhetsdagarna. Undantaget kan göras så att det inte annat än kortvarigt vårdas fler barn samtidigt än vad det totala relationstalet förutsätter. Förordningen tillåter dessutom ett tillfälligt och kortvarigt undantag från relationstalet när vårdtiden för ett barn förlängs till följd av att vårdbehovet hos ett barn som är i dagvård ändras från halvdagsvård eller annan deltidsvård till heldagsvård på grund av oförutsedd sysselsättning eller utbildning eller oförutsedda studier.

Trots att 6 § i barndagvårdsförordningen inte enligt sin ordalydelse förutsätter att daghemmets personal samtidigt och fortgående ska vara närvarande i vårdsituationerna och även om bestämmelsen tillåter kortvariga undantag från relationstalet, har social- och hälsovårdsministeriet i sin tolkningspraxis när det gäller förordningen ansett att man vid genomförandet av dagvården ska ha som mål att uppnå det relationstal som avses i förordningen under hela vårddagen, också under personalens sjukledigheter och semestrar samt under annan frånvaro. Hur personalen placeras är en fråga för arbetsledningen och ska dagligen avgöras med beaktande av antalet närvarande barn och anställda vid daghemmet. Vid denna bedömning ska naturligtvis också tas hänsyn till bestämmelserna i arbetstidslagstiftningen om anställdas vilotider.

Förekomsten av tillräcklig och kompetent personal har behandlats i handboken Säkerhetsplanering i dagvården (Stakes, Handböcker 71), som utgetts av social- och hälsovårdsministeriet och Forsknings- och utvecklingscentralen för social- och hälsovården (Stakes). Handboken är avsedd för bland annat personer som arbetar inom barndagvården och dem som planerar och underhåller lokaler inom barndagvården. Dessutom betonas oupphörligt såväl i de anvisningar som meddelas länsstyrelserna som i den utbildning som ordnas för chefer som ansvarar för barndagvårdstjänster i kommunerna och andra som arbetar med barndagvård det faktum att bestämmelsen om dimensioneringen av personal är ovillkorlig och förpliktande.

För att man ska kunna nå de mål för fostran som avses i lagen om barndagvård (36/1973), krävs det att en tillräckligt stor och välutbildad personal är närvarande under i huvudsak hela den tid som verksamhet pågår vid daghemmet. Således kräver såväl barnens säkerhet och kvaliteten inom barndagvården som personalens rättssäkerhet att daghemmet har en tillräckligt stor personal.

Helsingfors den 29 december 2009

Omsorgsminister Paula Risikko