KIRJALLINEN KYSYMYS 1035/2009 vp
Kuusivuotiaiden lasten esiopetusta ja kokopäivähoitoa koskevien säädösten selkiyttäminen
Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunta on velvollinen järjestämään oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Perusopetusasetuksen 4 §:n mukaan esiopetuksessa oppilaan työpäivään saa kuulua enintään viisi oppituntia. Perusopetuslain 26 a §:n mukaan asetuksessa säädetään tarvittaessa opetusryhmien muodostamisesta esiopetuksessa. Tällaista asetusta ei ole annettu. Sen sijaan opetusministeriö on antanut kirjeessään 16.1.2000 (dnro 37/4000/2000) suosituksen esiopetusryhmän koosta ja henkilömitoituksesta.
Käytännössä kuusivuotiaiden lasten maksutonta esiopetusta järjestetään erillisissä esiopetusryhmissä tai päiväkotien osa- ja kokopäiväryhmissä. Hallituksen esityksessä esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 91/1999 vp ) todettiin, että esiopetuksen järjestämispaikasta riippumatta esiopetukseen sovellettaisiin perusopetusta koskevaa lainsäädäntöä. Esiopetus ei ole päivähoitoa. Kun esiopetus järjestetään päivähoitolain 1 §:n 2 tai 3 momentin tarkoittamassa päiväkodissa, sovelletaan siihen kuitenkin lisäksi täydentävänä päivähoitolain ja sen nojalla annetun asetuksen säädöksiä siltä osin kuin perusopetuslaissa tai -asetuksessa ei toisin määrätä.
Jos kuusivuotiaalla lapsella on kokopäivähoidon tarve, on hän yleensä päiväkodin kokopäivähoitoryhmässä, jossa lasten ja hoito- ja kasvatushenkilöstön suhdeluku 1:7. Jos lapsi on erillisessä 4-5 tuntia kestävässä päivittäisessä esiopetusryhmässä, on lasten ja hoito- ja kasvatushenkilöstön suhdeluku 1:13.
Nyt on kuitenkin monissa kunnissa tullut esiin ilmiö, jossa kokopäivähoidon tarpeessa olevien ja samalla esiopetuksessa olevien lasten oikeus sopivaan ja riittävän pieneen lapsiryhmään sivuutetaan. Kuusivuotiaan lapsen koko päivä jaetaan kahteen eri toimintamuotoon esimerkiksi niin, että aamupäivällä on esiopetusta ja sen jälkeen leikkitoimintaa/koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta tai päiväkodin osapäiväryhmä. Tällä päivän pilkkomisella ja toimintojen eri nimityksillä päästään siihen, että kuusivuotias lapsi on kokonaisen päivän ryhmässä, jossa hoito- ja kasvatushenkilöstön suhdeluku on 1:13. Näin tapahtuu, vaikka käytännössä lapsi on kokopäivähoidossa ja lasten ja hoito- ja kasvatushenkilöstön suhdeluvun tulisi olla 1:7.
Lasten vanhemmat eivät välttämättä tiedä näiden toimintamuotojen eroa, lapsiryhmäkokoja ja henkilöstön kelpoisuuksia, vastuukysymyksiä ym. Lisäksi muun muassa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille.
Eduskunnan oikeusasiamies on ottanut kantaa asiaa koskevaan kanteluun (Dnro 3889/4/06) todeten, että "ratkaisevaa asian arvioinnissa ei saisi olla se, miten kunta toiminnan on nimennyt, vaan toiminnan sisältö". Kantelua koskevassa tapauksessa eduskunnan oikeusasiamies otti kantaa juuri tähän kuusivuotiaan lapsen kokopäiväisen hoidon jakamiseen kahteen osaan ja totesi seuraavaa: "Mielestäni on perusteita myös sille näkemykselle, että kysymys on kokopäivähoidosta, johon sovelletaan kokopäivähoidon henkilöstömitoitusta."
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Aiotaanko kuusivuotiaiden lasten esiopetusta ja kokopäivähoitoa koskevia säädöksiä selkiyttää siten, että lapselle taataan sopivan kokoinen lapsiryhmä kokopäiväisen hoidon ja esiopetuksen toimintojen yhdistyessä?
Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2009
Tuula Peltonen /sdEduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Tuula Peltosen /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1035/2009 vp:
Aiotaanko kuusivuotiaiden lasten esiopetusta ja kokopäivähoitoa koskevia säädöksiä selkiyttää siten, että lapselle taataan sopivan kokoinen lapsiryhmä kokopäiväisen hoidon ja esiopetuksen toimintojen yhdistyessä?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Esiopetuksesta säädetään perusopetuslaissa. Perusopetuslain säännöksiä sovelletaan myös esiopetukseen, jos säännöksen sanamuodosta tai sisällöstä ei toisin ilmene. Jos esiopetusta järjestetään lasten päivähoidosta annetun lain (36/1973) 1 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetussa päivähoitopaikassa, esiopetukseen sovelletaan lisäksi, jollei perusopetuslaissa tai sen nojalla asetuksella toisin säädetä, mitä lasten päivähoidosta annetussa laissa tai sen nojalla säädetään. Mainituissa päivähoitolain 1 §:n säännöksissä säädetään päiväkotihoidosta ja perhepäivähoidosta.
Perusopetusasetuksen 2 §:n mukaan opetusryhmät muodostetaan vuosiluokittain. Jos opetuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen sitä edellyttää, eri vuosiluokkien oppilaita sekä esi- ja lisäopetuksen oppilaita voidaan kuitenkin opettaa samassa opetusryhmässä tai antaa opetusta yhdessä muun koulun tai oppilaitoksen oppilaiden kanssa.
Perusopetuslain 30 §:n 2 momentin mukaan opetusryhmät tulee muodostaa siten, että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Perusopetuslain 26 a §:n 3 momentin mukaan asetuksella säädetään tarvittaessa opetusryhmien muodostamisesta esiopetuksessa. Perusopetusasetuksessa säädetään vain erityisopetuksen ryhmistä.
Opetusministeriö on 16.6.2000, neuvoteltuaan asiasta sosiaali- ja terveysministeriön kanssa, antanut esiopetuksen järjestäjille suosituksen opetusryhmien muodostamisesta. Suosituksen mukaan esiopetuksen opetusryhmään saa kuulua pääsääntöisesti enintään kolmetoista oppilasta. Jos esiopetusta antavan opettajan ohella ryhmän työskentelyyn osallistuu enimmän aikaa koulunkäyntiavustaja, lastenhoitaja tai muu tehtävään soveltuvan ammatillisen koulutuksen suorittanut henkilö, opetusryhmän enimmäiskoko voi olla enintään 20 oppilasta. Opetusryhmän enimmäiskoko voidaan väliaikaisesti ylittää, jos se on opetuksen luonteen, opetuksessa käytettävän työskentelytavan tai jonkin pakottavan syyn takia perusteltua eikä järjestely vaaranna opetuksen tavoitteiden saavuttamista.
Lasten päivähoidosta annetun asetuksen 6 §:ssä säädetään henkilöstön ja lasten välisestä mitoituksesta. Kun esiopetusta järjestetään päivähoitopaikassa, jossa lapsi on koko päivän, noudatetaan päivähoitoasetuksen 6 §:n 1 momentin säännöstä, jonka mukaan päiväkodissa tulee hoito- ja kasvatustehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen 4 §:ssä tai 5 §:ssä säädetty ammatillinen kelpoisuus, enintään seitsemää kokopäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. Enintään neljää alle kolmivuotiasta lasta kohden tulee päiväkodissa hoito- ja kasvatustehtävissä samoin olla vähintään yksi henkilö, jolla on edellä säädetty ammatillinen kelpoisuus. Pykälän 2 momentin mukaan päiväkodissa tulee hoito- ja kasvatustehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on 1 momentissa mainittu ammatillinen kelpoisuus enintään 13 osapäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden.
Kun esiopetusta järjestetään päiväkodissa, jossa lapsi on yli viisi tuntia päivässä, noudatetaan myös esiopetuksen ajan päivähoitoasetuksen 6 §:n 1 momentin säännöstä eli seitsemää kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden tulee olla yksi hoito- ja kasvatusvastuussa oleva henkilö. Kun esiopetus ja päivähoito kestävät yhteensä enintään viisi tuntia, sovelletaan esiopetuksenkin henkilöstömitoituksessa päivähoitoasetuksen 6 §:n 2 momenttia eli yhtä kasvattajaa kohden ryhmässä voi olla enintään 13 lasta.
Perusopetuslain 17 §:n 4 momentin perusteella annetut asetuksen säännökset opetusryhmien muodostamisesta erityisopetukseen otettuja tai siirrettyjä oppilaita varten koskevat myös näille oppilaille annettavaa esiopetusta.
Hallituksen tavoitteena on luoda perheille aitoja mahdollisuuksia valita lapsilleen paras hoitomuoto. Varhaiskasvatuspalveluita kehitetään monimuotoisemmaksi lisäämällä osa-aikaisen hoidon mahdollisuutta sekä avoimia päiväkoteja ja kerhotoimintaa. Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on toteuttaa päivähoitolainsäädännön uudistus, missä yhteydessä selvitetään laajemmin mahdolliset säännösten muutostarpeet.
Helsingissä 7 päivänä tammikuuta 2010
Opetusministeri Henna VirkkunenI det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1035/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Tuula Peltonen /sd:
Har man för avsikt att skapa klarhet i författningarna som gäller förskoleundervisning och heldagsvård för barn som är sex år på så vis att barnen garanteras en barngrupp av lämplig storlek i samband med heldagsvården och förskoleundervisningsverksamheten?
Som svar på detta spörsmål anför jag följande:
Om förskoleundervisning föreskrivs i lagen om grundläggande utbildning. Lagens bestämmelser tillämpas också på förskoleundervisningen, om något annat inte framgår av ordalydelsen eller innehållet i bestämmelserna. När förskoleundervisning enligt lagen om grundläggande utbildning ordnas på en sådan dagvårdsplats som avses i 1 § 2 eller 3 mom. i lagen om barndagvård (36/1973), tillämpas på förskoleundervisningen vad som bestäms i lagen om barndagvård eller i en förordning med stöd av den, om inte något annat bestäms i lagen om grundläggande utbildning eller i en förordning med stöd av den. I de ovan nämnda bestämmelserna i 1 § i lagen om barndagvård förskrivs om daghemsvård och familjedagvård.
Enligt 2 § i förordningen om grundläggande utbildning bildas undervisningsgrupperna utgående från årskurserna. Om ändamålsenliga undervisningsarrangemang kräver det kan elever i olika årskurser samt i förskole- och påbyggnadsundervisning dock undervisas i samma undervisningsgrupp eller meddelas undervisning tillsammans med en annan skolas eller läroanstalts elever.
Enligt 30 § 2 mom. i lagen om grundläggande utbildning ska undervisningsgrupperna sammanställas så att målen i läroplanen kan nås i undervisningen. Enligt 26 a § 3 mom. i lagen om grundläggande utbildning utfärdas vid behov bestämmelser om bildandet av undervisningsgrupper i förskoleundervisningen genom förordning. I förordningen om grundläggande utbildning föreskrivs endast om grupperna inom specialundervisningen.
Efter förhandlingar med social- och hälsovårdsministeriet meddelade undervisningsministeriet den 16 juni 2000 anordnarna av förskoleundervisning en rekommendation om bildande av undervisningsgrupper. Enligt rekommendationen får en undervisningsgrupp i förskoleundervisningen i regel omfatta högst tretton elever. Om det i gruppens arbete under största delen av tiden utöver en lärare som meddelar förskoleundervisning deltar ett skolgångsbiträde, en barnskötare eller en annan person med för uppgiften lämplig yrkesutbildning, kan undervisningsgruppen maximalt omfatta högst tjugo elever. Den maximala gruppstorleken kan temporärt överskridas, om detta på grund av undervisningens natur eller den arbetsmetod som används i undervisningen eller av något annat tvingande skäl är motiverat och arrangemanget inte äventyrar uppnåendet av undervisningens mål.
I 6 § i förordningen om barndagvård bestäms om dimensioneringsförhållandet mellan personal och barn. När förskoleundervisning ordnas på en dagvårdsplats där barnet tillbringar hela dagen iakttas bestämmelsen i 6 § 1 mom. i förordningen om barndagvård om att i vård- och uppfostringsuppgifter i ett daghem ska finnas minst en person med stadgad yrkesmässig behörighet som avses i 4 eller 5 § förordningen om behörighetsvillkoren för yrkesutbildad personal inom socialvården för varje grupp om högst sju barn som har fyllt tre år och är i heldagsvård. I daghem ska i vård- och uppfostringsuppgifter likaså för varje grupp om högst fyra barn under tre år finnas minst en person med ovan stadgad yrkesmässig behörighet. Enligt 2 mom. i paragrafen ska i daghemmet i vård- och uppfostringsuppgifter finnas minst en person med yrkesmässig behörighet som nämns i 1 mom. för varje grupp om högst tretton barn som har fyllt tre år och är i halvdagsvård.
När förskolundervisning ordnas vid ett daghem där barnet är i vård i mer än fem timmar om dagen iakttas också bestämmelsen i 6 § 1 mom. i förordningen om barndagvård, d.v.s. minst en person med stadgad yrkesmässig behörighet för varje grupp om högst sju barn som har fyllt tre år. När förskoleundervisningen och dagvården tillsammans uppgår till maximalt fem timmar iakttas även vid dimensioneringen av personal för förskoleundervisning 6 § 2 mom. i förordningen om barndagvård, d.v.s. minst en person med yrkesmässig behörighet för varje grupp om högst tretton barn som har fyllt tre år.
De bestämmelser om bildandet av undervisningsgrupper för elever som intagits eller överförts till specialundervisning och som tagits in i förordningen med stöd av 17 § 4 mom. i lagen om grundläggande utbildning gäller även förskoleundervisningen för dessa elever.
Regeringens mål är att familjerna får genuina möjligheter att välja den bästa dagvårdsformen för sina barn. Tjänsterna inom tidig fostran görs mångsidigare genom ökade möjligheter till dagvård på deltid samt genom ökad verksamhet på öppna daghem och i klubbar. Målet enligt regeringsprogrammet är att en reform av dagvårdslagstiftningen genomförs. I samband med den utreds även på ett mer omfattande sätt eventuella behov av att ändra bestämmelserna.
Helsingfors den 7 januari 2010
Undervisningsminister Henna Virkkunen