Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 1069/2010 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 1069/2010 vp - Markus Mustajärvi /vas

Rikoksen uhrin korvauksen vähentäminen toimeentulotuesta

Eduskunnan puhemiehelle

Toimeentulotuesta annetun lain 2 luvun 11 §:ssä määrätään huomioon otettavista tuloista. Pääsääntöisesti tuloina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot.

Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon vähäisiksi katsottavia ansiotuloja ja avustuksia, alle 18-vuotiaan lapsen säännöllisiä tuloja siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan 7 ja 7 c §:n nojalla huomioon otettavat menot, tuloja siltä osin kuin ne vastaavat työmatkamenoja ja muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja, äitiysavustuslain mukaista äitiysavustusta eikä vammaisetuuksista annetun lain mukaista etuutta, työttömyysturvalaissa tai julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa tarkoitettua ylläpitokorvausta sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaista ylläpitokorvausta eikä menoja siltä osin kuin ne korvataan tai niitä vastaava etuus saadaan muulla perusteella.

Toimeentulotukea saava henkilö voi joutua onnettomuuden tai rikoksen uhriksi. Hän voi saada esimerkiksi onnettomuuden vuoksi korvausta vakuutusyhtiöltä tai korvausta jouduttuaan rikoksen uhriksi.

Kansalaisilta saamani palautteen perusteella ainakin joissain tapauksissa ja ainakin osa tällaisissa tapauksissa maksetuista korvauksista otetaan huomioon vähentävänä muuten maksettavaa toimeentulotukea laskettaessa. Palautteen mukaan myös käytännöt vaihtelevat eri sosiaalitoimistoissa. Toimeentulotukiasiakkaat ovat ihmetelleet, onko sosiaalitoimistolla oikeutta ottaa korvaus huomioon vähentävänä tekijänä tukea laskettaessa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Vähentääkö onnettomuuden tai rikoksen seurauksena saatu korvaus muuten maksettavaa toimeentulotukea,
onko sosiaaliviranomaisille annettu ohjeistus riittävän selkeä ja
aikooko vastuuministeri ryhtyä toimenpiteisiin havaittujen epäkohtien oikaisemiseksi?

Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2010

Markus Mustajärvi /vas
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Markus Mustajärven /vas näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1069/2010 vp:

Vähentääkö onnettomuuden tai rikoksen seurauksena saatu korvaus muuten maksettavaa toimeentulotukea,
onko sosiaaliviranomaisille annettu ohjeistus riittävän selkeä ja
aikooko vastuuministeri ryhtyä toimenpiteisiin havaittujen epäkohtien oikaisemiseksi?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Ehkäisevällä toimeentulotuella edistetään sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistään syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta.

Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloista tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Asiakkaalle suoritettavan toimeentulotuen määrä on toimeentulotukilain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Toimeentulotukeen sisältyvä kunnan harkintamahdollisuus on tarkoitettu hakijan eduksi ja hänen yksilöllisen tilanteensa huomioon ottamiseksi. Harkinnan asianmukaisuutta ja laillisuutta valvovat viime kädessä hallintotuomioistuimet. Toimeentulotuen hakijalla on aina mahdollisuus hakea oikaisua saamaansa päätökseen tekemällä määräajassa oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä on edelleen mahdollista hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen ja korkeimman hallinto-oikeuden luvalla KHO:een.

Toimeentulotukea määrättäessä otetaan toimeentulotukilain 11 §:n mukaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot. Tässä suhteessa ei tulolähteellä ole merkitystä eikä sillä, ovatko tulot veronalaisia tai verottomia.

Säännökset tuloista, joita ei oteta toimeentulotukea määrättäessä huomioon, sisältyvät myös lain 11 §:ään. Säännösten soveltaminen edellyttää toimeentulotuen hakijan tilannetta ja olosuhteita koskevaa harkintaa. Tuloina ei oteta huomioon muun muassa vähäisiksi katsottavia avustuksia ja ansiotuloja eikä osaa ansio- tai yrittäjätuloista. Tuloina ei oteta huomioon äitiysavustusta eikä lähinnä henkilön sairauden tai vammaisuuden perusteella maksettavia etuuksia sekä työttömyysturvan tai kuntoutuksen asiakkaalle maksettavaa ylläpitokorvausta.

Onnettomuuden tai rikoksen seurauksena saatuja korvauksia ei ole mainittu niiden ns. etuoikeutettujen tulojen joukossa, joita 11 §:n nojalla ei oteta huomioon toimeentulotukea määrättäessä, joten tällaisten korvausten voi periaatteessa katsoa olevan sellaista tuloa, joka tulisi ottaa huomioon tukea myönnettäessä.

Laki toimeentulotuesta on kirjoitettu siten, että siinä on mahdollisimman yksityiskohtaisesti määritelty ne tulot ja menot, joilla on merkitystä toimeentulotukilaskelmaa laadittaessa. Koska tuenhakijoiden tilanteet ovat hyvin vaihtelevia, laki myös antaa toimeentulotuen myöntävälle kunnalle tapauskohtaista valtaa harkita, jätetäänkö hakijan tuloista tai varallisuudesta jotakin huomioon ottamatta tukea myönnettäessä. Tällaisten tulojen tai varallisuuden määrä ei kuitenkaan voi toimeentulotuen tarkoitus huomioon ottaen olla kovin suuri.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa toimeentulotukilain soveltajille tarkoitetussa oppaassa (STM Julkaisuja 2007:11) on käsitelty erikseen eräitä tulolajeja. Julkaisussa esitellään korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu, jonka mukaan huomioon otettavaksi tuloksi on katsottu rikosperusteinen korvaus muun muassa pysyvästä viasta ja haitasta, joka oli suuruudeltaan yhteensä noin 46 000 markkaa, ja jota ei voitu pitää toimeentulotukilaissa tarkoitettuna omatoimista selviytymistä edistävänä vähäisenä tuloeränä (KHO 15.12.1999).

Toimeentulotukilain soveltamista koskevassa oppaassa todetaan kunnan velvollisuutena olevan huolehtia siitä, että toimeentulotuen saamisen edellytyksistä ja tuen sisällöstä tiedotetaan riittävästi. Kuntien tehtävänä on informoida toimeentulotuen hakijoita toimeentulotuen myöntämisen perusteista ja esimerkiksi selvittää asiakkaalle, mitkä tulot ja varallisuus otetaan tukea myönnettäessä huomioon. Lisäksi on hyvä kertoa niistä yleisimmistä asiakkaiden tuloissa ja elämäntilanteessa mahdollisesti tapahtuvista muutoksista, joilla on vaikutusta toimeentulotuen saantiin.

Sosiaali- ja terveysministeriö katsoo, ettei lainsäädännön muuttamiseen ole tarvetta.

Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2011

Peruspalveluministeri Paula Risikko
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1069/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Markus Mustajärvi /vänst:

Minskar den ersättning som erhållits till följd av en olycka eller ett brott det utkomststöd som annars ska betalas,
är anvisningarna som getts socialvårdsmyndigheterna tillräckligt klara och
ämnar den ansvariga ministern vidta åtgärder för att korrigera de missförhållanden som konstaterats?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Enligt lagen om utkomststöd (1412/1997) är utkomststödet ett ekonomiskt stöd inom socialvården som beviljas i sista hand, och syftet med det är att trygga en persons och familjs utkomst och främja möjligheterna att klara sig på egen hand. Med hjälp av utkomststödet tryggas minst den oundgängliga utkomst som en person och familj behöver för ett människovärdigt liv. Genom det förebyggande utkomststödet främjas en persons och familjs sociala trygghet och förmåga att klara sig på egen hand samt förebyggs utslagning och långvarigt beroende av utkomststöd.

Rätt till utkomststöd har var och en som är i behov av stöd och inte kan få sin utkomst genom förvärvsarbete, verksamhet som företagare, med hjälp av andra förmåner som tryggar utkomsten, genom andra inkomster eller tillgångar, genom omvårdnad från en sådan persons sida som är försörjningspliktig gentemot honom eller på något annat sätt. Utkomststödets belopp är skillnaden mellan de utgifter och de disponibla inkomster och tillgångar som fastställs enligt lagen om utkomststöd. Den möjlighet till prövning som kommunen har i fråga om utkomststödet är ämnad för att gynna den sökande och för att beakta hans individuella situation. Förvaltningsdomstolarna utövar i sista hand tillsynen över ändamålsenligheten och lagligheten i prövningen. Den som söker utkomststöd har alltid möjlighet att söka rättelse i ett beslut som han fått genom att lämna in ett rätttelseyrkande inom utsatt tid. I ett beslut som har meddelats med anledning av ett rättelseyrkande får ändring ännu sökas genom besvär till förvaltningsdomstolen och, med tillstånd av högsta förvaltningsdomstolen, till HFD.

Vid bedömningen av utkomststödet beaktas enligt 11 § i lagen om utkomststöd den ifrågavarande personens och familjemedlemmarnas disponibla inkomster. I detta hänseende spelar varken inkomstkällan någon roll eller om inkomsterna är skattepliktiga eller skattefria.

Bestämmelser om de inkomster som inte beaktas när utkomststödet fastställs ingår också i lagens 11 §. Tillämpningen av bestämmelsen kräver prövning av situationen och förhållandena för den som ansöker om utkomststöd. Som inkomster beaktas till exempel inte förvärvsinkomster som ska anses ringa och understöd och inte heller delar av förvärvs- och företagarinkomst. Som inkomst beaktas inte moderskapsunderstöd eller förmåner som närmast betalas på grund av en persons sjukdom eller funktionshinder samt utkomstskydd eller ersättning för uppehälle som betalas till klienter som behöver rehabilitering.

Ersättningar till följd av en olycka eller ett brott nämns inte bland de s.k. prioriterade inkomsterna som inte beaktas med stöd av 11 § när utkomststödet fastställs, så dessa ersättningar kan i princip anses som sådan inkomst som ska beaktas när stödet beviljas.

Lagen on utkomststöd är formulerad så att de utgifter och inkomster som är av betydelse när beräkningen av utkomststödet görs upp har angivits så detaljerat som möjligt. Eftersom de som ansöker om stöd befinner sig i mycket varierande situationer ger lagen också kommunen som beviljar utkomststöd rätt att från fall till fall pröva om några av sökandens inkomster eller tillgångar ska lämnas obeaktade vid beviljandet av stödet. Beloppet av dessa inkomster eller tillgångar kan ändå inte med beaktande av utkomststödets syfte vara särskilt stort.

I en av social- och hälsovårdsministeriet publicerad handbok för tillämpning av lagen om utkomststöd (SHM Publikationer 2007:11) har vissa inkomstslag behandlats separat. I publikationen presenteras ett avgörande av högsta förvaltningsdomstolen enligt vilket ersättning för bestående men och skada på grundval av brott har räknats till de inkomster som ska beaktas. Ersättningen har i ett fall varit sammanlagt cirka 46 000 mark och har inte kunnat anses vara en obetydlig inkomst som enligt lagen om utkomstskydd ska främja personens eller familjens möjligheter att klara sig på egen hand (HFD 15.12.1999).

I handboken för tillämpning av lagen om utkomststöd påpekas att det är kommunens skyldighet att ge tillräcklig information om villkoren för att få utkomststöd och om stödets innehåll. Kommunerna har till uppgift att informera dem som ansöker om utkomststöd om grunderna för beviljande av utkomststöd och till exempel informera klienten om vilka inkomster och tillgångar som beaktas när stödet beviljas. Dessutom är det bra att informera om de vanligaste förändringarna som kan inträffa i klientens inkomster och livssituation och som inverkar på möjligheten att få utkomststöd.

Social- och hälsovårdsministeriet anser att det inte föreligger skäl att ändra lagstiftningen.

Helsingfors den 21 januari 2011

Omsorgsminister Paula Risikko