Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 117/2008 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 117/2008 vp - Jyrki Kasvi /vihr

Tekijänoikeustoimikunnan kokoonpano

Eduskunnan puhemiehelle

Tekijänoikeuslain eduskuntakäsittelyn yhteydessä lain valmistelua moitittiin yksipuoliseksi. Erityisesti peräänkuulutettiin kuluttajanäkökulmaa, kun kävi ilmi, ettei kuluttajaviranomaisia ollut kuultu lain valmistelun tai eduskuntakäsittelyn aikana. Sen sijaan tekijänoikeusjärjestöjä ja perinteistä tekijänoikeusteollisuutta kuultiin laajasti. Laki rajoittikin aiempaa enemmän kuluttajien oikeutta käyttää omistamiaan teoskappaleita haluamallaan tavalla.

Tekijänoikeuslain valmistelun jälkeen virisi keskustelu tekijänoikeusasioiden siirtämisestä työ- ja elinkeinoministeriöön, ja yhtenä perusteluna vaatimukselle olikin teollisuus- ja kuluttajapoliittisen näkökulman vahvistaminen tekijänoikeusasioiden hallinnossa ja lainsäädännön valmistelussa. Keskustelun lopputuloksena oli tekijänoikeusasioiden jääminen opetusministeriöön, mutta samalla oli tarkoitus monipuolistaa opetusministeriön tekijänoikeusyksikön asiantuntemusta.

21. päivänä helmikuuta asetettiin uusi tekijänoikeustoimikunta, jonka tehtävänä on muun muassa arvioida tekijänoikeuslainsäädännön uudistustarpeita ja valmistella lakimuutosten suuntaviivoja. Tekijänoikeustoimikunnalla on siis tekijänoikeuspolitiikassa aivan keskeinen rooli, ja siksi sen kokoonpanon tulee edustaa tasapuolisesti tekijänoikeuksien eri intressiryhmiä.

Uusi tekijänoikeustoimikunta koostuu kuitenkin entistäkin yksipuolisemmin tekijänoikeusjärjestöjen ja tekijänoikeuksia hyödyntävien yritysten edustajista. Sen sijaan esimerkiksi kirjastojen, ohjelmistoteollisuuden (yksi suurimmista tekijänoikeusteollisuuden osa-alueista), tietoliikenneteollisuuden saati laskut viime kädessä maksavien kuluttajien edustajia ei toimikunnassa ole lainkaan.

Kansalaisten osallistumisen ja päätöksenteon avoimuuden kannalta on ongelmallista, ettei lainsäädäntöä valmistelevien elinten kokoonpanossa huomioida kaikkia asiaankuuluvia ryhmiä. Ongelma on erityisen suuri tämänkaltaisessa asiassa, josta on käyty laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja johon on liittynyt selkeä sukupolviulottuvuus. Nimenomaan nuoret ovat toimineet aktiivisesti kuluttajanäkökulman ja digitaalisten sisältöjen huomioimiseksi tekijänoikeuslainsäädännössä. Yksipuolisesti perinteistä tekijänoikeusteollisuutta ja tekijänoikeusjärjestöjä edustavan toimikunnan nimittäminen on viesti siitä, että edeltäneellä keskustelulla ja lupauksilla ei ole merkitystä päätöksiin, mikä on omiaan vieraannuttamaan nuoria poliittisesta päätöksenteosta.

Kokoonpanon perusteella muodostuu myös käsitys, ettei tekijänoikeuspolitiikan lähtökohtia halutakaan laajentaa vaan keskittyä yksipuoliseen edunvalvontaan. Kerran vuodessa kokoontuvan toimikuntaa laajemman tekijänoikeusfoorumin panos ei riitä takaamaan eri näkökulmien tasapuolista huomioon ottamista. Tekijänoikeustoimikunnan tehtävänkuvauksessa foorumin rooliksi esitetään ainoastaan toimiminen keskustelu- ja tietojenvaihtofoorumina.

Tekijänoikeustalous on muuttunut viime vuosina voimakkaasti. Esimerkiksi digitaalisista tietopankeista, tietokonepeleistä sekä digitaalisista musiikki- ja elokuvatallenteista on tullut ihmisten arkipäivää. Käyttäjät tuottavat itse suurimman osan tietoverkkojen sisällöistä. Tekijänoikeuden alaista materiaalia on nykyään myös helppo levittää ja hankkia ilmaiseksi. Samaan aikaan tekijänoikeusteollisuuden liikevaihto on kasvanut räjähdysmäisesti. Kyse ei ole enää pelkästä kulttuuripolitiikasta vaan myös globaalista suurteollisuudesta. Vaarana onkin, ettei menneisiin rakenteisiin takertuva lainsäädäntö pysy kehityksen mukana. Tämä puolestaan saattaa johtaa siihen, että tekijänoikeusjärjestelmä menettää oikeutuksensa. Siksi olisi tärkeää, että keskeisessä lainsäädännön valmisteluelimessä olisi edustajia uusilta tekijänoikeusteollisuuden aloilta ja kuluttajajärjestöistä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin valtioneuvosto aikoo ryhtyä monipuolistaakseen tekijänoikeustoimikunnan kokoonpanoa ja varmistaakseen kaikkien osapuolten tasapuolisen kohtelun tekijänoikeuslainsäädännön valmistelussa?

Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2008

Jyrki Kasvi /vihr
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jyrki Kasvin /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 117/2008 vp:

Mihin toimenpiteisiin valtioneuvosto aikoo ryhtyä monipuolistaakseen tekijänoikeustoimikunnan kokoonpanoa ja varmistaakseen kaikkien osapuolten tasapuolisen kohtelun tekijänoikeuslainsäädännön valmistelussa?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Hallitus on 13.11.2007 pitämässään neuvottelussa päättänyt tekijänoikeusasioiden valmistelun ja käsittelyn kehittämisen suuntaviivoista. Keskeisiin kehittämistoimiin kuuluvat valmistelun jatkaminen avoimena prosessina ja yhteistyön ja laajapohjaisuuden lisääminen lainvalmistelussa.

Hallituksen päätöksen mukaisesti tekijänoikeustoimikunnan roolia ja työtapoja kehitetään ja sen kokoonpanossa otetaan tasapuolisesti huomioon tekijänoikeusasioiden laajentuminen kulttuurihallinnon ulkopuolelle. Toimikunnan puheenjohtajaksi asetetaan puolueeton asiantunteva henkilö, esim. akateemiselta puolelta.

Toimikunnan tehtävänä on käsitellä lainvalmistelun suuntaviivojen asettamista, arvioida tekijänoikeuslainsäädännön uudistustarvetta ja valmistella mahdollisten uudistusten suuntaviivoja ministeriölle, ottaen huomioon yhteiskunnallinen, taloudellinen, tekninen ja kansainvälinen kehitys. Lainvalmistelutyö tehdään kutakin hanketta varten perustettavassa työryhmässä, jossa on asianmukainen edustus eri tahoilta.

Opetusministeriö on edellä mainitun hallituksen päätöksen mukaisesti 21 päivänä helmikuuta 2008 asettanut tekijänoikeustoimikunnan, jonka jäseninä on keskeisiä oikeudenhaltija- ja oikeuksien käyttäjätahojen edustajia. Käytännön syistä kaikki lukuisat tekijänoikeuden sidosryhmät ja intressitahot eivät voi olla edustettuina toimikunnassa. Opetusministeriössä arvioidaan lähiaikoina mahdollisuutta lisätä toimikuntaan vielä kuluttajien edustaja.

Hallituksen päätöksen mukaisesti toimikunnan tehtävänä on kerran vuodessa kutsua koolle tekijänoikeusfoorumi, joka toimii tekijänoikeusasioiden keskustelu- ja tietojenvaihtofoorumina. Sinne kutsutaan muun muassa tekijänoikeuden haltijoita (sekä tekijät että oikeuksien haltijana olevat yritykset), käyttävää teollisuutta ja viestintäalan yrityksiä ja kuluttajanäkökulman edustajia. Tämä varmistaa sen, että kaikilla osapuolilla on mahdollisuus esittää myös julkisesti näkemyksensä tekijänoikeuden kehittämistarpeista ja esillä olevista lainsäädäntösuunnitelmista.

Laajapohjaisen valmistelun toteutumista varmistaa osaltaan myös se, että varsinainen lainvalmistelu tapahtuu kutakin hanketta varten perustettavassa työryhmässä. Kunkin työryhmän kokoonpano muotoutuu käsiteltävänä olevan asian mukaisesti siten, että varsinaisessa lainvalmistelussa ovat aina edustettuina kunkin asian kannalta keskeiset tahot.

Lainsäädännön valmistelurakenteiden kehittäminen ja valmistelun uudet muodot eivät poista kirjallisten lausuntokierrosten tarvetta. Tarvittaessa järjestetään lisäksi erityisiä kuulemis- ja keskustelutilaisuuksia, joihin kutsutaan käsiteltävän asian kannalta keskeiset tahot.

Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2008

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 117/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Jyrki Kasvi /gröna:

Vilka åtgärder avser statsrådet vidta för att bredda upphovsrättskommissionens sammansättning och se till att alla parter blir jämlikt behandlade vid beredningen av upphovsrättslagstiftning?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Regeringen har vid en överläggning den 13 november 2007 fattat beslut om riktlinjerna för hur beredningen och handläggningen av upphovsrättsärendena skall utvecklas. Till de viktigaste utvecklingsåtgärderna hör att fortsätta beredningen som en öppen process och att utöka samarbetet och skapa en bredare bas vid lagberedningen.

Enligt regeringens beslut utvecklas upphovsrättskommissionens roll och arbetsmetoder. I kommissionens sammansättning skall man på likvärdiga grunder beakta att de upphovsrättsliga frågorna också sträcker sig utanför kulturförvaltningen. Till ordförande för kommissionen utses en opartisk expert, t.ex. en person verksam i det akademiska livet.

Kommissionens uppgift är att dra upp riktlinjerna för lagberedningen, bedöma behovet av ändringar i upphovsrättslagstiftningen och bereda riktlinjerna för eventuella reformer för ministeriet, med beaktande av den samhälleliga, ekonomiska, tekniska och internationella utvecklingen. Lagberedningsarbetet sker i en arbetsgrupp som inrättas för varje enskilt projekt. I arbetsgruppen finns olika instanser företrädda.

I enlighet med nämnda regeringsbeslut tillsatte undervisningsministeriet den 21 februari 2008 en upphovsrättskommission där medlemmarna företräder viktiga upphovsrättsorganisationer, för både rättsinnehavare och användare. Av praktiska skäl kan de otaliga intressentgrupperna inom upphovsrätten inte alla vara representerade i kommissionen. På undervisningsministeriet kommer man inom den närmaste framtiden att ta ställning till möjligheten att utöka kommissionen med en företrädare för konsumenterna.

I enlighet med regeringens beslut skall kommissionen en gång per år sammankalla ett upphovsrättsforum, som fungerar som ett organ för diskussion och informationsutbyte. Till forumet inbjuds bl.a. rättsinnehavare (både upphovsmän och företag som innehar upphovsrätt), industri som utnyttjar upphovsrätter, företag inom mediebranschen och företrädare för konsumenterna. Detta är ett sätt att säkerställa att alla parter har möjlighet att offentligt föra fram sin åsikt om utvecklingsbehoven i fråga om upphovsrätten och om aktuella lagstiftningsplaner.

En garanti för att beredningen sker på bred bas är också att den egentliga lagberedningen sker i en arbetsgrupp som inrättas särskilt för varje projekt. Arbetsgruppens sammansättning utformas enligt det ärende som behandlas så att centrala instanser med tanke på ärendet alltid är representerade vid den egentliga lagberedningen.

Behovet av skriftlig remissbehandling försvinner inte trots att strukturerna för lagberedningen utvecklas och beredningen får nya former. Vid behov ordnas dessutom särskilda utfrågningar och diskussioner till vilka instanser av central betydelse med tanke på ärendet blir inbjudna.

Helsingfors den 20 mars 2008

Kultur- och idrottsminister Stefan Wallin