KIRJALLINEN KYSYMYS 1262/2010 vp

Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi 1.1.1995. Liittymissopimus hyväksyttiin eduskunnassa perustuslainsäätämisjärjestyksessä neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen. Euroopan unionin jäsenyys teki unionin lainsäädännöstä ja oikeusjärjestyksestä ensisijaisesti sovellettavaa oikeutta kansallisiin lakeihin ja oikeusjärjestykseen verrattuna. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 14/1994 vp on kirjattu tyhjentävästi jäsenyyden aiheuttamat muutokset oikeusjärjestelmäämme. Samaan lausuntoon on kirjattu EU-direktiivien suomalaisille antama oikeussuoja julkiseen valtaan nähden. Lausunnon mukaan direktiiveihin merkityt selkeät, ehdottomat ja täsmälliset määräykset, vaikka niitä ei olisikaan siirretty kansalliseen lakiin, ovat noudatettavaa oikeutta ja antavat myös oikeussuojaa julkiseen valtaan nähden.

Euroopan unionin luontodirektiivillä 92/43/ETY pantiin unionin alueella täytäntöön eurooppalainen ns. Natura 2000 -suojeluohjelma. Luontodirektiivin liitteen III 1. vaiheeseen on merkitty erittäin yksityiskohtainen, suhteellisen suojelun tason saavuttamiseksi edellytetty menettely, jonka mukaan Natura 2000 -alueet on kaikissa jäsenmaissa valittava. Natura 2000 -alueiden valinnat ovat Suomessa aiheuttaneet paljon kritiikkiä. Kansalliseen lainsäädäntöömme Natura 2000 -alueiden valintaperusteita ei ole implementoitu.

Luonnonsuojelulain 64 § on vain hallinnollinen yleismääräys siitä, mistä Natura 2000 -verkostoalueet Suomessa koostuvat. Luonnonsuojelulain Natura 2000 -aluetta koskevissa pykälissä 64-69 ei säädetä Natura 2000 -alueiden valintaperusteista. Tästä huolimatta Natura 2000 -ohjelman toteutuksella on ollut kansalaisten kannalta erittäin rankkoja oikeusvaikutuksia. Muun muassa lukuisia rakennus- ja hakkuuoikeuksia on menetetty ja pakkolunastuksia on pantu täytäntöön Naturaan tai sen vaikutuspiiriin kuuluvilla alueilla. Suomen perustuslain 80 §:n mukaan kansalaisille määrättävistä oikeuksista ja velvollisuuksista tulee määrätä aina lailla.

Suomen perustuslain lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, jolla on suvereeni etusija kansallisen oikeusjärjestyksen yli, edellyttää seuraavaa: sellaisen direktiivin sisältö, jossa määrätään se menettely, jota direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi on unionin laajuisesti käytettävä kaikissa jäsenvaltioissa, on siirrettävä kansalliseen lakiin selkeästi ja täsmällisesti.

Tällä hetkellä maassamme on tilanne, jossa Natura 2000 -hankkeen aiheuttamista oikeuksien menettämisistä ei voi vedota kansalliseen lakiin. Tämä on seurausta siitä, että Natura 2000 -alueiden valintaperusteita ei ole implementoitu unionin oikeuden ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön nimenomaisista velvoitteista huolimatta kansalliseen lainsäädäntöömme. Huomionarvoista on, että tälläkin vaalikaudella eduskunta on implementoinut lukuisia direktiivejä kansallisiin lakeihimme mutta ei vieläkään luontodirektiivissä ja unionin oikeuden vakiintuneessa oikeuskäytännössä määrättyjä Natura 2000 -alueiden valintaperusteita. Implementointia ei ole suoritettu siitäkään huolimatta, että olemme olleet EU:n jäseniä jo yli 16 vuotta ja luontodirektiivi tuli virallisestikin Suomea velvoittavaksi jo 5.6.1995.

Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelemistä Natura-valituksista ja purkuhakemuksista sekä pakkolunastuksista huolimatta KHO ei ole pyytänyt Natura-alueiden valintaa koskevaa ennakkopäätöstä unionin tuomioistuimelta. Ei siitäkään huolimatta, että unionin oikeuden ja sen vakiintuneen oikeuskäytännön oikeussuoja on voimassa implementoinnin laiminlyönnistä huolimatta. Tämän vuoksi maassamme jatkuu edelleen tilanne, jossa koko Natura-hankkeen täytäntöönpano ja toteutus ovat ympäristöministeriön mielivaltaisessa harkinnassa ilman perustuslakimme, kansallisen lainsäädännön ja Euroopan unionin oikeuden kansalaiselle antamaa oikeussuojaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että Natura 2000 -kohteiden kansallisen eli luontodirektiivin liitteen III 1. vaiheen edellyttämät Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet siirretään kansalliseen lakiin siten kuin Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö ja Suomen perustuslaki edellyttävät?

Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2011

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Hannu Hoskosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1262/2010 vp:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että Natura 2000 -kohteiden kansallisen eli luontodirektiivin liitteen III 1. vaiheen edellyttämät Natura-alueiden osoittamis- ja valintaperusteet siirretään kansalliseen lakiin siten kuin Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö ja Suomen perustuslaki edellyttävät?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Neuvoston direktiivin luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (92/43/ETY), eli ns. luontodirektiivin sisältö on pantu kansallisesti pääosin täytäntöön vuonna 1997 voimaan tulleella luonnonsuojelulailla ja -asetuksella sekä eräillä muilla samassa yhteydessä tehdyillä lainmuutoksilla. Eräiltä osin täytäntöönpanoa on sittemmin täsmennetty mm. lajisuojelua koskien.

Direktiivit velvoittavat jäsenmaita saavutettavaan tulokseen nähden, kansallisen täytäntöönpanon muodot ja keinot voivat sen sijaan vaihdella. Natura 2000 -verkostoon liitettävien alueiden valintaperusteet, jotka sisältyvät luontodirektiiviin ja sen liitteeseen III, on Suomessa saatettu osaksi kansallista oikeutta luonnonsuojelulain 64 §:llä. Suomen kansallinen ehdotus on näin ollen laadittu luontodirektiivissä säädettyä menettelyä noudattaen, ja EU:n komissio on tämän ehdotuksen pohjalta myös jo hyväksynyt ehdotuksen sisältämät alueet verkostoon. Kysymyksessä esitettyihin lainsäädäntötoimiin ei siten ole tarvetta.

Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1262/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Hannu Hoskonen /cent:

Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att kriterierna för att peka ut och välja Naturaområden i den nationella etappen, dvs. etapp 1 för bedömning av Natura 2000-objekt enligt bilaga III till habitatdirektivet, ska överföras till nationell lag enligt det som Europeiska unionens domstols etablerade rättspraxis och Finlands grundlag förutsätter?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Innehållet i rådets direktiv om bevarande av livsmiljöer samt vilda djur och växter (92/43/EEG), alltså det s.k. habitatdirektivet, har genomförts nationellt huvudsakligen i och med naturvårdslagen och naturvårdsförordningen som trädde i kraft 1997 samt via en del andra lagändringar som gjordes i samband med detta. Genomförandet har delvis preciserats senare, bl.a. angående skyddet av arter.

Direktiven förpliktar medlemsländerna att nå resultat, formerna och tillvägagångssätten för att genomföra direktivet nationellt kan däremot variera. Kriterierna för valet av områden som ska läggas till nätverket Natura 2000, vilka ingår i habitatdirektivet och dess bilaga III, har i Finland gjorts till en del av den nationella rätten genom 64 § i naturvårdslagen. Finlands nationella förslag har således utformats i enlighet med det förfarande som föreskrivs i habitatdirektivet, och EU-kommissionen har med detta förslag som grund redan godkänt de områden som ingår i förslaget för nätverket. De lagstiftningsåtgärder som föreslås i spörsmålet är således inte nödvändiga.

Helsingfors den 10 mars 2011