KIRJALLINEN KYSYMYS 129/2006 vp

Eduskunnan puhemiehelle

Valtioneuvoston asetuksen mukaan lypsylehmät ja pääasiassa maidontuotantoa varten kasvatettavat hiehot, jotka pidetään kytkettyinä, tulee päästää vähintään 60 päivänä laitumelle tai muuhun tarkoituksenmukaiseen jaloittelutilaan ajanjaksona, joka alkaa 1 päivänä toukokuuta ja päättyy 30 päivänä syyskuuta. Asetuksen mukaan jaloittelupakko tulee voimaan tämän vuoden heinäkuun alusta.

Kukaan ei kiistä eläinten hyvinvoinnin tärkeyttä, mutta myös maidontuottajan hyvinvointia ja vaatimusten kohtuullisuutta tulee voida harkita. Kaikille tiloille tämä vaatimus ei ole mahdollinen joko hoitajasta tai tilasta johtuvien syiden takia. Yksinkertaisesti voi olla, että tilan lähellä ei ole tarkoituksenmukaista jaloittelualuetta saatavilla. Pahimmillaan lehmien jaloittelupakko pakottaa ikääntyvän viljelijän investoimaan jaloittelutarhaan muutaman vuoden takia tai lopettamaan tuotannon ennen eläkejärjestelyyn pääsyä.

Monet karjat jaloittelevat jo nyt ja täyttävät siten täyttävät asetuksen vaatimuksen. Suomessa lehmistä osa kulkee vapaina pihatoissa, mutta parsinavetta löytyy vielä monelta maatilalta. Kymmenet tilat ovat arvioiden mukaan lopettamassa tuotantoaan ensi kesän aikana, kun parsinavetoissa olevien lehmien jaloittelupakko tulee voimaan. Vaatimus on vaikea sadoille tiloille, koska varsinkin jokivarsien kylät ovat monin paikoin tiheään rakennettuja sekä tontit niin kapeita, ettei jaloittelutarhoille, saati laitumille ole kerta kaikkiaan tilaa. Jaloittelun toteuttamista tiloilla vaikeuttavat myös hygieenisyysvaatimukset, sillä maitoauton ja lehmien kulkureitit eivät saa mennä ristiin.

Valtioneuvoston asetuksen mukaan lääninhallitus voi myöntää vapautuksen laitumelle tai jaloittelutilaan pääsyä koskevasta vaatimuksesta, jos tuotantotilalla ei ole käytettävissä sopivaa laidunta tai jos muuta jaloitteluun soveltuvaa tilaa ei ole mahdollista kohtuudella järjestää. Samoin vapautus voidaan myöntää, jos vaatimuksen noudattaminen on kohtuutonta liikenteeseen, maastoon tai etäisyyteen liittyvistä syistä. Vapautus voidaan asetuksen perusteella myöntää kolmeksi vuodeksi kerrallaan, ja se peruutetaan, jos vapautuksen myöntämisen edellytykset lakkaavat.

Lääninhallituksille on hakemuksia jätetty vapautuksen toivossa, mutta poikkeuslupia ei ole juurikaan tippunut. Haettuja poikkeuslupia on perusteltu iällä, terveydellä, taloudellisilla seikoilla sekä laiduntamisen vaikeudella. Lähestyvään eläkeikään tai huonoon terveyteen vetoaminen ei ole auttanut eikä ole paljon vaa"assa painanut. Asetusta tulkitaan liian ahtaasti, ja päätökset lääninhallituksissa tehdään vedoten vain alueen liikenteeseen, maastoon ja etäisyyteen laitumelle.

Jos parsinavetassa lehmiä hoitavilla tiloilla ei ole jaloittelutarhaa tai laidunta heinäkuun ensimmäiseen päivään mennessä, niin sen jälkeen tiloille tehdään eläinsuojelutarkastuksia. Tämän jälkeen lääninhallitus voi tehostaa annettua määräystä uhkasakolla.

Oman ongelmansa tulevaan jaloittelupakkoon tuo myös tullessaan lintuinfluenssan nimellä tunnetun tartuntataudin leviäminen Euroopan alueelle. Viimeisten tietojen mukaan Ruotsista on jo löydetty tätä tautia. On vain ajan kysymys, milloin meiltä Suomesta löytyy lintuinfluenssaa. Asiantuntijoiden mukaan lintuinfluenssa ei tarttune märehtijöihinn kuten nautaan, lampaaseen ja vuoheen, mutta sairaiden lintujen salmonellan levittämisen riski on kuitenkin erittäin suuri. Tällaisessa tilanteessa olisi kotieläinten pitäminen sisätiloissa turvallisempaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että lehmien jaloittelupakosta voidaan antaa tilalle vapautus myös viljelijän iän ja terveyden perusteella sekä tilan taloudellisiin seikoihin ja laiduntamisen vaikeutumiseen vedoten ja

mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että lintuinfluenssaepidemian aikana voidaan kokonaan luopua lehmien jaloittelupakosta?

Helsingissä 2 päivänä maaliskuuta 2006

Esko Ahonen /kesk
Petri Neittaanmäki /kesk
Tuomo Hänninen /kesk
Tatja Karvonen /kesk
Seppo Särkiniemi /kesk
Rauno Kettunen /kesk
Lauri Oinonen /kesk
Hannu Hoskonen /kesk
Pekka Vilkuna /kesk
Jari Leppä /kesk

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Esko Ahosen /kesk ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 129/2006 vp:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että lehmien jaloittelupakosta voidaan antaa tilalle vapautus myös viljelijän iän ja terveyden perusteella sekä tilan taloudellisiin seikkoihin ja laiduntamisen vaikeutumiseen vedoten ja

mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että lintuinfluenssaepidemian aikana voidaan kokonaan luopua lehmien jaloittelupakosta?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Lypsylehmien ja hiehojen jaloitteluvaatimuksesta kesäaikana säädetään eläinsuojeluasetuksen (396/1996 ) 18 §:n 3 momentissa. Säädös on tullut voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1996, mutta 18 §:n 3 momentin soveltamiselle on asetuksen 50 §:n 2 momentissa säädetty kymmenen vuoden siirtymäaika. Jaloitteluvaatimusta on tarkennettu valtioneuvoston asetuksella eläinsuojeluasetuksen muuttamisesta (171/2005 ) ja samalla asetuksen 18 §:ään on lisätty uusi 4 momentti, jonka mukaan lääninhallituksella on mahdollisuus myöntää määräaikainen vapautus jaloittelua koskevasta vaatimuksesta silloin, kun sen järjestäminen on käytännössä mahdotonta. Vapautus voidaan myöntää, jos tilalla ei ole käytettävissään sopivaa laidunta tai jos muuta jaloitteluun soveltuvaa tilaa ei ole mahdollista kohtuudella järjestää tai jos vaatimuksen noudattaminen on kohtuutonta liikenteeseen, maastoon tai etäisyyteen liittyvistä syistä. Vapautus voidaan myöntää enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan, ja se peruutetaan, jos vapautuksen myöntämisen edellytykset lakkaavat. Asetuksessa tällä hetkellä olevien poikkeuksien lisäksi selvitellään parhaillaan mahdollisuuksia muuttaa jaloittelua koskevaa asetuksen säännöstä siten, että sellaiset tilat, joilla lypsylehmien ja maidontuotantoon tulevien hiehojen pito loppuu lähiaikoina, voisivat saada vapautuksen jaloittelumahdollisuuden järjestämisestä.

Tilan taloudellisia seikkoja, eläinten pitäjän lähestyvää eläkeikää tai terveystilannetta ei ole asetuksessa säädetty vapautuksen myöntämisen perusteiksi. Lehmien pitäminen edellyttää jo sinänsä tilalta tiettyjä taloudellisia ja muita resursseja, jotta voidaan taata eläimille tarvittavat tilat, laitteet, olosuhteet, hoitotoimenpiteiden asianmukainen suorittaminen, rehut, vesi, sähköt sekä eläinten tarvitsema terveyden ja sairauden hoito. Tuottajan terveydentilan tulee olla riittävän hyvä siten, että hän pystyy suoriutumaan eläinten pitoon liittyvistä työtehtävistä. Hänen tulee huolehtia eläinten tarvitseman hoidon antamisesta ja hyvinvoinnin seurannasta joko itse tai muulla tavoin, esimerkiksi aputyövoiman avulla, siten, että eläimet saavat tarvitsemansa päivittäisen hoidon. Eläinten pitäjän tulee huolehtia siitä, että eläimiä hoidetaan, kohdellaan ja käsitellään siten, että lainsäädännössä asetetut vähimmäisvaatimukset eläinten pidossa täyttyvät. Jaloittelua koskeva säännös on ollut voimassa jo 1. heinäkuuta 1996 alkaen, joten tiloilla on ollut hyvät mahdollisuudet varautua vaatimuksen täyttämiseen tai täyttää se nyt kulumassa olevan kymmenen vuoden siirtymäkauden aikana.

Sekä tieteellisissä tutkimuksissa että käytännön työssä on osoitettu, että jaloittelu edistää merkittävästi lehmien ja hiehojen terveyttä ja parantaa hyvinvointia. Se antaa eläimille mahdollisuuden liikuntaan ja sosiaalisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen lajille ominaisella tavalla. Lypsylehmän tuotantokaaren on tarkoitus kestää useita vuosia, ja lypsylehmien ja lypsylehmiksi kasvatettavien hiehojen liikuntamahdollisuuksien parantaminen on oleellisen tärkeätä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

Lehmien ja hiehojen jaloitteluun tai muuhun ulkona pitoon ei ole tarpeen puuttua lintuinfluenssaepidemiankaan aikana, koska ei ole todettu, että lintuinfluenssa tarttuisi luonnonvaraisista linnuista märehtijöihin tai että tartunta muutoinkaan leviäisi ulkona pidettävien lehmien välityksellä.

Helsingissä 21 päivänä maaliskuuta 2006

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 129/2006 rd undertecknat av riksdagsledamot Esko Ahonen /cent m.fl.:

Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att en gård skall kunna befrias från det s.k. rastningstvånget för kor även på grund av jordbrukarens ålder och hälsa, samt med hänvisning till gårdens ekonomi och svårigheterna med att ordna med betesgång och

vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att man under en fågelinfluensaepidemi helt kan avstå från rastningstvånget gällande kor?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Om kravet på att ordna med rastning för mjölkkor och kvigor under sommaren stadgas i 18 § 3 mom. i djurskyddsförordningen (396/1996 ). Förordningen har trätt i kraft den 1 juli 1996, men för tillämpningen av 18 § 3 mom. har enligt 50 § 2 mom. i förordningen fastställts en tio års övergångsperiod. Kravet på rastning preciseras genom statsrådets förordning om ändring av djurskyddsförordningen (171/2005 ), samtidigt har till 18 § i förordningen fogats ett nytt 4 mom., enligt vilket länsstyrelsen har möjlighet att för en viss tid bevilja befrielse från kravet på att anordna rastning i sådana fall då detta i praktiken är omöjligt att göra. Befrielse kan beviljas om gården inte har lämplig betesmark till förfogande eller om någon annan ändamålsenlig plats för rastning inte rimligen kan ordnas eller om uppfyllandet av kravet är oskäligt av orsaker som hänför sig till trafiken, terrängen eller avstånden. Befrielse beviljas för högst tre år åt gången och den återkallas om förutsättningarna för beviljandet upphör. Utöver de undantag förordningen för närvarande innehåller utreder man som bäst möjligheterna att ändra förordningens bestämmelser om rastning så, att sådana gårdar som inom en snar framtid kommer att sluta hålla mjölkkor och kvigor som föds upp för mjölkproduktion kunde befrias från kravet på att ordna med rastningsmöjlighet.

Gårdens ekonomiska faktorer, djurhållarens nära förestående pensionsålder eller hälsotillstånd utgör enligt bestämmelserna i förordningen inte grunder för beviljande av befrielse. Hållande av kor förutsätter redan i sig att gården har vissa ekonomiska och andra resurser för att djuren skall garanteras erforderliga utrymmen, anläggningar, förhållanden, nödvändiga skötselåtgärder, foder, vatten, el samt den hälso- och sjukvård djuren behöver. Producentens hälsotillstånd bör vara tillräckligt gott för att han skall kunna klara av de arbetsuppgifter som hör till djurhållningen. Han bör se till att ge djuren den vård de behöver och följa med deras välmående, antingen så att han sköter uppgifterna själv eller på något annat sätt, till exempel med hjälp av utomstående arbetskraft, så att djuren får den dagliga skötsel de behöver. Djurägaren bör se till att djuren sköts, bemöts och behandlas så att de i lagstiftningen fastställda minimikraven ifråga om djurhållning uppfylls. Bestämmelsen om rastning har varit i kraft redan från den 1. juli 1996, så gårdarna har haft goda möjligheter att förbereda sig på att uppfylla kravet eller uppfylla det under den tioåriga övergångsperiod som nu pågår.

Både genom vetenskapliga undersökningar och i praktiken har man visat att rastning betydligt befrämjar kors och kvigors hälsa och förbättrar deras välmående. Det ger djuren möjlighet att röra på sig och tillfredsställa sitt behov av socialt beteende på ett arttypiskt sätt. Det är meningen att mjölkkons produktionscykel skall pågå i många år, och att förbättra motionsmöjligheterna för mjölkkorna och de kvigor som föds upp till mjölkkor har avgörande betydelse för deras hälsa och välmående.

Det är inte nödvändigt att vidta åtgärder ifråga om rastningen av kor och kvigor utomhus ens under en fågelinfluensaepidemi, eftersom det inte har konstaterats att fågelinfluensa skulle smitta från vilda fåglar till idisslare, eller att smittan heller annars skulle spridas via kor som hålls ute.

Helsingfors den 21 mars 2006

Jord- och skogsbruksminister Juha Korkeaoja