Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 135/2011 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 135/2011 vp - Pertti Hemmilä /kok

Vakavien väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusten koventaminen

Eduskunnan puhemiehelle

"Väkivaltaisiakin raiskauksia tuomitaan lievinä". "Mies kidnappasi ja pahoinpiteli ex-vaimonsa - vuosi ehdollista rangaistusta". Itä-Suomen hovioikeus lievensi Kuopion käräjäoikeuden tuomiota miehen tekemästä lapsen raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Alkuperäinen 2,5 vuoden ehdoton vankeustuomio lieveni hovioikeudessa yhteen vuoteen ja 10 kuukauteen ehdollista vankeutta. Perusteluina olivat raiskauksessa käytetty lievä väkivalta ja uhrin ikä (15 vuotta). Kauhajoen käräjäoikeus tuomitsi muutama vuosi sitten 17-vuotiaan teinipojan nuorena henkilönä tehdystä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta vuodeksi ja 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Uhri oli kotimatkalla ollut kahdeksanvuotias tyttö, jonka poika vei autiotaloon ja raiskasi siellä ainakin kolme kertaa. Kun suurlähettiläs Alpo Rusi sai valtiolta 70 000 euroa korkoineen kärsimyksistä, joita tietovuoto vakoilututkinnasta hänelle aiheutti, joutuu Kauhajoen teiniraiskaaja korvaamaan uhrilleen kärsimyksistä 11 000 euroa.

Vastaavanlaisia otsikoita ja uutisia mediassa on lähes päivittäin. Kansalaisten oikeustajua on koetellut erityisesti vakavista seksuaali- ja väkivaltarikoksista annetut lievät tuomiot. Rikosten rangaistuksiin liittyvää palautetta on tullut erittäin runsaasti.

Tilastokeskuksen mukaan törkeät raiskaukset ja törkeiden lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapausten määrä on lisääntynyt jonkin verran viime vuosina. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen rangaistusten lukumäärä on viisinkertaistunut viimeisten 15 vuoden aikana. Pelkästään viimeisten neljän vuoden aikana poliisin tietoon tulleiden lapsen seksuaalisten hyväksikäyttötapausten määrä on kaksinkertaistunut. Murhien ja tappojen määrä sen sijaan on lievästi laskenut.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan ehdoton tuomio langetetaan 60 prosentissa raiskauksista. Tutkimuslaitoksen mukaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa tuomion langettaminen on yhteydessä lapsen ikään. Tutkimuksessa käytetyn määritelmän mukaisesta sukupuoliyhteydestä alle 12-vuotiaan lapsen kanssa tuomitut ehdottomat vankeusrangaistukset ovat yleensä pituudeltaan vähintään 2 vuotta. Lievimpiä seuraamuksia (ehdollinen vankeus alle 6 kk, ehdoton alle 1 v 6 kk) tuomitaan lähinnä silloin, kun lapsi on vähintään 12-vuotias. Tällaisen rajan asettaminen 12 ikävuoteen on erittäin kyseenalaista oikeudentulkintaa. 12-vuotiaalle hyväksikäytöstä aiheutuu vähintään yhtä suuret traumat kuin nuoremmillekin lapsille. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan myös rangaistuskäytännöissä on epäjohdonmukaista vaihtelua ja myös tuomioistuinten antamissa rangaistusten perusteluissa on suurta vaihtelua. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusten mukaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytännöt ovat epäyhtenäisiä: rangaistusten hajonta on suuri, ja tuomioiden perusteluissa kerrotut syyt selittävät vain osan rangaistuskäytäntöjen vaihtelusta.

Ylen MOT-ohjelman mukaan kolmannes hovioikeuden raiskaustuomioista on ehdollisia. Kun tarkastellaan pelkkiä raiskauksia, joihin ei liity muita rikoksia, ehdollisten tuomioiden pituus vaihtelee 14 ja 22 kuukauden välillä. Kun kyse on raiskauksesta ja muista rikoksista, tuomiot eivät merkittävästi kiristy: Kovin ehdollinen tuomio oli kaksi vuotta. Ehdollisten raiskaustuomioiden keskiarvo on puolitoista vuotta. Suurimmat tuomionalennukset ovat niitä, joissa käräjäoikeuden ehdoton vankeustuomio on muuttunut hovioikeudessa ehdolliseksi, vaikka raiskaussyytteet ovat säilyneet ennallaan. Näin oli esimerkiksi Itä-Suomen hovioikeuden tapauksessa, jossa se alensi raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annetun kahden ja puolen vuoden vankeustuomion alle kahden vuoden mittaiseksi ehdolliseksi tuomioksi. Oheen tuomittiin yhdyskuntapalvelua. Yhtenä perusteena oli se, että 15-vuotiaaseen uhriin kohdistunut väkivalta oli lievää. Hovioikeudessa joka viidettä raiskaustuomiota on lievennetty ja joka kymmenettä kovennettu.

Suomen lainsäädäntö, mutta ennen kaikkea oikeuskäytäntömme on väkivalta- ja seksuaalirikosten osalta aivan liian löysä. Esimerkiksi raiskaustapauksissa lieventäviä asianhaaroja käräjäoikeuksien, erityisesti hovioikeuksien ja jopa korkeampien oikeusasteiden, mielestä ovat mm. raiskauksen lyhyt kesto, uhrin pukeutuminen ja humalatila tai vaikkapa tekijän nuhteeton menneisyys ja asian julkitulon tuoma negatiivinen julkisuus. Useimmissa maissa raiskauksessa käytetty väkivalta voi olla tuomion kannalta vain raskauttava tekijä. Suomalaisissa tuomioistuimissa ja eri oikeusasteissa samankaltaisten tekojen tuomioissa on suurta hajontaa.

Tällä hetkellä useimmissa väkivalta- ja seksuaalirikoksissa tuomioita annetaan rangaistusasteikon alemman asteikon mukaisesti. Korjattavaa on paljon rangaistuskäytännöissä ja siinä, miten oikeuslaitos lakia tulkitsee ja millaisia rangaistuksia vakavista rikoksista määrätään. Kansalaiset laajalti vaativat vakavien rikosten rangaistusten koventamista. Jotta voidaan varmistaa kovemmat rangaistukset väkivalta- ja seksuaalirikoksista, on rikoslain alhaisimpia rangaistuksia kovennettava. Rikosten rangaistusten tulee vastata kansalaisten oikeustajua, ja yhteiskunnan tulee turvata turvallisempi elinympäristö suomalaisille.

Viime vaalikaudella tehtyjä erilaisia lievennyksiä rangaistuksiin ja lain soveltamiseen on perusteltu muun muassa oikeuslaitoksen ja vankeinhoidon kustannussäästöillä. Tosiasiassa nyt ollut toimintalinja tulee kalliimmaksi rahassa mitattuna ja ilmenee myös erityisesti lähiympäristön turvallisuuden puutteena ja arvojen rapautumisena. Edellinen oikeusministeri totesi, että lainvalmistelut edellyttävät riittävää tietoa oikeuskäytännöistä. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on ollut aloittamassa jälleen uuden tutkimuksen rikosten rangaistuksista. Tosiasiassa tilastointia, seurantaa ja tutkimustietoa on käytettävissä jo nyt aivan riittävästi. Tavoitteena tulee olla kansalaisten turvallisuuden takaaminen, ei vankipaikkojen vähentäminen, tilastojen kaunistelu tai rahan säästäminen. Tehdyistä rikoksista pitää seurata rangaistus, joka on oikeassa suhteessa tehdyn rikoksen raakuuteen ja siitä aiheutuneisiin seurauksiin. Tämä korjaa myös yhteiskunnan perusarvoja. Uuden hallituksen hallitusohjelman mukaisesti tulee varmistaa rikosten rangaistusten oikeudenmukaisuus ja vakavien rikosten ennaltaehkäisy.

Julkisuudessa on esitetty useitakin asiantuntijalausuntoja tarpeesta seksuaalirikosten alimman rangaistusasteikon nostamiseen Suomessa. Suomessa rangaistuskäytäntöä tulisikin muuttaa esimerkiksi Ruotsin mallin mukaiseksi. Siellä alin rangaistus on kaksi vuotta. Monet asiantuntijat ovat kertoneet kannattavansa seksuaalirikollisten lääkekastraatiota. Rikosten ennaltaehkäisy ja rikoksen toistumisen estäminen lääkekastraatiolla ovat kannatettavia asioita. Kastraation avulla ei kuitenkaan tule edistää seksuaalirikokseen syyllistyneen ennenaikaista vapautumista, vaan varmistaa tuomion istumisen jälkeen, ettei riskiä rikoksen uusintaan ole.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneiden rangaistukset vastaavat tehtyä erittäin vakavaa rikosta ja että suomalaisten usko oikeudenmukaiseen oikeuslaitokseen ja tuomiokäytäntöön voidaan palauttaa?

Helsingissä 4 päivänä lokakuuta 2011

Pertti Hemmilä /kok
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pertti Hemmilän /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 135/2011 vp:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneiden rangaistukset vastaavat tehtyä erittäin vakavaa rikosta ja että suomalaisten usko oikeudenmukaiseen oikeuslaitokseen ja tuomiokäytäntöön voidaan palauttaa?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Kysymyksen perustelutekstissä käsitellään lähinnä seksuaalirikoksia eli raiskausrikoksia ja lapseen kohdistuvia hyväksikäyttörikoksia, minkä vuoksi niihin myös keskitytään tässä vastauksessa.

Vakavista seksuaalirikoksista voidaan säädettyjen rangaistusasteikkojen puitteissa tuomita hyvinkin ankaria rangaistuksia. Säädetyt ankarimmat vankeusrangaistukset ovat esimerkiksi raiskauksesta kuusi vuotta vankeutta, törkeästä raiskauksesta kymmenen vuotta vankeutta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä neljä vuotta vankeutta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kymmenen vuotta vankeutta, mikä on myös törkeän pahoinpitelyn enimmäisrangaistus. Sinällään nämä rikokset, kuten rikokset yleensäkin, vaihtelevat tekotavoiltaan ja näin ollen myös vakavuudeltaan ja rangaistavuudeltaan.

Rikoslaissa ei ole erityisiä seksuaalirikoksia tai muitakaan yksittäisiä rikoksia koskevia rangaistuksen määräämissäännöksiä. Tuomioistuin on rangaistusta määrätessään eli rangaistuksen kestoa mitatessaan ja rangaistuksen lajia valitessaan (esimerkiksi valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä) sidottu rikoslain (39/1889 ) 6 luvun säännöksiin, joiden mukaan rangaistukseen vaikuttavat moninaiset tekoon ja tekijään liittyvät tapauskohtaiset olosuhteet.

Perustuslaissa säädetystä tuomioistuinten riippumattomuudesta seuraa, että niiden ratkaisuihin ei saa vaikuttaa poliittisten päätöksentekijöiden tai viranomaisten taholta yksittäistä tapausta tai yleistä rangaistuskäytäntöä koskevin määräyksin tai ohjein. Oikeusministeriön tehtäviin kuuluu rikoslainsäädännön toimivuuden seuraaminen. Jos muutostarpeita havaitaan, lainsäädäntötoimenpiteisiin ryhdytään. Seksuaalirikosten lisäksi tämä koskee luonnollisesti myös henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia.

Kesäkuun 2011 alussa tuli voimaan suuri määrä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevia lainsäädäntömuutoksia, joilla rangaistavuuden piiriin saatettiin uusia tekoja (esimerkiksi niin sanottu grooming) ja joilla lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten rangaistuskäytäntöä ankaroitetaan. Muutosten valmistelussa hyödylliseksi osoittautui Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen rangaistuskäytännöstä laatima selvitys. Tässä yhteydessä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (rikoslain 20 luvun 6 §) vähimmäisrangaistus korotettiin 14 päivästä neljään kuukauteen vankeutta. Tätäkin merkittävämpi rangaistuskäytäntöön vaikuttava muutos oli se, että rikoslain 20 luvun 6 ja 7 §:ään tehdyillä muutoksilla sukupuoliyhteyden sisältävä hyväksikäyttörikos katsotaan lähtökohtaisesti 7 §:n mukaiseksi törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Lain valmistelutöissä (HE 282/2010 vp ) viimeksi mainitun muutoksen arvioitiin lisäävän päivittäistä vankilukua 120 vangilla, kun uusia säännöksiä ryhdytään täysimittaisesti soveltamaan.

Myös raiskausrikoksia koskevat säännökset muuttuivat kesäkuun 2011 alussa. Raiskaukseksi katsotaan nykyisin sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän henkilön kanssa riippumatta siitä, mikä osuus rikoksentekijällä on puolustuskyvyttömyyden synnyssä. Aikaisemmin teko katsottiin seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, jos tekijä ei ollut saattanut uhria puolustuskyvyttömään tilaan.

Raiskausrikosten osalta aika on muutenkin kypsä lainsäädännön kokonaisarvioinnille. Oikeusministeriössä laaditaan arviomuistiota raiskausrikosten lainsäädännöllisistä muutostarpeista. Tämä koskee myös raiskausrikosten rangaistuksia ja näin ollen myös sen arvioimista, onko raiskausrikosten rangaistusasteikkoja syytä muuttaa sen vuoksi, että rangaistukset eivät yleisesti ottaen vastaa rikosten paheksuttavuutta ja vahingollisuutta.

Oikeusministeriössä tehtävää arviointia varten saadaan lisätietoa parhaillaan viimeisteltävänä olevasta raiskausrikosten oikeuskäytäntöä koskevasta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksestä, joka on kysymyksen perusteluissa viitattua huomattavasti laajempi ja antaa tärkeää tietoa siitä, minkälaisia rangaistuksia minkälaisista raiskausrikoksista tuomitaan. Yksittäisistä oikeustapauksista ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä rangaistuskäytännön suurista linjoista. Kun samankin rikosnimikkeen alla olevat teot huomattavasti vaihtelevat tekotavoiltaan, pelkät lukumäärätiedot ja rangaistusten kestoa koskevat tiedot eivät paljon kerro.

Kansainvälisellä vertailulla on merkitystä rikoslainsäädännön muuttamistarpeiden arvioinnissa. Huomattava kuitenkin on, että rikosnimikkeet ja niiden alaan kuuluvat tunnusmerkistöt vaihtelevat paljon eri maissa. Lisäksi rangaistusasteikot eivät kerro siitä, miten asteikkoja rangaistusta tuomittaessa sovelletaan. Kysymyksen perusteluissa on viitattu Ruotsin osalta kahden vuoden vähimmäisrangaistukseen. Ruotsin rikoskaaren 6 luvun 1 §:n mukaan vähemmän törkeitä raiskaustilanteita koskien vähimmäisrangaistus on sama kuin Suomessa eli 14 päivää vankeutta.

Rangaistuskäytännön yhtenäisyyttä voidaan edistää esimerkiksi koulutuksella, jota oikeusministeriö antaakin seksuaalirikosten osalta oman hallinnonalansa henkilöille, ja poistamalla yhtenäisen oikeuskäytännön esteitä. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettuun lakiin (370/2007 ) on lisätty 34 a §, joka on tullut voimaan joulukuun 2010 alussa ja jonka mukaan salassa pidettäviä oikeudenkäyntiasiakirjoja voidaan luovuttaa tuomioistuimesta toiseen, jos se on tarpeen lainkäytön yhtenäisyyden varmistamiseksi käsiteltävänä olevan asian ratkaisua harkittaessa. Muun muassa seksuaalirikoksia koskevat tuomioistuimen asiakirjat kuuluvat pykälän soveltamisalaan. Oikeuskäytännön yhtenäisyyttä voidaan edistää myös sillä, että mahdollisimman tarkkaan laissa määritellään ne tekotavat, jotka kuuluvat tietyn rangaistusasteikon soveltamisalaan. Tämä näkökohta on otettava huomioon myös arvioitaessa raiskausrikoksia koskevien säännösten muuttamistarpeita.

Kirjallisen kysymyksen perusteluissa käsitellään myös seksuaalirikollisten lääkehoitoa. Oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan hallituksen esitystä, joka sisältää ehdotuksen velvoitteellista lääkehoitoa koskeviksi säännöksiksi. Valmistelua on jatkettu eduskunnassa keväällä 2011 rauenneen hallituksen esityksen (HE 310/2010 vp ) pohjalta, mutta esityksen täsmällistä sisältöä ei ole vielä vahvistettu. Uusi hallituksen esitys annetaan eduskunnalle viimeistään keväällä 2012.

Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2011

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 135/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Pertti Hemmilä /saml:

Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att straffen för dem som har gjort sig skyldiga till allvarliga våldsbrott ska motsvara det synnerligen allvarliga brott som har begåtts och för att finländarna ska återfå sin tilltro till rättvisan inom rättsväsendet och i domspraxis?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

I motiveringen till spörsmålet behandlas främst sexualbrott, dvs. våldtäktsbrott och utnyttjandebrott som riktar sig mot barn, och därför behandlas främst dessa brott även i detta svar.

Det går att döma ut också mycket stränga straff för allvarliga sexualbrott inom ramen för de föreskrivna straffskalorna. De strängaste föreskrivna fängelsestraffen är t.ex. fängelse i sex år för våldtäkt, fängelse i tio år för grov våldtäkt, fängelse i fyra år för sexuellt utnyttjande av barn och fängelse i tio år för grovt sexuellt utnyttjande av barn, vilket även är maximistraffet för grov misshandel. I sig varierar dessa brott när det gäller gärningssättet och således även allvarligheten och straffbarheten, på samma sätt som brotten i allmänhet.

I strafflagen finns det inte några särskilda bestämmelser om bestämmande av straff för sexualbrott eller andra enskilda brott. När domstolen bestämmer straffet, dvs. mäter ut straffet och väljer straffart (t.ex. väljer mellan villkorligt och ovillkorligt fängelse), är den bunden av bestämmelserna i strafflagens (39/1889 ) 6 kap., enligt vilka straffet i varje enskilt fall påverkas av många olika slags omständigheter som hänför sig till gärningen och gärningsmannen.

I grundlagen föreskrivs det att domstolarna är oberoende. Det betyder att varken politiska beslutsfattare eller myndigheter får påverka domstolarnas avgöranden genom föreskrifter, beslut eller anvisningar som gäller enskilda fall eller allmän straffpraxis. Det hör till justitieministeriets uppgifter att följa hur strafflagstiftningen fungerar. Om det visar sig finnas behov av ändringar, vidtar man lagstiftningsåtgärder. Detta gäller förutom sexualbrotten givetvis även brott som riktar sig mot andra personers liv och hälsa.

Vid ingången av juni 2011 trädde ett stort antal ändringar i kraft i lagstiftningen om sexualbrott mot barn. Genom ändringarna kriminaliserades en del nya gärningar (t.ex. så kallad gromning), och straffpraxis för utnyttjandebrott som riktar sig mot barn skärps. Den utredning om straffpraxis som gjorts av Rättspolitiska forskningsinstitutet visade sig vara till nytta vid beredningen av ändringarna. I detta sammanhang höjdes minimistraffet för sexuellt utnyttjande av barn (20 kap. 6 § i strafflagen) från 14 dagars till fyra månders fängelse. Ännu viktigare med tanke på straffpraxis var att 20 kap. 6 och 7 § i strafflagen ändrades så att ett utnyttjandebrott där det ingår samlag som utgångspunkt ska betraktas som grovt sexuellt utnyttjande av barn enligt 7 §. I förarbetena till lagen (RP 282/2010 rd ) uppskattade man att den ändringen kommer att öka det daliga fångantalet med 120 fångar när de nya bestämmelserna börjar tillämpas fullt ut.

Även bestämmelserna om våldtäktsbrott ändrades vid ingången av juni 2011. Samlag med en försvarslös person betraktas i dag som våldtäkt, oberoende av vilken andel gärningsmannen har i att personen blivit försvarslös. Tidigare betraktades gärningen som sexuellt utnyttjande, om gärningsmannen inte hade orsakat offrets försvarslösa tillstånd.

För våldtäktsbrottens del är tiden hur som helst mogen för en helhetsbedömning av lagstiftningen. Vid justitieministeriet utarbetas en promemoria där man bedömer behoven av att ändra lagstiftningen om våldtäktsbrott. Det gäller även straffen för våldtäktsbrott, och man kommer således också att bedöma om det finns orsak att se över straffskalorna för våldtäktsbrotten av den anledningen att straffen allmänt taget inte motsvarar dessa brotts klandervärda natur och skadlighet.

Den utredning om rättspraxis vid våldtäktsbrott som snart blir klar vid Rättspolitiska forskningsinstitutet kommer att ge ytterligare information för den bedömning som görs vid justitieministeriet. Utredningen är betydligt mer omfattande än vad som görs gällande i motiveringen till spörsmålet, och den kommer att ge viktig information om hurdana straff som döms ut för olika typer av våldtäktsbrott. Det går inte att dra några långtgående slutsatser om de stora linjerna i straffpraxis utifrån enskilda rättsfall. Eftersom det finns stora variationer i gärningssätten också mellan gärningar med samma brottsbeteckning, säger uppgifter som enbart gäller straffens antal och längd inte speciellt mycket.

Vid bedömningen av behoven av att ändra strafflagstiftningen lägger man vikt vid internationella jämförelser. Man bör emellertid notera att brottsbeteckningarna och brottsbeskrivningarna är mycket olika i olika länder. Straffskalorna säger inte heller någonting om hur skalorna tillämpas när straffen döms ut. I motiveringen till spörsmålet hänvisas det till att minimistraffet i Sverige är två år. Enligt 6 kap. 1 § i den svenska brottsbalken är minimistraffet i mindre grova fall av våldtäkt detsamma som i Finland, dvs. fängelse i 14 dagar.

Enhetligheten i straffpraxis kan främjas t.ex. genom utbildning, och justitieministeriet ordnar också utbildning om sexualbrott för de anställda inom sitt förvaltningsområde. Ett annat sätt är att slopa eventuella hinder för en enhetlig rättspraxis. Lagen om offentlighet vid rättegång i allmänna domstolar (370/2007 ) har kompletterats med en ny 34 a §, som trädde i kraft vid ingången av december 2010. Enligt paragrafen får en domstol lämna ut sådana sekretessbelagda rättegångshandlingar till en annan domstol som denna domstol behöver för att säkerställa rättskipningens enhetlighet vid prövningen av avgörandet i ett ärende som domstolen behandlar. Bl.a. domstolshandlingar som gäller sexualbrott hör till paragrafens tillämpningsområde. Ett annat sätt att främja en enhetlig rättspraxis är att i lagen definiera de gärningssätt som hör till tillämpningsområdet för en viss straffskala så noga som möjligt. Denna synpunkt ska beaktas också när man bedömer behovet av att ändra bestämmelserna om våldtäktsbrott.

I motiveringen till det skriftliga spörsmålet tar man även upp frågan om läkemedelsbehandling av sexualbrottslingar. Vid justitieministeriet håller man just nu på att bereda en regeringsproposition med förslag till bestämmelser om förpliktande läkemedelsbehandling. Beredningen har fortsatt utifrån den regeringsproposition som förföll i riksdagen våren 2011 (RP 310/2010 rd ), men propositionens exakta innehåll har ännu inte slagits fast. Den nya regeringspropositionen kommer att överlämnas till riksdagen senast våren 2012.

Helsingfors den 18 oktober 2011

Justitieminister Anna-Maja Henriksson