Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 245/2010 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 245/2010 vp - Erkki Tuomioja /sd

Kidutuksen uhreiksi joutuneiden henkilöiden kuntoutuksen vastuu ja resursointi

Eduskunnan puhemiehelle

Kidutuksen uhrien kuntoutusta hoitaa Suomessa tällä hetkellä kaksi keskusta. Niissä arvioidaan, hoidetaan ja kuntoutetaan Suomessa asuvia kidutuksen vuoksi traumatisoituneita pakolaisia ja turvapaikanhakijoita sekä heidän perheenjäseniään. Psykiatrinen hoito, psykoterapia, fysioterapia ja ryhmäkuntoutus kuuluvat käytettäviin menetelmiin. Hoitoon pääseminen edellyttää kidutuskokemusta tai siihen verrattavaa traumatisoitumista.

Kidutuksen uhrien kuntoutusta hoidetaan moniammatillisesti. Lähtökohtana on aina asiakkaan tilanteen kokonaisvaltainen arviointi. Kidutettujen kuntoutuskeskukset toimivat myös valtakunnallisina osaamiskeskuksina osallistumalla mm. sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, järjestöjen ja viranomaisten kouluttamiseen ja työnohjaukseen.

Kidutuksen uhrien kuntouttaminen on erittäin vaativaa. Kidutuksen kohteeksi joutuminen on ihmisoikeusloukkaus. Se aiheuttaa uhrille voimakasta henkistä tai ruumiillista kipua, nöyryytystä ja kärsimystä. Kidutuksesta kuntoutumisessa on kyse uuden elämän alkuun pääsemisestä.

YK:n kidutusyleissopimuksen mukaan uhreilla on oikeus fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kuntoutukseen. Lisäksi heillä on oikeus saada tietoa oikeuksistaan ja korvausten vaatimisesta. YK:n kidutuksenvastainen toimikunta on näiden velvoitteiden täyttämiseksi kehottanut valtioita perustamaan ohjelmia ja resursoimaan ne riittävästi. Esimerkiksi Tanskassa, Ruotsissa ja Hollannissa valtio rahoittaa kidutettujen kuntoutuksen ja sitoutuu siten kuntouttamisvelvoitteeseen.

Kidutuksen uhrien kuntoutuksesta Suomessa huolehtii kaksi kuntoutuskeskusta. Molemmat keskukset toimivat raha-automaattiyhdistyksen tuella. Helsingin diakonissalaitoksen yhteydessä oleva toimipiste toimii toiminta-avustuksen turvin ja Oulun diakonissalaitoksen toimipiste projektirahoituksella. Molemmissa tapauksissa rahoituksesta sovitaan siis lyhyeksi määräajaksi kerrallaan, sillä toiminta ei ole kansallisen lainsäädännön piirissä. Erityispalvelujen tarve on kuitenkin koko ajan kasvussa.

Rahoitus- ja toimintavastuu on siis Suomessa kolmannella sektorilla. Näin YK:n kidutusyleissopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttäminen jää kansalaisyhteiskunnan vastuulle. Pitkäjänteisen rahoituksen takaaminen toiminnan kehittämiseksi olisi kuitenkin tärkeää määräaikaisten rahoitusjaksojen sijaan. Toistaiseksi ei ole ollut viitteitä siitä, että esimerkiksi valtio olisi kansainvälisen esimerkin mukaisesti ryhtymässä kidutuksen uhrien kuntouttamisen maksajaksi. YK:n kidutuksenvastaisen toimikunnan suosituksetkaan eivät näin olisi täyttymässä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä, että kidutuksen uhrien kuntoutuksen vastuu saatetaan kansainvälisesti ja pohjoismaisesti vertaillen asianmukaiselle tasolle ja että velvoitteista huolehditaan kestävästi?

Helsingissä 29 päivänä maaliskuuta 2010

Erkki Tuomioja /sd
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Erkki Tuomiojan /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 245/2010 vp:

Mitä hallitus aikoo tehdä, että kidutuksen uhrien kuntoutuksen vastuu saatetaan kansainvälisesti ja pohjoismaisesti vertaillen asianmukaiselle tasolle ja että velvoitteista huolehditaan kestävästi?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2005 teettämässä selvityksessä, joka koski maahanmuuttajien mielenterveyspalvelujen tarvetta ja saatavuutta (STM 2005:3), käsiteltiin yhtenä kysymyksenä kidutuksen uhrien mahdollisuutta saada hoitoa. Selvitys toi esille kidutuksen uhrien eriarvoisuuden maan eri osissa sekä eron nk. Istanbulin protokollan ohjeistuksen mukaisen vaativan lääkärinlausunnon saavien ihmisten ja niiden ihmisten, jotka eivät halua tai kykene tulemaan hoidon piiriin, välillä.

Selvityksen suositus edellyttää, että kaikille turvapaikanhakijoille tulisi taata pääsy erityisyksiköihin, kuten esimerkiksi Kidutettujen kuntoutuskeskukseen, jos se on hoidollisesti välttämätöntä. Myös paikallisia ja alueellisia traumojen hoitoon keskittyviä yksiköitä tulisi suosituksen mukaan tukea ja perustaa, jotta alueellinen tasa-arvo toteutuisi.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut vuonna 2006 asetuksen (767/2006) erityistason sairaanhoidon järjestämisestä ja keskittämisestä. Lisäksi vuonna 2007 on säädetty laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (169/2007), jonka 6 § sisältää erityistason sairaanhoidon toimenpiteet: "Osa erityistason sairaanhoitoon kuuluvista toimenpiteistä ja hoidoista keskitetään valtakunnallisesti joillekin erityisvastuualueille. Eduskunnalle antamista varten valmistellaan hallituksen esitys erikoissairaanhoitolain muuttamisesta siten, että valtioneuvoston asetuksella säädetään, mitkä tutkimukset, toimenpiteet ja hoidot kuuluvat erityistason sairaanhoitoon, sekä siitä, mitkä näistä keskitetään valtakunnallisesti."

Sosiaali- ja terveysministeriön asetusta erityistason sairaanhoidon järjestämisestä ja keskittämisestä ollaan päivittämässä. Kunta- ja palvelurakenneuudistuslain 6 §:n järjestelyt on toteutettava 31.12.2012 mennessä.

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi erityistason sairaanhoidon järjestämisestä ja keskittämisestä koskevan asetuksen yhteydessä myös kidutuksen uhrien kuntoutuksen sisällyttämistä asianomaiseen asetukseen. Näin kidutuksen uhreiksi joutuneiden henkilöiden kuntoutuksen vastuu ja resursointi siirtyisivät julkisen terveydenhuollon tehtäviksi.

Helsingissä 20 päivänä huhtikuuta 2010

Peruspalveluministeri Paula Risikko
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 245/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Erkki Tuomioja /sd:

Vad ämnar regeringen vidta för åtgärder för att ansvaret för rehabiliteringen av tortyroffer ska vara på en adekvat nivå i en internationell och nordisk jämförelse och för att skyldigheterna ska fullgöras på ett hållbart sätt?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Tortyroffers möjligheter att få vård var en av de frågor som behandlades i en utredning om invandrarnas behov av och tillgång till mentalvårdstjänster (SHM 2005:3) som social- och hälsovårdsministeriet gjorde år 2005. Utredningen förde fram den ojämlika behandlingen av tortyroffer i olika delar av landet samt skillnaden mellan de människor som får det läkarutlåtande som krävs enligt anvisningarna i det s.k. Istanbul protokollet och de människor som antingen inte vill eller förmår söka vård.

Rekommendationen i utredningen förutsätter att alla asylsökande bör garanteras tillträde till en specialiserad enhet, som till exempel till Rehabiliteringscentret för tortyroffer, om det är nödvändigt med tanke på vården. För att regional jämlikhet ska kunna förverkligas bör man dessutom enligt rekommendationen upprätta och stödja sådana lokala och regionala enheter som koncentrerar sig på behandling av trauman.

År 2006 utfärdade social- och hälsovårdsministeriet en förordning om ordnande och centralisering av den högspecialiserade sjukvården (767/2006). Utöver detta stiftades år 2007 lagen om en kommun- och servicestrukturreform (169/2007), i vars 6 § föreskrivs om åtgärderna för den högspecialiserade sjukvården: "En del av de åtgärder och den vård som hör till den högspecialiserade sjukvården centraliseras till något specialupptagningsområde på riksnivå. En proposition med förslag till ändring av lagen om specialiserad sjukvård bereds och föreläggs riksdagen så att genom förordning av statsrådet bestäms vilka undersökningar och åtgärder samt vilken vård som hör till den högspecialiserade sjukvården samt vilka av dessa som centraliseras på riksnivå."

Social- och hälsovårdsministeriets förordning om ordnande och centralisering av den högspecialiserade sjukvården (767/2006) ses över för närvarande. Arrangemangen enligt 6 § i lagen om kommun- och servicestrukturreformen ska genomföras före den 31 december 2012.

I samband med att förordningen om ordnande och centralisering av den högspecialiserade sjukvården ses över, bedömer social- och hälsovårdsministeriet om även rehabiliteringen av tortyroffer kunde tas in i förordningen i fråga. Detta skulle innebära att ansvaret och fördelningen av resurserna för de personer som varit offer för tortyr skulle överföras till den offentliga hälsovården.

Helsingfors den 20 april 2010

Omsorgsminister Paula Risikko