KIRJALLINEN KYSYMYS 252/2008 vp
Perhepäivähoitajien kulukorvausten oikeudenmukaisuus
Perhepäivähoito on hoitomuotona lapselle turvallisen kodinomainen. Nettomenot esimerkiksi Jyvässeudun perhepäivähoidossa ovat 540 euroa lasta kohti, kun ne päiväkodissa ovat 720 euroa. Näin ollen kotihoidon lisäksi tämä on hoitomuoto, jonka soisi lisääntyvän. Se ehkäisisi myös valtavia paineita rakentaa uusia päiväkoteja kasvukeskuksiin tilanahtauden vuoksi.
Perhepäivähoitajia on kuitenkin vaikea löytää, koska palkkaus on niin heikko. Heidän säännöllisen työaikansa keskiansio on 1 627 euroa kuukaudessa. Perhepäivähoito ei kuulu työaikalain piiriin, eikä näin 8 tunnin yli menevältä ajalta makseta ylityökorvausta.
Kulukorvaus päivää kohti on alimmillaan vain 3,65 euroa. Siinä ei ole tapahtunut juurikaan nousua viime vuosina. Samaan aikaan elintarvikkeiden, sähkön, veden, askarteluvälineiden, lelujen ja kodin kunnossapidon maksut ovat nousseet roimasti. Esimerkiksi 1,5 litraa maitoa maksoi viime vuonna 1,03 euroa ja nyt 1,30 euroa. Kuka meistä antaisi kotinsa kulutettavaksi ja vielä syöttäisi vieraan lapsen useaan kertaan päivässä alle 4 eurolla?
Hallitus haluaa varmasti huolehtia kaikkien naisvaltaisten alojen palkkakehityksestä, ei vain korkeasti koulutettujen.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän ministeri Risikon vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä, että perhepäivähoitajien palkkaus ja kulukorvaukset saadaan oikeudenmukaiselle tasolle ja
miten aiotaan huolehtia siitä, että yli 8 tunnin työpäivistä maksetaan ylityökorvausta?
Helsingissä 3 päivänä huhtikuuta 2008
Anne Kalmari /keskEduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Anne Kalmarin /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 252/2008 vp:
Mitä hallitus aikoo tehdä, että perhepäivähoitajien palkkaus ja kulukorvaukset saadaan oikeudenmukaiselle tasolle ja
miten aiotaan huolehtia siitä, että yli 8 tunnin työpäivästä maksetaan ylityökorvausta?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien palkkaus sekä muut työehdot määräytyvät voimassa olevan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007-2009 perhepäivähoitajia koskevan liitteen (KVTES 2007-2009 perhepäivähoitajia koskeva liite 12) mukaan, jonka sisällöstä työnantaja ja työntekijäjärjestöt sopivat keskenään syksyllä 2007. Omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien palkka muodostuu hoitajalta varattujen hoitopaikkojen lukumäärän mukaan. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi palkka muodostuu henkilökohtaisesta lisästä, mahdollisesta määrävuosilisästä, satunnaisen lapsen erilliskorvauksesta sekä työaikakorvauksista. Perhepäivähoitajat eivät ole työaikalain alaisia.
Voimassa olevan, edellä mainitun työehtosopimuksen mukaan perhepäivähoitajan säännöllinen täysi työaika on enintään 43 tuntia 15 minuuttia viikossa tai keskimäärin mainittu viikkotyöaika enintään neljän viikon työaikajaksossa. Ylityötä on työnantajan aloitteesta tehty työ, joka ylittää 43 tuntia 15 minuuttia viikossa tai viikkoa pidemmässä työaikajaksossa edellä mainittu viikkotyöaika kerrottuna työaikajakson viikkojen lukumäärällä. Hoitajalle maksetaan työnantajan aloitteesta tehdyiltä 43 tuntia 15 minuuttia viikossa ylittäviltä työtunneilta tai kun käytössä on viikkoa pidempi työaikajakso, keskimäärin viikkoa kohti lasketuilta 43 tuntia 15 minuuttia ylittäviltä työtunneilta, korottamaton tuntipalkka tai annetaan tätä vastaava vapaa-aika. Korvausmuodon määrittelyn joko rahana tai vapaana on sovittu olevan työnantajan päätettävissä.
Omassa kodissaan työskentelevälle kunnalliselle perhepäivähoitajalle korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet kustannukset Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan perhepäivähoidon kustannuskorvauksia koskevan suosituksen mukaan. Suosituksen soveltamisesta on sovittu kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen edellä mainitussa liitteessä. Suositusta tarkistetaan kalenterivuosittain käyttäen laskennan perusteena viimeisimpiä käytettävissä olevia indeksejä ja suositusvuoden arvioitua kyseisten kustannusten muutosta. Suomen Kuntaliitto laatii suosituksen neuvoteltuaan asiasta työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa. Korvausten on tarkoitus kattaa hoidosta hoitajalle aiheutuvat todelliset kustannukset.
Perhepäivähoitajien palkkaus, kulukorvaus sekä muut työsuhteen ehdot ovat siten työmarkkinaosapuolten keskenään neuvoteltavia kysymyksiä.
Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2008
Peruspalveluministeri Paula RisikkoI det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 252/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Anne Kalmari /cent:
Vad tänker regeringen göra för att få upp familjedagvårdarnas lön och kostnadsersättning på en rättvis nivå och
hur tänker man se till att familjedagvårdarna får övertidsersättning när arbetsdagen överskrider åtta timmar?
Som svar på detta spörsmål anför jag följande:
Lön och övriga anställningsvillkor för familjedagvårdare som jobbar hemma bestäms utifrån bilagan om familjedagvårdare i det gällande kollektivavtalet, dvs. allmänna kommunala tjänste- och arbetskollektivavtalet för 2007-2009 (bilaga 12 till AKTA 2007-2009). Arbetsgivaren och arbetstagarorganisationerna kom överens om bilagans innehåll hösten 2007. För en familjedagvårdare som arbetar i sitt eget hem bestäms lönen enligt det antal vårdplatser som reserverats hos vårdaren. Utöver den uppgiftsrelaterade lönen finns ett individuellt tillägg, ett eventuellt årstillägg, separat ersättning för barn i s.k. sporadisk vård och arbetstidsersättningar. Familjedagvårdarna omfattas inte av arbetstidslagen.
Enligt det nämnda kollektivavtalet är full ordinarie arbetstid för en familjedagvårdare högst 43 timmar och 15 minuter per vecka eller i genomsnitt detta antal timmar under en period på högst fyra veckor. Övertidsarbete är arbete som utförts på arbetsgivarens initiativ och som överskrider 43 timmar och 15 minuter per vecka eller, inom en period som överstiger en vecka, den nämnda arbetstiden per vecka multiplicerad med antalet veckor i perioden. För arbetstimmar som utförs på arbetsgivarens initiativ och som överskrider 43 timmar och 15 minuter per vecka, eller i snitt 43 timmar 15 minuter per vecka om arbetsperioden är längre än en vecka, betalas oförhöjd timlön eller ges motsvarande kompensationsledighet. Enligt överenskommelse får arbetsgivaren bestämma om ersättningsformen är pengar eller kompensationsledighet.
För en familjedagvårdare som jobbar hemma ersätts kostnaderna för vården av ett barn enligt Finlands Kommunförbunds gällande rekommendation om kostnadsersättningar inom familjedag-vården. Regler om tillämpningen av rekommendationen finns i den nämnda bilagan till kollektivavtalet. Rekommendationen justeras varje kalenderår och som grund för kalkylen används de senast tillgängliga indexen och den uppskattade förändringen av kostnaderna i fråga för det år som rekommendationen gäller. Finlands Kommunförbund utarbetar rekommendationen efter förhandlingar med arbetsgivar- och arbetstagarorganisationerna. Det är meningen att ersättningarna ska täcka vårdarens faktiska kostnader för omsorgen.
Familjedagvårdarnas löner, kostnadsersättningar och övriga anställningsvillkor är alltså frågor som arbetsmarknadens parter ska förhandla om sinsemellan.
Helsingfors den 24 april 2008
Omsorgsminister Paula Risikko