Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 317/2011 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 317/2011 vp - Leena Harkimo /kok

Ihmiskaupan vastaiset toimenpiteet

Eduskunnan puhemiehelle

IIhmiskauppa-käsite liitetään usein naisiin, jotka joko pakotettuina tai heille työtä lupaillen myydään yli rajojen ja alistetaan prostituutioon. Eikä tämä väärä kuva olekaan, mutta ihmiskaupan uhreja ei löydy ainoastaan hämäristä olosuhteista. Ihmiskauppaa tapahtuu köyhien ja kaukaisten maiden ohella myös omalla alueellamme. Sen piiriin kuuluu naisia, miehiä ja lapsia, jotka työskentelevät siivoojina, puutarhureina ja muissa tehtävissä. Heitä käytetään hyväksi myös ravintoloissa ja hotelleissa sekä myydään tehdas- ja maataloustyöhön, kerjäläisiksi ja laittomiksi ottolapsiksi tai elinsiirtotarkoituksiin.

Ihmisiä myydään huumeiden ja aseiden lailla, mutta erona on se, että huumeista ja aseista saadaan voitto vain kerran, kun taas ihmiskaupan uhreja voidaan myydä yhä uudestaan. Ja juuri tämä brutaali tosiasia tekee ihmiskaupasta erittäin tuottoisaa liiketoimintaa, jossa voittomarginaalit ovat suuret. Syyllisillä on pieni riski joutua kiinni ja rangaistuiksi, minkä takia ihmiskauppa on yksi nopeimmin kasvavista rikostyypeistä, ei ainoastaan Itämeren alueella ja Euroopassa, vaan myös maailmanlaajuisesti.

Kansainväliset järjestöt ovat arvioineet, että maailmassa noin 2,5 miljoonaa ihmistä on ihmiskaupan kohteena. Ilmiön todellisesta laajuudesta on kuitenkin vaikea saada tarkkaa kuvaa, sillä alan järjestelmällistä ja vertailukelpoista tiedonkeruuta ei ole.

Ei riitä, että ongelman käsittely jätetään kansainvälisille järjestöille, vaan sitä on käsiteltävä myös paikallisesti. Tämä tapahtuu parhaiten tunnistamalla ihmiskaupan uhrit ja toimimalla määrätietoisesti ihmiskauppaa vastaan.

Pohjatyö ihmiskaupan vastaisten poliittisten toimenpiteiden laatimiseksi on jo tehty. Kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomus 2010 (K 17/2010 vp ) sekä siihen työ- ja tasa-arvovaliokunnan antama mietintö (TyVM 13/2010 vp ) viitoittavat niitä kansallisia toimia, joihin Suomen on ryhdyttävä ihmiskaupan kitkemiseksi. Myös lähialueyhteistyön tuloksena on syntynyt joukko poliittisia toimenpidesuosituksia Itämeren maiden hallituksille ja EU:n jäsenvaltioille. Kaikkien Itämeren maiden kansallisten ja alueellisten parlamenttien kansanedustajista koottu, puoluerajat ylittävä Itämeriparlamentaarikkojen (BSPC) ihmiskaupan vastainen työryhmä on koonnut yksimielisessä loppuraportissaan nämä toimet yhteen:

  • Kaikkia maita kehotetaan liittymään ihmiskauppaa koskeviin sopimuksiin ja noudattamaan yhteisiä päätöksiä sekä kehittämään kansallista lainsäädäntöään ihmiskaupan kaikkien lajien kriminalisoimiseksi;

  • Maiden on tunnustettava ihmiskauppa kansainväliseksi rikollisuudeksi, jota vastaan taisteleminen vaatii kansainvälistä yhteistyötä. Kun uhreja hyväksikäytetään paikallisesti, ilmiötä vastaan on taisteltava myös paikallisesti;

  • Maiden tulee korvamerkitä riittävästi, jatkuvasti ja tavoitteellisesti varoja ja muita resursseja julkisille viranomaisille, kansalaisjärjestöille, kansainvälisille järjestöille ja sellaisille projekteille, kuten Itämeren neuvoston alainen toimintaryhmä, ihmiskauppaa vastaan;

  • Maiden tulee pyrkiä kehittämään ja koordinoimaan ihmiskauppaa koskevien tietojen keruuta lisätäkseen ilmiön ymmärrettävyyttä suuren yleisön piirissä, kehittämään tehokkaita toimia ihmiskauppaa vastaan, kannattamaan tutkimusta ja oikeudellisia toimia sekä antamaan ihmiskaupan uhreille parasta mahdollista tukea;

  • Maiden tulee pyrkiä varmistamaan, että uhrit ovat aina päähuomion kohteena. Ihmiskauppa on hyväksikäyttöä riippumatta siitä, missä sitä harjoitetaan ja mitä muotoja se saa. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen tulee olla kaiken perustana;

  • Maiden tulee pyrkiä operatiivisella tasolla kehittämään tehokkaita menetelmiä ja malleja sen varmistamiseksi, että kansalliset toimijat ja kansalaisjärjestöt auttavat uhreja ja heidän läheisiään sekä lisäämään ihmiskaupan takana olevien rikollisiin ja hyväksikäyttäjiin kohdistuvien tuomioiden määrää.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin konkreettisiin toimiin hallitus on ryhtynyt Itämeriparlamentaarikkojen ihmiskaupan vastaisten toimenpidesuositusten toteuttamiseksi sekä ihmiskaupan kitkemiseksi niin Suomen rajojen sisä- kuin ulkopuoleltakin?

Helsingissä 18 päivänä marraskuuta 2011

Leena Harkimo /kok
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Leena Harkimon /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 317/2011 vp:

Mihin konkreettisiin toimiin hallitus on ryhtynyt Itämeriparlamentaarikkojen ihmiskaupan vastaisten toimenpidesuositusten toteuttamiseksi sekä ihmiskaupan kitkemiseksi niin Suomen rajojen sisä- kuin ulkopuoleltakin?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomi on liittynyt keskeisiin ihmiskauppaa koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin. Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastainen yleissopimus (Palermon sopimus) on tullut kansallisesti voimaan 2004 ja sen lisäpöytäkirja ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan, ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta 2006. Suomi osallistuu säännöllisesti myös Palermon sopimuksen toimeenpanoon liittyviin YK:n seurantakokouksiin. Suomi on allekirjoittanut Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta tehdyn yleissopimuksen, ja sopimuksen kansallinen voimaansaattaminen on meneillään.

Suomi on jo lähes vuosikymmenen ajan kehittänyt ihmiskaupan vastaista lainsäädäntöään. UNODC:n ja USA:n ulkoministeriön viime vuosina laatimien globaalien raporttien mukaan Suomen lainsäädäntö on kansainvälisesti vertaillen hyvätasoinen. Ihmiskauppa ja törkeä ihmiskauppa kriminalisoitiin rikoslaissa (39/1889) erillisinä rikoksina ja kaikissa muodoissaan vuonna 2004. Säännökset ihmiskaupan uhrille annettavasta harkinta-ajasta ja ihmiskaupan uhrille myönnettävästä oleskeluluvasta lisättiin ulkomaalaislakiin (301/2004) vuonna 2006. Ihmiskaupan uhrien auttamista koskevat säännökset lisättiin silloiseen maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annettuun lakiin (493/1999) vuonna 2007. Vähemmistövaltuutettu sai 2009 vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annettuun lakiin (660/2001) tehdyllä muutoksella tehtävän toimia kansallisena ihmiskaupparaportoijana. Kansainvälisissä sopimuksissa suositeltu riippumaton ihmiskaupparaportoija on sekä Euroopan että maailman mittakaavassa edelleen harvinainen.

Ihmiskaupan uhrien asemaan kiinnitetään erityistä huomiota sekä lainsäädännössä että toiminnassa. Viime vuosikymmenen lopulla toimintansa aloittaneen valtion vastaanottokeskusten yhteydessä toimivan ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän piirissä on ollut tähän mennessä yli sata uhria tai mahdollista uhria. Auttamisjärjestelmässä ihmiskaupan uhreille voidaan järjestää palveluja ja tukitoimia, joihin voi sisältyä oikeudellista ja muuta neuvontaa, kriisiapua, sosiaali- ja terveyspalveluja, tulkki- ja käännöspalveluja sekä muita tukipalveluja, majoitus tai asuminen, vastaanottoraha tai toimeentulotuki ja muu tarpeellinen huolenpito sekä turvallisen paluun tukeminen. Palveluja ja tukitoimia annettaessa tulee ottaa huomioon ihmiskaupan uhrin iästä, turvattomasta asemasta sekä fyysisestä ja psyykkisestä tilasta johtuvat erityistarpeet ja sekä ihmiskaupan uhrin että palveluja ja tukitoimia järjestävän henkilöstön turvallisuus.

Ihmiskaupan vastainen toiminta otetaan huomioon myös alueellisella tasolla. Suomi osallistuu Itämeren valtioiden neuvoston (CBSS) ihmiskaupan vastaisen työryhmän (Task Force against Trafficking in Human Beings) toimintaan ja rahoitukseen. Kuluneen vuoden aikana työryhmä on julkaissut jäsenmaissa pidettyihin koulutustilaisuuksiin perustuvan konsulihenkilöstölle tarkoitetun ihmiskauppa-aiheisen käsikirjan ja arviointitutkimukseen perustuvan raportin ihmiskauppaa koskevien tietojen keräämisestä jäsenmaissa. Vuoden aikana on valmistunut myös lainvalvontaviranomaisten ja järjestöjen yhteistyön vakiinnuttamista tukeva yhteistyöpöytäkirjamalli, jonka julkaisun yhteydessä järjestettiin asiantuntijaseminaari. Keväällä 2011 alkanut DEFLECT-projekti selvittää työvoiman hyväksikäyttöä sekä tukee tietoisuuden kasvattamista tästä jäsenmaissa. Myös Oslossa kesällä 2011 järjestetty laaja seminaari keskittyi työvoiman hyväksikäyttöön. Ruotsissa järjestetyn Safe Trip -informaatiokampanjan kokemuksia ja käytäntöjä pyritään levittämään työryhmän muihin jäsenmaihin. Myös Pohjoismaiden välillä on ihmiskauppaan liittyvää yhteistyötä.

Ihmiskaupan vastaiseen toimintaan kiinnitetään huomiota myös kehitysyhteistyössä. UNODC:n toimeenpanemana on meneillään koulutukseen ja tietoisuuden kasvattamiseen keskittyvä Suomen rahoittama yhteistyöhanke Nigerian ihmiskaupan vastaisen viranomaisen NAPTIP:in kanssa.

Suomella on ollut kansallinen ihmiskaupan vastainen toimintasuunnitelma vuodesta 2005 lähtien. Nyt voimassa on vuonna 2008 hyväksytty tarkennettu toimintasuunnitelma. Tarkennetun toimintasuunnitelman mukaan kukin viranomainen vastaa ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta omalla toimialallaan ja resursseillaan. Toimintasuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota uhrien tunnistamiseen sekä viranomaisissa että kolmannella sektorilla. Eri viranomaiset, kuten poliisi, rajavartiolaitos ja Maahanmuuttovirasto, järjestävät ihmiskauppa-aiheista koulutusta henkilöstölleen. Myös yhteisiä koulutuksia viranomaisten ja kolmannen sektorin kesken on järjestetty. Ihmiskaupan vastaisen tarkennetun toimintasuunnitelman toimeenpanon käynnistämiseen liittyi vuonna 2010 järjestetty valtakunnallinen koulutustilaisuuksien sarja. Samassa yhteydessä avattiin suurelle yleisölle ja mahdollisille uhreille tietoa antava monikielinen verkkosivusto www.ihmiskauppa.fi.

Tarkennetun toimintasuunnitelman toimeenpanoa seurannut laaja-alainen ohjausryhmä jätti loppuraporttinsa 6.4.2011. Raportti sisältää useita kymmeniä lainsäädännön ja toimenpiteiden kehittämistä koskevia suosituksia. Suositukset koskevat uhrien tunnistamista yleisesti ja turvapaikkamenettelyn, käännyttämisen ja maasta poistamisen yhteydessä, ammatillista etsivää työtä ja alkuvaiheen neuvontaa, ihmiskaupan uhrin harkinta-aikaa ja oleskelulupaa, uhrien auttamisjärjestelmää, oikeudellista ja muuta neuvontaa sekä oikeusapua, koulutusta, työelämään pääsyä ja kotoutumista, ihmiskaupparikosten torjuntaa, viranomaisyhteistyötä, todistajansuojelua ja todistajien tukea, kansainvälisiä sopimuksia, lähialueyhteistyötä ja kehitysyhteistyötä sekä siviilikriisinhallintaa ja rauhanturvatehtäviä, viisumeja ja oleskelulupia, työsuojelutoimia ja toimia harmaata taloutta vastaan, koulutusta ja tutkimusta, tiedotusta sekä kansallista ihmiskaupparaportoijaa. Suosituksiin sisältyy muun muassa viranomaisten välisen yhteistyön ja tietojenvaihdon tehostaminen, valtakunnallisen koulutusverkoston rakentaminen, tutkimustyön tukeminen ja ihmiskauppaa koskevan tilastointijärjestelmän luominen. Kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomuksen 2010 suositusten ja eduskunnan kirjelmän 43/2010 vp tavoin ohjausryhmä ehdotti keskeisimpänä suosituksenaan, että asetettaisiin työryhmä, jonka tavoitteena on laatia ehdotus kokonaisvaltaisen ihmiskauppaa koskevan erityislain säätämiseksi.

Sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmän kokouksessa 11.11.2011 sovittiin, että sisäasiainministeriö asettaa lainsäädäntöhankkeen erityisen ihmiskauppalain valmistelemiseksi ja oikeusministeriö asettaa hankkeen rikoslain ihmiskauppaan liittyvien muutostarpeiden, kuten ihmiskaupan sekä parituksen ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän välisen rajanvedon, selvittämiseksi. Oikeusministeriön hanke on asetettu, ja myös sisäasiainministeriö asettaa oman hankkeensa mahdollisimman pian. Suurin osa eduskunnan, kansallisen ihmiskaupparaportoijan ja ihmiskaupan vastaisen toimintasuunnitelman ohjausryhmän edellyttämistä lainsäädäntötoimista käsitellään näiden työryhmien yhteydessä. Sisäasiainministeriön hankkeen keskeisimpänä osana tarkastellaan ihmiskaupan uhrien auttamista koskevia säännöksiä. Tällä hetkellä asiaa säädellään sekä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetussa laissa (746/2011) että kotoutumislaissa (1386/2010).

Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2011

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 317/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Leena Harkimo /saml:

Vilka konkreta åtgärder har regeringen vidtagit för att genomföra de förslag till åtgärder mot människohandel som Östersjöparlamentarikerna lagt fram och för att rensa bort människohandeln både inom och utanför Finlands gränser?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Finland har tillträtt de viktigaste internationella fördragen om människohandel. Förenta nationernas konvention mot gränsöverskridande organiserad brottslighet (Palermokonventionen) trädde i kraft nationellt 2004, och dess tilläggsprotokoll om förebyggande, bekämpande och bestraffande av handel med människor, särskilt kvinnor och barn trädde i kraft nationellt 2006. Finland deltar också regelbundet i FN:s uppföljningsmöten för genomförandet av Palermokonventionen. Finland har undertecknat Europarådets konvention om åtgärder mot människohandel, och arbetet för att sätta konventionen i kraft nationellt pågår.

Finland har redan i nästan ett årtionde utvecklat sin lagstiftning om bekämpning av människohandel. Enligt UNODC:s och USA:s utrikesministeriums globala rapporter de senaste åren är Finlands lagstiftning på hög nivå vid en internationell jämförelse. Människohandel och grov människohandel kriminaliserades i strafflagen (39/1889) som separata brott och i alla former 2004. Bestämmelser om betänketid för offer för människohandel och om beviljande av uppehållstillstånd för offer för människohandel fogades till utlänningslagen (301/2004) 2006. Bestämmelser om hjälp till offer för människohandel fogades till den dåvarande lagen om främjande av invandrares integration samt mottagande av asylsökande (493/1999) 2007. Genom 2009 års ändring av lagen om minoritetsombudsmannen och diskrimineringsnämnden (660/2001) fick minoritetsombudsmannen i uppgift att vara nationell rapportör om människohandel. Både i ett europeiskt perspektiv och med hela världen som måttstock är det fortfarande sällsynt med en sådan oavhängig rapportör om människohandel som rekommenderas i internationella fördrag.

Såväl i lagstiftningen som i den praktiska verksamheten fäster man särskild vikt vid ställningen för offren för människohandel. Hittills har mer än etthundra offer eller potentiella offer för människohandel omfattats av det system för att hjälpa offer för människohandel som finns i anslutning till statens förläggningar och som inledde sin verksamhet i slutet av förra decenniet. Inom hjälpsystemet kan det ordnas tjänster och stödåtgärder för offer för människohandel. Tjänsterna och stödåtgärderna kan inrymma juridisk och annan rådgivning, krishjälp, social- och hälsovårdstjänster, tolk- och översättningstjänster samt övriga stödtjänster, inkvartering eller boende, mottagningspenning eller utkomststöd och annan nödvändig omsorg samt stödjande av möjligheterna att återvända tryggt. När tjänsterna och stödåtgärderna tillhandahålls ska hänsyn tas till särskilda behov som beror på åldern, den utsatta ställningen samt det fysiska och psykiska tillståndet hos offret för människohandel samt säkerheten för offret och de anställda som ordnar tjänsterna och stödåtgärderna.

Verksamheten mot människohandel beaktas även på regional nivå. Finland deltar i verksamheten och finansieringen när det gäller arbetsgruppen mot människohandel (Task Force against Trafficking in Human Beings), som lyder under Östersjöstaternas råd (CBSS). Under det gångna året har arbetsgruppen gett ut en handbok om människohandel vilken är avsedd för konsulär personal och baserar sig på kurser som hållits i medlemsländerna och en på en utvärderingsundersökning baserad rapport om insamling i medlemsländerna av uppgifter om människohandel. Under året färdigställdes också en modell för samarbetsprotokoll vilken stöder etableringen av samarbetet mellan de brottsbekämpande myndigheterna å ena sidan och organisationerna å andra sidan. I samband med publiceringen ordnades det ett expertseminarium. Projektet DEFLECT inleddes våren 2011 och syftar till att utreda arbetskraftsexploatering och stödja insatser för att öka medvetenheten om detta i medlemsländerna. Också det seminarium på bred basis som ordnades i Oslo sommaren 2011 tog fasta på arbetskraftsexploatering. Avsikten är att erfarenheterna från och förfarandena enligt informationskampanjen Safe Trip som ordnats i Sverige ska spridas till arbetsgruppens övriga medlemsländer. Även de nordiska länderna bedriver samarbete relaterat till människohandel.

Verksamheten mot människohandel ägnas uppmärksamhet också inom utvecklingssamarbetet. I UNODC:s regi pågår ett av Finland finansierat samarbetsprojekt med den nigerianska myndigheten mot människohandel, NAPTIP. Samarbetsprojektet fokuserar på utbildning och större medvetenhet.

Finland har haft en nationell handlingsplan mot människohandel sedan 2005. I dag gäller den preciserade handlingsplan som antogs 2008. Enligt den preciserade handlingsplanen ska varje myndighet ansvara för verksamheten mot människohandel inom sitt verksamhetsområde och med sina resurser. I handlingsplanen fästs särskild vikt vid identifiering av offren såväl vid myndigheterna som inom den tredje sektorn. Olika myndigheter, såsom polisen, gränsbevakningsväsendet och Migrationsverket, ordnar människohandelsrelaterad utbildning för sina anställda. Det har också ordnats gemensam utbildning för myndigheterna och den tredje sektorn. År 2010 ordnades en serie kurser på riksnivå med anknytning till inledandet av verkställigheten av den preciserade handlingsplanen mot människohandel. I det sammanhanget öppnades den flerspråkiga webbplatsen www.ihmiskauppa.fi med information för den breda allmänheten och eventuella offer.

Den styrgrupp på bred basis som följt verkställigheten av den preciserade handlingsplanen lämnade sin slutrapport den 6 april 2011. I rapporten ingår flera tiotals rekommendationer för utveckling av lagstiftningen och åtgärderna. Rekommendationerna gäller identifiering av offer generellt och i samband med asylförfarande, avvisning och utvisning, yrkesmässigt uppsökande arbete och rådgivning för nyanlända, betänketid och uppehållstillstånd för offer för människohandel, systemet för att hjälpa offer för människohandel, juridisk och annan rådgivning samt rättslig hjälp, utbildning, tillträde till arbetslivet och integration, bekämpning av människohandelsbrott, myndigheternas samarbete, skydd för och stödjande av vittnen, internationella fördrag, närområdessamarbete och utvecklingssamarbete samt civil krishantering och fredsbevarande uppdrag, viseringar och uppehållstillstånd, arbetarskyddsåtgärder och åtgärder mot grå ekonomi, utbildning och forskning, information och en nationell rapportör om människohandel. I rekommendationerna ingår bl.a. att effektivisera samarbetet och utbytet av information mellan myndigheterna, att upprätta ett utbildningsnätverk på riksnivå, att stödja forskningsarbetet och att utforma ett system för statistikföring av människohandel. I likhet med det som den nationella rapportören om människohandel föreslog i sin rapport 2010 och riksdagen i sin skrivelse 43/2010 rd framförde styrgruppen som sin viktigaste rekommendation att det tillsätts en arbetsgrupp för att utarbeta ett föreslag till en övergripande speciallag som gäller människohandel.

Ministerarbetsgruppen för inre säkerheten kom vid sitt möte den 11 november 2011 överens om att inrikesministeriet ska tillsätta ett lagstiftningsprojekt för att bereda en särskild lag om människohandel och att justitieministeriet ska tillsätta ett projekt för att utreda behoven av att ändra de bestämmelser i strafflagen som gäller människohandel, t.ex. gränsdragningen mellan människohandel samt koppleri och ockerliknande diskriminering i arbetslivet. Justitieministeriet har tillsatt sitt projekt och inrikesministeriet kommer att tillsätta sitt projekt så snart som möjligt. I anslutning till dessa arbetsgrupper behandlas största delen av de lagstiftningsåtgärder som har förutsatts av riksdagen, den nationella rapportören om människohandel och styrgruppen för handlingsplanen mot människohandel. Bestämmelserna om hjälp till offer för människohandel kommer att granskas som den viktigaste angelägenheten för inrikesministeriets projekt. För närvarande regleras frågan genom både lagen om mottagande av personer som söker internationellt skydd (746/2011) och lagen om främjande av integration (1386/2010).

Helsingfors den 12 december 2011

Inrikesminister Päivi Räsänen