KIRJALLINEN KYSYMYS 348/2007 vp

Eduskunnan puhemiehelle

Eläinsuojelujärjestöt ovat viime viikkoina nostaneet julkisuudessa esiin vuodelta 1996 peräisin olevaan eläinsuojelulainsäädäntöömme liittyviä epäkohtia. Huomiota on kiinnitetty erityisesti siihen, että eläinsuojelulakiin liitetyt odotukset eläintensuojelun tasosta sekä eläinten hyvinvoinnin turvaamisesta eivät toteudu.

Määrätessään rangaistuksia eläinsuojelulainsäädännön rikkomisesta tuomioistuimet käyttävät usein rangaistusasteikon lievintä osaa, ja lievän eläinsuojelurikkomuksen ja eläinsuojelurikkomuksen keskimääräinen rangaistus onkin vain noin 20 päiväsakkoa ja eläinsuojelurikoksen keskimääräinen rangaistus on vain noin 40 päiväsakkoa. Törkeitäkin eläinsuojelurikkomuksia käsitellään Suomessa tavallisina eläinsuojelurikoksina. Eläinsuojelurikoksista annetut tuomiot koetaankin Suomessa yleisesti liian mataliksi.

Suomessa tulisikin aloittaa lainvalmistelu eläinsuojelulainsäädännön muuttamiseksi siten, että myös rikoslakiin lisättäisiin törkeä eläinsuojelurikos. Myös eläintenpitokielto olisi saatava aiempaa selkeämmäksi osaksi sitä keinovalikoimaa, joka on tarkoitettu suojaamaan eläimiä sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat toiminnallaan osoittaneet kykenemättömyyteensä vastuulliseen eläintenpitoon. Eläintenpitokieltoja myönnetään Suomessa liian vähän, ja niiden kestot ovat liian lyhyitä. Suomessa ei myöskään juuri turvauduta eläinten huostaanottoihin. Kaikki nämä olisivat tehokkaita keinoja kitkeä eläinrääkkäystapauksia ja siten vähentää eläinten turhia, ihmisistä johtuvia kärsimyksiä.

Suomessa on myös riittämätön määrä eläinsuojeluvalvojia. Eläinsuojelunäkökohtia ei oteta huomioon riittävän hyvin eläinlääkäreiden ja eläinasioiden kanssa tekemisissä olevien kunnallisten virkamiesten koulutuksessa, mikä auttaisi omalta osaltaan valvomaan eläinsuojelulain toteutumista. Suomesta puuttuu myös eläinasiavaltuutetun virka, jonka tehtävänä olisi turvata eläinten hyvinvoinnin toteutuminen yleisellä hallinnon ja lainsäädännön tasolla. Käytännössä näiden ongelmien ratkaisu vaatisi lisäresurssien ohjaamista eläinsuojeluvalvojien ja muiden eläinten hyvinvoinnista vastuussa olevien työntekijöiden palkkaamiseen ja koulutukseen.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä eläinsuojelulainsäädännön tehostamiseksi ja perusteluissa mainittujen epäkohtien korjaamiseksi?

Helsingissä 4 päivänä lokakuuta 2007

Johanna Karimäki /vihr

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Johanna Karimäen /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 348/2007 vp:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä eläinsuojelulainsäädännön tehostamiseksi ja perusteluissa mainittujen epäkohtien korjaamiseksi?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Eläinsuojelulain (247/1996 ) 3 luvussa säädetään eläinsuojelusäädösten noudattamista valvovista viranomaisista ja 4 luvussa valvonnasta ja valvontaviranomaisten suorittamista toimenpiteistä. Vastaavasti eläinkuljetusten osalta valvontaviranomaisista, valvonnasta ja valvontaan liittyvistä toimenpiteistä on säädetty laissa eläinten kuljetuksesta (1429/2006 ) sekä neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1/2005 eläinten suojelusta kuljetuksen ja siihen liittyvien toimenpiteiden aikana. Eläinsuojelurikkomuksesta on säädetty eläinsuojelulain 54 §:ssä sekä eläinsuojelurikoksesta rikoslain (39/1889 ) 17 luvun 14 §:ssä ja lievästä eläinsuojelurikoksesta 17 luvun 15 §:ssä. Eläinkuljetusten osalta seuraamuksista säädetään lisäksi eläinten kuljetusta koskevan lain 39 §:ssä (eläinkuljetusrikkomus). Eläinsuojelurikoksesta tai lievästä eläinsuojelurikoksesta tuomittu henkilö voidaan samalla määrätä määräajaksi tai pysyvästi menettäneeksi oikeutensa pitää tai hoitaa eläimiä tai muuten vastata niiden hyvinvoinnista. Eläintenpitokielto voidaan määrätä myös henkilölle, joka tuomitaan eläinsuojelurikkomuksesta tai eläinkuljetusrikkomuksesta.

Eläinsuojelulain, rikoslain ja eläinten kuljettamista koskevan lain säännökset ovat viranomaisten ja valvontatoimenpiteiden sekä rangaistusten osalta kokonaisuutena arvioiden suhteellisen tuoreita ja ajan tasalla olevia. Lainsäädäntö antaa viranomaisille hyvät keinot ja välineet puuttua järkevällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla säädösten vastaiseen menettelyyn ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Eläinsuojelurikosten rangaistusten ankaroittamista siten, että säädettäisiin törkeä eläinsuojelurikos, ei ole pidetty perusteltuna. Eläinsuojelurikoksesta säädetty kahden vuoden enimmäisrangaistus mahdollistaisi jo nykyään huomattavasti ankarampien rangaistusten tuomitsemisen eläinten huonosta kohtelusta kuin mitä tuomioistuimet käytännössä määräävät. Lisäksi eläintenpitokielto on tehokas keino estää uusia rikoksia.

Perustuslain mukaan tuomioistuimet ovat riippumattomia käyttäessään heille säädettyä tuomiovaltaa. Tämä merkitsee sitä, että valtioneuvosto ei voi esimerkiksi ohjein tai määräyksin ohjata tuomioistuinten toimintaa rangaistusten tai eläintenpitokieltojen määräämisessä. Julkinen keskustelu ja yhteiskunnassa tapahtuva arvostusten muuttuminen eläinten hyvinvointia ja kohtelua koskevissa asioissa vaikuttaa kuitenkin myös tuomioistuinten määräämiin seuraamuksiin ja niiden ankaruuteen. Oikeuskäytännön kehittymistä tältä osin seurataan.

Maa- ja metsätalousministeriön työryhmä sai valmiiksi vuonna 2006 tuotantoeläinten hyvinvointistrategian. Strategian osana työryhmä teki luettelon ehdotuksista, joilla käytännössä voidaan jatkossa parantaa eläinten hyvinvointia maassamme. Työryhmä totesi tarpeelliseksi erityisen eläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan perustamisen, jotta voidaan lisätä yhteiskunnallista eläinten hyvinvointiin liittyvää eettistä keskustelua. Neuvottelukunnan olisi tarkoitus ottaa kantaa eläinten hyvinvointiin liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin sekä toimia alan eri toimijoiden luottamusta ja yhteistyötä lisäävänä ja ylläpitävänä elimenä. Ministeriö on selvittämässä mahdollisuuksia neuvottelukunnan perustamiseen.

Elintarviketurvallisuusvirasto ja lääninhallitukset ovat järjestäneet runsaasti koulutus- ja ohjaustilaisuuksia, joihin ovat osallistuneet varsinaisten eläinsuojeluviranomaisten ohella myös syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinlaitoksen edustajat. Tiedottamis- ja koulutustoimintaa sekä eläinsuojelutarkastusten tehostamista jatketaan siten, että kaikki valvontaketjuun osallistuvat tahot ovat mukana. Elintarviketurvallisuusvirasto lisää eläinsuojeluun liittyvää ohjeistusta, neuvontaa ja koulutusta eläinsuojelusäädösten soveltamisesta sekä viranomaisille että eläinten kanssa toimiville.

Euroopan unionin maataloustukiin liittyvä valvonta laajeni tämän vuoden alusta koskemaan myös tuotantoeläinten hyvinvointia koskevien säädösten noudattamista. Tämä niin sanottujen täydentävien ehtojen valvonnan laajentuminen parantaa myös osaltaan eläinsuojelua koskevien vaatimusten täyttymistä maatiloilla.

Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 2007

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 348/2007 rd undertecknat av riksdagsledamot Johanna Karimäki /gröna:

Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att effektivera djurskyddslagstiftningen och för att avhjälpa de brister som nämns i motiveringen?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

I 3 kap. i djurskyddslagen (247/1996 ) föreskrivs om de myndigheter som utövar tillsyn över efterlevnaden av djurskyddsförfattningarna och i 4 kap. föreskrivs om tillsynen och de åtgärder som tillsynsmyndigheterna vidtar. På motsvarande sätt finns det i fråga om djurtransporter bestämmelser om tillsynsmyndigheter, tillsyn och åtgärder i anslutning till tillsynen i lagen om transport av djur (1429/2006 ) samt i rådets förordning (EG) nr 1/2005 om skydd av djur under transport och därmed sammanhängande förfaranden. Bestämmelser om djurskyddsförseelse finns i 54 § i djurskyddslagen och bestämmelser om djurskyddsbrott finns i 17 kap. 14 § och bestämmelser om lindrigt djurskyddsbrott i 17 kap. 15 § i strafflagen (39/1889 ). I fråga om djurtransporter finns dessutom bestämmelser om påföljder i 39 § i lagen om transport av djur (djurtransportförseelse). Den som döms för djurskyddsbrott eller lindrigt djurskyddsbrott kan samtidigt för en viss tid eller bestående förklaras ha förverkat sin rätt att hålla eller sköta djur eller annars svara för deras välbefinnande. Djurhållningsförbud kan också meddelas en person som döms för djurskyddsförseelse eller för djurtransportförseelse.

Bestämmelserna i djurskyddslagen, strafflagen och lagen om transport av djur är i fråga om myndigheter, tillsynsåtgärder och straff som helhet betraktade relativt nya och à jour med tiden. Lagstiftningen ger myndigheterna goda medel och verktyg att på ett förnuftigt och ändamålsenligt sätt ingripa i ett förfarande som strider mot författningarna och att vidta behövliga åtgärder för att trygga djurens välbefinnande.

Det har inte ansetts motiverat att införa strängare straff för djurskyddsbrott genom att ta in bestämmelser om grovt djurskyddsbrott. Det föreskrivna maximistraffet på två års fängelse för djurskyddsbrott gör det redan nu möjligt att utdöma betydligt strängare straff för dålig behandling av djur än vad domstolarna i praktiken dömer ut. Dessutom är djurhållningsförbud ett effektivt sätt att förhindra nya brott.

Enligt grundlagen är domstolarna oberoende när de utövar den domsrätt som tillkommer dem enligt lagen. Detta innebär att statsrådet inte genom till exempel anvisningar eller föreskrifter kan styra domstolarnas agerande när dessa utfärdar straff eller meddelar djurhållningsförbud. Den offentliga debatten och de förändrade värderingarna i samhället i frågor som gäller djurens välbefinnande och behandlingen av djur påverkar ändå också de påföljder som domstolarna dömer ut och hur stränga dessa påföljder är. Man ger akt på utvecklingen av rättspraxis till denna del.

En arbetsgrupp vid jord- och skogsbruksministeriet blev år 2006 klar med en strategi för produktionsdjurens välbefinnande. Som en del av strategin gjorde arbetsgruppen upp en förteckning över förslag med vars hjälp man i praktiken kan förbättra djurens välbefinnande i vårt land. Arbetsgruppen konstaterade att en särskild delegation för djurens välbefinnande behöver tillsättas för att stärka den etiska, samhälleliga debatten om djurens välbefinnande. Avsikten är att en sådan delegation ska ta ställning till aktuella frågor som rör djurens välbefinnande och fungera som ett organ som ökar och upprätthåller tilliten och samarbetet mellan de olika aktörerna på området. Ministeriet håller på att utreda möjligheterna att tillsätta en delegation.

Livsmedelssäkerhetsverket och länsstyrelserna har ordnat talrika utbildningar och vägledningsmöten där inte bara de egentliga djurskyddsmyndigheterna utan också företrädare för åklagarväsendet och domstolsväsendet har deltagit. Informations- och utbildningsverksamheten och över huvud taget effektiveringen av djurskyddsinspektionerna kommer fortfarande att föras vidare så att alla parter som deltar i tillsynskedjan är med. Livsmedelssäkerhetsverket kommer att öka vägledningen, rådgivningen och utbildningen om djurskydd och tillämpningen av djurskyddsförfattningarna för såväl myndigheterna som dem som arbetar med djur.

Tillsynen i samband med Europeiska unionens jordbruksstöd utvidgades vid ingången av detta år till att omfatta också efterlevnaden av författningarna om produktionsdjurens välbefinnande. Denna utvidgning av tillsynen över de så kallade kompletterande villkoren bidrar för sin del till att djurskyddskraven uppfylls bättre på gårdarna.

Helsingfors den 24 oktober 2007

Jord- och skogsbruksminister Sirkka-Liisa Anttila