KIRJALLINEN KYSYMYS 395/2004 vp
Eläinsuojeluvaltuutetun viran perustaminen
Eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat ovat yhä tärkeämpiä suomalaisille. Kaikenikäiset, molempaa sukupuolta edustavat, eri sosiaaliluokista lähtöisin olevat ihmiset ostavat mieluummin vapaan kanan munia ja luomupossua. Oma terveys on näille kuluttajille vain yksi kriteeri heidän valintaansa - hyvä elämä tuotantoeläimille on toinen ja vähintäänkin yhtä tärkeä.
Nuoressa polvessa on yhä enemmän sellaisia ihmisiä, joille eläinten oikeudet ovat tärkeä osa elämää. Nämä ihmiset kokevat, ettei heidän elämänsä keskeistä asiaa oteta julkisessa päätöksenteossa riittävästi huomioon. Nuorista aktiivisista ihmisistä yhä useampi päättää ryhtyä kasvissyöjäksi tai välttää sellaista tonnikalaa, jonka kalastamisessa on kuollut delfiinejä. Valtion on aika tunnustaa tämän kasvavan ryhmän ajaman asian tärkeys, jotta heidän potentiaalista aktiivisuuttaan ei menetettäisi ja jotta he eivät eläinsuojelupainotustensa takia marginalisoituisi yhteiskunnan virallisesta päätöksentekokoneistosta.
Eläinten hyvinvointiin liittyvien kysymysten tärkeys tunnustettaisiin perustamalla eläinsuojeluvaltuutetun virka. Eläinsuojeluvaltuutetun työhön voisivat kuulua seuraavat asiat: lainsäädännön poikkihallinnollinen seuranta eläinsuojelunäkökulmasta, yhteydenpito eläinsuojelualan lukuisiin järjestöihin, yhteydenpito eläinten hyvinvoinnista huolestuneisiin kansalaisiin sekä eläinsuojelualan hankkeiden koordinointi ja niistä tiedottaminen. Eläinsuojeluvaltuutetulla pitäisi olla omat www-sivut, joilla kansalaiset voisivat kysyä ja kertoa huolensa. Näillä www-sivuilla voisi olla myös löytöeläinten rekisteri, jonne maan monet löytöeläinpaikat voisivat ilmoittaa löytyneistä eläimistä.
Eläinsuojeluvaltuutetun viran perustamisen kautta maastamme löytyisi "puhelinnumero" kaikille niille eläinsuojeluasioista kiinnostuneille, jotka eivät tiedä, kehen ottaa yhteyttä. Eläinsuojeluvaltuutetun viran perustamisella myös tunnustettaisiin virallisesti se, että eläinsuojeluasia on monelle suomalaiselle äärimmäisen tärkeä. Demokratiassa monien kansalaisten huolenaihetta ei saa sivuuttaa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä eläinsuojeluvaltuutetun viran perustamiseksi?
Helsingissä 11 päivänä toukokuuta 2004
Pia Viitanen /sdSatu Taiveaho /sd
Marjaana Koskinen /sd
Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Pia Viitasen /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 395/2004 vp:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä eläinsuojeluvaltuutetun viran perustamiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Eläinsuojeluviranomaisista on säädetty eläinsuojelulain (247/1996 ) 3 luvussa. Eläinsuojelun ylin johto, ohjaus ja yleinen valvonta kuuluvat maa- ja metsätalousministeriölle. Lääninhallitus ohjaa ja valvoo eläinsuojelulain säännösten ja määräysten toteuttamista läänin alueella. Paikallisina viranomaisina toimivat kunnaneläinlääkäri, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitava viranhaltija sekä poliisi, jotka valvovat eläinsuojelulain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista kunnan alueella. Lisäksi lääninhallitus voi myöntää maa- ja metsätalousministeriön hyväksymän koulutuksen saaneelle henkilölle oikeuden eläinsuojeluvalvojana suorittaa eläinsuojelutarkastuksia.
Eläinten hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat varsin tärkeitä. Paikallistasolla toimivat viranomaiset ovat lähellä kansalaisia ja heihin on helppo ottaa yhteyttä eläinten pitoon, hoitoon ja käsittelyyn liittyvissä asioissa. Lääninhallituksissa toimivat läänineläinlääkärit edistävät myös osaltaan eläinten hyvinvointia. Maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosasto on hoitanut lainsäädännön poikkihallinnollista seurantaa eläinsuojelun osalta, samoin eläinsuojelulainsäädäntöön liittyviä asioita on esillä ministeriön verkkosivuilla. Ohjaus, neuvonta ja opastus tehostuvat entisestään, kun Viikkiin on tarkoitus muodostaa uusi virasto, johon yhdistetään Elintarvikevirasto (EVI), Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos (EELA) ja Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK) sekä maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosastolta operatiiviset ja toimeenpanotehtävät, jolloin myös eläinsuojelun osalta syntyy uusi viranomaistaso lääninhallitusten ja ministeriön väliin. Viraston tehtävinä eläinsuojelun osalta tulevat olemaan muun muassa eläinsuojeluvalvonnan suunnittelu, ohjaus ja valvonta Suomessa sekä yhteenvetojen laatiminen näistä valvonnoista sekä eläinsuojelulainsäädäntöön liittyvä ohjaus ja opastus.
Hallitus katsoo, ettei ole tarpeen perustaa uutta eläinsuojeluvaltuutetun virkaa. Nykyiset eläinsuojeluviranomaiset ja eläinsuojeluvalvojat pystyvät takaamaan riittävän tason eläinten pidossa, hoidossa ja käsittelyssä ja siihen liittyvässä ohjauksessa, neuvonnassa ja opastuksessa.
Helsingissä 3 päivänä kesäkuuta 2004
Maa- ja metsätalousministeri Juha KorkeaojaI det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 395/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Pia Viitanen /sd m.fl.:
Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att inrätta en tjänst som djurskyddsombud?
Som svar på detta spörsmål anför jag följande:
Bestämmelser om djurskyddsmyndigheter ingår i 3 kap. i djurskyddslagen (247/1996 ). Den högsta ledningen och styrningen samt den allmänna övervakningen av djurskyddet ankommer på jord- och skogsbruksministeriet. Länsstyrelsen styr och övervakar efterlevnaden av djurskyddslagens bestämmelser i länet. Lokala myndigheter är kommunalveterinären, den tjänsteinnehavare som utövar tillsyn över hälsoskyddet i kommunen samt polisen, som övervakar att djurskyddslagen samt de bestämmelser som utfärdats med stöd av den följs i kommunen. Dessutom kan länsstyrelsen bevilja en person som har av jord- och skogsbruksministeriet godkänd utbildning rätt att i egenskap av djurskyddsövervakare verkställa djurskyddsinspektioner.
Frågor som har att göra med djurens välfärd är mycket viktiga. Myndigheterna på lokal nivå finns nära medborgarna och det är lätt att ta kontakt med dem i ärenden som gäller djurhållning samt skötsel och behandling av djur. Länsstyrelsernas länsveterinärer bidrar också till att främja djurens välfärd. Jord- och skogsbruksministeriets avdelning för livsmedel och hälsa har skött den tväradministrativa uppföljningen av lagstiftningen när det gäller djurskyddet, likaså tas frågor som gäller djurskyddslagstiftningen upp på ministeriets webbsidor. Styrningen, rådgivningen och handledningen effektiveras ytterligare, då avsikten är att i Vik inrätta ett nytt ämbetsverk, som bildas av Livsmedelsverket (LV), Forskningsanstalten för veterinärmedicin och livsmedel (EELA) och Kontrollcentralen för växtproduktion (KTTK) samt de operativa och verkställande uppgifter som sköts av jord- och skogsbruksministeriets avdelning för livsmedel och hälsa. Därvid uppkommer det även för djurskyddets del en ny myndighetsnivå mellan länsstyrelserna och ministeriet. Ämbetsverkets uppgift när det gäller djurskyddet kommer att vara bland annat att planera, styra och övervaka djurskyddstillsynen i Finland samt att utarbeta sammandrag över dessa övervakningar samt styrning och handledning i anslutning till djurskyddslagstiftningen.
Regeringen anser att det inte behövs någon ny tjänst som djurskyddsombud. De nuvarande djurskyddsmyndigheterna och djurskyddsövervakarna kan garantera en tillräcklig standard på djurhållningen samt skötseln och behandlingen av djur och styrningen, rådgivningen och handledningen i anslutning därtill.
Helsingfors den 3 juni 2004
Jord- och skogsbruksminister Juha Korkeaoja