Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 471/2010 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 471/2010 vp - Pauliina Viitamies /sd

Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksujen perintä

Eduskunnan puhemiehelle

Valtaosa kunnista on siirtynyt käyttämään yksityisiä perintätoimistoja erääntyneiden asiakasmaksujen perimiseksi. Sosiaali- ja terveystoimen piirissä on paljon asiakkaita, jotka eivät itse kykene hoitamaan asioitaan. Heidän kohdallaan tilanne voi johtaa kohtuuttomuuksiin. Esimerkiksi terveyskeskus- tai sairaalamaksujen perimiskulut ovat monesti suuremmat kuin itse saatava. Tämä ei ole kohtuullista.

Kuluttajavirasto on korostanut, että kunnalla julkisyhteisönä on korostunut vastuu velkojana, koska sillä on usein muita velkojia paremmat mahdollisuudet arvioida velallisen tilannetta. Yhteiskunnallisen vastuun näkökulmasta on keskeistä, että kunta harkitsee velalliselle aiheutuvaa kokonaisrasitusta ennen kuin lisää velallisen maksettaviksi tulevia kuluja.

Tietooni on tullut tapaus, jossa kehitysvammaisen pojan äidiltä on perintätoimiston avulla yritetty periä pojan sairaalamaksua. Poika oli toimitettu sairaalaan äidin tietämättä kehitysvammaisten kuntoutuskeskuksesta. Kun potilaan osoitetiedot olivat hukassa, sairaala antoi laskun perintätoimistolle, jonka mahdollisuudet yhteystietojen selvittämiseen ovat rajalliset. Siinä vaiheessa kun lasku viimein ehti äidille, perimiskulut olivat nousseet moninkertaisiksi alkuperäiseen perittävään nähden.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksujen perinnässä havaituilta epäkohdilta vältytään?

Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2010

Pauliina Viitamies /sd
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pauliina Viitamiehen /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 471/2010 vp:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksujen perinnässä havaituilta epäkohdilta vältytään?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen perinnässä noudatetaan soveltuvin osin saatavien perinnästä annetun lain 4-7, 10 a-10 c ja 12-14 §:n (513/1999, jäljempänä perintälaki) kuluttajasaatavia koskevia säännöksiä sekä lain 10 §:ää.

Kyseisten säännösten mukaan velallinen ei ole velvollinen korvaamaan perintäkuluja, jos perinnässä on käytetty hyvän perintätavan vastaista tai muutoin velallisen kannalta sopimatonta menettelyä (10 § 2 mom. ja 4 §). Perinnässä ei 4 §:n mukaan saa aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa. Se, joka harjoittaa ammattimaisesti perintätoimintaa, on perintälain 15 §:n mukaan myös velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on perintälain vastaisella menettelyllä aiheuttanut sille, johon perintä on kohdistunut.

Perintälain 10 a §:ssä säädetään kuluttajasaatavista vaadittavien perintäkulujen enimmäismääristä ja 10 c §:ssä velallisen kokonaiskuluvastuusta, joka on suhteutettu saatavan pääoman määrään. Lisäksi maksumuistutuksesta saa lain 10 b §:n mukaan vaatia perintäkuluja vain, jos saatavasta on vähintään 14 päivää ennen sen erääntymistä lähetetty velalliselle lasku tai muu erääntymisilmoitus, ja erääntymisestä on ennen maksumuistutuksen lähettämistä kulunut vähintään 14 päivää.

Perintälain 5 §:n mukaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan on periessään kuluttajasaatavaa annettava tai lähetettävä velalliselle kirjallinen maksuvaatimus, jossa on mainittava muun muassa velallisen mahdollisuudesta esittää huomautuksia saatavan määrästä ja perusteesta sekä missä ajassa huomautukset on esitettävä. Samoin julkisyhteisön saatavaa koskevassa maksuvaatimuksessa tulee olla sen kyseistä perintää hoitavan yksikön tai henkilön yhteystiedot, jolle velallinen voi tehdä saatavaa ja perintää koskevat huomautuksensa.

Ammattimaista perintätoimintaa valvoo kuluttaja-asiamies myös silloin, kun perittävänä ovat julkisoikeudelliset saamiset. Kuluttaja-asiamiehellä sekä markkinaoikeudella on myös mahdollisuus puuttua perintälain 13 ja 14 §:ssä säädetyin pakkokeinoin lainvastaiseen perintätoimintaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen Kuntaliiton tietoon on suoraan tullut vain yksittäisiä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen perintään liittyviä tilanteita, joissa asiakas on kokenut perinnän johtaneen kohtuuttomaan lopputulokseen. Sen sijaan Kuluttajavirasto on selvittänyt erikseen julkisten saatavien ammattimaiseen perintään liittyviä pulmakohtia saamiensa ilmoitusten perusteella ja lähettänyt selvityksensä tulokset tiedoksi Kuntaliittoon kirjeellä 29.10.2008.

Selvityksen mukaan valtaosa perintämaksuja koskevista ilmoituksista koski kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon saatavia. Kuluttajavirasto totesi yhteenvedossaan havainneensa seuraavia ilmoituksista ilmeneviä epäkohtia: Kunta siirtää perinnän toimeksisaajalle lähettämättä yhtään maksumuistutusta ja siirtää vastuunsa saatavaa koskevasta huomautuksesta perintätoimistolle. Velallisen käytössä olevista oikeusturvakeinoista ei kerrota. Vähäisiä viivästyskorkoja siirretään perintätoimistolle ja perintäkulut saatetaan veloittaa enimmäismäärien mukaan perittävästä summasta tai perintätehtävän vaativuudesta riippumatta.

Kuten kysyjä on todennut, kuluttaja-asiamies on myös hyvää perintätapaa koskevissa linjauksissaan todennut, että julkisyhteisön on valvottava riittävästi perintämenettelyä antaessaan perinnän toimeksisaajalle. Linjauksen mukaan on myös perusteltua yhteiskunnallisen vastuun näkökulmasta, että kunta harkitsee velalliselle aiheutuvaa kokonaiskulurasitusta ennen kuin lisää velallisen maksettavaksi tulevia kuluja.

Kuntaliitto on 27.4.2009 ohjeistanut perintäasiassa kuntia ja kuntayhtymiä yleiskirjeellään 12/80/2009 sekä Kuntaliiton verkkosivuilla. Sivuilta löytyvät Kuntaliiton ja Kuluttajaviraston kirjeet sekä Kuluttajaviraston tiedote 2/2009.

Sosiaali- ja terveysministeriö on toimittanut edellä mainitun perintää koskevan informaation aluehallintovirastoihin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirastoon (Valvira) ja kehottanut niitä kiinnittämään asiaan entistä enemmän huomiota ohjaus- ja valvontatoiminnassaan.

Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2010

Peruspalveluministeri Paula Risikko
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 471/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Pauliina Viitamies /sd:

Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att avhjälpa de missförhållanden som har iakttagits i fråga om indrivningen av klientavgifter inom social- och hälsovården?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Vid indrivningen av klientavgifter inom social- och hälsovården följs i tillämpliga delar bestämmelserna om konsumentfordran i 4-7, 10 a-10 c och 12-14 § i lagen om indrivning av fordringar (513/1999, nedan indrivningslagen) och 10 § i lagen.

Enligt bestämmelserna i fråga är gäldenären inte skyldig att ersätta indrivningskostnaderna om man vid indrivning har använt ett förfarande som strider mot god indrivningssed eller som annars är otillbörligt mot gäldenären (10 § 2 mom. och 4 §). Vid indrivningen får enligt 4 § i indrivningslagen inte oskäliga eller onödiga kostnader eller onödigt men orsakas gäldenären. Enligt 15 § i indrivningslagen är den som yrkesmässigt bedriver indrivningsverksamhet skyldig att ersätta skada som hans förfarande i strid med indrivningslagen har orsakat den mot vilken indrivningen riktats.

I 10 a § i indrivningslagen finns bestämmelser om maximibelopp för indrivningskostnader som får krävas. I 10 c § i indrivningslagen finns bestämmelser om gäldenärens totalkostnadsansvar som är ställd i proportion till fordrans kapitalbelopp. Dessutom får enligt 10 b § i lagen för en betalningspåminnelse krävas indrivningskostnader endast om det till gäldenären har sänts en faktura eller någon annan förfalloanmälan minst 14 dagar innan fordran förfallit till betalning, och det innan betalningspåminnelsen avsänts har gått minst 14 dagar från det att fordran förfallit till betalning.

Enligt 5 § i indrivningslagen ska den som yrkesmässigt bedriver indrivningsverksamhet när han driver in en konsumentfordran, ge eller sända gäldenären ett skriftligt betalningskrav, i vilket ska nämnas bl.a. möjlighet att framställa anmärkningar mot fordrans belopp och grund samt inom vilken tid anmärkningarna ska framställas. Likaså ska i ett betalningskrav som gäller en fordran från ett offentligt samfund också uppges kontaktinformation för den enhet eller person som har hand om det offentliga samfundets indrivning och till vilken gäldenären kan rikta sina anmärkningar som gäller fordran och indrivningen.

Konsumentombudsmannen övervakar yrkesmässig indrivningsverksamhet även när det gäller indrivning av offentligrättsliga fordringar. Konsumentombudsmannen och marknadsdomstolen har även möjlighet att ingripa mot lagstridig indrivningsverksamhet med de tvångsmedel som föreskrivs i 13 och 14 § i indrivningslagen.

I fråga om indrivningen av klientavgifter inom social- och hälsovården har social- och hälsovårdsministeriet och Finlands Kommunförbund direkt underrättats om endast ett fåtal situationer i vilka en klient har upplevt att indrivningen har lett till ett oskäligt slutresultat. Konsumentverket har däremot särskilt utrett problem i anslutning till yrkesmässig indrivning av offentliga samfunds fordringar på grundval av mottagna anmälningar och per brev sänt de resultat som utredningen gav till Kommunförbundet för kännedom den 29 oktober 2008.

Enligt utredningen gällde största delen av anmälningarna om de indrivna avgifterna kommunernas fordringar inom social- och hälsovården. Konsumentverket konstaterade i sitt sammandrag att de har upptäckt följande missförhållanden på basis av anmälningarna: Kommunen överför indrivningen på en uppdragstagare utan att inte sända en enda betalningspåminnelse och överför sitt ansvar för påminnelsen om fordran på indrivningsbyrån. Man berättar inte om de rättsskyddsmedel som finns till förfogande för gäldenären. Mindre dröjsmålsräntor överförs till uppdrivningsbyrån och indrivningskostnader kan debiteras enligt maximibelopp för den summa som debiteras eller oberoende av hur krävande indrivningsuppdraget är.

Såsom spörsmålsställaren konstaterar har konsumentombudsmannen i riktlinjerna för god indrivningssed fastställt att offentliga samfund i tillräcklig utsträckning ska övervaka indrivningsförfarandet i samband med att indrivningen överlämnas till en uppdragstagare. Enligt riktlinjerna är det ur ett samhällsansvarsperspektiv även befogat att en kommun överväger den totala kostnadsbelastning som gäldenären utsätts för innan gäldenären åläggs ytterligare kostnader för betalning.

Kommunförbundet gav 27.4.2009 kommunerna och samkommunerna anvisningar i indrivningsfrågan genom sitt cirkulär 12/80/2009 samt på sin webbplats. På webbplatsen finns Kommunförbundets och Konsumentverkets brev och Konsumentverkets meddelande 2/2009.

Social- och hälsovårdsministeriet har tillställt ovan nämnda information om indrivning regionförvaltningsverken och Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården (Valvira) samt uppmanat dem att fästa ökad uppmärksamhet vid saken i samband med deras styrnings- och tillsynsverksamhet.

Helsingfors den 18 juni 2010

Omsorgsminister Paula Risikko