KIRJALLINEN KYSYMYS 525/2006 vp

Eduskunnan puhemiehelle

Suomessa suurpedot ovat jo toistakymmentä vuotta olleet turvallisuusriski, joka on nopeasti pahenemassa. Esimerkiksi aivan tämän kevätkesän aikana on tullut kotikaupunkini Keuruun eri kyliltä useita huolestuneita ja vakavia yhteydenottoja karhu- ja karhunpentuhavainnoista aivan pihapiireistä ja pihapelloilta. Asukkaat tuntevat suurta voimattomuutta, kun ei ole mahdollisuutta eliminoida petojen vaaraa todellisella tavalla eli metsästämällä pedot pois. Ainut keino on odottaa petojen siirtymistä omilta pihapelloilta jonkun toisen naapurin elinpiiriin.

Huomattava on myös, että metsä on ihmisen työympäristö. Pedot ovat kiistaton vaaratekijä myös maaseudun kaikilla teillä, kuntopoluilla ja maastoliikunnassa, ja asiasta saatiin kokea taannoin vakava ja varoittava esimerkki Hankasalmen Niemisjärven kylällä. Tuossa tapauksessa nuori nainen joutui karhun yllättämäksi ja pelastui tällä kertaa sattumalta. Tilanne olisi ollut toinen lapsen tai vanhuksen kohdalla. Kohdalle olisi voinut tulla lapsi koulutiellään tai vanhus asiointimatkallaan.

Petovaara on erittäin voimakkaasti vieraannuttanut nuorimmat ikäluokat pois luonnosta, ja sama koskee myös muitakin ikäluokkia. Suurpetojen suojelu on kääntynyt kaikkialla osin luonnonsuojelun tarkoitusperiä vastaan. Kansalaisten jokamiehenoikeudet ovat kadottaneet tosiasiallisesti merkityksensä. Edelleenkään kaikilla maaseudun asukkailla ei ole autoa, joten pedot ovat todellinen vaaratekijä, joka rajoittaa liikkumista maaseudulla. Tämä koskee myös vapaa-ajan asutusta. Esimerkiksi Multialla on kesäasuntoja, joita ei ole uskallettu hankintatarkoituksen mukaisesti käyttää, koska lähistöllä on vuosien ajan ollut karhu-, susi ja ilveshavaintoja. Useat suurpetojen kohtaamiset ovat jo rajoittaneet myös yksin työskentelyä metsissä, mikä sekin on vastoin ekologisia, luonnonmukaisia ja pehmeitä ympäristöystävällisiä metsänkäsittelytapoja. Kansantaloudenkin kannalta muodostuu ongelmia, jos metsänomistajat eivät uskalla liikkua omistamissaan metsissä.

Suurpedoista on vaaraa ja haittaa myös erityisesti karja- ja hevostaloudelle. Laiduntaminen useilla perinteisillä laidunalueilla on petovaaran vuoksi mahdotonta. Lisäksi tämä vaarantaa ja suorastaan estää mm. Keuruulla luomutalouden karjan metsälaiduntamista. Mehiläisten hoitajille erityisesti karhut ovat aiheuttaneet eri puolilla maata vahinkoa tuhoamalla mehiläisten pesät. Tämä puolestaan estää pölytystä tarvitsevien kasvien, kuten mm. tattarin, viljelyä. Läntisessä Keski-Suomessa aivan keskellä Pihlajaveden kirkonkylää Keuruun kaupungissa neljän karhun joukko tuhosi mehiläisyrittäjän mehiläispesät. Vastaavasti sama neljän karhun joukko on aiheuttanut vahinkoa muuallakin. On selvää, että suurpetovaaran vuoksi ihmisten on vaarallista liikkua kotipiiriensä ulkopuolelle ilman autoa. Törmäyksen vaara suurpedon kanssa vaanii tosin autollakin liikuttaessa. Nykyinen ihmisten kannalta täysin vastuuton suurpetopolitiikka merkitsee suurpetoterroria. Tämä ei ole miltään osin hyväksyttävää.

Ilman vapaata suurpetojen metsästystä nopeasti kasvavat suurpetokannat ovat koko maassa tarpeeton, mutta suuri ja vakava uhka ihmisille ja kotieläimille. Nykyiset lupaperusteiset mahdollisuudet suurpetojen metsästykselle ovat täysin riittämättömät. Metsästyksen rajoittuneisuuden ja alueellisen puuttumisen vuoksi suurpedot ovat menettäneet vaistonvaraisen ominaisuutensa karttaa ihmisiä, ihmisasumuksia ja yleensäkin rakennettua infrastruktuuria. Päinvastoin, pedot ovat oppineet etsimään ruokaansa pihapiireistä, koska petojen vuoksi riistakantakin on eräillä alueilla suuresti vähentynyt. Koiran haukunta pihassa on muodostunut mm. susille ruokakellon kutsuksi. Ns. pantakarhut ja pantasudet ovat todellisuudessa hämäystä lisätä suurpetokantoja tieteen varjolla. Tieteellisesti tarvittava tieto on jo olemassa. Tilanne Suomessa on muodostunut täysin kohtuuttomaksi verrattuna esimerkiksi Saksaan, jossa yhden karhun havainto johti aivan oikein toimiin vaaran poistamiseksi. Sekä Suomi että Saksa ovat molemmat EU:n jäsenmaita, mutta Suomessa viranomaiset ja valtiovalta ummistavat täydellisesti silmänsä suurpetovaaralta, paitsi jos peto tulee ns. ruutukaava-alueelle. Silloin peto siirretään haja-asutusalueen ihmisten vaivaksi.

Suomalaiset europarlamentaarikot ovat useasti tuoneet julki sen, että EU ei määrää Suomen suurpetopolitiikkaa, vaan kyse on kansallisesta asiasta, jossa keskeistä on ihmisten, elinkeinojen ja kotieläinten turvallisuus. Fyysinen turvallisuus on kansalaisten perustuslain mukainen oikeus. Nykyinen suurpetopolitiikka on avoimessa ristiriidassa tämän perustuslain kansalaisille takaaman oikeuden kanssa. EU:n direktiivit eivät anna oikeutta estää Suomen perustuslakien toteutumista. Lisäksi monet muut ihmisen turvallisuutta koskevat lait riittävät myös kumoamaan nykyisen vastuuttoman suurpetopolitiikan. Fyysisen turvallisuuden vaarantamisen ohella suurpedot aiheuttavat myös psyykkisiä vammoja. On esimerkiksi olemassa aikuisia miespuolisia metsureita, jotka ovat pedon aiheuttaneen vakavan vaaratilanteen jälkeen menettäneet työkykynsä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy mm. kuluvana kevätkesänä todetun lisääntyneen suurpetovaaran ja -haitan poistamiseksi erityisesti Keski-Suomesta ja koko maasta?

Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2006

Lauri Oinonen /kesk

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Lauri Oinosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 525/2006 vp:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy mm. kuluvana kevätkesänä todetun lisääntyneen suurpetovaaran ja -haitan poistamiseksi erityisesti Keski-Suomesta ja koko maasta?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Susi poronhoitoalueen ulkopuolella sekä karhu ja ilves kuuluvat luontodirektiivin (92/43/ETY) liitteen IV ns. tiukasti suojeltuihin lajeihin. Euroopan unionin jäsenenä Suomi on velvollinen saattamaan yhteisöoikeuden säännökset voimaan ja noudattamaan niissä asetettuja tavoitteita.

Kyseessä olevien eläinten rauhoituksesta on säädetty metsästysasetuksen (666/1993 ) 24 §:ssä. Rauhoituksesta poikkeaminen on mahdollista riistanhoitopiirien toimesta saman asetuksen 28 §:ssä mainituista erityisistä syistä (ml. yleisen turvallisuuden), mikäli muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä poikkeus haittaa lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä. Riistanhoitopiirin lupaharkintaa ohjataan maa- ja metsätalousministeriön vuosittaisella määräyksellä. Lisäksi on maa- ja metsätalousministeriöllä metsästyslain (615/1993 ) 41 §:n 2 momentissa sanotuissa tapauksissa mahdollisuus poiketa rauhoituksesta. Metsästyslainsäädäntömme mahdollistaa rauhoituksesta poikkeamisen esimerkiksi tilanteissa, joissa ihmisten koskemattomuus tai turvallisuus on vaarantunut. Vaarantuminen on kuitenkin aina yksilöitävä ja osoitettava tapauskohtaisesti, sillä suurpedon liikkuminen alueella ei automaattisesti tarkoita sitä, että esimerkiksi turvallisuus olisi konkreettisesti vaarantunut tavalla, joka edellyttää viranomaisten toimenpiteitä. Vastaava suurpedon rauhoituksesta poikkeaminen on mahdollista myös poliisilain (493/1995 ) 25 §:ssä mainituissa tapauksissa sekä jokaisella rikoslain (515/2003 ) 4 luvun 5 §:ssä tarkoitetussa pakkotilassa.

Maa- ja metsätalousministeriö seuraa jatkuvasti suurpetokantojen kehittymistä ja niistä aiheutuvia vaikutuksia. Maamme susikantaa hoidetaan 19.12.2005 hyväksytyn Suomen susikannan hoitosuunnitelman pohjalta.  Hoitosuunnitelmassa on esitetty toimenpidekokonaisuuksia, joilla voidaan ottaa huomioon myös kysymyksessä esitetyt tilanteet. Vastaavasti karhun ja ilveksen metsästyksen suuntalinjoissa tullaan noudattamaan niille laadittuja hoitosuunnitelmia, kun ne valmistuvat.

Edellä mainittuun menettelyyn ei ole suunnitteilla muutoksia.

Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2006

Maa- ja metsätalousministeri  Juha Korkeaoja

Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 525/2006 rd undertecknat av riksdagsledamot Lauri Oinonen /cent:

Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att eliminera den tilltagande fara och de ökade skador som rapporterats bl.a. under försommaren i år och som orsakas av stora rovdjur i hela landet, särskilt i mellersta Finland?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Enligt bilaga IV till habitatdirektivet (92/43/EEG) är vargen utanför renskötselområdet en av de s.k. strikt skyddade arterna. Som EU-medlem är Finland skyldigt att sätta gemenskapsrättens bestämmelser i kraft och hålla fast vid målen enligt bestämmelserna.

I 24 § i jaktförordningen (666/1993 ) föreskrivs om fridlysningen av bl.a. stora rovdjur. Utgående från de särskilda skäl (bl.a. den allmänna säkerheten) som nämns i förordningens 28 § kan jaktvårdsdistrikten avvika från bestämmelserna om fredning om det inte finns någon annan tillfredsställande lösning och om jakten inte inverkar menligt på möjligheterna att hålla kvar en gynnsam skyddsnivå. Jord- och skogsbruksministeriet ger årligen anvisningar som gäller distriktens tillståndsprövning. Därutöver kan ministeriet avvika från bestämmelserna om fredning i de fall som avses i 41 § 2 mom. i jaktlagen (615/1993 ). Vår jaktlagstiftning gör det möjligt att avvika från fredningsbestämmelserna t.ex. i sådana situationer då människans okränkbarhet eller trygghet är hotad. Det måste emellertid alltid gå att identifiera faran och bevisa den fall för fall. Det beror på att om enstaka stora rovdjur rör sig i området betyder detta inte automatiskt att t.ex. tryggheten är hotad på ett sådant konkret sätt som förutsätter insatser av myndigheterna. Även i de fall som avses i 25 § i polislagen (493/1995 ) samt i nödsituationer enligt 4 kap. 5 § i strafflagen (515/2003 ) är motsvarande avvikelser möjliga.

Jord- och skogsbruksministeriet följer fortgående upp utvecklingen av stammarna av stora rovdjur och de verkningar som detta medför. Vargstammen i Finland vårdas utifrån den vårdplan som godkändes 19.12.2005. I vårdplanen presenteras en sammanhängande uppsättning åtgärder som även kan tillämpas på sådana situationer som tas upp i spörsmålet. På samma sätt kommer man när det gäller riktlinjerna för jakt på björn och lodjur att följa vårdplanerna för dem efter att dessa planer blivit klara.

Det finns inte planer på att ändra ovan nämnda förfarande.

Helsingfors den 30 juni 2006

Jord- och skogsbruksminister  Juha Korkeaoja