Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 526/2004 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 526/2004 vp - Toimi Kankaanniemi /kd

Turvallisuus Viron-laivoilla

Eduskunnan puhemiehelle

Alkoholintuonti Virosta Suomeen on lisääntynyt viime aikoina, kun tuontirajoitukset lievenivät ja Viro liittyi Euroopan unioniin. Vaikka tuonnin kasvu ei ole ollut aivan niin suurta kuin aiemmin arveltiin, ovat määrät kuitenkin kasvaneet.

Virosta tuodaan erittäin väkevää, jopa 80-prosenttista alkoholia laivoilla isoissa lasipulloissa. Näin väkevä alkoholi on syttymisherkkää. Jos isot lasipullot särkyvät laivassa, syntyy vaara suuronnettomuudesta, jollainen laivassa voi olla kohtalokas. Särkymis- ja syttymisvaara kasvaa vielä suuremmaksi, jos alkoholin kuljettaja on itse humalassa. Lentokoneissa tällaisia kuljetuksia ei turvallisuussyistä sallita lainkaan. Laivoilla saattaisi olla tarpeen myös rajoittaa näiden kuljettamista samoista syistä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä laivamatkustusturvallisuuden takaamiseksi tilanteissa, joissa tuodaan Virosta Suomeen särkymisherkissä, isoissa lasipulloissa väkevää, syttymisherkkää alkoholia kasvavassa määrin?

Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2004

Toimi Kankaanniemi /kd
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Toimi Kankaanniemen /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 526/2004 vp:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä laivamatkustusturvallisuuden takaamiseksi tilanteissa, joissa tuodaan Virosta Suomeen särkymisherkissä, isoissa lasipulloissa väkevää, syttymisherkkää alkoholia kasvavassa määrin?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Etyylialkoholi on pakattujen vaarallisten aineiden merikuljetuksia käsittelevän IMDG-koodin mukaan palava neste. Paloturvallisuusriski torjutaan koodin mukaisilla pakkausmääräyksillä ja pakkauskokorajoituksilla.

Matkustaja-aluksilla kuljetetaan ja varastoidaan suurehkoja määriä alkoholia. Ohjeiden mukaan käsiteltynä ja varastoituna niihin liittyvät paloturvallisuusriskit ovat vähäisiä. Matkustajien kuljettamia alkoholijuomia on myös bussien matkatavaratiloissa, matkustajien yksityisautoissa ja matkatavaroiden mukana laivojen matkustajatiloissa. Merenkulkulaitoksen asiantuntijat arvioivat ajoneuvoissa kuljetettaviin tuliaisiin liittyviä paloturvallisuusriskejä jo talvella 2004 ennakoitaessa Viron liikenteen kehitystä. Arvion lopputulos oli, ettei mitään meriturvallisuuteen liittyviä tuontirajoituksia voida asettaa. Tuonti on saatujen tietojen mukaan ollut ennakkoarvioita vähäisempää.

Matkustaja-alusten paloturvallisuutta on Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n päätöksillä parannettu laajasti 1990-luvun puolivälistä lähtien SOLAS-yleissopimuksen muutoksilla, jotka tehtiin Scandinavian Star -laivan onnettomuuden jälkeen. Muutoksilla on laivojen matkustajatiloihin rakennettu automaattisia sammutuslaitteita (sprinklereitä).

Laivojen miehistön jäsenten koulutukseen kuuluu pakollisena palonsammutuskoulutus, ja alkusammutuslaitteita on laivoilla kaikkialla. Palontorjuntaharjoituksia pidetään laivoilla viikoittain. Mahdolliset palonalut sammutetaan tapahtumapaikalla välittömästi.

Merenkulun turvallisuudesta asiantuntijavirastona vastaava Merenkulkulaitos on katsonut, että laivamatkustukseen kohdistuvat paloturvallisuusriskit eivät ole lisääntyneet eikä laivoihin kohdistuvia uusia toimia tarvita.

Helsingissä 8 päivänä heinäkuuta 2004

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 526/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Toimi Kankaanniemi /kd:

Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att trygga passagerarsäkerheten på båtar då allt större mängder lättantändlig stark alkohol tas in från Estland till Finland i stora glasflaskor som lätt går sönder?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

I IMDG-koden för sjötransporter av förpackat farligt gods klassificeras etylalkohol som en brandfarlig vätska. Brandsäkerheten tryggas genom att man följer de i koden angivna förpackningsbestämmelserna samt begränsningarna i fråga om förpackningsstorlek.

På passagerarfartyg transporteras och lagras stora mängder alkohol. Om alkoholen hanteras och lagras enligt gällande föreskrifter är brandrisken mycket liten. Passagerarna transporterar alkoholdrycker också i bussarnas bagageutrymmen, i privatbilar samt i bagaget ombord på fartygen. Experter på Sjöfartsverket utvärderade brandsäkerhetsriskerna i samband med i fordonen införd alkohol redan på vintern 2004 som ett led i förberedelserna inför den förutspådda ökningen av Estlandstrafiken. Resultatet av utvärderingen var att inga importbegränsningar kan införas på grundval av tryggandet av sjösäkerheten. Enligt inkomna uppgifter har importen varit mindre än vad som förutspåddes.

Brandsäkerheten på passagerarfartyg har genom olika beslut av Internationella sjöfartsorganisationen IMO förbättrats avsevärt sedan mitten av 1990-talet. Förbättringarna har uppnåtts genom de ändringar i SOLAS-konventionen som gjorts efter brandolyckan på fartyget Scandinavian Star. Tack vare ändringarna har man byggt automatiska sprinklersystem i passagerarutrymmena på fartyg.

I utbildningen av besättningsmedlemmar på fartyg ingår en obligatorisk brandsläckningskurs och det finns brandsläckare överallt på fartygen. Övningar i brandförsvar hålls på fartygen varje vecka. Eventuella början till bränder släcks omedelbart direkt på platsen.

Sjöfartsverket har i egenskap av expertmyndighet med ansvar för säkerheten till sjöss ansett att brandsäkerhetsriskerna på passagerarbåtar inte har ökat och att inga nya åtgärder avseende båtarna behöver vidtas.

Helsingfors den 8 juli 2004

Kommunikationsminister Leena Luhtanen