KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2009 vp

Eduskunnan puhemiehelle

Metsästyslain 41 §:ssä todetaan seuraavaa: "Kotieläintä uhkaavan vahingon torjumiseksi taikka rakennuksen, laitteen tai muun omaisuuden suojelemiseksi, hoitamiseksi tai käyttämiseksi saadaan poiketa 38 §:n kiellosta ja 39 §:n 2 momentissa tarkoitetuista suojamääräyksistä. Tällöin ei myöskään sovelleta, mitä riistanhoitomaksun suorittamisesta säädetään. Riistaeläimelle ei saa aiheuttaa suojeltavan edun arvoon nähden kohtuutonta vahinkoa. Riistaeläimen saa tappaa vain, jos tappaminen on välttämätöntä ihmistä taikka kotieläintä, viljeltyä eläintä tai muuta omaisuutta välittömästi uhkaavan vaaran torjumiseksi."

Pykälässä esitetty vaatimus siitä, ettei riistaeläimelle saa aiheuttaa suojeltavan edun arvoon nähden kohtuutonta vahinkoa, tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että mikäli metsästäjä koiraansa tai vaikkapa lammastilan isäntä lammaskatrasta suojellakseen tappaa karhun tai suden, hänen tekoaan arvioidaan vertaamalla suojeltavan edun arvoa riistaeläimen arvoon. Mikäli suojeltavan edun arvo on vähäisempi kuin riistaeläimen ohjeellinen arvo, ei riistaeläintä saisi edes kotieläintä tai viljeltyä eläintä välittömästi uhkaavan vaaran torjumiseksi tappaa. Nämä elävän riistaeläimen ohjeelliset arvot on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksella (824/2001 ), jonka mukaan eläinkohtainen ohjeellinen arvo esimerkiksi suden kohdalla on 840-1 680 euroa ja karhulla 840-3 365 euroa.

Tästä säädetystä velvollisuudesta arvioida riistaeläimelle aiheutettavaa vahinkoa silloin, kun esim. kotieläintä pyritään suojelemaan välittömältä vaaralta sen mukaan, mikä on riistaeläimen ohjeellinen arvo, seuraa helposti käytännön tilanteissa vaikeuksia. Vaikkapa koiran omistajan tai lammastilan isännän on joskus muutamassa sekunnissa pystyttävä päättämään esim. siitä, kumpi on euromääräisesti arvokkaampi, koira tai lampaat vai susi. Nyt on myös eri tahoilta saamieni tietojen mukaan suunniteltu esimerkiksi suden ohjeellisen arvon korottamista huomattavasti. Jos suden arvoa korotetaan huomattavasti, voidaan useassa tilanteessa joutua toteamaan, että suden kohdalla suojeltavan edun arvo vaikkapa metsästyskoiran tai lammaskatraan arvoon verrattuna on niin suuri, ettei sutta voida näiden eläimien suojelemiseksi tappaa. Jos tilanne muuttuu sellaiseksi, että entistä useammin henkilön on annettava omaisuutensa kärsiä esimerkiksi susien aiheuttamia vahinkoja, niin tällaiset mahdollisesti kasvavat omaisuudelle aiheutuvat vahingot tulevat lisäämään niin omistajien kuin yhteiskunnankin kustannuksia. Esimerkiksi susien ja karhujen osalta on tapahtunut kantojen vahvistumista, jolloin perusteluja ohjeellisten arvojen korottamiselle ei ole.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallituksella tietoa suunnitelmista korottaa asetuksella säädettävää elävän riistaeläimen ohjeellista arvoa esimerkiksi susien ja karhujen osalta,

jos tällaisia suunnitelmia on, niin miten hallitus aikoo huomioida sen käytännön elämän tilanteen, että omaisuuden, esimerkiksi kotieläimen, suojelemiseksi vaikkapa suden aiheuttamalta välittömältä vaaralta täytyy omistajan arvioida suden ohjeellisen arvon ja kotieläimen arvon suhde tehdessään nopeaa päätöstä suden vahingoittamisesta ja

miten hallitus suhtautuu siihen, että jos suden ohjeellista arvoa nostetaan nykyisestä, voidaan entistä useammin joutua sallimaan omaisuuden vahingoittuminen riistaeläimen suojelun perusteella, jolloin nousee esiin myös kysymys kasvavien taloudellisten vahinkojen lisääntymisestä niin omistajille kuin yhteiskunnallekin, varsinkin kun huomioidaan susien ja karhujen kasvaneet kannat?

Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2009

Raimo Vistbacka /ps

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 528/2009 vp:

Onko hallituksella tietoa suunnitelmista korottaa asetuksella säädettävää elävän riistaeläimen ohjeellista arvoa esimerkiksi susien ja karhujen osalta,

jos tällaisia suunnitelmia on, niin miten hallitus aikoo huomioida sen käytännön elämän tilanteen, että omaisuuden, esimerkiksi kotieläimen, suojelemiseksi vaikkapa suden aiheuttamalta välittömältä vaaralta täytyy omistajan arvioida suden ohjeellisen arvon ja kotieläimen arvon suhde tehdessään nopeaa päätöstä suden vahingoittamisesta ja

miten hallitus suhtautuu siihen, että jos suden ohjeellista arvoa nostetaan nykyisestä, voidaan entistä useammin joutua sallimaan omaisuuden vahingoittuminen riistaeläimen suojelun perusteella, jolloin nousee esiin myös kysymys kasvavien taloudellisten vahinkojen lisääntymisestä niin omistajille kuin yhteiskunnallekin, varsinkin kun huomioidaan susien ja karhujen kasvaneet kannat?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt 11.6.2009 lausunnolle ehdotuksen ministeriön asetukseksi elävän riistaeläimen ohjeellisista arvoista. Tavallisimpien ja runsaslukuisten riistalajien arvoksi ehdotetaan 100:aa euroa. Tällä hetkellä riistanisäkkään arvo on yleisesti 34 euroa ja riistalinnun 25 euroa. Muutos on tarpeen, sillä riistaeläinten arvot on määritelty viimeksi metsästyslain säätämisen yhteydessä vuonna 1993. Koska edellisestä määrittelystä on kulunut jo 16 vuotta, on selvää, että monien lajien arvot tulevat nousemaan huomattavasti.

Elävän riistan ohjeellisia arvoja voidaan metsästyslain mukaan soveltaa kahdessa eri tilanteessa. Arvoja sovelletaan korvauksen määrittelyssä, kun metsästysoikeuden haltijan oikeuksia on loukattu ja loukatulle maksetaan korvaus. Lisäksi arvoja sovelletaan, kun riistaeläin on metsästetty rikkomalla metsästyslainsäädäntöä ja eläimen arvo tuomitaan menetetyksi valtiolle.

Euroopan unionin luonnonsuojeludirektiivien vaikutus näkyy erityisesti suurpedoilla, joiden ohjeellisia arvoja ollaan korottamassa huomattavasti. Esimerkiksi ahman arvoa ehdotetaan korotettavaksi lähes kymmenkertaiseksi aina 16 500 euroon asti. Ahma onkin uhanalaisin suurpetomme. Karhun arvo nousisi 1 680 eurosta enimmillään 15 500 euroon ja susi 1 680 eurosta 9 100 euroon. Ilveskannan runsaslukuisuus näkyy ehdotetussa ilveksen ohjeellisessa arvossa, 2 100 euroa. Kyse on vasta ehdotuksista. 31.7.2009 päättyvältä lausuntokierrokselta saatujen palautteiden sekä elävän riistan ohjeellisten arvojen muuttumisesta kotieläinten omistajille ja yhteiskunnalle aiheutuvien taloudellisten vaikutusten arvioinnin jälkeen päätetään asiasta.

Ministeriön virkamiestyönä valmisteltu ehdotus perustuu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) esityöhön. Eläimen arvon rahalliseen määrittämiseen ei ole yksiselitteistä kaavaa tai tapaa. Riistaeläimet poikkeavat rauhoitetuista eläimistä siinä, että niiden kantojen on arvioitu kestävän metsästysverotusta kantojen elinkykyä ja kokoa vaarantamatta pitkällä aikavälillä. Toisaalta elävän riistan arvo ei voi olla pienempi kuin riistan mahdollinen kaupallinen arvo. RKTL käyttää omassa työssään samoja kriteereitä, joilla luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettujen lajien arvot on määritelty.

Metsästyslainsäädäntömme mahdollistaa suden, karhun ja ilveksen rauhoituksesta poikkeamisen esimerkiksi tilanteissa, joissa ihmisten koskemattomuus tai turvallisuus on vaarantunut tai omaisuudelle on aiheutumassa erityisen merkittävä vahinko. Vastaava suurpedon rauhoituksesta poikkeaminen on mahdollista myös poliisilain (493/1995 ) 25 §:ssä mainituissa tapauksissa sekä jokaisella rikoslain 4 luvun 5 §:ssä (515/2003 ) tarkoitetussa pakkotilassa. Pakkotilapykälän 1 momentissa todetaan, että oikeudellisesti suojattua etua uhkaavan välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko on pakkotilatekona sallittu, jos teko on kokonaisuutena arvioiden puolustettava, kun otetaan huomioon pelastettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet. Hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp ) todetaan, että pakkotila on aina viimekätinen keino. Vaaditaan, ettei tilanteesta ollut muuta ulospääsyä. Tämä tuodaan ilmi edellyttämällä, että käsillä on välitön ja pakottava vaara. Pakkotilan oikeudenmukaisuus ratkeaa edelleen intressipunninnan kautta.

Anteeksi annettavasta pakkotilasta on puolestaan säännelty 2 momentissa. Jos oikeudellisesti suojatun edun pelastamiseksi tehtyä tekoa ei ole 1 momentin perusteella pidettävä sallittuna, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos tekijältä ei kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon pelastettavan edun tärkeys, tilanteen yllätyksellisyys ja pakottavuus sekä muut seikat. Viime kädessä tuomioistuimet ratkaisevat, onko suurpedon tappaminen omaisuuden, esimerkiksi kotieläimen, suojelemiseksi tapahtunut pakkotilanteessa vai ei.

Nyt lausunnolla olevalla muutoksella elävän riistan ohjeellisiin arvoihin pyritään vähentämään erityisesti suurpetoihin viime aikoina kohdistunutta laitonta tappamista, sillä valtiolle maksettavat korvaukset metsästysrikoksen yhteydessä voivat nousta hyvinkin suuriksi. Suurpetojen luvanvaraista metsästystä on lisätty, ja luvan myönnön siirtäminen riistanhoitopiireille on nopeuttanut lupamenettelyä, joten vahinkoa ja uhkaa aiheuttavat suurpedot pystytään nykyisin poistamaan tehokkaasti riistanhoitopiirien luvilla täysin laillisesti.

Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta 2009

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 528/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf:

Känner regeringen till planerna på att höja det vägledande värdet för levande vilt, t.ex. varg och björn, om vilket föreskrivs genom förordning,

om sådana planer finns så hur ämnar regeringen beakta den situation som uppträder i levande livet och innebär att den som äger exempelvis ett husdjur och vill skydda sin egendom mot låt oss säga den överhängande fara som en varg utgör måste beakta förhållandet mellan det vägledande värdet för vargen och husdjurets värde när han fattar ett snabbt beslut att skada vargen eller låta bli

och hur ställer sig regeringen till att om det vägledande värdet för varg höjs kan följden allt oftare bli att man tvingas tillåta skador på egendom till följd av skyddet av vilt, varvid det också blir fråga om ökad ekonomisk skada för såväl ägarna som samhället, i synnerhet med beaktande av att bestånden av varg och björn har ökat?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Jord- och skogsbruksministeriet har den 11 juni 2009 sänt på remiss ett förslag till förordning av ministeriet om vägledande värden för levande vilt. Värdet för de viltarter som är allmännast och förekommer ymnigast föreslås vara 100 euro. För närvarande är värdet för däggdjursvilt i allmänhet 34 euro medan värdet för fågelvilt är 25 euro. Ändringen behövs, eftersom värdena för vilt fastställdes senast 1993, i samband med att jaktlagen stiftades. Eftersom det gått hela 16 år sedan dess är det klart att värdena för många arter kommer att stiga avsevärt.

Enligt jaktlagen kan riktgivande värden för levande vilt tillämpas i två olika situationer. Värdena tillämpas när man bestämmer ersättning i det fall att en jakträttsinnehavares rätt har kränkts och ersättning betalas till den vars rätt har kränkts. Dessutom tillämpas värdena om vilt har jagats i strid med bestämmelserna i jaktlagstiftningen och djurets värde döms förverkat till staten.

Den inverkan som Europeiska unionens naturskyddsdirektiv har märks framför allt i fråga om stora rovdjur; det föreslås att de vägledande värdena för dem ska höjas avsevärt. Exempelvis föreslås värdet för järv bli nästan tiofaldigat till maximalt 16 500 euro. Järven är nämligen vårt mest hotade stora rovdjur. Värdet för björn föreslås stiga från 1 680 euro till 15 500 euro som mest och värdet för varg från 1 680 euro till 9 100 euro som mest. Den omständigheten att lodjursbeståndet är stort märks genom att det föreslås att det vägledande värdet för lodjur ska vara 2 100 euro. Än så länge är det fråga om förslag. På basen av de kommentarer som inkommit under remissbehandlingen som avslutas den 31 juli 2009 bedöms de ekonomiska följder som drabbar husdjursägarna och samhället. Därefter besluts om ändring de vägledande värdena för levande vilt.

Förslaget som beretts som tjänstemannauppdrag vid ministeriet bygger på Vilt- och fiskeriforskningsinstitutets (VFFI) förarbete. Det finns ingen entydig formel för och inget entydigt sätt att bestämma ett djurs värde i pengar. Skillnaden mellan vilt och fredade djur är att viltbestånden uppskattas tåla en jaktbeskattning utan att deras livskraft eller storlek äventyras på lång sikt. Å andra sidan kan värdet för levande vilt inte ligga under viltets eventuella kommersiella värde. I sitt eget arbete tillämpar VFFI samma kriterier som använts för att bestämma värdena för de arter som fredats med stöd av naturvårdslagen.

Enligt vår jaktlagstiftning är det möjligt att avvika från fredningen av varg, björn och lodjur t.ex. i situationer där människors kroppsliga integritet eller säkerhet är äventyrad eller där synnerligen betydande skada på egendom är på väg att uppstå. Motsvarande avvikelse från fredningen av stora rovdjur är möjlig också i de fall som anges i 25 § i polislagen (493/1995 ) samt för var och en i nödtillstånd som avses i 4 kap. 5 § (515/2003 ) i strafflagen. I 1 mom. i den paragraf som handlar om nödtillstånd konstateras det att en handling som är nödvändig för att avvärja en omedelbar och trängande fara som hotar ett rättsligt skyddat intresse är tillåten som en nödtillståndshandling, om handlingen utifrån en helhetsbedömning är försvarlig med beaktande av det räddade intressets samt den orsakade skadans och olägenhetens art och storlek, farans ursprung samt övriga omständigheter. I regeringens proposition (RP 44/2002 rd ) konstateras det att nödtillstånd alltid är ett yttersta medel. Det krävs att det inte fanns någon annan utväg ur situationen. Detta framgår av förutsättningen att det ska föreligga en omedelbar och trängande fara. Frågan om en nödtillståndshandling ska klassificeras som tillåten eller inte avgörs genom en intresseavvägning.

Bestämmelser om ursäktligt nödtillstånd finns i 2 mom. i den nämnda paragrafen. Kan en handling som har begåtts för att rädda ett rättsligt skyddat intresse inte anses tillåten enligt 1 mom., är gärningsmannen dock fri från straffansvar, om det inte skäligen kunde ha krävts att gärningsmannen skulle ha reagerat på annat sätt med beaktande av hur viktigt det räddade intresset var, hur oförutsedd och tvingande situationen var samt övriga omständigheter. I sista hand avgör domstolarna om dödandet av ett stort rovdjur i syfte att skydda egendom, t.ex. husdjur, har skett i nödtillstånd eller inte.

Syftet med den ändring av de vägledande värdena för levande vilt som sänts på remiss är att minska särskilt det olagliga dödande av stora rovdjur som försiggått på senare tid, eftersom ersättningarna till staten i samband med jaktbrott kan bli t.o.m. mycket höga. Den jakt på stora rovdjur som utövas med stöd av jaktlicenser har utökats och den omständigheten att det nu är jaktvårdsdistrikten som beviljar licenserna har försnabbat licensförfarandet. Stora rovdjur som orsakar skada och utgör hot kan därför numera elimineras effektivt på helt laglig väg med stöd av licenser som jaktvårdsdistrikten beviljar.

Helsingfors den 1 juli 2009

Jord- och skogsbruksminister Sirkka-Liisa Anttila