KIRJALLINEN KYSYMYS 54/2010 vp

Eduskunnan puhemiehelle

Suomen suurpetokannat ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosien aikana. Näistä pedoista ilveksen kannankasvu on ollut suurinta. Suomen ilveskanta on kolminkertaistunut kuluneiden viidentoista vuoden aikana ja on nyt ylittänyt 2 000 yksilön rajan. Tiheimmät kannat ovat Itä-Suomen alueella. Kannan nopea kasvu on muodostunut uhkaksi niin luonnon monimuotoisuudelle kuin lajille itselleenkin.

Ilves on suurikokoinen petoeläin, joka syö keskimäärin kaksi kiloa lihaa päivässä. Se kilpailee ravinnostaan muun muassa susien, kettujen, huuhkajien, kotkien, haukkojen ja näätien kanssa. Kun vielä otetaan huomioon kannan jyrkkä kasvu, on selvää, ettei ravinto kerta kaikkiaan riitä. Tämä seikka kuvastuu luonnossa selvästi. Nälkiintyneet ja huonokuntoisimmat ilvekset ovat tulleet taajamiin pyydystämään rusakoita ja kotieläimiä ravinnokseen. Lisäksi nälkiintyneet ilvekset ovat tartuntataudeille alttiimpia ja taudinlevittäjinä myös kotieläimille vaarallisia.

Ilveksen lisäksi myös karhu- ja susikannat ovat kasvaneet viime vuosien aikana Suomessa. Karhu ei normaalisti aiheuta vaaraa ihmiselle, mutta ravinnon niukkuuden takia lisääntyviä havaintoja on tehty myös taajamissa vaeltelevista yksilöistä. Samalla tavoin myös susi hakeutuu taajama-alueille ravinnon perässä.

Tästä syystä olisi erittäin tärkeää, että suurpetokantojamme kontrolloitaisiin entistä tarkemmin. Esimerkiksi Ruotsissa suurpedoille on uskallettu määrittää sellaiset enimmäiskannat, että eläimet pystyvät tulemaan toimeen hyväkuntoisina luonnossa. Ruotsissa kantaa säädellään metsästyksellä. Suomessa tällaisia enimmäiskantarajoja ei toistaiseksi ole määritelty. Sen sijaan maa- ja metsätalousministeriö määrää suurpetojen enimmäissaalismäärät kannanhoitoalueittain Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vuosittaisen selvityksen perusteella.

Meilläkin pitäisi uskaltaa määrittää suurpedoillemme kestävän kehityksen mukaiset enimmäiskannat, joita vuosittain säädeltäisiin metsästämällä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä suurpetojen enimmäiskantojen määrittelemiseksi ja niiden säätelemiseksi metsästyksen avulla?

Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2010

Olli Nepponen /kok

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Olli Nepposen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 54/2010 vp:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä suurpetojen enimmäiskantojen määrittelemiseksi ja niiden säätelemiseksi metsästyksen avulla?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Susi poronhoitoalueen ulkopuolella, ilves ja karhu kuuluvat EU:n luontodirektiivin (92/43/ETY) liitteen IV ns. tiukasti suojeltuihin lajeihin. Poronhoitoalueella susi kuuluu puolestaan direktiivin liitteeseen V. EU:n jäsenenä Suomi on velvollinen saattamaan yhteisöoikeuden säännökset voimaan ja noudattamaan niissä asetettuja tavoitteita suotuisan suojelun tason säilyttämiseksi.

EU-jäsenyyden myötä suurpedoista tuli käytännössä täysin rauhoitettuja riistaeläimiä, joiden rauhoituksesta poikkeaminen on mahdollista vain tiettyjen edellytysten täyttyessä. Poikkeamisella pyritään esimerkiksi estämään merkittäviä vahinkoja tai turvaamaan ihmisten turvallisuutta. Poikkeaminen ei saa kuitenkaan heikentää lajin suotuisaa suojelutasoa tai sen saavuttamista ja poikkeaminen on mahdollista vain, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole ratkaista suurpedon aiheuttamaa ongelmaa. On kuitenkin huomattava, että tämän lisäksi suurpetoja voidaan metsästää myös silloin, kun ne eivät ole aiheuttaneet vahinkoa. Tällaiset kannanhoidollisella perusteella myönnettävät luvat ovat tarpeen kannan säätelemiseksi ja eläinten arkuuden säilyttämiseksi, joten edellä mainitut vahinko- tai turvallisuusperusteiset poikkeusluvat eivät ole ainoa keino suurpetopolitiikan toteuttamisessa. Kannanhoidolliset lupien on kuitenkin perustuttava tieteelliseen tietoon kannan koosta ja arvioon kestävästä verotuksesta, minkä tiedon tuottaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos käyttäen pohjatietonaan suurpetoyhdyshenkilöiden ilmoittamia petohavaintoja. Käytännössä tällä hetkellä kannanhoidollisten lupien käyttäminen kannan säätelyyn paikallisten tihentymien harventamiseksi ja kannan tasaisemman levittäytymisen aikaansaamiseksi on mahdollista ainoastaan ilves- ja karhukantojen osalta.

Suomen suurpetopolitiikka kokonaisuudessaan nojaa hoitosuunnitelmiin, jotka toimivat työkaluina erilaisten tavoitteiden yhteensovittamisessa. Näiden hoitosuunnitelmien valmistelevissa kuulemismenettelyissä sekä useissa hoitosuunnitelmaluonnoksia koskevissa lausunnoissa nousi esille vaatimus siitä, että suurpetokantojen hoidossa tulee asettaa alueelliset tavoitekannat. Hoitosuunnitelmissa katsottiin kuitenkin, että tällaisia yksilömääräisiä tavoitekantoja ei ollut tarkoituksenmukaista asettaa vielä suunnitelman valmistumisvaiheessa, vaan kannan koko määräytyy tulevan vahinkokehityksen ja ihmisten suhtautumisen mukaan. Hoitosuunnitelmissa todetaan kuitenkin, että viimeistään viiden vuoden kuluessa suunnitelman vahvistamisesta tarkastellaan, onko tarvetta asettaa alueellisiin yksilömääriin perustuvia tavoitekantoja. Ensimmäisenä asettamistarvetta tullaan tarkastelemaan susikannan hoitosuunnitelman päivittämisen yhteydessä. On kuitenkin todennäköistä, että alueelliset tavoitekannat voisivat tulla harkittavaksi vain runsaslukuisten lajien - kuten karhun ja ilveksen - osalta.

Tavoitekantojen määrittelemisessä keskeiseksi on katsottava alueellisesti tarkat tiedot populaation koosta, iästä, sukupuolijakaumasta sekä lisääntymisestä. Alueellisesti tarkemman tiedon saamiseksi on kehitettävä tarkempia kannanarviointimenetelmiä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen uusi suurpetohavaintojärjestelmä TASSU on otettu käyttöön ja se on tällä hetkellä käytössä jo suurimmassa osassa riistanhoitopiirejä. TASSU on internetpohjainen työväline suurpetohavaintojen tallentamiseen ja järjestelmästä on mahdollista saada tietoa nopeasti hyödynnettävässä muodossa. Ajantasaisuuden lisäksi uudistus tulee lisäämään erityisesti suurpetokannoista saatavan tiedon määrää ja laatua. Muita tällaisia kannanarviointia tehostavia menetelmiä etenkin ilveskannan arviointiin ovat mm. samanaikaisesti laajalla alueella tehtävät lumijälkilaskennat, joista on jo suoritettu kokeiluja sekä Kainuussa että Länsi-Uudellamaalla. Karhujen runsauden arvioinnissa puolestaan menetelmänä voisi tulla kyseeseen geneettisten menetelmien käyttö koko maan mittakaavassa Ruotsin tapaan käyttämällä DNA-analyyseja yhdistettynä GPS-lähetintutkimuksilla saatuun tietoon karhukannan elinpiirien koosta. DNA-tutkimukseen perustuvaan menetelmää on kokeiltu Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa ja elinpiiritutkimuksia suoritetaan parhaillaan Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Vaikka DNA-analysointi on huomattavan kallista ja onnistuakseen vaatii kaikkien toimijoiden yhteistyötä, saataisiin sen kautta luotettavaa tietoa karhutiheyksistä myös alueellisesti palvelemaan kestävää karhukannan säätelyä.

Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2010

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 54/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Olli Nepponen /saml:

Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att bestämma maximistorleken på stammar av stora rovdjur och att reglera stammarna med hjälp av jakt?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Enligt bilaga IV till EU:s habitatdirektiv (92/43/EEG) hör varg utanför renskötselområdet, lodjur och björn till s.k. strikt skyddade arter. Inom renskötselområdet hör vargen däremot till bilaga V. Som EU-medlem har Finland skyldigheten att införa gemenskapsbestämmelserna och följa målen i bestämmelserna för att bevara en gynnsam skyddsstatus.

I och med EU-medlemsskapet blev stora rovdjur i praktiken fullständigt fridlysta. Undantag från fridlysningsbestämmelserna är endast möjligt när vissa villkor uppfylls, dvs. att man vill till exempel förebygga stora skador eller säkra människors trygghet. Detta får emellertid inte försämra artens gynnsamma skyddsstatus eller uppnåendet av den. Undantag är möjliga endast i sådana fall att problemet med stora rovdjur inte kan avhjälpas på något annat tillfredsställande sätt. Det ska emellertid noteras att utöver detta kan stora rovdjur också jagas då när djuren inte har orsakat skada. Dessa tillstånd, som beviljas på stamförvaltningsmässiga grunder, är behövliga för att man ska kunna reglera stammen och hålla djuren skygga för människor. De ovan nämnda undantagstillstånd som beviljas utifrån skade- eller trygghetsaspekter är inte de enda medlen när det gäller att driva politiken kring stora rovdjur. De stamförvaltningsmässiga tillstånden måste dock bottna i vetenskaplig information om stammens storlek och en uppskattning av hållbar beskattning. Denna information produceras av Vilt- och fiskeriforskningsinstitutet utgående från rovdjursobservationer som kontaktpersonerna i frågor kring stora rovdjur har rapporterat. Att använda stamförvaltningsmässiga tillstånd till att reglera stammen och gallra bland täta lokala populationer samt att utbreda stammen jämnare är i dag endast möjlig i fråga om lodjurs- och björnstammen.

Politiken kring stora rovdjur bygger i Finland helt och hållet på förvaltningsplanerna som är verktyg att samordna olika mål. Vid de förberedande samråden i anslutning till dessa förvaltningsplaner samt i flera utlåtanden om utkasten till planerna togs upp kravet på regionala stamstorlekar. Det ansågs dock att det inte var ändamålsenligt att sätta upp krav på stamstorlekar enligt individantal i förvaltningsplanerna utan att stamstorlekarna bestäms enligt den framtida skadefrekvensen och människornas förhållningssätt. I förvaltningsplanerna konstateras dock att senast fem år efter fastställandet av planerna ser man över om det finns behov att ställa mål om stamstorlekar som bygger på individantal. Första gången ska detta göras i samband med uppdateringen av förvaltningsplanen för vargstammen. Det är dock sannolikt att regionala stamstorlekar kommer endast att övervägas i fråga om mångtaliga arter - såsom björn och lodjur.

När man ställer upp mål om stamstorlekar ska exakta regionala uppgifter om populationernas storlek, ålder, könsfördelning och förökning betraktas som de viktigaste aspekterna. För att man ska få mer exakt regional information måste man utveckla noggrannare metoder för uppskattning av stammar. Vilt- och fiskeriforskningsinstitutets nya system för observation av stora rovdjur (TASSU) har tagits i bruk. Merparten av jaktvårdsdistrikten använder redan systemet. TASSU är ett internetbaserat verktyg för registrering av observationer som ger information i en snabbt tillämplig form. Förutom att informationen är aktuell kommer reformen i synnerhet att öka mängden och kvaliteten av informationen om stammar av stora rovdjur. Andra metoder som effektiverar uppskattningen, speciellt av lodjurstammen, är samtidiga inventeringar av snöspår i vida områden. Försök har redan gjorts i Kajanaland och Västra Nyland. För att uppskatta storleken hos björnstammen kunde man tillämpa genetiska metoder i hela landet på samma sätt som i Sverige, dvs. DNA-analyser tillsammans med på GPS-sändarundersökningar baserade informationer om storleken på björnstammens livsmiljö. Försök med metoder som baserar sig på DNA-undersökningar har företagits i Kajanaland och Norra Karelen och livsmiljöundersökningar pågår som bäst i Mellersta Finland och Norra Karelen. Trots att DNA-analyser är mycket dyra och kräver samarbete mellan alla aktörer, ger analyserna också tillförlitlig information om björnförekomsten lokalt och tjänar en hållbar reglering av björnstammen.

Helsingfors den 10 mars 2010

Jord- och skogsbruksminister Sirkka-Liisa Anttila