Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 556/2009 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 556/2009 vp - Tero Rönni /sd

Seksuaalirikoksista annettujen tuomioiden rangaistuskäytännöt

Eduskunnan puhemiehelle

Seksuaalirikoksista annetut tuomiot ovat viime aikoina useasti julkisuudessakin puiduissa tapauksissa sijoittuneet rangaistusasteikon alapäähän. Myös juttujen yhteydessä tuomitut korvaukset ovat jääneet niin alhaisiksi, että niiden ei voida enää katsoa ilmentävän tekojen tuomittavuutta tai varsinkaan korreloivan suhteellisesti verrattuna vaikkapa kunnianloukkausjutuissa määrättyjen korvausten suuruuteen.

Kauhajoen käräjäoikeus tuomitsi äskettäin 17- vuotiaan teinipojan nuorena henkilönä tehdystä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Uhri oli kotimatkalla ollut kahdeksanvuotias tyttö, jonka poika vei autiotaloon ja raiskasi siellä ainakin kolme kertaa.

Valtionsyyttäjä Anu Mantilan julkisuudessakin esittämän kannan mukaan tapaus on sitä luokkaa, että siihen täytyy reagoida. Hänen mukaansa hänen saamillaan tapaustiedoilla tuomio oli asetettu kovasti alakanttiin. Kun suurlähettiläs Alpo Rusi sai valtiolta 70 000 euroa korkoineen kärsimyksistä, joita tietovuoto vakoilututkinnasta hänelle aiheutti, joutuu Kauhajoen teiniraiskaaja korvaamaan uhrilleen kärsimyksestä 11 000 euroa.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Tapio Lappi-Seppälä arvioi summan sijoittuvan raiskausjuttujen tämänhetkisen korvauskäytännön yläpäähän. Hänenkin mukaansa ns. kunniajutuissa käytäntö on jostain syystä livahtanut amerikkalaiseen suuntaan.

Vastaavasti Hämeenlinnan käräjäoikeus antoi joulukuussa 2007 päätöksen, jossa isäpuoli tuomittiin kahdeksan vuotta jatkuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vain viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomio oli syyttäjän ehdottoman vankeuden vaatimusta lievempi, koska uhrit, puolustuskyvyttömät lapset, eivät kyenneet selvittämään, kuinka usein heitä käytettiin hyväksi.

Suomen rikoslain 20 luvun seitsemäs pykälähän määrittelee lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön osalta mm. seuraavaa: Kun rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi, on rikoksentekijä tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Mielestäni lapsen on voitava tuntea isäpuoltaan kohtaan erityistä luottamusta ja hänen on myös katsottava olevan isäpuolestaan erityisen riippuvaisessa asemassa. Tältä osin ei pitäisi olla minkäänlaista epäselvyyttä siitä, täyttyvätkö lain edellyttämät lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön kriteerit isän käyttäessä lastaan seksuaalisesti hyväksi.

Lainsäädäntömme, mutta ennen kaikkea oikeuskäytäntömme on muutenkin seksuaalirikosten osalta aivan liian löysä. Esimerkiksi raiskaustapauksissa lieventäviä asianhaaroja käräjäoikeuksien ja jopa korkeampien oikeusasteiden mielestä ovat mm. raiskauksen lyhyt kesto, uhrin pukeutuminen ja humalatila tai vaikkapa tekijän nuhteeton menneisyys ja asian julkitulon tuoma negatiivinen julkisuus.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin oikeusministeri aikoo ryhtyä, että lainsäädäntöämme ja erityisesti oikeuskäytäntöämme muutetaan niin, että seksuaalirikosten tuomiot ja uhreille maksettavat korvaukset vastaavat edes jotenkin sitä vahinkoa ja tuskaa, joita teot aiheuttavat uhreille ja heidän läheisilleen?

Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta 2009

Tero Rönni /sd
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Tero Rönnin /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 556/2009 vp:

Mihin toimenpiteisiin oikeusministeri aikoo ryhtyä, että lainsäädäntöämme ja erityisesti oikeuskäytäntöämme muutetaan niin, että seksuaalirikosten tuomiot ja uhreille maksettavat korvaukset vastaavat edes jotenkin sitä vahinkoa ja tuskaa, joita teot aiheuttavat uhreille ja heidän läheisilleen?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Rikoslain (39/1889) 20 luvussa säädetään rangaistaviksi hyvin erilaisia seksuaalirikoksia. Samannimisetkin rikokset vaihtelevat tekotavoiltaan ja siten rangaistavuudeltaan huomattavasti. Erilaisten tekotapojen ja useiden rangaistuksen määräämisessä huomioon otettavien seikkojen vuoksi on säädetty suhteellisen laajoja rangaistusasteikkoja. Näistä rikoksista voidaan tuomita ankaria rangaistuksia. Laissa säädetty ankarin rangaistus on esimerkiksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (6 §) neljä vuotta vankeutta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (7 §) kymmenen vuotta vankeutta.

Tuomioistuin on rangaistusta määrätessään eli rangaistusta rangaistusasteikkojen puitteissa mitatessaan ja rangaistuksen lajia valitessaan (esimerkiksi valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä) sidottu rikoslain 6 luvun säännöksiin, joiden mukaan rangaistukseen vaikuttavat tekoon ja tekijään liittyvät tapauskohtaiset seikat. Toisaalta on otettava huomioon myös rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistus on luvun 4 §:n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan 9 §:n 1 momentin mukaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Rangaistuksen määräämiseen saattavat lisäksi vaikuttaa muut rikoslain 6 luvussa säädetyt rangaistuksen määräämisperusteet, kuten koventamisperusteet (5 §), lieventämisperusteet (6 §) ja kohtuullistamisperusteet (7 §).

Suomen seksuaalirikoslainsäädäntö on uudistettu vuoden 1999 alussa voimaan tulleella rikoslain 20 luvulla. Tuolloin lakiin säädettyjen rangaistusasteikkojen voidaan katsoa suurin piirtein vastaavan esimerkiksi pohjoismaista tasoa. Oikeusministeriö seuraa hallinnonalansa lainsäädännön toimivuutta mukaan lukien tuomioistuinten ratkaisutoiminta. Perustuslaissa säädetystä tuomioistuinten riippumattomuudesta kuitenkin seuraa, että tuomioistuinten ratkaisuihin ei saa vaikuttaa poliittisten päätöksentekijöiden tai viranomaisten taholta yksittäistä tapausta tai yleistä rangaistuskäytäntöä koskevin määräyksin tai ohjein. Käytännössä havaittaviin epäkohtiin on puututtava lainsäädäntötoimenpitein.

Yksittäisistä tuomioistuinratkaisuista ei välttämättä ilmene vielä lainsäädännön muutostarvetta, koska niistä ei voida tehdä johtopäätöksiä rangaistuskäytännön suurista linjoista. Muutenkaan tiedotusvälineissä esitetyistä lyhyistä uutisista ei tulisi tehdä pitkälle meneviä yleistyksiä tapausten laadusta. Jonkinlaista suuntaviivaa voidaan saada siitä, minkälaisia keskimääräisiä rangaistuksia rikoksista tuomitaan. Tilastokeskuksen tietojen mukaan melko samanmittaisia keskimääräisiä rangaistuksia tuomitaan rikoksista, joiden rangaistusasteikot ovat samat.

Lisäksi on otettava huomioon muutoksenhaun mahdolliset vaikutukset. Kirjallisessa kysymyksessä viitattu lapseen kohdistuviin seksuaalirikoksiin 17-vuotiaana syyllistynyt henkilö tuomittiin sittemmin hovioikeudessa kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tässä tapauksessa on huomattava se, että Suomessa on omaksuttu kansainvälisesti tunnustettu periaate, jonka mukaan ehdottoman vankeusrangaistuksen aiheuttamien haittavaikutusten vuoksi sitä on pidettävä viimekätisenä keinona silloin, kun alaikäinen on syyllistynyt rikokseen.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on julkaissut huhtikuussa 2009 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytäntöä koskevan tutkimuksen. Tutkimuksen johtopäätösten mukaan perustekomuodon (rikoslain 20 luvun 6 §) rangaistuskäytäntö on epäyhtenäistä. Tutkimuksen tulosten perusteella on muutenkin aihetta arvioida, onko lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten rangaistustasossa tarkistamista, kun erityisesti otetaan huomioon näiden rikosten uhreilleen usein aiheuttamat vakavat ja pitkäaikaiset vahingot. Tutkimuksen julkaisemisen yhteydessä oikeusministeriö asetti työryhmän, jonka tehtävänä on tällaisen arvioinnin tekeminen. Erityistä huomiota työryhmän on kiinnitettävä ehdollisen vankeusrangaistuksen yleisyyteen rikoksista tuomittavana rangaistuksena.

Henkilövahingon ja kärsimyksen korvaamista koskevat vahingonkorvauslain (412/1974) säännökset on hiljattain uudistettu vuoden 2006 alussa voimaan tulleella lailla 509/2004. Tuolloin vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 2 momenttiin otettiin säännös kärsimyskorvauksen määräämisen perusteista. Sen mukaan korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus.

Edellä mainitun uudistuksen yhteydessä perustettiin henkilövahinkoasiain neuvottelukunta henkilövahinkojen ja kärsimyksen korvaamista koskevan oikeus- ja korvauskäytännön yhtenäisyyden edistämiseksi. Neuvottelukunnan keskeisenä tehtävänä on antaa yleisiä suosituksia kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta sekä kärsimyksestä suoritettavien korvausten määristä.

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta on antanut ensimmäiset suosituksensa kesäkuussa 2008. Suositukset perustuvat oikeuskäytännössä muodostuneisiin korvaustasoihin. Neuvottelukunta on suosittanut raiskauksen johdosta tuomittavan kärsimyskorvauksen määräksi 6 000-15 000 euroa, jos käytettyä väkivaltaa tai uhkausta on pidettävä teon laatuun nähden vakavana, jos tunkeutumista loukatun kehoon on pidettävä erityisen nöyryyttävänä tai jos teko-olosuhteisiin liittyy erityisiä kärsimystä lisääviä piirteitä. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön johdosta tuomittavan kärsimyskorvauksen määräksi neuvottelukunta on suosittanut 10 000-25 000 euroa tilanteissa, joissa on kyse pitkään jatkuneista ja lukuisista sukupuoliyhteyksistä taikka yksittäisistä sukupuoliyhteyksistä hyvin nuoren lapsen kanssa.

Oikeusministeriön käsityksen mukaan kärsimyskorvauksen määräämistä seksuaalirikostapauksissa koskevat vahingonkorvauslain säännökset ovat ajan tasalla ja mahdollistavat sen, että tuomioistuimet voivat korvauksia harkitessaan päätyä asianmukaisiin lopputuloksiin.

Osana uuden rikosvahinkolain (1204/2005) vaikutusten seurantaa oikeusministeriön on jatkossa tarkoitus arvioida ainakin alaikäiselle seksuaalirikoksen uhrille rikosvahinkolain nojalla valtion varoista suoritettavan kärsimyskorvauksen enimmäismäärän asianmukaisuutta.

Eduskunnalle on juuri annettu hallituksen esitys laiksi oikeushallinnon valtakunnallisesta tietojärjestelmästä ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 102/2009 vp). Esitykseen sisältyy muun ohella ehdotus laiksi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (370/2007) muuttamisesta. Ehdotuksen mukaan tuomioistuin voisi saada toisen tuomioistuimen salassa pidettävän asiakirjan asian ratkaisua varten lainkäytön yhtenäisyyden varmistamiseksi. Tuomioistuin voisi näin saada käyttöönsä esimerkiksi seksuaalirikosta koskevan toisen tuomioistuimen ratkaisun harkitessaan omaa päätöstään. Ehdotettu lainmuutos on omiaan edistämään yhtenäistä rangaistus- ja korvauskäytäntöä seksuaalirikosasioissa.

Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 2009

Oikeusministeri Tuija Brax
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 556/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Tero Rönni /sd:

Vilka åtgärder ämnar justitieministern vidta för att vår lagstiftning och i synnerhet vår rättspraxis ska ändras så att domarna för sexualbrott och de ersättningar som betalas ut till offren ens någotsånär motsvarar den skada och smärta som gärningarna förorsakar offren och deras närstående?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

I 20 kap. i strafflagen (39/1889) kriminaliseras mycket olika slags sexualbrott. Också brott med samma benämning varierar betydligt i fråga om gärningssätt och därmed också i fråga om straffbarhet. Eftersom gärningssätten varierar och flera olika omständigheter ska beaktas när straffet bestäms är de föreskrivna straffskalorna rätt vida. Det kan dömas ut stränga straff för dessa brott. De strängaste straffen enligt lagen är t.ex. fängelse i fyra år för sexuellt utnyttjande av barn (6 §) och fängelse i tio år för grovt sexuellt utnyttjande av barn (7 §).

När domstolen bestämmer ett straff, dvs. mäter ut straffet inom ramen för straffskalorna och väljer straffarten (t.ex. väljer mellan villkorligt och ovillkorligt fängelsestraff), är den bunden till bestämmelserna i 6 kap. i strafflagen som innebär att på straffet från fall till fall inverkar omständigheter som har samband med gärningen och gärningsmannen. Det ska dessutom också beaktas att straffpraxis ska vara enhetlig. Enligt 4 § i kapitlet ska straffet mätas ut så att det står i ett rättvist förhållande till hur skadligt och farligt brottet är, motiven till gärningen samt gärningsmannens av brottet framgående skuld i övrigt. Enligt 9 § 1 mom. kan ett fängelsestraff på högst två år förklaras villkorligt, om det inte med hänsyn till hur allvarligt brottet är, gärningsmannens skuld sådan den framgår av brottet eller gärningsmannens tidigare brottslighet förutsätts att ovillkorligt fängelse döms ut. På straffbestämningen kan dessutom inverka de övriga grunderna enligt 6 kap. i strafflagen, så som skärpningsgrunderna (5 §), lindringsgrunderna (6 §) och skälighetsgrunderna (7 §).

Finlands sexualbrottslagstiftning har förnyats genom 20 kap. i strafflagen. Kapitlet trädde i kraft vid ingången av 1999. De straffskalor som då togs in i lagen kan i stort sett anses motsvara t.ex. den nordiska nivån. Justitieministeriet ger akt på hur väl lagstiftningen inom dess förvaltningsområde fungerar, domstolarnas avgöranden medräknade. Av den oavhängighet för domstolarna som föreskrivs i grundlagen följer dock att politiska beslutsfattare eller myndigheter inte får påverka domstolarnas avgöranden genom bestämmelser eller anvisningar som gäller ett enskilt fall eller allmän straffpraxis. Missförhållanden som observerats i praktiken ska åtgärdas genom lagstiftning.

Enstaka domstolsavgöranden innebär inte i sig nödvändigtvis att det finns ett behov av att ändra lagstiftningen, eftersom avgörandena inte kan ligga till grund för slutsatser om de stora linjerna i straffpraxis. Man bör inte heller annars göra alltför långtgående generaliseringar utifrån massmediernas kortfattade nyhetsrapporteringar om olika fall. De genomsnittliga straff som döms ut för olika brott kan ge vissa riktlinjer. Enligt Statistikcentralens uppgifter är den genomsnittliga strafflängden relativt lika för brott med samma straffskala.

Dessutom bör eventuella verkningar av överklagande beaktas. Den person som avses i det skriftliga spörsmålet och som 17-åring gjorde sig skyldig till sexualbrott mot barn dömdes senare i hovrätten till ovillkorligt fängelsestraff i två år och två månader. I det här fallet bör det beaktas att man i Finland har omfattat den internationellt erkända principen som innebär att när en minderårig har gjort sig skyldig till ett brott ska ett ovillkorligt fängelsestraff anses som en strafform i sista hand på grund av de menliga verkningar det har.

Rättspolitiska forskningsinstitutet publicerade i april 2009 en undersökning om straffpraxis i fråga om sexuellt utnyttjande av barn. Enligt slutsatserna i undersökningen är straffpraxis oenhetlig i fråga om grundgärningsformen (20 kap. 6 § i strafflagen). Undersökningsresultaten föranleder också i övrigt en bedömning av om straffnivån i fråga om utnyttjandebrott riktade mot barn bör ses över i synnerhet med hänsyn till att brotten orsakar offren allvarliga och långvariga skador. I samband med att undersökningen publicerades tillsatte justitieministeriet en arbetsgrupp för att göra den nämnda bedömningen. Arbetsgruppen ska särskilt uppmärksamma den stora utbredning som villkorligt fängelsestraff har som det straff som döms ut för brotten.

De bestämmelser i skadeståndslagen (412/1974) som gäller ersättning för personskada och ersättning för lidande reviderades nyligen genom lag 509/2004 som trädde i kraft vid ingången av 2006. I 5 kap. 6 § 2 mom. i skadeståndslagen togs då in en bestämmelse om på vilken grund ersättningen för lidande bestäms. Enligt momentet bestäms ersättningen på grundval av det lidande som kränkningen är ägnad att orsaka med beaktande särskilt av kränkningens art, den kränktes ställning, förhållandet mellan den som gjort sig skyldig till kränkningen och den kränkte samt kränkningens offentlighet.

I samband med den ovan nämnda revideringen inrättades delegationen för personskadeärenden för att främja enhetligheten i rätts- och ersättningspraxis vid ersättning för personskador och lidande. En av delegationens centrala uppgifter är att ge allmänna rekommendationer om beloppen av de ersättningar som betalas för sveda och värk och andra tillfälliga men, bestående men samt lidande.

Delegationen för personskadeärenden gav sina första rekommendationer i juni 2008. Rekommendationerna baserar sig på de ersättningsnivåer som utformats inom rättspraxis. Delegationen rekommenderar att den ersättning för lidande som döms ut på grund av våldtäkt ska uppgå till 6 000-15 000 euro, om våldet eller hotet måste betraktas som allvarligt i förhållande till gärningens art, om inträngandet i den kränkta personens kropp måste betraktas som synnerligen förödmjukande eller om de omständigheter under vilka gärningen begåtts är förknippade med särskilda drag som ökar lidandet. Delegationen rekommenderar att den ersättning för lidande som döms ut på grund av sexuellt utnyttjande av barn ska uppgå till 10 000-25 000 euro i de fall där det handlar om samlag som ägt rum under en lång period och varit många till antalet eller enstaka samlag med ett mycket ungt barn.

Justitieministeriet anser att de bestämmelser i skadeståndslagen som gäller bestämmande av ersättning för lidande vid sexualbrott är tidsenliga och gör det möjligt för domstolarna att komma fram till adekvata slutresultat när de dryftar ersättningarna.

Som ett led i uppföljningen av effekterna av den nya brottsskadelagen (1204/2005) ämnar justitieministeriet i fortsättningen bedöma åtminstone om det högsta belopp av ersättning för lidande som med stöd av brottsskadelagen betalas ut av statsmedel till minderåriga offer för sexualbrott är tillbörligt.

Regeringens proposition med förslag till lag om justitieförvaltningens riksomfattande informationssystem och lagar som har samband med den (RP 102/2009 rd) har nyss överlämnats till riksdagen. I propositionen ingår bl.a. ett förslag till lag om ändring av lagen om offentlighet vid rättegång i allmänna domstolar (370/2007). Enligt förslaget ska en domstol för avgörandet av ett mål eller ärende kunna ta del av en annan domstols sekretessbelagda handlingar i syfte att säkerställa enhetlig rättskipning. En domstol som ska pröva sitt beslut kan alltså få tillgång till en annan domstols avgörande av t.ex. ett sexualbrott. Den föreslagna lagändringen är ägnad att främja enhetlig straff- och ersättningspraxis i sexualbrottmål.

Helsingfors den 2 juli 2009

Justitieminister Tuija Brax