Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2005 vp

Tarkistettu versio 2.1 KK 59/2005 vp - Maija Perho /kok

Vanhainkotimaksun enimmäismäärän laskeminen Porvoossa

Eduskunnan puhemiehelle

Vuosi sitten julkisuuteen tuli tapaus, jossa ulosottomaksujen vuoksi Porvoon kaupunki perii vanhainkotiasukkaalta palvelumaksua, jonka suuruus ylittää lain osoittaman 80 %:n enimmäisosuuden nettotuloista. Vanhus velkaantui näin joka kuukausi.

Asianomainen ministeri vastasi tuolloin tekemääni kirjalliseen kysymykseen, että Porvoon kaupunki oli toiminut lainvastaisesti periessään niin suurta palvelumaksua, että asiakkaan tosiasiallisesti käytettävissä olevat tulot eivät riittäneet maksun suorittamiseen. Lisäksi vastauksessa mainittiin lain 11 §:n 1 momentissa oleva säädös siitä, että kunnan ehdottomana velvollisuutena on jättää maksu perimättä tai alentaa sitä siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä.

Helsingin hallinto-oikeus on julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan kuitenkin jättänyt ottamatta huomioon lain laatineen ministeriön tulkinnan laista, ja näin ollen Porvoon kaupunki saa jälleen periä ylisuurta hoitomaksua asiakkaansa tuloihin nähden. Lisäksi hänen maksettavakseen lankeavat hoitomaksut koko siltä ajalta, jolloin asian valituskäsittely oli kesken. Ministerin näkemyksellä ei näytä olevan lainkaan painoarvoa.

Ulosotot perustuivat kyseisen henkilön takausvastuun realisoitumiseen viime vuosikymmenen lamakauden jäljiltä. Uuden lainsäädännön mukaan osa vastaavista takauslainoista tulee vanhenemaan kymmenen vuoden päästä ulosoton alkamisesta. Porvoolainen vanhus on kuitenkin tilanteessa, jossa tämän uuden lain soveltamisen piiriin pääsystä ei ole enää hyötyä. Iäkkäiden ihmisten kohtuutonta velkarasitusta tulee voida erityisin perustein keventää ihmisarvoisen vanhuuden turvaamiseksi ainakin talouden osalta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä, että asiakkaan suojaksi säädetyn asiakasmaksulain tulkinta on mahdollisimman yksiselitteinen ja porvoolaisen vanhuksen tapauksen kaltaiselta tilanteelta tulevaisuudessa vältytään?

Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2005

Maija Perho /kok
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Maija Perhon /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 59/2005 vp:

Mitä hallitus aikoo tehdä, että asiakkaan suojaksi säädetyn asiakasmaksulain tulkinta on mahdollisimman yksiselitteinen ja porvoolaisen vanhuksen tapauksen kaltaiselta tilanteelta tulevaisuudessa vältytään?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittäviä maksuja koskevat säännökset sisältyvät lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (asiakasmaksulaki, 834/1992 , muutettu 221/2003 ). Hoidettavalta peritään maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu, joka voi olla pääsäännön mukaan enintään 80 prosenttia hoidettavan nettokuukausituloista (lain 7 c § ja 10 b §).

Laissa mainitaan erikseen tulolajit, joita ei oteta huomioon maksua määrättäessä. Lisäksi lain 10 c §:ssä on luettelo niistä menoista, jotka vähennetään hoidettavan kuukausituloista ennen maksun määräämistä. Velan maksu ei kuulu tuloista vähennettäviin menoihin siinäkään tapauksessa, että velkaa peritään ulosoton kautta.

Runsas vuosi sitten porvoolaisen vanhuksen tapausta koskeneeseen kirjalliseen kysymykseen annetussa vastauksessa todettiin, että pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun määräytymistä koskevat säännökset ovat tältä osin yksiselitteiset. Samalla tuotiin esille, että sosiaali- ja terveysministeriön tulkinnan mukaan tämä ei kuitenkaan merkitse, että kunnalla olisi oikeus periä asiakasmaksu niin suurena, etteivät asiakkaan tosiasiallisesti käytettävissä olevat tulot riitä maksun suorittamiseen. Asiakasmaksulain 7 c §:n mukaan maksu voidaan määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan käyttöön jää kuukausittain vähintään 80 euroa. Lisäksi lain 11 §:n 1 momentissa säädetään kunnalle ehdoton velvollisuus maksun perimättä jättämiseen tai alentamiseen siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.

Kysymyksen mukaan Helsingin hallinto-oikeus on tehnyt ratkaisun, joka poikkeaa sosiaali- ja terveysministeriön tulkinnasta. Perustuslakiin perustuva tuomioistuinten riippumaton asema merkitsee, että sosiaali- ja terveysministeriön tulkinnat eivät sido tuomioistuinten ratkaisuja. Sosiaali- ja terveysministeriön edustajia on osallistunut hallinto-oikeuksien koulutustilaisuuksiin, joissa on pyritty edistämään yhteisiä tulkintoja tapauksissa, joissa lainsäädännön muutoksia ei ole pidetty ensisijaisena ratkaisuna.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut maksutoimikunnan, jonka määräaika päättyy toukokuussa 2005. Toimikunta tarkastelee muun muassa asiakasmaksujen perusteena olevien tulojen määrittelyn uudistamistarpeita. Ulosottona perittävien velkojen kohtelu on saatettu toimikunnan tietoon yhtenä ongelmana, johon liittyviin asiakasmaksulainsäädännön muutostarpeisiin toimikunta voi halutessaan ottaa kantaa.

Helsingissä 4 päivänä maaliskuuta 2005

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 59/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Maija Perho /saml:

Vad tänker regeringen göra för att tolkningen av klientavgiftslagen, som stiftats för att skydda klienterna, skall vara så entydig som möjligt och för att man i framtiden skall kunna undvika situationer som motsvarar fallet med åldringen i Borgå?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Bestämmelserna om avgifter för långvarig anstaltsvård ingår i lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården (klientavgiftslagen, 834/1992 , ändrad genom 221/2003 ). Patienten betalar avgift efter betalningsförmåga, och huvudregeln är att avgiften kan vara högst 80 procent av patientens nettomånadsinkomster (lagens 7 c § och 10 b §).

I lagen nämns uttryckligen de inkomster som inte skall beaktas när avgiften bestäms. Dessutom innehåller lagens 10 c § en förteckning över de utgifter som skall dras av från patientens månadsinkomster innan avgiften bestäms. Betalning av skuld ingår inte bland de utgifter som skall dras av ens i det fallet att skulden drivs in genom utsökning.

I det svar på ett skriftligt spörsmål om fallet med åldringen i Borgå som gavs för drygt ett år sedan påpekades det att bestämmelserna om bestämmande av avgift för långvarig anstaltsvård till denna del är entydiga. Samtidigt påpekades det att detta enligt social- och hälsovårdsministeriets tolkning ändå inte innebär att kommunerna har rätt att ta ut en så stor klientavgift att klientens faktiska disponibla inkomster inte räcker till betalning av avgiften. Enligt 7 c § i klientavgiftslagen får avgiften vara högst så stor att den som får vård har minst 80 euro månatligen till sitt förfogande. Dessutom måste kommunen enligt 11 § 1 mom. i samma lag ovillkorligen efterskänka eller nedsätta en avgift till den del förutsättningarna för personens eller familjens försörjning eller förverkligandet av personens lagstadgade försörjningsplikt äventyras av att avgiften tas ut.

Enligt den aktuella frågan har Helsingfors förvaltningsdomstol träffat ett avgörande som avviker från social- och hälsovårdsministeriets tolkning. Domstolarna har en oberoende ställning med stöd av grundlagen, och det innebär att social- och hälsovårdsministeriets tolkningar inte är bindande när domstolarna träffar sina avgöranden. Företrädare för social- och hälsovårdsministeriet har deltagit i sådana kurser för förvaltningsdomstolarna där man försökt främja enhetliga tolkningar i fall där ändringar av lagstiftningen inte har ansetts vara den primära lösningen.

Social- och hälsovårdsministeriet har tillsatt en kommission för klientavgifter med mandat till utgången av maj 2005. Den skall bl.a. överväga behovet att ändra definitionen av de inkomster som ligger till grund för klientavgifterna. Kommissionen har gjorts uppmärksam på att behandlingen av skulder som söks ut är ett problem som den får ta ställning till med avseende på behovet att ändra lagstiftningen om klientavgifter.

Helsingfors den 4 mars 2005

Omsorgsminister Liisa Hyssälä