]> KK715 2009 vpLauriOinonen kesk KIRJALLINEN KYSYMYS715 2009 vp Ihmisten ja eläinten suojaaminen petoeläinten kantamilta kulkutaudeilta Eduskunnan puhemiehelle Kaikkialta Euraasiasta ja Pohjois-Amerikasta on löydettävissä historiallisia dokumentteja susien hyökkäyksistä ihmisten ja kotieläinten kimppuun. Ruutiaseiden yleistyessä 1800-luvun loppupuolella hukkalaumat joutuivat uuden tilanteen eteen ja oppivat välttämään ihmistä. Kun sodat tai poliittiset järjestelmät vaikuttivat lainsäädännöllisesti siihen, että yleinen aseenkantoluvan saaminen tuli vaikeaksi ja aseen hallussapito harvinaistui, petokantatilanne palautui nopeasti ennalleen. Sudet alkoivat taas käyttää ravinnokseen aseettomia ihmisiä, erityisesti lapsia ja kotieläimiä. Niin Euroopan unionissa kuin Suomessakin on unohdettu nämä historiasta löytyvät faktat, ja petojen suojelu on mennyt ihmisten turvallisuuden ohi. Tutkimus, joka perustuu pelkästään ekolo­giaan ja unohtaa historian, ohjaa helposti väärälle tielle ja uuteen susien invaasioon. Keskustelua käydään yleensä susien hyök­käyksistä ihmisten tai kotieläinten kimppuun. Kuitenkin laumojen kasvaessa susien aiheuttamat ongelmat ovat aluksi sekundäärisiä. Vaaraa ei synny suoranaisesti suden raateluhampaista vaan oikeastaan eläimen levittämistä erilaisista zoonoottisista eli eläimistä ihmisiin tarttuvista taudeista. Rabies eli raivotauti leviää pureman kautta ja johtaa kuolemaan, jos hoitoa ei aloiteta välittömästi uhrin saatua tartunnan. Ihminen saa raivotaudin yleisimmin sairastuneesta koiraeläimestä. Raivotautinen susi on erittäin ongelmallinen suuren liikkuvuutensa vuoksi. Se saattaa kulkea päivässä 100 kilometriä. Myös RKTL:n saamat havainnot satelliittiseurannassa olevista susista kertovat melkoisista vaellusmatkoista Suomessa, ja välillä eläimet käyvät Venäjän puolella riskialueella. Suomen kaakkoisrajalla oleva rokotussyöttivyöhyke on hyödytön, sillä tällainen taudinkantajasusi ehtii ennen kuolemaansa juosta länsirannikolle asti ja levittää tartuntaa koko matkansa ajan. Julkisuudessa ei ole näkynyt tietoja siitä, paljonko tämä torjuntaoperaatio maksaa vuodessa, mutta ongelman levitessä koko maahan lasku kertaantuu vähintäänkin sadalla. Susi kantaa mukanaan runsaasti erilaisia parasiittejä eli loiseläimiä. Suden suojelijat korostavat suden roolia metsän terveyspoliisina. Hukka kuljettaa kuitenkin tauteja, jotka ovat zoonoottisia eli ihmisiin tarttuvia. Pahimmasta päästä voidaan mainita kystiserkoosi, trikinoosi ja ekinokokkoosi, jota pelätään monissa maissa enemmän kuin rabiesta sen salakavalan etenemisen myötä. Tautiepidemian pysäyttäminen on äärettömän vaikeaa, sillä näitä zoonooseja ei toistaiseksi pystytä torjumaan millään rokotussyöteillä villieläimistä. Ekinokokkoosin leviäminen koko Suomeen on susikannan kasvun ja suuren liikkuvuuden myötä mahdollista aivan lähitulevaisuudessa. Ihmiseenkin tarttuvan ns. kystisen ekinokokkoosin aiheuttaa heisimatoihin kuuluva Echinococcus granulosus. Sen pääisäntä on susi tai jokin muu koiraeläin, ja väli-isäntinä on ihmisen ohella useita muita eläinlajeja. Hupihuumoria on tarvittu tämän loisen suomenkielisen nimen keksimiseen. Se on ristitty hirviekinokokiksi, vaikka hirvi on vain yksi loisen uhreista. Oikeampi nimi olisi pääisännän mukaan susiekinokokki. Edellä mainitun loisen vaarallisempi lähisukulainen, Echinococcus multilocularis, on ristitty myyräekinokiksi. Myyräkään ei ole EU:n erityissuojeluksessa. Multilocularis on käytännössä lopettanut marjastuksen ja sienestyksen laajoilla alueilla Euroopassa, ja loista odotellaan nyt Suomeen runsastuneen susikannan kyyditsemänä. Ekinokokkien munat ovat erittäin pieniä ja keveitä. Kun ne pääsevät ilmatilaan pääisännän ulosteissa, ne leviävät ympäristöön tuulen mukana ja saastuttavat kasvit ja marjat ja myös veden. Munat säilyvät elinkelpoisina jopa vuoden, ja esimerkiksi pakastus ei tuhoa niitä. Vasta kuumennus yli 90 asteeseen tuhoaa loisen. Saastuneista tuotteista tartunnan saa ruuan tai hengityksen kautta. Loisen munat sijoittuvat uhrin keuhkoihin tai maksaan ja aiheuttavat aluksi loisrakkuloita. Toisinaan sairastuneen oma vastustuskyky voittaa, mutta huonommassa tapauksessa saattaa kulua useita vuosia, ennen kuin tauti alkaa purra voimakkaammin. Sairauden määrittely on epämääräisten oireiden takia varsin vaikeaa. Usein lopullinen varmistus ekinokokkitartunnasta saadaan valitettavasti vasta ruumiinavauksessa. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos EELA on tehnyt ns. riskinarvioinnin Echinococcus granulosus -loisesta Suomessa vuonna 2001. Ekinokokkisaastuntaa kantavia susia löytyi Itä-Suomesta useita, mutta tämän päivän todellisia yksilömääriä voidaan vain arvioida. Väli-isäntinä esiintyi poroja sekä yksi hirvi. EELA esittää loisen torjuntakeinoina teurasjätteiden poistamista maastosta, lisäksi metsästyskoirille tulisi antaa kaksi kertaa vuodessa heisimatolääkitys. Susi on siis oikeasti vaarallinen sekä hammaspuolelta että hännän alta. Ekinokokin pääisännälle sopivia torjuntakeinoja ei EELA pystynyt arvioinnissaan esittämään. Kyseinen analyysi on tehty lähes kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen susikanta on kasvanut huomattavasti sekä levinnyt käytännössä koko Manner-Suomeen. On selvää, että riski saada ekinokokkitartunta on kasvanut moninkertaiseksi. Mitään konkreettista torjuntamenetelmää tähän terveysongelmaan ei kukaan ole julkisuudessa esittänyt. Onko kaikki liikenevä energia suunnattu vain susien suojelemiseen? Nyt siis odotellaan, jotta voidaan sitten selitellä. Varmaa vain on, että me metsässä kulkijat maksamme kaiken ja kalliimman kautta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin ryhdytään ihmisten ja eläinten suojelemiseksi petoeläinten, kuten mm. susien, kantamilta vaarallisilta kulkutaudeilta? Helsingissä 10 päivänä syyskuuta 2009 LauriOinonen kesk Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Lauri Oinosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 715/2009 vp: Mihin toimiin ryhdytään ihmisten ja eläinten suojelemiseksi petoeläinten, kuten mm. susien, kantamilta vaarallisilta kulkutaudeilta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Luonnonvaraiset petoeläimet, kuten susi, kettu tai supikoira, voivat toimia tiettyjen eläimistä ihmisiin tarttuvien tautien eli zoonoosien kantajina ja levittäjinä. Vaarallisimpia ovat raivotauti eli rabies ja myyräekinokokkoosi. Samoja tauteja levittävät myös ihmisten pitämät kotieläimet kuten koira ja kissa. Zoonoosien esiintymistä seurataan säännöllisesti sekä kotieläimissä että luonnonvaraisissa eläimissä. Seurannasta vastaa Elintarviketurvallisuusvirasto ja luonnonvaraisten eläinten osalta osittain myös Metsäntutkimuslaitos. Säännöllisen seurannan avulla kyetään varhaisessa vaiheessa havaitsemaan muutokset tautien esiintymisestä ja tarvittaessa ryhtymään toimenpiteisiin niiden torjumiseksi. Rabies on viruksen aiheuttama keskushermostotauti, joka tarttuu kaikkiin nisäkäslajeihin, joskin sen esiintyminen luonnossa rajoittuu pääasiassa petoeläimiin ja lepakoihin. Suomessa kotoperäistä rabiesta on todettu viimeksi vuosien 1988/1989 aikana, jolloin sitä esiintyi pääsääntöisesti ketuilla ja supikoirilla Kaakkois-Suomessa. Tauti onnistuttiin hävittämään luonnonvaraisille eläimille suunnatuilla syöttirokotuksilla. Rabiesta esiintyy edelleen kotoperäisenä Itä-Euroopassa, erityisesti Venäjällä. Pääisäntänä toimii punakettu, mutta myös supikoiran ylläpitämää rabiesta esiintyy Baltian maissa sekä Puolassa. Suden merkitys rabies-tartunnan ylläpitäjänä ei ole yhtä suuri, vaikka Venäjällä esiintyykin rabiestartuntoja susilla. Lähimmät tapaukset ovat olleet Itä-Euroopan tasangolla Etelä-Venäjällä. Suomen ja Suomen lähialueen rabiestilannetta seurataan jatkuvasti tutkimalla näytteitä luonnonvaraisista petoeläimistä sekä rabiesepäilyn perusteella lähetettyjä näytteitä. Vuosina 2005—2009 tutkittiin yhteensä 18 sutta, joista suurimmalla osalla oli muuttunut käytös tai antoi muuten aihetta rabiesepäilyyn. Yhtään positiivista tapausta ei ole löytynyt. Rabieksen leviämistä Suomeen luonnonvaraisten eläinten välityksellä torjutaan levittämällä rokotesyöttejä 25—35 km leveälle vyöhykkeelle, joka ulottuu Tohmajärveltä Värtsilän korkeudelta Virolahdelle ja edelleen etelärannikkoa pitkin Pyhtäälle asti. Rokotusohjelmaa on toteutettu Suomessa jo vuodesta 1988 asti ja vuonna 2003 rokotusaluetta laajennettiin Venäjän puolelle Suomen ja Venäjän eläinlääkintäviranomaisten välisen yhteistyön tuloksena. Metsästyskoirien ja viranomaisten palveluskoirien rokotus rabiesta vastaan on pakollista ja myös muiden koirien ja kissojen rokotusta suositellaan. Rokotus on myös pakollinen koirille, kissoille ja freteille maahantuonnin yhteydessä. Myyräekinokokkoosi on Echinococcus multilocularis -loisen aiheuttama tauti, jonka pääisäntinä toimivat erityisesti ketut ja supikoirat, mutta myös koirat ja kissat. Susi voi myös toimia loisen pääisäntänä, mutta sen merkitys on vähäisempi. Väli-isäntinä ovat jyrsijät, erityisesti myyrät, joskus myös oravat, rotat ja hiiret. Loista kantava pääisäntä levittää tartuntaa ulosteen välityksellä. Ihminen voi saada tartunnan esimerkiksi ketun tai koiran ulosteen tai sen saastuttaman veden tai marjojen välityksellä, tai koiran turkkiin tarttuneista munista. Suomessa ei toistaiseksi ole todettu myyräekinokokkoosia, mutta sitä esiintyy lähialueilla, kuten Baltian maissa ja Venäjällä. Tartunnan esiintymistä seurataan tutkimalla säännöllisesti kettuja, supikoiria, susia ja myyriä. Todennäköisimpinä leviämisuhkina pidetään kettuja ja supikoiria Suomen kaakkoisrajalla sekä loislääkitsemättömiä koiria. Maahantuotaville koirille ja kissoille on säädetty pakollinen loislääkitys. Hirviekinokokkoosi on Echinococcus granulosus -loisen aiheuttama tartunta, jonka pääisäntänä on susi. Väli-isäntänä suomalaisella kannalla ovat hirvi ja poro, mistä loisen nimi hirviekinokokki. Saman loislajin muita kantoja esiintyy maailmanlaajuisesti, väli-isäntinä mm. hevonen, lammas, nauta, kameli tai sika, ja pääisäntänä susi, koira tai muu koiraeläin, esimerkiksi kettu. Suomessa hirviekinokokkitartuntoja esiintyy harvinaisena Itä-Lapin, Koillismaan ja Kainuun poroissa, Koillismaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella hirvissä ja Itä-Suomen susissa. Susilla tartunnan esiintyvyys näyttää vähentyneen laboratorioon tulleiden näytteiden perusteella. Ihmisellä hirviekinokokkoosi johtaa ani harvoin kuolemaan. Suomessa ihmisten kotoperäisiä tartuntoja ei ole todettu 40 vuoteen. Trikinelloosia eli Trichinella-loisen aiheuttamaa tartuntaa esiintyy Suomen luonnossa erittäin runsaasti, erityisesti ketuilla ja supikoirilla. Suden merkitys trikinellan elämänkierrossa on supikoiraan ja kettuun verrattuna erittäin vähäinen. Ihminen saa tartunnan syömällä kypsentämätöntä lihaa tartunnan saaneesta eläimestä, esimerkiksi sika, villisika, hevonen tai karhu. Suomessa kaikki myyntiin tulevat näiden eläinlajien ruhot tarkastetaan trikinellan varalta. Viimeisin todettu ihmistartunta saatiin yli 30 vuotta sitten karhunlihasta. Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009 Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-LiisaAnttila Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 715/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Lauri Oinonen /cent: Vad tänker man vidta för åtgärder för att skydda människor och djur mot farliga epidemier som överförs via rovdjur som t.ex. vargar? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Vilda rovdjur, såsom varg, räv eller mårdhund, kan fungera som bärare och spridare av vissa zoonoser, dvs. sjukdomar som kan smitta från djur till människor. De farligaste av dessa är rabies och rävens dvärgbandmaskrävens dvärgbandmask. Dessa sjukdomar sprids också av människans husdjur, såsom hundar och katter. Förekomsten av zoonoser hos både husdjur och vilda djur undersöks regelbundet. Det är livsmedelssäkerhetsverket som ansvarar för uppföljningen och, i fråga om vilda djur, delvis också Skogsforskningsanstalten. Med hjälp av regelbunden uppföljning kan man i ett tidigt skede lägga märke till eventuella förändringar i sjukdomarnas utbredning och vid behov vidta åtgärder för att bekämpa dem. Rabies är en sjukdom som orsakas av ett virus och som angriper det centrala nervsystemet. Alla däggdjur är mottagliga för sjukdomen, även om dess förekomst i naturen är begränsad till främst rovdjur och fladdermöss. I Finland har endemisk rabies senast konstaterats år 1988/1989, då sjukdomen förekom hos främst rävar och mårdhundar i sydöstra Finland. Man lyckades utrota sjukdomen med hjälp av vaccinbeten avsedda för vilda djur. Rabies förekommer fortfarande endemiskt i Öst-Europa, särskilt i Ryssland. Rödräven är huvudvärd för sjukdomen, men rabies förekommer också hos mårdhund i de baltiska länderna och i Polen. Vargens betydelse som bärare av rabies-smitta är inte lika stor, även om det förekommer rabiessmitta hos varg i Ryssland. De närmaste fallen har påträffats i det östeuropeiska slättlandet i Syd-Ryssland. Rabiessituationen i Finland och Finlands närområden följd kontinuerligt upp genom undersökningar av prov från vilda rovdjur och prov som sänts in på grund av rabiesmisstanke. År 2005—2009 undersöktes sammanlagt 18 vargar, av vilka de flesta hade uppvisat beteendeförändringar eller annars gett anledning att misstänka rabiessmitta. Inte ett enda positivt fall påträffades. Spridningen av rabies till Finland genom förmedling av vilda djur bekämpas genom utläggning av vaccinbeten inom en 25—35 kilometer bred zon som sträcker sig från Tohmajärvi i höjd med Värtsilä ända till Virolahti och vidare längs sydkusten till Pyttis. Vaccinprogrammet har genomförts i Finland allt sedan år 1988, och år 2003 utvidgades vaccinationsområdet som ett resultat av samarbete mellan Finlands och Rysslands veterinärmedicinska myndigheter också in på Rysslands sida. Vaccinering av jakthundar och tjänstehundar är obligatorisk, och vaccinering av övriga hundar och katter rekommenderas också. Vaccinering av hundar, katter och fretter är också obligatorisk i samband med import. Rävens dvärgbandmask är en parasit, Echinococcus multilocularis, för vilken främst räv och mårdhund, men också hund och katt, fungerar som huvudvärd. Vargen kan också fungera som huvudvärd för parasiten, men är inte lika viktig. Mellanvärd för parasiten är olika gnagare, främst sork, ibland också ekorre, råtta och mus. Huvudvärden, som bär på den vuxna parasiten, sprider smitta genom sin avföring. Människan kan smittas genom att få i sig maskägg via hund- eller rävträck, via vatten eller bär som blivit nedsmutsade av smittad träck, eller med maskägg som finns i pälsen på en smittad hund. I Finland har rävens dvärgbandmask ännu inte påträffats, men parasiten förekommer i närområdena, exempelvis i de baltiska länderna och i Ryssland. Man följer upp parasitens förekomst genom regelbundna undersökningar av räv, mårdhund, varg och sork. Räv och mårdhund vid Finlands sydostgräns och hundar som inte parasitbehandlats anses utgöra det mest sannolika smitthotet. För hundar och katter som importeras har fastställts obligatorisk behandling mot parasiter. Blåsmasksjuka, även kallad hydatidos eller ekinokockos, är en parasitinfektion som orsakas av hundens dvärgbandmask Echinococcus granulosus. Huvudvärden för den finländska stammen är varg och mellanvärdar är älg och ren. Andra stammar av samma parasitart förekommer i större delen av värden. Som mellanvärdar fungerar bl.a. häst, får, nötdjur, kamel och svin, och som huvudvärdar varg, hund och andra hunddjur som exempelvis räv. I Finland förekommer blåssjuka sparsamt hos ren i östra Lappland, Koillismaa och Kajanaland, hos älg i området mellan Koillismaa och Norra Karelen och hos varg i östra Finland. Enligt de prov som kommit in till laboratorierna förefaller smittan hos varg att ha minskat. Hos människor leder blåsmasksjuka ytterst sällan till döden. I Finland har endemisk smitta hos människa inte konstaterats på 40 år. Trikinellos är en infektion som förorsakas av parasiten Trichinella och är mycket allmän i den finländska naturen, särskilt hos räv och mårdhund. Vargens betydelse i trikinellans livscykel är ytterst obetydlig jämfört med rävens och mårdhundens. Människan smittas genom att äta otillräckligt berett kött av ett smittat djur, exempelvis av svin, vildsvin, häst eller björn. I Finland granskas alla saluförda slaktkroppar av dessa djurarter med avseende på trikinella. Den senast konstaterade smittan hos människa påträffades för över 30 år sedan, då smittan kom från björnkött. Helsingfors den 25 september 2009 Jord- och skogsbruksministerSirkka-Liisa Anttila