KIRJALLINEN KYSYMYS 740/2006 vp
Kaakkois-Suomen Metsäkeskuksen toiminnan turvaaminen
Kaakkois-Suomen Metsäkeskuksen toiminta on uhattuna talousepäselvyyksien takia. Metsäkeskus kertoi syyskuun puolivälissä, että metsäkeskuksen taloudessa on ilmennyt epäselvyyksiä. Lehtitietojen mukaan elokuussa havaitun rahoitusvajeen suuruus on noin 2,3 miljoonaa euroa. Vajeen synty ei ole Metsäkeskuksen mukaan mahdollista normaalilla toiminnalla. Metsäkeskuksen talous on maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa. Metsäkeskuksen tilinpäätökset on tarkastettu maa- ja metsätalousministeriön valitsemien tilintarkastajien toimesta.
Metsäkeskuksen taloussotkut tulivat täytenä yllätyksenä henkilökunnalle. Henkilökunnan kanssa on käyty yt-neuvottelut ja henkilökunnalle on ilmoitettu marraskuun alussa alkavasta 90 päivän lomautuksesta. Henkilökunta on tilanteesta ihmeissään ja kysyy, aiotaanko ministeriön puutteellinen tarkastus ja huolimattomuus maksattaa maan parasta tulosta tekevällä Metsäkeskuksen henkilökunnalla.
Myös Kaakkois-Suomen metsänomistajat ovat tilanteesta hyvin hämmentyneitä. Henkilökunnan lomautuksen takia monet metsänomistajille suunnatut palvelut, esim. metsäsuunnitelmien tekeminen, viivästyvät pahasti, mikä viivästyttää tärkeää puukauppaa. Metsäkeskuksen metsänomistajille suunnatut koulutustilaisuudet keskeytetään useiksi kuukausiksi. Metsäkeskuksen viranomaistehtäviin kuuluu muun muassa metsänkäyttöilmoitusten käsittely kahdessa viikossa ja kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisten hankkeiden hoitaminen.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä turvatakseen Kaakkois-Suomen Metsäkeskuksen täysimääräisen toiminnan keskeytymättömän jatkumisen?
Helsingissä 29 päivänä syyskuuta 2006
Markku Laukkanen /keskEduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Markku Laukkasen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 740/2006 vp:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä turvatakseen Kaakkois-Suomen Metsäkeskuksen täysimääräisen toiminnan keskeytymättömän jatkumisen?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Metsäkeskuksista ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta, jäljempänä kehittämiskeskus, säädetään laissa metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta (1474/1995 ). Metsäkeskukset (13 kpl) ja kehittämiskeskus ovat maa- ja metsätalousministeriön ohjauksen ja valvonnan alaisia. Organisaatioille myönnetään vuosittain valtionapua em. lain perusteella aiheutuviin menoihin. Kuluvana vuonna on valtion talousarvion momentilta 30.60.42 (Valtionapu metsätalouden edistämis- ja valvontaorganisaatioille) osoitettu organisaatioille yhteensä 44,179 milj. euroa. Valtionapu kattaa metsäkeskusten toiminnasta keskimäärin n. 2/3 ja kehittämiskeskuksen toiminnasta n. 1/3.
Lain (1474/1995 ) 13 §:ssä säädetään metsäkeskuksen ja kehittämiskeskuksen tilintarkastuksesta. Asetuksessa metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta (93/1996 ) on tarkemmin säädetty tilintarkastuksesta ja tilintarkastajista. Maa- ja metsätalousministeriö määrää neljäksi kalenterivuodeksi kerrallaan metsäkeskusten ja kehittämiskeskuksen tilintarkastajan. Tällä hetkellä tilintarkastusyhteisö on KPMG, jonka kausi päättyy vuoden 2007 loppuun. Lisäksi organisaatiot ovat valtion tilintarkastajien ja valtiontalouden tarkastusviraston valvonnan ja tarkastuksen alaisia. Asetuksen metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta 2 §:n nojalla metsäkeskuksen johtokunta vahvistaa metsäkeskuksen tilinpäätöksen ja hyväksyy toimintakertomuksen.
Metsäkeskusten ja kehittämiskeskuksen valtionapu maksetaan kuukauden erissä ennakkona valtionaputoiminnan kustannuksia vastaavasti niiden omille pankkitileille, joille maa- ja metsätalousministeriöllä ei ole käyttöoikeutta. Metsäkeskusten ja kehittämiskeskuksen talouden ja valtionavun käytön valvonta ministeriössä perustuu metsäkeskusten ja kehittämiskeskuksen raportointiin sekä tilintarkastajien lausuntoihin. Metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 8 §:n mukaisesti metsäkeskuksen johtokunnan jäsenet ja toimihenkilöt toimivat virkamiehen vastuulla varojen käytössä sekä hoitaessaan metsäkeskukselle kuuluvia viranomaistehtäviä. Viimeisien vuosien aikana tilintarkastajien lausunnoissa Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen tilinpäätöksistä tai ministeriön metsäkeskukselta saamissa raporteissa ei mikään viittaa nyt ilmitulleisiin metsäkeskuksen talousepäselvyyksiin. Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen rahoitustilanne on kuitenkin ollut usean vuoden ajan kireä.
Maa- ja metsätalousministeriö solmii kunkin organisaation kanssa vuosittain tulossopimuksen, jonka strateginen osa on kaikille organisaatioille yhteinen, mutta tulostavoitteet sovitaan organisaatiokohtaisesti. Metsäkeskus ja kehittämiskeskus raportoivat toiminnastaan sekä taloudestaan ministeriölle kaksi kertaa vuodessa siten, että väliraportti toimitetaan elokuun lopun tilanteesta ja tilinpäätösraportointi 31.12 tilanteesta. Maa- ja metsätalousministeriö antaa kirjallisen palautteen molemmista raporteista. Kaakkois-Suomen metsäkeskus on saavuttanut sille asetetut tavoitteet.
Kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996 ), jäljempänä rahoituslaki, 31 §:n nojalla vuosittain tekemillään päätöksillä maa- ja metsätalousministeriö osoittaa valtion talousarvion momenteille 30.60.44 (Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen), 30.60.83 (Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen) ja 30.60.45 (Metsäluonnon hoidon edistäminen) myönnetyt määrärahat metsäkeskuksille käytettäväksi tilitystä vastaan kyseessä olevan lain mukaisiin toimenpiteisiin. Näiden varojen osalta metsäkeskukset toimivat valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992 ) 25 §:n mukaisina tilintekijöinä. Rahoituslain 32 §:n 1 momentin mukaisesti maa- ja metsätalousministeriö valvoo rahoituslain mukaista toimintaa ja varojen käyttöä. Rahoituslain 32 §:n 2 momentin mukaisesti metsäkeskukset valvovat rahoituslain toimintaa ja valtionvarojen käyttöä toimialueellaan.
Maa- ja metsätalousministeriö maksaa metsäkeskukselle osoitetut varat metsäkeskuksen viranomaistoiminnon ennakoimaa käyttötarvetta vastaavina ennakkoina metsäkeskuksen viranomaistoiminnon hallinnoimalle valtion maksuliikettä varten avatulle tilintekijäpankkitilille. Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyy kyseisen tilin käyttöoikeuden omaavat henkilöt. Varoja saa nostaa tililtä vain viranomaispäällikön päätökseen perustuvien menojen maksamista varten.
Rahoituslain 24 §:n nojalla metsäkeskuksen viranomaistoiminto myöntää hakemuksesta rahoitusta joko tukena tai lainana rahoituslain mukaisiin toimenpiteisiin yksityisille maanomistajille. Ennen rahoituksen maksamista yksityisille maanomistajille metsäkeskuksen viranomaistoiminto suorittaa hankkeen toteutukseen perustuvat maa- ja metsäministeriön määräysten ja ohjeiden mukaiset asiakirjavalvontaan liittyvät hallinnolliset tarkastukset sekä maastotarkastukset.
Metsäkeskuksen viranomaistoiminto tilittää kuukausittain rahoituslain mukaiseen toimintaan käytetyt varat tilivirastona toimivalle maa- ja metsätalousministeriölle. Tilitysaineisto tarkastetaan metsäkeskuksessa järjestelmäteknisesti ja siirretään maa- ja metsätalousministeriön metsäosastolle sähköisesti. Kyseinen maa- ja metsätalousministeriön metsäosaston suunnittelema tilitysten tarkastus- ja siirtojärjestelmä on otettu käyttöön 1.1.2003. Järjestelmän toiminta on esitelty valtiontalouden tarkastusvirastolle ja maa- ja metsätalousministeriön sisäisen tarkastuksen yksikölle, jotka ovat todenneet järjestelmän toimivuuden.
Metsäkeskuksen tilityksiin liittyen maa- ja metsätalousministeriön metsäosasto tarkastaa kuukausittain maa- ja metsätalousministeriön sekä metsäkeskuksen kirjanpitojen perusteella metsäkeskukselle maksetut ennakot sekä metsäkeskuksen tilitysten mukaisen varojen käytön.
Maa- ja metsätalousministeriön metsäosasto vastaa metsäkeskusten viranomaistoiminnon maastotarkastusten tarkastamisesta. Kyseisissä tarkastuksissa ministeriö tarkastaa metsäkeskuksen viranomaistoiminnon tarkastusmenettelyjen sekä viranomaistoiminnon tarkastamien rahoituslain mukaisten hankkeiden säädöstenmukaisuuden.
Maa- ja metsätalousministeriön metsäosasto tekee lisäksi hankkeiden hallinnointiin ja kirjanpitoon liittyvää tarkastusta metsäkeskuksissa. Metsäkeskukset tarkastetaan kolmeksi vuodeksi laaditun valvontaohjelman mukaisesti. Valvontaohjelmaa täydennetään vuosittain erikseen määritellyillä kaikkia metsäkeskuksia koskevilla tarkastuksilla. Valvontaohjelma on annettu tiedoksi valtiontalouden tarkastusvirastolle ja maa- ja metsätalousministeriön sisäisen tarkastuksen yksikölle.
Maa- ja metsätalousministeriön metsäosaston vuodelle 2006 määritellyssä tarkastuksessa tuli ilmi rahoituslain mukaisten varojen epäiltyjä väärinkäytöksiä Kaakkois-Suomen metsäkeskuksessa.
Maa- ja metsätalousministeriön määräämä tilintarkastaja tarkastaa vuosittain metsäkeskuksille osoitettujen varojen hallinnoinnin ja kirjanpidon myös puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen osoitettujen varojen osalta.
Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen osoitettujen varojen käytön valvonnassa ilmitulleiden epäselvyyksien johdosta elokuun lopulla maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen viranomaispäällikölle, että puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen osoitettujen varojen käyttöön liittyvät menettelyt on järjestettävä uudelleen. Ministeriö lähetti tutkintapyynnön Kotkan kihlakunnan poliisilaitokselle asian selvittämiseksi. Metsäkeskusten tilintarkastajaksi määrätyn tilintarkastusyhteisön kanssa on selvitetty metsäkeskusten tilintarkastuskäytäntöä yleensä ja erityisesti Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen osalta.
Ministeriön edustajat ovat neuvotelleet Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen johdon ja johtokunnan sekä metsäkeskusten luottamushenkilöiden kanssa tilanteesta ja toiminnan jatkumisesta.
Metsäkeskuksen asiakasrahoitteinen toiminta ei ole ministeriön suorassa tulosohjauksessa, vaikka ministeriö tätä toimintaa valvookin.
Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt 1,2 miljoonan euron lisäystä kuluvan vuoden talousarvion momentille 30.60.42 (Valtionapu metsätalouden edistämis- ja valvontaorganisaatioille). Lisärahoitusta tarvitaan metsäkeskusten lakisääteisen toiminnan turvaamiseen loppuvuonna 2006. Kaakkois-Suomen metsäkeskukselle on kuluvana vuonna myönnetty 2 327 650 euroa. Valtion vuoden 2007 talousarvioesityksessä on momentille 30.60.42 esitetty myönnettäväksi metsätalouden edistämis- ja valvontaorganisaatioille yhteensä 42,789 milj. euroa. Metsäkeskusten osuus esitetään jaettavaksi alueellisesti työmäärää kuvaavien tekijöiden perusteella.
Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2006
Maa- ja metsätalousministeri Juha KorkeaojaI det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 740/2006 rd undertecknat av riksdagsledamot Markku Laukkanen /cent:
Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att säkerställa att verksamheten vid sydöstra Finlands skogscentral (Kaakkois-Suomen Metsäkeskus) fortsätter i full omfattning utan avbrott?
Som svar på detta spörsmål anför jag följande:
Om skogscentralerna och Skogsbrukets utvecklingscentral Tapio, nedan utvecklingscentralen, stadgas i lagen om skogscentralerna och skogsbrukets utvecklingscentral (1474/1995 ). Skogscentralerna (13 st) och utvecklingscentralen står under jord- och skogsbruksministeriets styrning och tillsyn. Åt organisationerna beviljas årligen statsbidrag för omkostnader för de åligganden som de har enligt nämnda lag. Under det innevarande året har i statsbudgeten under moment 30.60.42 (statsbidrag till organisationer för främjande och övervakning av skogsbruk) åt organisationerna anvisats sammanlagt 44,179 miljoner euro. Statsbidraget täcker i medeltal två tredjedelar av skogscentralernas verksamhet och omkring en tredjedel av utvecklingscentralens verksamhetskostnader.
I 13 § i lagen (1474/1995 ) stadgas om skogscentralernas och utvecklingscentralens revision. I förordningen om skogscentralerna och skogsbrukets utvecklingscentral (93/1996 ) ingår noggrannare bestämmelser om revisionen och revisorerna. Jord- och skogsbruksministeriet tillsätter skogscentralernas och utvecklingscentralens revisor för fyra kalenderår åt gången. För närvarande sköts revisionen av revisionsbyrån KPMG, som innehar uppdraget till slutet av år 2007. Dessutom står organisationerna under uppsyn och kontrolleras av statsrevisorerna och statens revisionsbyrå. Enligt 2 § förordningen om skogscentralerna och skogsbrukets utvecklingscentral fastställer skogscentralens styrelse skogscentralens bokslut och godkänner verksamhetsberättelsen.
Statsbidraget till skogscentralerna och utvecklingscentralen betalas i månatliga poster som förskott som motsvarar kostnaderna för statsbidragsverksamheten, på centralernas egna bankkonton till vilka jord- och skogsbruksministeriet inte har dispositionsrätt. Övervakningen av skogscentralernas och utvecklingscentralens ekonomi och deras användning av statsbidraget övervakas vid ministeriet utgående från skogscentralernas och utvecklingscentralens rapportering och revisorernas utlåtanden. Enligt 8 § lagen om skogscentralerna och skogsbrukets utvecklingscentral innehar medlemmarna av skogscentralernas direktioner och de anställda vid skogscentralerna tjänsteansvar i fråga om användningen av medel, och de anställda vid skogscentralerna dessutom när de sköter myndighetsuppgifter som ankommer på skogscentralen. I revisorernas utlåtande om bokslutet för skogscentralen för sydöstra Finland liksom i de rapporter ministeriet fått från skogscentralen under de senaste åren har inte funnits några sådana antydningar om ekonomiska oklarheter vid skogscentralen som nu framkommit. Den finansiella situationen vid skogscentralen för sydöstra Finland har emellertid varit stram under flera år.
Jord- och skogsbruksministeriet ingår varje år med alla organisationer ett resultatavtal vars strategiska del är gemensam för alla organisationer, medan om resultatmålen överenskoms skilt för varje organisation. Skogscentralen och utvecklingscentralen rapporterar om sin verksamhet och sin ekonomi till ministeriet två gånger om året, med en mellanrapport om situationen fram till slutet av augusti och en bokslutsrapport om situationen 31.12. Jord- och skogsbruksministeriet ger ett skriftligt svar på bägge rapporterna. Skogscentralen för sydvästra Finland har nått de mål som har ställts för centralen.
Genom årliga beslut enligt 31 § lagen om finansiering av hållbart skogsbruk (1094/1996 ), nedan finansieringslagen, anvisar jord- och skogsbruksministeriet anslag i statsbudgeten under moment 30.60.44 (stöd för tryggande av virkesproduktionens uthållighet), 30.60.83 (lån för tryggande av virkesproduktionens uthållighet) och 30.60.45 (främjande av vården av skogsnatur) som skogscentralerna får till sitt förfogande mot redovisning för åtgärder enligt nämnda lag. Skogscentralerna fungerar enligt 25 § förordningen om statsbudgeten (1243/1992 ) som redogörare för dessa medel. Enligt 32 § 1 mom. finansieringslagen övervakar jord- och skogsbruksministeriet verksamheten och användning av medel enligt finansieringslagen. Enligt 32 § 2 mom. finansieringslagen övervakar skogscentralerna verksamheten enligt finansieringslagen och användningen av statliga medel inom sitt verksamhetsområde.
Jord- och skogsbruksministeriet betalar de medel som anvisats för skogscentralerna som förskott enligt det av skogscentralen uppskattade behovet för myndighetsfunktioner på konton som skogscentralen i egenskap av redogörare öppnat för den betalningstrafik från staten och som administreras av skogscentralens myndighetsfunktion. Jord- och skogsbruksministeriet godkänner de personer som får användningsrätt till detta konto. Medel får lyftas från kontot endast för betalning av utgifter som grundar sig på beslut av myndighetschefen.
Enligt 24 § finansieringslagen beviljar skogscentralens myndighetsfunktion på ansökan finansiering för åtgärder enligt finansieringslagen åt enskilda jordägare antingen som stöd eller som lån. Innan finansieringen utbetalas åt de enskilda jordägarna genomför skogscentralens myndighetsfunktion en administrativ granskning samt en terränginspektion av projektet enligt jord- och skogsbruksministeriets föreskrifter och anvisningar om dokumentkontroll.
Skogscentralens myndighetsfunktion redovisar månatligen för de medel som använts för verksamhet enligt finansieringslagen till jord- och skogsbruksministeriet som fungerar som räkenskapsverk. Redovisningsmaterialet granskas systemtekniskt vid skogscentralen och skickas elektroniskt vidare till jord- och skogsbruksministeriets skogsavdelning. Systemet för kontroll och överföring av transaktioner som har planerats av jord- och skogsbruksministeriets skogsavdelning har tagits i bruk 1.1.2003. Systemets funktion har presenterats för statens revisionsverk och för jord- och skogsbruksministeriets enhet för intern revision, och dessa har konstaterat att systemet fungerar.
För skogscentralens redovisning granskar jord- och skogsbruksministeriets skogsavdelning vidare månatligen både i jord- och skogsbruksministeriets och i skogscentralens bokföring de förskott som utbetalats till skogscentralen, liksom också skogscentralernas redovisade användning av medel.
Jord- och skogsbruksministeriets skogsavdelning ansvarar för tillsynen av de terränginspektioner som utförs av skogscentralernas myndighetsfunktion. Vid inspektionerna granskar ministeriet de inspektionsförfaranden som skogscentralernas myndighetsfunktion tillämpat, och kontrollerar att de projekt enligt finansieringslagen som myndighetsfunktionen inspekterat uppfyller bestämmelserna.
Jord- och skogsbruksministeriets skogsavdelning gör därtill inspektioner gällande administrationen av projekt och bokföringen av dessa vid skogscentralerna. Skogscentralerna granskas enligt ett tillsynsprogram som läggs upp för tre år åt gången. Tillsynsprogrammet kompletteras varje år med vissa granskningar som gäller alla skogscentraler. Tillsynsprogrammet har meddelats till kännedom för statens revisionsverk och jord- och skogsbruksministeriets enhet för intern revision.
Vid den granskning som gjordes av jord- och skogsbruksministeriets skogsavdelning år 2006 framkom misstankar om att medel enligt finansieringslagen skulle ha missbrukats vid skogscentralen för sydöstra Finland.
Jord- och skogsbruksministeriets tillsatta revisor granskar årligen administrationen och bokföringen av de medel som anvisats åt skogscentralerna, också i fråga om medel som anvisats för tryggande av virkesproduktionens uthållighet.
På grund av de oklarheter gällande medel anvisade för tryggande av virkesproduktionens uthållighet vid skogscentralen för sydöstra Finland som framkom vid övervakningen i slutet av augusti meddelade jord- och skogsbruksministeriet chefen för myndighetsfunktionen vid skogscentralen för sydöstra Finland att förfarandena gällande användningen av medel som anvisats för tryggande av virkesproduktionens uthållighet skall omorganiseras. Ministeriet sände en begäran om undersökning till polisanstalten i Kotka härad som skall utreda ärendet. Tillsammans med det revisionsbolag som tillsatts som revisor för skogscentralen har man sett över skogscentralens revisionspraxis i allmänhet och praxisen vid skogscentralen för sydöstra Finland i synnerhet.
Ministeriets representanter har förhandlat med ledningen och direktionen av sydöstra Finland samt med de förtroendevalda för skogscentralerna om situationen och den fortsatta verksamheten.
Skogscentralens kundfinansierade verksamhet omfattas inte av ministeriets direkta resultatstyrning även om ministeriet övervakar denna verksamhet.
Jord- och skogsbruksministeriet har föreslagit att ett tillägg på 1,2 miljoner euro tas upp i statsbudgeten för detta år under moment 30.60.42 (statsbidrag till organisationer för främjande och övervakning av skogsbruk). Tilläggsfinansiering behövs för att trygga skogscentralernas lagstadgade verksamhet till slutet av år 2006. För skogscentralen för sydöstra Finland har i år beviljats 2 327 650 euro. I statens budgetförslag för år 2007 föreslås att under moment 30.60.42 till organisationer för främjande och övervakning av skogsbruk anvisas sammanlagt 42,789 miljoner euro. Det föreslås att skogscentralernas andel fördelas regionalt, enligt nyckeltal som anger deras arbetsmängd.
Helsingfors den 12 oktober 2006
Jord- och skogsbruksminister Juha Korkeaoja