Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 852/2008 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 852/2008 vp - Raimo Vistbacka /ps

Tehostetun asumispalvelun maksujen huomioiminen maksukaton määräytymisessä

Eduskunnan puhemiehelle

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 6 a §:n mukaan kohtuuttoman korkeaksi nousevan maksurasituksen estämiseksi on asiakasmaksuista palvelujen käyttäjälle kalenterivuoden aikana aiheutuvilla kustannuksilla 590 euron enimmäismäärä eli maksukatto. Maksukaton ylittymisen jälkeen ovat maksukattoon sisältyvät palvelut maksuttomia asianomaisen kalenterivuoden loppuun. Palvelujen käyttäjältä perittyjen maksujen yhteismäärää laskettaessa otetaan huomioon kalenterivuoden aikana perityt maksut terveyskeskuksen avosairaanhoidon lääkäripalveluista, yksilökohtaisesta fysioterapiasta, poliklinikkakäynnistä, päiväkirurgisesta hoidosta, sarjahoidosta, yö- ja päivähoidosta, kuntoutushoidosta sekä lyhytaikaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoidosta.

Ongelmallista voimassa olevassa laissa on se, että monet tarvitsevat sellaisia hoivapalveluja, joita ei lueta lyhytaikaiseksi laitoshoidoksi vaan lyhytaikaiseksi asumispalveluksi, joka ei kerrytä maksukattoa. Esimerkiksi omaishoitajan sairastuessa tai muuten estyessä hoitamasta läheistään tarvitaan usein tällaista ulkopuolista hoivapalvelua. Monesti on kyse tehostetun asumispalvelun tarpeessa olevista henkilöistä, jotka eivät tule toimeen ilman ympärivuorokautista hoitoa. Usein tällainen asumispalveluksi luettava hoito on yhteiskunnalle kustannuksiltaan edullisempaa kuin laitoshoito. Näin ollen hallituksen tulisi tarkentaa lainsäädäntöä siltä osin, että asiakasmaksulain mukaista maksukattoa kerryttäisivät myös sellaiset hoidot, jotka nyt luetaan asumispalveluiksi mutta annetaan henkilöille, jotka tosiasiallisesti tarvitsevat tehostettua asumispalvelua eli hoitoa ympäri vuorokauden.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamiseksi siten, että palvelun käyttäjältä perittyjen maksujen yhteismäärää laskettaessa otetaan huomioon myös sellaiset nykyään lyhytaikaisiin asumispalveluihin luettavat maksut, jotka ovat syntyneet tehostetusta asumispalvelusta, jossa lyhytaikaisia hoivapalveluja annetaan ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville henkilöille esimerkiksi silloin, kun omaishoitaja on sairastunut tai muuten estynyt hoitamasta läheistään?

Helsingissä 14 päivänä marraskuuta 2008

Raimo Vistbacka /ps
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 852/2008 vp:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamiseksi siten, että palvelun käyttäjältä perittyjen maksujen yhteismäärää laskettaessa otetaan huomioon myös sellaiset nykyään lyhytaikaisiin asumispalveluihin luettavat maksut, jotka ovat syntyneet tehostetusta asumispalvelusta, jossa lyhytaikaisia hoivapalveluja annetaan ympärivuorokautista hoitoa tarvitseville henkilöille esimerkiksi silloin, kun omaishoitaja on sairastunut tai muuten estynyt hoitamasta läheistään?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) 6 a §:ssä on säädetty palvelun käyttäjältä julkisesta terveydenhuollosta perittävien maksujen vuosittaisesta enimmäismäärästä kohtuuttoman korkeaksi nousevan maksurasituksen estämiseksi. Sairausvakuutuslain (1224/2004) 4 luvun 7 §:ssä ja 5 luvun 8 §:ssä on lisäksi säädetty palvelun käyttäjältä matkakustannuksista ja lääkekuluista perittävien omavastuuosuuksien enimmäismäärästä.

Terveydenhuollosta perittävät asiakasmaksut on säädetty tulosidonnaisiksi yleensä sellaisissa tilanteissa, joissa palvelujen käyttö kestää pidempään. Tällöin palvelun käyttäjältä perittävät maksut määräytyvät automaattisesti hänen maksukykynsä mukaan. Julkisista terveydenhuollon palveluista perittävien maksujen maksukatto on puolestaan luotu estämään palvelun käytöstä aiheutuvien kokonaiskustannusten nousu kohtuuttoman suureksi silloin, kun joudutaan käyttämään paljon ja pitkään sellaisia sairaanhoidon palveluja, joista peritään tasasuuruisia asiakasmaksuja. Tällaiset tasasuuruiset maksut aiheuttavat sitä suuremman rasituksen palvelun käyttäjälle mitä pienemmät tulot hänellä on. Terveydenhuollon maksukaton lisäksi maksujärjestelmään on myös luotu käyttäjän kannalta maksuja varsin tehokkaasti rajaavia ns. välikattoja, kuten terveyskeskuslääkärin käyntimaksu, sarjahoidon maksu ja alle 18-vuotiaiden laitoshoidon maksu.

Palvelun käyttäjien maksurasituksen kohtuullistamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon maksujärjestelmässä on maksukattojen lisäksi mahdollistettu asiakasmaksujen alentaminen tai perimättä jättäminen yksittäistapauksissa suoritettavan harkinnan mukaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 11 §:n mukaan kunnan on jätettävä perimättä tai alennettava sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Lisäksi palvelun tuottava kunta on voinut päättää, että muitakin maksuja jätetään perimättä tai alennetaan kyseisillä perusteilla. Kunnat voivat alentaa tai jättää perimättä maksuja myös huollollisten näkökohtien perusteella.

Eduskunta on jo aiemmin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muutosesitykseen antamassaan vastauksessa (EV 211/2001 vp , HE 187/2001 vp ) edellyttänyt, että hallitus selvittää terveydenhuollon asiakasmaksujen ja maksukaton samoin kuin sairausvakuutuslain mukaisten omavastuiden vaikutuksia palvelujen käyttäjien ja kuntien taloudelliseen asemaan sekä selvittää erilaiset vaihtoehdot yhtenäisen, kaikki terveydenhoidon menot kattavan asiakkaan maksukyvyn huomioon ottavan maksukaton aikaansaamiseksi. Eduskunta edellytti myös keväällä 2008 maksu-uudistuksen käsittelyssä antamassaan vastauksessa (EV 50/2008 vp, HE 37/2008 vp), että terveydenhuollon maksukattouudistus valmistellaan pikaisesti. Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan sisältyy linjaus, jonka mukaan "sosiaali- ja terveydenhuoltoon luodaan oikeudenmukaisempi maksukattojärjestelmä paljon palveluja ja lääkkeitä käyttävien aseman parantamiseksi. Samalla järjestelmää uudistetaan siten, etteivät asiakasmaksut johda epätarkoituksenmukaisiin hoitovalintoihin."

Vuonna 2005 mietintönsä jättänyt sosiaali- ja terveydenhuollon maksupolitiikan ja maksujärjestelmän uudistamista selvittänyt toimikunta arvioi kattavasti sosiaali- ja terveydenhuollon maksupolitiikan ja maksujärjestelmän kehittämistarpeita. Samassa yhteydessä tarkasteltiin myös kunnallisen terveydenhuollon ja sairausvakuutuksen korvaaman hoidon maksukattojen yhdistämismahdollisuutta, mutta tarkemmat kannanotot maksukattojen yhdistämisestä jäivät jatkoselvittelyyn. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman sosiaaliturvan uudistamiskomitean, ns. SATA-komitean, eräänä tehtävänä on osana laajempaa sosiaaliturvan kokonaisuudistusta selvittää maksukattojen yhdistämismahdollisuutta. Selvityksen tavoitteena on arvioida erilaisia vaihtoehtoja maksukattojen yhdistämiseksi sekä sitä, millä muulla vaihtoehtoisella mallilla paljon kunnallisia palveluja ja lääkkeitä käyttävien asemaa voitaisiin parantaa oikeudenmukaisella tavalla. Eri vaihtoehtojen tarkastelun lähtökohtana on kustannusneutraali lopputulos ja vaihtoehtojen toteuttamisen vaikutuksia tarkastellaan palveluja käyttävien potilaiden sekä kunnallisen terveydenhuollon ja sairausvakuutuksen kannalta.

SATA-komitean laatimien sosiaaliturvauudistuksen kokonaislinjauksien on määrä olla valmiit vuoden 2008 loppuun mennessä. Lisäksi vuoden 2010 alusta voimaan tulevat lakiehdotukset on oltava käytettävissä vuoden 2009 huhtikuun loppuun mennessä. Muilta osin ehdotusten ja lainsäädännön kokonaisuudistuksen on oltava valmiina vuoden 2009 loppuun mennessä.

Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2008

Peruspalveluministeri Paula Risikko
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 852/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf:

Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att ändra lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården, så att man vid uträkningen av det totala beloppet av de avgifter som serviceanvändaren har betalat beaktar också sådana avgifter som numera räknas till avgifter för kortvarig boendeservice och som orsakas av förstärkt boendeservice där vårdbehövande erbjuds kortvariga vård- och omsorgstjänster dygnet runt, till exempel om närståendevårdaren är sjuk eller annars förhindrad att ta hand om sin närstående?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

I 6 a § i lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården (734/1992) finns bestämmelser om det maximibelopp som årligen får tas ut för offentlig hälso- och sjukvård i form av klientavgifter av den som använder tjänsterna för att förhindra en oskäligt stor avgiftsbörda. I 4 kap. 7 § och i 5 kap. 8 § i sjukförsäkringslagen (1224/2004) finns dessutom bestämmelser om ett maximibelopp för de självriskandelar som tas ut för resekostnader och läkemedelskostnader av den som använder tjänsterna.

Enligt lagen är de klientavgifter som tas ut inom hälso- och sjukvården som regel inkomstbundna i sådana fall när tjänsterna utnyttjas under längre tid. Då fastställs de avgifter som serviceanvändaren ska betala automatiskt enligt personens betalningsförmåga. Avgiftstaket för de avgifter som tas ut för tjänsterna inom den offentliga hälso- och sjukvården har i sin tur fastställts så att det ska förhindra att de totala kostnaderna för användningen av tjänsterna blir oskäligt höga när någon långvarigt och i stor omfattning behöver utnyttja sjukvårdstjänster för vilka de avgifter som tas ut är jämnstora. För serviceanvändarna innebär sådana jämnstora klientavgifter en större avgiftsbörda ju mindre inkomster de har. Förutom avgiftstaket inom hälso- och sjukvården har avgiftssystemet också s.k. mellantak, såsom avgifterna för läkarbesök på hälsovårdscentral, för behandlingsserier och för institutionell vård av unga under 18 år, vilket synnerligen effektivt sänker användarnas avgifter.

För att förhindra att serviceanvändarens avgiftsbörda inom social- och hälsovårdens avgiftssystem blir oskäligt stor har man infört avgiftstak och dessutom gjort det möjligt att i enskilda fall efter prövning sänka klientavgifterna eller låta bli att ta ut en avgift. Enligt 11 § i lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården ska kommunen efterskänka eller sänka en avgift som har fastställts för socialvårdsservice och en sådan avgift för hälsovårdsservice som bestäms enligt en persons betalningsförmåga till den del förutsättningarna för personens eller familjens försörjning eller personens lagstadgade försörjningsplikt äventyras av att avgiften tas ut. Dessutom kan den kommun som producerar servicen besluta att också andra avgifter kan efterskänkas eller nedsättas på samma grunder. En kommun kan också nedsätta eller efterskänka avgifter, om det är befogat med hänsyn till omsorgsaspekter.

Riksdagen har redan tidigare i sitt svar på propositionen med förslag till ändring av lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården (RSv 211/2001 rd, RP 187/2001 rd) förutsatt att regeringen ska utreda hur klientavgifterna inom hälsovården och avgiftstaket samt självriskandelarna enligt sjukförsäkringslagen påverkar användningen av servicen samt klienternas och kommunernas ekonomiska ställning. Vidare förutsätter riksdagen att regeringen utreder alternativa möjligheter att åstadkomma ett enhetligt avgiftstak som täcker alla hälsovårdsutgifter och beaktar klientens betalningsförmåga. Våren 2008 i sitt svar i samband med behandlingen av ändringen av klientavgifterna (RSv 50/2008 rd, RP 37/2008 rd) förutsatte riksdagen också att en avgiftstaksreform inom hälso- och sjukvården bereds så snabbt som möjligt. I programmet för statsminister Matti Vanhanens andra regering anges ett mål enligt vilket det inom social- och hälsovården ska "skapas ett rättvisare system med avgiftstak för att förbättra ställningen för dem som använder tjänster och läkemedel i stor utsträckning. Samtidigt revideras systemet så att klientavgifterna inte leder till icke-ändamålsenliga vårdval."

Kommissionen för en revidering av avgiftspolitiken och avgiftssystemet inom social- och hälsovården, som lämnade sitt betänkande 2005, har gjort en heltäckande bedömning av behoven av att utveckla avgiftspolitiken och avgiftssystemet inom social- och hälsovården. Samtidigt har kommissionen också undersökt möjligheten att samordna avgiftstaken för den kommunala hälso- och sjukvården och den vård som ersätts från sjukförsäkringen, men närmare ställning till en samordning av avgiftstaken tas först efter fortsatta utredningar. Kommittén för en revidering av den sociala tryggheten, den s.k. SATA-kommittén, som har tillsatts av social- och hälsovårdsministeriet, har bland annat som uppgift att inom ramen för en mer genomgripande reform av den sociala tryggheten utreda möjligheten att samordna avgiftstaken. Syftet med utredningen är bedöma dels vilka olika alternativ det finns för en samordning av avgiftstaken, dels enligt vilken annan alternativ modell ställningen för dem som ofta utnyttjar kommunala tjänster och använder mycket läkemedel ska kunna förbättras på ett rättvist sätt. Utgångspunkten för bedömningen av olika alternativ är ett kostnadsneutralt utfall, och effekterna av de olika alternativen bedöms med tanke på de patienter som ofta utnyttjar tjänsterna och ur den kommunala hälso- och sjukvårdens och sjukförsäkringens synvinkel.

De samlade riktlinjer som utarbetas av SATA-kommittén ska vara klara i slutet av 2008. Dessutom ska de lagförslag som träder i kraft i början av 2010 stå till förfogande i slutet av april 2009. I övrigt ska förslagen och totalrevideringen av lagstiftningen vara klara i slutet av 2009.

Helsingfors den 3 december 2008

Omsorgsminister Paula Risikko