KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2010 vp

Suomessa pidetään julkisin varoin yllä kahta terveydenhuoltojärjestelmää; julkista ja ns. yksityistä, jonka kustannuksista Kansaneläkelaitos maksaa merkittävän osan. Kansalaisilla, jotka ovat työterveyshuollon piirissä, on yleisesti hyvät terveyspalvelut. Kansalaiset, jotka ovat työelämän ulkopuolella ja joutuvat käyttämään terveyskeskusten palveluita, eivät saa läheskään aina kunnollisia palveluita.

Terveyskeskukset käyttävät laajasti yksityisten yhtiöiden ns. keikkalääkäreitä, koska lääkärinvirkoja ei ole saatu täytettyä. Monissa terveyskeskuksissa ei ole yhtään vakituista lääkäriä, ja monissa isoissakin terveyskeskuksissa myös Etelä-Suomessa pääosa lääkäreistä on keikkalääkäreitä. Vaihtuvien keikkalääkärien käyttö on erityisesti pitkäaikaissairaiden kannalta huonoa palvelua. Keikkalääkärien käyttö on myös kuntien kannalta kallis ratkaisu. Lääkärien joukossa on myös henkilöitä, joiden suomen kielen taito on puutteellinen. Keikkalääkärit määräävät usein potilaille tarpeettomia tutkimuksia. He kirjoittavat lähetteitä erikoissairaanhoitoon, vaikka siihen ei ole aihetta. Tämä nostaa tarpeettomasti kustannuksia.

Terveyskeskuksissa on lääkäripulan takia myös usein jonoja. Monet kansalaiset joutuvat turvautumaan yksityisiin lääkäripalveluihin. Kaikille se ei ole taloudellisesti mahdollista.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä kunnollisten terveyspalveluiden takaamiseksi ja lääkäripulan poistamiseksi,

aikooko hallitus siirtyä yhteen julkiseen perusterveydenhoitoon nykyisten kahden järjestelmän sijasta ja

mitä hallitus aikoo tehdä, että lääkäreillä on riittävä kielitaito ymmärtääkseen potilasta?

Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2010

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Risto Kuisman /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 857/2010 vp:

Mitä hallitus aikoo tehdä kunnollisten terveyspalveluiden takaamiseksi ja lää-käripulan poistamiseksi,

aikooko hallitus siirtyä yhteen julkiseen perusterveydenhoitoon nykyisten kahden järjestelmän sijasta ja

mitä hallitus aikoo tehdä, että lääkäreillä on riittävä kielitaito ymmärtääkseenpotilasta?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Julkisen tahon on vastattava riittävien terveyspalvelujen järjestämisestä niin, että ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut yhdenvertaisesti riippumatta asuinpaikastaan, varallisuudestaan tai muista syistä. Hallitus on huomioinut terveyspalvelujen kehittämisen monipuolisesti osana sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuutta. Lainsäädäntöä on uudistettu, informaatio-ohjausta tehostettu ja kehittämistä tuettu sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisella kehittämisohjelmalla (Kaste). Erityisesti perusterveydenhuoltoa on tuettu Toimiva terveyskeskus -ohjelmalla, joka osana Kaste-ohjelmaa ohjaa yli puolta Suomen kunnista kattavia kehittämishankkeita. Terveyden edistämisen politiikkaohjelma sekä Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluinnovaatiohanke tuottavat ratkaisuja myös terveyspalvelujen kehittämiseen.

Lainsäädännön uudistamisessa tärkein yksittäinen hanke on ollut terveydenhuoltolaki. Hallituksen esitys tästä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sisältöjä säätävästä laista annettiin kesäkuussa 2010, ja sen valiokuntakäsittely eduskunnassa on loppuvaiheessaan. Terveydenhuoltolakiesityksessä perusterveydenhuollon vahvistamiseen ja terveydenhuollon yhteistyöhön liittyvät säädökset ovat tärkeimpiä terveyspalvelujen kehittämisen ja varmistamisen kannalta. Lain suuri merkitys on sen asiakaskeskeisyydessä samoin kuin potilasturvallisuudessa ja laadun kehittämisessä. Terveyspalvelujen tarpeen vähentämistä tavoitellaan säätämällä terveyden edistämisestä ja terveyserojen kaventamisesta aiempaa lainsäädäntöä vahvemmin. Terveyspalvelujen takaamiseksi myös terveydenhuoltolain mahdollisuudet julkisten terveyspalvelujen kustannusten nousun hillinnässä ovat merkittävät.

Keskeinen osa terveyskeskustyön houkuttelevuuden lisäämistä on siellä työskentelevien ammattilaisten yhteistyön ja työnjaon kehittäminen. Terveydenhuollon ammattihenkilölain muutoksella mahdollistetaan sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja kätilöiden rajattu lääkkeenmäärääminen. Hoitajien mahdollisuudella lääkityksen aloitukseen ja reseptinuusintaan tietyissä yleisissä taudeissa tavoitellaan lääkäreiden työajan vapauttamista lääketieteellistä osaamista vaativien potilaiden hoitoon. Myös pitkäaikaissairaiden potilaiden hoitosuunnitelman mukaista toteutusta ja seurantaa siirretään lisäkoulutettujen hoitajien tehtäväksi.

Lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen lisääminen vuodesta 2001 lähtien yli neljänneksellä on alkanut tuottaa suurempia määriä lääkäreitä työmarkkinoille. Uusia lääkäreitä Suomessa valmistuu vuosittain noin 600. Kaikkiaan laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2010 yhteensä 23 609. Heistä työikäisiä ja Suomessa asuvia oli 18 933. Kansallisen seurannan mukaan terveyskeskusten lääkärivaje on jo laskenut vuodesta 2008 vuoteen 2009 yli 11 prosentista alle seitsemään prosenttiin. Kehitys näyttäsi jatkuvan samansuuntaisena tänäkin vuonna. Lääkärityövoiman saatavuutta terveyskeskuksiin on parannettu lisäksi muun muassa muuttamalla valtioneuvoston asetusta lääkärin perusterveydenhuollon lisäkoulutuksesta siten, että vähintään 9 kuukautta kyseisestä koulutuksesta on suoritettava palvelussuhteessa kuntaan tai kuntayhtymään.

Nykyisen hallituksen ohjelmaan on kirjattu terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen selvitys. Se on juuri valmistumassa, ja selvityksen pohjalta saadaan tietoa tulevan terveydenhuollon rahoitusmallin pohjaksi. Nykyisen hallituksen aikana ei rahoitusjärjestelmää tulla muuttamaan.

Yhä useammat muiden EU-maiden lääkärit hankkivat laillistuksen Suomesta. Maassamme toimi vuodenvaihteessa 751 lääkäriä, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta, ja 1 125 lääkärin äidinkieli oli muu kuin suomi tai ruotsi.

Ulkomaisten lääkäreiden ammattipätevyyttä säätelevät kansainväliset säädökset ja sopimukset. Terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskeva keskeinen EU-lainsäädännön säädös on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/36/EY ammattipätevyyden tunnustamisesta. Terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevat direktiivin säännökset on Suomessa pantu täytäntöön muuttamalla terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettua lakia ja asetusta. Terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevaan lakiin on tehty lisäys tehtävien edellyttämästä kielitaidosta vuonna 2007. Terveydenhuollon ammattihenkilöllä tulee olla hänen hoitamiensa tehtävien edellyttämä riittävä kielitaito. (2007/1200; 18 a §). Direktiivin mukaisesti kielitaitovaatimus ei kuitenkaan voi olla EU/ETA- valtion kansalaiselle ammattipätevyyden tunnustamisen ehto, ja siksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) ei vaadi Suomen ja muiden EU/ETA-valtioiden kansalaisilta todistusta kielitaidosta.

Pohjoismaiden kansalaisiin sovelletaan Sopimusta eräiden terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöryhmien sekä eläinlääkäreiden yhteisistä pohjoismaisista työmarkkinoista (5.1.1994/2, SopS 2).

Mikäli hakija ei ole EU/ETA-valtion kansalainen, hänen on esitettävä hakemuksessaan Valviralle todistus suoritetusta valtionhallinnon kielitutkinnosta tai yleisestä kielitutkinnosta. Valtionhallinnon kielitutkinnosta vaaditaan tyydyttävä taitotaso ja yleisestä kielitutkinnosta keskitason tutkinto (tasot 3-4). Todistuksia suoritetuista suomen tai ruotsin kielen opinnoista, esimerkiksi kielikursseista, ei yksinään hyväksytä todistukseksi kielitaidosta.

Työnantajalla on lainmukainen velvollisuus aina edellyttää myös EU/ETA-valtion lääkäriltä ammatinharjoittamisen kannalta riittävää kielitaitoa.

Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2010

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 857/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Risto Kuisma /sd:

Vad tänker regeringen göra för att garantera adekvat hälso- och sjukvård och för att avhjälpa läkarbristen,

tänker regeringen införa ett enda offentligt primärvårdssystem i stället för de två system vi har i dag och

vad tänker regeringen göra för att läkarna ska ha tillräckliga språkkunskaper för att kunna förstå sina patienter?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Det allmänna ska se till att det finns tillräckliga hälso- och sjukvårdstjänster, så att alla har jämlik tillgång till den vård de behöver oavsett bostadsort, förmögenhet eller andra orsaker. Regeringen har fäst avseende vid en mångsidig utveckling av hälso- och sjukvården inom ramen för social- och hälsovården. Lagstiftningen har setts över, informationsstyrningen effektiviserats och utvecklingsarbetet stötts genom det nationella utvecklingsprogrammet för social- och hälsovård (Kaste). Primärvården har fått särskilt stöd genom programmet "Fungerande hälsovårdscentraler", som ingår i det nationella utvecklingsprogrammet och styr utvecklingsprojekt som tillsammans omfattar mer än hälften av Finlands kommuner. Politikprogrammet för hälsofrämjande och Serviceinnovationsprojektet för social- och hälsovården generar lösningar också för utveckling av hälso- och sjukvården.

Det enskilt viktigaste projektet när det gäller att se över lagstiftningen har varit den nya lagen om hälso- och sjukvård. Regeringens proposition om denna lag, som reglerar innehållet i primärvården och den specialiserade sjukvården, lämnades i juni 2010. Utskottsbehandlingen i riksdagen är nu inne på slutrakan. När det gäller att utveckla och trygga hälso- och sjukvården är de viktigaste bestämmelserna i den föreslagna lagen om hälso- och sjukvård de som gäller stärkt primärvård och samarbete inom hälso- och sjukvården. Det som gör lagen särskilt betydelsefull är dess kundorientering och betoningen av patientsäkerhet och kvalitetsutveckling. Ett mål är att minska behovet av hälso- och sjukvård, och detta eftersträvas genom större betoning av hälsofrämjande och minskade hälsoskillnader. Också de möjligheter som den nya lagen erbjuder att motverka kostnadsökning inom den offentliga vården är viktiga.

Ett viktigt inslag när det gäller att göra jobbet på hälsovårdscentralerna mer attraktivt är att förbättra samarbetet och arbetsfördelningen mellan centralernas yrkesutbildade arbetstagare. Genom en ändring av lagen om yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården blir det möjligt för sjukskötare, hälsovårdare och barnmorskor att i begränsad omfattning skriva ut läkemedel. Syftet med att ge vårdare möjlighet att inleda medicinering och förnya recept när det gäller vissa allmänna sjukdomar är att läkare ska få mer tid över för patientvård som kräver medicinsk expertis. Dessutom kommer vårdare som fått tillläggsutbildning också att börja ha hand om genomförande och uppföljning enligt långtidssjuka patienters vårdplan.

Antalet nybörjarplatser inom läkarutbildningen har ökat med 25 procent sedan 2001, och detta har nu börjat ge resultat i form av fler läkare på arbetsmarknaden. Årligen utexamineras ca 600 nya läkare i Finland, och den 1 januari 2010 fanns det totalt 23 609 legitimerade läkare. Av dem var 18 933 i arbetsför ålder och bosatta i Finland. Enligt den nationella bokföringen minskade läkarbristen på hälsovårdscentralerna från elva till mindre än sju procent från 2008 till 2009. Denna trend ser ut att hålla i sig även i år. Tillgången till läkare på hälsovårdscentralerna har dessutom förbättrats bland annat genom en ändring av stadrådets förordning om tilläggsutbildning för läkare inom primärvården så att minst nio månader av utbildningen i fråga ska genomgås i anställningsförhållande till en kommun eller en samkommun.

Enligt den nuvarande regeringens program ska frågan om ett system med många finansieringskanaler för hälso- och sjukvården utredas. Utredningen håller på att färdigställas, och utifrån den får vi faktaunderlag för den blivande finansieringsmodellen för hälso- och sjukvården. Under den nuvarande regeringens tid kommer finansieringssystemet inte att ändras.

Allt fler läkare från andra EU-länder skaffar sig legitimering i Finland. Vid årsskiftet arbetade 751 läkare i Finland som inte hade finskt medborgarskap, och 1 125 läkare hade ett annat modersmål än finska eller svenska.

De utländska läkarnas behörighet regleras i internationella rättsakter och avtal. Den viktigaste EU-rättsakten i fråga om behörigheten för yrkesutbildad vårdpersonal utgörs av Europaparlamentets och rådets direktiv 2005/36/EG om erkännande av yrkeskvalifikationer. I Finland har direktivets bestämmelser genomförts genom ändring av lagen och förordningen om yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården. Lagen fick en bestämmelse om vilka språkkunskaper uppgifterna kräver 2007. En yrkesutbildad person inom hälso- och sjukvården ska ha sådana tillräckliga språkkunskaper som förutsätts i de uppgifter han eller hon sköter (1200/2007; 18 a §). Enligt direktivet får krav på språkkunskaper ändå inte vara ett villkor för att en medborgare i en EU/EES-stat ska få sina yrkeskvalifikationer erkända. Av denna anledning kräver Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården (Valvira) inte något intyg på språkkunskaper av medborgare i Finland och andra EU/EES-stater. För nordiska medborgare gäller överenskommelsen om gemensam nordisk arbetsmarknad för viss hälso- och sjukvårdspersonal och veterinärer (FördrS 2/5.1.1994).

Om den sökande inte är EU/EES-medborgare ska han eller hon i sin ansökan för tillstånds- och tillsynsverket visa upp ett intyg över avlagd språkexamen för statsförvaltningen eller allmän språkexamen. Av dem som avlagt språkexamen för statsförvaltningen krävs nöjaktig nivå och av dem avlagt allmän språkexamen mellannivåerna 3 och 4. Intyg över studier i finska eller svenska, exempel språkkurser, godkänns inte i sig som intyg över språkkunskaper.

Arbetsgivaren har en lagstadgad skyldighet att också av läkare från EU/EES-stater alltid kräva tillräckliga språkkunskaper för utövande av yrket.

Helsingfors den 9 november 2010