Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 862/2010 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 862/2010 vp - Pentti Tiusanen /vas

Hoitolaitosten, hoivakotien ja kotisairaanhoidon aivoverenkiertohäiriöpotilaiden kohtelu

Eduskunnan puhemiehelle

Perustuslain 19 §:n mukaan "Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä."

Perustuslain 6 §:n mukaan kansalaisten, myös vammaisten, kohtelun tulee olla tasa-arvoista. "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella", kuuluu perustuslain yhdenvertaisuuden määritelmä.

Julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan (Suomen Lääkärilehti 7.10.2010, HS 17.10.2010) hätäkeskus lähetti Helsingissä palvelutalossa asuvalle aivoverenkiertohäiriön saaneelle potilaalle ambulanssin 2,5 tunnin kuluttua avunpyynnöstä. Syynä on hätäkeskuksen käytäntö luokittaa, kuten HYKS ja Helsingin kaupunki, "kaikki hoitolaitosten, hoivakotien ja kotisairaanhoidon toimintakykyrajoitteisten potilaiden aivoverenkiertohäiriötehtävät kiireettömiksi, palvelutalo ei ole hoitolaitos" (HYKSin ensihoitoyksikön ylilääkäri Markku Kuisma, Suomen Lääkärilehti 7.10.2010).

HYKSin ja sairaanhoitopiirien hoitoonohjaus velvoittaa kaikkia lähettäviä lääkäreitä ja ensihoitopalveluja. "Ohjeissa todetaan, ettei Meilahteen tule ohjata ei-omatoimisia potilaita", toteaa ylilääkäri Kuisma edelleen Suomen Lääkärilehdessä. Ei-omatoiminen potilas on henkilö, joka on laitoshoidossa tai tarvitsee toisen henkilön apua päivittäistoiminnoissa eli ruokailussa, henkilökohtaisessa hygieniassa tai sisällä liikkuessaan useammin kuin kerran viikossa.

Julkisuudessa olleessa tapauksessa kyse oli palvelutalossa asuvasta henkilöstä, joka oli iäkäs mutta ei kuitenkaan edes asunut ns. hoitolaitoksessa, kuten esimerkiksi hoivakodissa. Tältä osin Helsingin hälytyskeskus tulkitsi potilaan ambulanssitarpeen toisin kuin HYKSin ja sairaanhoitopiirien kuntien hoitoonohjaus.

Vakava kysymys kuitenkin on, ettei hoitolaitoksiin, hoivakoteihin tai kotisairaanhoitoon koskaan lähetetä aivoverenkiertohäiriön kyseessä ollessa ambulanssia kiireelliseen tehtävään eli saattamaan potilas mahdollisimman nopeasti diagnoosin ja mahdollisen hoidon piiriin.

Hoivakodeissa ja kotisairaanhoidon piirissä on potilaita ja asiakkaita, joiden terveydentilaa ei voi kategorisesti pitää kontraindikoituna esimerkiksi aivoinfarktin vaativaan liotushoitoon. Moni "aivoverenkierron häiriöksi" ennakoitu potilas saattaa kärsiä esimerkiksi subduralin hematoman (kovankalvon alaisen verenpurkauman) aiheuttamista oireista. Tila voidaan parantaa operaatiolla, jonka potilas yleensä kestää hyvin mutta joka vaatii keskussairaalassa tehtävää nopeaa diagnoosia (CT, MRI).

Aivoverenkiertohäiriö vaatii differentiaalidiagnoosin, sillä suoraan sydänperäiset syyt saattavat näyttäytyä aivoverenkiertohäiriönä. Lisäksi aivoverenkiertohäiriön hoito on perusteltua ja mahdollista potilaan iästä riippumatta. Siitä saattaa olla erityistä hyötyä myös hoitolaitosten, hoivakotien ja kotisairaanhoidon piirissä oleville potilaille ja asukkaille, jotka ovat hyvinkin eri-ikäisiä sekä terveydentilaltaan erilaisia.

HYKSin ja sairaanhoitopiirin kuntien hoitoonohjausta voidaan pitää syrjivänä, koska "hyväksyttävää syytä" poiketa perustuslain 6 §:n säännöistä yhdenvertaisuudesta ei vaikuttaisi olevan.

Tampereen ja Turun ylipistolliset keskussairaalat eivät ennalta estä hoitoon pääsyä sen mukaan, mikä on hoitoa tarvitsevien asuin- tai hoitopaikka.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallituksen mielestä perusteltua ja perustuslain mukaista määrittää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osakaskuntien tavoin hoivalaitosten, kuten hoivakotien ja kotisairaanhoidon, asukkaat diagnoosin ja hoidon ulkopuolelle, kun kyseessä on aivoverenkierron häiriö?

Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2010

Pentti Tiusanen /vas
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pentti Tiusasen /vas näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 862/2010 vp:

Onko hallituksen mielestä perusteltua ja perustuslain mukaista määrittää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osakaskuntien tavoin hoivalaitosten, kuten hoivakotien ja kotisairaanhoidon asukkaat, diagnoosin ja hoidon ulkopuolelle, kun kyseessä on aivoverenkierron häiriö?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomessa, kuten muissakin länsimaissa, aivoverenkiertohäiriöt ovat kolmanneksi yleisin kuolinsyy sepelvaltimotaudin ja syöpäsairauksien jälkeen. Sairastuneiden tehokkaalla hoidolla voidaan huomattavasti vähentää sairauden aiheuttamia vammautumisia. Tärkein hoidon lopputulosta parantava tekijä on halvausoireen varhainen tutkimus ja hoito. Parhaat tulokset saavutetaan, jos potilasta hoidetaan akuuttivaiheessa siihen erikoistuneessa neurologisessa aivoverenkierron häiriöiden hoitoyksikössä. Oireiden ilmettyä välitön puhelinkontakti hätäkeskukseen ja kiireellinen ambulanssikuljetus akuuttisairaalan päivystyspoliklinikalle nopeuttavat ratkaisevasti aivohalvauksen hoidon aloittamista.

Liuotushoito on aivoverenkierron häiriön tehokas hoitomuoto. Parhaimmillaan sillä voidaan saavuttaa täysi oireettomuus. Liuotushoitoa harkittaessa ambulanssikuljetus ja oireen oikea diagnosointi ovat erityisen kiireellisiä, koska liuotushoito tulee aloittaa muutaman tunnin kuluessa oireiden ilmentymisestä. Liuotushoito ei kuitenkaan sovi kaikille potilaille. Hoitoon liittyy riskejä, erityisesti aivoperäisen verenvuodon riski. Riskit ovat suuremmat iäkkäillä monisairailla potilailla. Riskien ja nopean toiminnan vaatimusten takia liuotushoitoa voidaan parhaimmillaankin antaa vain osalle potilaista.

Aivohalvauspotilaiden akuuttihoito on yksilöllistä. Kullekin potilaalle pyritään kliinisen arvion ja kuvantamistutkimusten avulla löytämään paras potilaan ennustetta ja kuntoutumista tukeva hoitolinja. Kaikissa keskus- ja aluesairaaloissa ei ole kattavaa päivystysvalmiutta neurologian erikoislääkärin hoitopäätöksellä annettavaan liuotushoitoon. Niin sanotussa telestroke-toimintamallissa kokenut neurologian erikoislääkäri seuraa kuvayhteyden avulla aivoverenkiertohäiriöpotilaan tutkimusta sairaalassa, johon potilas on tuotu. Lääkäri neuvoo liuotuspäätöksen tekemisessä ja hoidon toteutuksessa, jos siihen päädytään.

Jokaiselle on perustuslaissa taattu riittävät terveyspalvelut ilman syrjintää. Kunnan tulee järjestää asukkaidensa sairaanhoito ja huolehtia sairaankuljetuksen järjestämisestä. Potilaita ei voi asettaa sairaanhoidon tai sairaankuljetuksen järjestämisessä keskenään eriarvoiseen asemaan pelkästään heidän asumismuotonsa perusteella, vaan hoidon tulee perustua potilaan lääketieteelliseen tarpeeseen. Kunnan tulee järjestää alueensa sairaankuljetus- ja ensihoitopalvelujen riittävä valmius kansanterveyslain sekä sairaankuljetusasetuksen edellyttämällä tavalla. Hätäkeskukset ovat osa ensihoitoketjua. Hätäkeskuksen tehtävänä on tunnistaa todellinen lääketieteellinen hätätilanne ja kohdistaa käytettävissä olevat voimavarat oikein tehtävän kiireellisyyden mukaan. Hätäkeskus tarvitsee kaiken tilanteen kiireellisyyden ja potilaan riskin arvioinnin kannalta olennaisen tiedon. Hätäkeskuksella ei ole yleistä velvollisuutta lähettää sairasautoa kohteeseen aina kun sitä pyydetään, vaan vaste eli ensihoito- ja kuljetustarve arvioidaan tilanteen mukaisesti. Arvioinnin lähtökohtana tulee kuitenkin olla potilaan tila ja avuntarve, ei asumismuoto.

Terveystoimen hätäpuhelujen käsittelystä ja riskinarviosta on laadittu ohje, joka on käytössä hätäkeskuksissa. Riskinarvio-ohje tullaan päivittämään hätäkeskusuudistuksen yhteydessä. Uudessa ohjeessa, jonka on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2011 alusta, ei oteta kantaa potilaan asuinpaikkaan, vaan riskinarvio perustuu pelkästään potilaan oireisiin. Potilasta ei voida koskaan jättää hänen terveydentilansa edellyttämän sairaanhoidon ulkopuolelle pelkästään hänen asumismuotonsa perusteella. Tämä ei siten ole mahdollista myöskään silloin, kun on kysymys aivoverenkierron häiriöstä.

Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2010

Peruspalveluministeri Paula Risikko
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 862/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Pentti Tiusanen /vänst:

Anser regeringen att det är motiverat och förenligt med grundlagen att på samma sätt som medlemskommunerna i Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt bestämma att personer som bor på vårdinrättningar, t.ex. på vårdhem och inom hemsjukvården, ska lämnas utan diagnos och vård när det är fråga om cirkulationsstörning i hjärnan?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

I Finland, liksom i de övriga västländerna, är cirkulationsstörningar i hjärnan den tredje vanligaste dödsorsaken efter kranskärlssjukdom och cancersjukdomar. Genom en effektiv vård av dem som insjuknat kan de fall då funktionsnedsättning uppstår till följd av sjukdomen minskas betydligt. Den viktigaste faktorn när det gäller att förbättra vårdens slutresultat är tidig undersökning och behandling av förlamningssymtomen. De bästa resultaten uppnås om patienten i akutskedet vårdas på en neurologisk vårdenhet som är specialiserad på cirkulationsstörningar i hjärnan. Omedelbar telefonkontakt till nödcentralen och akut ambulanstransport till jourpolikliniken vid ett akutsjukhus påskyndar på ett avgörande sätt inledandet av behandlingen av stroke.

Trombolysbehandling är en effektiv behandlingsform vid cirkulationsstörning i hjärnan. I bästa fall kan man uppnå total symtomfrihet med denna behandlingsform. När trombolysbehandling övervägs är det särskilt brådskande med ambulanstransport och rätt diagnostisering, eftersom trombolysbehandling bör sättas in inom några timmar från det att symtomen visat sig. Trombolysbehandling lämpar sig ändå inte för alla patienter. Behandlingen är förknippad med risker, särskilt risk för hjärnblödning. Riskerna är större för ålderstigna multisjuka patienter. På grund av riskerna och kravet på snabbt agerande kan trombolysbehandling också i bästa fall ges endast till en del av patienterna.

Akutvården av strokepatienter är individuell. För varje patient försöker man med hjälp av klinisk bedömning och diagnostiska avbildningsundersökningar hitta den behandlingslinje som bäst stödjer patientens prognos och rehabilitering. Alla central- och kretssjukhus har inte en heltäckande jourberedskap för trombolysbehandling som ges efter vårdbeslut av en specialist i neurologi. I den så kallade telestroke-modellen följer en erfaren neurolog med hjälp av en bildförbindelse undersökningen av patienten med cirkulationsstörning i hjärnan på det sjukhus dit patienten har förts. Läkaren ger råd när trombolysbeslutet fattas och ger instruktioner om genomförandet ifall man beslutar att sätta in trombolysbehandling.

I grundlagen garanteras var och en tillräckliga hälsovårdstjänster utan diskriminering. Kommunen ska ordna sjukvård för sina invånare och sörja för att sjuktransport ordnas. Patienter kan inte försättas i en sinsemellan ojämlik ställning när det gäller att ordna sjukvård eller sjuktransport enbart på basis av deras boendeform, utan vården ska grunda sig på patientens medicinska behov. Kommunen ska inom sitt område ordna tillräcklig beredskap för sjuktransporttjänster och prehospital akutsjukvård på det sätt som folkhälsolagen och förordningen om sjuktransport förutsätter. Nödcentralerna är en del av vårdkedjan inom den prehospitala akutsjukvården. Det är nödcentralens uppgift att identifiera en verklig medicinsk nödsituation och att rikta in de till buds stående resurserna på rätt sätt enligt hur brådskande uppdraget är. Nödcentralen behöver all information som är väsentlig med tanke på bedömningen av hur brådskande situationen är och vilka riskerna är för patienten. Nödcentralen har ingen allmän skyldighet att alltid skicka en ambulans till ett mål när någon begär det, utan insatsen, dvs. behovet av prehospital akutsjukvård och transport, bedöms enligt situationen. Utgångspunkten för bedömningen ska ändå vara patientens tillstånd och hjälpbehov, inte boendeformen.

Det har utarbetats en anvisning om hanteringen och riskbedömningen av nödsamtal som hör till hälsovårdsväsendet och anvisningen används på nödcentralerna. Anvisningen om riskbedömning kommer att uppdateras i samband med nödcentralsreformen. I den nya anvisningen, som avses träda i kraft vid ingången av år 2011, tas inte ställning till var patienten bor, utan riskbedömningen grundar sig enbart på patientens symtom. En patient får aldrig lämnas utan sådan sjukvård som patientens hälsotillstånd kräver enbart på basis av hans eller hennes boendeform. Således är detta inte heller möjligt när det är fråga om cirkulationsstörning i hjärnan.

Helsingfors den 9 november 2010

Omsorgsminister Paula Risikko