Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 89/2012 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 89/2012 vp - Timo Heinonen /kok

Eläinsuojelulain tulkinta

Eduskunnan puhemiehelle

Eläinten julma kohtelu tai välinpitämättömyys lemmikkejä kohtaan on yksi yleinen lehtijutun aihe tänä päivänä. Vaikka lainsäädäntöämme on tiukennettu, niin tapauksia tulee julki tasaiseen tahtiin. Lakia tiukennettiin niin, että eläinsuojelurikoksesta on säädetty nykyisin rangaistukseksi sakkoa tai neljästä kuukaudesta neljään vuotta vankeutta, kun aiemmin maksimirangaistus on ollut kaksi vuotta.

Tekijä voidaan tuomita, mikäli rikos on tehty erityisen raa"alla tavalla tai uhreina iso määrä eläimiä tai tekijä tavoittelee suurta taloudellista hyötyä. Törkeää eläinsuojelurikostuomiota seuraa myös eläintenpitokielto joko määräaikaisena tai pysyvänä. Määräaikainen kielto kestää vähintään vuoden.

Kokonaisuutena nykyinen eläinsuojelulaki tuli voimaan vuonna 1996 ja sen perusteena on, että eläimiä tulisi kohdella hyvin eikä niille saisi aiheuttaa kärsimystä.

Vuonna 2005 eläinsuojelurikoksesta tuomittiin 85 henkilöä, lievästä eläinsuojelurikoksesta 28 henkilöä ja eläinsuojelurikkomuksesta 90 henkilöä. Valtaosassa tapauksissa tuomittiin kuitenkin vain sakkoja.

Eläinsuojelurikostuomioiden ja tuomittujen eläintenpitokieltojen määrä on viime vuosina lisääntynyt. Oikeusrekisterikeskus on viime kesästä alkaen ylläpitänyt eläintenpitokieltomerkintöjä sähköisessä rekisterissä. Rekisteri ei kuitenkaan ole julkinen, vaan se on tarkoitettu lähinnä poliiseille ja eläinsuojeluvalvojille, mutta sen uskotaan tehostavan kieltojen valvontaa.

Näistä toimenpiteistä ja lain uudistuksista huolimatta tietoon tulee lähes päivittäin rikoksia, joissa kohteena on vastustuskyvytön ja ihmisen armoilla elävä eläin. On siis aihetta pohtia olisiko vielä enemmän tehtävissä.

Esille on noussut mm. se, että muun kuin sakkorangaistuksen saaminen on lopulta kuitenkin aika harvinaista. Osasyynä tähän on mainittu mm. syyttäjien vajavaiset tiedot eläintenpidosta.

Myös valvonnan suuntaaminen esimerkiksi hevosten kohdalla vain kuuden ja sitä suurempien hevosmäärien talleihin jättää yhä yleistyvät yhden kahden hevosen paikat ilman säännöllistä valvontaa. Yksittäisten hevosten pito vanhoissa autotalleissa ja vastaavissa on yleistynyt ja nämä kohteet kaipaavat tiukempaa valvontaa. Myös uusia kotieläinlajeja tulee koko ajan lisää. Ja myös yhä isompien koirien pito kerrostaloissa yleistyy, kuten koirien ja kissojenkin häkittäminenkin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus on ryhtymässä eläinsuojelurikosten ennaltaehkäisemiseksi,
onko hallitus valmis ottamaan käyttöön pakollisen lemmikkieläinkortin ja avaamaan valtakunnallisen eläintenpitokieltorekisterin julkiseksi sekä helpottamaan näin eläinpitokiellon valvontaa,
onko aiheellista määritellä vaatimuksia myös kotieläimille niiden elinympäristöstä ja
onko hallitus valmis edelleen tiukentamaan rangaistuksia, jos rikosten kohteena on puolustuskyvytön eläin?

Helsingissä 22 päivänä helmikuuta 2012

Timo Heinonen /kok
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Timo Heinosen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 89/2012 vp:

Mihin toimenpiteisiin hallitus on ryhtymässä eläinsuojelurikosten ennalta ehkäisemiseksi,
onko hallitus valmis ottamaan käyttöön pakollisen lemmikkieläinkortin ja avaamaan valtakunnallisen eläintenpitokieltorekisterin julkiseksi sekä helpottamaan näin eläintenpitokiellon valvontaa,
onko aiheellista määritellä vaatimuksia myös kotieläimille niiden elinympäristöstä ja
onko hallitus valmis edelleen tiukentamaan rangaistuksia, jos rikosten kohteena on puolustuskyvytön eläin?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Eläinsuojelulain (247/1996 ) 3 luvussa säädetään eläinsuojelulainsäädännön noudattamista ja täytäntöönpanoa valvovista viranomaisista. Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ja valvoo lain ja sen nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanoa ja noudattamista ylimpänä viranomaisena ja keskushallinnon viranomaisena tehtävä kuuluu Elintarviketurvallisuusvirastolle. Alueellisella tasolla täytäntöönpano- ja valvontatehtävistä huolehtii aluehallintovirasto ja paikallisella tasolla kunnassa kunnaneläinlääkäri, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitava viranhaltija ja poliisi.

Eläinsuojeluviranomaiset ovat mahdollisten eläinsuojelullisten epäkohtien ehkäisemiseksi ja varhaiseksi esille saamiseksi terävöittäneet eläinsuojeluvalvontaa eläinten pitopaikoissa. On tärkeätä, että viranomaiset pääsisivät puuttumaan syntymässä oleviin säädösrikkomuksiin heti alkuvaiheessa ennen kuin tilanne muuttuu vakavammaksi ja eläimille aiheutuu tilanteesta tarpeetonta kärsimystä. Elintarviketurvallisuusvirasto onkin muun muassa ohjannut lisäämään alueellisella ja paikallisella tasolla tehtäviä tarkastuksia ja pyrkinyt kohdentamaan niitä riskinarviointia hyväksi käyttäen paikkoihin, joissa puutteiden ja ongelmien esiintyminen saattaisi olla todennäköisempää. Elintarviketurvallisuusvirasto on järjestänyt valvontaviranomaisille osaamisen kehittämiseksi useita koulutus- ja keskustelutilaisuuksia sekä lainsäädännön tulkintaa täsmentävää ohjeistusta valvontakäyntien ja korjaavien toimenpiteiden tehostamiseksi. Joihinkin tilaisuuksiin on osallistunut myös syyttäjiä ja käräjäoikeuksien tuomareita. Tietoa lainsäädännön vaatimuksista ja niiden tulkinnasta on jaettu erilaisissa tilaisuuksissa myös eläinten pitäjille ja hoitajille. Esimerkiksi viime vuonna Elintarviketurvallisuusvirasto järjesti tuottajille laajasti eri puolilla maata tilaisuuksia sikojen pitoa koskevista eläinsuojeluvaatimuksista. Eläinten pitäjille on lisäksi valmisteltu runsaasti eläinten hyvinvointivaatimuksia koskevia opasvihkosia. Elintarviketurvallisuusviraston apuna toimii myös eläinten hyvinvointikeskus, josta saadaan tietoa eläinten hyvinvoinnista ja sitä koskevista uusista tutkimustuloksista.

Maa- ja metsätalousministeriö on aloittanut työn eläinsuojelulain kokonaisuudistukseksi. Valmistelun yhteydessä tullaan pohtimaan myös mahdollista tarvetta määritellä nykyistä täsmällisemmin niitä vaatimuksia, joita eläimiä pitäville ja hoitaville henkilöille voitaisiin asettaa. Eläinten hyvinvoinnista vastaavien henkilöiden tiedot, taidot, osaaminen ja asenteet ovat ensiarvoisen tärkeitä eläinten hyvässä hoidossa ja asianmukaisessa kohtelussa. Eräiden eläinlajien ja eläinten käsittelyä sisältävien toimintojen osalta on jo tällä hetkellä säädetty koulutus- ja pätevyysvaatimuksia hoitavalle henkilökunnalle ja eläimiä käsitteleville henkilöille osaamisesta annettavine todistuksineen. Uuden lain valmistelun yhteydessä tullaan tarkastelemaan asiaa laajemmin eri eläinlajien ja eläinryhmien osalta sekä miettimään mahdollisia tarpeita säätää nykyistä tarkemmin ja kattavammin eläimiä hoitavien ja käsittelevien henkilöiden koulutus- ja pätevyysvaatimuksista.

Eläintenpitokielto voidaan määrätä tuomioistuimessa törkeän eläinsuojelurikoksen, eläinsuojelurikoksen, lievän eläinsuojelurikoksen tai jopa eläinsuojelurikkomuksen johdosta. Tuomioistuin ilmoittaa määräämästään kiellosta Oikeusrekisterikeskukselle, joka tallettaa tästä tiedon valtakunnallisen eläintenpitokieltorekisteriin. Rekisteriä pidetään eläintenpitokieltorekisteristä annetun lain (21/2011 ) mukaan eläintenpitokieltojen valvomiseksi ja laissa on säännökset rekisterin tietojen luovuttamisesta valvontaviranomaisille. Tuomioistuimen päätös kiellosta on tuomioistuimessa julkinen asiakirja. Valtakunnallisen eläintenpitokieltorekisterin tiedot on säädetty salassa pidettäviksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (22/2010 ) 24 §:n 1 momentin 28 kohdassa. Salassapitovelvollisuus johtuu henkilötietojen suojasta ja sitä koskevista kansainvälisistä velvoitteista. Niissä rikollista tekoa kuvaavat rekisteritiedot on määritelty arkaluonteisiksi tiedoiksi, joiden käsittelyoikeus, mukaan lukien luovuttaminen, on rajoitettua. Rekisterien tietojen tallettaminen, käyttö, luovuttaminen ja muu käsittely on yleensä sallittua vain siihen tarkoitukseen, jota varten rekisteri on perustettu. Muutkaan valtakunnalliset rikollista tekoa tai siihen liittyvää rangaistusta koskevat tiedot eivät ole yleisöjulkisia. Hallitus ei katso olevan sen enempää tarvetta kuin mahdollisuuksiakaan säännösten muuttamiseen.

Eläinten pitopaikkaa ja pito-olosuhteita koskevista yleisistä vaatimuksista säädetään eläinsuojelulaissa ja hiukan täsmällisemmin sen nojalla annetussa eläinsuojeluasetuksessa (396/1996 , valtioneuvoston asetus). Yksityiskohtaisemmat vaatimukset eläinten pitopaikalle ja olosuhteille sekä eläinten kohtelulle annetaan lukuisissa eläinlajikohtaisissa ja eläinryhmäkohtaisissa asetuksissa. Elämiä lähinnä olevaa elinympäristöä koskevia eläinsuojeluvaatimuksia on näin ollen lainsäädännössä jo nykyisin erittäin runsaasti ja monipuolisesti. Näiden pitopaikkaa ja pito-olosuhteita koskevien vaatimusten tarpeellisuutta, ajantasaisuutta, yksityiskohtaisuutta ja riittävyyttä tullaan selvittämään yhtenä osana käynnissä olevaa eläinsuojelulain uudistamistyötä.

Lailla 14/2011 rikoslakiin lisättiin uusi törkeää eläinsuojelurikosta koskeva 17 luvun 14 a §. Törkeästä eläinsuojelurikoksesta tuomitaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Tämä rangaistusasteikko on tyypillinen rikoslain törkeiden rikosten rangaistusasteikko. Yhtenä törkeän eläinsuojelurikoksen kvalifiointiperusteena on rikoksen tekeminen erityisen raa"alla tai julmalla tavalla, minkä tulkinnassa muun muassa eläimen puolustuskyvyttömyydellä voi olla merkitystä. Samalla eläintenpitokieltoa koskevaa sääntelyä täsmennettiin ja osin laajennettiin. Eläintenpitokiellon valvomisen tehostamiseksi perustettiin eläintenpitokieltorekisteri.

Kyseessä oli varsin merkittävä lainsäädäntöpaketti eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Uusi, tehostettu lainsäädäntö on ollut voimassa vasta vuoden, eläintenpitokieltorekisteriä koskeva laki ei vielä sitäkään. Kokemuksia uuden lainsäädännön vaikutuksista ei vielä juuri voi olla. Joka tapauksessa asiaa koskeva rikoslainsäädäntö on erittäin tiukka ja ajantasainen. Tarvetta rangaistussäännösten tiukentamiselle ei näin ollen ole. Syyttäjälaitoksessa on myös tarjolla koulutusta eläinsuojelurikoksissa.

Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 89/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Timo Heinonen /saml:

Vad tänker regeringen vidta för åtgärder för att förebygga djurskyddsbrott,
är regeringen beredd att införa ett obligatoriskt keldjurskort och öppna det nationella registret över djurhållningsförbud för offentlig insyn och på detta sätt underlätta övervakningen av djurhållningsförbud,
finns det skäl att definiera villkoren också för husdjur i deras livsmiljöer och
är regeringen beredd att ytterligare skärpa straffen för brott mot försvarslösa djur?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

I 3 kap. i djurskyddslagen (247/1996 ) stadgas om de myndigheter som övervakar efterlevnaden och genomförandet av djurskyddslagstiftningen. Jord- och skogsbruksministeriet styr och övervakar i egenskap av högsta myndighet att lagen och de bestämmelser som utfärdats med stöd av den verkställs och iakttas. Uppgiften som centralförvaltningsmyndighet tillhör Livsmedelssäkerhetsverket. På regional nivå sköts verkställighets- och tillsynsuppgifterna av regionalförvaltningen och på lokal nivå i kommunen av kommunalveterinären, den tjänsteinnehavare som utövar tillsyn över hälsoskyddet i kommunen samt polisen.

Djurskyddsmyndigheterna har skärpt djurskyddsövervakningen på djurhållningsplatserna för att förebygga och i ett tidigt skede upptäcka eventuella missförhållanden i fråga om djurskyddet. Det är viktigt att myndigheterna genast i början kan ingripa när ett brott mot bestämmelserna håller på att ske, innan situationen blir allvarligare och förorsakar djuren onödigt lidande. Livsmedelssäkerhetsverket har bland annat gett anvisningar att öka antalet inspektioner på regional och lokal nivå, och gått in för att på basis av riskbedömningar rikta dem till sådana platser, där det kan vara mer sannolikt att brister och problem förekommer. Livsmedelssäkerhetsverket har ordnat flera utbildnings- och diskussionstillfällen för att förbättra tillsynsmyndigheternas kompetens, och utfärdat anvisningar som preciserar tolkningen av lagstiftningen i syfte att effektivera inspektionsbesöken och de korrigerande åtgärderna. I en del tillfällen har också åklagare och tingsrättsdomare deltagit. Information om lagstiftningens krav och tolkningen av dem har i olika sammanhang också getts till djurägarna och -skötarna. Till exempel anordnade Livsmedelssäkerhetsverket i fjol på olika håll i landet ett stort antal producenttillfällen om djurskyddskraven vid hållande av svin. För djurhållarna har dessutom producerats ett stort antal informationshäften om villkoren för djurens välbefinnande. Livsmedelssäkerhetsverket har dessutom hjälp av centralen för djurens välfärd, som står till buds med information om djurs välbefinnande och de senaste forskningsrönen om ämnet.

Jord- och skogsbruksministeriet har påbörjat arbetet med en totalreform av djurskyddslagen. I samband med beredningen kommer man också att dryfta behovet av att omdefiniera och precisera de krav som ställs på personer som håller och sköter djur. Kunskapen, färdigheterna, kompetensen och attityderna hos de personer som ansvarar för djurens välbefinnande är av primär betydelse för att djuren ska skötas bra och behandlas korrekt. För en del funktioner som ingår i skötseln av vissa djurslag och djur har redan nu fastställts kompetens- och utbildningskrav för djurskötarpersonalen och de personer som handskas med djuren, jämte intyg över deras kompetens. Vid beredningen av den nya lagen kommer frågan att tas upp i ett större perspektiv och för flera djurslags och djurgruppers del. Man kommer också att se över det eventuella behovet av att införa preciserade och mer heltäckande utbildnings- och kompetenskrav för de personer som sköter och handskas med djur.

Djurhållningsförbud kan genom domstolsbeslut meddelas för grovt djurskyddsbrott, djurskyddsbrott, lindrigt djurskyddsbrott och till och med för djurskyddsförseelse. Domstolen förmedlar ett meddelande om sitt förelagda beslut Rättsregistercentralen, som överför uppgifterna till det riksomfattande registret över djurhållningsförbud. Registret förs i enlighet med lagen om registret över djurhållningsförbud (21/2011 ) för tillsyn av att djurhållningsförbud iakttas, och i lagen bestäms om utlämnandet av uppgifter ur registret till de myndigheter som sörjer för tillsynen. Ett beslut om förbud från en domstol är en offentlig domstolshandling. Uppgifterna i det riksomfattande registret över djurhållningsförbud är sekretessbelagda enligt 24 § 1 mom. 28 punkten i lagen om offentlighet i myndigheternas verksamhet (22/2010 ). Sekretesskyldigheten beror på bestämmelserna om skydd för personuppgifter och de internationella förpliktelser som gäller det. Enligt bestämmelserna definieras uppgifter som beskriver en brottslig gärning som känsliga personuppgifter, vars behandling, inklusive utlämnande, är förbjuden. Registrering av uppgifter, användning, utlämnande och annan behandling av uppgifter i registret är i allmänhet tillåten endast för de syften för vilka registret grundats. Inte heller andra riksomfattande uppgifter om brottsliga gärningar eller straff med anledning av sådana är offentliga för allmänheten. Regeringen anser att det varken finns behov eller möjligheter att ändra lagstiftningen.

Om de allmänna kraven på djurhållningsplatser och djurhållningsförhållanden bestäms i djurskyddslagen, och närmare bestämmelser om kraven ingår i djurskyddsförordningen (396/1996 , statsrådets förordning) som givits med stöd av lagen. Detaljerade krav på djurhållningsställen och förhållandena i dem samt för behandlingen av djur ges genom talrika djurslagsvisa och djurgruppsvisa förordningar. Lagstiftningen innehåller således redan nu ett stort antal mångsidiga bestämmelser om djurskyddskrav gällande djurens närmaste livsmiljö. Behovet av dessa krav på djurhållningsställen och djurhållningsförhållanden, deras aktualitet, grad av detaljering och tillräcklighet kommer att utredas inom ramen för den nu pågående reformen av djurskyddslagen.

Genom lag 14/2011 fogades till strafflagens 17 kap. en ny 14 a § om grovt djurskyddsbrott. Straffet för grovt djurskyddsbrott är fängelse i minst fyra månader och högst fyra år. Denna straffskala är typisk för grova brott i strafflagen. En kvalificeringsgrund för grovt djurskyddsbrott är att brottet begås på ett synnerligen rått eller grymt sätt. Vid tolkningen av detta kan bland annat det att djuret varit försvarslöst vara av betydelse. Samtidigt preciserades och delvis också utvidgades bestämmelserna om djurhållningsförbud. För en effektivare tillsyn av att djurhållningsförbud iakttas inrättades ett register över djurhållningsförbud.

Det var fråga om ett relativt omfattande lagstiftningspaket för att främja djurens välbefinnande. Den nya, effektivare lagstiftningen har endast varit i kraft ett år, och lagen om registret över djurhållningsförbud inte ens så länge. Det kan därför inte ännu finnas så mycket erfarenheter av den nya lagstiftningens verkningar. I vilket fall som helst är strafflagstiftningen vad gäller detta mycket strikt och tidsenlig. Det finns således inget behov av att skärpa straffbestämmelserna. Vid åklagarväsendet erbjuds också utbildning i fråga om djurskyddsbrott.

Helsingfors den 13 mars 2012

Jord- och skogsbruksminister Jari Koskinen