Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 90/2010 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 90/2010 vp - Anne-Mari Virolainen /kok

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tunnusmerkistön ja rangaistusasteikon ajan tasalle saattaminen

Eduskunnan puhemiehelle

Suomessa lapseen eli alle 16-vuotiaaseen kohdistunutta seksuaalirikosta ei kutsuta raiskaukseksi vaan lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Nimike ei vastaa väkivallan ja raiskauksen uhriksi joutuneen uhrin kokemusta. Se ei myöskään vastaa vallitsevaa arvomaailmaa ja yleistä oikeuskäsitystä. Rangaistusasteikkoja tulisi muuttaa ja sukupuoliyhteyttä alaikäisen kanssa pitäisi kutsua raiskaukseksi. Rikosnimikkeen tulee olla yhteydessä rikoksen törkeysasteeseen, jotta myös rikosta vastaavien rangaistusten langettaminen mahdollistuu. Näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole.

Suomessa raiskaus on jaettu kolmeen törkeysluokkaan. Näitä ovat sukupuoliyhteyteen pakottaminen, raiskaus ja törkeä raiskaus. Vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi jo vuonna 2003, ettei Euroopassa väkivalta kuulu raiskauksen tunnusmerkistöön, Suomen lainsäädännössä teosta saatu rangaistus on edelleen kytketty väkivallan määrään. Suomen lainsäädännössä teko muuttuu raiskaukseksi vasta, kun siihen sisältyy väkivaltaa. Väkivallaton seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus on pakottamista seksuaaliseen tekoon, ei raiskaus. Sama logiikka pätee alaikäisen ja lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Jos alaikäinen tai alle 16-vuotias joutuu väkivallattoman hyväksikäytön kohteeksi, teko luokitellaan raiskauksen sijaan hyväksikäytöksi. Fyysisen ja psyykkisen väkivallan erottelu tällä tavoin lainsäädännössä on keinotekoista ja moraalisesti väärin. Sukupuoliyhteydestä alle 16-vuotiaan kanssa saa enintään neljä vuotta vankeutta, kun taas aikuisen raiskauksesta maksimirangaistus on 6 vuotta. Rangaistusasteikko antaa ymmärtää, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on hyväksytympää kuin aikuisen.

Suomessa seksuaalirikosten tunnusmerkistö on vanhentunut. Teko, laki ja yleinen oikeuskäsitys eivät enää vastaa toisiaan, eikä laki turvaa riittävästi yksilön koskemattomuutta. Lieventäviä asianhaaroja etsiessään lainsäädäntö johtaa rikostekojen vähättelyyn ja loukkaa tätä kautta rikoksen kohteeksi joutunutta. Lasten kohdalla nimike hyväksikäyttö antaa ymmärtää, ettei kyseessä ole väkivaltarikos. Lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö vahingoittaa monella tavoin uhrin fyysistä ja psyykkistä terveyttä vielä aikuisenakin.

Lapsen raiskauksen rikosnimike on muutettava hyväksikäytöstä raiskaukseksi ja rangaistuksen on oltava sama uhrin paikkakunnasta riippumatta. Seksuaalirikosten tunnusmerkistö on muutettava vastaamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksia, eikä fyysisen väkivallan tule enää toimia hyväksikäytön ja raiskauksen välisenä vedenjakajana.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo toimia, että seksuaalirikosten tunnusmerkistö saadaan vastaamaan eurooppalaista käytäntöä ja että alaikäisen ja lapsen raiskauksen rikosnimikkeeksi tulee hyväksikäytön sijaan raiskaus?

Helsingissä 19 päivänä helmikuuta 2010

Anne-Mari Virolainen /kok
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Anne-Mari Virolaisen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 90/2010 vp:

Miten hallitus aikoo toimia, että seksuaalirikosten tunnusmerkistö saadaan vastaamaan eurooppalaista käytäntöä ja että alaikäisen ja lapsen raiskauksen rikosnimikkeeksi tulee hyväksikäytön sijaan raiskaus?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomen rikoslainsäädännössä raiskausrikoksia kuten muitakin seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset ovat rikoslain (39/1889) 20 luvussa. Näitä rikoksia koskevien säännösten uudistamistarpeet arvioitiin perusteellisesti rikoslain kokonaisuudistuksen kolmannessa vaiheessa. Uudet säännökset tulivat voimaan vuoden 1999 alussa.

Kuten kirjallisesta kysymyksestä ilmenee, rikoslain 20 luvussa raiskausrikokset jaetaan raiskaukseen (1 §), törkeään raiskaukseen (2 §) ja pakottamiseen sukupuoliyhteyteen (3 §). Kun nämä teot kohdistuvat alle 16-vuotiaaseen lapseen, rikoksentekijä syyllistyy samalla lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön (6 §) tai törkeään lapseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön (7 §).

Kuten rikoslain 20 luvun 1 ja 3 §:stä ilmenee, raiskausrikoksesta tuomitseminen ei edellytä väkivallan käyttöä tai edes sillä uhkaamista. Kysymykseen saattaa tulla esimerkiksi pelkotilan hyväksikäyttäminen uhkaavassa tilanteessa. Pelkotilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista pelon aiheuttamaa tilaa, joka lamauttaa puolustuskyvyn joko sen vuoksi, että uhattu pitää puolustautumista liian vaarallisena tai ei pelkonsa vuoksi kykene toimimaan oman tahtonsa mukaisesti (HE 6/1997 vp, s. 173).

Kansallista harkinnanvaraa on sen suhteen, minkälaisia tekomuotoja esimerkiksi raiskausrikoksen tunnusmerkistö pitää sisällään. Mitään tähän liittyvää kansainvälistä velvoitetta ei ole. Aihepiiriin liittyy Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu M.C. v. Bulgaria 4.12.2003, mutta se koskee näytön arviointia raiskauksen tutkinnassa ja syyteharkinnassa. Ratkaisussa tuomioistuin arvosteli sitä, että painoa oli pantu suoranaiselle näytölle väkivallasta ja vastarinnasta eikä suostumuksen puuttumista ollut arvioitu kaikkien tapaukseen liittyvien seikkojen perusteella.

Oikeusministeriön tehtäviin kuuluu rikoslainsäädännön toimivuuden seuraaminen. Jos muutostarpeita havaitaan, lainsäädäntötoimiin myös ryhdytään. Lainvalmistelu edellyttää kuitenkin tuekseen riittävää tietoa oikeuskäytännöstä. Vuosi sitten Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos sai valmiiksi oikeusministeriön pyynnöstä tehdyn tutkimuksen lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten rangaistuskäytännöstä. Tämä tutkimus on jo johtanut lainvalmistelutoimenpiteisiin, kun työryhmä pohtii tarvittavia lainsäädäntömuutoksia. Pohdittavana on esimerkiksi kysymys siitä, pitäisikö nykyistä ankarammin arvioida sellaisia tekoja, joissa rikoksentekijä on sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa.

Myös raiskausrikosten osalta aika on kypsä lainsäädännön uudelleenarvioinnille. Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa ollaan käynnistämässä näihin rikoksiin liittyvää tutkimusta. Sen valmistuttua on johtopäätösten ja tarvittavien lainsäädäntömuutosten paikka.

Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 2010

Oikeusministeri Tuija Brax
Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 90/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Anne-Mari Virolainen /saml:

Hur tänker regeringen agera för att brottrekvisiten för sexualbrott ska fås att motsvara europeisk praxis och att benämning för våldtäkt av minderåriga och barn blir våldtäkt i stället för utnyttjande?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

I den finska strafflagstiftningen finns straffbestämmelserna för våldtäktsbrott liksom även för övriga sexualbrott i 20 kap. i strafflagen (39/1889). Behoven av att revidera bestämmelserna för dessa brott utvärderades grundligt i det tredje skedet av totalreformen av strafflagen. De nya bestämmelserna trädde i kraft vid ingången av år 1999.

Så som det framgår av det skriftliga spörsmålet indelas våldtäktsbrotten i 20 kap. i strafflagen i våldtäkt (1 §), grov våldtäkt (2 §) och tvingande till samlag (3 §). När dessa gärningar riktar sig mot ett barn som är under 16 år, gör sig gärningsmannen samtidigt skyldig till sexuellt utnyttjande av barn (6 §) eller grovt sexuellt utnyttjande av barn (7 §).

Så som det framgår av 20 kap. 1 och 3 § i strafflagen förutsätts det inte användning av våld eller ens hot om våld för att döma för ett våldtäktsbrott. Det kan t.ex. vara fråga om att utnyttja ett tillstånd av rädsla eller en hotfylld situation. Med tillstånd av rädsla avses i detta sammanhang ett sådant av rädsla betingat tillstånd där den utsatta personens förmåga att försvara sig har lamslagits antingen för att den hotade anser att det är alltför farligt att försvara sig eller på grund av att han eller hon är alltför uppskrämd för att kunna handla enligt sin egen vilja (RP 6/1997 rd, s. 171).

Det finns nationell prövningsmån i fråga om vilka gärningsformer som brottrekvisitet för våldtäkt ska omfatta. Några internationella förpliktelser som har samband med detta finns inte. Europeiska människorättsdomstolens avgörande M.C. v. Bulgarien 4.12.2003 har anknytning till ämnesområdet, men avgörandet gäller bevisvärderingen vid utredningen och åtalsprövningen av en våldtäkt. I avgörandet kritiserade domstolen att man hade lagt vikten vid den direkta bevisningen om våld och motstånd och att bristen på samtycke inte hade bedömts utifrån samtliga omständigheter som hade samband med fallet.

Till justitieministeriets uppgifter hör att följa upp hur väl strafflagstiftningen fungerar. Om det uppdagas behov av ändringar, vidtar man också sådana. Lagberedningen kräver dock till sitt stöd tillräckligt med uppgifter om praxis. För ett år sedan slutförde Rättspolitiska forskningsinstitutet en undersökning som utförts på justitieministeriets begäran och som behandlade straffpraxis i fråga om utnyttjandebrott som riktar sig mot barn. Denna utredning har redan lett till lagberedningsåtgärder, eftersom en arbetsgrupp som bäst dryftar behövliga ändringar av lagstiftningen. T.ex. ska den dryfta frågan om huruvida sådana gärningar där gärningsmannen har könsumgänge med ett barn ska bedömas strängare än för närvarande.

Också i fråga om våldtäktsbrott är tiden mogen för en omvärdering av lagstiftningen. Rättspolitiska forskningsinstitutet står i beråd att inleda en undersökning som har samband med dessa brott. Sedan denna har blivit färdig är det läge för att dra slutsatser och göra de behövliga ändringarna av lagstiftningen.

Helsingfors den 5 mars 2010

Justitieminister Tuija Brax