KIRJALLINEN KYSYMYS 967/2008 vp

Olen kysynyt aiemmin liikuntasetelin veroedun tasapuolisuudesta kirjallisessa kysymyksessä KK 629/2008 vp, jossa tiedustelin, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä työpaikkaliikunnan tukemisen helpottamiseksi ja järjestelmän saattamiseksi tasa-arvoiseksi. Nykyinen käytäntö, jonka mukaan työnantaja voi joko itse järjestää liikuntapalvelut, tehdä ostopalvelusopimuksia suoraan palveluntarjoajien kanssa tai käyttää liikuntaseteleitä, ei kaikesta monipuolisuudestaan huolimatta tarjoa kaikille työntekijöille tasapuolista mahdollisuutta liikunnan harrastamiseen. Samalla järjestelmä sulkee ulkopuolelle yksityiset liikkeen- ja ammatinharjoittajat.

Ministerin vastauksessa sanotaan seuraavaa: "Työnantajan järjestämä tavanomainen ja kohtuullinen, koko henkilökunnalle suunnattu virkistys- ja harrastustoiminta on tuloverolain 69 §:n nojalla verovapaa etu. Kyse on työnantajan etua silmällä pitäen toteutettavasta, koko henkilöstön viihtyvyyttä ja suorituskykyä tai työpaikan ihmissuhteita ylläpitävästä ja parantavasta toiminnasta, jolla ei ole mainittavaa henkilökunnan elantokustannuksia säästävää vaikutusta." ... "Jotta työnantajan järjestämä virkistys- ja harrastustoiminta olisi verovapaa etu, tulee sen olla koko henkilökunnalle suunnattu siten, että etu on kaikkien työntekijöiden käytettävissä."

Vastauksesta ilmenee, että työnantajalla on jo nyt monta eri mahdollisuutta tarjota työntekijöilleen verottomasti liikuntaetuja. Vastauksesta ei kuitenkaan ilmene, miksi kaikkein ilmeisin, helpoin ja joustavin tapa tukea henkilökunnan liikuntaa eli suora tuki kuitteja vastaan ei ole mahdollista. Työnantajalla tulee olemaan mahdollisuus tukea työntekijöiden liikunta- ja kulttuuriharrastuksia verovapaasti 400 eurolla vuodessa nykyisen järjestelmän tarjoamien puitteiden sisällä. Tämä etu olisi merkittävä myös yksityisille liikkeen- ja ammatinharjoittajille ja vaikuttaisi suuresti myös heidän työkykynsä ja -motivaationsa ylläpitämiseen yhtä suotuisasti kuin palkkasuhteessa olevien työntekijöiden.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä verovapaan liikuntaedun laajentamiseksi myös yksinyrittäjille ja

mitä hallitus aikoo tehdä poistaakseen verotuksessa esiintyvän epäkohdan, joka estää työnantajaa maksamasta työntekijöilleen liikunta- ja kulttuuripalveluja verottomasti kuitteja vastaan?

Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2008

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Tapani Mäkisen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 967/2008 vp:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä verovapaan liikuntaedun laajentamiseksi myös yksinyrittäjille ja

mitä hallitus aikoo tehdä poistaakseen verotuksessa esiintyvän epäkohdan, joka estää työnantajaa maksamasta työntekijöilleen liikunta- ja kulttuuripalveluja verottomasti kuitteja vastaan?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Rahapalkan säätäminen verovapaaksi riippuen siitä, mihin tarkoituksen palkansaaja on rahat käyttänyt, johtaisi merkittäviin valvontaongelmiin. Myös kuittien kerääminen ja kohdentaminen kunkin palkansaajan tietynlaisiin kuluihin aiheuttaisi melkoisesti lisätyötä työnantajille. Verolainsäädännön mahdollistamia tapoja liikuntapalvelujen verovapaaseen tarjoamiseen voidaankin pitää nykyisessä muodossaan riittävinä.

Elinkeinotoiminnassa vähennyskelpoisia ovat ainoastaan tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä aiheutuneet menot ja menetykset. Tällaisia menoja ovat muun muassa elinkeinotoiminnassa työskennelleiden henkilöiden palkat. Myös työntekijöille tarjotuista erilaisista etuuksista aiheutuneet kustannukset, kuten kustannukset työnantajan tarjoamista liikuntapalveluista, ovat työnantajan verotuksessa vähennyskelpoisia.

Kulujen ei kuitenkaan voida katsoa liittyvän edunsaajan tulonhankintaan, joten työntekijän itsensä maksamina vastaavat kulut eivät ole tulonhankkimiskuluina vähennyskelpoisia. Vastaavasti yksityisen elinkeinonharjoittajan itselleen tarjoamat vastaavat edut ovat vähennyskelvottomia. Asiassa on otettava huomioon, ettei yksityisen elinkeinonharjoittajan elinkeinotoiminta muodosta erillistä oikeushenkilöä ja että elinkeinonharjoittajien kohdalla verojärjestelmä on rakenteeltaan sellainen, etteivät tällaisen yrittäjän itselleen suorittamat edes puhtaasti palkanluonteiset nostot elinkeinotoiminnasta ole vähennyskelpoisia.

Jos yrittäjä harjoittaa toimintaa osakeyhtiön taikka avoimen- tai kommandiittiyhtiön muodossa, yrittäjä voi nostaa tekemäänsä työtä vastaavaa palkkaa yhtiöstään. Tällöin on katsottu, ettei yrittäjälle synny veronalaista tuloa, jos hänen yhtiöstään saamat tavanomaiset henkilökuntaedut ovat vastaavat kuin muillakin työntekijöillä. Osakeyhtiön ja henkilöyhtiön työskentelevä osakas voi saada omaehtoisen kulttuuri- ja liikuntatoiminnan verovapaasti, kuten muutkin palkansaajat.

Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 2009

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 967/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Tapani Mäkinen /saml:

Vad har regeringen för avsikt att göra för att den skattefria motionsförmånen också ska gälla ensamföretagare och

vad tänker regeringen göra för att undanröja den brist i beskattningen som hindrar att arbetsgivaren betalar motions- och kulturtjänster skattefritt till sina anställda mot kvitto?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Det skulle medföra stora övervakningsproblem om lön i pengar vore skattefri allt efter vad löntagaren använder pengarna till. Dessutom skulle arbetsgivarna få en hel del extra arbete om kvitton måste samlas in och redovisas för vissa utgifter för varje anställd. De möjligheter att tillhandahålla skattefria motionstjänster som vår nuvarande skattelagstiftning tillåter kan följaktligen anses räcka till.

I näringsverksamhet är bara utgifter och förluster för att förvärva eller behålla sin inkomst avdragsgilla. Lönen till dem som arbetar inom näringsverksamhet är ett exempel på den typen av utgifter. Arbetsgivaren får också göra avdrag för kostnader för förmåner till de anställda, till exempel för motionstjänster.

Däremot kan utgifterna inte anses hänga samman med förmånstagarens inkomstförvärv och de är därmed inte avdragsgilla utgifter för inkomstens förvärvande när de anställda själva står för kostnaderna. Följaktligen är förmåner som enskilda näringsutövare bjuder sig själva på inte avdragsgilla. I detta fall bör man beakta att en enskild näringsutövares näringsverksamhet inte är en juridisk person och att beskattningen av näringsutövare är uppbyggd så att inte ens uttag av direkt lönekaraktär inom näringsverksamheten berättigar till avdrag.

Företagare som bedriver verksamhet i ett aktiebolag eller i ett öppet bolag eller ett kommanditbolag har rätt att ta ut lön i bolaget för sitt arbete. Då anses företagaren inte få skattepliktig inkomst om de sedvanliga personalförmånerna från företaget är desamma som för de övriga medarbetarna. Delägare som arbetar i sitt aktiebolag eller personbolag kan få självständig kultur- och motionsverksamhet skattefritt precis som alla andra löntagare.

Helsingfors den 5 januari 2009