KIRJALLINEN KYSYMYS 977/2004 vp

Suomalaisissa oikeusistuimissa näyttää muodostuneen vakiintuneeksi käytännöksi, että lasten huoltajuutta ja tapaamisoikeutta koskevissa päätöksissä naisten asema on huomattavasti miehiä vahvempi; vallitseva kirjoittamaton sukupuolisopimus toimii naisten eduksi. Tämä ilmenee käytännössä esimerkiksi siten, että oikeuksien ratkaisut huoltajuuskiistoissa ovat usein yksipuolisesti äitejä eli naisia suosivia huolimatta siitä, että äiti on voinut käytännössä osoittautua hyvinkin sopimattomaksi lasten pääasialliseksi huoltajaksi mm. mielenterveysongelmien tai alkoholismin takia. On käsittämätöntä, kuinka vähän äitien vakavistakin ongelmista kertoville seikoille ja ilmiselvistä valheista kiinni jäämiselle annetaan painoa oikeuden päätöksiä tehtäessä.

Kun sitten äitiä suosivan huoltoratkaisun jälkeen tuleekin ajankohtaiseksi lapsen huostaanotto äidin em. ongelmien vuoksi, lasta ei useinkaan sijoiteta terveelle ja huoltajaksi sopivalle isälle, vaan vieraille sijaisvanhemmille, missä yhteydessä myös yhteiskunnan varoja haaskataan ennätysmäisiä summia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Suomen valtion tapauksessa K & T vastaan Suomi tämäntyyppisestä toiminnasta: turhista huostaanotoista, joihin vielä liittyi se, että lasten isä oli todistettavasti täysin kykenevä hoitamaan lapsiaan, mutta häntä estettiin sosiaaliviranomaisten toimesta huoltamasta omia lapsiaan, mikä tilanne yhä jatkuu EIT:n tuomiosta huolimatta.

Myös yhteishuoltajuusratkaisuissa isien tapaamisoikeudet ovat usein täysin riittämättömiä, ja muodostuva satunnainen etävanhemmuus erkaannuttaa lapset isästään varsin nopeasti. Kun tähän vielä lisätään se monesti esiin nouseva valitettava seikka, että äidit voivat erilaisten verukkeiden (naapurin lapsen syntymäpäivät, kuljetusongelmat, lasten harrastukset, sairaus tai väitetty haluttomuus) avulla jättää väliin sovittuja tapaamiskertoja ilman, että niistä seuraisi mitään sanktioita tai että väliin jääneitä kertoja korvattaisiin myöhemmin uusilla tapaamisilla, ovat isät voimattomia äidin tahtoessa tietoisesti hankaloittaa isän vanhemmuuden säilymistä ja kehittymistä.

Kauas muuttamista tai perusteetonta turvakotiin lähtemistä käytetään keinona paitsi tapaamisten estämisessä myös lapsen eristämisessä toisesta vanhemmasta heti eron tullessa ajankohtaiseksi ennen ensimmäistäkään oikeuskäsittelyä. Vastoin toisen huoltajan tahtoa lasta ei lain mukaan saisi viedä pois perheen yhteisestä kodista, mutta tätä sääntöä ei noudateta, kun kaapparina on äiti, eivätkä mm. maistraatit riittävästi valvo sitä, onko uuteen osoitteeseen muutetun lapsen toinen huoltaja hyväksynyt ratkaisun. Jotkut isät ovat pyrkineet puuttumaan tilanteeseen mm. huollon täytäntöönpanolla ja tekemällä rikosilmoituksen lapsen omavaltaisesta huostaanotosta, mutta nämä yritykset eivät ole saavuttaneet menestystä; vouti jättää huollon täytäntöönpanematta ja syyttäjä syyttämättä. Sen paikkakunnan tuomioistuin, jonka alueella äiti on lapset kaapannut, ei myöskään yleensä näe mitään epäilyttävää tällaisessa omavaltaisessa käytöksessä.

Näyttää täysin välttämättömältä, että nykyistä lasten huoltajuutta koskevien oikeusprosessien menettelyä tulee muuttaa ja lasten tapaamisoikeuden laiminlyöntien sanktiointia tulee tehostaa huomattavasti. Tulee luoda "Suomen sisäinen Haagin lapsikaappaussopimus", jonka avulla lapset voidaan pysyttää perheen alkuperäisessä kodissa tuomioistuinkäsittelyyn asti. Samalla tulee myös nopeuttaa prosesseja. Vieraan paikkakunnan, jonne lapset on yritetty kaapata, maistraatit ja tuomioistuimet eivät ottaisi osoitteenmuutosta ja huoltoasiaa lainkaan käsiteltäväksi, vaan siirtäisivät ne viran puolesta oikealle viranomaiselle eli perheen alkuperäiseen kotipaikkaan.

Isien asemaa huolto-oikeudenkäynneissä on parannettava ja maahamme on luotava järjestelmä, jossa oikeusistuimet velvoitettaisiin käyttämään nykyistä enemmän asiantuntijoita huoltajuuskiistoja ratkaistaessa. Mikäli asia tulisi toisen tai sitä useamman kerran oikeuteen, olisi ennen asian käsittelyä vaadittava molemmilta vanhemmilta perusteellinen lausunto psyykkisestä tilasta ja sopivuudesta huoltajaksi. Lisäksi uusintakäsittelyt olisi voitava suorittaa hovioikeuksien yhteyteen perustettavissa perheasioihin keskittyvissä jaostoissa, joissa kokeneen juristi-puheenjohtajan lisäksi jäseninä olisi lastenpsykiatrisen ja tarvittaessa (pahoinpitely- ja insestiväitteitä sisältävien juttujen yhteydessä) oikeuspsykologisen asiantuntemuksen omaavia tuomareita.

Tapaamisoikeuden toteutumisen varmistamiseksi päätetyllä tavalla olisi laiminlyöntien seuraamuksia tehostettava siten, että tapaamispäätökset ovat suoraan voudin luona täytäntöönpanokelpoisia niihin automaattisesti sisältyvän uhkasakkolausekkeen avulla. Tapaamispäätöksiin tai sosiaalilautakunnan vahvistamiin sopimuksiin tulisi aina myös kirjata lauseke korvaavasta tapaamisesta, joka olisi riippumaton tapaamisen estymisen syystä ja jonka laiminlyönti olisi myös suoraan täytäntöönpanokelpoinen.

Kun maassamme ei makseta äideille palkkaa heidän työstään pienten lastensa hyväksi eikä meillä ole valittavissa puolisoiden yhteisverotusta, jolla tällaista äidinpalkkaa tavallaan järjestettäisiin, monet äidit ratkaisevat tilanteen heittäytymällä perusteettomasti yksinhuoltajiksi. Vaikka perheen arkea ja kustannuksia jakaa mies - usein lasten isä - niin hän ei tee tätä virallisesti, jotta äiti saisi kaikki yhteiskunnan yksinhuoltajalle varaamat tuet. Alunperin avioliitossakin asuvat pariskunnat ottavat muodollisesti eroja sen vuoksi, että äiti on joutunut työttömäksi ja saa yksinään paremmat edut kuin perheessä. Myös tällaisia tilanteita käytetään miehiä vastaan erossa, jolloin äiti vastoin tosiasioita väittää, että isä ei ole milloinkaan asunut lasten kanssa eikä hoitanut heitä, vaikka isä todellisuudessa olisi ollut lasten pääasiallinen hoitaja.

Keinotteleminen yksinhuoltajuudella on saatava loppumaan nykyistä tarkemmalla etuuskontrollilla ja erityisesti siten, että tarvetta tällaiseen keinotteluun - joka pienipalkkaisilla tai työttömillä naisilla toimii itse asiassa äidinpalkan korvikkeena - vähennetään sallimalla puolisoiden valita yhteisverotus niin halutessaan. Tällä tavoin voidaan lisätä myös paljon peräänkuulutettua syntyvyyttä ja tukea avioliittojen solmimista ja perheiden perustamista sen sijaan, että nykyään tuetaan perheiden alkuperäistä hajallaan oloa, hajoamista ja isien aseman vähättelyä. Miesten asema on tällä hetkellä naisia heikompi myös esimerkiksi perhevapaiden ja vanhempainloman osalta. Työnantajat suhtautuvat myös eri lailla miehiin kuin naisiin näiden vapaiden osalta. Tässäkin suhteessa olisi sukupuolten tasa-arvoa kehitettävä pikaisesti.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen, että etävanhemman tapaamisoikeudet ovat riittämättömät ja isiä sortavat ja että tuomioistuinten huoltajuusratkaisujen pohjana ei ole lastenhuoltolaissa tarkoitettu vanhempien tasa-arvo, vaan naisia suosiva sukupuolisopimus, sekä että nykyiset tapaamisoikeuden laiminlyöntien sanktiot ovat täysin tehottomat ja

mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä kysymyksessä mainittujen huoltajuusoikeudenkäyntikäytäntöjen muuttamiseksi, tapaamisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi sekä maan sisäisen "Haagin lapsikaappaussopimuksen" laatimiseksi, jotta nykykäytännön lapsille aiheuttamat merkittävät haitat saadaan vähenemään ja miesten asema vanhempana paranemaan?

Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2004

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 977/2004 vp:

Onko hallitus tietoinen, että etävanhemman tapaamisoikeudet ovat riittämättömät ja isiä sortavat ja että tuomioistuinten huoltajuusratkaisujen pohjana ei ole lastenhuoltolaissa tarkoitettu vanhempien tasa-arvo, vaan naisia suosiva sukupuolisopimus, sekä että nykyiset tapaamisoikeuden laiminlyöntien sanktiot ovat täysin tehottomat ja

mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä kysymyksessä mainittujen huoltajuusoikeudenkäyntikäytäntöjen muuttamiseksi, tapaamisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi sekä maan sisäisen "Haagin lapsikaappaussopimuksen" laatimiseksi, jotta nykykäytännön lapsille aiheuttamat merkittävät haitat saadaan vähenemään ja miesten asema vanhempana paranemaan?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983 ) mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Äidillä ei lain mukaan ole minkäänlaista etusijaa isään nähden päätettäessä siitä, kummalle vanhemmalle lapsen huolto uskotaan tai kumman vanhemman luona yhteishuoltoon jäävä lapsi määrätään asumaan.

Tilastojen ja tutkimusten perusteella on tiedossa, että lain sukupuolineutraalisuudesta huolimatta valtaosa lapsista erotilanteissa jää joko yksin äitinsä huoltoon tai yhteishuoltotapauksissa asumaan äitinsä luo. Käytettävissä olevien tietojen mukaan viime vuosina vain noin joka viidennen lapsen on sovittu tai määrätty jäävän isänsä yksinhuoltoon tai asumaan isänsä luo.

Tilastotietojen perusteella ei kuitenkaan voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että tuomioistuimet yksipuolisesti suosisivat äitejä sellaisissa tapauksissa, joissa kumpikin vanhemmista vaatii lasta yksinhuoltoonsa tai asumaan luonaan. Äidin asema lähihuoltajana perustuu nimittäin useimmiten vanhempien omaan valintaan. Noin 90 % lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevista oikeudellisista järjestelyistä hoidetaan käytännössä sosiaalilautakuntien vahvistamilla sopimuksilla. Tuomioistuintiehen turvaudutaan siis harvoin, ja tuomioistuinten päätöksistäkin merkittävä osuus perustuu vanhempien väliseen sopimukseen. Tuomioistuin joutuu luonnollisesti ratkaisemaan kunkin yksittäisen asian erikseen pitäen silmällä lapsen edun toteutumista siinä, eikä tuomioistuinten voida edellyttää ratkaisevan lapsen huoltoa ja asumista koskevia asioita minkäänlaisen kiintiöperiaatteen mukaisesti.

Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa valmistellaan parhaillaan tutkimushanketta, jolla pyrittäisiin yksityiskohtaisesti ja kattavasti selvittämään lapsen huoltoa koskevaa tuomioistuinkäytäntöä ja muun muassa kysymystä siitä, miten huoltoa ja asumista koskevat järjestelyt jakautuvat vanhempien kesken.

Perhe-elämän tasa-arvoa on viime vuosina pyritty lisäämään ja isien vanhemmuutta vahvistamaan kehittämällä vanhempainvapaita koskevaa lainsäädäntöä. Vuoden 2003 alusta voimaan tulleella sairausvakuutuslain (364/1963 ) muutoksella toteutettiin muun muassa isien mahdollisuus kuukauden yhtäjaksoiseen vapaaseen. Valtioneuvosto on 16 päivänä joulukuuta 2004 tehnyt periaatepäätöksen tasa-arvo-ohjelmasta vuosille 2004-2007. Ohjelman mukaan perhevapaita ja niiden entistä tasaisempaa jakautumista sukupuolten kesken kehitetään edelleen ja isiä kannustetaan käyttämään aikaisempaa laajemmin oikeuksiaan perhevapaisiin. Isien vanhemmuuden vahvistamisen voidaan tällä tavoin arvioida edistävän lapsen edun toteutumista huolto- ja asumisratkaisuja tehtäessä.

Kysymyksessä pidetään etävanhemman tapaamisoikeuksia riittämättöminä ja isiä sortavina. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain säännökset mahdollistavat kuitenkin joustavan tapauskohtaisen harkinnan tapaamisoikeudesta sovittaessa tai päätettäessä. Tapaamisoikeuden laajuus ja muut ehdot voidaan määritellä yksilöllisesti sen mukaan, mitä kussakin yksittäistapauksessa pidetään lapsen edun mukaisena.

Kysymyksessä kiinnitetään huomiota myös ongelmiin tapaamisoikeuksien toteutumisessa. Tapaamisoikeus toteutuu usein paremmin, jos se perustuu vanhempien väliseen sopimukseen eikä tuomioistuimen riidan päätteeksi antamaan päätökseen. Eduskunnan käsiteltävänä on parhaillaan hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi (HE 114/2004 vp ). Esityksessä ehdotetaan, että myös lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia asioita voitaisiin sovitella lakiehdotuksessa tarkoitetulla tavalla ja että tuomioistuin voisi vahvistaa tällaisessa asiassa tehdyn sovinnon. Näin edistettäisiin sitä, että tapaamisoikeudesta voitaisiin mahdollisimman usein päästä sopimukseen ja että vahvistettu tapaamisoikeus myös toteutuisi useammin, kun kumpikin vanhempi on hyväksynyt sen.

Pakkokeinoista lapsen tapaamisoikeuden toteuttamiseksi säädetään lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetussa laissa (619/1996 ). Sen mukaan pakkokeinoina tulevat kysymykseen uhkasakko, joka voidaan asettaa joko kiinteänä tai juoksevana, sekä nouto. Näitä voidaan pitää varsin tehokkaina keinoina tapaamisoikeuden toteuttamiseksi. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että ennen nykyisen lain voimaantuloa tapaamisoikeuden toteuttamisen pakkokeinona voitiin käyttää vain kiinteää uhkasakkoa. Kysymyksessä esitetty ehdotus siitä, että uhkasakko asetettaisiin aina jo tapaamisoikeuden vahvistamisen yhteydessä, ei vaikuta toteuttamiskelpoiselta ottaen huomioon erityisesti se, että tapaamisoikeus käytännössä usein perustuu sosiaalilautakunnan vahvistamaan sopimukseen eikä välttämättä tuomioistuimen päätökseen.

Kysymyksessä edellytetään maan sisäisen "Haagin lapsikaappaussopimuksen" laatimista. Haagissa vuonna 1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yleissopimuksen tarkoituksena on torjua kansainväliset lapsikaappaukset. Sen keskeisenä tavoitteena on luvattomasti asuinpaikkavaltiostaan pois viedyn lapsen pikainen palauttaminen sinne. Valtioiden välisissä suhteissa lapsikaappaussopimus on tarpeellinen muun muassa sen vuoksi, että lapsen asuinpaikkavaltiossa annettu päätös lapsen huollosta ei välttämättä ole täytäntöönpanokelpoinen siinä valtiossa, johon lapsi on luvattomasti viety. Yleissopimusta vastaavalle valtion sisäisiä lapsikaappauksia koskevalle sääntelylle ei ole tarvetta. Suomalainen ulosottomies on aina toimivaltainen panemaan täytäntöön suomalaisen tuomioistuimen antaman huoltopäätöksen riippumatta siitä, minkä paikkakunnan tuomioistuin sen on antanut.

Pyrkimykset estää huolto- ja tapaamisoikeuspäätöksen täytäntöönpano siirtämällä kysymyksessä tarkoitetuin tavoin lapsen olinpaikkaa voidaan torjua lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain 17 §:n mukaisten turvaamistoimien avulla. Tuomioistuin voi mainitun lainkohdan nojalla muun muassa sakon uhalla määrätä, että hakijan vastapuoli ei saa muuttaa lapsen olinpaikkaa tai sijoittaa lasta hoidettavaksi kodin ulkopuolelle. Kiireellisissä tapauksissa ovat huoltopäätöksen täytäntöönpanon yhteydessä lisäksi käytettävissä saman lain 25 §:n mukaiset väliaikaiset turvaamistoimet. Tehokkaat keinot täytäntöönpanon turvaamiseen ovat siten jo voimassa olevan lain mukaan olemassa.

Kysymyksessä kiinnitetään erityistä huomiota tapauksiin, joissa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia saatetaan uudelleen tuomioistuimen käsiteltäväksi, ja ehdotetaan erityisiä menettelysäännöksiä niitä varten. Jos vanhempien välit ovat erityisen riitaiset, seurauksena saattaa olla toistuvia oikeudenkäyntejä. Käytännössä pitkittyneet ja toistuvat riidat ovat kuitenkin harvinaisia suhteessa siihen, kuinka paljon lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevia sopimuksia ja päätöksiä vuosittain tehdään. Lisäksi on myös tapauksia, joissa perusteena uuteen oikeudenkäyntiin on todellinen olosuhteiden muutos ja asian käsittely uudelleen on lapsen edun kannalta perusteltua. Erityiset menettelysäännökset uusintakäsittelyjä varten eivät vaikuta tarkoituksenmukaisilta.

Kysymyksen perusteluissa katsotaan myös, että uusintakäsittelyt voitaisiin suorittaa hovioikeuksien yhteyteen perustettavissa perheasioihin keskittyvissä jaostoissa. Tältä osalta viittaan vastaukseeni kirjalliseen kysymykseen KK 784/2004 vp , joka koski perheoikeudellisen tuomioistuimen perustamista. Lisäksi totean, että uusintakäsittelyjen ohjaaminen suoraan hovioikeuteen olisi vakiintuneen oikeusastejärjestyksen vastaista ja rajoittaisi samalla muutoksenhakumahdollisuuksia. Oikeusministeriö pyrkii suurentamaan käräjäoikeuksien yksikkökokoja, mikä mahdollistaa erikoistumisen siten, että perheoikeudellisia asioita hoitavat tuomarit ovat paremmin perehtyneitä niihin ja hallitsevat erityisesti psykologisten ja sosiaalisten seikkojen huomioon ottamisen lapsia koskevissa oikeudenkäynneissä.

Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 977/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf:

Är regeringen medveten om att umgängesrätten för den förälder hos vilken barnet inte bor är otillräcklig och diskriminerande för papporna och att domstolarnas vårdnadsbeslut inte grundar sig på den jämställdhet mellan föräldrarna som avses i lagen om vårdnad av barn utan på ett könsbaserat avtal som gynnar kvinnorna, samt att de nuvarande sanktionerna för försummelser av umgängesrätten är helt verkningslösa och

vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att ändra den praxis vid vårdnadsrättegångar som nämns i spörsmålet samt för att säkerställa möjligheterna att utöva umgängesrätten och utarbeta en nationell "Haagkonvention om bortföranden av barn", så att man kan minska de betydande olägenheter som förorsakas barn av gällande praxis och förbättra mannens ställning som förälder?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Enligt lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt (361/1983 ) skall ett ärende som gäller vårdnad om barn och umgängesrätt avgöras framför allt enligt vad som är bäst för barnet. I lagen prioriteras mamman inte på något sätt framför pappan när det bestäms vem som skall ha vårdnaden om barnet eller hos vilkendera föräldern barnet skall bo när föräldrarna har gemensam vårdnad.

Statistik och undersökningar visar att situationen vid en skilsmässa trots att lagen är könsneutral i de allra flesta fallen antingen är den att mamman ensam får vårdnaden om ett barn eller, om föräldrarna har gemensam vårdnad, att det bestäms att barnet skall bo hos mamman. Enligt de uppgifter som finns att tillgå har det under de senaste åren endast i ca en femtedel av fallen avtalats eller bestämts att pappan ensam skall ha vårdnaden om barnet eller att barnet skall bo hos pappan.

På grundval av statistikuppgifterna kan man dock inte dra den slutsatsen att domstolarna ensidigt skulle gynna mammorna i sådana fall när bägge föräldrarna yrkar på att ensamma få vårdnaden om barnet eller på att barnet skall bo hos dem. Mammans ställning som vårdnadshavare hos vilken barnet bor grundar sig nämligen oftast på föräldrarnas eget val. Ca 90 % av de rättsliga arrangemang som gäller vårdnad om barn samt boende och umgängesrätt sköts i praktiken genom avtal som fastställs av socialnämnden. Domstol tillgrips således sällan, och också en stor del av domstolsbesluten grundar sig på ett avtal mellan föräldrarna. Domstolarna skall givetvis i varje enskilt fall särskilt ta hänsyn till vad som är bäst för barnet, och det kan inte förutsättas att de avgör ärenden som gäller vårdnad om barn och boende enligt någon som helst kvotprincip.

Vid rättspolitiska forskningsinstitutet bereds som bäst ett forskningsprojekt där man strävar efter att göra en genomgripande och detaljerad utredning av den domstolspraxis som gäller vårdnad om barn, bl.a. frågan om hur arrangemangen som gäller vårdnad och boende fördelar sig på föräldrarna.

Under de senaste åren har strävan varit att öka jämställdheten i familjerna och stärka papporna i deras föräldraskap genom att utveckla lagstiftningen om föräldraledighet. Genom den ändring av sjukförsäkringslagen (364/1963 ) som trädde i kraft vid ingången av 2003 infördes bl.a. en möjlighet för papporna till en månads oavbruten ledighet. Statsrådet fattade den 16 december 2004 ett principbeslut om ett jämställdhetsprogram för åren 2004-2007. Enligt programmet kommer familjeledigheterna att utvecklas ytterligare och en jämnare fördelning av familjeledigheterna mellan kvinnor och män att understödas. Pappor uppmuntras att i större utsträckning än hittills utnyttja sin rätt till familjeledighet. Att papporna på detta sätt stöds i sitt föräldraskap väntas bidra till att barnets bästa tas till vara i högre grad än förut när beslut om vårdnad och boende fattas.

I spörsmålet sägs det att umgängesrätten för den förälder hos vilken barnet inte bor är otillräcklig och diskriminerar papporna. Enligt lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt är det emellertid möjligt att göra en smidig prövning från fall till fall när det avtalas eller beslutas om umgängesrätten. Umgängesrättens omfattning och de övriga villkoren kan fastställas individuellt enligt vad som i det enskilda fallet anses vara bäst för barnet.

Spörsmålsställaren tar också upp de problem som hänför sig till möjligheterna att utöva umgängesrätten. Dessa möjligheter är ofta bättre om umgängesrätten grundar sig på ett avtal som har ingåtts mellan föräldrarna och inte på ett domstolsbeslut till följd av en tvist. Riksdagen behandlar som bäst regeringens proposition med förslag till lagstiftning om medling i tvistemål och stadfästelse av förlikning i allmänna domstolar (RP 114/2004 rd ). I propositionen föreslås att den medling som avses i lagförslaget skall kunna användas också i ärenden som gäller vårdnad om barn och umgängesrätt och att domstolen skall kunna stadfästa förlikning i dessa ärenden. Detta främjar att ett avtal om umgängesrätten kan nås så ofta som möjligt. Också möjligheterna att utöva umgängesrätten förbättras när bägge föräldrarna har godkänt den.

Bestämmelser om de tvångsmedel som kan användas för att säkerställa möjligheterna att utöva umgängesrätten finns i lagen om verkställighet av beslut beträffande vårdnad om barn och umgängesrätt (619/1996 ). De tvångsmedel som anges i lagen är vite, antingen fast eller löpande, och hämtning. Dessa medel kan anses vara mycket effektiva för att säkerställa att rätten till umgänge kan utövas. För jämförelsens skull kan man konstatera att endast tvångsmedlet fast vite kunde användas i detta syfte innan den gällande lagen trädde i kraft. Det i spörsmålet framförda förslaget om att vite alltid skall sättas ut redan i samband med att umgängesrätten fastställs verkar inte vara genomförbart, särskilt inte med hänsyn till att umgängesrätten i praktiken ofta grundar sig på ett av socialnämnden fastställt avtal och inte nödvändigtvis på ett domstolsbeslut.

I spörsmålet förutsätts det att en nationell "Haagkonvention om bortföranden av barn" utarbetas. Syftet med den konvention om internationella bortföranden av barn som ingicks i Haag 1980 är att motverka internationella bortföranden av barn. Det centrala ändamålet med konventionen är att snabbt återföra ett barn som olovligen har förts ut till den stat där barnet har hemvist. I de mellanstatliga relationerna är konventionen nödvändig bl.a. av den anledningen att ett vårdnadsbeslut som givits i den stat där barnet har hemvist inte nödvändigtvis är verkställbart i den stat till vilken barnet olovligen har förts. Det finns inget behov av motsvarande bestämmelser om bortföranden inom landet. En finsk utmätningsman är alltid behörig att verkställa ett vårdnadsbeslut som givits av en finsk domstol, oberoende av på vilken ort denna domstol finns.

Försök att förhindra verkställigheten av ett beslut om vårdnad och umgängesrätt genom att byta vistelseort för barnet så som avses i spörsmålet kan förhindras genom en sådan säkringsåtgärd som anges i 17 § i lagen om verkställighet av beslut beträffande vårdnad om barn och umgängesrätt. Med stöd av det nämnda lagrummet kan domstolen bl.a. vid vite förordna att sökandens motpart inte får byta vistelseort för barnet eller placera barnet i vård utanför hemmet. I brådskande fall kan dessutom de interimistiska säkringsåtgärder som anges i den nämnda lagens 25 § användas vid verkställigheten av ett vårdnadsbeslut. Redan den gällande lagen innehåller således effektiva medel för att säkra verkställigheten.

I spörsmålet lyfts särskilt fram de fall när ett ärende som gäller vårdnad om barn och umgängesrätt på nytt förs till domstol, och det föreslås särskilda bestämmelser om förfarandet i dessa fall. Om relationen mellan föräldrarna är mycket inflammerad kan detta leda till upprepade rättegångar. I praktiken är långvariga och upprepade tvister dock sällsynta i relation till det stora antalet avtal och beslut om vårdnad, boende och umgängesrätt som fattas varje år. Det finns dessutom också fall när den nya rättegången grundar sig på en verklig förändring i förhållandena och det med hänsyn till barnets bästa är motiverat att saken behandlas på nytt. Det verkar inte vara ändamålsenligt att införa särskilda bestämmelser om förfarandet vid ny behandling.

I motiveringen till spörsmålet sägs det också att ny behandling av familjeärenden kunde ske vid särskilda avdelningar vid hovrätterna som koncentrerar sig på behandling av dessa ärenden. Jag hänvisar här till mitt svar på det skriftliga spörsmålet SS 784/2004 rd , som gällde inrättandet av en familjerättslig domstol. Dessutom konstaterar jag att det skulle strida mot den gängse rättsinstansordningen att dirigera ärenden direkt till hovrätten vid ny behandling. Även möjligheterna att söka ändring skulle begränsas. Justitieministeriet strävar efter att göra tingsrättsenheterna större, så att en specialisering blir möjlig och de domare som sköter familjerättsliga ärenden är bättre insatta i dessa ärenden och särskilt i de psykologiska och sociala omständigheter som hänför sig till rättegångar som gäller barn.

Helsingfors den 30 december 2004