KIRJALLINEN KYSYMYS 985/2010 vp
Kouluteiden turvallisuuden parantaminen
Kouluteiden turvattomuus on monin paikoin iso ongelma. Pienet lapset joutuvat vaarallisiin tilanteisiin koulumatkallaan erityisesti teitä ylittäessään. Valitettavasti vaaratilanteiden syynä on usein autoilijoiden varomattomuus, joka johtuu esimerkiksi liikennevalojen noudattamatta jättämisistä tai liian suurista ajonopeuksista. Joskus vaaratilanteiden syynä on myös huono ajotie, jolla yhdistyy monta vaaratekijää.
Lain mukaan kunnat ovat velvollisia järjestämään koulukuljetukset peruskoulun oppilaille, joiden koulumatka on pidempi kuin viisi kilometriä. Koulukuljetus voidaan myöntää harkinnanvaraisesti lyhyemmillekin matkoille, mikäli koulumatka on oppilaalle vaarallinen, vaikea tai raskas.
Esimerkkitapauksessa Nummi-Pusulassa kunta on järjestänyt 1-3-luokkalaisille koulukyydin Oinolaan, mutta 10-vuotiaasta lähtien lasten täytyy kulkea mutkaista ja mäkistä ajotietä kouluun. Usein lapset kulkevat kapean tien laidassa useampi vierekkäin. Nummentiellä Nummen kirkonkylältä Oinolaan on nopeusrajoitus 40 km/h, jota ei aina noudateta, ja mutkaisella tieosuudella on ollut useita vaaratilanteita. Nykymuodossaan tie on hengenvaarallinen lapsille. Alueella on olemassa valmis kaava kevyen liikenteen väylää varten, mutta siihen ei ole löytynyt tarvittavaa rahoitusta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä parantaakseen kouluteiden turvallisuutta ja
aikooko hallitus osoittaa tarvittavat määrärahat Nummentien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen, jotta Nummi-Pusulan lasten koulutie on nykyistä turvallisempi?
Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2010
Risto Kuisma /sdEduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Risto Kuisman /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 985/2010 vp:
Mitä hallitus aikoo tehdä parantaakseen kouluteiden turvallisuutta ja
aikooko hallitus osoittaa tarvittavat määrärahat Nummentien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen, jotta Nummi-Pusulan lasten koulutie olisi nykyistä turvallisempi?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Liikenneturvallisuuden parantaminen sekä kävelyn ja pyöräilyn edistäminen ovat tärkeitä alueellisten investointien valintaan vaikuttavia tekijöitä. Kouluteiden turvallisuuteen on panostettu erityisellä teemahankkeella "Koulumatkojen edellytysten parantaminen maaseututaajamissa". Teemahankkeen puitteissa parannettiin koulumatkojen turvallisuutta kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita kehittämällä 65 maaseututaajamassa eri puolilla Suomea vuosina 2006-2009. Toimenpiteet kohdennettiin liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallisimpiin taajamiin. Valtion osuus hankkeen kustannuksista on ollut noin 30 miljoonaa euroa ja kunnat ovat myös osallistuneet hankkeiden toteutukseen.
Perusväylänpidon määrärahasta kuluu nykyisellään liikenneverkon hoitoon ja ylläpitoon yli 90 prosenttia. Tämän lisäksi rahoitus riittää vain muutaman pienen investointihankkeen toteuttamiseen vuosittain, vaikka investointitarve olisi moninkertainen. Uudenmaan ELY-keskuksen käytössä on rahoitusta alueellisiin investointeihin noin kolme miljoonaa euroa, mikä mahdollistaa vain yhden tai kahden kevyen liikenteen väylän rakentamisen vuosittain, kun toteuttamistaan odottaa noin 450 väylähanketta ELY-keskuksen neljän maakunnan alueella. Nummentien kevyen liikenteen väylän rakentaminen ei sisälly ELY-keskuksen kaikkein kiireellisimmiksi luokiteltujen investointien joukkoon, joten hankkeen toteutuminen lähivuosien aikana ei vaikuta todennäköiseltä siitäkään huolimatta, että Nummi-Pusulan kunta pitää hanketta alueensa tärkeimpänä.
Seuraavan hallituksen ohjelmaa ja uutta liikennepoliittista selontekoa valmisteltaessa on mahdollista arvioida perusväylänpidon rahoitustasoa ja rahoituksen kohdentamista erilaisiin investointiohjelmiin, kuten jalankulun ja pyöräilyn edistämiseen. Samoin voidaan arvioida väylänpidon määrärahojen painotusta kehittämisinvestointien ja perusväylänpidon välillä.
Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2010
Liikenneministeri Anu VehviläinenI det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 985/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Risto Kuisma /sd:
Vad tänker regeringen göra för att förbättra säkerheten på skolvägarna och kommer regeringen att anvisa de behövliga anslagen för byggandet av en bana för gång-, cykel- och mopedtrafik längs Nummentie så att skolvägen för barnen i Nummi-Pusula blir tryggare än för närvarande?
Som svar på detta spörsmål anför jag följande:
Strävandena att höja trafiksäkerheten samt underlätta gång- och cykeltrafiken är viktiga faktorer vid prioriteringen av regionala investeringar. Säkerheten på skolvägarna har varit föremål för betydande satsningar i ett särskilt temaprojekt inriktat på att förbättra förutsättningarna för att ta sig till skolan i bosättningscentra på landsbygden. Utvecklingsåtgärderna, som inom ramen för temaprojektet "Koulumatkojen edellytysten parantaminen maaseututaajamissa" genomfördes under åren 2006-2009, bidrog till att höja säkerheten på skolvägarna på olika håll i Finland i och med att förhållanden i gång- och cykeltrafiken förbättrades i 65 bosättningscentra på landsbygden. Åtgärderna koncentrerades till sådana bosättningscentra, som med avseende på trafiksäkerheten var de mest problematiska. Staten har deltagit i kostnaderna för projektet med omkring 30 miljoner euro, kommunerna har likaledes medverkat till att genomföra olika projekt.
I dagens läge går över 90 procent av anslaget för bastrafikledshållningen till skötseln och underhållet av trafknätet. Därutöver förslår anslaget för att genomföra endast några små investeringsprojekt per år, trots att investeringsbehovet skulle vara mångdubbelt. Närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland förfogar över cirka tre miljoner euro för finansieringen av regionala investeringar, vilket innebär att det är möjligt att bygga endast en eller två vägar för gång-, cykel- och mopedtrafik årligen när omkring 450 trafikledsprojekt inom de fyra landskapen som centralens ansvarsområde omfattar väntar på att bli genomförda. Byggandet av en bana för gång-, cykel- och mopedtrafik längs Nummentie finns inte med bland de investeringar som enligt centralens klassificering är de mest skyndsamma. Det är således inte sannolikt att projektet kan genomföras under de närmaste åren, trots att Nummi-Pusula kommun framhåller att det är det viktigaste projektet i kommunen.
En uppskattning av nivån för bastrafikledshållningen samt av hur finansieringen allokeras till olika investeringsprogram, såsom till att främja gång- och cykeltrafik, blir möjlig i anknytning till att beredningen av programmet för nästa regering och en ny trafikpolitisk redogörelse tar vid. Samtidigt blir det möjligt att uppskatta vägningen av anslagen för trafikledshållningen mellan utvecklingsinvesteringarna och bastrafikledshållningen.
Helsingfors den 21 december 2010
Trafikminister Anu Vehviläinen