Lakialoite 116/2008 vp
Laki ajoneuvoverolain 12 §:n muuttamisesta
Vallitsee suuri yksimielisyys siitä, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä on kaikin keinoin pienennettävä. Liikenteen osuus tästä on noin 1/3, ja teknologian kehittymisen myötä siinä on mahdollisuus saada aikaan suuria säästöjä.
Henkilöautojen ajokilometreistä 70-80 % on työmatkaliikennettä, joka kertyy alle 70 kilometrin päivämatkoista. Joukkoliikenne ei ole realistinen vaihtoehto kaikille, ja vaikka muualla on energiaa pystytty säästämään, niin liikenteen energiankulutus on kasvanut tasaisesti. Siksi monissa maissa on tehty päätöksiä autokannan ohjaamiseksi ympäristöystävällisten autojen suuntaan. Suomi on jäämässä tästä kehityksestä jälkeen.
Sähköautoja valmistettiin 1900-luvun alussa enemmän kuin bensiinikäyttöisiä, mutta niiden akkutekniikkaa ei ole kehitetty kuin vasta viime vuosina elektroniikkateollisuuden kehittyessä. Siellä käytettävien Lithium-ioniakkujen varauskyky, teho/painosuhde, on moninkertainen perinteisiin akkuihin verrattuna. Vuonna 2009 markkinoille on tulossa useita yli 100 km:n ajomatkaan kykeneviä autoja, jotka perustuvat tähän tekniikkaan. Myös Suomessa Uudessakaupungissa on tällaisia autoja valmistava tehdas.
Muut Pohjoismaat ovat erilaisine ohjelmineen jo paljon Suomea edellä. Kaikilla niillä on sähköautohankintojen kiihdyttimenä verohelpotuksia. Tanskalla on Suomea vastaava korkea autoverotus, ja siellä sähköautoille on myönnetty täydellinen verovapaus määräajaksi.
Useimpien ennusteiden mukaan autoala on täyden teknologiamullistuksen edessä. Niinpä kotimaiselle alan teollisuudelle on tärkeää luoda kotimarkkinakysyntää, joka on aina ollut uuden teollisen tuotannon välttämätön edellytys.
Tässä tilanteessa on siis erittäin tärkeää poistaa ne verotukselliset esteet, jotka ehkäisevät sähkökäyttöisten autojen yleistymistä ja siten myös alan teollisuuden kehitystä Suomessa. Ottaen huomioon uusien mallien kehityskustannukset ja alkuvaiheessa kalliimmat hinnat on perusteltua mataloittaa ympäristöystävällisten autojen hankintakynnystä alentamalla kyseisten autojen verotusta. Erityisen räikeä epäjohdonmukaisuus on sähköajoneuvojen ns. käyttövoima- eli dieselvero, joka näiltäkin ajoneuvoilta peritään. Valtion verotulojen kannalta asia on merkityksetön, koska sähköautojen määrät tulevat vielä lähivuosina olemaan maksimissaan vain muutamissa tuhansissa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
ajoneuvoverolain 12 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 30 päivänä joulukuuta 2003 annetun ajoneuvoverolain (1281/2003 ) 12 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on osaksi laissa 235/2007 , uusi 13 kohta seuraavasti:
- Ajoneuvoverosta ovat vapaat:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
- 13) yksinomaan sähkömoottorin avulla kulkevat autotyypit vuosina 2009-2012.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
- 13) yksinomaan sähkömoottorin avulla kulkevat autotyypit vuosina 2009-2012.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009.
Helsingissä 12 päivänä marraskuuta 2008
Eero Lehti /kokHenna Virkkunen /kok
Timo Heinonen /kok
Sanna Lauslahti /kok
Ulla Karvo /kok