Lakialoite 158/2003 vp
Laki Suomen kansallislaulusta
Maamme-laulu sai kantaesityksensä ylioppilaiden kevätjuhlassa Flooran päivänä 13. toukokuuta 1848 klo 15.00. Laulutekstinä käytettiin Johan Ludvig Runebergin runoa Vårt Land, jonka tämä oli kirjoittanut vuonna 1846 konservatiivisessa tarkoituksessa vaikuttaakseen tuolloiseen ylioppilasnuorisoon. Helsingin yliopiston musiikin lehtori Fredrik Pacius sai tehtäväksi tehdä runoon sävelmän. Lopputuloksena oli sävelmä, joka otti vaikutteita sen ajan saksalaisista kansanlauluista. Laulu oli oikeastaan tarkoitettu kertakäyttöiseksi. Kantaesityksessä tekijöillä ei ollut aavistustakaan siitä, että suomalaiset ottaisivat laulun sydämiinsä ja että se jatkaisi eloaan merkittävänä osana suomalaista yhteiskuntaa.
Näiden runsaan 150 vuoden kuluessa kantaesityksestä Maamme-laulu on saavuttanut aseman maan virallisena kansallislauluna. Se on soinut vapaasti monena itsenäisyyspäivänä ja monissa muissa juhlissa. Vuosi toisensa jälkeen olemme myös kaivanneet sen kuulemista lukuisissa kansainvälisissä urheilukilpailuissa. Maamme-laulu on jotakin yhtä luonnollisesti suomalaista kuin Suomen sinivalkoinen lippu ja Suomen leijona. Erotukseksi näistä viimeksi mainituista Maamme-laulun asemaa maan kansallislauluna ei ole vahvistettu laissa, vaan se perustuu tavallaan pelkästään vakiintuneesen tavanomaisoikeuteen. Kun otetaan huomioon, että Maamme-laulu on kaikkien näiden vuosien aikana tavallaan muokannut suomalaista minä-kuvaa, on tarkoituksenmukaista, että myös laulu saa lipun ja vaakunan ohella lakiin perustuvan aseman.
Edellä esitettyyn viitaten ehdotetaan säädettäväksi laki Suomen kansallislaulusta, jossa vahvistettaisiin, että tämä asema kuuluu Maamme-laululle.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
Suomen kansallislaulusta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu.
Maamme-laulussa on Johan Ludvig Runebergin vuonna 1846 kirjoittama teksti, joka on kuitenkin julkaistu ensimmäisen kerran runona teoksessa Vänrikki Stoolin tarinat vuonna 1848. Sävellyksen on tehnyt Fredrik Pacius vuonna 1848. Tekstin virallisen suomennoksen on laatinut Paavo Cajander vuonna 1889.
Tarkempia säännöksiä Suomen kansallislaulun käytöstä annetaan valtioneuvoston asetuksella.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2004.
Helsingissä 4 päivänä joulukuuta 2003
Christina Gestrin /rEva Biaudet /r
Pehr Löv /r
Roger Jansson /r
Mikaela Nylander /r
Nils-Anders Granvik /r
Henrik Lax /r