Täysistunnon pöytäkirja PTK 159/2010 vp
159. TIISTAINA 22. HELMIKUUTA 2011 kello 14.00
Muu asia M 6/2010 vp
Perustuslakivaliokunnan mietintö PeVM 10/2010 vp
Valiokunta on 12. päivä lokakuuta 2010 pitämässään kokouksessa päättänyt pyytää valtakunnansyyttäjää valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetun lain mukaisesti ryhtymään toimenpiteisiin esitutkinnan toimittamiseksi, ja tuo esitutkinta valmistui vuoden vaihteessa. Esitutkintapöytäkirja on jaettu perustuslakivaliokunnalle tammikuun alussa, ja se on nyt kaikkien edustajien käytettävissä. Oikeuskanslerin arvio oli, että on syytä selvittää pääministeri Vanhasen toimintaa osana Nuorisosäätiön esitutkintaa ja sitä, onko tässä yhteydessä olemassa tietyntyyppinen rakenteellinen yhteys hänen pääministeritehtävänsä ja tuon avustustoiminnan välillä. Oikeuskansleri on myöskin pyytänyt, että perustuslakivaliokunta suorittaa arvion poliittisen toiminnan oikeudellisen hyväksyttävyyden rajoista ja ottaa tässä valossa kantaa pääministerin menettelyyn.
Arvoisat edustajat! Entinen pääministeri Vanhanen on kiistänyt syyllisyytensä. Hän on katsonut, että hän ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen, ja hän myöskin toteaa, että hän ei ollut syyllistynyt mihinkään tahalliseen tai törkeään huolimattomuuteen tässä asiassa ja että myöskään perustuslain 116 §:n syytekynnys ei hänen osaltaan ylity. Hän on kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, että on käytetty niin sanottua eriyttämisperiaatetta presidentinvaalikampanjassa, jolloin kyseessä on ollut keskustapuolueen kampanja eikä hänen henkilökohtainen kampanjansa. Hän on myöskin katsonut, että saatu 23 000 euroa ei ollut kokonaisuudessaan tukea, koska se on saatu vastiketta vastaan, ja todellinen tukiosuus olisi hänen käsityksensä mukaan vähäinen. Hän on myöskin edelleen todennut, että hän ei ole pyrkinyt vaikuttamaan päätöksenteon sisältöön ja kaiken kaikkiaan päätöksenteko Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jaossa on rutiinitoimenpide ja päätöksentekotilanteessa ei harkintaa käytetä.
Arvoisa puhemies! Voidaan todeta, että Vanhanen on toiminut Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana vuosina 1998-2003 ja hän erosi tuosta tehtävästä tultuaan puolustusministeriksi Anneli Jäätteenmäen hallitukseen. Hän on ollut tuon jälkeen valtioneuvoston täysistunnoissa 5.2.2004, 3.2.2005, 1.2.2006, 1.2.2007, 31.1.2008 ja 29.1.2009 tekemässä päätöstä Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta jaettavista avustuksista, ja avustuksen saajana on ollut myöskin Nuorisosäätiö. Avustukset ovat olleet tuona aikana kaiken kaikkiaan 16 miljoonaa, joista yleisavustuksia on ollut 1,4 miljoonaa.
Aiemmin todetun presidentinvaalikampanjan yhteydessä Nuorisosäätiö ja sen osat ovat tehneet kaiken kaikkiaan hankintoja presidentinvaaliorganisaatiolta yhteensä 23 410 eurolla. Ehkä on syytä todeta, että vuosina 1998-2009 Nuorisosäätiö ja sen omistamat yhtiöt ovat tehneet keskustalta kaiken kaikkiaan tuon luontaisia hankintoja 148 601 eurolla ja Vanhasen puheenjohtajuuskaudella näitä hankintoja on suoritettu Nuorisosäätiön itsensä toimesta kuuden vuoden aikana eli vuosina 1998-2003 kaiken kaikkiaan 24 452 euron edestä.
Arvoisa puhemies! Kun perustuslakivaliokunta on joutunut suorittamaan arviota tästä Vanhasen tapauksesta, olemme edenneet selkeällä tavalla perustuslain mukaisesti siten, että meillä on ollut nelivaiheinen arviointi. Ensinnäkin tärkein kysymys on se, oliko Vanhanen esteellinen toimiessaan pääministerinä ja tehdessään päätöstä näistä Raha-automaattiyhdistyksen avustuksista. Jos katsotaan, että hän oli esteellinen, sen jälkeen on kysymys siitä, täyttääkö tämä esteellisyys jonkin rikoslain tunnusmerkistön. Sen jälkeen, jos katsotaan, että tunnusmerkistö täyttyy, merkittävää on se, mikä on Vanhasen syyksiluettavuuden aste: tekikö hän tuon toimensa tahallisena, törkeänä tuottamuksena vai tuottamuksella. Tärkeätä on myöskin, että todetaan se, että ministerin osalta, jotta häntä voidaan syyttää valtakunnanoikeudessa, teon täytyy edellyttää vähintään törkeätä tuottamusta. Jos tuo törkeän tuottamuksen raja edelleen ylittyy, sen jälkeen arvioidaan vielä perustuslain 116 §:ää siten, että teon täytyy olla olennainen tai että ministerin menettely on muutoin ollut selvästi lainvastaista.
Arvoisa puhemies! Ensin esteellisyyden osalta: Hallintolaissa on selkeät säännöksen esteellisyydestä, ja jos ministeri on esteellinen, hän ei saa osallistua asian ratkaisemiseen päätöksentekijänä tai esittelijänä. Hallintolain 28 §:ssä on todellakin selkeät säännökset siitä, milloin virkamies on esteellinen, esimerkiksi 1 kohdan mukaan silloin, jos hänen läheisensä on asianosainen, tai 3 kohdan mukaan silloin, jos odotettavissa on erityistä hyötyä hänelle itselleen tai jos hän on palvelussuhteessa asianosaiseen. 7 kohta kuuluu seuraavasti: "- - jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu." Eli tässä on kysymyksessä yleissäännös, ja täytyy sanoa, että tämän yleislausekkeen täsmällisyyttä pyritään tällä hetkellä täsmentämään siitä syystä, että valtioneuvoston piirissä on todettu, että säännös on jossain määrin tulkinnanvarainen ja mitä täsmällisemmäksi se voidaan tehdä, sitä suuremmaksi oikeusvarmuus voidaan saada. Todellakin, mitä tulee sitten tämän säännöksen soveltamiseen, olennaista on se, että luottamuksen sen henkilön puolueettomuuteen, joka päätöksen tekee, on täytynyt vaarantua ja tämän erityisen syyn on oltava ulkopuolisen havaittavissa. Vaikutuksen pitää olla samanasteinen kuin muunkin esteellisyysperusteen esimerkiksi siinä tilanteessa, että saisi asiassa itse hyötyä itselleen.
Olennaista on se, että jotta olisi yleislausekejäävi, silloin on henkilön puolueettomuutta saatettava ryhtyä epäilemään yleisön keskuudessa. Yleisöllä pitää olla siis käsitys siitä, että henkilö on jäävi tässä asiassa. Tässä suhteessa asiaa käsiteltäessä vaikuttavilla olosuhteilla on merkitystä, mutta myöskin aikaisemmalla toiminnalla on merkitystä. Vanhasen osalta voidaan todeta, että hän oli ollut Nuorisosäätiössä, eronnut sieltä vuonna 2003 ja hän tiesi tuon avustuskäytännön, mikä tältä osin oli ollut sovellettavissa Nuorisosäätiön osalta. Mielenkiintoista on todeta myöskin se, että ulkopuolisen arvion pohjalta tuo säännös ei välttämättä edellytä sitä, että virkamies on itse ollut tietoinen puolueettomuutta vaarantavista olosuhteistaan, eli arvio on objektiivista. Jos yleisö katsoo, että henkilö on vaarantanut puolueettomuutensa, tällainen käsitys syntyy, se riittää jääviyteen. Virkamiehen oma arvio voi tässä suhteessa olla toinen.
Perustuslakivaliokunta katsookin, että luottamus pääministeri Vanhasen puolueettomuuteen on vaarantunut valtioneuvoston käsittelyssä Raha-automaattiyhdistyksen avustuksista sen vuoksi, että hän on tuntenut Nuorisosäätiön aiemman käytännön, jossa säätiön varoja kanavoitiin keskustalle ja sitä lähellä oleville poliittisille tahoille. Vanhanen on myöskin valiokunnalle kertonut nähneensä Nuorisosäätiön edustajia presidentinvaalikampanjatilaisuuksissaan, mistä voidaan tehdä se johtopäätös, että Vanhanen saattoi olettaa, että tuo avustuskäytäntö jatkui. Tästä syystä voidaan katsoa, että Vanhanen oli asian päätöksenteossa esteellinen valtioneuvostossa.
Arvoisa puhemies! Toinen porras lähtee sitten siitä, että pitää arvioida virkavelvollisuuden rikkomista. Nuorisosäätiön antamien vaalitukien osalta on suoritettu erittäin laaja esitutkinta, ja kuten totesin, oikeuskansleri epäili, että järjestelmällä, jossa annetaan tukia Nuorisosäätiöstä keskustapuolueelle ja sitä lähellä oleville tahoille ja Vanhasen omaan kampanjaan, olisi rakenteellinen yhteys Vanhasen tapaukseen. Eli ajatus on ollut se, että Vanhanen on taustalta ohjannut järjestelmän toimintaa ja vaikuttanut siihen, että näitä avustuksia jatkuvasti annetaan keskustapuolueelle läheisille tahoille.
Esitutkinta oli erittäin kattava. Vanhasta kuultiin kaksi pitkää päivää erittäin tehokkaasti, intensiivisesti. Myöskin kaikki Vanhasen henkilökohtaiset ja virkasähköpostit käytiin lävitse. Voi sanoa, että keskusrikospoliisi ei tässä asiassa jättänyt kiveäkään kääntämättä vaan asia on pyritty tutkimaan erittäin huolellisesti siinä suhteessa, onko Vanhanen jollakin tavalla ohjannut tätä prosessia ja onko hän todellakin ollut tällaisessa rakenteellisessa yhteydessä tähän avustusjärjestelmään.
Säännökset, jotka sitten saattavat tulla kysymykseen tässä tapauksessa, ovat rikoslain 40 luvun 9 §, tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen, ja 40 luvun 10 §, joka on tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen. Eli esitutkinnan perusteella saatettiin selvästi havaita se, että kysymys ei ole virka-aseman väärinkäyttämisestä vaan kysymys on nimenomaan esteellisyydestä valtioneuvoston istunnossa ja vain siitä ja sen arvioinnista, mihin nuo rikoslain 40 luvun 9 § ja 10 § soveltuvat.
Lähtökohta siis on se, että ministerillä on velvollisuus pidättäytyä esteellisenä käsittelemästä asioita, jotka kuuluvat hänen virkavelvollisuuksiinsa. Jälkikäteisen arvion perusteella voidaan todeta, että Vanhasen olisi pitänyt ymmärtää päätöksentekoon osallistumisensa luovan tilanteen, jossa luottamus hänen puolueettomuuteensa vaarantuu. Tässä rikoslain 40 luvun 10 §:ssä ja 9 §:ssä olennaista on se, että niissä on myöskin sitten vähäisyysvaatimus. Jos teko on vähäinen, niin teko ei ole myöskään rangaistava.
Tätä ennen haluan vielä todeta sen, että Vanhasen osalta voitiin todeta, että hän ei esitutkinnan jälkeenkään mieltänyt sellaisen seurauksen syntymistä todennäköiseksi, että häntä pidettäisiin esteellisenä päätöksenteossa, niin kuin häntä tällä hetkellä pidetäänkin. Tästä syystä voidaan katsoa, että Vanhasen teko ei ollut tahallinen. Mutta Vanhasen teko oli enemmän kuin vähäinen. Jos tavallisen virkamiehen teko on vähäinen, voidaan katsoa, ettei hän ole syyllistynyt tähän rikoslain 40 luvun 10 §:n rikkomukseen. Mitä kuitenkin tulee valtioneuvoston jäseneen, niin voidaan todeta, että valtioneuvostossa yleisistunnossa tehdään päätöksiä, joilla on laajakantoiset periaatteelliset vaikutukset. Valtioneuvoston päätöksenteolle täytyy myöskin asettaa vaatimus erityisestä luotettavuudesta ja puolueettomuudesta. Kun asia on päätetty valtioneuvostossa, voidaan katsoa, että jos virkavelvollisuutta rikotaan, sitä ei voida pitää vähäisenä. Eli alemmalla tasolla virkamiehen teko vastaavan tyyppisessä tilanteessa olisi voitu katsoa vähäiseksi, mutta koska ministeri on korkeassa asemassa, tärkeä päätös, suuret summat, katsottiin, että teko hänen osaltaan ei ole vähäinen.
Mitä tulee sitten tuottamuksen asteeseen, niin perustuslain 116 §:ssä edellytetään, että ministeri on toiminut tahallaan tai törkeän huolimattomasti. Eli törkeä huolimattomuus on vähimmäisvaatimus, jotta ministeriä voitaisiin syyttää valtakunnanoikeudessa. Mitä tulee tuottamukseen ja sen eri asteisiin, rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 ja 2 momentissa todetaan seuraavasti: "Tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan - -." Kysymys on siis tuottamuksesta. Törkeän tuottamuksen osalta todetaan: "Se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä - -, ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet."
Ensinnäkin voidaan todeta, että valiokunnan mielestä nämä päätökset olivat epäilyksettä tärkeitä yleisen luottamuksen kannalta. Sen lisäksi on syytä todeta se, että mitä todennäköisempi vahinkoseuraus teon hetkellä oli, sitä useammin huolimattomuus on törkeä. Todennäköisyys tässäkin tapauksessa on arvioitava sen tiedon perusteella, joka tekijällä oli ja joka huolellisella tarkkailijalla oli teon hetkellä eli vuonna 2006, kun päätöstä tehtiin, sen perusteella, mikä käsitys olosuhteista, vaikuttavuudesta tuolla tekijällä oli tällä hetkellä.
Tästä syystä onkin syytä todeta, että Vanhanen ei pitkään aikaan ollut ollut osallisena Nuorisosäätiön hallinnossa, jonka päätöksenteosta tuen kanavoituminen keskustalle riippuu. Lisäksi merkille pantava on se esitutkinta-aineistossa ilmi käyvä seikka, että Nuorisosäätiö maksoi tukea lähes poikkeuksetta joko itse puolueelle tai jollekin sen ehdokkaan tukiyhdistykselle eikä suoraan ehdokkaalle. Valiokunta pitääkin uskottavana sitä, että Vanhanen on ainakin jollakin tasolla pyrkinyt selvittämään esteellisyyttään oikeuskanslerilta, ja Vanhanen ei täysin perusteetta ole uskonut olevansa esteetön osallistumaan päätöksentekoon valiokunnan arvion mukaan.
Kaiken kaikkiaan on syytä todeta, että Vanhasen on täytynyt entisenä Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana olla selvillä Nuorisosäätiö-konsernin toimintatavasta tehdä hankintoja ja hänen olisi pitänyt ainakin epäillä tehdessään päätöksiä, että tämä käytäntö on jatkunut. Toisaalta voidaan todeta se, että on uskottavaa, että Vanhanen on pyrkinyt selvittämään oikeuskansleri Nikulalta jääviyttään henkisen siteensä perusteella, ja vaikka hän ei ole välttämättä kaikkia seikkoja tässä yhteydessä selvittänyt, se on osoittanut tiettyä pyrkimystä huolellisuuteen hänen osaltaan. Tämä tiedustelu osoittaa, että Vanhanen itsekin on epäillyt tietyissä rajoissa esteellisyyden olemassaoloa.
Tekijän riskinoton tietoisuudella viitataan tekijän subjektiiviseen huolimattomuuteen, ja tältä osin valtiokunta todellakin katsoo, että kun Vanhanen on mitä ilmeisimmin luottanut vahvasti tähän eriyttämisperiaatteeseen ja kun otetaan huomioon se, että vaalirahailmoituksen tekee ehdokkaan asettaja, eli keskustapuolue, eikä ehdokas itse, ja kun Vanhanen on pyrkinyt jollakin tasolla selvittämään oikeuskanslerilta esteellisyyttä, hän on voinut omalta käsityskannaltaan luottaa siihen, että hän tässä tilanteessa ei olisi esteellinen.
Arvoisa puhemies! Summa summarum. Vanhasen näkemystä siitä, että hän on pitänyt itseään esteettömänä, tukee siis se, että hän on vuosien kuluessa johdonmukaisesti osallistunut valtioneuvoston yleisistunnossa päätöksentekoon riippumatta esimerkiksi siitä, onko käsillä ollut jokin vaalivuosi vai ei. Esitutkinnassa ei ole saatu näyttöä siitä, että Vanhanen olisi ollut Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajakautensa jälkeen selvillä säätiön taloudellisesta toiminnasta muutoin kuin aiemman kokemuksensa perusteella. Eli yhteydet Nuorisosäätiön ja Vanhasen välillä katkesivat melko selvästi vuoden 2003 jälkeen. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että ottaen huomioon tämä eriyttämisjärjestely, pyrkimys selvittää Vanhasen oikeudellista asemaa päätöksenteossa sekä esitutkinta kokonaisuudessaan valiokunta katsoo, että Vanhasen tekoa ei voida pitää sellaisena, että se täyttäisi tuon törkeän tuottamuksen tunnusmerkistön.
Arvoisa puhemies! Näin ollen perustuslain 116 §:ssä säädetty syyksiluettavuusvaatimus ei valiokunnan mielestä täyty. Tämän johdosta esitänkin, että eduskunta päättäisi, että entistä pääministeriä Matti Vanhasta vastaan ei nosteta syytettä eli että asiaa ei viedä valtakunnanoikeuden käsiteltäväksi.
Tämän prosessin yhteydessä on puhuttu lainsäätäjien puuttumisesta asiaan lakipykälien muuttamisen avulla. Mielestäni Suomeen täytyy pikaisesti saada sellaiset rikosoikeudelliset säännökset ja sellainen oikeuslaitos ja oikeuskäytäntö, että tehokkaasti voidaan puuttua rötösherroiksi ja röyhkeiksi oman edun tavoittelijoiksi osoittautuneiden poliitikkojen touhuihin.
Vaalirahasotkuja puolustettaessa on puhuttu usein maan tavasta. Itse en pidä muunnellun totuuden puhumista ja vastuun pakoilua maan tapana. Ne ovat vain eräiden poliitikkojen tapa reagoida ongelmiin, joihin he itse ovat syypäitä. Nähdäkseni ex-pääministeri Matti Vanhanen reagoi virheisiinsä jättämällä pääministerin paikan väärinkäytösten ja vastuun pakoilun takia. (Eduskunnasta: Väärä tulkinta!) Hänelle onkin annettava pakon edessä löytyneestä, joskin melko löysästä, selkärangasta tunnustusta. Vanhanen sentään älysi tulleensa umpikujaan ja erosi pääministerin tehtävästä.
Keskusta ja kokoomus ovat puhuneet median ajojahdista. Mielestäni media on tehnyt hyvinkin isänmaallisen teon tutkiessaan ja puhkaistessaan vaalirahasotkun sekä siihen läheisesti liittyvän Nuorisosäätiö-nimisen mätäpaiseen. Siitä kiitos medialle, joka saa harvoin kiitosta mistään. (Naurua ja hälinää) - Näin se vaan on.
Arvoisa puhemies! Viime päivien lukemattomista yhteydenotoista päätellen perustuslakivaliokunnan syyttämättäjättämispäätös loukkaa syvästi kansalaisten oikeudenmukaisuuden tajua sekä yhdenvertaisuuden tunnetta lain edessä. Onko laki sama herralle kuin duunarille? Oman osansa kansalaisten pettymykseen toi valtakunnansyyttäjän kesken perustuslakivaliokunnan käsittelyn antama lausunto siitä, ettei syytekynnys ylity.
Herra puhemies! Olen tutkinut kuluneen viikonlopun ajan asiaan liittyviä papereita ja pohtinut vakaumukseni ja omantuntoni pohjalta, mikä on oikein ja mikä on väärin. Pyhässä kirjassa puhutaan armosta. Siellä puhutaan myös ensimmäisen kiven heittämisestä. Kivi vai armo? Siinä kaksi sanaa, joiden varaan päätökseni perustuu. Päätökseni on joidenkin mielestä väärä mutta toisten mielestä oikea. Olen päätynyt pitkän pohdinnan jälkeen siihen ratkaisuun, että en ehdota selvityksen pyytämistä tässä asiassa enkä siten ole saattamassa asiaa enempää käsiteltäväksi. Itse en halua olla ensimmäisen kiven heittäjä enkä ristillenaulitsija.
Arvoisa puhemies! Puolueettomuuden ja riippumattomuuden takaamiseksi Suomeen tulee perustaa tuomareista koottu perustuslakituomioistuin.
Arvoisa puhemies! Tulee tehdä selvitys ministerien lainvastaisesta esteellisyydestä valtioneuvoston istunnoissa. Tällainen moraaliton toiminta, oman edun tavoittelu, on jatkunut maan hallituksissa vuosikymmeniä. Kansan oikeustajun vastaista on perustuslakivaliokunnan kanta, ettei pääministerin syytekynnys valtakunnanoikeuteen ylity. Olihan pääministeri valtioneuvoston yleisistunnon puheenjohtajana ollut toistuvasti, yhteensä kuusi kertaa, riidattomasti esteellinen päättämään Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta jaettavista avustuksista Nuorisosäätiölle. Vanhanen toimi Nuorisosäätiön puheenjohtajana vuosina 1992-2003 sekä keskustan puheenjohtajana ja pääministerinä vuosina 2003-2010. Vuosina 1998-2009 Nuorisosäätiö ja sen omistamat yhtiöt tukivat keskustalaisia tahoja lähes 150 000 eurolla. Vanhasen presidenttikampanjaa Nuorisosäätiö yhtiöineen rahoitti reilulla 23 000 eurolla.
Vanhasen syytekynnys perustuslakivaliokunnan ja siellä olleiden oikeusoppineiden mukaan ei ylittynyt, koska perustuslain ministerivastuupykälät ovat korkeat. Teoista, joista rapsahtaisi tavalliselle kunnanvaltuutetulle syytteet, ministeri, tässä tapauksessa pääministeri, jää syyttämättä. Voiko tämä olla oikeudenmukaista? Ei. Kansalaiset ovat sitä mieltä, että kaikkia tulee kohdella lain edessä samoin perustein tai jopa niin, että maamme korkeimpien päättäjien syytekynnyksen tulisi olla jopa muita matalampi, koska heiltä tulee vaatia virkatoimissaan erityistä nuhteettomuutta. Seuraavan eduskunnan tulee korjata epäoikeudenmukaiset ministerivastuupykälät ja näin ministerien syytekynnystä siis alentaa.
Tapaus Vanhanen on jäävuoren huippu. Vuosikymmenten ajan useat ministerit ovat olleet esteellisiä ja jopa toistuvasti päättämässä valtioneuvostossa erilaisten avustusten kohdentamista omille yhdistyksilleen, säätiöille ja muille tahoille, joiden hallituksessa he samalla istuvat. Tällainen vuosikymmenien aikainen törkeä maan tapa, päättäjien piittaamattomuus lakien toteuttamisesta ja oman edun politiikka on saatava loppumaan. On tarpeen puhdistaa pöytä kokonaan. Kansalaisten tulee saada tietää, miten laajaa tällainen mädännäisyys on ollut. Tämän takia tulee tehdä selvitys ministereiden tapahtuneesta esteellisyydestä valtioneuvoston istunnoissa.
Esityksen Vanhasen syyttämättä jättämisestä on tehnyt perustuslakivaliokunta, joka koostuu eri puolueiden kansanedustajista hallituspuolueiden edustajien ollessa enemmistönä. Jotta varmistetaan tällaisissa tapauksissa aina päätöksenteon puolueettomuus, Suomeen tarvitaan välttämättä puolueeton ja täysin riippumaton, tuomareista koottu perustuslakituomioistuin. Tällainen tuomioistuin on monissa Euroopan maissa.
Arvoisa puhemies! Ministerien syytekynnys on perustuslaissa liian korkea. Epäoikeudenmukaiset ministerivastuupykälät on seuraavan eduskunnan korjattava. Puolueettomuuden varmistamiseksi Suomeen tulee perustaa tuomareista koottu perustuslakituomioistuin. Nykyisten epäoikeudenmukaisina pidettävien ministerivastuupykälien mukaan Vanhasen syytekynnys ei ylity.
Entisen pääministeri Matti Vanhasen virkatoimien tutkinta perustuslain 116 §:n mukaan lähestyy päätöstään. Oikeuskansleri aloitti tutkinnan syksyllä 2009 kantelun pohjalta, jossa epäiltiin pääministerin käsitelleen valtioneuvostossa Raha-automaattiyhdistyksen rahanjakopäätöstä esteellisenä. Oikeuskansleri kuuli pääministeriä, hankki tietoja mainittua Nuorisosäätiötä koskevasta meneillään olevasta poliisitutkinnasta. Vuoden selvitystyön jälkeen hän päätyi esittämään eduskunnalle, että hän piti oikeudellisesti perusteltuna saattaa entisen pääministerin lainvastaiseksi katsomansa menettely perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.
Oikeuskansleri ei itse määrännyt esitutkintaa suoritettavaksi, koska hän oli eräässä artikkelissaan vuonna 2006 tulkinnut vuoden 2000 ministerivastuulain 4 §:ää siten, ettei hän voi tällaista määrätä, koska tuon säännöksen mukaan ainoastaan perustuslakivaliokunta voi pyytää valtakunnansyyttäjän ryhtymään toimenpiteisiin. Eduskunnan oikeusasiamies oli vuonna 2007 pyytänyt oikeusministeriötä selvittämään, oliko korkeimpien lainvalvojien perinteinen oikeus suorittaa esitutkinta ministerivastuuasioissa samoista syistä lakannut, vaikka tällaista ei ollut lain käsittelyn yhteydessä lausuttu. Hän viittasi myös niin sanottuun itsekriminalisointiin, josta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli tehnyt muutaman päätöksen. Oikeusministeri ei ole vielä aloittanut tämän esityksen selvittämistä.
Nykyisen ministerivastuulain eduskunnalle esittänyt ministeri vakuuttaa, ettei tarkoitus ole ollut lopettaa lainvalvojien perinteistä oikeutta määrätä ministerin virkarikosepäily esitutkintaan. Samaa vakuuttaa perustuslakivaliokunnan silloinen sihteeri. Eduskunta-asiakirjoista ei löydy mitään tukea sille, että oikeuskanslerin tulkinta olisi ollut oikea.
Kuitenkin eduskunnan oikeusasiamies ja valtakunnansyyttäjä ovat olleet taipuvaisia uskomaan kanslerin tulkintaan paljolti käytännöllisistä syistä. Jos oikeuskansleri tai oikeusasiamies määrää asiassa esitutkinnan ja jutun syyttäjänä taas lain mukaan toimii valtakunnansyyttäjä, joutuu kysymään, joutuuko tämä määräämään uuden esitutkinnan suorittamisesta.
Kanslerin tulkinta on johtanut tämän asian yhteydessä siihen epätoivottuun tilanteeseen, että perustuslakivaliokunta joutui kaksi kertaa tekemään oikeudellisen arvion asiasta: ensiksi silloin, kun päätettiin esitutkinnan edellytyksistä, ja toisen kerran silloin, kun päätettiin syytekynnyksen mahdollisesta ylittämisestä. Aikaisemminhan on ollut vain yksi oikeudellinen arviointi. Mahdollisen ministerin virkavastuuasian ollessa lainvalvojan käsittelyssä kanslerilla on hyvät edellytykset päättää myös esitutkinnasta. Asian siirtäminen valiokunnalle näyttää tarpeettomalta.
Suomi on oikeusvaltio. Ministerivastuuasioissa tulisi päinvastoin vähentää poliittisen tason päätöksiä, vaikkapa niin, että valtionsyyttäjä suorittaisi viran puolesta esitutkinnan. Jos hän olisi valmis syyteharkintaan, hän voisi alistaa päätöksensä vahvistettavaksi perustuslakivaliokunnassa, joka myös Ruotsissa on viimeinen aste näissä asioissa, ja sen tulisi määräajassa ilmoittaa, yhtyykö se hänen kantaansa vai ei. Tämä menettely olisi käyttökelpoinen, mikäli olemme vielä sitä mieltä, että ministerit valtioneuvoston toimintakyvyn turvaamiseksi lainkaan tarvitsevat korkeampaa syytekynnystä kuin muut kansalaiset.
Ministerivastuuasiat voitaisiin joka tapauksessa vastaisuudessa harkita käsiteltäviksi normaalissa tuomioistuimessa, ehkä kuitenkin aloittaen hovioikeudesta. Oikeusministeriö voisi eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2007 esityksen pohjalta ja tämän asian kokemusten perusteella ennakkoluulottomasti selvittää, voisimmeko siirtyä uuteen aikaan ministerivastuuasioiden käsittelyssä.
Merkille pantavaa on, että nyt asia on lähtenyt liikkeelle kahden yksityishenkilön kantelusta oikeuskanslerille, joka on asiaa tutkittuaan lähettänyt perustuslain 115 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen ex-pääministerin virkatoimen lainmukaisuuden tutkimiseksi perustuslakivaliokunnalle, joka puolestaan kuulemisten jälkeen on pyytänyt oikeuskansleria ryhtymään toimenpiteisiin esitutkinnan toimittamiseksi.
Meillä on aika ajoin suhteellisen voimakkaasti arvosteltu ylimpiä laillisuusvalvojia lepsuudesta. Tämä tapaus mielestäni osoittaa, että laillisuusvalvonta kaikista väitteistä huolimatta toimii. Itselleni on kuitenkin vieras tuo käytetty menettely, että paperit ikään kuin kierrätetään valiokunnan kautta ennen esitutkinnan käynnistämistä. Eikö oikeuskansleri voisi tämän tyylisessä tapauksessa pyytää suoraan itse poliisilta esitutkinnan suorittamista? Toisaalta ymmärrän, että kun kyseessä on pääministerin tasoinen henkilö, niin varmistimen pitää olla päällä koko ajan.
Arvoisa puhemies! Krp:n esitutkinta on perusteellinen. On hyvä, ettei ainakaan poliisia päästä syyttämään puolueellisuudesta. Esitutkinnassa on mielestäni kuitenkin havaittavissa pientä ylimielisyyttä. Esimerkiksi ed. Kaikkosen sanomaksi on merkitty kommentti oppineiden ajan hukkaan menemisestä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös nykyisen pääministerin Kiviniemen sanomaksi todettu "tunnustamisen aika vaalirahoituksessa on ohi". Ex-puoluesihteeri Korhonen näyttäisi tukeneen ajatusta. Asia lienee tulkittavissa siten, että poliisin oli haettava kaikki näyttö muun kuin tunnustamisen kautta.
Esitutkinta antaa myös jonkinlaisen aavistuksen siitä, paljonko Nuorisosäätiön varoja on käytetty kaiken kaikkiaan säätiön olemassaolon aikana tavalla taikka toisella keskustapuolueen taloudelliseen tukemiseen. Sen toimintaan näyttäisi liittyvän sääntöjen vastaista varojen kohdentamista. Toivottavasti tämä lisää säätiöiden valvontaa, joka tietenkin edellyttää lisäresursseja Prh:lle.
Minua hämmästytti koko esitutkinta-aineiston julkistaminen tässä vaiheessa, koska siinä lienee osin samaa aineistoa kuin syyteharkinnassa olevassa jutussa, mutta tulipahan jo tässä yhteydessä selville monia mielenkiintoisia variaatioita taulukaupoista.
Arvoisa puhemies! Luettuani mietinnön, valtakunnansyyttäjän lausunnon sekä suuren joukon asiantuntijoiden lausuntoja olen pohtinut päätelmiäni puhtaasti juridiselta pohjalta entisenä rikostutkijana, syyttäjänä ja muutamat käräjät istuneena yrittäen samalla unohtaa mahdollisuuden tehdä asiassa niin sanottua politiikkaa. Vakaan käsitykseni mukaan perustuslakivaliokunta on yksimielisissä johtopäätöksissään ja kannanotossaan päätynyt oikeaan lopputulokseen eli todennut Vanhasen esteellisenä syyllistyneen valtioneuvoston istunnossa rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla tuottamukselliseen virkavelvollisuuksien rikkomiseen, joka ei ylitä perustuslain 116 §:n määrittelemää syytekynnystä.
Ymmärrän, että kansalaisten on vaikea ymmärtää ministereiden korkeampaa syytekynnystä, mutta se perustuu voimassa olevaan perustuslakiin. Jos esimerkiksi kunnanhallituksen puheenjohtaja olisi syyllistynyt vastaavanlaiseen tekoon kuin Vanhasen tapauksessa on ollut kyse, niin syyttäjänä olisin ollut valmis kirjoittamaan syytekirjelmän ja viemään asian alioikeuteen.
Arvoisa puhemies! Korostan, että päätelmäni perustuvat puhtaasti asiakirjoista saatuihin tietoihin ja voimassa olevaan lainsäädäntöön. Vanhasen luottamus pääministerinä on mennyt. Tämän prosessin tapahtumat kertovat osaltaan niistä syistä, jotka tähän johtivat.
Perustuslakivaliokunta on, kuten puheenjohtaja Sasin esittelypuheenvuorosta ilmeni, päätynyt perusteellisen harkinnan, asiantuntijakuulemisten ja erityisen laajan esitutkintamateriaalin sekä muun asiakirja-aineiston pohjalta yksimieliseen kannanottoon. Sen mukaan entinen pääministeri Matti Vanhanen ei ole kysymyksessä olevassa asiassa menetellyt virkatoimissaan perustuslain 116 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastaisesti. Näin ollen syytekynnys ei ylity.
Perustuslakivaliokunta on katsonut, että Vanhanen oli objektiivisesti arvioiden jäävi, vaikka hän ei itse sitä niin mieltänyt. Teko ei ollut tahallinen, eikä huolimattomuus ole törkeä ottaen huomioon sen, että Vanhanen oli etukäteen pyrkinyt selvittämään jääviyttään ja näin täyttänyt velvollisuuttaan huolellisuuteen pyrkimisessä.
Asiakirja-aineisto ja esitutkinta vahvistavat tätä tulkintaa ja kiistatta osoittavat, että Vanhasella ei pääministerinä ollessaan ollut epäiltyä läheistä suhdetta Nuorisosäätiöön. Valiokunnan johtopäätös on myös asiantuntijoiden yksimielisen kannan mukainen. Päätös on oikeudellisesti perusteltu ja kestävä. Valiokunta on toiminut päätöstä tehdessään tuomioistuimen asemassa ja suorittanut tehtävänsä huolellisesti ja viivyttelemättä.
Arvoisa puhemies! Kokonaan eri asia on, ovatko kaikki asian käsittelyvaiheet ja välipäätökset olleet aiemman käytännön mukaisia ja välttämättömiä. Niiden vuoksi asian käsittely on venynyt noin puolentoista vuoden mittaiseksi. Se on pitkä aika ottaen huomioon epäillyn aseman maamme korkeimpana päätöksentekijänä. Vaikka jokainen valtioneuvoston jäsentä koskeva jääviyskysymys on tapauskohtainen, niin tavanomaisesti ne on käsitelty laillisuusvalvonnallisessa menettelyssä. Jääviystapauksissa ministereille on annettu huomautus vastaisen varalle.
Oikeuskanslerin päätöksenteko liittyen Vanhasta koskeviin jääviyskanteluihin kesti vuoden. Asian tekee ymmärrettäväksi se, että keskusrikospoliisi oli Oikeuskanslerinvirastossa pidetyn neuvottelun jälkeen suorittanut tutkintaa ja siihen liittyviä kuulusteluja selvittääkseen muun muassa sitä, oliko entinen pääministeri Vanhanen tietoinen Nuorisosäätiön tuesta hänen presidentinvaalikampanjalleen. Keskusrikospoliisin muistioiden mukaan näyttöä tästä ei löytynyt. Tutkinnasta ja sen johtopäätöksistä ei kuitenkaan ole selvää mainintaa oikeuskanslerin perustuslakivaliokunnalle toimittamassa ilmoituksessa. Tosiasia on, että esitutkinta ei laajuudestaan huolimatta tuonut uutta näyttöä jo tuolloin tiedettyyn. Asian näin laajaan ja pitkään käsittelyyn lienevät vaikuttaneet vaalirahoitukseen liittyvät ongelmat, tutkimukset sekä niihin kohdistuvat julkisuuden paineet. Asian käsittelyä on vaikeuttanut myös se, että presidenttiehdokkaiden vaalirahoituksen aiheuttamasta jääviydestä ja siihen liittyvistä velvollisuuksista ei juurikaan ole säännöksiä. Presidentinvaalien osalta tarvitaankin aikaisempaa selkeämpiä ohjeita ja sääntöjä. Myös ministereiden jääviyssääntöjä on syytä selkiyttää.
Arvoisa puhemies! Entisen pääministerin Matti Vanhasen toimet on perusteellisesti läpivalaistu käsiteltävänä olevassa asiassa. Perustuslakivaliokunnan mielestä perusteita syytteen nostamiseen ei siis ole. Toivon, että myös julkinen paine nyt purkautuu. On aika laittaa kirjankannet kiinni Matti Vanhasen osalta tässä asiassa. Samalla kiitän perustuslakivaliokuntaa asiantuntevasta ja oikeudellisiin perusteisiin nojaavasta kiihkottomasta työstä.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan kantaan ja edellä esitettyyn viitaten kannatan ed. Sasin tavalla sitä, että eduskunta päättää olla nostamatta syytettä entistä pääministeriä Matti Vanhasta vastaan.
Nyt keskustelussa ja päätöksen kohteena on yksi vaalirahoitukseen liittyvä paha paise. Nuorisosäätiön ympärillä ja sisällä tapahtunut suora ja välillinen vaalitukien jako on murheellinen tarina, jossa ex-pääministeri Vanhanen on ollut keskeisessä osassa päättäjänä ja edunsaajana. Historiankirjoituksen kannalta ja myös valiokunnan juridisten johtopäätösten kannalta minusta on outoa, ettei perustuslakivaliokunta lainkaan arvioinut pitkään jatkunutta suunnitelmallista toimintaa pääministeri Vanhasen ja Nuorisosäätiön yhteistyökuvioissa. Kyse ei siis ole ollut vain presidentinvaalikampanjan tuesta Vanhaselle vaan paljon enemmästä, pitkään jatkuneesta järjestelmällisestä rahallisesta tuesta - toimihan pääministeri valtioneuvoston puheenjohtajana päätettäessä muun muassa vuosina 2004-2009 Raha-automaattiyhdistyksen tuesta Nuorisosäätiölle. Oikeuskansleri Jonkkakin toteaa muistiossaan: "Nuorisosäätiö oli tiettävästi tukenut Vanhasen vaalityötä jo aiemmin 5 000-6 000 eurolla eli sinä aikana, jolloin hän oli Nuorisosäätiön hallituksessa."
Arvoisa puhemies! Käytän tämän puheenvuoron tässä asiassa kansan edustajana - siis ei yhteen kirjoitettuna: kansan edustajana. Olen saanut kansalaisilta ja omilta äänestäjiltäni, joita täällä edustan, hyvin vakavasti otettavaa palautetta siitä, että ex-pääministerin toiminta pitää saattaa valtakunnanoikeuden arvioitavaksi. Kysymys on kansalaisten aidosta ja syvästä huolesta koskien oikeusvaltion toimintaa ja ihmisten käsitystä siitä, mikä on oikein. Kansalaisten on vaikea ymmärtää sitä, miten on mahdollista, että pääministeri ei ole tietoinen siitä, että hän on jäävi myöntäessään varoja säätiölle, johon hän on sidoksissa. No, perustuslakivaliokunta on katsonut, että Vanhanen on ollut esteellinen päättäessään avustuksista Raha-automaattiyhdistykselle. Kuitenkin valiokunta päätyi siihen, että kysymys ei ollut tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Ex-pääministeri on itsekin epäillyt esteellisyyttään perätessään oikeuskanslerilta vastausta siihen, aiheuttaako hänen "henkinen siteensä" Nuorisosäätiöön esteellisyyden. Tässä kohtaa tietysti voi ja pitää arvella ja arvelen, että jos Vanhanen olisi kysynyt, aiheuttaako hänen henkinen ja taloudellinen siteensä esteellisyyden, niin oikeuskanslerin vastaus olisi todennäköisesti ollut toinen. Vanhasen toimintaa ja kysymyksen muotoilua voi kyllä moraalisesti kritisoida.
Ymmärrän hyvin sen, arvoisa puhemies, ettei valtakunnanoikeus voi eikä se saa olla mikään moraalinen tuomioistuin vaan perusteet sinne joutumiselle ovat juridisia, lakiin perustuvia. Toisaalta asian yhteiskunnallisen merkityksen kannalta voi kysyä, olisiko ollut tarpeen suorittaa harkintaa enemmän myös yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta. Näen niin, että perustuslakivaliokunnan valitsema näkökulma on mielestäni liian kapea.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman edustaa minulle täysin lahjomatonta oikeuden miestä. En halua vähätellä toki muitakaan valiokunnan jäseniä. Valiokunnan kanta on myös yksimielinen siinä, ettei Matti Vanhanen ole menetellyt virkatoimissaan perustuslain 116 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastaisesti. Tässä tilanteessa en näe tarvetta enkä pidä perusteltuna poiketa valiokunnan yksimielisestä juridisesta kannasta, vaikka - kuten sanoin - Vanhasen toiminta on ollut kansan oikeustajun vastaista. Rima valtakunnanoikeuteen oli ja on perustuslain mukaan liian korkealla, joten tähän perustuslakivaliokunnan kantaan on nyt tyytyminen.
Kun valiokunta 12. lokakuuta päätti pyytää valtakunnansyyttäjää valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetun lain 4 §:n mukaisesti ryhtymään toimenpiteisiin esitutkinnan toimittamiseksi, yhdyin kansanedustaja Hannes Mannisen lausumaan, jossa epäiltiin, ettei esitutkinta toisi uutta asiassa. Näin tässä sinänsä kävikin, mutta esitutkinnasta ei myöskään ollut haittaa asialle tai entiselle pääministerille. Esitutkinta lisäsi luotettavuutta tälle käsittelylle.
Kun maallikkona arvioi tätä prosessia, niin tämä neliportaisuus oli hyvin looginen perusteellisen käsittelyn runko. Valiokunnan puheenjohtaja kävi perusteellisesti tämän prosessin läpi, enkä käy sitä toistamaan. Johtopäätöksenä valiokunta katsoo, että Vanhanen toimiessaan esteellisenä puheenjohtajana on rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan mutta tämä menettely ei ole törkeän huolimaton, ja lopputoteamus on, että entinen pääministeri ei ole kysymyksessä olevassa asiassa menetellyt perustuslain 116 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastaisesti.
Arvoisa puhemies! Entisen pääministerin Vanhasen asian käsittely on ollut asiallista mutta samalla myös kriittistä. On hyvä, että tämä asia saadaan tässä istunnossa nyt päätökseen. Pari havaintoa tästä prosessista haluaisin kuitenkin nostaa esille.
Käsittääkseni jo nyt valtioneuvoston toiminnassa esteellisyyteen suhtaudutaan kriittisemmin ja vakavammin. Kehitys on siten jo nyt myönteistä. Toinen merkittävä asia on presidentinvaalin eriyttämisperiaatteen toimivuus. Nyt tulkintoja haettiin aina oikeuskansleri Risto Leskisen ajalta 1980-luvulta, ja asia vaatii kyllä käytännön päivittämistä. Jo ennen seuraavia presidentinvaaleja tulisi olla selkeät ohjeet siitä, miten eriyttäminen voidaan tehdä ja mitä eriyttäminen yleensä tarkoittaa. Nykyinen käytäntö on muistelua vanhasta historiasta.
Utskottet har i sin rättsliga bedömning av förre statsministern Vanhanens handlandet tagit fasta på de i fallet relevanta aspekterna jäv, brott mot tjänsteplikt och graden av oaktsamhet. På basis av grundliga juridiska analyser och också med hjälp av förundersökningsmaterialet har utskottet nått ett enhälligt beslut i frågan. Kriterierna för jäv för tjänstemän ingår i förvaltningslagen. Det lagrum som utskottet hänvisar till är den så kallade generalklausulen som stipulerar att en tjänsteman är jävig om tilltron till hans eller hennes opartiskhet av något annat särskilt skäl äventyras. Generalklausulen måste tolkas från fall till fall.
Utskottet konstaterar att det viktigaste syftet med generalklausulen är att säkerställa att ett ärende behandlas med objektiv opartiskhet, den allmänna tilltron till att behandlingen är objektiv och oberoende. För jäv enligt generalklausulen utifrån en utomstående bedömning krävs det inte nödvändigtvis att tjänsteman har varit medveten om att en omständighet äventyrar opartiskheten eller att han eller hon handlat svekligt eller i övrigt inkorrekt. Det är ändå skäl att notera att tjänstemannens grad av medvetenhet spelar en viss roll vid bedömningen av hur klandervärt ett ärende varit.
Grundlagsutskottet anser på basis av nyss sagda att Vanhanen var jävig då han i egenskap av ordförande för statsrådets allmänna sammanträde var med och beslutade om bidrag till Nuorisosäätiö av avkastningen från Penningautomatföreningen. Utskottet motiverar detta med att tilltron till hans opartiskhet äventyrats eftersom han under en lång tid hade känt till att Nuorisosäätiö hade för vana att ge medel till centern och till partiet närstående aktörer för att stöda deras politiska verksamhet.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta toteaa, että Vanhanen on ollut esteellinen toimiessaan valtioneuvoston yleisistunnon puheenjohtajana. Valiokunta on tämän jälkeen analysoinut virkavelvollisuuden rikkomista. Esitutkinta-aineiston perusteella valiokunta toteaa, että Vanhasen olisi pitänyt ymmärtää päätöksenteon luovan tilanteen, jossa luottamus hänen puolueettomuuteensa vaarantuu, ja hänen olisi pitänyt pidättäytyä osallistumasta päätöksentekoon.
Esitutkintamateriaalin perusteella valiokunnan mielestä ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että Vanhanen on päätöksentekohetkellä mieltänyt tällaisen seurauksen syntymisen varsin todennäköiseksi. Tämän vuoksi valiokunta pitää selvänä, että tahallisen virkavelvollisuuden rikkominen sulkeutuu pois. Kokonaisarviona valiokunta on päätynyt katsomaan, että Vanhasen teot eivät ole olleet sillä tavoin vähäisiä, että teko olisi lukeutunut rankaisemattomien vähäisten tekojen piiriin.
Tämän jälkeen valiokunta on arvioinut tuottamuksen astetta. Valiokunta viittaa rikoslain esitöihin, joissa todetaan, että oikeuskäytännön katsotaan edellyttävän sekä teon että tekijän huolimattomuuden ylittävän jonkinlaisen vähimmäistason, jotta tuottamus olisi katsottavissa törkeäksi. Ottaen huomioon presidentinvaalin rahoituksen eriyttämisjärjestelyn ja Vanhasen pyrkimyksen selvittää oikeudellista asemaansa päätöksenteossa sekä suoritetussa esitutkinnassa esille tulleet seikat valiokunta ei pidä Vanhasen tuottamusta törkeänä.
Valiokunta katsoo siis, että Vanhanen on ollut esteellinen toimiessaan valtioneuvoston yleisistunnon puheenjohtajana päätettäessä Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta jaettavista avustuksista ja on täten rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan. Tämä menettely ei ole törkeän huolimaton, joten perustuslain 116 §:ssä säädetty syyksiluettavuusvaatimus ei täyty. Perustuslakivaliokunnan päätös perustuu esitutkintamateriaaliin ja laajaan asiantuntijakuulemiseen.
Ne, jotka mahdollisesti haluavat haastaa koko tämän pitkän prosessin lopputuloksena olevaa oikeudellista arviointia ja sen perusteella tehtyä päätöstä, ovat todella haasteellisen tehtävän edessä. Mistä löytää oikeudellisia seikkoja tai näyttöä esitutkintamateriaalista, jotka puoltaisivat toisenlaista lopputulosta?
Grundlagsutskottets beslut grundar sig på en omfattande juridisk bedömning som i sin tur baserar sig på förundersökningsmaterialet och sakkunnigutlåtandena. Slutligen finns det skäl att påpeka att utskottets bedömning om jäv garanterat kommer att ha konsekvenser för det praktiska arbetet i olika beslutsfattande organ.
Myös Vanhasen oma loppulausunto lähti siitä, että hän ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen eikä tahallisuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta ole mitään näyttöä ja että perustuslaissa ministerisyytteelle asetettu korotettu syytekynnys ei ylity missään tapauksessa, varsinkin kun hän oli tarkistanut asian myös silloiselta oikeuskanslerilta Nikulalta.
Perustuslakivaliokunnan mietinnön perusteella Matti Vanhanen vapautuu häntä kohtaan esitetyistä syytteistä. Julkisuuden kannalta tilanne on tietysti herkullinen. Mielipidetiedusteluissa 43 prosenttia kansalaisista oli valmis laittamaan Vanhasen valtakunnanoikeuteen ilman mitään faktapohjaa. Onneksi Suomi on kuitenkin oikeusvaltio, jossa ei sallita lynkkaamista, ei kansalaisten eikä edes pääministerin.
Arvoisa puhemies! Oman tarkastelunsa ansaitsevat sekä oikeuskansleri Jaakko Jonkka että perustuslakivaliokunta ja sen tietovuodot. (Ed. Laukkanen: Kyllä!) Se herättää ihmetystä vielä näin jälkikäteen, että ensinnäkin oikeuskansleri Jonkalta kesti peräti vuosi aikaa tehdä arvio Vanhasen virkatoimista kahden kantelun johdosta. Vaikka päätöksen valmistelu kesti vuoden, siinä ei oikeuskanslerin mielestä ole mitään poikkeuksellista. Pakko on kyllä todeta, että kyllä ovat hitaita herrojen kiireet.
Toinen ihmetyksen aihe on perustuslakivaliokunnan tietojen vuotaminen kesken asian käsittelyn. Eduskunnan työjärjestyksen 43 a § toteaa yksiselitteisesti, että valiokunnan pöytäkirja tulee julkiseksi, kun sihteeri on varmentanut sen, ja asian käsittelyasiakirjat tulevat julkisiksi, kun asia on valiokunnassa loppuun käsitelty.
Pakko onkin esittää perustusvaliokunnan puheenjohtajalle ed. Sasille kysymys: Miten on mahdollista, että valiokunta vuoti kuin seula? Valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämiskantakin oli parissa tunnissa julkisuudessa. Miksi te, valiokunnan puheenjohtaja Sasi, spekuloitte niin hanakasti valiokunnan mahdollisilla päätöksillä? Eikö vaikeneminen olisi ollut kultaa ennen valiokunnan mietinnön julkistamista? Samoin myös valiokunnan puheenjohtajan esittelypuheenvuoro mietinnöstä vilisi erilaisia spekulaatioita ja myös virheitä aina mainitsemansa puolueen nimeä myöten.
Ed. Jääskeläinen esitti tuomareista kootun perustuslakituomioistuimen perustamista. Taustalta kuulsi näkemys, että perustuslakivaliokunta ei tee oikeudenmukaisia päätelmiä ja päätöksiä. Nythän perustuslakivaliokunnassa ei perussuomalaisilla ole edustusta. Perussuomalaisten ryhmä ei kuitenkaan ole hankkinut sitä tietoa, mitä he olisivat ehkä tarvinneet. Eduskunnan työjärjestys toteaa: "Eduskuntaryhmällä, joka ei ole edustettuna valiokunnassa tai sen jaostossa, on kuitenkin oikeus saada jäljennös vielä keskeneräisen asian käsittelyasiakirjoista, jos ne eivät ole salaisia." Perussuomalaisten ryhmä ei kuitenkaan ole käyttänyt tätä tiedonhankkimisoikeutta. Ainakaan tiedon puutteeseen ryhmä ei voi vedota, saamattomuuteensa tai osaamattomuuteensa kylläkin.
Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä perustuslakivaliokunnan loppukantaan ja lopputulemaan asian käsittelyn osalta. Poliittista spekulaatiota varmaan asiassa riittää, mutta tältä osin perustuslakivaliokunta on lopputulemana menetellyt sekä perustuslain että eduskunnan työjärjestyksen ja asian vaatimalla tavalla aivan ansiokkaasti.
Ensimmäinen varapuhemies: Vastauspuheenvuoroja kolme kappaletta: edustajat Rajamäki, Vistbacka ja Söderman, tässä järjestyksessä.
Mutta kun mediaa on kiitetty, niin yksi asia jätettiin vaille. Mitä tapahtui 15.12.2009, kun pääministeri jätti paperit tuohon ja hävisi koko vuoden tärkeimmän talousarviokäsittelyn aikana eikä palannut koskaan saliin? Jälkeenpäin ilmeni, että samana päivänä krp on esitutkintaan liittyviä vaihtoehtoja käynyt läpi. On asioita, joissa ei ole riittävää läpivalaisua vieläkään käyty. Seuraavana päivänähän Ilta-Sanomien mukaan pääministeri kertoi, että hän ei (Puhemies: Minuutti!) muista, missä hän oli edellisenä päivänä, kun budjettia käsiteltiin. (Ed. Laukkanen: Mitä puhuja vihjaa?)
Lisäksi totean, että olen ollut itse perustuslakivaliokunnan jäsenenä aikoinani. Tiedän ihan tarkalleen, minkä kohtelun itse sain, kun äänestin vähän toisin kuin hallituspuolueitten edustajat. Eli se kokemus, mikä ed. Rossilla saattaa olla, on kyllä hänen omien korviensa välissä nyt tällä hetkellä.
Mitä tähän vuotoon tulee, niin se oli minun kannaltani valiokuntaa loukkaava, mutta koko valiokunta nyt ei ole siitä vastuussa. Mutta se ei suinkaan ollut epäedullinen tälle syylliseksi epäilylle, jonka oikeusturva oikeastaan parani vuodosta, niin että sen kannalta Rossin arvostelu on täysin päätön.
Ensimmäinen varapuhemies: Vielä kaksi vastauspuheenvuoroa: ed. Rossi ja puheenjohtaja ed. Sasi.
Se, mitä minun korvieni välissä on, on tietysti minun oma asiani, mutta tällaisen tiedon minä olen saanut joka tapauksessa. Jos se on väärä, niin sitten haluan sen kuulla korjattavan.
Ed. Södermanin vastauspuheenvuoroon haluan todeta sen, että perustuslakivaliokuntahan toimii ikään kuin tuomioistuimena, ja näin ollen en minä osaa sanoa, mistä ovat mitkäkin tiedot vuotaneet, mutta jos ne ovat suurin piirtein luettavissa Helsingin Sanomista tai muista tiedotusvälineistä, niin voi kysyä silloin, voiko sellaiseen valiokuntaan luottaa. Ei siinä ole kysymys siitä, onko se tapauksessa käsiteltävänä oleva asia jonkun kannalta edullista tai epäedullista, vaan siitä ylipäätänsäkin, että sieltä ei voi silloin tietoa vuotaa, ja se on tässä asiassa se peruskysymys.
On valitettavaa tosiaan, että tieto valtakunnansyyttäjän kannasta vuoti etukäteen julkisuuteen, ja se oli vahingollista valiokunnan työskentelyn kannalta. Mutta voi todeta, että tältä osin on sääli. Emme tiedä, kuka sen on tehnyt, (Puhemies: Minuutti!) mutta se on ollut vahinko.
Mutta itse tähän asiaan. Ensiksi haluan kiittää lämpimästi niitä kahta yksityishenkilöä, jotka olivat aktiivisia tässä Matti Vanhasen asiassa ja tekivät syyskuussa 2009 kantelun Oikeuskanslerinvirastolle epäilyksistään, että Matti Vanhanen olisi osallistunut esteellisenä valtioneuvoston täysistunnossa Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jakamiseen Nuorisosäätiölle. Näiden kantelijoiden aktiivisuuden johdosta olemme saaneet paljon uutta tietoa siitä, kuinka suomalainen poliittinen eliitti toimii vallan kabineteissa yhdessä rahoittajiensa kanssa.
Huolestuttavaa on se, kuinka hälytyskellot eivät soineet näiden päättäjien ja myös näiden korkeiden virkamiesten keskuudessa, jotka seuraavat näitä kokouksia. Heillehän maksetaan palkkaa siitä, että he valvovat virkansa puolesta korkeimmalla tasolla päätöksenteon laillisuutta.
Toivottavasti tapaus Vanhanen johtaa suomalaisen poliittisen ilmapiirin puhdistumiseen. Todennäköisesti se saa aikaiseksi ainakin uutta varovaisuutta, joka näyttää Vanhasen vauhtisokeudessa täysin unohtuneen.
Täytyy muistaa, että tänään saamme päätökseen vain yhden haaran keskustapuolueen ylintä johtoa ravisuttaneesta rikostutkinnasta. Tähän tapaukseen käytetty viranomaistyö ja siihen käytetyt verovarat ovat poissa muusta viranomaistoiminnasta, kuten harmaan talouden rikostutkinnasta, mutta mielestäni se on ollut hintansa arvoista, sillä niin paljon on vaalirahoitukseen liittyviä läpeensä mätiä uusia yksityiskohtia saatu tutkinnan kautta päivänvaloon.
Arvoisa puhemies! Harmillista on se, että kaiken kaikkiaan suomalaisen vaalirahoituksen kokonaisuudesta on tullut julkisuuteen vain murto-osa, mikä taasen johtuu monesta sattumasta eli siitä, että eräs talousrikoksiin sotkeutuneiden henkilöiden yritys meni konkurssiin ja konkurssin kautta myös yrityksen vaalirahaliikenne useille kymmenille maan johtaville poliitikoille tuli julkisuuteen.
On hyvä asia, että kansalaisetkin, jotka usein tekevät äänestyspäätöksensä mainostoimistojen suunnittelemien, mielikuviin perustuvien, hyvin arvokkaiden mainoskampanjoiden pohjalta, alkavat lopulta kysyä, mistä ja keneltä poliitikkojen vaalirahat ovat peräisin, liittyykö rahoitukseen kiitollisuudenvelkaa ja vastapalveluksia, jotka sitten viime kädessä rahoitetaankin meidän kaikkien yhteisestä lompakosta eli valtion ja kuntien verokassoista esimerkiksi halvan tonttimaan, liikennejärjestelyjen ja tehokkaiden asemakaavojen muodossa.
Tuskin moni kansalainen enää uskoo, että Suomi olisi maailman vähiten korruptoitunut maa sen jälkeen, kun muutaman henkilön vaalirahoitussotkuja on setvitty julkisuudessa viimeisten vuosien aikana.
Arvoisa puhemies! Vaikka Vanhasen jutun lopputulos on laihanlainen, toivottavasti tämä tapaus toimii varoittavana esimerkkinä kaikille niille, jotka jatkossa toimivat vastaavissa poliittisissa tehtävissä. Toivottavasti tapaus Vanhanen johtaa siihen, että lainsäädännössämme johtavassa asemassa olevien poliitikkojen perustuslain 116 §:n mukainen syyksiluettavuusvaatimus muutetaan siten, että hekin joutuvat vastaamaan rikollisesta toiminnastaan kuten tavalliset kansalaiset joutuvat tekemään.
Valiokunnassa haluttiin perinpohjaisuutta ja avoimuutta. Jo poliittinen ilmapiirikin sitä vaati. Lopputulos oli tunnettu. Syyksiluettavuusvaatimus ei täyttynyt, eikä asia etene valtakunnanoikeuteen, ja näin on hyvä.
Asian käsittelyn aikana voi moneen otteeseen todeta sen, että niin tämän kuin yleensä vaalirahoituksen ympärillä leijuu vielä liian paljon tulkintoja ja olettamuksia. Seuraavia vaaleja ja erityisesti tässä tapauksessa presidentinvaaleja ja presidenttiehdokkaita varten pitää selvittää vielä monia kysymyksiä. Miten painavana esimerkiksi pidetään presidentinvaalien erityistä asemaa ehdokkaan kannalta, jolloin vastuu vaalirahoituksesta on eriytetty kokonaan pois ehdokkaalta puolueelle? Eriyttämisperiaatteen painoarvo tuntui valiokunnan kuulemisissa vaihtelevan eri asiantuntijoiden kannoissa prosessin edetessä, ja se oli omiaan hämmentämään tilannetta. Tai voidaanko ehdokkaalta edellyttää, että hän tietäisi kaikkien tukien antajat, varsinkin jos ja kun yksittäisen tuen määrä on alle prosentin koko vaalibudjetista?
Tulevien presidenttiehdokkaiden turvaksi ja vaalitoiminnan uskottavuuden lisäämiseksi muun muassa näitä asioita pitää täsmentää. Myös jääviyssääntöjä on syytä selkeyttää kaikilla tasoilla siten, että pelkkä poliittinen ilmapiiri tai omakohtainen kokemus eivät ole ainoita jääväämisen perusteita.
Tässä jääviysasiassakin tietenkin on sellainen asia, että minulla raksuttaa päässä edelleenkin sana "hoksata", jonka minä Oulun murteella ymmärrän ihan toisella tavalla kuin täällä on selostettu elikkä että se on "mieltää". "Hoksata"-sana, jota pääministeri Vanhanen käytti televisiossa silloin, kun tämä asia tuli esille, että hän ei "hoksannut" jäävätä itseään, minulle tarkoittaa sitä, että hän ikään kuin tiesi sen, että hänen olisi pitänyt jäävätä, mutta ei "hoksannut", ei ymmärtänyt, ei tajunnut. Mutta täällä puhutaan "mieltää"-sanasta ikään kuin Vanhasella ei olisi ollenkaan ollut tietoa siitä. Mutta Oulun murre on niin vaikea, että sitä on teille ihan turha opettaa. (Ed. Gustafsson: No, vielä on muutama viikko aikaa!) - Tervetuloa Ouluun.
Arvoisa puhemies! Minulla on vähän paha olla tässä paikassa tällä hetkellä, koska on niin voimakkaasti tuomittu se tietovuoto, mikä valiokunnasta tuli. Jokainen varmasti tietää, että minä olen sananvapauden ja avoimuuden kannattaja, ja minusta tuntuu, että kaikki nuolet tällä hetkellä tässä talossa, tässä salissa, tulevat minun niskaani ja päälleni. Minä en varmasti ole vuotanut. Se on aivan taatusti tosiasia. Mutta minä olen todella ihmeissäni siitä, että kaksi tuntia sen jälkeen, kun valtakunnansyyttäjä vastasi minun kysymykseeni, pitääkö Matti Vanhanen viedä valtakunnanoikeuteen, veisittekö te Matti Vanhasen valtakunnanoikeuteen, ja vastaus oli ei, tämä tieto oli jo ympäri maailmaa - siitä huolimatta, että valiokunnan puheenjohtaja korosti moneen kertaan, että pidetään tämä asia meidän keskuudessamme salassa, jotta ei vaikuteta valiokunnan työskentelyyn. Mutta näin ei käynyt. Ei siinä mitään, tietovuodot ovat hyviä, jos ne eivät sitten pilaa lopputulosta, ja tässä tapauksessa ne eivät pilanneet. (Eduskunnasta: Suomalainen Wikileaks!)
Arvoisa puhemies! Vielä toinen asia. En puutu tähän Vanhasen tapaukseen tämän enempää. Tilanne on se, mikä on, ja kaikki on tapahtunut lakien ja asiantuntijoitten selvitysten perusteella. Mutta tämä 1 000 sivun lukeminen kyllä paljasti sen, että jotain on jossakin vielä ehkä kääntämättä. Edelleenkin on epäselvää, kuka teki Nuorisosäätiöstä raha-automaatin. Kenen aikana se tapahtui? En ole tutustunut näihin 6 500 esitutkintasivuun, jotka ovat tällä hetkellä Yleisradion hallussa. En tiedä, mitä siellä on. Kenen aikana Nuorisosäätiöstä tuli poliitikkojen rahasampo? Se ei kuulu tähän Vanhasen asiaan, mutta se kuuluu siihen yleiseen keskusteluun, mitä tällä hetkellä käydään.
Toinen asia, mikä on minun mielestäni edelleenkin epäselvä, on se, tiesikö Vanhanen vai eikö tiennyt, kun hänestä tuli pääministeri, että edelleenkin Nuorisosäätiö jakaa rahaa. Ja sehän selviää näistä papereista, kun tutkii, että koko ajan - siitä huolimatta, että pääministerinä oli Vanhanen - Nuorisosäätiö jakoi rahaa. Mutta ne eivät kuulu tähän jääviysasiaan ja siihen, toimiko Vanhanen perustuslain 116 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastaisesti. Se on ihan selvä asia, että ei toiminut, mutta jäävi oli.
Eduskunta on myös osaltaan ryhtynyt toimenpiteisiin ja säätänyt uuden lain koskien vaalirahoitusta. Sen tavoitteena on selkiyttää systeemiä ja lisätä avoimuutta. Tavoite on ollut hyvä, ja se tullaan testaamaan nyt huhtikuun eduskuntavaaleissa. Se, mitä uusi järjestelmä ja uusi vaalirahoituslaki ovat jo nyt tuoneet mukanaan, on entistä vaikeutuneempi tilanne vaalirahoituksen saamisessa. Suomalaiseen mentaliteettiin ei kovin hyvin sovi liiallinen avoimuus näissä asioissa. Tieto siitä, ketä tukee, voi pienillä paikkakunnilla aiheuttaa vaikeuksia muun muassa elinkeinon harjoittamisessa. Tällöin mieluummin jätetään tukematta ketään ehdokasta. Mitä tästä sitten seuraa, jää meille kaikille nähtäväksi.
Oli selvää, että nyt käsittelyssä oleva entisen pääministeri Vanhasen virkatoimen lainmukaisuuden tutkiminen oikeuskanslerin ilmoituksen jälkeen oli aiheellista. Perusteellisen esitutkinnan ja asiantuntijakuulemisten perusteella perustuslakivaliokunta on päätynyt nyt käsittelyssä olevaan yksimieliseen kannanottoon. Käsittelyn edetessä selväksi tuli se, että Vanhanen on ollut esteellinen toimiessaan pääministerinä puheenjohtajana valtioneuvoston yleisistunnossa vuosina 2007-2009 päätettäessä Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta myönnettävistä avustuksista muun muassa Nuorisosäätiölle.
Perustuslakivaliokunta on arvioinut perusteellisen harkinnan jälkeen, että Vanhasen menettely on ollut huolimatonta mutta ei esiin tuodut seikat huomioiden törkeän huolimatonta. Tästä syystä perustuslain 116 §:ssä säädetty syyksiluettavuusvaatimus ei täyty. Ratkaisuun on päädytty perusteellisen käsittelyn tuloksena. Esitutkinta-aineiston ja asiantuntijalausuntojen perusteella ei muuhun johtopäätökseen olisi voitu päätyä. Tässä ei ole enää syytä toistaa yksityiskohtia, koska perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sasi esitti asian hyvin perusteellisesti alkupuheenvuorossa.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan ratkaisusta on tullut monenlaista palautetta. Monet ovat asiaan perehtymättä tuominneet Vanhasen jo sillä perusteella, että tämä on poliitikko. Poliitikkohan ei voi toimia muutoin kuin likaisesti. Toisaalta on katsottu, etteihän toinen poliitikko voi asettaa toista poliitikkoa syytteeseen jne. Paljon on tullut myös ihmetystä siitä, että tähän asiaan tuhlataan niin paljon voimavaroja, ja ihmetystä herättää, että eikö eduskunnalla ole tärkeämpää tekemistä. Siis asiassa mielipiteet jakautuvat puolesta ja vastaan.
Jatkossa jos halutaan muutoksia tähän asiaan - niin kuin täällä on jo esitetty - se tarkoittaisi perustuslain 116 §:n muutosta ja ministerivastuun kynnyksen madaltamista. Itse olen aika skeptinen tällaiseen päätökseen menemisen suhteen. Se johtaisi todennäköisesti siihen, että päätöksenteko tulisi ylipäätään hyvinkin ongelmalliseksi ja estäisi normaalin päätöksentekotoiminnan.
Mitä tulee tähän tiedottamiseen, tiedottaminen toimi erittäin hyvin puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimesta perustuslakivaliokunnan osalta, mutta tästä tietojen vuotamisesta täytyy todeta, että oli erittäin ikävää, että sellaista tapahtui, mutta tätä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta perustuslakivaliokunta on toiminut erittäin moitteettomasti. Ja vaikka kysymys oli harmillisesta vuodosta, niin lopputulokseen sillä tuskin oli vaikutusta.
Samalla tavalla kuin kansalaisten kanssa puhuessa myös eduskuntaryhmässämmekin oli suuria vaikeuksia pitää erillään ne kaksi asiaa, jotka tähän välttämättä kietoutuvat. Ja täytyy kyllä myöntää, että vaikka itsekin olen juristin koulutuksen saanut, niin kyllä minullekin se vaikeuksia tuottaa. Eli olennaistahan tässä koko asiassa on se järjestelmällinen julkisen tuen kierrättäminen puoluetyöhön, ilmeisestikin jopa säätiön sääntöjen vastaisesti. Sehän tässä on se villakoiran ydin, ja se itse asiassa on se juttu, jota olisi pitänyt käsitellä ja jota olisin ehkä toivonut - niiden tietojen pohjalta, mitä olen perustuslakivaliokunnan työstä saanut - valiokunnan vieläkin perusteellisemmin tutkineen.
Kaiken kaikkiaan tämän vaalirahakohun tarinahan ei ole vielä loppu, vaan tällä hetkellä näiden rikosepäilyjen rikosnimikkeet liikkuvat haarukalla törkeä lahjuksen ottaminen, törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen ja luottamusaseman väärinkäyttäminen. On todella hyvä, että ne asiat tulevat perinpohjaisesti käsitellyiksi.
Olen itse ollut todella pahoillani siitä, että puhutaan maan tavasta. Muistaakseni se alkoi ministeriaitiosta ministeri Kataisen sanomana. Kun keskusteltiin vaalirahasta ja avoimuudesta, niin hän alkoi kutsua sitä maan tavaksi, ja tämä sanonta on levinnyt kulovalkean tavoin, ja minusta se on hyvin vahingollista. Se oikeastaan kertoo siitä, että koko se rakenteellinen korruptio, joka on liittynyt suomalaiseen vaalirahoitukseen, halutaan peittää tällaisen maan tapa -terminologian alle, joka itse asiassa mielestäni väheksyy tätä suurta ongelmaa. Se, että olemme nyt saaneet edes joitakin askeleita eteenpäin tässä täysistuntosalissa otettua, on se, että olemme tiukentaneet tätä vaalirahoituslakia, ja se on hyvä.
Mutta sitten se asioiden erillään pitäminen ja se varsinainen asia, jota käsiteltiin eduskuntaryhmässä ja jota käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa ja jota on tänään käsitelty tässä täysistuntosalissa, on se, onko pääministeri Matti Vanhanen ollut jäävi silloin, kun hän on myöntänyt vaalitukea. Perustuslakivaliokunnan asiapapereistahan ratkaisu käy hyvin selvästi ilmi, eli hän on ollut jäävi, ja sen lisäksi hän on myös toiminut moitittavasti eli ei tahallisesti mutta tuottamuksellisesti.
Mielestäni ne kysymykset, jotka tältä osin ovat heränneet lainsäädännön muuttamistarpeiksi, ovat sellaisia, joihin pitää puuttua. Esimerkiksi valiokunnan varapuheenjohtaja Söderman otti esille sen, mitä syytä meillä on enää pitää erillään ministerin syytekynnystä ja pitää sitä korkeampana kuin tavallisen virkamiehen syytekynnystä. Minunkin mielestäni olisi paljon parempi, että tällaisissa tapauksissa ei lähdetä viemään asiaa valtakunnanoikeuteen vaan tavalliseen tuomioistuimeen, jossa se asia tulee läpikäytyä.
Siitä huolimatta tällä hetkellä tässä eduskuntasalissa ei ole muuta tehtävissä kuin todeta, että perustuslakivaliokunnan ratkaisu siitä, että syytekynnys ei ylity, johtuu meidän liian lepsusta tai liian korkealla olevasta syyttämiskynnyksestä, ja en voi muuhun johtopäätökseen tulla kuin siihen, että emme voi tehdä muuta kuin noudattaa lakia. Senhän takia täällä olemme, ja kuitenkin se on suomalaisen yhteiskunnan vahvuus, että rikoslainsäädännössä noudatetaan lakia.
Kaiken kaikkiaan pidän hyvin huonona sitä, että tästä edelleen jää se mielikuva, että riittävästi emme ole kiristäneet lainsäädäntöä. Onneksi kansanedustajien lahjomarikokseen ja kansanedustajien asemaan on saatu tiukennuksia, mutta seuraava muutos on tehtävä välittömästi, ja se on tämän ministerin syytekynnyksen laskeminen.
Samalla on syytä myös omasta puolestani kiittää niitä kahta suomalaista, miestä ja naista, jotka olivat vaatimassa asian tutkimusta ja sen selvittämistä, onko entinen pääministeri Matti Vanhanen syyllistynyt rikolliseen toimintaan ja perustuslain 116 §:n tarkoittamaan rikkeeseen. Mutta jos sitten jotkut ihmiset muualla kuin tässä salissa olisivat toivoneet ja katsovat, että tämä valtakunnanoikeusprosessi olisi tarpeen, on todettava, että silloin heidän toiveensa ei pohjaudu Suomen perustuslakiin. Kun kuitenkin tämä halu pohjautuu ja lähtee siitä näkemyksestä, että Matti Vanhanen ei olisi noudattanut lakia, niin ei ole loogista, että he eivät sitten omissa vaatimuksissaan noudata samaa asiaa eli samaa periaatetta eli sitä, että lain noudattaminen on tärkeää.
Arvoisa puhemies! On myös huomattava, että valtioneuvoston istunnossa todella on paikalla henkilöitä, joiden tulee seurata päätöksenteon laillisuutta. Tietysti siellä istuu myös joukko ministereitä, suurempi ja pienempi joukko, jonka myös ehkä olisi pitänyt huomata asioita.
Kaiken kaikkiaan ed. Kallin aikoinaan aloittama keskustelu vaalituesta ja siihen liittyvistä asioista, muun muassa tuen ilmoittamatta jättämisestä, on ollut maata aika tavalla järisyttävä. Se, että usko ja luottamus poliittiseen toimintaan ei ole kurssissaan, on tietysti meille kaikille haaste. Seuraavat vaalit ja niiden vaalirahoitus ovat tässä koetinkivi. Nyt tietysti myös rahoittajat, joita aina on taustalla, liikkuvat varovaisemmin ja ottavat huomioon eri asioita kuin aikaisemmin. Tästä huomioon ottamisestahan on hyvänä esimerkkinä televisio-ohjelma, jossa liikemies Toivo Sukari totesi ministeri Vapaavuorelle, että on hänellä koko joukko ystäviä valtioneuvoston jäseninä, kun käytiin maakuntakaavoihin vaikuttamisesta keskustelua. Tiedämme toki, että ilmaista juustoa on ainoastaan hiirenloukussa, eli kyllä ne tuet aina sitten maksetaan.
Tällä hetkellä eduskunnassa on käsittelyssä hallituksen esitys 309 näiltä valtiopäiviltä, joka koskee maankäyttö- ja rakennuslain muuttamista. Siinä on liikkeellä myös Kms-tyyppiset pyrkimykset - eli Kehittyvien maakuntien Suomi, joka tähtää siihen, että tämä hallituksen esitys ei menisi läpi. Tällöin jälleen kerran olemme edellisten eduskuntavaalien rahoittajien tavoitteiden kanssa tekemisissä, tällä kertaa esimerkiksi ed. Timo V. Korhosen kanssa nyt ympäristövaliokunnassa.
Kaiken kaikkiaan nyt tämä yleinen, yhteinen käsitys tästä asiasta, että lakia on noudatettava, siitä huolimatta, että on poliittisia intohimoja ja erilaisia käsityksiä, on hyvä.
Mutta erityisen iloinen olen siitä, että eduskunta kokonaisuudessaan pystyy olemaan tämän perustuslakivaliokunnan käsityksen ja lopputuleman takana. Se osoittaa kyllä hyvää harkintaa myös kaikilta oppositiopuolueilta.
Täällä ja tämän salin ulkopuolellakin aika moni on peräänkuuluttanut ja kysynyt sitä, miksi näin pitkällinen ja perinpohjainen käsittely oli tarpeen, eikö tässä nyt sitten tuhlattu kansakunnan varoja ja viety resursseja joltakin muulta, vaikkapa siltä harmaan talouden torjunnalta. Varmasti vietiin. Kun antaa yhdelle jotain, se on aina toiselta pois, mutta siitä huolimatta perusteellinen poliisin esitutkinta oli ainoa vaihtoehto asian perusteelliselle ja puolueettomalle tutkimiselle.
Täytyy muistaa, että perustuslakivaliokunta koostuu poliitikoista ja yksinään se olisi ollut aivan liian poliittinen elin arvion tekemiseen. On hyvin oleellista myös Matti Vanhasen oman oikeusturvan kannalta, että tehtiin pitkällinen, monipuolinen, kattava poliisitutkinta. Se oli ehdottoman välttämätöntä.
Kun sitten pohtii tämän tapauksen syitä ja seurauksia, on pakko nostaa hattua oman ammattikuntani eli toimittajien jäsenille, koska oikeastaan hyvä journalismihan on ollut koko vaalirahatutkinnan takana. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun toimittaja hyvin viattomasti kysyi ed. Kallilta, miksi hän ei ole avannut vaalirahoitustaan, ja tähän edustaja vastasi, että koska siitä ei ole seuraamuksia.
Me olemme tällä pitkällä tiellä, ja vaikka ed. Kalli täällä tänään sanoi, että nyt saamme kirjankannet kiinni, olen hänen kanssaan visusti eri mieltä. Nyt lainsäätäjät ovat tehneet sen, mikä on lainsäätäjien tekemisen vallassa, mutta kansalaistuomioistuin kokoontuu vasta 17.4., ja vaikka Vanhasta vastaan ei nosteta syytettä, uskon, että poliittisen vastuun Vanhasen esteellisestä toiminnasta ja myös vakiintuneesta vaalirahan jaosta vastoin säätiöiden toimintaperiaatteita tältä osin kantaa keskustapuolue seuraavissa vaaleissa. Mutta pitää muistaa, että vaalirahasotkut yhdistävät kaikkia suuria puolueitamme: niin kokoomuksella on edustajia tutkinnan alla kuin myöskin SDP:tä lähellä olevan Urheiluopistosäätiön jakamaa rahoitusta tutkitaan parhaillaan. Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten kaikkien suurten puolueiden tulee kantaa vastuuta päätökseen ja totta kai myös meidän pienten.
Me vihreät olemme vaatineet avoimuutta jo yli vuosikymmenen ja toimineet itse myös sen mukaisesti, ja myös tulevissa vaaleissa sekä puolue että ehdokkaamme avaavat vaalirahoituksensa nettisivuilla jo ennen vaaleja, sillä uskon vahvasti, että äänestäjällä on paitsi oikeus myös velvollisuus tietää, kenen rahoilla vaalityötä tehdään, ja siksi haastan kaikki puolueet tähän samaan käytäntöön mukaan.
Arvoisa puhemies! Oikeuskansleri jätti ilmoituksen eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Matti Vanhasen esteellisyyskysymyksen selvittämiseksi sillä perusteella, että hänen tulkintansa mukaan lainsäädäntö ei mahdollista hänen käynnistämänsä poliisitutkinnan suorittamista sellaisissa asioissa, jotka koskevat ministerivastuuta ja laillista toimintaa. Perustuslakivaliokunta otti tämän asian käsittelyyn ja on mielestäni puheenjohtajansa johdolla tämän kyllä perusteellisesti sitten selvittänyt ja arvioinut, ja sitä ennen jo toistamiseen keskusrikospoliisi laitettiin asialle tutkimaan tämä vieläkin perusteellisemmin. Sitten perustuslakivaliokunta on kuullut laajasti asiantuntijoita.
Täällä ovat tulleet esille nämä vuodot, joita valiokunnasta on julkisuuteen tullut. Ne eivät ole hyväksyttäviä, eikä niiden peruste voi olla se, että vuodot ovat olleet tai eivät ole olleet jollekin hyödyksi. Ne eivät kerta kaikkiaan ole pelisääntöjen mukaisia, mutta siinäkin tilanteessa etsimällä syyllisiä ilman näyttöä ollaan kyllä heikoilla jäillä.
Arvoisa puhemies! Joskus tässä myllyssä unohtuu kansalaisen oikeusturva. Sen oikeusturvan tämä oikeusvaltio takaa niin puolueiden puheenjohtajille kuin ministereille ja jopa pääministerillekin. Tämä on syytä muistaa, myöskin siinä loiskuohunnassa, jossa ollaan lyömässä eri perusteilla edustajia ja ministereitä. Tämä esteellisyyskysymys on tärkeä asia, koska erityisen tärkeää se on viranomaistoiminnassa ja julkisessa päätöksenteossa. Sanoisin, että parantamista olisi varmaan paljon eri hallinnonaloilla, erityisesti jossakin kuntatason politiikassa. Tässä mielessä näen ihan perusteltuna ja hyvänä, että silloin kun pääministeriin kohdistuu tämmöisiä epäilyjä, niin oikeusvaltio selvittää ne ja puhdistaa sitten maineen, niin kuin tässä tapauksessa on käynyt.
Matti Vanhanenhan ei ollut enää Nuorisosäätiön puheenjohtaja, hän lopetti siinä tehtävässä jo 2003. Hän ei ole perustuslakivaliokunnan ja poliisin tutkimuksen mukaan tiennyt, että Nuorisosäätiö oli rahoittanut presidentinvaalikampanjaa. Toisaalta Raha-automaattiyhdistyksen avustuksia myönnettäessä - joku puhui 5 sekunnista suunnilleen, kun siellä päätöksiä tulee - nuija vain kopsahtelee pöytään. Tietysti lähtökohta on se, että aina pitää esteellisyys tietää tai pitäisi pystyä tietämään, mutta kun inhimillistä elämää eletään, niin se ei ole niin yksinkertaista.
Perustuslakivaliokunta tulkitsi asiaa suoraan perustuslain mukaan - tämäkin on hyvä muistaa - ja perustuslaissa sanotaan suoraan, milloin voidaan ministeri panna syytteeseen, ja siellä on kynnyksenä törkeä huolimattomuus tai tahallisuus. Jos ne eivät täyty, henkilö ei ole syyllistynyt tässä laissa tarkoitettuun rikokseen eikä häntä voida panna syytteeseen. Sellainen olisi olemassa olevan lain vastaista.
Arvoisa puhemies! Tässä mielessä sen perusteella, että perustuslakivaliokunta on tämän asian perin juurin selvittänyt ja pohtinut, itsekin jonkun verran juridiikkaa opiskelleena ja harrastaneena voin todeta, että nyt on sitten meidänkin uskallettava tulkita näitä säännöksiä ja syyllisyysolettamaa lainsäädännön mukaan. Ja perustuslain mukaisesti Matti Vanhanen ei ole syyllistynyt sellaiseen tekoon, josta häntä voidaan syyttää, eli tämä sali ei voi tehdä lainmukaista päätöstä asettaa Matti Vanhasta syytteeseen. Toinen kysymys on se, olisiko hänen tullut olla huolellisempi, ja varmasti näin asia on, mutta on kokonaan toinen kysymys nostaa syyte ja siitä rangaista. Ja vielä kaiken lisäksi, jos tuottamuksellisesti on esteellinen ja syyllistyy rikkomukseen, maksimirangaistus on varoitus tai sakko, niin että meidän pitää muistaa, missä asioissa tässä liikutaan.
Arvoisa puhemies! Totean vielä täällä lopuksi perustuslakivaliokunnan yksimielisen kannan eduskunnalle. Se kuuluu näin: "Edellä esitetyn perusteella perustuslakivaliokunta, joka eduskunnan työjärjestyksen 39 §:n nojalla on valinnut puheenjohtajansa esittelijäksi antamaan tarpeellisia tietoja asiaa eduskunnan täysistunnossa käsiteltäessä, esittää perustuslain 114 §:ssä tarkoitettuna kannanottonaan, että entinen pääministeri Matti Vanhanen ei ole kysymyksessä olevassa asiassa menetellyt virkatoimissaan perustuslain 116 §:ssä tarkoitetulla tavalla lainvastaisesti." Tämä on perustuslakivaliokunnan kanta.
Arvoisa puhemies! Sen verran vielä sanon, että me kaikki tunnemme Matti Vanhasen, ja jos tässä salissa on kovin monta tarkempaa ja varovaisempaa kansanedustajaa kuin Matti Vanhanen täällä oli, niin he voivat nostaa kätensä pystyyn.
Me emme tule johtopäätökseen täällä sen mukaan, mitä yleinen mielipide asiasta ajattelee tai sellainen yleinen mielipide, joka on voimakkaasti tulkittu. Suomi on oikeusvaltio, ja lain mukaan asiat päätetään. Se tarkoittaa myöskin sitä - viittaan täällä näihin alun puheenvuoroihin - että tässä salissa ei ratkaista asioita armon perusteella vaan lain ja oikeudenmukaisuuden perusteella. Me emme siis armahda Vanhasta, vaan me toteamme, että perustuslain mukaan ja tehdyn tutkinnan mukaan ei voida esittää perusteita sille, että hänet vietäisiin valtakunnanoikeuteen. Näyttö ei siis riitä. Minusta tässä on tarkka ja tärkeä ero ja se koskee nimenomaan tätä salia. Ellei tästä pidetä kiinni, me olemme vakavalla tiellä.
Lopputuloksen osalta minusta on sanottava, että perustuslakivaliokunta teki hyvän työn ja toimi asiallisesti hilliten kaiken asiaan liittyvän poliittisen pelin mahdollisuutta, ja minusta tästä on annettava tunnustus sekä puheenjohtajalle että varapuheenjohtajalle ja muille valiokunnan jäsenille. Tämän kaiken sanon huomioon ottaen sen, että tasavallassa on samanaikaisesti meneillään vaalirahakeskustelu, jonka yhteydessä on jo nyt tullut esille muutamia tapahtumia ja asioita, joissa on selvästi menetelty moitittavasti ja jotka asiat tulee selvittää ja korjata ja niihin liittyviä poliittisia käytäntöjä muuttaa. Menettelytavan tulee olla tällainen.
Sitten vielä lopuksi ihan lyhyt kommentti ed. Gustafssonille ja muutamalle muullekin: Minulle sopii erinomaisesti, että kaikki vaalirahan kulkureitit läpivalaistaan ja niihin liittyvä poliittinen vaikuttaminen läpivalaistaan, olipa kyse sellaisesta vaalirahasta, joka tulee yrityksiltä, tai sellaisesta vaalirahasta, joka tulee korporaatiolta.
Se, mitä valiokunta toteaa, on selvästi se, että entinen pääministeri Vanhanen on ollut esteellinen Raha-automaattiyhdistyksen avustuksista päätettäessä valtioneuvoston istunnoissa ja hän on syyllistynyt rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaiseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Samalla valiokunta on korostanut myös, että tämä rike ei ole ollut siinä mielessä vähäinen, että päätöstä voitaisiin kuvailla rutiininomaiseksi, vaan valiokunta korostaa, että kaikki päätökset - vaikka ne tehtäisiin valtioneuvostossa nopeasti ja päätöksen sisältöjä ei muuteta - joissa liikutellaan siis useita miljardeja euroja, merkittäviä rahamääriä, kaikki tällaiset päätökset, joihin sisältyy harkinnanvaltaa, ovat aina luonteeltaan merkittäviä, ja tämä oli myös tärkeä linjaus valiokunnalta.
Kuitenkin tämän esitutkinnan perusteella käy täysin selväksi, että rikkomus ei ollut törkeän huolimaton tai tahallinen. Vanhanen on pyrkinyt koko ajan toimimaan oikeudellisesti oikein, ja näin ollen törkeää huolimattomuutta ei voida näyttää esitutkinnan perusteella. Perustuslain mukainen syytekynnys ei siis ylity, ja nykyisen perustuslain valmistelussa korostetaan ministerin vastuuta arvioitaessa hänen virkatehtävissään poliittisen vastuun ensisijaisuutta. Näin ollen tämäkin on semmoinen tapaus, jossa tullaan poliittisen vastuun arvioinnin puolelle. Jos entinen pääministeri olisi vielä tällä hetkellä pääministeri, niin luulen, että tästä vedettäisiin johtopäätöksiä, mutta kun näin ei ole, sitä ei tässä nyt arvioida. Mutta näin ollen voi sanoa, että tästäkin prosessista on selkeä seuraamus, ja se on se, että tällaisissa tapauksissa, joissa juridinen kynnys valtakunnansyytteeseen ei ylity, arvioidaan kuitenkin aina poliittista vastuuta. Lopputulos on siis juridisesti pitävä ja oikea, selkeästi muotoiltu ja asiantuntijoiden kantojen mukainen.
Arvoisa puhemies! Mitä tästä sitten seuraa, mitä perustuslakivaliokunta on linjannut? Ensinnäkin voi sanoa, että Suomessa laillisuusvalvonta toimii siinä mielessä, että yksittäisten kansalaisten valituksista oikeuskansleri on käynnistänyt tämän prosessin. On käynnistetty hyvin merkittävä politiikan avoimuutta ja politiikan eri valtasuhteita läpivalaiseva oikeusprosessi, jonka lopputuloksella on myös merkitystä tuleville käytännöille. Perustuslakivaliokunnan linja esteellisyystulkinnassa merkitsee tiukennusta siihen vuosikymmenten traditioon, mikä meillä on ollut poliitikkojen ja eri politiikkaa lähellä olevien säätiöiden ja järjestöjen piirissä toimimisen välillä.
Kun perustuslakivaliokunta korostaa yleislausekejääviyden merkitystä, tarkoittaa se sitä, että on erittäin tärkeää, että päätöksentekijä näyttäytyy myös puolueettomana suuren yleisön silmissä. Tämä on se, mitä entistä tarkemmin myös valtioneuvoston jäsenten on jatkossa arvioitava, kun he arvioivat omaa esteellisyyttään. Tämä siis selkeästi parantaa, selkeyttää, nykyistä tilaa siinä, kun arvioidaan, milloin on syytä arvioida, että päätöksentekijä on esteellinen, ja vähentää sitä, että poliitikot pyrkivät istumaan useilla palleilla. Näin ollen tämä on hyvä asia suomalaiselle poliittiselle järjestelmälle, että tämä tulkinta on näin selkeä.
Tässä tutkinnassa oli myös olennaista arvioida oikeuskanslerin muotoilemalla tavalla rakenteellista yhteyttä Nuorisosäätiön rikostutkinnan ja Vanhasen esteellisyystutkinnan välillä. Tässä tuli aivan selvästi esille, että ei ole näyttöä, että Vanhanen itse olisi tuntenut Nuorisosäätiön viime vuosien taloudellista toimintaa muutoin kuin aiemman kokemuksensa perusteella. Näin ollen Vanhasen tapauksen johtopäätöksiin tällä rakenteellisella yhteydellä ei ollut oikeudellisen arvioinnin kannalta suuta merkitystä.
Sen sijaan tutkinnasta käy ilmi, että Nuorisosäätiön poliittisen toiminnan avustusten luonne on muuttunut viime vuosina. Vanhasen puheenjohtajakaudella Nuorisosäätiö antoi noin 25 000 euron edestä tukea poliittiseen toimintaan vastikkeellisin hankinnoin, kuten taulukaupoin, ja sittemmin seuraavan puheenjohtajan Kaikkosen pj-kaudella yli 125 000 euron edestä vastaavan mittaisena ajanjaksona. Erillinen rikostutkinta selvittää tämän toiminnan laillisuutta, mutta on selvää, että merkittävää julkista avustusta vastaanottavan säätiön osalta tällainen toiminta näyttäytyy suuren yleisön silmissä kyseenalaiselta.
Ylipäätään pitää tämän prosessin seurauksena arvioida politiikan avoimuutta, miten me voimme lisätä sitä ja miten me voimme tiukentaa korruptiota ehkäisevää lainsäädäntöä. Siksi on tärkeää, että tämä eduskunta saa hyväksyttyä yhä käsittelyssä olevan kansanedustajien lahjontapykäliä kiristävän oikeusministeriön lakiesityksen. Sitä ei ole syytä jättää epävarmuuden varaan seuraavalle eduskunnalle, vaan on tärkeää, että tämä eduskunta, jonka aikana on vaalirahoituskohua käyty, tältäkin osin siivoaa pesää. Toivon, että mediakin seuraa, että tämä esitys tulee tässä eduskunnassa hyväksyttyä.
On tärkeää myös, että vaalirahoituslainsäädäntö niin ehdokkaiden kuin puolueiden osalta on saatu avoimeksi, ja kun media on tämän prosessin aikana ansiokkaasti kaivanut näitä kytköksiä esille, niin toivottavasti tämä työ jatkuu, ja kun vaalirahoitus on avointa, sen rahaliikenteen seuraaminen tietysti on julkisuudessa helpompaa. Näin ollen politiikan kytkökset ovat kansalaisten helposti julkisesti arvioitavissa, jolloin he voivat itse arvioida, miten ne vaikuttavat heidän äänestyspäätöksiinsä. Sinällään poliittisen toiminnan tukeminen lahjoituksin on hyväksyttyä ja jopa suotavaa yhteiskunnallisessa toiminnassa toimiville ihmisille, mutta sen pitää olla avointa ja läpinäkyvää.
Tämä prosessi on kaiken kaikkiaan ollut kivulias. Luottamus suomalaiseen politiikkaan on kansalaisten silmissä heikentynyt, ja se ansaitaan takaisin vain avoimella ja rehellisellä politiikalla. Vihreiden tavoitteena on aina ollut politiikan avoimuuden, julkisen tiedonsaannin, poliittista rehellisyyttä vahvistavan lainsäädännön ja kansalaisten suorien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, ja nämä etenevät tässä prosessissa. Mutta juuri tämän yksittäisen tapauksen osalta, mistä tänään olemme päättämässä, on tärkeää korostaa, että tässä tapauksessa oikeudellinen arvio on se, minkä perusteella päätös tehdään, ja siitä tehdään sitten oikeudelliset johtopäätökset.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan puhemies Sauli Niinistö.
Joka tapauksessa niiden asiakirjojen perusteella, jotka hyvin laajasti ovat olleet käytettävissä, totean selkeästi sen, että perustuslakivaliokunnan tekemä johtopäätös on ainoa oikea eikä asia anna aihetta pidemmälle meneviin toimenpiteisiin.
Tässäkin yhteydessä on tässäkin salissa tänä päivänä puhuttu hyvin laajasti julkisesta paineesta, vaalirahakeskustelusta yleensäkin, mutta on äärettömän tärkeää, että tässä päätöksenteossa pitäydytään vain tähän ko. asiaan liittyvissä faktoissa. Näitä kysymyksiä ei ratkaista yleisön ja kansalaisten yhteydenotoilla.
Aivan lopuksi lyhyesti vielä se, että kun tätä prosessia kaiken kaikkiaan on seurannut lähinnä nyt julkisuuden kautta mutta nyt sitten tutustunut näihin moniin asiakirjoihin, niin rohkenen kyllä miettiä monellakin tavalla sitä, onko tämä prosessi kaikilta osin nyt edennyt aivan oikealla tavalla ja onko esimerkiksi oikeuskanslerin toiminta kaikilta osin tässä nyt vastannut sitä tasoa, mitä olisi oikein edellytetty.
Mutta kuitenkin tässä on tämä vaara, että kansalaisille, äänestäjille, jää kuva tämmöisestä kaveri ja valiokunta -jutusta - keskustahan on aikoinaan oppinut vähän sen saman, minkä Irwin Goodman ja Kolmas Nainenkin aikoinaan, että kun halutaan ykköseksi listoille, niin täytyy vallata strategiset paikat. Auta armias, kuinka tässä tämän päätöksen selvittyä on riekuttu joka puolella siitä, että tästäkin imetään marttyyriutta - jo tästä, vaikka ex-pääministeri tullaan vapauttamaan, silti tästäkin, viitaten justiin, kaivakaa esiin, ed. Mannisen käyttäytymiseen. Harvoin olen nähnyt mitään, jos voi käyttää täällä sanaa, niin härskiä ja törkeää asian vääristelyä, siis jossa monen mielestä poliittisessa pelissä keskusta nimenomaan on taitava.
Se tässä eniten ottaa voimille rehellisempää kansanedustajaa ja kokemattomampaa, että esimerkiksi kun minä olin aikoinaan ekologisen puolueen itsenäinen puheenjohtaja ja pääsin eduskuntaan sitten siinä, niin neuvottiin kuinka säätiö perustetaan, arvoisa puhemies, että sinne säätiölakiin täytyy laittaa se, kuinka jaetaan ne rahat meille. Totta kai me teimme sen niin. Mutta miten keskustapuolueen kaltainen järjestelmä, systeemi, miksikä sitä nyt nimittäisikään, on voinut tehdä Nuorisosäätiön säännöistä niin hölmöt, että jää tämmöisestä pikkujutusta kiinni - anteeksi, isosta asiasta - koska täällähän on todettu aivan kuin edellinen edustajakin, joka nykyään rötösherroja vihreiden uuden vaalimainoksen mukaan pistää kuriin, että rikos on tosiaan tapahtunut, 40 §, vai mikä se nyt oli, ja ei-vähäinen syyllinen meillä onkin tässä käsissämme? Mutta se raja, että sinne valtakunnanoikeuteen voitaisiin laittaa, nyt ei kyllä ylity.
Tosiaan tästä meidän tuppeen nyljetystä ex-pääministeristämme. Käytän nyt tätä ilmaisua, koska näin useasti käy silloin, kun tuppeen nyljetään, että silloin vedetään vaan ympäri koko homma. Sitten se karvainen otus on piilossa ja on vaan alaston ihminen, jota muut sortavat ja hänen taustavoimiaan, jotka ovat niin viattoman, komean ja vielä muutenkin vammautuneen ihmisen valinneet, myöhempään varsinkin, tähän johtoonsa. Olen sitä mieltä, että kyseinen herra, nykyinen vapaaherra, siis ainakin kansanedustajan roolista, ei ole tarpeeksi syyllinen. Vika on siis tässä meidän perustuslaissamme ja siinä, että tämä maan tapa on se, mikä on. Kirjoitin aikoinaan kirjaani aforismin "Tapa tapa" - maan tapa on juuri semmoinen, joka pitäisi nujertaa.
Tavallaan meidän kaikki puolueemme, vanhat, isot puolueet, ovat tähän syyllisiä, jopa meikäläisen pikkuinen puolue aikoinaan jonkun verran, että säätiöissä kierrätetään rahaa. Mutta tämä perustuslakituomioistuimen olemattomuus ja muuten lain voimattomuus tässä tekee sen vanhan kunnon jutun, että kun meillä on täällä eduskunnassa paljon insinöörejä ja lakimiehiä, niin tämä haiseva lain henki tekee sen, että laista on tullut epäoikeudenmukaisempaa päivä päivältä, niin että bisnes, raha aina vaan enemmän määrää tästä ja se vaikuttaa myös kansanedustajien valintaan, niin kuin nähdään taas seuraavissa vaaleissa, kellä on eniten rahaa.
Jotenkin tästä olisi pitänyt näpäyttää, eli sen takia olen vähän pettynyt oman puolueeni pariin edustajaan, jotka antoivat kuvan, että olisin saanut kannattaa mielenkiintoista ja huomenna sitten äänestettävää vaihtoehtoa tälle jutulle. Mutta en päässyt siihen, joten lopetan nyt tähän enempää analysoimatta tätä poliittisen pelin psykologiaa, joka varsinkin tässä kohtaa oikein erinomaisella tavalla, jos käyttäisi tuota Varsinais-Suomen mieltä siinä vielä, paljastaa sen systeemin, miten täällä asioita hoidellaan.
Vastuu ministerin virkatoimista on ensi sijassa poliittista vastuuta, mikä tarkoittaa sitä, että koska tahansa eduskunnassa voidaan nostaa epäluottamuslause ministeriä kohtaan, jolloin katsotaan, onko ministerillä eduskunnan enemmistön luottamus takanaan vai ei. Jos ministeri toimii epäasianmukaisesti virkatehtävissään, tämä mahdollisuus on aina käytettävissä, ja se on se ensisijainen tapa kontrolloida ministeriä.
Mitä tulee sitten ministerin toimintaan kaikissa muissa kuin hänen virkatoimissaan, hän on täysin samassa asemassa kuin kuka tahansa muu kansalainen. Hän vastaa teoistaan, syyttäjä nostaa syytteen, sitä käsitellään paikallisessa alioikeudessa, ja asiassa annetaan tuomio, jos siihen on aihetta.
Ministerin virkatointen osalta on sitten oma menettelynsä. Lähtökohta on se, että syytekynnys on tavanomaista korkeampi. Katsotaan, että kaikkein vähäisimpiä ministerin virkavirheitä ei pitäisi käsitellä, ja syy siihen on se, että katsotaan, että se vaikeuttaa valtioneuvoston toimintaa. Tämän perusteella lähdetään siitä, että tuon kynnyksen pitäisi olla korkeampi. Lisäksi syytteen nostamisesta päättää eduskunta. Katsotaan, että oikeuskansleri tai kuka tahansa syyttäjä ei tuota syytettä voi nostaa, vaan se on eduskunnan asia, koska kyseessä on siinä määrin arvokas asia. Ja kolmanneksi, asia käsitellään valtakunnanoikeudessa. Eli meillä on poikkeuksellisen raskas koneisto asetettu ministerin virkatointen juridista käsittelyä, syytekäsittelyä, arvioimaan, ja se tietysti merkitsee sitä, että siinä ympäristössä on luonnollista, että syytekynnys on tavanomaista korkeampi. Kuten sanottu, olennaista tässä on se, että pyritään valtioneuvoston toimintakyky aina turvaamaan niin, että jatkuvasti ei olisi näitä oikeudenkäyntejä käsillä.
Sitten on syytä todeta se, että mitä Vanhasen tapaukseen tulee, siinähän tietysti erittäin olennaista oli se, mikä oli Vanhasen suhde Nuorisosäätiöön ja ohjasiko hän pääministerinä jollakin tavalla näitä rahavirtoja vai ei. Esitutkintapöytäkirjoista käy hyvin selville, että tultuaan pääministeriksi Vanhanen katkaisi melko selkeästi kaikki yhteydet Nuorisosäätiöön. Hän ei ollut hallintoelimissä, ei osallistunut rahoitusjärjestelyihin millään tavalla, ja hän kävi muistaakseni kahdessa juhlatilaisuudessa mutta niissäkin pikaisesti esiintymässä, joten voidaan sanoa, että tämmöistä kiinteätä yhteyttä hänen ja Nuorisosäätiön välillä enää sen jälkeen ei ollut.
Sitten tietysti mielenkiintoista oli myöskin se, oliko Vanhanen aikanaan luonut jonkinlaisen rahoitusautomaatin, joka sitten vain hänen pääministerikautenaan toimi ja tuotti automaattisesti rahaa. Mitään tällaistakaan rakentamisprosessia ei voitu tutkimusten perusteella havaita. On olennaista todeta se, että Vanhasen aikana tuo tukeminen oli selvästi vähäisempää kuin hänen jälkeensä: toiminta kasvoi selvästi Vanhasen toimikauden jälkeen.
Sitten tietysti olennaista oli se, minkälainen käsitys Vanhasella oli ylipäätänsä Nuorisosäätiön toiminnasta. Sähköpostiviestienkin perusteella saatettiin todeta, että ei hänellä kovin täsmällistä käsitystä voinut olla Nuorisosäätiön toiminnasta keskustapuolueen rahoittamiseksi. Se, että hän oli nähnyt pari edustajaa jossakin omassa presidentinvaaliseminaarissaan, tietysti antoi indikaation siitä, että tukea varmasti jossain määrin tulee, mutta laajuudesta hänellä tuskin saattoi olla käsitystä.
No, sitten tietysti keskeinen kysymys on esteellisyys. Tältä osin täytyy sanoa, että tuo esteellisyyssäännöshän antaa varmasti aihetta keskusteluun, jos luottamus puolueettomuuteen on erityisistä syistä vaarantunut. On mielestäni täysin selvää, että tuota vaarantumista pitää voida arvioida ei pelkästään kyseessä olevan toimijan kannalta vaan myöskin yleisön kannalta.
Tietysti tässä tilanne on se, että jos ajatellaan tilanteita vuosina 2006 ja 2011, ne ovat jossain määrin erilaisia, mikä johtuu vaalirahoituskeskustelusta ylipäätänsä yhteiskunnassa. Tämän päivän ympäristössä on täysin selvää, että Vanhasen toimintaa pidetään riippumattomuutta vaarantavana ja puolueettomuutta vaarantavana. Tietysti vuonna 2006 arvio olisi saattanut olla tältä osin jossain määrin erilainen. Tietysti varovaisuutta ministerin pitää kaikissa tilanteissa pyrkiä noudattamaan.
Ed. Söderman otti esille erittäin tärkeän kysymyksen, joka on se, pitäisikö järjestelmää uudistaa. Mielestäni tämäkin kysymys osoittaa sen, että meillä on rakennettu aivan liian järeä koneisto ministerin virkasyytteitten käsittelemiseen, ja sinänsä voidaan kysyä, onko tarkoituksenmukaista, että meillä on valtakunnanoikeus. Ed. Södermanin esitys siitä, että ministerisyytteet menisivät hovioikeuteen ja sitten voisi valittaa vielä korkeimpaan oikeuteen, saattaisi olla tarkoituksenmukainen. Se yksinkertaistaisi tätä järjestelmää, ja se myöskin voisi helpottaa menettelyä niin, että tässä tilanteessa olisi helpompi myöskin, jossain määrin ainakin, alentaa syytekynnystä. Täytyy sanoa, että ministereitten osalta epäselvissä tapauksissa asioita välttämättä ei pitäisi viedä tuomioistuimeen, koska oikeuskanslerin huomautus ja siitä seuraava poliittinen vastuu usein on huomattavasti merkittävämpi rangaistus kuin muutama päiväsakko.
Mutta minusta olennaista on kyllä nyt tämän systeemin uudistaminen, koska se, mihin me jouduimme, eli se, että poliittinen taso ensin ratkaisi, että aloitetaan esitutkinta, ja sitten vielä piti ratkaista, tehdäänkö syyttämispäätös, on kyllä nyt mahdotonta. Ei oikeusvaltiossa voi olla niin, että poliittinen taso sotkeutuu tällä tavalla oikeudelliseen prosessiin. Tämähän on syntynyt sillä tavalla, että tähän ministerivastuulakiin haluttiin ottaa säännös siitä, että valiokunta voi pyytää esitutkintaa sen vuoksi, että jos täällä kymmenen edustajaa esittää ministerivastuulain mukaan esitutkinnan aloittamista, niin silloinhan valiokunta tarvitsee jonkun suorittamaan esitutkinnan. Mutta se ei ollut tarkoittanut sitä, että valtioneuvoston oikeuskansleri ja oikeusasiamies eivät voineet enää sitä suorittaa, koska heitä ei mainittu siinä pykälässä. No, he sitten taas lähtivät siitä, että mikä järjestelmä tämä on, että he suorittavat esitutkinnan ja sitten he eivät syytä vaan syyttäjänä on toinen. He pelkäsivät, että tämä joutuisi sitten suorittamaan uuden esitutkinnan. Ja tämän pohjalta sitten tultiin siihen kummalliseen kannanottoon, että he eivät voisi edes sitä suorittaa.
Minä olisin sitä mieltä, että silloin kun tämä asia lähtee siis oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille tai valtakunnansyyttäjälle, niin siellä olisi päätösvalta tehdä tämä esitutkinta omilla päätöksillään. Ja vasta sitten, kun esitutkinnan pohjalta tehdään syyteharkintaa, voisi eduskunnan sotkea siihen mukaan.
Ruotsissahan on nyt muutettu systeemiä niin - meillähän oli sama laki aikaisemmin - että se on valiokunta yksin, joka päättää syytteeseenpanosta, eikä sitä tuoda saliin. Tämä olisi kyllä suositeltavaa meillekin. Minä luulen, että jos valtakunnansyyttäjä on sitä mieltä, että pitää syyttää tai ei pidä syyttää, niin se asia voisi tulla valiokuntaan vähän niin kuin kontrolloitavaksi eli katsottavaksi, täyttyvätkö nämä edellytykset, mutta myös niin, ettei asioita paineta villaisella.
Mutta sitten jos mennään tähän itse syytekynnykseen, niin meillähän on syytekynnystä myös puolusteltu sillä, että valtakunnanoikeus on niin raskas operaatio, että sen vuoksi pitäisi olla korkea syytekynnys. Ruotsissahan nyt on menty siihen, että mahdolliset ministerivastuulakiasiat ajetaan korkeimmassa oikeudessa. Minusta meilläkin voitaisiin siirtyä siihen, että oikeuslaitos käsittelee nämäkin asiat. Minusta hovioikeus olisi reilumpi valinta, koska siinä tapauksessa tuomitulla tai syyttäjällä on mahdollisuus saada asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi, jos on tyytymätön päätökseen. Kyllä minusta siihen nyt hyvinkin voisi mennä. Eli koko tätä järjestelmää kannattaisi miettiä uudestaan.
Tämä ministerivastuulaki syntyi kaikissa Pohjoismaissa samanaikaisesti samanlaisena - se on Ruotsissa siis muutettu. Mutta jos te nyt otatte huomioon sen, miten yhteiskunta on muuttunut ja kuinka paljon kuitenkin meillä oikeusviranomaiset ovat kehittyneet, niin minä en nyt kyllä tosiaan usko, vaikkei koko lakia olisikaan, että ministerit koko ajan olisivat syytteessä ja valtioneuvosto ei voisi toimia. Tähän nyt pitäisi suhtautua modernilla tavalla ja siirtää koko tämä järjestelmä mahdollisimman normaaliksi.
On käynyt ilmi, että nykyisellä kanslerilla on selkeästi erilainen ohjeistus kuin on tämän aineiston perusteella ollut aikaisemmalla oikeuskanslerilla, joka on antanut nopeasti yleensä ne ratkaisut jääviydestä ja tulkinnut myöskin hieman eri tavalla näitä jääviyksiä ja nähnyt, että se jääviys syntyy aina tavallaan vain sen suoran tukea saavan elimen hallituksen jäsenyyden kautta eikä välillisesti, niin kuin nyt tässä tätä kysymystä pohditaan.
Mutta tähän olisi nyt vielä valiokunnan puheenjohtajalta hyvä kuulla arvio tästä kanslerin roolista etukäteistarkastajana. Oikeuskanslerihan saa valtioneuvoston listat etukäteen listatarkistuksen muodossa. Eikö tästä ole tavallaan tehtävissä se johtopäätös, että myös kanslerin viraston täytyisi aika huolella etukäteen selvittää, minkälaisia asioita valtioneuvoston istunnossa ja päätöksenteon piirissä on, ja katsoa myöskin etukäteen, jos siellä on mahdollisia jääviyden paikkoja, ja varoittaa niistä myöskin valtioneuvoston jäseniä?
Raha-automaattiyhdistyksen avustuksethan käsitellään Raha-automaattiyhdistyksen virkamiestyönä ensin, sitten siellä hallituksessa, sen jälkeen se tulee sosiaali- ja terveysministeriön vahvistettavaksi ja sieltä sitten valtioneuvoston yleisistuntoon. En muista, että kertaakaan olisi valtioneuvoston istunnon yhteydessä mitään muuta kuin nuija pöytään sitten tämän keskustelun jälkeen, eli tämmöinen suuri nivaska papereita, joissa oli satoja avustettavia kohteita. Tämä tästä jääviydestä ja sen käsittelystä valtioneuvostossa oikeuskansleri Nikulan aikana.
Toinen asia, jonka haluan nostaa tähän, liittyy presidentinvaalikampanjoihin. Olen aivan varma siitä, että ei vain pelkästään Vanhasen presidentinvaalikampanjassa vaan myös muissa vaalikampanjoissa - Halosen, Niinistön kampanjoissa - toimittiin sillä tavalla, että itse ehdokas pyrittiin tietoisesti pitämään erossa tästä rahoituskuviosta ensinnäkin sen takia, että tämä ehdokkuus jo sinänsä vaati voimia niin paljon, että lisäkuorma, lisävastuu ei ollut tarpeen, toisekseen siitä syystä, että haluttiin tietoisesti pitää huolta siitä, että ehdokas ei joudu hankaliin tilanteisiin sen takia, että joutuisi ajattelemaan sitä, kuka on tukenut, kuka ei.
Eli on ollut tietääkseni kaikissa näissä kampanjoissa, mitä olen itse sivusta seurannut - en ole ollut kampanjaorganisaatioitten ytimessä, mutta sivusta seuranneena tiedän - että ainakin Ahon presidentinvaalikampanjassa ja Vanhasen kampanjassa toimittiin sillä tavalla, että ehdokas itse ikään kuin vapautettiin kaikesta tästä taloushommasta ja sitä varten oli aivan oma joukkonsa, joka hoiti sitä osuutta. Näin ollen nämä seikat, jotka tässä perustuslakivaliokunnan selvityksessä ovat tältä osin ja myös tuon jääviyskäsittelyn osalta tulleet esille, vastaavat sitä käsitystä, mikä minullekin on syntynyt asiasta. Näin ollen johtopäätöskin on samanlainen: tässä ei ole syytä tämän enempään.
Mutta ehkä vielä syntyjä syvempiä on se, mitä säätiölaki ja säätiö ylipäätänsä yhteiskunnassa merkitsee. Säätiö perustetaan ja saa tiettyjä erivapauksia hyvän tarkoituksen toteuttamiseen, mutta säätiön toiminta-ajatus on selkeä, yksiselitteinen, ja säätiö ei saa mielestäni ryhtyä avustamaan tai tukemaan niin sanottua vierasta tarkoitusperää. Nyt näyttää kuitenkin olleen vakiintunut ajattelumalli, että säätiö voi tukea poliittista toimintaa, mikä tuntuu ainakin allekirjoittaneen oikeuskäsityksen vastaiselta.
Luulen, että tässä kahdensadan kansanedustajan joukossa ei ole ainuttakaan, joka haluaisi, että vastaavanlainen tilanne toistuisi, minkä johdosta olen alkanut miettiä, mitä pitäisi tehdä, jottei näin kiusallinen tilanne, joka vaarantaa kaikkien istuvien kansanedustajien uskottavuutta kansalaisten silmissä, pääsisi enää uudelleen näille foorumeille.
Ensinnäkin oletan, että säätiön mielekkyys on tarpeellinen, mutta sitä tunnetaan huonommin. Säätiön hallituksen vastuu on suunnattomasti suurempi kuin osakeyhtiön hallituksen vastuu. Tätä asiaa ei yleisesti ottaen ainakaan maallikkopiireissä tunnusteta eikä tunnetakaan.
Mutta ennen kaikkea, kun valtioneuvoston jäsenistä yhdeltä, ja oikeuskanslerilta, vaaditaan oikeusopillinen loppututkinto, niin maallikkoministerit varmaan lähtevät siitä olettamasta, että näiden tehtävänä on ainakin osittain huolehtia, tietysti itselläkin on vastuuta, mutta ainakin avustaa siinä, ettei esteellisyyskysymyksistä synny vastaavaa tilannetta uudestaan. Olisi todella syytä pohtia, jos avustuksia jaetaan, ovatko ne valtioneuvoston asioita vai, niin kuin täällä on todettu, valmistelu ainakin sosiaali- ja terveysministeriössä siltä osin kuin päätökset koskevat Raha-automaattiyhdistyksen varojen jakamista: olisiko se parempi foorumi ylipäätänsä, jottei näistä esteellisyyssäännöksistä synny vastaavaa uskottavuusongelmaa.
Sitten se, että suuren yleisön mielessä poliitikot muodostavat kaverituomioistuimen - näin se monesti mielletään tällaisissa asioissa - tuntuu sellaiselta asialta, joka olisi vielä kertaalleen mietittävä. En osaa siihen sen parempaa neuvoa sanoa, mutta varmaan tavallisen ihmisen mielestä erilliset tuomioistuimet Suomessa eivät nauti kovin suurta arvostusta ainakaan sen vanhemman väestön piirissä, joka muistaa vielä taannehtivan sotasyyllisyysoikeudenkäynnin.
Kaiken kaikkiaan episodi oli pitkäaikainen ja siinä kohteena ollut ministeri Vanhanen joutui mielestäni kyllä aika kohtuuttomaan tilanteeseen, niin pitkään tämä asia velloi tällä eduskunnassa ja julkisuudessa.
Mitä tulee ed. Laukkasen kysymykseen, täytyy todeta, että oikeuskansleri ei voi tietää henkilöiden mahdollisia jääviyksiä valtioneuvostossa, ja siitä syystä henkilön itse täytyy aina kysyä oikeuskanslerilta omien tietojensa perusteella, saattaisiko hän olla tässä tapauksessa jäävi vai eikö, ja antaa asiaa koskevat kaikki tiedot. Mutta sinänsä, kun on laajakantoisia asioita, joissa välttämättä tulkinnat eivät ole selviä, sinänsä, koska oikeuskansleri on kruununjuristi, hänen tietysti on syytä kiinnittää valtioneuvoston jäsenten huomiota, mutta yksittäistapauksissa hänen on vaikea tehdä arviota henkilön jääviydestä tai sen puutteesta.
Arvoisa puhemies! Mitä tulee oikeuskanslerin mahdollisuuteen määrätä poliisitutkinta suoritettavaksi ministeriä koskevassa asiassa, kuten täällä ed. Söderman on todennut, tämä asia on muuttunut ehkä matkan varrella nimenomaan oikeuskanslerin oman kirjoituksen johdosta. Tältä osin eduskunta voi ottaa asiaan kantaa, kun meillä on täällä esitutkintalaki käsiteltävänä, ja siinä yhteydessä luulen, että on tarkoituksenmukaista arvioida sitä, että käytäntöä voitaisiin muuttaa niin, että oikeuskansleri voisi määrätä esitutkinnan suoritettavaksi.
Mitä tulee sitten menettelyyn, niin voidaan myöskin kysyä sitä, onko tarkoituksenmukaista, että koko sali ottaa kantaa ministerin mahdolliseen rikossyytteeseen. Tältä osin saattaisi riittää, että perustuslakivaliokunta ottaa kantaa eduskunnan puolesta. Uskon, että se saattaisi olla riittävä menettely näissä asioissa. Mutta tässä suhteessa täytyy sanoa, että tällaiselle muutokselle pitäisi olla laaja eduskunnan tuki, jotta sellainen voitaisiin toteuttaa.
Mitä tulee sitten käsittelyyn, niin olen sitä mieltä, että hovioikeus on kuitenkin parempi käsittely siitä syystä, että perusoikeuksien mukaisesti jokaisella pitäisi olla oikeus voida valittaa omasta tuomiostaan, ja voidaan kysyä, miksi tätä oikeutta ei myöskin ministerillä pitäisi olla, ja myöskin Euroopan ihmisoikeussopimus saattaa edellyttää tällaista menettelyä. Nykyisestä menettelystä, vain yksi tuomioistuin, yksi tuomio, voidaan kysyä, onko se kaikkien ihmisoikeuksien mukaista. Tietysti voidaan ajatella, että korkeimmalla oikeudella voisi olla lupamenettely, että vain jos on syytä epäillä, että hovioikeuden ratkaisu menee todella pieleen, korkein oikeus käsittelee, mutta muussa tapauksessa asia käsiteltäisiin nopeasti loppuun.
Mitä tulee sitten istuntoaineiston julkistamiseen perustuslakivaliokunnassa, tältä osin valiokunta oli yhteydessä valtakunnansyyttäjään. Valtakunnansyyttäjä katsoi, että istuntoaineisto voidaan julkistaa, ja katsottiin, että kun kansanedustajalla pitää olla oikeus saada esitutkinta-aineisto käsille, niin tarkoituksenmukaista on se, että aineisto julkistetaan, ja myöskin sen julkistaminen helpottaa sitä keskustelua, joka yhteiskunnassa käydään ennen tämän päivän keskustelua eli ennen lopullista päätöksentekoa, jotta kaikilla olisi mahdollisimman tarkka kuva siitä, mistä eduskunta päättää. Nämä olivat ne perusteet, millä perusteella lain mukaisesti, oikeutensa mukaisesti, perustuslakivaliokunta saattoi päättää aineiston julkistamisesta.
Arvoisa puhemies! Aina aika ajoin nostetaan esille kysymys riippumattomasta tuomioistuimesta. Täytyy sanoa, että tietysti tänä päivänä valtakunnanoikeudessa ministerin syyteasia ratkaistaan riippumattomassa tuomioistuimessa, ja jos järjestelmää muutetaan, lopullinen ratkaisu pitää aina suorittaa riippumattomassa tuomioistuimessa. Eduskunta on aina kuitenkin vain esiaste.
Mutta mitä tulee lopputulokseen tässä asiassa, kun perustuslakivaliokunnan mietinnön kannalla oli valtakunnansyyttäjä valiokunnassa, myöskin jääviysasiantuntijat olivat yksimielisesti samaa mieltä, että Vanhanen oli jäävi tässä asiassa, rikosoikeuden asiantuntijat olivat sitä mieltä, että syyttämiskynnys ei ylity ja myöskin valtiosääntöasiantuntijat olivat tätä mieltä, voidaan sanoa, että valiokunnan mietintö vastaa kaikkien asiantuntijoiden kantaa. Siinä on tiettyjä nyanssieroja, mutta kuitenkin kaiken kaikkiaan linja on varsin selvä. Valiokunnan kanta oli kuitenkin yksimielinen.
Olennaista on se, että tässä käsitellään vain Matti Vanhasen jääviyttä valtioneuvoston päätöksenteossa eikä Vanhasen muita toimenpiteitä esimerkiksi Nuorisosäätiön osalta, se rajoittuu pelkästään tähän, eikä tässä käsitellä myöskään mitään muita vaalirahoitukseen liittyviä seikkoja, vaan ne ovat omassa prosessissaan, ja tästä ei voida antaa mitään johtopäätöksiä tälle muulle prosessille.
Lopuksi haluan todeta, että tällä on merkittävä vaikutus tulevaisuudessa. Se varmasti lisää tarkkaavaisuutta valtioneuvostossa, että ministerit ovat huomattavasti huolellisempia, kun päätöksiä tehdään, yhä useammin kysytään ja pitääkin kysyä oikeuskanslerilta jääviysseikoista. Jos pienikin epäilys on, kysymys on asianmukaista esittää. Uskon, että tästä kaikissa poliittisissa ryhmissä on opittu se, että avoimuus vaalirahoituksessa on kaikkein tärkeintä. Sillä tavalla voidaan välttää kaikki ongelmatilanteet.
Ed. Lehti puuttui hyvin tärkeään asiaan, että säätiö ei voi rikkoa omia sääntöjään, ja tässä nyt on kyllä aika pahasti rikottu. Ja vaikka se onkin eri asia kuin se asia, mitä me täällä käsittelemme, se edellyttää, että uusi eduskunta on valmis muuttamaan, tekemään tiukemman säätiölain, jotta tämmöisiä vuotoja ei enää pääse tapahtumaan.
Toinen asia, joka minua tässä tapauksessa hieman askarruttaa, on niiden tuhannen sähköpostin kohtalo, kun ne katosivat. Olisiko niistä ollut mahdollisesti enemmän tietoa saatavana tähän ratkaisuun, mitä tässä nyt tehtiin?
Kolmas asia on se, minkä ed. Söderman toi esille, että valtakunnanoikeus ikään kuin lopetettaisiin. No, se on ihan hyvä idea, ei siinä mitään, mutta entä jos presidentti myy maansa? Missä hänet sitten tuomitaan?
Sitten tämä esteellisyyshomma. Siinä on kaksi olennaista juttua. Yksi on se, että pitää itse ilmoittautua esteelliseksi. Toinen on se, että ei nyt välttämättä suojata sitä, muuttuuko päätös vai ei, vaan kansalaisten luottamusta yleensä julkiseen hallintoon, kun he seuraavat julkista hallintoa, että luottamus pysyy. Tämä tulkinta, joka nyt tässä on hyväksytty, on siis ankarampi kuin Nikulalla, mutta joka tapauksessa oikeuskanslerin linja tässä ikään kuin voitti.
Sitten tässä puhuttiin tämän tutkinnan pituudesta. Oikeuskanslerilla tämä kesti noin vuoden ja meillä puolisen vuotta. Puolitoista vuotta on tietysti pitkä aika, jos ajattelee vielä, että joutuisi syytteeseen ja olisi vielä tämä sirkus edessä. Meillä on nyt tämmöinen kirottu hitaan käsittelyn periaate tässä maassa. Se koskee lähes kaikkea, mihin viranomaiset ryhtyvät. Se pitäisi nyt jollain tavalla saada murrettua. Mutta kun minä olen tehnyt muutaman vaatimattoman esityksen eduskunnan oikeusasiamieslain kohdalla, niin oikeusministeriö on ilmoittanut, että mitään ei saa muuttaa. Kyllä kai tämä on se jaloin periaate Suomen oikeuslaitoksessa, että kaiken pitää kestää. Minä en usko, että jutut paranevat niin kuin viini sillä, että ne viipyvät. Tämänkin asian olisi varmaan voinut hoitaa kokonaisuudessaan puolessa vuodessa.
Keskustelu päättyi.