Täysistunnon pöytäkirja PTK 86/2009 vp
86. TORSTAINA 1. LOKAKUUTA 2009 kello 16.00
Keskustelualoite KA 4/2009 vp
Taliban-hallinto kaatui vuonna 2001. Samana vuonna YK:n päätöslauselman perusteella annettiin Isafille valtuutus toimia. Tammikuussa vuonna 2002 Suomi teki päätöksen, jonka perusteista siteeraan silloisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan lähtökohtia: Ensimmäinen, kyseessä on monikansallinen operaatio, siihen pitää osallistua; toinen, kyseessä on Afganistanin vakauttaminen, siinä pitää auttaa; kolmas, Afganistanin hallinnon rakentaminen; neljäs, humanitäärinen apu ja viides, ihmisoikeudet. Näistä peruslähtökohdista lähdettiin Afganistaniin ja niistä lähtökohdista ollaan edelleen Afganistanissa.
Eduskuntaa on informoitu säännöllisesti. Tuorein toimintaohjelma 13.4. tänä vuonna, selonteot 2007 ja 2008 ja tähän lisäksi valiokuntakeskustelut. On erittäin tärkeää, että eduskunta on ollut vahvasti sitoutunut toimintaamme Afganistanissa ja kansalaiset antavat Afganistanin operaatiolle tuen.
YK:lla on keskeinen rooli Afganistanissa. Koordinaatiovastuu on itse asiassa Kai Eidellä. Suomen tavoitteet ylipäätään ovat sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta, kehitysyhteistyö ja humanitäärinen apu. Kyse on siitä, että me kannamme kansainvälistä vastuuta ja autamme taakanjaossa. Meidän intressissä on, että terrorismia vähennetään, joukkotuhoaseita ei liikutella, alueelliset konfliktit rajataan, romahtaneita valtioita ei päästetä syntymään, järjestäytynyttä rikollisuutta ja huumeiden salakuljetusta torjutaan. Eli siinä ensimmäisenä huomiona lähtökohdat.
Toinen huomio: Afganistanin viimeaikainen kehitys, ilman muuta huolestuttava. Erinomainen asia, että siitä keskustellaan. Ensin huonot uutiset, sen jälkeen hyvät uutiset. Huonot uutiset: väkivalta Afganistanissa on ollut lisääntymään päin. Huumetalous on saatu kontrolliin, mutta ei tarpeeksi. Ihmisoikeustilanne ei välttämättä ole hyvä ja korruptio kukoistaa edelleen.
Hyvät uutiset: Afganistanin bruttokansantuote on kaksinkertaistunut kahdeksan vuoden aikana, koululaisia on tullut kuusi kertaa enemmän, lukutaito on kaksinkertaistunut. Terveyspalveluja saa 80 prosenttia afganistanilaisista, polio on nujerrettu. 5 miljoonaa pakolaista on palannut kotiin. Tyhjästä on rakennettu hallinto ja rahoitus, sähkö, it-palvelut paremmalla mallillaan.
Vaalit, jotka järjestettiin elokuun 20. päivä, olivat tyydyttävät turvallisuuden näkökulmasta, mutta ei missään nimessä demokratian näkökulmasta. Vaalivilppiä tutkitaan parhaillaan, ja vaalivalituskomissio tulee antamaan oman näkemyksensä toivon mukaan viikon sisällä.
Kolmas kokonaisuus, kansainvälisen yhteisön tavoitteet ja toiminta. On itsestään selvää, että Afganistanissa ei ole pelkästään sotilaallista ratkaisua. Tällä hetkellä Isafilla on 70 000 sotilasta siellä, Oefilla 37 000. Tästä kokonaismäärästä 63 000 on Yhdysvalloista. Suurimmat ongelmat ovat etelässä. Kabulin tilanne on parempi kuin mitä se on ollut pitkään aikaan, pohjoisessa ehkä huolestuttavampi kuin silloin, kun me siellä aloitimme. Meillä on pitkälti samat tavoitteet kuin esimerkiksi Yhdysvaltain hallinnolla, eli terroristitoiminnan vähentäminen, Afganistanin turvallisuusviranomaisten vahvistaminen, demokratia, vakaa hallinto ja sovintoprosessit.
McChrystalin viime ajan raportti oli kriittinen mutta osuva. Kaksi teesiä: paikallisten tukeminen ja turvallisuuden parantaminen. Me yritämme parhaamme mukaan siirtää vastuuta Afganistanin poliisille, Afganistanin sotilaille, Afganistanin yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Kyseessä on tällä hetkellä transitiostrategia, jota vahvasti tuemme.
Arvoisa herra puhemies! Jos sallitte, viimeisenä huomiona Suomen kriisinhallinta Afganistanissa. Ensiksi meidän on annettava kiitos ja täysi tuki suomalaisille kriisinhallitsijoille. Heillä on hyvä koulutus ja hyvä varustus. Heidän tehtävänsä ovat yhtä tärkeitä kuin kaikkien meidän rauhanturvaajien tehtävät vuodesta 1959 eteenpäin, oli sitten kysymys Suezista, Golanista, Libanonista, Namibiasta, Etiopiasta, Kašmirista, Balkanista tai Tšadista. Meillä on pitkät perinteet rauhanturvassa ja ne jatkuvat myös Afganistanissa. Me olemme yhdessä Ruotsin kanssa Mazar-e-Sharifissa, jossa vastuulla on neljä maakuntaa, noin 3 miljoonaa ihmistä. Eduskunnan hyväksymä joukkojen lisäys ja kokonaisrakenne on ollut erittäin hyvä. Nyt katsomme eteenpäin, siviili- ja sotilaspuoleen.
Viimeisenä huomiona: Mielestäni meillä on 1) vahvat perusteet jatkaa Afganistanissa; 2) lisätään afganistanilaisten vastuuta; 3) tarvitaan kansainvälistä yhteisöä Afganistanissa; 4) tarvitsemme myös kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä; 5) kyseessä on sekä sotilas- että siviilioperaatio.
Puhemies: Ministeri Väyrynen haluaisi 3 minuutin alustuspuheenvuoron. Nyt on ehdottomasti pidettävä aikarajoista kiinni, jotta myöskin edustajat pääsevät ääneen.
Suomen osalta meillä on vanhat päätökset tehtyinä. Vaalivahvennusjoukko on täyttänyt tehtävänsä erinomaisella tavalla ja palaa suunnitelman mukaisesti takaisin Suomeen. Meillä ei varmasti lähitulevaisuudessa ole tarvetta tai painetta uusiin päätöksiin, mutta tämän syksyn aikana varmasti tuon operaation tilannetta arvioidaan hyvinkin kriittisesti, ja uskon, että keskustelussa tullaan tekemään erilaisia ehdotuksia.
Oikeastaan kiteytän muutamiin kohtiin sen, miten tästä eteenpäin. Kaikilla on tiedossa se turvallisuustilanne, joka kärjistyi näiden vaalien aikana. Ensimmäinen on tietysti vaalien läpivienti. Vaalien laillisuuteen kohdistuu hyvin vakavia syytöksiä. Puolueettomien ulkopuolisten tahojen toimesta tehdään selvitys siitä, mitä johtopäätöksiä noitten syytösten osalta on tehtävissä. Tästä tietysti seuraava asia on se, että laillisesti valittu johto on edellytys tälle rauhanturvaoperaatiolle, ja on selvää, että sille uudelle johdolle kohdistuu erittäin suuria vaatimuksia vaikkapa korruption kitkemiseksi ja kehitystoimien edistämiseksi. Aika monilla tahoilla perustellusti ei olla tyytyväisiä niihin tuloksiin, joita nykyisen johdon aikana on saavutettu. Täytyy pystyä parempaan!
Kolmas on maan omien turvallisuusviranomaisten vahvistaminen. Armeija on kehittynyt hyvin. Varmasti puhutaan tuon Afganistanin oman armeijan määrän lisäämisestä, mutta samalla on todettava, että Afganistanin poliisi on edelleenkin ammattitaidoltaan ja korruption näkökulmasta kehitettävien joukossa. Eli oman turvallisuussektorin kehittäminen on avainkysymys, jos me puhumme siitä, että jonain päivänä sieltä kansainvälinen yhteisö voi vetäytyä.
Samalla kun puhutaan näistä tekijöistä, pohjalla on se, että kukaan ei usko, että sotilaallisella ratkaisulla voitaisiin eteenpäin mennä. Tämän poliittisen vuoropuhelun tarve on selvästi voimistumassa, ja olen itsekin tätä näkökulmaa halunnut tuoda esille. Tämän lisäksi arvioidaan sitä, voidaanko esimerkiksi sillä alueella, jolla Ruotsi ja Suomi toimivat, tuota konseptia muuttaa niin, että se tulisi entistä enemmän siviilivetoiseksi. Siviilikriisinhallintaa, kehitystoimia ja sotilaallista kriisinhallintaa entistä paremmin kombinoitaisiin, ja uskon, että sekin on niitä näkökulmia ja niitä ehdotuksia, joita me aikanaan sitten kansallisesti pohdimme. Itse näen sen hyvin tarpeellisena. Oletan kuitenkin, että aika pitkään siellä vielä tarvitaan sotilaallista kriisinhallintaa turvaamaan näiden muiden toimien tuloksellisuus. - Tasan 3 minuuttia!
Suomi käyttää varsin runsaasti kehitysyhteistyövaroja Afganistanissa. Varsinaisen kehitysyhteistyön määräraha on 10 miljoonan euron tasolla, mutta yhteenlaskettuna kaikki virallinen kehitysapu Afganistanille noussee tänä vuonna 18 miljoonan euron tasoon. Kun vertaillaan muihin maihin, voimme todeta, että Suomen käyttämät varat suhteessa meidän kehitysyhteistyömäärärahoihin ovat korkeammat kuin EU-mailla keskimäärin ja korkeammat kuin esimerkiksi Ruotsilla. Minun mielestäni siis tämä määrärahojen taso on riittävä. Olemme mukana monipuolisesti kehitysyhteistyössä, humanitaarisessa avussa, hyvin monipuolisesti kansalaisjärjestöjen toiminnassa, humanitaarisessa miinatoiminnassa. Siviilikriisihallinnan menoja lasketaan kehitysyhteistyöksi, siitä tämä 18 miljoonan euron taso suunnilleen koostuu.
Mitä määrärahojen tulevaan kehitykseen tulee, niin en näe aihetta merkittävään lisäykseen, koska meidän tasomme kansainvälisesti vertaillen on jo korkea, mutta määrärahojen kasvaessa jonkin verran myöskin Afganistanin apu voi lisääntyä, ei kuitenkaan aivan siihen tahtiin kuin selonteon liitteessä oli esitetty, koska nythän bruttokansantulo on pienentynyt ja ylipäätään euromääräiset määrärahat kehittyvät tulevina vuosina hieman heikommin kuin näitä selontekolukuja tehtäessä ajateltiin. Nämä luvut perustuvat vuoden 2009 tts:ään ja senaikaisiin arvioihin.
Puhemies: Sitten 2 minuutin puheenvuoroihin.
Yhdysvalloissa ja Britanniassa on alkanut kova keskustelu ja kritiikki Afganistanin operaatiota kohtaan, mutta nämä valtiot kuitenkin tekevät sellaisen johtopäätöksen, että lisäävät joukkojaan siellä useilla kymmenillätuhansilla sotilailla. (Ed. Laakso: Republikaanit vaativat vetäytymistä!) Tarkoituksena on se, että pystyttäisiin nujertamaan tämä väkivaltainen talibanvastarinta, ja sitten sen jälkeen lähteä juuri tähän, mitä täällä ministerit ovat esitelleet Suomenkin uudeksi strategiaksi, eli vahvistetaan Afganistanin omia instituutioita sillä tavalla, että afganistanilaiset pystyvät ottamaan enemmän vastuuta koko valtakuntansa asioista. Tämä on täsmälleen oikea strategia.
Kiinnitti huomiota, että Afganistanissa on tällä hetkellä 5 miljoonaa koululaista mutta näistä vain 1,5 miljoonaa on tyttöjä. Edelleenkin täällä naisten ja tyttöjen kouluttamisessa on erittäin paljon tehtävää, ja toivon, että sikäli kuin Suomi voi kehitysavullaan ja muulla vaikuttaa tähän, niin siihen satsattaisiin paljon enemmän, koska on osoittautunut, että naisten ja tyttöjen kouluttaminen yleensä kehitysmaissa on avain moneen hyvään asiaan.
Kysyisinkin ministereiltä: Millä tavalla katsotte, että vastaisuudessa koordinoidaan erittäin hyvin tämä sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan ja kehitysavun yhteistyö, koska aika ajoin olemme saaneet ulkoasiainvaliokunnasta tietoa, että ei ole aina ollut ihan tasatahtista tämä yhteistyö, ja nyt, kun tämä tulee vielä tärkeämmäksi, miten aiotte sitä yhteistyötä kehittää?
McChrystalin viesti oli selvä, että aikaa on vähän, aikaa on tavattoman vähän. Jos ensi vuoteen mennessä tätä sotilaallista ratkaisua ei löydy, niin sieltä tullaan häntä koipien välissä pois ja silloin on hävitty ja tunnelmat ovat afgaaniväestön keskuudessa sellaisia, että päästäisiin elämään normaalia arkielämää, vaikkapa sitten talibanien tai minkä muun hallinnon johdossa tahansa. Silloin tavallaan koko se kansainvälisen yhteisön missio on ajanut karille. Tämä on se tavattoman suuri huoli. Tässä on nyt hyvin tärkeätä, mikä on Suomen panos tähän kansainväliseen keskusteluun siitä tavasta: Onko oikea tapa lisätä joukkoja, saadaanko sillä varmemmin sitten tämä sotilaallinen ratkaisu aikaan, vai mitä?
Sitten toisena, arvoisa puhemies, Suomen rooli siellä. Mehän olemme tehneet erittäin hyvää työtä siviilikriisinhallinnan alueella ja saaneet aikaan esimerkiksi työpaikkoja maatalouteen, sen kautta nuorisoa myöskin pois huumebisneksestä, mikä on ollut tärkeä työ. (Puhemies: Nyt on 2 minuuttia täyttynyt!) Siksi vielä, arvoisa puhemies, lopuksi tästä kysymys: Tulisiko meidän näitä siviilikriisinhallinnan toimia entisestään Suomen kaltaisella osaamisella vahvistaa?
Tänään on todettava, että alkuperäiset edellytykset operaatiolle ovat muuttuneet. Olettamus, että maassa voitaisiin siirtyä vähitellen rauhanrakentamisvaiheeseen toki sotilaallisesti vaativissa oloissa, ei ole toteutunut. Enduring Freedom, amerikkalaisjohtoinen sotilasoperaatio Talebanin karkottamiseksi, on itse asiassa edelleenkin jatkunut, ja maassa käydään laajamittaista sotaa.
Kun alun perin pidimme tärkeänä, että Enduring Freedom ja Isaf ovat selvästi erillisiä operaatioita erilaisin tehtävin, on tästä jouduttu tinkimään, ja ennen kaikkea afganistanilaisten silmissä eri tunnusten alla toimivat ulkolaiset joukot ovat samaa kokonaisuutta ja Taleban pitää kaikkia vihollisinaan. On turha kiistää näin ollen, etteivät suomalaiset ole sotatoimien osapuoli, vaikkemme sellaiseen rooliin ole ilmoittautuneetkaan.
Nato, jolle operaatio on mandatoitu, on todennut, ettei tähänastinen strategia pure, että joukkoja on liian vähän ja että kestävä rauha syntyy vain poliittisella sopimuksella ja panostuksella siviiliyhteiskunnan rakentamiseen ja Afganistanin omaan suurempaan vastuunottoon.
Kun kaikissa Afganistanissa menetyksiä kokeneissa maissa käydään nyt avointa keskustelua mahdollisesta vetäytymisestä, on tietysti ymmärrettävää, että tämä heijastuu tänne Suomeenkin, ja siihen, mitä meidän tulisi tehdä, ei ole yksiselitteistä vastausta.
Suomalaiset sotilaat ja siviiliauttajat tekevät hyvää työtä koko ajan vaikeutuvissa olosuhteissa, (Puhemies: 2 minuuttia on kulunut itse asiassa jo ajat sitten!) eikä tätä työtä voi kevyin ja itsekkäin perustein lopettaa, mutta on välttämätöntä todeta, että keltainen valo palaa.
Mielestäni asioista on puhuttava niiden oikealla nimellä. Tämä nykyinen Isaf ei ole rauhanturvaoperaatio. Satoja siviilejä tappavat amerikkalaiset ilmaiskut eivät ole rauhanturvaamista. Saksalaisten syyskuun alussa pyytämä ilmaisku bensavarkaita vastaan aiheutti ainakin 30 siviilin kuoleman, ja tämä ei ole rauhanturvaamista.
Suomalaiset ovat osa sotilasoperaatiota. Suomessa on myös julkisuudessa käytetty termejä, jotka ovat aika kyseenalaisia. Talebanista käytetään nimitystä vihollinen, ja olen myös monta kertaa kuullut, kuinka Afganistania kehutaan hyvänä taistelukokemuksena. Tämä ei kyllä vastaa minun käsitystäni rauhanturvaamisesta.
Saksassa ja Ruotsissa pohditaan aikataulua vastuun siirtämiseksi afganistanilaisille itselleen ja myös Suomessa olisi tehtävä näin. Saksassa on suunnitelma, jonka mukaan joukkojen kotiutus aloitetaan 2013. Ruotsissa tilanne riippuu vuosittain parlamentissa tehtävästä päätöksestä. Täällä meillä vuonna 2002 tehty päätös ei voi olla avoin valtakirja hallitukselle jatkaa loputtomiin. Monta kertaa olemme myös vaatineet sitä, että Suomessa pitää ottaa käytäntöön järjestelmä, mikä on muissa eurooppalaisissa maissa. Monessa maassa tehdään päätös määrätyksi ajaksi, esimerkiksi vuosittain. Silloin tästä voidaan tehdä myös päätös eikä vain keskustella.
Vaalien turvaaminen oli tärkeä operaatio, eikä johtunut meistä, kansainvälisestä yhteisöstä, että vaalit olivat vilpilliset. Se oli afganistanilaisten oma valinta, ja siitä voidaan heidän hallitustaan kritisoida.
Mutta toinen asia tilannearviossa on se, että nyt se alue, jota hallitus siellä kontrolloi, on pienempi kuin se, mitä se alkoi kontrolloida vuonna 2002, eli opposition alue on siellä kasvanut ja myöskin rauhanturvaajien tappiot lisääntyneet, mikä on selvä fakta tämän vuoden luvuissa. Siinä mielessä tilanne ei ole menossa hyvään suuntaan.
Myöskin siviilien tilanne, johon ed. Lapintie viittasi, on selvästi joillakin alueilla kestämätön, kun ovat tavallaan kahden tulen välissä, Talebanin ja sitten Afganistanin armeijan ja kansainvälisten joukkojen - siviileille täysin kestämätön tilanne.
Kuulimme tänään puolustusvaliokunnassa Viron puolustusvoimien edustajaa, joka kertoi hyvin kiinnostavia tietoja Etelä-Afganistanista, ja kysyin huumetaloudesta. Hän toi kiinnostavan asian esiin ja sanoi, että ei Talebanilla silloin, kun se ei taistellut ketään vastaan, itse asiassa ollut huumetaloutta. Se alkoi kehittää sitä, kun se tarvitsi rahaa aseisiin näitä taisteluja varten. Tämä oli itselleni aika yllättävä näkökulma, ja tässä kysytään sitten, onko ensin muna vai kana tässä huumetaloudessa. Mikä olisi sitten tehokkain tapa sitä kitkeä?
Mielestäni tärkeää olisi nyt miettiä todella tätä exit-strategiaa. Asiantuntijat sanovat, että tarvitaan pitkää, jopa vuosikymmenten läsnäoloa. Minusta on hyvin tuskallista miettiä sellaista rauhanturvaoperaatiota, ja sen takia näitä eri elementtejä pitäisi nyt vertailla ja analysoida ja miettiä myöskin näitä rauhanomaisia strategioita ulos tästä tilanteesta.
Målet är att stödja de afghanska säkerhetsstyrkorna till dess att de själva kan ta hand om säkerheten i landet. För tillfället är den civila insatsen i Afghanistan minimal i jämförelse med den militära. Vad som nu är viktigt är att stödja och utveckla goda förvaltningsstrukturer i Afghanistan genom att reformera den statliga administrationen och den rättsliga förvaltningen. Vi har i Finland gott om experter på området. Ett av de största hoten mot en varaktig fred ligger i den utbredda korruptionen och vad därav följer.
Behovet av en skiftning från militär krishantering till civil krishantering kommer tydligt fram i bland annat Isaf:s kommendör McChrystals senaste rapport. Stödet från folket är obetydligt och bristerna i statens trovärdighet ger utrymme för talibanerna och rebellgrupperna. För att Finland ska kunna bidra positivt till demokratiutvecklingen och stödja förvaltningen av den afghanska staten, anser jag att vi ska satsa på en ny strategi och en ökning av antalet civila krishanterare, och satsar på att inleda en konstruktiv dialog. Försvarsministern har redan nämnt lämpliga namn.
Lännen ja siis myös Suomen läsnäolon sisällöstä ja kyllä Afganistanissa olon elinkaaresta on aika tehdä inventaario. Kristillisdemokraatit näkevät, että siviilitoiminnalla luodaan luottamuksen pohja. Afganistanin valtion vakauttaminen, pysyvän hallintojärjestelmän luominen ja naisten ja lasten aseman parantaminen ovat haasteita, joista maa ei selviä ilman kansainvälistä tukea ja läsnäoloa.
Poliisitoiminta on sellainen vientituote, jota Suomella on Afganistanille antaa. Poliisien koulutusta, korruptioon vaikuttamista ja poliisin varustamisen konsultointia tarvitaan juuri nyt. Tarvitaan todella paikallisen poliisin toimintakyvyn voimaannuttamista.
On myös hyvä oppia historiasta. Historiasta oppien Afganistanin ainoa toivo on arjen parantaminen kylissä ja maakunnissa. Pelkin asein ei Afganistan vakaannu.
Tilanne Afganistanissa onkin kiristynyt jatkuvasti myös pohjoisessa. Suomalaiset joukot ovat viime aikoina joutuneet useiden aseellisten hyökkäysten kohteeksi, mutta onneksi ilman vainajia on selvitty. Yksi suomalainen rauhanturvaajahan kuoli Afganistanissa vuonna 2007, ja onkin vaan ajan kysymys, koska uhreja tulee lisää. Kysyisin ministeri Stubbilta henkilökohtaista kantaanne siihen, kuinka monta suomalaista sotilasta olette valmis uhraamaan Afganistanin operaatiossa.
Puhemies: Myönnän seuraavat puheenvuorot edustajille Komi, Kanerva, Uprilainen, Arhinmäki.
Arvoisa puhemies! EU:n poliisioperaatio Eupol Afganistanissa tukee maan poliisivoimien kokonaisvaltaista uudistamista sekä oikeusvaltiotoiminnan kehittämistä. Tässä operaatiossa on 25 suomalaista asiantuntijaa tällä hetkellä syyskuun kirjelmän mukaisesti, ja viimeisten tietojen mukaan on pyritty nostamaan Suomen osallisuutta 30 asiantuntijaan. Kysyisinkin: Miten tähän aiotaan päästä? Toisaalta sitten: Miten kriisinhallintakeskuksen osallistuminen poliisin ja syyttäjän yhteistoimintaa kehittävään koulutukseen kehitysyhteistyörahoituksen turvin etenee? Olenko ymmärtänyt oikein, että nämä henkilöt, jos niitä siellä jo on, lasketaan mukaan tuohon 30 henkilöön?
Sitten toivoisin, että ministeri Väyrynen voisi vielä antaa vähän lisätietoja siitä, miten maaseutukehityksen tavoitteita on saavutettu ja miltä se näyttää, miten niitä entistä paremmin aiotaan tulevaisuudessa saavuttaa.
Mutta, puhemies, jos Isaf-joukot antavat selvän exit-signaalin ja jopa päivämäärän, niin se tarkoittaisi oman käsitykseni mukaan sitä, että al-Qaidalle annettaisiin vapaat kädet. Se tarkoittaisi hyvin tuhoisia vaikutuksia Afganistanille, ja se tarkoittaisi vaarallista tilannetta meille kaikille. (Ed. Laakso: Republikaanit vaativat vetäytymistä!) Sotilaallista ratkaisua ei ole, mutta kysymys tietysti kuuluu, onko edes ei-sotilaallista ratkaisua. Logiikka kulkee siihen suuntaan, että niin Suomen kuin EU:nkin tulee turvallisuustilanteen parantamiseksi nyt tehdä kaikkensa. Ellei näin tapahdu, ei jälleenrakentaminenkaan käy mahdolliseksi. Me tarvitsemme toisin sanoen siviili- ja sotilaskriisinhallintaa, humanitääristä ja kehitysyhteistyöapua rinnan kaiken aikaa Afganistanissa. Mutta ilman köyhyyden ja korruption poistumista maasta ei tietysti tervettä ratkaisua löydy eikä tietysti Afganistan poistu vaarallisten kansainvälisten kriisien joukosta.
Minä kysyisin arvoisilta ministereiltä, miten jaksaa EU:n sisällä ministeri Häkämiehen esittämä ajatus siitä, että voitaisiin EU:n oma rauhanvälittäjä saada Afganistanin tilannetta tältä pohjalta eteenpäin viemään.
Ensimmäinen on Afganistanin vakaus ja kansainvälisen terrorismin torjuminen ja sitä kautta myös Suomen turvallisuuden vahvistaminen.
Toinen osallistuminen vahvistaa kansallista puolustuskykyämme ja myös sen uskottavuutta.
Kolmas: YK:n jäsenenä meidän tulee turvata ja tukea myöskin YK:n Afganistan-politiikkaa. Toisaalta EU:n jäsenenä meidän tulee tukea EU:n siviilikriisinhallintatoimintaa, ja Naton rauhankumppanina meidän tulee tukea Naton kriisinhallintatoimintaa.
Mutta kuudes syy Afganistanissa olemiselle on myös transatlanttisten suhteiden edistäminen, koska on selvää, että Afganistan on Yhdysvaltojen turvallisuuspoliittinen prioriteetti. (Ed. Laakso: Republikaanit ovat täysin eri mieltä!)
Tämä kokonaisuus on mielestäni hyvä kertoa kansalaisille ja suomalaisille myös avoimesti, ja minusta, kun olen kuunnellut ministereiden puheenvuoroja, niin tämä hallituksen kuvaus osallistumisemme syistä ei ole ollut täysin kattava. Avoimeen ulkopolitiikkaan, jota muun muassa ministeri Stubb on kovasti liputtanut, mielestäni ei kuulu se, että me piilottelemme operaatioon osallistumisen merkitystä USA- ja Nato-suhteillemme. Nimittäin hyvät transatlanttiset suhteet ovat meille tärkeitä, vaikka me emme ole Naton jäsen.
Olisinkin kysynyt teiltä, arvoisat ministerit, onko näiden tavoitteiden piilottelun taustalla uussuomettumista vai onko siellä linjaeroja ministereiden välillä. Näitä linjaeroja olen nähnyt kesän mittaan myös muissa ministereiden puheenvuoroissa, kun ministeri Väyrynen on jo ottamassa joukkoja pois Afganistanista ja toisaalta taas Stubb haluaa pitää joukot siellä niin kuin Häkämieskin. (Puhemies: 2 minuuttia on täyttynyt!) Tässä on nyt selkeästi ilmeisesti ristiriitaa hallituksen sisällä.
Perustaksi Afganistanissa ololle on mainittu naisten ja ihmisoikeuksien turvaaminen, ja niitä pitää suojella. Viime keväänä, kun oli ensimmäistä kertaa esillä se, että presidentti Karzai oli tuomassa naisten oikeuksia julmasti polkevaa lainsäädäntöä Afganistaniin, te, ministeri Stubb, huhtikuussa totesitte: "On kuitenkin vaikea miettiä uutta apua Afganistanille, jos tällainen laki on voimassa." No, nyt on seuraava laki Karzain hyväksymänä voimassa: Shiamiehillä on oikeus kieltäytyä antamasta vaimoilleen ruokaa ja elatusta, jos nämä kieltäytyvät miestensä seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisestä. Vaimot tarvitsevat myös aviomiehiltään luvan tehdä työtä, ja jos syyllistyy raiskaukseen, niin syytteestä voidaan luopua maksamalla niin sanottu veriraha. Ovatko nämä, ministeri Stubb, niitä naisten oikeuksia ja ihmisoikeuksia, joita te olette ajamassa Afganistanissa?
Vasemmistoliiton mielestä sotajoukoista, sotatoimista, pitää siirtyä kokonaan siviilikriisinhallintaan Afganistanissa Suomen osalta. Te sanoitte syyskuussa, ministeri Stubb: "Me ollaan samaa jalkapallojoukkuetta." On kuitenkin kaksi jalkapallolajia, kuten hyvin tiedätte, amerikkalainen jalkapallo ja eurooppalainen jalkapallo. Eurooppalainen jalkapallo on viherkenttien šakkia, amerikkalainen jalkapallo on rymistelyä ja törkeitä taklauksia. (Puhemies: 2 minuuttia on kulunut!) Me emme voi olla samassa jalkapallojoukkueessa Yhdysvaltojen kanssa.
Puhemies: Seuraavat puheenvuorot edustajat Heinäluoma, Laakso.
Tapahtunut kertoo sen, kuinka vaikeata on aseilla tuoda yhteiskuntajärjestystä ja -mallia kokonaan toiseen kulttuuriin. Mutta se ei tarkoita sitä, että meillä olisi syytä todeta, että me unohdamme tämän operaation alkuperäiset tarkoitukset, jotka ovat edelleenkin hoitamatta, eli rauhan palauttamisen, terrorismin poistamisen ja myös ihmisoikeuksien kunnioituksen tällä alueella. (Ed. Kanerva: Oikein!)
Afganistanissa tarvitaan poliittinen ratkaisu. Nyt sille kannalle yhä vahvemmin tulee koko kansainvälinen yhteisö. Luottamus pelkkään sotilaalliseen voimaan ja ensisijaisesti sotilaalliseen voimaan on karisemassa. Suomen läsnäolon kannalta täytyy olla selkeä se periaate, että me täytämme ne sitoumukset, jotka olemme antaneet, ja me teemme omat ratkaisumme yhdessä muun kansainvälisen yhteisön kanssa. Meidän miehemme ja naisemme siellä ovat tekemässä tärkeää työtä. Ei voi olla puhettakaan, että me toteamme ykskaks, että me otamme ja peruutamme aikaisemmat puheet ja sitoumukset. Se olisi vastuutonta sekä suhteessa niihin afganistanilaisiin, joiden turvallisuus riippuu meidän läsnäolostamme, että myös meidän oman maineemme kannalta. Siksi tämä vasemmistoliiton linja, että hypätään jälleen kerran käpykaartiin ja unohdetaan omat aikaisemmat puheet ja vastuunotto, on vastuutonta, enkä näe, että sille Suomen ulkopolitiikkaa ja osallistumista voidaan lähettää. (Ed. Arhinmäki: Te kannatatte siis ilmapommituksia ja siviiliuhreja!) - Me kannatamme sitä, että kun YK tekee päätöksen kriisinhallintaoperaatiosta, niin siellä ollaan mukana, ja olemme iloisia, että myös Yhdysvallat on siellä mukana.
Mutta, herra puhemies, Yhdysvalloilla ja Natolla on nyt joukkoja, mihin Suomikin nyt luetaan, Afganistanissa yhtä paljon kuin Neuvostoliitolla oli aikoinaan, noin 100 000 miestä. Ongelma on se, että samat virheet, mitä Neuvostoliitto teki Afganistanissa, toistuvat nyt Yhdysvaltain ja Isaf-joukkojen eli Nato-joukkojen myötä. Ennen kaikkea on kysymys suhteettomasta ja sattumanvaraisesta väkivallankäytöstä, voimankäytöstä, joka on aikaansaanut sen, että eivät ainoastaan talebanit, vaan huomattava osa afganistanilaisista, on kääntynyt ulkomaista läsnäoloa vastaan. Tämä on se suuri ongelma.
Täytyy myös sanoa se, että olen, ulkoministeri Stubb, teidän kanssanne täysin eri mieltä, kun te väititte äsken, että Suomella on pitkälle samat tavoitteet kuin Yhdysvaltain hallinnolla Afganistanissa. Miksi Yhdysvallat on Afganistanissa, ulkoministeri Stubb? Yhdysvalloilla on omat strategiset etunsa. Vain hölmöt ja idealistit ja Yhdysvaltain propagandaan uskovat kuvittelevat, että kysymys on ensisijaisesti ihmisoikeuksista tai demokratiasta. Kysymys on tietenkin Yhdysvaltain taloudellisista, poliittisista ja sotilaallisista eduista tällä alueella, Yhdysvaltain strategisista asemista. Yhdysvalloilla on 19 suurta tukikohtaa, ei ainoastaan Afganistanissa, vaan koko tällä alueella, jolla valvotaan myös muuta kuin ihmisoikeuksia ja demokratiaa. (Ed. K. Kiljunen: Jokaisella toimijalla on omat intressinsä!)
Suomen osalta täytyy sanoa se, että luoti, joka tappaa, se ei tiedä, että Suomi ei ole sodassa. Luoti, joka tappaa, se ei tiedä, että Suomi ei ole sodassa. Pelkään sitä, että ellei Suomi muuta tätä operaatiotaan siviilioperaatioksi, niin ennen pitkää, niin kuin te olette varoittaneet, ulkoministeri Stubb, puolustusministeri Häkämies (Puhemies: Kaksi minuuttia on täyttynyt!) ja ministeri Katainen, suomalaisia uhreja tulee. (Puhemies: Nyt jatkaa ed. Korkeaoja!) Sen takia tämä on muutettava siviilioperaatioksi.
On arvioitu sitä, mihin suuntaan pitäisi kehitystä viedä ja millä tavalla afganistanilaisten omaa kykyä ottaa vastuuta yhteiskunnastaan lisättäisiin, ja tässä luultavasti Suomi voisi parhaiten avustaa lisäämällä siviilikriisinhallintatoimintaa, (Puhemies: 2 minuuttia on täyttynyt!) eli vaihtoehtoja olisi siis se, että vähitellen sitoumuksista kiinni pitäen ... [Puhemies antoi puheenvuoron seuraavalle puhujalle.]
Nyt minusta näyttää siltä, että myöskin kansainvälinen yhteisö on tullut tässä suhteessa samanlaiselle toimintatapalinjalle, kun lukee näitä uusia strategioita ja ohjeistuksia, joita siellä on annettu. Nyt minä haluaisinkin kuulla lähinnä ministeri Stubbin käsityksen siitä, kuinka kauan kestää, ennen kuin tämä uusi ohjeistus muuttuu kokonaisvaltaisesti uudeksi toimintamalliksi Afganistanissa.
Puhemies: Annan tässä vaiheessa vielä puheenvuorot edustajille Ville Niinistö, riksdagsledamot Blomqvist ja sitten ministereille vastauksia varten kullekin.
Ministeri Häkämies on nyt tuonut julkisuudessa esille tätä neuvottelu-, välittämisnäkökulmaa ja puhunut siitä, keiden kanssa voitaisiin keskustella, myös maltillisten talibanien, ja tässä ollaan todella avainkysymyksen äärellä. Jotta voidaan poliittinen ratkaisu saada, riittävän iso osa eri osapuolista pitää olla pöydän äärellä ja sitten pitää arvioida, ketkä saavat sinne tulla.
Todellakin ne maltilliset talibanit, jotka ovat maltillisia islamisteja eivätkä niinkään terroristeja, sieltä voisi olla osa ihmisistä vedettävissä demokraattisen järjestelmän piiriin. Sitten on syytä myös miettiä sitä, että Kabulin keskushallinnon rooli alueilla on koko ajan heikentynyt ja paikallisjohtajien on vahvistunut. Pitäisikö heitä ottaa yhä enemmän mukaan keskusteluihin, ja miten voidaan varmistaa se, että maassa ylipäätään olisi semmoinen poliittinen järjestelmä, jolla olisi valtaosa maata hallussa, koska sehän on se avainjuttu, että me saamme siihen poliittisen sopimuksen piiriin riittävän ison osan väestöstä ja maapinta-alasta ja eri osapuolista?
Arvoisa herra puhemies! Afganistanin tilanteen vakauttaminen on globaalisesti katsoen tärkeä tavoite, jota me emme Suomessakaan voi sivuuttaa. Perinteisen kriisinhallinnan ohessa meidän tulee panostaa siviilikriisinhallintaan sekä hyvän hallinnon, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kehittämiseen. Tilanne Afganistanissa on, kuten tässä on monesti tullut esille, erittäin vaikea, ja vaikeinta se on tietysti sen oman maan kansalaisille. Meidän apuamme tarvitaan Afganistanissa. Tällä hetkellä Afganistan on riippuvainen kansainvälisen avun jatkumisesta.
Afganistanissa on viime vuosien aikana tapahtunut myös myönteistä kehitystä. Merkkejä siitä ovat talouskasvu, terveydenhuollon kehittyminen, parantuneet koulunkäyntimahdollisuudet jne., mutta tässä on tietysti myös paljon parannettavaa.
Emme voi ratkaista, ei kansainvälinen yhteisö emmekä mekään, Afganistanin tilannetta sotilaallisin keinoin, vaan turvallisuustilanteen parantamiseksi tarvitaan panostuksia, joilla vahvistetaan paikallisia toimijoita. Vastuu maan turvallisuudesta pitää vähitellen voida siirtää paikallisille turvallisuusviranomaisille, ja juuri sen takia myös Afganistanin poliisia tulee vahvistaa ja kehittää.
Haluaisin myös kuulla ministereiden näkemyksen siitä, miten Suomen kokonaisvaltaisen panoksen vaikuttavuutta Afganistanissa voidaan nykyisestä parantaa.
Herr talman! Till slut konstaterar jag alltså att Finland ska stanna kvar i Afghanistan men vi måste hålla målsättningen på en realistisk nivå. Det är samtidigt också viktigt att dialogen med de konstruktiva krafter som trots allt finns i Afghanistan intensifieras så att allt fler uppgifter och allt mer ansvar kan överföras åt dem.
Puhemies: Ministeri Stubb vastaa ensin, pyritään käyttämään 3 minuuttia, sitten muut ministerit 2 minuuttia.
Yritän vastata yksittäisiin kysymyksiin.
Ensin ed. Salolainen: Meidän kokonaisuutemme muodostuu siis sotilaallisesta kriisinhallinnasta, siviilikriisinhallinnasta, kehitysyhteistyöstä ja humanitäärisestä avusta. Täällä monet viittasivat erilaisiin lukuihin. Siis tällä hetkellä meillä on noin 200 sotilasta paikan päällä. Sen lisäksi meillä on siviilikriisinhallintamissio Eupolissa, EU:n poliisimissiossa, 25 suomalaista poliisia. Tämä on kolmanneksi eniten kaikista EU-maista, kolmanneksi eniten kaikista EU-maista. Tähän voi vielä lisätä, että vähän ajan päästä koulutamme Kuopiossa 20:tä afganistanilaista poliisia.
Ed. Laukkanen, ed. Tuomioja, monet muut keskustelivat exit-strategiasta. Sanoisin näin, että tämä menee kolmessa vaiheessa, ja mielestäni ed. Tuomiojan viittaus keltaiseen valoon on hyvä. Eli ensin on entry-strategia, kun mennään sisään, kerrotaan minkä takia ja mitä tehdään. Sen jälkeen ja nyt me olemme tässä vaiheessa, on transitio-strategia, jossa me siirrämme tätä vastuuta enemmän ja enemmän afganistanilaisille. Vasta tämän jälkeen voimme puhua exit-strategiasta. Pitää paikkansa, että monessa EU-maassa tällä hetkellä keskustellaan myös siitä, missä vaiheessa lähdetään pois, ja se on aivan ymmärrettävää. Mutta, kuten aiemmin totesin, me olemme siellä juuri niin kauan kuin tarvitaan. Toivottavasti pääsemme sieltä muutaman vuoden sisällä pois.
Muutamia muita havaintoja, jotka liittyvät meneillään olevaan keskusteluun.
Ed. Urpilainen nosti minun mielestäni kuusi hyvää esimerkkiä siitä, minkä takia me olemme mukana tässä operaatiossa. Yksi osa toki varmasti ovat transatlanttiset suhteet, mutta samalla pitää muistaa, että Isaf-operaatio on kansainvälinen operaatio. Siellä on 42 maata eli Nato-maat plus 14 kumppanimaata. Meidän panoksemme on niin sanotusti toimiva kokonaisuus. Mutta kyllä minä lähtisin siitä, että me olemme myös siellä itsekkäistä syistä: sen takia että emme halua huumeiden salakuljetuksia, viljelyä jne. (Ed. Tennilä: Sehän lisääntyy nyt koko ajan, satakertaistuu!) emmekä halua myöskään terrorismia Euroopan mantereella. Eli yritämme sitä kautta sitä välttää.
Ed. Arhinmäelle: Jos sanoisin ihan suoraan, niin hiukkasen epäreilu kommentti, koska tosiasiassa viisi minuuttia sen jälkeen, kun olin keskustellut presidentti Karzain kanssa Haagissa ja kysynyt häneltä nimenomaan naisten asemasta, sain Guardian-lehden artikkelin eteeni, jossa luki ja kerrottiin tästä shiia-laista. Minä olin ensimmäinen, ensimmäinen ulkoministeri, siinä kaikkien kansainvälisten toimijoiden konferenssissa, joka nosti tämän kysymyksen esille, ja aivan suoraan totesin, että tällainen shiia-laki ei tule auttamaan sitä toimintaa, mitä me teemme siellä. Se on totta kai erittäin vakavaa. Kaikki ne esimerkit, jotka te toitte esille, ovat aivan oikeita; emme me pidä siitä. Sen takia me pidämme sitä koko ajan esillä. Naisten asema on meille erittäin tärkeä Afganistanissa, ja teemme sen eteen työtä, että se saataisiin paranemaan.
Ed. Heinäluoman analyysi minusta osui naulan kantaan ja myös ed. Niinistön: vaikea luoda tietysti aseilla sitä yhteiskuntaa. Kaikki, jotka totesivat, ed. Korkeaoja ja muut, että siellä tarvitaan siviilipuolta, ovat minun mielestäni oikeassa. Samalla pitää muistaa, ja lopetan tähän, herra puhemies, että siviilikriisinhallinta tarvitsee tuekseen myös sotilaallista kriisinhallintaa. Me yritämme rakentaa siellä afganistanilaista yhteiskuntaa ja toivon mukaan siinä onnistumme. Mutta, kuten ed. Kanerva totesi, tehtävä on erittäin vaikea.
Kun tätä keskustelua käytiin, niin kysyin hänen näkemystään EU:n roolista tässä poliittisessa vuoropuhelussa, ja siihen hän totesi, siis YK:n edustaja, että hän näkee niin YK:n kuin EU:n puitteissa välttämättömänä lisätä poliittisen ratkaisun etsimistä. Me kaikki tiedämme, että ei ole vähäisestä haasteesta kysymys, ei varmaankaan pelkästään siitä, että joku rauhanprosessi saadaan liikkeelle. Kysymys on hyvin monitahoinen esimerkiksi siinä, miten tämmöisiä oppositiokapinallisvoimia voidaan sopeuttaa takaisin yhteiskuntaan. Sen tyyppistä työtä me olemme tehneet Afrikassa ja monien muittenkin kriisien yhteydessä. Minusta on tärkeää tunnustaa, että tämä tarve on olemassa ja että puheenvuorot ovat saman suuntaisia ja siihen suuntaan liikuttaisiin.
Sitten tämä toinen kysymys: Sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta, kehitystoimet eivät ole toisilleen vastakkaisia, vaan tämä laaja-alainen kriisinhallintakonsepti lähtee juuri siitä, että nämä kolme asiaa pitäisi saada entistä paremmin synkkaamaan yhteen. Ed. Laakso sanoi, että me lisäisimme turvallisuutta sillä, että ottaisimme sotilaat pois ja lisäisimme siviilikriisinhallintaa Afganistanissa, mutta vaikka tähän jälkimmäiseen tarpeeseen yhdyn, niin sotilaita, ihan niin kuin ulkoministeri Stubb totesi, sotilaita, rauhanturvaajia, tarvitaan vielä pitkän aikaa turvaamaan siviilikriisinhallinnan ihmisten samoin kuin kehitystoimintaa harjoittavien ihmisten turvallisuus siinä maassa.
Ed. Urpilainen nosti esille kysymyksen tulevaisuudesta ja myös totesi havainneensa, että hallituksessa on tässä ehkä vähän erilaisiakin käsityksiä. Oma näkemykseni on, että meidän täytyy varautua hyvin pitkäjänteiseen kehitysyhteistyöhön Afganistanissa. Me olemme monissa kumppanimaissa olleet kymmeniä vuosia, ja voi olla, että Afganistanissakin näin tullaan toimimaan.
Mitä tulee sotilaalliseen toimintaan, niin meillä on hallituksessa täysi yhteisymmärrys, mitä tällä vaalikaudella tehdään. Minun puheenvuoroni kesällä liittyi siihen, että esitin, että meidän tulisi varautua vetäytymään ensi vaalikauden kuluessa Afganistanista. Minun mielestäni meille tämän vetäytymisen jälkeen riittää se, mikä on tällä hetkellä Itävallan ja Irlannin tilanne esimerkiksi: paikalla muutamia sotilashenkilöitä ja lippu osoittamassa poliittista tukea tälle operaatiolle. Meidän ei mielestäni pidä sitoa omia ratkaisujamme Yhdysvaltain ratkaisuihin. Transatlanttiset suhteet ovat tärkeitä, mutta on mielestäni Yhdysvaltain aliarvioimista ajatella, että he ovat kiinnostuneita vain sotilaallisista asioista. Meidän toimintamme kehitysyhteistyössä ja siviilikriisinhallinnassa myöskin pannaan merkille ja sitä arvostetaan, ja toisaalta meidän täytyy muutoin edistää transatlanttisia suhteita, kuten olen omalta osaltani tehnyt kehityspolitiikan alalla ja niin kuin yritän tehdä myöskin kaupan ja talousyhteistyön kehittämiseksi.
Puhemies: Vastauspainike on avoimena, jos on kommentoitavaa. Ed. Kimmo Kiljunen - tämä on minuutti siis.
Juuri kuulimme ministeri Väyrysen puheenvuoron siitä, että hän arvioi, että ensi vaalikaudella suomalaisten tulisi vetäytyä maasta. Hän toisti sen kesällä, ihmettelin, ettei hän äsken pöntöstä sitä maininnut. Mutta kysyn, onko meillä tämä suomalainen hallitus kaksipäinen hirviö, jonka yksi pää puhuu yhtä ja toinen pää toista. Halusin tiedustella ministeri Stubbilta: Onko hän sitä mieltä kuin mitä ministeri Väyrynen tässä juuri sanoi? Tuleeko suomalaisten vetäytyä ensi vaalikaudella pois Afganistanista?
Kysyisinkin: Onko kansainvälisellä yhteisöllä tarkoitus linjata uudestaan yhteistä suunnitelmaa sen suhteen, miten järjestelmää kehitetään siellä, missä ihmiset myös asuvat eli Kabulin ulkopuolella?
Ja sitten toinen asia. Humanitaariseen työhön pitäisi saada kyllä ehdottomasti vielä lisää resursseja. Jos yli puolet alle viisivuotiaista lapsista on aliravittuja ja iso osa kansasta näkee nälkää, niin voi kyllä olettaa, että myöskään sitä hallinnon legitimiteettiä (Puhemies: Ja minuutti on kulunut!) ei ole helppo rakentaa, jos perusasioista on niin kova pula.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Johannes Koskinen.
Kysyn tässä ja nyt suoraan, mikä hallituksen vastaus tähän kaikella todennäköisyydellä Yhdysvaltain ja Naton taholta tulevaan ehdotukseen on. Aikooko Suomi lisätä sotilaallista panostustaan Afganistanissa tulevaisuudessa vai ei?
Nyt näyttää siltä, että vaalien ensimmäinen kierros joudutaan luultavasti uusimaan vilppiepäilyjen vuoksi ja tämä tarkoittaisi väistämättä lisäkustannuksia myös Suomelle. Kaksi kysymystä ministeri Stubbille:
Arvioitteko, että viime keväänä myönnetty 6,1 miljoonaa euroa tulee riittämään ja onko jo varauduttu lisäkustannuksiin?
Ja toinen kysymys kuuluu: Afganistan on tunnetusti maailman suurin huumeoopiumin tuottaja. Talebanliikkeen rahoitus tulee pääosin huumekaupasta. (Ed. Laakso: Ei tule!) Miksi huumetuotantoa ei Afganistanissa teidän mielestänne saada loppumaan?
Arvoisa puhemies! On mielenkiintoista kuunnella tätä keskustelua, kun ed. Kimmo Kiljunen kutsui hallitusta kaksipäiseksi hirviöksi, niin täytyy sanoa, että vähän sama kuva tulee sosialidemokraattisesta puolueesta. Kun kuuntelee ensin entistä ulkoministeriä ed. Tuomiojaa ja sitten toisaalta puolueen entistä puheenjohtajaa Heinäluomaa ja nykyistä puheenjohtajaa Urpilaista, niin on kyllä aika kaukana toisistaan näkemykset. Minusta oli mielenkiintoista, ja ymmärrän, miksi Stubb kehui Urpilaisen puhetta. Hänen mielestään Afganistanissa ollaan, koska haetaan suomalaisille taistelukokemusta ja pidetään huolta transatlanttisista suhteista, suomeksi: pidetään huolta Nato-suhteista. Tämän vuoksi sosialidemokraatit haluavat olla Afganistanissa.
Toinen varapuhemies: Tähän myönnän vielä vastauspuheenvuorot edustajille Haavisto, Ukkola, Kiuru ja Lapintie. Mennään sitten näitä 2 minuutin puheenvuoroja, kun niitäkin on vielä runsaasti jäljellä.
Kyllähän meillä tietenkin silmät on. Kun puheenjohtaja Urpilainen puhui näistä kuudesta kohdasta, minkä vuoksi siellä täytyy olla, niin kyllä me näimme, kuinka ed. Tuomioja meni antamaan opetuksen uudelle puheenjohtajalle. Ja ei siinä mitään, minusta on erittäin hyvä, että sosialidemokraatit tukevat tätä nykyistä hallituksen linjaa (Puhemies: Minuutti!) mutta ei pidä uskoa, että me ihan kaikkea uskomme. Kyllähän me näemmekin jotain.
Myös Suomen politisoitunut apu - ainakin näin väitetään julkisuudessa - haittaa meidän kansainvälistä mainettamme. Jälleenrakentamisessa ovat muut seikat kuin todellinen ammattitaitoisuus korostuneet. Valitettavaa on sekin, että valitettavan usein siviilikriisinhallinta ja sotilaallinen kriisinhallinta tuntuvat yhä sekoittuvan keskenään. Minusta tämä on sellainen asia, josta pitää nyt siellä ministeriaitiossa pitää tiukempaa linjaa. (Puhemies: Minuutti!) Valitettavasti myös afgaanit kokevat, että ... (Puhemies: Minuutti kulunut!)
Vastuullista olisi se, että asetetaan selkeä aikaraja sille, milloin ulkomaiset joukot poistuvat, ja mielestäni Suomen joukot voisivat poistua sieltä ensi vuonna. Yksi suomalainen sotilas Afganistanissa maksaa 100 000 euroa vuodessa. Samalla rahalla rakennettaisiin Afganistaniin kaksi koulua. Kehotan, ministeri Stubb, ministeri Häkämies, kuunnelkaa siinä vieressä istuvaa ministeri Väyrystä, kuunnelkaa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Korkeaojaa. Se linja on paljon parempi kuin sosialidemokraattien suusta tuleva. (Ed. Arhinmäki: Älkää kuunnelko Heinäluomaa ja Urpilaista!)
Toinen varapuhemies: Sitten näitä 2 minuutin puheenvuoroja. Ensinnä ed. Kimmo Kiljunen.
Täydellisen selvää on se, että tämä Afganistanin operaatio on toteutettu YK:n mandaatilla. Tässä sitoudutaan kansainvälisen yhteisön kanssa rauhoittamaan tuo maa, kitkemään terrorismia, luomaan sille maalle kehitysedellytyksiä, missä luonnollisesti siviilikomponentilla on aivan ratkaiseva asema. Tässä ei voida olla tuuliviirejä tällaiseen operaatioon osallistuttaessa, ja tässä ei voida, kuten ed. Laakso ja vasemmistoliiton ihmiset täällä toteavat, miettiä, kestääkö operaatio lyhyemmän aikaa vai pidemmän aikaa. Operaatio kestää tietysti niin kauan, että se ongelma saadaan jollain tavalla hallintaan, minkä vuoksi sinne on menty. Eihän tässä ole mitään mieltä etukäteen määritellä joitain vuosia tai kuukausia, jonka mukaan näissä tehtävissä toimitaan. Vastuunkanto tässä on aivan olennaista.
Arvoisa puhemies! Kyllä on aivan olennaista tunnistaa se, että tälle Afganistanin konfliktille ei ole olemassa sotilaallista ratkaisua. Se on peruslähtökohta. Minä odottaisin, että hallituksen ministerit kertoisivat myöskin meille sen toisen kulman, minkä vuoksi Taleban on onnistunut lisäämään kannatustaan. Siinä on muutama keskeinen elementti, jotka on syytä nähdä.
Ensimmäiseksi on nähtävä, että se on pashtujen kansallinen liike, eli etninen konflikti maan sisällä heijastuu olennaisesti tähän joukkomobilisaatioon, joka siellä on käynnissä. Toinen olennainen seikka on se, että Talebanilla on, huolimatta naisten asemasta, kuitenkin selkeä sosiaalinen ohjelma, sosiaalinen konsepti, jolla he mobilisoivat maan köyhää väestöä ja saavat sitä kautta olennaisesti tukea. Ja kolmas olennainen seikka on se, että monet pitävät fundamentaali-islamilaisuutta ainoana vahvana voimana, joka pystyy kamppailemaan korruptoitunutta hallintoa vastaan. Islamilaiset uskonnolliset johtajat nähdään lahjomattomina, ja se antaa tietenkin tuen, ja silloin jos kansainvälinen yhteisö haluaa tosiaan tähän vaikuttaa, on tartuttava köyhyyden ongelmaan. On tartuttava etnisiin vastakkainasetteluihin ja korruptoituneeseen hallintoon. Tämä on ainoa tapa pyrkiä pitkäjänteisesti tätä asiaa ratkaisemaan. Totta kai sotilaallinen tuki tässä on sikäli tarpeellista, että jo ylipäätään rauhanponnistelut ovat meille mahdollisia, jos on avoin konfliktitilanne.
Ed. Lapintie äsken kertoi, että 100 000:lla saataisiin kaksi koulua. Mitä niillä kouluilla tehdään? Afganistanilaisten tämänhetkinen tärkein huoli on turvallisuus, ja huolena on nimenomaan se, että talebanit ryöstävät, käyttävät väkivaltaa, rikkovat koulut, eivät päästä tyttöjä kouluun. Toinen huoli on tuloelinkeinot eli se, millä afganistanilaiset ihmiset elävät. Ja kolmas tärkeä huoli on koulutus. Tässä samassa kehityksessä, mistä olemme puhuneet koko illan, on muistettava se kaikki hyvä, mitä on tapahtunut juuri näillä sektoreilla. Talouskasvu on voimakasta, ja seuraaville viidelle vuodelle ennustetaan 6-8 prosentin bkt:n kasvua vuosittain. Tämä on häikäisevä summa tässä maailmantilanteessa. Lasten koulunkäyntimahdollisuudet ovat parantuneet oleellisesti ja tasa-arvo on lisääntynyt, ja tästä meidän naisina on erityisen tärkeä huolehtia, että tyttölapset pääsevät kouluun. Kun 9 prosenttia kansalaisista vuonna 2004 sai perusterveydenhuoltoa, on vastaava luku tänään yli 80 prosenttia. Lukutaitoisten määrä on kaksinkertaistunut. Kun nollasta aloitetaan, on ihan selvää, että näissä vuosissa ei ole paljon ehditty saada aikaiseksi, mutta nämä luvut osoittavat, että me olemme saaneet hirveästi aikaan.
Suomen irtautuminen Afganistanin tilanteesta olisi erittäin lyhytnäköistä. Se olisi myöskin itsekästä toimintaa. Se ei osoita minkäänlaista vastuullisuutta sivistysmaalta. Meillä on erinomainen maine rauhanturvaoperaatioihin osallistuvana maana. Kannatan tätä, mutta haluan kysyä, mikä on Pakistanin tilanne. Pakistanissa on 60 ydinasetta. Pakistan on suuri huoli. Talibanit ovat sadan kilometrin päässä Islamabadista. (Puhemies: 2 minuuttia!) Mitä hallitus on keskustellut Pakistanista?
Nyt kun kuunteli ensimmäiset puheenvuorot arvoisilta ministereiltä, niin tilanne ei ole oikeastaan siitä viime keväästä puolen vuoden aikana ainakaan parantunut, pikemminkin vähän heikentynyt. Tässä tullaan siihen, että pakkohan se on hoitaa sitä sarkaa, mille lähdetty on, mutta kun otetaan huomioon sen kansan perustarpeet, niin ne ovat ihan samat ekologiset tarpeet kuin kaikilla muillakin: ravinto ja suoja. Tässä nyt sotilaallisin keinoin hoidetaan sitä suojaa. Pitäisi hoitaa se ravintopuoli kuntoon, ja sillä tavalla se painopiste siirtyy tuonne ministeri Väyrysen rooteliin hyvin selvästi.
Tämä peruspaperi viime keväältä on eräänlainen kasvipoliittinen dokumentti, jossa on kaksi hallitsevaa kasvia: unikko ja hamppu, ja siellä vielä kerrotaan, että kun unikko laskee, niin hamppu nousee. Siinäkö juhla paranee - eipä kovin paljon.
Kun olimme tuolla eteläisimmässä Kiinassa rajaseudulla aikoinaan vuonna 1995 tutustumassa näihin asioihin, silloin vehnä oli avainkasvi. Viekää sinne vehnänviljelyä.
Toinen varapuhemies: Myönnän näitä 2 minuutin puheenvuoroja 3 ja sitten ministereiden puheenvuorot ja sen jälkeen, jos välitöntä tarvetta vastauspuheenvuoroihin tulee, mutta muuten ne olisivat päätöspuheenvuoroja. Ja edelleen näitä 2 minuutin puheenvuoroja, ensinnä ed. Kiuru.
No nyt tilanne on muuttunut sen takia, että ongelmat ovat kasvaneet, ja myös afgaanit kokevat, että Suomi on jollakin tavalla selkeästi jo identifioitunut sodan osapuoleksi, ja kyllä näistä asioista pitää pystyä keskustelemaan. Minusta se on nyt hyvä, että on ajankohtaiskeskustelu ja käymme täällä debattiakin siitä, mikä voisi olla tulevaisuuden linja.
Minusta tärkeää olisi se, että laissa selkeästi velvoitettaisiin eduskuntaa kerran vuodessa käymään tästä Isaf-operaatiosta arviointia ja keskustelua. Ettei tämä keskustelu jäisi hyvin satunnaiseksi ja vain tiedotusvälineissä käytäväksi, niin kyllä meidän pitäisi pystyä itse täällä arvioimaan suuressakin salissa näitä ongelmia.
Toinen näkökulma, arvoisa puhemies, jonka haluaisin nostaa esiin, on se, että pitkällä aikavälillä minusta meidän pitää myöskin olla vastuullisia siinä, että me katsomme, mitä ympärillä tapahtuu. Ne ruotsalaiset ja saksalaiset, jotka ovat johtovastuussa suomalaissotilaiden alueella, ovat jo käynnistäneet oman arviointinsa, ja tiedämmekin, että Saksa vetäytyy 2013. Ruotsissa sitä pohditaan vuosittain. Saman tyyppistä keskustelua pitäisi meilläkin täällä käydä ja laatia jonkinlainen pitkän aikavälin exit-suunnitelma, jossa sitten vähennettäisiin selkeästi sotilaallista kriisinhallintaa ja lisättäisiin siviilikriisinhallintaa sekä kehitysapua ja tietysti äkillistä humanitaarista apua tähän jälleenrakentamiseen.
Arvoisa puhemies! Ruotsin television Rapport-uutistoimitus nosti esille sen, että Ruotsi on lisäämässä joukkoja, ensin 65 miehellä ja tavoitteena, että vuonna 2011 joukot nousisivat aina 630 mieheen. Ruotsi ja Suomihan muodostavat yhdessä pataljoonan, jonka tämä tukialue on Mazar-i-Sharifin kaupunki Afganistanin pohjoisosassa. Kysyisin ministereiltä, onko joukkojen vahvistamisesta keskusteltu ja sovittu yhdessä Suomen ja Ruotsin kesken ja myös siitä, että toiminnan painopistettä voitaisiin siirtää siviilikriisinhallintaan.
Arvoisa puhemies, aivan lopuksi: Se tässä keskustelussa on tullut selväksi, että ainoastaan ed. Arhinmäki ja vasemmistoliitto ovat sitä mieltä, että tilanne Afganistanissa paranisi, jos kansainväliset joukot sieltä pois vedettäisiin. Onneksi ainoastaan te olette sitä mieltä ja koko muu eduskunta näkee tämän kokonaisuuden huomattavasti laajemmin.
Arvoisa puhemies! Hyvin on tiedossa se, että kun sota alkaa, niin ensimmäiseksi tuhoutuu totuus. Se ammutaan ensimmäiseksi, ja kun amerikkalaiset aloittivat sodan Afganistanissa, he maalasivat sellaisen kuvan, että siellä on kolme ryhmää, on hyvät, pahat ja rumat. Hyväksi kohotettiin Karzai, jonka he nostivat valtaansa, jonka tausta on erittäin epämääräinen ollut alusta, (Ed. Laakso: Entinen taleban!) tai ainakaan niin kuin yksiselitteinen tausta ei ollut hänelläkään, päinvastoin, mutta jenkkien mieleen siinä vaiheessa oli. Nyt nähdään, mikä se Karzain tilanne on: vaalivilpistä epäillään.
Pahoiksi leimattiin talibanit, joita jenkit olivat kouluttaneet vuosikymmenien ajan ja nostaneet jopa valtaan tosiasiallisesti. Kolmas ryhmä oli sitten tässä jaossa nämä rumat, ja siihen rooliin ovat jääneet afgaanikansalaiset, afgaanit.
Jenkeiltä on riittänyt päivittäin sotatoimiin sata miljoonaa dollaria. Tällä menolla he tulevat käyttäneeksi vuoteen 2017 mennessä 500 miljardia dollaria sotatoimiin. Sillä rahalla olisi nostettu koko Afganistan toisenlaiseen elämään, jos sitä olisi käytetty toisin. Se on se ongelma tässä, että sotaan riittää rahaa, sen lisäämiseen riittää rahaa, mutta kehitysyhteistyöhön ei riitä. Suomen hallitus on ollut aika lailla amerikkalaisten kaiku, mitä Afganistanin jatkoon kulloinkin tulee. Minä odotan, että tästä roolista luovutaan ja Suomi ottaa itsellisen roolin. Jos te jatkatte tällä, niin kuin te sanoitte, USA:n intressien huomioimisella, ulkoministeri, sehän tarkoittaa, että kohta te olette täällä esittämässä Suomelta lisää sotilaita Afganistaniin. Sellainen ehdotus tulee pian.
Toinen varapuhemies: Nyt sitten yhteenvetopuheenvuorot ministereiltä Väyrynen, Häkämies ja Stubb, 2 minuuttia kukin, ja jos sitten välttämättä provosoidutaan, niin joku vastauspuheenvuoro.
Huumeasiasta, jonka nosti esiin ed. Mieto, on syytä todeta, että sehän on vain muutama prosentti viljelypinta-alasta Afganistanissa, mutta tietysti erittäin vakava ongelma sekä maan kannalta että kansainvälisesti. Pitää koettaa löytää muita viljelykasveja, jotka ovat houkuttelevia. Suomikin on tässä toiminnassa mukana.
Kehityspolitiikan ongelma, että se keskittyy Kabuliin, johtuu turvallisuusasioista hyvin pitkälle. Sanotaan, että siellä pohjoisilla alueilla tarvitaan aina pari rauhanturvaajaa saattamaan kehitysyhteistyötyöntekijää. Minulle kertoi Viron suurlähettiläs eräässä kokouksessa, että etelässä Helmandissa tarvitaan viisi rauhanturvaajaa yhden kehitysyhteistyöhenkilön saattajiksi. Tällaisissa oloissa on erittäin vaikea toimia Kabulin ulkopuolella.
Ed. Kiuru otti esille minusta hyvin tärkeän asian, ja aikaisemmin jo tuli puheeksi tämän asian toinen puoli. Siellähän on erilaisia sotilaallisia toimijoita, mutta eivät afgaanit itse näe eroa. Kaikki asepuvussa siellä olevat samaistuvat toisiinsa. Sitten on ongelma, että hyvin helposti kehitysyhteistyön toteuttajat samaistuvat myöskin tähän sotilaalliseen toimintaan tavalla, joka synnyttää epäilyn tämän toiminnan puolueettomuudesta. Tätä on tärkeä varjella, että kehitysyhteistyötä, humanitaarista toimintaa ja sotilaallista kriisinhallintaa hoidetaan kutakin erikseen, mutta koordinoiden sillä tavalla, että tämä kaikki on mahdollisimman tehokkaasti järjestetty.
Tässä, herra puhemies, tärkeimmät kommentit.
Täällä on arvioitu, että talibanien kannatus on voimakkaasti kasvanut. Selkeästi siellä ovat, totta kai, nämä väkivallanteot kasvaneet ja iskut, mutta eri arvioiden ja tutkimusten mukaan talibanien oikea kannatus on noin 5 prosenttia ja erään tutkimuslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan afgaaniväestön kannatus Isaf-operaatiolle on 60 prosenttia. Nämä luvut sinänsä voidaan tietysti aina kyseenalaistaa, mutta kyllä ne varmasti jotakin kertovat.
Siihen kysymykseen, miten Suomi Ruotsin ehdotuksia käsittelee ja missä aikataulussa, totesin jo aiemminkin, että tämän syksyn aikana on monta kansainvälistä foorumia, niin YK:n, EU:n kuin Natonkin puitteissa, tämän asian ympärillä, ja uskon, että nyt syksyn aikana tehdään varsin kriittistä arviota nykytilasta, niistä keinoista, millä päästäisiin eteenpäin, ja tavoitteista, joissa nähtäisiin kansainvälisen yhteisön vetäytyminen mahdolliseksi, ja sitten aikanaan Suomi näitä asioita tarkastelee, mitkä ovat meidän lähtökohtamme ja voimavaramme, vaikkapa nyt tähän Ruotsin päätökseen nähden, Ruotsin päätökseen lisätä ja Ruotsin ajatuksiin siirtyä tämmöiseen siviilivetoisuuteen. Eli uskoisin, että lähikuukausina tarvetta ei ole, mutta ensi vuoden alkupuoliskon aikana epäilen, että asiaa arvioidaan.
Ihan noin loppukommenttina vaan voisi todeta, että ilman turvallisuutta ei ole kehitystä ja jos ei saavuteta tuloksia kehitystyössä, se turvallisuus ei lisäänny, eli siinä mielessä nämä asiat kytkeytyvät toisiinsa ja tässä meidänkin kriisinhallintamme kehittämisessä tämä on ihan avainkysymys.
Ensimmäinen liittyy oikeastaan alueelliseen turvallisuuteen ja aluepolitiikkaan eli Pakistaniin ja Keski-Aasiaan. Itse asiassa sitä koskivat ed. Kanervan, ed. Kalliomäen ja ed. Palmin kysymykset. Kyllä siinä on koko sen alueen vakauttamisesta kysymys, Afganistanhan toimii siinä Keski-Aasian alapuolella eräänlaisena kulhona. Jos on epävakaa Afganistan, niin se voi myös heijastua sitten Keski-Aasian suuntaan, ja Yhdysvallathan on määritellyt tämän kokonaisuudeksi AfPak, jota vetää Richard Holbrooke, ja näkee tämän alueellisen epätasapainon ja epävakauden ongelmana samalla tietysti myös sitten itse Afganistanissa.
Sitten edustajat Laakso ja Tennilä ja monet muut viittasivat joukkojen lisäämiseen. Näillä näkymillä mennään niillä mandaateilla, joita me olemme tasavallan presidentin, hallituksen ja eduskunnan keskusteluissa käyneet läpi. Ja ihan vaan lukuja jos käydään läpi, niin EU:lla on tällä hetkellä yhteensä 31 000 sotilasta plus näiden vaalien yli noin 8 000. Ja meidän oheisryhmistämme voin kertoa, että Tanskalla on 700 plus 65, Ruotsilla 430, Suomella 196, Norjalla 500 ja Islannilla sitten huomattavasti vähemmän, 8. Eli tapauskohtaisesti etenemme niiden mandaattien puitteissa, joita me eduskunnalta saamme.
Sitten viimeisenä huomiona itse asiassa ed. Arhinmäelle. Tilanne tämän shiia-lain kohdalla ei tietenkään ole ideaali. Itse asiassa sen Haagin keskustelun jälkeen sitä muutettiin. Muutettiinko tarpeeksi? Meidän pohjoismaisen, eurooppalaisen oikeustajumme näkökulmasta ei missään nimessä. Tämä shiia-laki on vielä siinä mielessä erikoinen, että sehän koskettaa ainoastaan 10:tä prosenttia väestöä eli shiia-väestöä, ja nyt on syntymässä sitten uusi sunni-laki, joka on erilainen, joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, että ne lait, joita Afganistanin hallitus rakentaa, ne toimivat eri tavalla eri ryhmillä, ja totta kai se on meidän oikeustajumme näkökulmasta erittäin ongelmallista. Mitä se sitten vaikuttaa meidän tukeemme pitkässä juoksussa, on vaikea sanoa.
Tässä pääpiirteittäin vastaukset niihin kysymyksiin, joita esititte.
Sitten, ulkoministeri Stubb, te lähdette siitä, että Suomi sitoo omat päätöksensä USA:n päätöksiin, näin niin kuin ihan tosiasiassa ja loppujen lopuksi, että siellä pitää olla tarkka siinä teidän mielestänne, että ollaan samoilla linjoilla. Pidän varomattomana Suomen kannalta tämmöistä linjausta. USA uskoo sotavoimaan. Se on ylivoimainen sotilasmahti, mutta se on myöskin erittäin herkkä sitten paineelle. Omassa maassa vaalit lähenevät jne. Te voitte jäädä erittäin erikoiseen asemaan, jos te vaan amerikkalaisten toiveiden mukaan tätä hommaa rakennatte. Voivat lähteä yhtäkkiä pois ja jättää koko homman sikseen eurooppalaisten hoidettavaksi.
Toinen varapuhemies: Käydään tässä lyhyt debattikierros vielä.
Toiseksi ministeri Häkämiehelle kysymys, kun te viittasitte siihen, että Talebanin kannatus on vähäinen. Tietysti suora kannatus on vähäinen, mutta se on hyvin olennaista nähdä, että me suomalaiset teemme sikäli ehkä virhearvioita Talebanin aidon kannatuksen suhteen, että kun me toimimme maan pohjoisosissa, jotka ovat uzbekki- ja tadzhikkialueita, joilla on jo historiallisesti ennen kolonisaatiotakin ollut jatkuva kapina pashtujen ylivaltapyrkimyksiä vastaan maassa, niin tämä ongelmahan on sinne sisään rakennettu yhteiskunta. Taleban on aidosti pashtujen liike tässä etnisessä mielessä. Silloin me saamme väärän mielikuvan, kun me arvioimme vaan sen Suomen toiminta-alueen näkövinkkelistä, mikä on väestön tuki talebaneille ja mikä on sen konfliktin syvin ulottuvuus.
Toinen asia, johon haluan kiinnittää huomiota, on talibanien rahoitus. Monilla niillä, jotka eivät seuraa Afganistanin tilannetta lainkaan, on sellainen yleinen käsitys, että talibanien rahoitus tulee pääasiassa huumeista. Holbrooke kertoi tässä jokin aika sitten, että pääasiallinen rahoitus tulee muuten Yhdysvalloista. Se tulee niistä tuotteista, tavaroista, jotka tulevat Afganistaniin, josta talibanit ottavat, kun nämä tavarat siirtyvät maaseudulle, tullin itselleen. Valtaosa talibanien rahoituksesta tulee tällaisesta. Toiseksi suurin osa rahoituksesta muuten tulee Persianlahdella olevien valtioiden säätiöistä. Se on toiseksi suurin. Vasta huumerahat ovat kolmanneksi suurin rahoituksen osa. Kannattaisi kysyä esimerkiksi, mitkä Persianlahden maat ja niissä maissa olevat säätiöt erityisesti näyttävät tukevan (Puhemies: Minuutti!) talibaneja ja mikä on esimerkiksi Pakistanin tiedustelupalvelun osuus tässä asiassa.
Olisin ministeri Stubbilta kysynyt: Onko kansainvälisissä keskusteluissa otettu nämä asiat huomioon? Miten on pohdittu näitä Pakistanin puolella olevia leirejä ja aiotaanko pyrkiä katkaisemaan tämä talebanien rekrytointi?
Toinen kysymys kumpuaa tästä huhtikuun puolivälissä annetusta toimintaohjelmasta, jossa mainitaan yhtenä toimenpiteenä kolmikantayhteistyöpöytäkirja, jota valmistellaan Afganistanin ja YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun välillä kansalaisten vapaaehtoisesta paluusta ja palauttamisesta Afganistaniin. Nyt tämän päivän tilanteen valossa: Minkälainen tämän prosessin aikataulu on, milloin asiakirjan on tarkoitus valmistua, ja mikä on arvio siitä, milloin maa on valmis ja onko se valmis vastaanottamaan pakolaisia?
Minä jäkötän vielä, arvoisat ministerit, vielä kerran - taas kerran, oikeastaan - että jos perusekologia pettää, niin kaikki pettää. Ja kun nämä viljelykasvit vielä ovat peräisin siltä alueelta. Siellä on ensimmäisenä ruis otettu käyttöön, juuri tällä alueella, 13 000 vuotta sitten jnp. Viemällä, arvoisa ministeri Väyrynen, sinne juuri tätä traditiota takaisin niin, että sillä korvataan ne huumekasviviljelmät, on sitä oikeata politiikkaa. Nyt siihen tarvitaan sotilaita kavereiksi, sen me olemme oppineet.
Toinen varapuhemies: Vielä edustajat Paloniemi ja Ukkola ja mahdolliset ministerien vastaukset.
Totta kai siellä täytyy olla, en minä sitä sano, muutenhan siellä ilmeisesti suurin piirtein tapettaisiin kaikki lapset ja naiset. Siellä täytyy olla sen takia, että pitää pitää huoli ihmisoikeuksista ja pitää vastustaa kansainvälistä terrorismia, joka perustuu äärimuslimien ja talebanien joukkoihin. (Puhemies: Minuutti!) Mutta kysyisin edelleenkin sitä, halutaanko neuvotella maltillisten talebanien kanssa. Onko mitään mahdollisuutta jonkinlaiseen ratkaisuun? Uskotteko te edes itse siihen, (Puhemies: Minuutti kulunut!) että jotain voitaisiin tehdä?
Toinen varapuhemies: Sitten minuutin vastauspuheenvuoroja.
Ed. Tennilä, te sanoitte, että me sitoudumme vain Yhdysvaltain politiikkaan, että se on väärin. Me sitoudumme 42 maan kanssa Isaf-operaatioon, joka on YK:n valtuuttama, ja muistaakseni YK:ssa on 192 maata. Me olemme siellä kansainvälisessä tehtävässä, emme Yhdysvaltain tehtävässä, ja niistä syistä, jotka on useaan otteeseen tässä salissa toistettu.
Ed. Kimmo Kiljunen, anteeksi, että en vastannut edellisellä kierroksella suoraan kysymykseen. Tämä ja tämän hallituksen kanta on yksiselitteisen selkeä: Suomi pysyy Afganistanissa nyt ja niin kauan kuin on tarpeellista. Meillä ei ole minkään näköistä vetäytymispäivämäärää mielessä. Toivomme pääsevämme sieltä jossain vaiheessa pois. Tämä on myös turvallisuuskysymys. Olemme ministeri Häkämiehen kanssa monta kertaa keskustelleet esimerkiksi komentaja Kurvisen kanssa. Se vahvin asia, jota voimme meidän joukoille ja niiden turvallisuudelle antaa, on vahva tuki ja hyvä materiaali. Se, että me rupeamme vetämään meidän joukoiltamme mattoa alta sanomalla, että kohta tulette pois, ei auta ketään. (Ed. Kimmo Kiljunen: Mites ministeri Väyrysen kanta?) - Kuten totesin, hallituksen kanta tässä kysymyksessä on yksiselitteisen selkeä: Me pysymme siellä toistaiseksi ja niin kauan kuin on tarpeellista. Ja tämä oli samalla ehkä sitten myös vastaus edustaja Kanervalle.
Viimeinen huomio ja kysymys tuli edustaja Ukkolalta: Haluammeko neuvotella maltillisten talibanien kanssa? Emme missään nimessä sulje sitä pois, ja me olemme pitkässä juoksussa sitä mieltä, että dialogia on käytävä, ja se on ainoa tapa, millä saamme afganistanilaista yhteiskuntaa rakennettua.
Ensinnäkin ed. Paloniemi kysyi tästä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kehittämisestä. Tämän syksyn aikana, niin kuin totesin, otamme kantaa varmasti moniin ehdotuksiin siitä, miten entistä paremmin kehitystoimia, siviilikriisinhallintaa, sotilaallista kriisinhallintaa voitaisiin kehittää sillä alueella, missä Suomi Afganistanissa toimii, ja uskon, että se on semmoinen käytännön esimerkki, että siirryttäisiin puheista tekoihin.
Toinen kysymys siihen, miten ja kuinka usein eduskunnan tulisi käsitellä näitä rauhanturvaoperaatioita. Joissakin maissa on vuotuinen käsittely. Minusta muistini mukaan me olemme kahdestikin tämän kuluneen vuoden aikana käsitelleet Afganistania paitsi selonteon osalta viime syksynä, niin sitten keväällä tämän vaalivahvennuksen osalta, (Ed. Korkeaoja: Enemmänkin!) että sanoisin, että meillä on jopa useampi menettely, että uskoisin, että meillä on eduskunta erittäin tiiviisti ja vahvasti kytkettynä tähän päätöksentekoon.
Sitten tämä kolmas, ed. Kimmo Kiljusen kysymys, mikä määrä on sitten varsinaisia talibaneja ja mitkä heitä tukevia joukkoja ja onko poliittinen ratkaisu, se dialogi mahdollista. Se on varmasti hyvin vaativa akateeminen kysymys.
Mutta lopuksi sanoisin vaan, että ruohonjuuritasolla sanotaan, että sama henkilö pystyy saman vuoden mittaan olemaan paitsi taliban-kapinallinen, taliban-radikaali, hallituksen sotilas ja sitten vielä huumekuriiri eli vähän sen mukaan, minkälaiset säät ja kuka maksaa palkkaa. Eli tämmöisten integroiminen siviiliyhteiskuntaan voisi olla yksi tavoite.
Toinen varapuhemies: Ajankohtaiskeskustelu on päättynyt.