Täysistunnon pöytäkirja PTK 84/2009 vp

84. TIISTAINA 29. SYYSKUUTA 2009 kello 14.01

1) Vanhusten hoidon ja oikeuksien turvaaminen
Vastaus ja keskustelu

Välikysymys VK 3/2009 vp Tarja Filatov /sd ym.: 

Eero Akaan-Penttilä /kok: Arvoisa puhemies! Ensinnäkin muutama sanonta tähän ihan alkuun. Kiinalainen viisaushan sanoo niin, että jos menet yhteiskuntaan, jossa et ole koskaan ennen ollut, niin katso siellä kahta asiaa. Toinen on se, missä kunnossa he pitävät hautausmaitaan, ja toinen on se, miten he hoitavat vanhuksiaan. Jos nämä molemmat asiat ovat kunnossa, niin olet ilmeisesti aika hyvässä yhteiskunnassa. Jos nyt ajatellaan Suomea näillä kriteereillä, niin mitenkähän mahtaisi kiinalainen turisti Suomessa ajatella kaiken tämän julkisen keskustelun keskellä, varsinkin kun hän tietää, että aika paljon on totta, mutta kaikki ei ole totta, mitä negatiivista puhutaan.

Eräässä näistä kirjoista, mitä nyt on julkaistu, sanottiin sitten toinen sanonta, joka minusta on aika puhutteleva. Potilas itse sanoi, että hänestä tuntuu, että häntä ei arvosteta enää siitä, mitä hän on, mutta toivoi, että ehkä häntä arvostettiin siitä, mitä hän aikanaan on ollut, kun systeemi on riisunut häneltä kaiken identiteetin pois. Tämän ammattilaiset tietävät, että tämä vaara on olemassa, mutta haluan tästä näkökulmasta lähestyä tätä asiaa. Nimittäin eräänlainen ikuisuusasiahan tämä on.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus lokakuussa 2000, yhdeksän vuotta sitten, alkoi näin: "Harvoin, jos koskaan, lehtemme toimituksessa on luettu järkyttävämpää lukijapostia kuin omaisten kirjeet vanhusten laitoshoidosta. Niiden mukaan vanhimman sukupolven viimeiset vuodet ovat usein yhtä nöyryytystä ja tylyä kohtelua, joskus melkein heitteillejättöä." Suomalainen johtava päivälehti yhdeksän vuotta sitten. Eli toivottavasti moni asia on paremmin kuin silloin, mutta samaan tyyliin, arvon puhemies, ikävä kyllä, puhutaan. Näitä totuuksia ei voi kiertää sanomalla, että pääsääntöisesti asiat ovat kunnossa. Meillä on yhteinen iso tehtävä, ja onneksi tämä sali on aika pitkälle samaa mieltä siitä.

On muutamia hyviä kirjoja, joita suosittelen teille, sanon ne tänne eduskunnan tiedostoihin sisälle. Yksi on Tampereelta Kaarina Jaakolan kirja Vanhan paikka, toimittajan kertomus omien vanhempiensa kohtalosta. Toinen on Sitran Seniori-Suomi, ikääntyvän väestön taloudelliset vaikutukset, kirjoitettu vuonna 2003. Eli materiaalia siinä mielessä kyllä löytyy. Ja tietenkin sitten, anteeksi, professori Kivelän tutkimukset ovat yksi kokonaisuus, jonka erityisesti pitäisi ehkä olla paremmin täällä meidänkin tiedossamme. Ilmeisesti hallitus on aika paljon ottanut sieltä oppia jo, ja ministerihän voisi ehkä, jos tässä vielä joku loppupuheenvuoro tulee, sanoa niistä jonkun semmoisen, mikä on ehkä mennyt pisimmälle tai eteenpäin, koska minusta tätä professoria pitäisi jotenkin tukeakin ihan noin julkisesti ja vähän kiittää. Hän on aika hyvin ottanut näitä asioita kuitenkin esille.

Ikävää koko tämän keskustelun aloittamisessa on se, että tämä on tullut kanteluiden kautta esille. Minua itseäni alan ihmisenä häiritsee se, että alan työntekijät eivät näitä asioita nosta esille, vaan ne tulevat omaisten ja kanteluiden kautta. Tietenkin työntekijät, jotka ovat ammatti-ihmisiä, näkevät nämä puutteet, ja siitä tullaan hyvin lähelle tätä taloudellista näkökulmaa. Totta kai lisäraha aina helpottaa, mutta se ei kyllä, arvon oppositio, voi olla ainoa konsti ollenkaan. Jos verrataan 70-luvun alun henkilöstötietoja nykypäivään, niin meillä on tällä hetkellä viisi kertaa enemmän lääkäreitä kuin 30 vuotta sitten, kymmenen kertaa enemmän hoitajia. Suurin piirtein ne luvut ovat näin. Jos nämä henkilöt ovat oikeissa paikoissa, ammattitaitoisia, tekevät työnsä oikein, niin ei voi olla näin suurta välinpitämättömyyttä ainakaan henkilöstöresurssien puutteen takia. Tässä on iso kakku, jota ei ole avattu kunnolla. Sitä ei ole diagnostisoitu. Siihen haluaisin jatkossa kiinnitettävän enemmän huomiota.

Tanskan mallista, josta täällä puhuttiin, kun ministeri upeasti täällä vielä istuu, haluaisin vaan lyhyesti omana käsityksenäni sanoa, että minusta tuntuu, että se ei toimi Suomessa, vaikka se on erittäin hyvä malli. Se olisi syytä kopioida Tanskasta tänne meille, mutta meidän tapamme toimia näissä asioissa on niin perin juurin toisenlainen. Espoossa tätä on yritetty pitemmän aikaa eikä toistaiseksi ainakaan ole päästy juuri alkua pitemmälle.

Omaishoidosta sanoisin vaan sen, että itse asiassa, niin kuin professori Helander sanoi yhdessä kirjoituksessaan, siinä on massiivinen tulonsiirto hyvinvointivaltiolle, jossa omaiset hoitavat omia vanhuksiaan. Hän laski, että jos laitospaikan hinta on noin 30 000-50 000 euroa vuodessa ja yhden omaishoitajan palkka on 400 euroa kuussa, niin silloin vastaava tulonsiirto vuodessa kohoaisi jopa 6-10 miljardiin euroon. Eli on meillä omaishoitaja-armeija tekemässä valmiiksi näitä töitä oikeaan suuntaan. Siinä olisi kyllä meidän kansantaloustieteilijöillemme miettimistä. On paljon muuta vapaaehtoistyötä ja erilaisia asioita, joita en tässä nyt voi sen paremmin valottaa ja jotka myöskin puhuvat sen puolesta, että vanhukset eivät ole nyt pelkkä menoerä eivätkä tämän yhteiskunnan elättejä, vaan aivan toisenlainen ryhmittymä, ja onneksi näinkin yhteishenkinen keskustelu on saatu tästä aikaan.