Toimenpidealoite 16/2010 vp
Eläinasiavaltuutetun viran perustaminen maa- ja metsätalousministeriöön
Suomessa eläinten hyvinvoinnissa ja suojelussa on vakavia puutteita. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan nopeita ja vaikuttavia toimia. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton toimesta tuhansien henkilöiden allekirjoittama adressi eläinasiavaltuutetun viran perustamiseksi luovutettiin ministeri Anttilalle maaliskuussa 2008. Eläinasiavaltuutetun viran perustaminen on tärkeä toimi eläinten hyvinvoinnin ja suojelun laadun turvaamiseksi.
Valtiolla on vastuu eläinsuojelulain toteutumisesta ja valvonnasta. Tämä pätee myös eläinten hyvinvoinnin parantamiseen. Eläinten hyvinvoinnin edistäminen edellyttää, että lainsäädäntö ja oikeusprosessit ovat ajan tasalla ja eläinsuojelurikokset otetaan vakavasti. Tätä tehtävää koordinoimaan tulee perustaa eläinasiavaltuutetun virka.
Eläinasiavaltuutettu tekisi virkansa puolesta eläinsuojelua ja eläinten hyvinvointia koskevia aloitteita. Muina vaikuttamiskeinoina valtuutettu käyttäisi ensi sijassa suosituksia, ohjeita ja neuvoja. Tärkeä tehtävä olisi lisäksi EU:n eläinten suojelua ja hyvinvointia koskevan toimintasuunnitelman toteutumisen tukeminen ja edistäminen. Eläinasiavaltuutettu olisi toiminnassaan riippumaton muista.
Eläinten hyvinvoinnin ja eläinsuojelulainsäädännön toteutumisen valvominen tapahtuu Suomessa tällä hetkellä suurelta osin vapaaehtoisvoimin ja pienin resurssein. Nyt on aika luoda virka, jonka haltija on päätoiminen eläinten hyvinvoinnin valvoja ja jolla on laaja yhteistyöverkosto apunaan työssään. Olemassa olevat voimavarat saataisiin näin kunnolla käyttöön ja epäkohtiin pystyttäisiin puuttumaan nykyistä nopeammin ja tehokkaammin.
Yksi tärkeä peruste eläinasiavaltuutetun viran perustamiselle on viranomaisten erilaiset ongelmat eläinsuojeluasioiden hoitamisessa. Ongelmia saattavat aiheuttaa esimerkiksi resurssien vähyys, jääviyskysymykset ja riittämätön asiantuntemus. Eläinasiavaltuutetun virka ja toimisto tulisi sijoittaa maa- ja metsätalousministeriöön, jonka kautta viranhaltija saisi toimivat yhteydet eläinsuojelun ja eläinten hyvinvoinnin kehittämistyön keskeisiin toimijoihin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin eläinasiavaltuutetun viran perustamiseksi.
Helsingissä 4 päivänä maaliskuuta 2010
Sari Sarkomaa /kokSatu Taiveaho /sd
Pentti Tiusanen /vas