Toimenpidealoite 261/2001 vp
Lasten päivähoidosta annetun lain kokonaisuudistus
Laki ja asetus lasten päivähoidosta tulivat voimaan vuonna 1973. Lain valmistelua edelsi laaja ja varsin kiivas yhteiskunnallinen keskustelu ja valmistelutyö. Sen voimaantulon jälkeen päivähoitolakia on korjattu ja muutettu useaan kertaan. Valtionosuusjärjestelmän uudistukset, normiohjauksen muutokset ja kunnallisen itsehallinnon vahvistuminen ovat poistaneet laista useita pykäliä. Toisaalta vuonna 1983 lakiin sisällytettiin pykälä päivähoidon kasvatustavoitteista ja 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla lakiin on lisätty subjektiivista päivähoito-oikeutta koskevat perheen ja lapsen oikeudet.
Päivähoitolain voimaantulon jälkeen sosiaalihallitus ohjasi kuntien toteuttamaa päivähoitoa lukuisilla lakia ja asetusta selittävillä ja tukevilla yleiskirjeillä. Nykyisin Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes toteuttaa päivähoidon vastuullisten järjestäjien ja toteuttajien suuntaan vain informaatio-ohjausta. Esiopetusuudistuksen yhteydessä 6-vuotiaiden lasten esiopetukselle laadittiin valtakunnalliset esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Päivähoidossa kasvatustavoitteet perustuvat yhä periaatteessa vuoden 1981 kasvatustavoitekomitean mietintöön (1980:31).
Päivähoitolain voimaantulosta on lähes 30 vuotta. Sen voimaantulon jälkeen päivähoidon tehtävä on huomattavasti laajentunut. Tehtävä on muuttunut työvoimapoliittisesta myös perhe-, sosiaali-, varhaiskasvatus- ja koulutuspoliittiseksi. Lasten päivähoitopalvelut ovat läheisessä yhteydessä myös ennalta ehkäisevän lastensuojelun kanssa. Lasten päivähoidossa pyritään myös ennalta ehkäisemään ja korjaamaan oppimisvaikeuksia. Päivähoidossa hoidetaan suuri määrä erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevia lapsia.
Kaikkien 6-vuotiaiden lasten oikeus maksuttomaan esiopetukseen on tuonut omat uudet haasteensa varhaiskasvatuksen ja lasten päivähoitopalvelujen kehittämiselle. OECD:n toteuttamassa 12 maan varhaiskasvatusvertailussa todettiin Suomen päivähoidon heikkouksiksi pienten koululaisten iltapäivätoiminnan kurja tilanne sekä 4-5-vuotiaiden lasten vähäinen osallistuminen erilaisiin pedagogisiin toimintoihin. Suomessa vain noin 50 % lapsista osallistuu päivähoidon pedagogisiin palveluihin. Muissa Pohjoismaissa vastaava luku on yli 80 %. Heikkoon osallistumiseen on kaksi syytä. Ensinnäkin tarjolla on vain kokopäivähoitoa eikä osaviikkoista tai osapäiväistä toimintaa. Toiseksi päivähoidon imagossa korostuu yhä työvoimapoliittinen tehtävä. Voimassa olevassa päivähoitolaissa ei ole otettu huomioon laajaa varhaiskasvatustutkimuksellista tietoa, jota on tuotettu viimeisen vuosikymmenen aikana. Laissa ei ole nykyaikaista näkemystä perheen ja päivähoidon yhteistyöstä eikä myöskään päivähoidon laadun arvioinnista.
Sosiaali- ja terveysministeriön varhaiskasvatustyöryhmä (1999/4) päätyi omissa esityksissään myös esittämään päivähoitolainsäädännön uudistamista. Lasten päivähoidosta annettu lainsäädäntö ei nykyisessä muodossaan vastaa 2000-luvun kasvatuksellisia ja perhepoliittisia tarpeita ja tavoitteita. Päivähoitolain kokonaisuudistus on erittäin ajankohtainen ja pikaisesti tehtävä hanke.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin käynnistääkseen lasten päivähoidosta annetun lain (36/1973 ) kokonaisuudistuksen perustamalla pikaisesti laajan asiantuntijatyöryhmän tarkastelemaan lain sisältöä ja tavoitteita sekä laatimaan ehdotusta lain kokonaisuudistukseksi.
Helsingissä 20 päivänä marraskuuta 2001
Raija Vahasalo /kokPehr Löv /r
Olli Nepponen /kok
Juhani Sjöblom /kok
Kalervo Kummola /kok
Petri Salo /kok
Timo Seppälä /kok
Pekka Ravi /kok
Pertti Mäki-Hakola /kok
Juha Karpio /kok
Riitta Korhonen /kok
Marjukka Karttunen /kok
Jyrki Katainen /kok
Jyri Häkämies /kok
Ilkka Taipale /sd
Eero Akaan-Penttilä /kok
Pekka Kuosmanen /kok
Leena Rauhala /kd
Aulis Ranta-Muotio /kesk
Niilo Keränen /kesk
Tuija Brax /vihr
Katri Komi /kesk
Kyösti Karjula /kesk
Timo Ihamäki /kok
Sari Sarkomaa /kok
Jukka Gustafsson /sd
Markku Markkula /kok
Jouni Lehtimäki /kok
Håkan Nordman /r
Leea Hiltunen /kd
Pertti Hemmilä /kok
Christina Gestrin /r
Ola Rosendahl /r
Marja-Leena Kemppainen /kd
Pekka Nousiainen /kesk
Pekka Vilkuna /kesk
Sulo Aittoniemi /alk
Raimo Vistbacka /ps
Risto Kuisma /rem
Ulla Juurola /sd
Pertti Turtiainen /vas
Erkki Kanerva /sd
Osmo Puhakka /kesk
Hanna Markkula-Kivisilta /kok
Unto Valpas /vas
Irja Tulonen /kok
Seppo Kanerva /kok
Pirjo-Riitta Antvuori /kok
Veijo Puhjo /vas
Esko Kurvinen /kok
Timo E. Korva /kesk
Hannu Aho /kesk
Paula Lehtomäki /kesk
Ismo Seivästö /kd
Jaana Ylä-Mononen /kesk
Timo Kalli /kesk
Annika Lapintie /vas
Ilkka Kanerva /kok
Mauri Salo /kesk
Marja Tiura /kok
Kaarina Dromberg /kok
Mika Lintilä /kesk
Anu Vehviläinen /kesk
Matti Kangas /vas
Mari Kiviniemi /kesk
Margareta Pietikäinen /r
Jari Vilén /kok
Jari Koskinen /kok
Lasse Virén /kok
Leena-Kaisa Harkimo /kok
Kirsi Piha /kok
Erkki Pulliainen /vihr
Lauri Oinonen /kesk
Bjarne Kallis /kd
Toimi Kankaanniemi /kd
Reijo Kallio /sd
Rakel Hiltunen /sd
Esa Lahtela /sd
Antti Rantakangas /kesk
Tapio Karjalainen /sd
Matti Väistö /kesk
Reijo Laitinen /sd
Valto Koski /sd
Marjaana Koskinen /sd
Hannu Takkula /kesk
Tuija Nurmi /kok
Kari Myllyniemi /kesk
Hannes Manninen /kesk
Jouko Jääskeläinen /kd
Tuula Haatainen /sd
Lauri Kähkönen /sd
Säde Tahvanainen /sd
Pirkko Peltomo /sd
Heli Paasio /sd
Gunnar Jansson /r
Klaus Bremer /r
Kari Kantalainen /kok
Susanna Huovinen /sd
Petri Neittaanmäki /kesk
Jari Leppä /kesk
Seppo Lahtela /kesk
Martti Tiuri /kok
Matti Vanhanen /kesk
Tanja Karpela /kesk
Kari Rajamäki /sd