Siirry Eduskunta.fi sivustolle svenska

Toimenpidealoite 28/2005 vp

Tarkistettu versio 2.1 TPA 28/2005 vp - Lauri Oinonen /kesk ym.

Susien suojelusuunnitelmasta luopuminen

Eduskunnalle

Lehdistössä liikkuvien tietojen mukaan Suomessa suunnitellaan susien suojelusuunnitelmaa. Tällaisesta ei kuitenkaan ole ilmaantunut mitään tietoja maanomistajille tai asukkaille, joiden elämään tai elinkeinolle, kuten kotieläintaloudelle, sudet saattaisivat tuoda vaaratekijöitä. Jos tällaisia vaaratekijöitä tieten tahtoen aiheutetaan, olisi niistä varmastikin saatettu tietoa asianomaisille myös virallisilla ja kirjatuilla kirjeillä, mikäli olisi haluttu toimia oikein ja laillisesti.

Myös susien kannalta on kovin ongelmallista, jos niiden sallitaan vapaasti ja rajoittamattomasti liikkua maastossa. Ne saattavat pariutua koirien kanssa ja menettää geneettistä puhtauttaan. On tunnettua, että maaseudulla uroskoirat haistavat peninkulmankin päästä kiimaisen naaraan ja kiimaisen naarassuden ja pyrkivät laumana parittelemaan tämän kanssa. Kyse ei tässä tarvitse olla pelkästään pihapiiriin tulevasta sudesta, vaan koirat etsivät muualtakin parittelukumppanin.

Jos vielä on olemassa geneettisesti puhdasta susikantaa, niin se olisi niin arvokasta, että sitä ei olisi varaa päästää pariutumaan koirien kanssa villisti, kuten nyt tapahtuu. Samoin ilman kontrollia maastossa ja pihapiireissä liikkuva susikanta tottuu ihmisasumuksiin ja vapaa-ajan asuntojen pihapiireihin ja liikkuu niissä myös pentuineen, ja täten pedot menettävät hyvin nopeasti luontaiset vaistonsa väistää ihmistä ja ihmisasuntoja. Siten myös eläinten luontaiset ominaisuudet ja vaistotoiminnot vaarantuvat nykyisen, kaikilta osin vastuuttoman suupetopolitiikan takia. Susista ja karhuista on kehittymässä tätä menoa eräänlaisia kaatopaikkaeläimiä, kun ne etsivät ruokaansa sieltä, mistä sitä helpoimmin saavat eli suojattomista kotieläimistä ilman vaaraa, kun petoja ei voi vapaasti metsästää, kuten asia oli vanhastaan.

Koska suurpetopolitiikka on kaikilta osin vailla asiantuntemusta, ihmisille ja kotieläimille vaaraa aiheuttavaa ja petojen geneettiset ja vaistonvaraiset ominaisuudet pysyvästi vaarantavaa, tulee välittömästi luopua lehtitiedoissa esiintyneestä suurpetojen ja viime aikoina mainitusta susien suojelusuunnitelmasta. Jos petoja aiotaan suojella, tulisi sitä varten Euroopan unionin kustannuksella aidata tarkoituksenmukaiset alueet, joista ei muodostuisi mm. ihmisille ja kotieläimille vaaratekijöitä ja joilla pedot voisivat säilyttää luontaiset ominaisuutensa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin luopuakseen lehdistössä esille tulleesta susien suojelusuunnitelmasta ja luodakseen mahdollisesti Euroopan unionin kustantamana uuden suojelusuunnitelman mukaisesti aidatut alueet, joilta käsin pedot eivät aiheuta vaaraa ihmisille tai kotieläimille ja joilla ne voivat säilyttää geneettisen puhtautensa sekä luontaiset ja vaistonvaraiset ominaisuutensa joutumatta ns. kaatopaikkaeläimiksi, kuten nyt yhä enemmän tapahtuu.

Helsingissä 4 päivänä maaliskuuta 2005

Lauri Oinonen /kesk
Seppo Lahtela /kesk
Esa Lahtela /sd