Siirry eduskunnan kotisivulle svenska

ASIAKIRJA HE 67/2001 vp



Hallituksen esitys Eduskunnalle pohjoismaisen avioliittokonvention 
muuttamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi kyseisen 
sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten 
voimaansaattamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Tukholmassa 6 päivänä 
helmikuuta 2001 allekirjoitetun sopimuksen pohjoismaiden välillä tehdyn 
avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-
yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen muuttamisesta 
(pohjoismainen avioliittokonventio).
Ehdotetut muutokset koskevat pohjoismaisen avioliittokonvention 
määräyksiä viranomaisten toimi-vallasta tutkia asumus- tai avioeroasioita 
silloin, kun aviopuolisot ovat jonkin sopimusvaltion kansalaisia ja heillä on 
kotipaikka jossakin sopimusvaltiossa, sekä eräitä liitännäisasioita. Lisäksi 
ehdotetaan, että avioliittokonventioon lisätään uusi määräys menettelystä, 
jota sovelletaan, kun samaa asiaa koskeva, samojen osapuolten välinen 
oikeusjuttu pannaan vireille samanaikaisesti useassa sopimusvaltiossa.
Maaliskuun 1 päivänä 2001 tuli voimaan 29 päivänä toukokuuta 2000 
annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1347/2000 tuomioistuimen toimivallasta 
sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja 
yhteisten lasten huoltoa koskevissa asioissa (Bryssel II –asetus). 
Pohjoismaiseen avioliittokonventioon ehdotettujen muutosten pääasiallisena 
tarkoituksena on mahdollistaa käytännössä sopimuksen soveltamisen 
jatkaminen Suomen ja Ruotsin välillä. Samalla ehdotetut muutokset 
määräyksiin, jotka koskevat tuomioistuimen toimivaltaa tutkia asumus- tai 
avioeroasioita sekä eräitä liitännäisasioita, varmistavat sen, että 
pohjoismaiset määräykset vastaavat sisällöltään Euroopan unionin alueella 
sovellettavia määräyksiä.
Sopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun 
on kulunut kaksi kuu-kautta siitä, kun kaikki sopimusvaltiot ovat 
hyväksyneet sopimuksen.
Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien 
määräysten hyväksymisestä. Lain on tarkoitus tulla voimaan samana 
ajankohtana kuin sopimuksen.
—————



SISÄLLSISÄLLYSLUETTELO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ	1
SISÄLLSISÄLLYSLUETTELO	2
PERUSTELUT	3
1.	Nykytila	3
1.1.	Pohjoismainen avioliittokonventio	3
1.2.	Bryssel II –asetus	3
1.3.	Pohjoismaisen avioliittokonvention muuttamistarve	4
2.	Sovitut muutokset	4
2.1.	Toimivalta ottaa tutkittavaksi asumus- tai avioeroa 
koskeva vaatimus	4
2.2.	Toimivalta tutkia liitännäisasioita	5
2.2.1 Yleistä	5
2.2.2 Toimivalta tutkia avioerojutun yhteydessä lapsia koskevia asioita	6
2.2.3 Itsenäinen toimivalta tutkia lapsia koskevia asioita	6
2.2.4 Vuoden 1980 Haagin yleissopimus	6
2.3.	Lainvalintamääräysten muuttaminen	7
2.4.	Lis pendens	7
2.5.	Tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano	8
2.5.1 Tuomioiden tunnustaminen pohjoismaisen avioliittokonvention 
mukaisesti	8
2.5.2 Täytäntöönpano	9
3.	Lakiehdotuksen perustelut	9
3.1.	Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa, 
lapseksiottamista, ja holhousta koskevia kansain-välis-
yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen muuttamista 
tarkoittavan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten 
voimaansaattamisesta	9
4.	Esityksen vaikutukset	9
5.	Voimaantulo	9
6.	Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus	10
7.	Muita asiaan vaikuttavia seikkoja	10
pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta 
koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän 
sopimuksen muuttamista tarkoittavan sopimuksen lainsäädännön 
alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta	11



PERUSTELUT
1.	Nykytila
1.1.	Pohjoismainen avioliittokonventio
Pohjoismainen avioliittokonventio (SopS 20/1931) sisältää mm. määräykset 
tuomioistuimen toimi-vallasta ottaa tutkittavaksi asumusero- tai 
avioerovaatimus (7 artikla) sekä tuomioistuimen toimivallasta tutkia 
asumus- tai avioerovaatimuksen yhteydessä nk. liitännäisasioita, esim. 
lasten huoltoa koskevia asioita (8 artikla). Lisäksi sopimus sisältää 
sovellettavaa lakia koskevan määräyksen (9 artikla) sekä määräyksen 
sopimuksen toimivaltamääräysten mukaisesti annetun lainvoimaisen 
ratkaisun tunnustamisesta ilman erityistä vahvistamista (22 artikla). 
Nykyisessä sanamuodossaan sopimusta sovelletaan, kun molemmat 
puolisot ovat jonkin sopimusvaltion kansalaisia.
Pääsääntö tuomioistuimen toimivallasta ottaa tutkittavaksi asumus- tai 
avioerovaatimus sisältyy 7 artiklan ensimmäiseen kappaleeseen. 
Pääsäännön mukaan vaatimus asumus- tai avioeron myöntämisestä 
sopimusvaltion kansalaisille otetaan tutkittavaksi siinä valtiossa, jossa 
kummallakin puolisolla on kotipaikka tai jossa heillä viimeksi on samaan 
aikaan ollut kotipaikka ja jossa toinen heistä edelleen asuu. Mikäli 
pääsäännön mukaista toimivaltaista tuomioistuinta ei ole, vaatimus voidaan 
ottaa tutkittavaksi sellaisessa valtiossa, jonka kansalainen jompikumpi 
puolisoista on (7 artiklan toinen kappale).Tämän toimivaltaperusteen 
soveltaminen ei siten edellytä, että puolisoilla on asuin-paikka 
sopimusvaltiossa, vaan ainoastaan, että he ovat jonkin sopimusvaltion 
kansalaisia. Toimivaltaperusteet on järjestetty hierarkkisesti siten, että 
pelkästään kansalaisuuteen perustuvaan toimivaltaan voidaan vedota 
ainoastaan silloin, kun muita toimivaltaperusteita ei ole. Asumuseroon 
perustuva avioerovaatimus voidaan kuitenkin aina tehdä sellaisessa 
valtiossa, jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat (7 artiklan kolmas 
kappale).
Asumus- tai avioerovaatimuksen yhteydessä voi myöskin sama tai muu 
viranomainen tutkia yhteis-elämän väliaikaista lopettamista, ositusta, 
vahingonkorvausta, elatusvelvollisuutta ja lasten huoltoa koskevia 
kysymyksiä (8 artiklan ensimmäinen kappale). Vaatimus, joka myöhemmin 
tehdään elatusvelvollisuudesta tai lasten huollosta, otetaan tutkittavaksi 
siinä valtiossa, jossa vastaajalla on kotipaikka, siinäkin tapauksessa, että se 
tarkoittaa toisessa sopimusvaltiossa annetun päätöksen muuttamista (8 
artiklan toinen kappale).
Sopimuksen 22 artiklan mukaan lainvoimainen tuomio tai hallinnollisen 
viranomaisen päätös, joka on annettu sopimuksen toimivaltamääräysten 
mukaisesti, on voimassa muissa sopimusvaltioissa ilman erityistä 
vahvistusta.
1.2.	Bryssel II –asetus
Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan 1 päivänä toukokuuta 1999, 
yhteistyöstä yksityisoikeuden alalla EU:n jäsenvaltioiden välillä säädetään 
Euroopan yhteisön perustamissopimuksen (EY-sopimus) 61-67 artiklassa. 
Näiden määräysten mukaan jäsenvaltiot pyrkivät säilyttämään ja 
kehittämään vapauteen, turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen 
perustuvaa aluetta, jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. 
Saavuttaakseen mainitut tavoitteet yhteisö päättää muun muassa yksityis-
oikeudellisissa asioissa annettujen tuomioiden vapaasta liikkuvuudesta siinä 
määrin kuin se on tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan 
varmistamiseksi.
Tämä tarkoittaa, että EU:n jäsenvaltioiden välinen yhteistyö edellä 
mainituissa asioissa toteutetaan nykyisin erityisten yhteisön asiakirjojen, 
asetusten ja direktiivien mukaisesti. Jäsenvaltiot eivät myöskään voi enää 
rajoituksetta tehdä kansainvälisiä sopimuksia, joiden tarkoituksena on 
parantaa tuomioiden vapaata liikkuvuutta, ainakaan silloin, kun yhteisö 
käyttää toimivaltaansa ja asiasta säädetään hyväksytyssä EU-asiakirjassa.
Amsterdamin sopimuksen hyväksymisen yhteydessä EU-sopimukseen ja 
EY-sopimukseen liitetyn pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei 
osallistu EY-sopimuksen 61-67 artiklan määräysten mukaiseen 
yhteistyöhön yksityisoikeuden alalla. Tanskaa voidaan mainitun yhteistyön 
osalta verrata sellaiseen valtioon, joka ei ole EU:n jäsenvaltio.
Bryssel II –asetus tuli voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2001. Pääsäännön 
(36 artiklan 1 kohta) mukaan asetus korvaa jäsenvaltioiden väliset 
yleissopimukset niiltä osin kuin ne koskevat asetuksessa säänneltyjä asioita. 
Mainitun säännön soveltaminen merkitsisi, että Bryssel II –asetuksen 
määräykset korvaisivat vastaavat pohjoismaisen avioliittokonvention 
määräykset Suomen ja Ruotsin välillä. Sen sijaan Bryssel II –asetus ei 
vaikuta Suomen ja Ruotsin suhteisiin Tanskan, Islannin ja Norjan kanssa.
Suomelle ja Ruotsille on kuitenkin annettu Bryssel II -asetuksen 36 artiklan 
2 kohdan mukaan oikeus ilmoittaa, pohjoismaista avioliittokonventiota 
sovelletaan näiden valtioiden keskinäisissä suhteissa asetuksen säännösten 
sijasta tietyin edellytyksin. Sekä Suomi että Ruotsi on antanut tällaisen 
ilmoituksen 8 päivänä helmikuuta 2001.
1.3.	Pohjoismaisen avioliittokonvention muuttamistarve
Edellä mainitun ilmoituksen antamisen johdosta Suomi ja Ruotsi ovat 
nimenomaisesti sitoutuneet ottamaan huomioon kansallisuudesta 
riippumattoman tasa-arvoisen kohtelun periaatteen (36 artiklan 2 kohdan b 
alakohta) soveltaessaan pohjoismaista avioliittokonventiota. Kyseisen 
periaatteen mukaan EU:n jäsenvaltiossa asuvaa henkilöä ei saa syrjiä sillä 
perusteella, että hän on toisen EU:n jäsenvaltion kansalainen.
Käytännössä tämän on katsottu tarkoittavan, että tuomioistuimen toimivalta 
ottaa avioerovaatimus tutkittavaksi ei voi perustua pelkästään puolisoiden 
kansallisuuteen, kun toisen puolison asuinpaikka on sellaisessa EU:n 
jäsenvaltiossa, jossa Bryssel II –asetusta sovelletaan. Jos toinen puolisoista 
on muuttanut pohjoismaiden ulkopuoliseen EU:n jäsenvaltioon eikä toinen 
puolisoista enää asu siinä valtiossa, jossa puolisoilla viimeksi oli samaan 
aikaan asuinpaikka, Pohjoismaisen avioliittokonvention soveltamisen 
jatkaminen Suomen ja Ruotsin välillä merkitsisi sitä, että 
avioerovaatimuksen tutkimista varten ei enää olisi toimivaltaista 
tuomioistuinta. Tämä johtuu siitä, että pohjoismaisen avioliittokonvention 
mukaan pohjoismaiden kansalaisten välistä asumus- tai avioeroa koskeva 
vaatimus voidaan ottaa tutkittavaksi ainoastaan siinä sopimusvaltiossa, 
jossa molemmilla puolisoilla on asuinpaikka tai jossa puolisoilla viimeksi 
oli samaan aikaan asuinpaikka ja jossa toinen heistä edelleen asuu, tai jos 
tällaista tuomioistuinta ei ole käytettävissä, siinä sopimusvaltiossa, jossa 
toisella puolisoista on asuinpaikka.
Koska edellä kuvatun kaltaista tilannetta tulee välttää, pohjoismaisen 
avioliittokonvention määräyksiä, jotka koskevat tuomioistuimen toimivaltaa 
ottaa avioerovaatimus tutkittavaksi, on muutettava siten, että ne täyttävät 
kansallisuudesta riippumattoman tasa-arvoisen kohtelun periaatteen 
vaatimuksen. Bryssel II –asetus velvoittaa ainoastaan Suomea ja Ruotsia 
täyttämään mainitun vaatimuksen sekä muuttamaan toimivaltaperusteita 36 
artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisesti siten, että ne ovat yhdenmukaisia 
Bryssel II –asetuksen toimivaltaperusteiden mukaisia, mikäli 
toimivaltaperusteita päätetään muuttaa.
Pohjoismaisen avioliittokonvention soveltamisen jatkaminen on toivottavaa 
erityisesti sen vuoksi, että kaikkia pohjoismaita koskisivat samat 
määräykset tuomioistuimen toimivallasta tutkia avioero-juttuja. Näin ollen 
pohjoismaisen avioliittokonvention muuttamistarve koskee välillisesti 
kaikkia sopimusvaltioita.
2.	Sovitut muutokset
2.1.	Toimivalta ottaa tutkittavaksi asumus- tai avioeroa koskeva 
vaatimus
Sopimuksen 7 artikla koskee kysymystä kansainvälisestä toimivallasta 
tutkia asumus- tai avioero-vaatimuksia.
Voimassaolevan 7 artiklan ensimmäisen kappaleen mukaan 
toimivaltamääräyksiä voidaan soveltaa ainoastaan, kun molemmat puolisot 
ovat pohjoismaiden kansalaisia. Jotta Suomi ja Ruotsi täyttäisivät Bryssel II 
–asetuksen mukaisen kansallisuudesta riippumatonta tasa-arvoista kohtelua 
koskevan velvoitteensa, sopimusvaltiot ovat sopineet muuttavansa 
ensimmäistä kappaletta siten, että sen mukaan puolisoilla tulee olla myös 
asuinpaikka sopimusvaltiossa, jotta toimivaltamääräystä voidaan soveltaa. 
Pelkästään toisen puolison kansallisuuteen perustuva 7 artiklan toisen 
kappaleen toimivaltamääräys kumotaan.
Sovitun mukaisesti 7 artiklan ensimmäiseen artiklaan on voimassaolevien 
toimivaltaperusteiden lisäksi sisällytetty useita uusia toimivaltaperusteita. 
Tämän muutoksen jälkeen toimivaltaperusteet vastaavat Bryssel II –
asetuksen määräyksiä. Uuden 7 artiklan ensimmäisen kappaleen mukaan 
vaatimus asumus- tai avioeron myöntämisestä sopimusvaltioiden 
kansalaisille, joilla on asuinpaikka jossakin sopimusvaltiossa, otetaan 
tutkittavaksi siinä valtiossa,
1. jossa puolisoilla on asuinpaikka;
2. jossa puolisoilla viimeksi oli samaan aikaan asuinpaikka ja jossa toinen 
heistä edelleen asuu;
3. jonka kansalaisia puolisot ovat;
4. jossa vastaajalla on asuinpaikka;
5. jossa jommallakummalla puolisoista on asuinpaikka, jos puolisot jättävät 
yhteisen hakemuksen;
6. jossa kantajalla on asuinpaikka, jos hän on asunut siellä vähintään 
vuoden ajan välittömästi ennen hakemuksen tekemistä; taikka
7. jossa kantajalla on asuinpaikka, jos hän on asunut siellä vähintään 
kuuden kuukauden ajan ennen hakemuksen tekemistä ja hän on kyseisen 
valtion kansalainen.
Artiklan toisen kappaleen mukaan vaatimus avioeron myöntämisestä 
asumuseron perusteella voidaan ottaa tutkittavaksi myös siinä valtiossa, 
jossa asumuseropäätös on tehty.
Nykyisen 7 artiklan ensimmäisessä ja kolmannessa kappaleessa mainitut 
toimivaltaperusteet on otettu mukaan myös uuteen artiklaan. Nämä 
toimivaltaperusteet sekä "vastaajan asuinpaikka" ja "jommankumman 
puolison asuinpaikka, jos puolisot jättävät yhteisen hakemuksen", ovat 
perinteisiä ja yleisesti hyväksyttäviä toimivaltaperusteita.
Myös kantajan kotipaikka – forum actoris – on otettu mukaan 
hyväksyttäväksi toimivaltaperusteeksi sillä edellytyksellä, että kantaja on 
asunut asuinpaikkavaltiossa vähintään vuoden tai, jos hän kantaja on 
asuinpaikkavaltion kansalainen, kuuden kuukauden ajan välittömästi ennen 
hakemuksen tekemistä. Määräys vastaa hakijan intressejä avioerojutussa. 
Ongelmia voi syntyä esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa puolisot ovat 
asumuserossa, toinen puolisoista on sittemmin muuttanut Islantiin ja toinen 
asuu Suomessa, eikä Islannissa asuva puoliso halua avioeroa. Suomessa 
asuvan henkilön voi olla hankala nostaa avioerokanne islantilaisessa 
tuomioistuimessa. Sen vuoksi on aiheellista, että kantajalla on tällaisissa 
tapauksissa mahdollisuus nostaa kanne asuinpaikkavaltiossaan edellä 
mainituin edellytyksin.
Se, että molempien puolisoiden kansallisuus on otettu mukaan 
toimivaltaperusteeksi, on yhdenmukaista Bryssel II –asetuksen määräysten 
kanssa. Lisäksi Bryssel II –asetuksessa on erityinen toimi-valtamääräys, 
joka koskee vastakannetta. Sellaista ei ole tarpeen sisällyttää 
pohjoismaiseen sopimukseen, koska toimivalta tutkia vastakanteita on jo 
mahdollinen kaikissa pohjoismaissa.
Samoin kuin Bryssel II –asetuksessa, sopimuksessa ehdotetut 
toimivaltaperusteet ovat vaihtoehtoisia ja mahdollistavat sen, että 
puolisoilla on yksittäisessä tapauksessa mahdollisuus valita kahden tai jopa 
useamman valtion viranomaisten välillä.
Uuden 7 artiklan toisen kappaleen määräykset vastaavat nykyistä kolmatta 
kappaletta ja sisältävät erityisen toimivaltaperusteen, joka liittyy 
vaatimukseen avioeron myöntämisestä asumuseron perusteella. Tällainen 
vaatimus voidaan ottaa tutkittavaksi myös siinä valtiossa, jossa 
asumuseropäätös on tehty.
2.2.	Toimivalta tutkia liitännäisasioita
2.2.1 Yleistä
Sopimuksen 8 artikla koskee viranomaisten toimivaltaa tutkia asumus- tai 
avioerovaatimuksen yhteydessä nk. liitännäisasioita.
Muutetun 8 artiklan ensimmäisen ja toisen kappaleen mukaan viranomainen 
on toimivaltainen tutkimaan lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta 
koskevia kysymyksiä asumus- tai avioerovaatimuksen yhteydessä. Myös 
yhteiselämän väliaikaista lopettamista ja ositusta koskevat kysymykset 
kuuluvat edelleen toimivaltamääräysten soveltamisalaan. Sen sijaan 
sopimusvaltiot sopivat, että sana "vahingonkorvausta" poistetaan 8 artiklan 
ensimmäisestä kappaleesta, koska missään pohjois-maassa ei ole enää 
mahdollista hakea vahingonkorvausta avioeron perusteella.
Lasten tapaamisoikeutta ja lapsen asumista ei mainita nykyisissä 
määräyksissä. Tästä huolimatta on pidetty selvänä sitä, että ainakin 
tapaamisoikeus kuuluu jo nyt 8 artiklan soveltamisalaan. Uuden 
sanamuodon tarkoituksena on ollut määräysten nykyaikaistaminen ja 
selventäminen.
Muutetun 8 artiklan mukaan toimivalta käsittää ainoastaan puolisoiden 
yhteiset lapset. Sen sijaan artikla ei koske toisen puolison edellisestä 
avioliitosta olevaa lasta, jos toinen puoliso ei ole adoptoinut lasta. Tältä osin 
8 artiklan uusi sanamuoto vastaa asiasisällöltään Bryssel II –asetusta. 
Rajoitus merkitsee sitä, että viranomaisen toimivalta tutkia lasten huoltoon 
liittyviä kysymyksiä silloin, kun lapset eivät ole puolisoiden yhteisiä, 
ratkaistaan asianomaisen maan voimassaolevien toimivaltasäännösten 
mukaisesti.
2.2.2 Toimivalta tutkia avioerojutun yhteydessä lapsia koskevia asioita
Jotta tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan 8 artiklan ensimmäisen 
kappaleen mukaisia liitännäisasioita, kysymys on otettava esille 7 artiklan 
mukaisen avioerojutun yhteydessä. Myös muutetun 8 artiklan 
sanamuodossa on vastaava yhteys 7 artiklan mukaiseen toimivaltaan.
Bryssel II –asetuksen mukaan myös 8 artiklan sisältämien 
toimivaltaperusteiden on oltava yhden-mukaisia asetuksen kanssa. Lapsella 
on esimerkiksi oltava asuinpaikka jossakin pohjoismaassa, jotta 8 artiklan 
mukaisia toimivaltaperusteita voidaan soveltaa.
Lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevat kysymykset voidaan 
ottaa tutkittavaksi siinä valtiossa, jossa lapsen vanhempien välinen avioero 
on vireillä, riippumatta siitä, onko lapsen asuin-paikka kyseisessä valtiossa 
vai toisessa pohjoismaassa. Jälkimmäisessä tapauksessa edellytetään 
kuitenkin tiettyjen ehtojen täyttämistä. Sen lisäksi, että lapsen on oltava 
puolisoiden yhteinen, tulee ainakin toisen vanhemmista olla lapsen huoltaja. 
Lisäksi vaaditaan, että puolisot ovat hyväksyneet, että asia tutkitaan siinä 
valtiossa, jossa asumus- tai avioeroa koskeva vaatimus otetaan tutkittavaksi, 
ja että asian tutkiminen tuossa valtiossa on lapsen edun mukaista. Jos 
lapsella on vanhempien ohella kolmas huoltaja, on myös tällaisen huoltajan 
mielipide otettava huomioon, kun tutkitaan onko näiden kysymysten 
tutkittavaksi ottaminen lapsen edun mukaista.
Sopimuksen 8 artikla koskee sekä tuomioistuimia että hallinnollisia 
viranomaisia, ja määrittää siten myös sen, minkä valtion sosiaalilautakunta 
(tai vastaava lautakunta) on toimivaltainen hyväksymään vanhempien 
keskenään tekemän sopimuksen lapsen huollosta, asumisesta tai 
tapaamisoikeudesta. Näin ollen 8 artiklan soveltaminen ei edellytä sitä, että 
lapsen huoltoa koskevan kysymyksen tutkii sama viranomainen kuin 
avioerojutun.
2.2.3 Itsenäinen toimivalta tutkia lapsia koskevia asioita
Pohjoismaisen avioliittokonvention 8 artiklan toisen kappaleen nykyinen 
sanamuoto määrittää toimivallan tutkia lapsen huoltoa koskevia 
vaatimuksia, jotka tehdään sen jälkeen, kun asumus- tai avioerokanne on 
tutkittu. Edellytyksenä määräyksen soveltamiselle on, että lapsen 
vanhemmat ovat aiemmin olleet keskenään avioliitossa. Kappaleen 
määräysten katsotaan käsittävän myös tapaamis-oikeutta koskevat 
kysymykset. Sopimuksessa ei ole määräyksiä lapsista, joiden vanhemmat 
eivät ole tai eivät ole olleet keskenään avioliitossa.
Sopimusvaltiot ovat sopineet, että nykyisen 8 artiklan toinen kappale 
kumotaan, koska vuoden 1931 pohjoismaisen avioliittokonvention 
määräyksissä, jotka koskevat toimivaltaa tutkia avioerokanteesta erillisiä 
lapsen huoltoon liittyviä kysymyksiä, ei oteta huomioon lapsen 
asuinpaikkaa.
Kysymys tuomioistuimen toimivallasta tutkia lapsen huoltoon liittyviä 
kysymyksiä, jotka otetaan esille erillään avioerokanteesta, ratkaistaan 
jatkossa asianomaisen maan voimassaolevien itsenäistä kansainvälistä 
toimivaltaa koskevien sääntöjen mukaisesti. Suomen osalta tämä merkitsee 
sitä, että lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain (361/1983) 19-21 
§:n määräyksiä sovelletaan lapsen huoltoa koskeviin juttuihin, joilla ei ole 
yhteyttä avioerokanteeseen.
2.2.4 Vuoden 1980 Haagin yleissopimus
Ehdotetussa 8 artiklan kolmannessa kappaleessa tarkoitetaan tilanteita, 
joissa lapsi on luvattomasti viety toiseen valtioon tai jätetty palauttamatta 
toisesta valtiosta, joka ei ollut lapsen asuinpaikkavaltio luvattoman 
poisviennin tai palauttamatta jättämisen ajankohtana. Artiklan tarkoituksena 
on, että sen valtion viranomaisen, johon lapsi on viety, on ensimmäisen ja 
toisen kappaleen määräysten mukaista toimivaltaansa arvioidessaan otettava 
huomioon se, liittyykö asiaan lapsen luvaton poisvienti tai palauttamatta 
jättäminen, jota tarkoitetaan yksityisoikeuden alaa koskevassa vuoden 1980 
Haagin yleissopimuksessa kansainvälisestä lapsikaappauksesta (SopS 
57/1994) (3 artikla). Vaikka viranomainen katsoisi olevansa toimivaltainen 
pohjoismaisen avioliittokonvention 8 artiklan mukaisesti, sen tulee 
pidättäytyä antamasta päätöstä oikeudesta lapsen huoltoon, kunnes on 
selvitetty, että Haagin yleissopimuksen mukaisia edellytyksiä lapsen 
palauttamiselle ei ole olemassa, tai ellei hakemusta lapsen palauttamisesta 
ole tehty kohtuullisessa ajassa siitä, kun viranomainen on saanut tiedon 
luvattomasta poisviennistä tai palauttamatta jättämisestä (16 artikla). Kaikki 
pohjoismaat ovat vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen sopimuspuolia. 
Avioliittokonvention 8 artiklan kolmas kappale vastaa Bryssel II -asetuksen 
4 artiklaa, ja on otettu mukaan ainoastaan asian selventämiseksi.
2.3.	Lainvalintamääräysten muuttaminen
Pohjoismaisen avioliittokonvention 9 artiklassa määritetään, minkä valtion 
lakia sovelletaan 7 ja 8 artiklassa mainittuihin kysymyksiin. Nykyisen 9 
artiklan ensimmäisessä kappaleessa todetaan nimenomaisesti, että ositusta 
ja vahingonkorvausta koskevat asiat on aina ratkaistava sen lain mukaan, 
jota on sovellettava puolisoiden varallisuussuhteisiin.
Kuten edellä 2.2.1 jaksossa todetaan, missään pohjoismaassa ei ole enää 
mahdollista saada vahingonkorvausta avioeron perusteella. Sen vuoksi sana 
"vahingonkorvausta" poistetaan 8 artiklan ensimmäisestä kappaleesta. 
Näissä olosuhteissa myöskään 9 artiklaan ei tule sisällyttää 
"vahingonkorvausta". Uuden 9 artiklan sanamuodossa ei sen vuoksi enää 
mainita vahingonkorvausta. Muilta osin 9 artiklan muutokset ovat lähinnä 
toimituksellisia.
2.4.	Lis pendens
Pohjoismaisen avioliittokonvention nykyiseen sanamuotoon ei sisälly 
nimenomaisia määräyksiä siitä, miten tuomioistuinten tulee menetellä nk. 
lis pendens -vaikutuksen osalta, ts. kun samojen osa-puolten välillä pannaan 
vireille samaa asiaa koskeva kanne useamman kuin yhden sopimusvaltion 
tuomioistuimessa.
Uuteen 7 artiklaan sisältyy nykyisen artiklan sanamuodosta poiketen 
vaihtoehtoisia toimivaltaperusteita. Näin ollen usean sopimusvaltion 
viranomaisella voi olla samanaikaisesti toimivalta käsitellä samojen 
osapuolten välistä asumus- tai avioerokannetta sekä 8 artiklassa mainittuja 
liitännäisasioita. Samojen osapuolten välinen samaa asiaa koskeva vaatimus 
voisi siten olla samanaikaisesti vireillä useamman kuin yhden 
sopimusvaltion tuomioistuimessa. Sen välttämiseksi, että samaa asiaa 
koskeva kanne voitaisiin samanaikaisesti nostaa useassa valtiossa, ja sen 
estämiseksi, että eri valtiot antaisivat toisistaan poikkeavia ratkaisuja, jotka 
tulisivat voimaan näissä valtioissa, sopimukseen sisällytetään nyt 
nimenomaiset määräykset viranomaisten velvollisuudesta ottaa huomioon 
toisessa pohjoismaassa vireillä oleva menettely.
Tavallisin ratkaisu lis pendens -ongelmaan on se, että tuomioistuin jättää 
voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti tutkimatta kanteen, joka on 
nostettu myöhemmin. Tällainen määräys on sisällytetty esim. Bryssel II -
asetuksen 11 artiklaan. Myös pohjoismaissa vuoden 1977 pohjoismaisen 
tuomioiden tunnustamista koskevan sopimuksen nojalla säädetyissä 
yhtenäisissä laeissa on määräys lis pendens -vaikutuksesta. Uusi 8 artiklan 
vastaa asiasisällöltään Bryssel II -asetuksen 11 artiklaa.
8 a artiklan ensimmäisen kappaleen mukaan tapauksissa, joissa eri 
sopimusvaltioiden toimivaltaisissa viranomaisissa saatetaan samojen 
asianosaisten välillä vireille 7 tai 8 artiklan mukainen asia, tulee sen 
viranomaisen, jossa asia on saatettu vireille myöhemmin, omasta 
aloitteestaan jättää asia tutkimatta. Tämä merkitsee sitä, että kanne jätetään 
tutkimatta, kun on osoitettu, että toimivaltainen viranomainen on se, jossa 
kanne on ensin nostettu.
Jos 7 artiklan mukainen asumus- tai avioerovaatimus ja mahdollinen 8 
artiklan mukainen liitännäisasia on vireillä sopimusvaltion toimivaltaisessa 
viranomaisessa, tämä estää 8 a artiklan mukaan sen, että myöhemmin 
samojen osapuolten välinen samaa asiaa koskeva kysymys samanaikaisesti 
tutkitaan toisen sopimusvaltion toimivaltaisessa viranomaisessa. Artiklan 
sanamuodon perusteella tämä tarkoittaa sitä, että vireillä olevan 
liitännäisasian, esimerkiksi lasten huoltoa koskevan asian käsittely estää 
myös erillisen samaa asiaa koskevan kanteen tutkittavaksi ottamisen 
toisessa tuomio-istuimessa. Artikla ei kuitenkaan koske tilannetta, jossa 
lasten huoltoa koskevassa asiassa nostetaan erillinen kanne silloin, kun 
lapsen huoltoa koskeva kysymys pannaan vireille liitännäisasiana. Tällaista 
tilannetta voi kuitenkin koskea itsenäiset lis pendens -säännöt, jotka estävät 
liitännäisasian tutkittavaksi ottamisen.
Ehdotetun 8 a artiklan toisessa kappaleessa asumuseroa koskeva asia 
rinnastetaan avioeroa koskevaan asiaan, kun kyse on lis pendens -
vaikutuksesta. Tämän perusteella jo vireille pantu vaatimus asumus- tai 
avioerosta estää asumus- tai avioeroa koskevan vaatimuksen tutkittavaksi 
ottamisen toisessa sopimusvaltiossa. Puolisoiden mahdollisuus jarruttaa 
avioeroa tekemällä asumuserohakemus pitäisi olla marginaalinen, koska 9 
artiklan mukaan asumuseroaika voidaan lukea mukaan harkinta-aikaan 
avioerovaatimuksen tutkinnan yhteydessä sellaisessa valtiossa, jossa ei ole 
säännöksiä asumuserosta.
2.5.	Tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano
2.5.1 Tuomioiden tunnustaminen pohjoismaisen avioliittokonvention 
mukaisesti
Pohjoismaisen avioliittokonvention nykyisen 22 artiklan mukaan 
lainvoimainen tuomio tai hallinnollisen viranomaisen päätös, joka on 
annettu esim. 7 tai 8 artiklan mukaisesti, on voimassa muissa 
sopimusvaltioissa erityisettä vahvistuksetta ja näiden viranomaisten 
tutkimatta onko ratkaisu oikea tai ovatko sen edellytykset olemassa, mikäli 
ratkaisu perustuu siihen, että asianomaisella henkilöllä on katsottu olevan 
kotipaikka tai kansalaisoikeus jossakin sopimusvaltiossa. Nykyisessä 22 
artiklassa ainoastaan kotipaikka ja kansalaisuus ovat toimivaltaperusteita. 
Kun 7 ja 8 artiklaa muutetaan, nykyisen 22 artiklan sanamuoto ei ole enää 
riittävä. Sen varmistamiseksi, että viranomaisen toimi-valtaa ei saa ottaa 
uudelleen harkittavaksi yksittäisessä tapauksessa, 22 artiklaa on tarkistettu 
kielellisesti siten, että se on yhdenmukainen 7 ja 8 artiklaan tehtyjen 
muutosten kanssa.
Bryssel II –asetuksesta poiketen pohjoismainen avioliittokonventio ei 
sisällä kieltäytymisperusteita sopimuksessa tarkoitetun ratkaisun 
tunnustamiselle. Koska Bryssel II –asetus ei edellytä, että pohjoismaisen 
avioliittokonvention tuomioiden tunnustamista koskevat määräykset ovat 
yhdenmukaisia asetuksen vastaavien määräysten kanssa, pohjoismaista 
avioliittokonventiota ei tarvitse muuttaa näiltä osin.
Sopimuksen 8 artiklan muuttamisen jälkeen viranomaisella on toimivalta 
käsitellä lapsen huoltoa koskevia kysymyksiä ainoastaan liitännäisasiana. 
Lisäksi toimivaltamääräykset koskevat ainoastaan puolisoiden yhteisiä 
lapsia. Sellaisia lapsen huollosta annettuja ratkaisuja, jotka eivät kuulu 8 
artiklan soveltamisalaan, ei voida tunnustaa 22 artiklan nojalla. 
Pohjoismaissa näiden lapsen huoltoa koskevien ratkaisujen tunnustamiseen, 
kun on kyse alle 16-vuotiaista lapsista, sovelletaan vuonna 1980 tehtyä 
eurooppalaista yleissopimusta lasten huoltoa koskevien päätösten 
tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja lasten palauttamisesta (SopS 
56/1994). Vanhempien lasten osalta voidaan soveltaa asianomaisten maiden 
omia määräyksiä tuomioiden tunnustamisesta. Suomessa tällaiset ratkaisut 
tunnustetaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 
(361/1983) 24 ja 25 §:n määräysten mukaisesti.
Pohjoismaisen avioliittokonvention 22 artikla sisältää myös määräyksen, 
jonka mukaan jossakin sopimusvaltiossa annettu lainvoimainen tuomio 
tunnustetaan myös silloin, kun se koskee sopimus-valtion kansalaisten 
kesken solmitun avioliiton mitättömyyttä tai peruuntumista. Käytännössä 
määräyksellä tarkoitetaan tuomioita, jotka on annettu Tanskassa, Islannissa 
tai Norjassa, koska Suomessa ja Ruotsissa avioliitto puretaan aina avioeron 
kautta. Koska Bryssel II –asetuksen määräykset tuomioiden tunnustamisesta 
koskevat ainoastaan tuomioita, jotka on annettu sellaisissa valtioissa, joita 
asetus sitoo, niitä ei sovelleta Tanskassa, Islannissa tai Norjassa annettuihin 
tuomioihin. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomi ja Ruotsi voivat myös sen 
jälkeen, kun Bryssel II –asetus on tullut voi-maan, edelleen tunnustaa 
avioliiton mitättömyyttä tai peruuntumista koskevat tuomiot pohjoismaisen 
avioliittokonvention 22 artiklan määräysten mukaisesti, vaikka toinen 
puolisoista tai molemmat puolisot, joita tuomio koskee, asuisivat valtiossa, 
jota Bryssel II –asetus sitoo. Se, että Tanska voi myöhemmin tulla Bryssel 
II –asetuksen sitomaksi, tarkoittaa tässä yhteydessä ainoastaan sitä, että 
Bryssel II –asetuksen toimivaltasäännökset sitovat Tanskan viranomaisia. 
Tällaisella muutoksella ei ole vaikutusta 22 artiklan tuomioiden 
tunnustamista koskevaan määräykseen.
2.5.2 Täytäntöönpano
Pohjoismaiseen avioliittokonventioon ei sisälly määräyksiä tuomioiden 
täytäntöönpanosta. Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin yhdenmukaisissa 
laeissa, jotka on annettu vuoden 1977 pohjoismaisen yksityisoikeudellista 
vaatimusta koskevien tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa 
koskevan sopimuksen (SopS 55-56/1977) nojalla, on määräyksiä 
tuomioiden täytäntööpanosta, mukaan lukien lapsen huoltoa koskevat 
tuomiot.
Bryssel II –asetukseen sisältyy myös säännöksiä täytäntöönpanosta. 
Suomella ja Ruotsilla on asetuksen mukaan velvollisuus soveltaa 
keskinäisissä suhteissaan asetuksen tuomioiden täytäntöönpanoa koskevia 
määräyksiä, kun tuomiot koskevat asetuksen soveltamisalaan kuuluvia 
lapsen huoltoon liittyviä kysymyksiä. Bryssel II –asetus ei sisällä 
mahdollisuutta poikkeukseen, jonka mukaan nämä maat voisivat soveltaa 
asetuksen säännösten sijaan pohjoismaista avioliittokonventiota.
3.	Lakiehdotuksen perustelut
3.1.	Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista, ja 
holhousta koskevia kansain-välis-yksityisoikeudellisia määräyksiä 
sisältävän sopimuksen muuttamista tarkoittavan sopimuksen 
lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
1 §. Pykälä sisältää määräyksen, jonka mukaan sopimuksen lainsäädännön 
alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa niin kuin Suomi on niihin 
sitoutunut.
2 §. Pykälän mukaan tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta 
voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.
3 §. Pykälän 1 momenttiin sisältyy voimaantuloa koskeva säännös, jonka 
mukaan lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. 
Pykälän 2 momenttiin sisältyy säännös, jonka mukaan tasavallan 
presidentin asetuksella voidaan päättää, että ennen sopimuksen 
kansainvälistä voimaantuloa tätä lakia sovelletaan Suomen ja sellaisen 
sopimusvaltion välillä, joka on antanut sopimuksen 4 artiklan mukaisen 
ilmoituksen.
4.	Esityksen vaikutukset
Sopimuksen voimaantulo merkitsee sitä, että Suomen ja Ruotsin 
keskinäisissä suhteissa sovelletaan pohjoismaisen avioliittokonvention 
määräyksiä viranomaisen toimivallasta avioerokanteissa ja lasten huoltoa, 
asumista ja tapaamisoikeutta koskevissa liitännäisasioissa, sekä näiden 
toimivaltamääräysten nojalla annettujen ratkaisujen tunnustamista koskevia 
määräyksiä, vastaavien Bryssel II –asetuksen määräysten sijasta.
Esityksellä ei ole taloudellisia vaikutuksia. Esityksen vaikutuksia Suomen 
oikeusjärjestyksen sisältöön on selvitetty edellä.
5.	Voimaantulo
Muutossopimuksen III artiklan mukaan sopimus tulee voimaan sen 
kuukauden ensimmäisenä päivänä, joka alkaa kahden kuukauden kuluttua 
siitä, kun kaikki sopimusvaltiot ovat yhtyneet sopimukseen. Ruotsin 
ulkoasiainministeriö ilmoittaa sopimusvaltioille ratifiointiasiakirjojen 
tallettamisesta ja sopimuksen voimaantulon ajankohdasta.
Sopimuksen IV artiklassa todetaan, että ennen tämän sopimuksen 
voimaantuloa kukin sopimusvaltio voi joko yhtyessään sopimukseen tai 
myöhemmin ilmoittaa, että sen osalta sopimusta sovelletaan sen suhteissa 
muihin saman ilmoituksen tehneisiin sopimusvaltioihin. Ilmoitus tulee 
voimaan 14 päivän kuluttua sen jälkeen, kun se on talletettu Ruotsin 
ulkoasiainministeriöön.
Esityksessä ehdotetaan, että Suomi antaa edellä tarkoitetun ilmoituksen 
liittyessään sopimukseen. Ilmoituksen tarkoituksena on mahdollisuuksien 
mukaan rajoittaa sitä ajanjaksoa, jonka aikana Suomen ja Ruotsin 
keskinäisissä suhteissa sovelletaan Bryssel II –asetuksen määräyksiä 
pohjoismaisen avioliittokonvention vastaavien määräysten sijaan.
Tarkoituksena on, että tähän esitykseen sisältyvä kansallinen laki tulee 
voimaan neljäntoista päivän kuluttua siitä, kun sopimuksen 4 artiklassa 
tarkoitettu ilmoitus on talletettu.
6.	Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa 
sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät 
lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan 
perustuslakivaliokunnan mukaan tämän perustuslaissa tarkoitettu 
hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lainsäädännön 
alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Valtiosopimukseen 
sisältyvä määräys on perustuslakivaliokunnan kannan mukaan katsottava 
lainsäädännön alaan kuuluvaksi muun muassa silloin, kun määräys koskee 
yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, kun määräyksen 
tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai kun siitä on 
Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla.
Pohjoismaisen avioliittokonvention määräykset on saatettu voimaan lailla. 
Lainsäädännön alaan kuuluviksi määräyksiksi katsotaan ne sopimuksen 
määräykset, jotka koskevat Suomen tuomioistuinten kansainvälistä 
toimivaltaa ja ulkomaisten ratkaisujen tunnustamista Suomessa. 
Pohjoismaiseen avioliittokonvention tehdyillä muutoksilla muutetaan edellä 
mainittuja lailla voimaansaatettuja määräyksiä. Eduskunnan suostumus on 
siten tarpeen mainitun sopimuksen hyväksymiseksi.
7.	Muita asiaan vaikuttavia seikkoja
Bryssel II –asetuksen merkitystä ja sen vaikutusta sopimukseen on 
selvitetty edellä.
Edellä olevan perusteella ja perustuslain  
94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi sopimuksen pohjoismaiden välillä tehdyn 
avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityis-
oikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen muuttamisesta,
ja että eduskunta hyväksyisi sen, että Suomi ilmoittaa sopimuksen 4 artiklan 
mukaisesti, että Suomen osalta sopimusta sovelletaan sen suhteissa muihin 
saman ilmoituksen tehneisiin sopimusvaltioihin.
Koska sopimukseen sisältyy lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, 
annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:





Laki
pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta 
koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän 
sopimuksen muuttamista tarkoittavan sopimuksen lainsäädännön alaan 
kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Suomen Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken Tukholmassa 6 
päivänä helmikuuta 1931 tehdyn, avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta 
koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän 
sopimuksen muuttamista tarkoittavan Tukholmassa 6 päivänä helmikuuta 
2001 tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat 
lakina voimassa niin kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §
Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa 
tasavallan presidentin asetuksella.
3 §
Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.
Tasavallan presidentin asetuksella voidaan päättää, että ennen sopimuksen 
kansainvälistä voimaantuloa tätä lakia sovelletaan Suomen ja sellaisen 
sopimusvaltion välillä, joka on antanut sopimuksen 4 artiklan mukaisen 
ilmoituksen.
—————
Helsingissä 11 päivänä toukokuuta 2001

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN






Vt. ulkoasiainministeri
Pääministeri Paavo Lipponen





Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välinen

SOPIMUS

Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken Tukholmassa 6 
päivänä helmikuuta 1931 tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista ja 
holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä 
sisältävän sopimuksen muuttamisesta

Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin hallitukset ovat sopineet 
seuraavasta:

Artikla I
Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken Tukholmassa 6 
päivänä helmikuuta 1931 tehtyyn avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta 
koskevaan kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävään 
sopimukseen, sellaisena kuin se on muutettuna Oslossa 25 päivänä 
helmikuuta 2000 tehdyllä sopimuksella, joka ei ole vielä tullut voimaan, 
tehdään seuraavat muutokset:
Sopimuksen 7 artikla muutetaan kuulumaan:
Vaatimus asumus- tai avioeron myöntämisestä sopimusvaltion kansalaisille, 
joilla on asuinpaikka jossakin sopimusvaltiossa, otetaan tutkittavaksi siinä 
valtiossa,
1. jossa puolisoilla on asuinpaikka;
2. jossa puolisoilla viimeksi oli samaan aikaan asuinpaikka ja jossa toinen 
heistä edelleen asuu;
3. jonka kansalaisia puolisot ovat;
4. jossa vastaajalla on asuinpaikka;
5. jossa jommallakummalla puolisoista on asuinpaikka, jos puolisot jättävät 
yhteisen hakemuksen;
6. jossa kantajalla on asuinpaikka, jos hän on asunut siellä vähintään 
vuoden ajan välittömästi ennen hakemuksen tekemistä; taikka
7. jossa kantajalla on asuinpaikka, jos hän on asunut siellä vähintään 
kuuden kuukauden ajan ennen hakemuksen tekemistä ja hän on kyseisen 
valtion kansalainen.
Vaatimus avioeron myöntämisestä asumuseron perusteella voidaan ottaa 
tutkittavaksi myös siinä valtiossa, jossa asumuseropäätös on tehty.
Sopimuksen 8 artikla muutetaan kuulumaan:
Asumus- tai avioerovaatimuksen yhteydessä voi sama tai muu 
viranomainen tutkia myös yhteiselämän väliaikaista lopettamista ja ositusta 
koskevia kysymyksiä. Myös lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta 
koskeva kysymys voidaan tutkia, jos
1. lapsi on puolisoiden yhteinen; ja
2. lapsella on asuinpaikka siinä valtiossa, jossa asumus- tai avioeroa 
koskeva asia otetaan tutkittavaksi.
Jos lapsen asuinpaikka ei ole siinä valtiossa, jossa asumus- tai avioeroa 
koskeva vaatimus otetaan tutkittavaksi, lapsen huoltoa, asumista ja 
tapaamisoikeutta koskeva kysymys voidaan kuitenkin tutkia, jos
1. lapsella on asuinpaikka jossakin sopimusvaltiossa;
2. lapsi on puolisoiden yhteinen ja ainakin toinen puolisoista on lapsen 
huoltaja;
3. puolisot ovat hyväksyneet, että asia tutkitaan siinä valtiossa, jossa 
asumus- tai avioeroa koskeva vaatimus otetaan tutkittavaksi; ja
4. asian tutkiminen tuossa valtiossa on lapsen edun mukaista.
Kysymyksissä, jotka koskevat lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta, 
on 1 ja 2 kappaleessa tarkoitettua toimivaltaa käytettävä kansainvälisestä 
lapsikaappauksesta Haagissa 25 päivänä lokakuuta 1980 tehdyn 
yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen mukaisesti. Erityisesti on 
otettava huomioon yleissopimuksen 3 ja 16 artiklat.
Sopimukseen lisätään uusi 8 a artikla seuraavasti:
Jos eri sopimusvaltioiden toimivaltaisissa viranomaisissa saatetaan samojen 
asianosaisten välillä vireille 7 tai 8 artiklan mukainen asia, tulee sen 
viranomaisen, jossa asia on saatettu vireille myöhemmin, omasta 
aloitteestaan jättää asia tutkimatta.
Asumuseroa koskevaa asiaa ja avioeroa koskevaa asiaa pidetään tätä 
artiklaa sovellettaessa samana asiana.
Sopimuksen 9 artikla muutetaan kuulumaan:
Tutkittaessa 7 ja 8 artiklassa mainittuja kysymyksiä sovelletaan jokaisessa 
valtiossa siellä voimassa olevaa lakia. Ositusta koskevat asiat on kuitenkin 
aina ratkaistava sen lain mukaan, jota 3 artiklan mukaan on sovellettava 
puolisoiden varallisuussuhteisiin.
Asumusero, joka on saatu jossakin sopimusvaltiossa, tuottaa toisessa 
sopimusvaltiossa saman oikeuden avioeroon kuin siinä valtiossa myönnetty 
asumusero.
Puolisoilla, jotka ovat saaneet asumuseron toisessa sopimusvaltiossa ja 
jotka eivät ole palanneet yhteiselämään, on oikeus saada avioero 
sopimusvaltiossa, jonka laissa ei ole säännöksiä asumuserosta vaan 
avioeroa eräissä tapauksissa edeltävästä harkinta-ajasta, jos puolisot ovat 
asumuseron myöntämisen jälkeen asuneet erillään harkinta-ajan pituisen 
ajan.
Sopimuksen 22 artikla muutetaan kuulumaan:
Lainvoimainen tuomio tai hallinnollisen viranomaisen päätös, joka on 
jossakin sopimusvaltiossa annettu 5, 7, 8, 11, 13, 14, 15, 19 tai 21 artiklan 
mukaisesti, on voimassa muissa sopimusvaltioissa ilman eri vahvistusta ja 
ilman, että ratkaisun oikeellisuutta tai viranomaisen toimivaltaa tutkitaan. 
Sama on voimassa myös, jos jossakin sopimusvaltiossa annettu 
lainvoimainen tuomio koskee sopimusvaltion kansalaisten kesken solmitun 
avioliiton mitättömyyttä tai peruutumista.
Artikla II
Sovellettaessa sopimusta Färsaarilla ja Grönlannissa voi Tanskan 
oikeusministeriö neuvoteltuaan muiden sopimusvaltioiden 
oikeusministeriöiden kanssa vahvistaa tehtäväksi sellaisia poikkeuksia, joita 
Färsaarten tai Grönlannin erityiset olot voivat edellyttää.
Artikla III
Sopimusvaltiot voivat yhtyä tähän sopimukseen
a) allekirjoittamalla sen tekemättä ratifiointia koskevaa ehtoa, tai
b) allekirjoittamalla sen ratifiointia koskevin ehdoin ja sen jälkeen 
ratifioimalla sen.
Ratifiointiasiakirjat on talletettava Ruotsin ulkoasiainministeriöön.
Sopimus tulee voimaan sen kuukauden ensimmäisenä päivänä, joka alkaa 
kahden kuukauden kuluttua siitä, kun kaikki sopimusvaltiot ovat yhtyneet 
sopimukseen. Ruotsin ulkoasiainministeriö ilmoittaa sopimusvaltioille 
ratifiointiasiakirjojen tallettamisesta ja sopimuksen voimaantulon 
ajankohdasta.
Artikla IV
Ennen tämän sopimuksen voimaantuloa kukin sopimusvaltio voi joko 
yhtyessään sopimukseen tai myöhemmin ilmoittaa, että sen osalta 
sopimusta sovelletaan sen suhteissa muihin saman ilmoituksen tehneisiin 
sopimusvaltioihin. Ilmoitus tulee voimaan 14 päivän kuluttua sen jälkeen, 
kun se on talletettu Ruotsin ulkoasiainministeriöön.
Artikla V
Tämän sopimuksen alkuperäiskappale talletetaan Ruotsin 
ulkoasiainministeriöön, joka toimittaa kullekin sopimusvaltiolle siitä 
oikeaksi todistetun jäljennöksen.
Tämän vakuudeksi ovat valtuutetut allekirjoittaneet tämän sopimuksen.
Laadittu Tukholmassa 6 päivänä helmikuuta 2001 yhtenä tanskan-, suomen-
, islannin-, norjan- ja ruotsinkielisenä kappaleena, jossa on ruotsiksi kaksi 
tekstiä, toinen Suomea ja toinen Ruotsia varten.
	13
	
1....1..1.	13
1....1..2.	




219133U