Hallituksen esitys Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen
suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan
hyväksymisestä sekä laiksi mainitun pöytäkirjan lainsäädännön alaan
kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Euroopan unionin neuvosto hyväksyi ja Euroopan unionin jäsenvaltiot
allekirjoittivat Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 Euroopan unionista
tehdyn sopimuksen K.3 artiklan (nykyinen 30 artikla) perusteella Euroopan
yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen
liittyvän toisen pöytäkirjan. Toinen pöytäkirja kuuluu osana Euroopan
unionin oikeus- ja sisäasioiden yhteistyön alalla hyväksyttyihin hankkeisiin,
joiden tarkoituksena on suojella Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja.
Pöytäkirjassa on määräyksiä yhteisöjen taloudellisiin etuihin kohdistuviin
petoksiin ja lahjusrikoksiin liittyvästä rahanpesusta, oikeushenkilön
vastuusta, hyödyn ja rikoksentekovälineiden konfiskoimisesta,
oikeudellisesta yhteistyöstä ja tietosuojasta. Toisessa pöytäkirjassa annetaan
myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle pöytäkirjaan liittyvien riitojen
ratkaisu- ja ennakkopäätösten antamistoimivaltaa.
Suomen nykyinen lainsäädäntö vastaa suurelta osin toisessa pöytäkirjassa
asetettuja velvoitteita. Lainsäädännön saattaminen asiasisällöltään
sopusointuun pöytäkirjan kanssa kuitenkin edellyttää eräitä tarkistuksia
tehtäväksi oikeushenkilön rangaistusvastuuta ja rahanpesua koskeviin
rikoslain säännöksiin. Pöytäkirjan edellyttämät lainsäädäntömuutokset
sisältyvät pääosin eräiden rikoslain talousrikossäännösten ja eräiden niihin
liittyvien lakien muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen. Esitys on
annettu eduskunnan käsiteltäväksi keväällä 2002. Oikeushenkilön
rangaistusvastuuta koskevat tarkistukset on tietyin osin toteutettu myös
rikoslain 9 ja 37 luvun muuttamisesta annetussa laissa, joka tuli voimaan
toukokuussa 2001. Muutokset liittyivät rahanväärennöksen estämiseksi
annettavan suojan vahvistamista rikosoikeudellisten ja muiden
seuraamusten avulla euron käyttöönoton yhteydessä koskevan
puitepäätöksen voimaansaattamiseen.
Esitys sisältää ehdotuksen toisen pöytäkirjan hyväksymiseksi ja
voimaansaattamiseksi. Voimaansaattaminen ehdotetaan tehtäväksi
blankettimuotoisella lailla. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan asetuksella
säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti toisen pöytäkirjan kanssa.
Pöytäkirja ei vielä ole tullut kansainvälisesti voimaan.
—————
SISÄLLYSLUETTELO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1
SISÄLLYSLUETTELO 2
YLEISPERUSTELUT 3
1. Johdanto 3
2. Nykytila 3
3. Asian valmistelu 4
4. Esityksen taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset 4
5. Riippuvuus muista esityksistä 4
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 5
1. Pöytäkirjan sisältö ja suhde Suomen lainsäädäntöön 5
2. Lakiehdotuksen perustelut 10
3. Voimaantulo 11
4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus 11
5. Säätämisjärjestys 12
LAKIEHDOTUS 13
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan
yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan lainsäädännön alaan
kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 13
SOPIMUSTEKSTIT 14
NEUVOSTON SÄÄDÖS, 14
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan
yleissopimukseen liittyvästä toisen pöytäkirjan tekemisestä 14
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehty
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan
yleissopimukseen liittyvä 16
TOINEN PÖYTÄKIRJA 16
YLEISPERUSTELUT
1. Johdanto
Euroopan unionin neuvosto hyväksyi ja Euroopan unionin jäsenvaltiot
allekirjoittivat Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 Euroopan unionista
tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella Euroopan yhteisöjen
taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän
toisen pöytäkirjan (EYVL N:o C 221, 19.7.1997, jäljempänä toinen
pöytäkirja). Toinen pöytäkirja on osa Euroopan unionin oikeus- ja
sisäasioiden yhteistyön alalla hyväksyttyjä säädöksiä, joiden tarkoituksena
on suojella Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja.
Esityksessä ehdotetaan pöytäkirjan hyväksymistä ja voimaansaattamista.
Voimaansaattaminen ehdotetaan tehtäväksi blankettimuotoisella lailla.
Suomen lainsäädännön saattaminen asiasisällöltään sopusointuun
pöytäkirjassa asetettujen velvoitteiden kanssa edellyttää rikoslain (39/1889)
muuttamista eräiltä osin. Vaadittavat muutokset sisältyvät pääosin rikoslain
eräiden talousrikossäännösten ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamista
koskevaan hallituksen esitykseen (HE 53/2002 vp, jäljempänä
talousrikossäännösten muuttamista koskeva hallituksen esitys).
Oikeushenkilön rangaistusvastuuta on tietyin osin tarkistettu myös
Euroopan unionin neuvoston 29 päivänä toukokuuta 2000 hyväksymän,
rahanväärennöksen estämiseksi annettavan suojan vahvistamista
rikosoikeudellisten ja muiden seuraamusten avulla euron käyttöönoton
yhteydessä koskevan puitepäätöksen (EYVL L 140,14.6.2000, jäljempänä
euron suojaamista koskeva puitepäätös) aiheuttamien
lainsäädäntövelvoitteiden toteuttamisen yhteydessä rikoslain 9 ja 37 luvun
muuttamisesta annetussa laissa (369/2001), joka tuli voimaan toukokuussa
2001.
Pöytäkirja tulee voimaan määrätyn ajan kuluttua siitä päivästä, jona Suomi
on tallettanut liittymiskirjansa Euroopan unionin neuvoston pääsihteerille.
Voimaansaattamislaki tulisi voimaan myöhemmin asetuksella määrättävänä
ajankohtana samanaikaisesti pöytäkirjan kanssa. Pöytäkirjan kansainvälinen
voimaantulo edellyttää, että kaikki jäsenvaltiot ovat liittyneet pöytäkirjaan.
Tähän mennessä pöytäkirjaan on liittynyt kymmenen jäsenvaltiota.
2. Nykytila
Toinen pöytäkirja valmisteltiin 1 päivänä marraskuuta 1993 voimaantulleen
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (Maastrichtin sopimus) VI
osastossa tarkoitetun oikeus- ja sisäasiain yhteistyön alalla. Pöytäkirja
täydentää Brysselissä 26 päivänä heinäkuuta 1995 tehtyä Euroopan
unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehtyä yleissopimusta
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta (EYVL C 316/49,
27.11.1995, jäljempänä yhteisöpetossopimus).
Pöytäkirja sisältää määräyksiä yhteisöpetoksiin ja lahjusrikoksiin liittyvästä
rahanpesusta, oikeushenkilön rangaistusvastuusta ja oikeushenkilöihin
kohdistuvista seuraamuksista, hyödyn ja rikoksentekovälineiden
menetetyksi tuomitsemista, vero- ja tullirikoksiin liittyvästä oikeusavusta,
yhteistyöstä Euroopan yhteisöjen komission kanssa ja tietosuojasta. Lisäksi
pöytäkirjassa annetaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle toimivalta
antaa ennakkoratkaisuja pöytäkirjan tulkinnasta sekä ratkaista pöytäkirjaan
liittyviä jäsenvaltioiden välisiä erimielisyyksiä sekä eräitä jäsenvaltioiden ja
komission välisiä riitoja.
Yhteisöpetossopimuksen valmistumisen jälkeen on hyväksytty Euroopan
unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan nojalla 27 päivänä syyskuuta
1996 tehdyn Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista
koskevaan yleissopimukseen liittyvä pöytäkirja (EYVL C 313, 23.10.1996,
jäljempänä korruptiopöytäkirja). Yhteisöpetossopimusta ja
korruptiopöytäkirjaa koskee lisäksi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen
K.3 artiklan perusteella tehty pöytäkirja, joka koskee Euroopan yhteisöjen
taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen tulkintaa
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamilla ennakkoratkaisuilla (EYVL
151/2 20.5.1997, jäljempänä ennakkoratkaisupöytäkirja). Kaikki
jäsenvaltiot ovat liittyneet yhteisöpetossopimukseen sekä korruptio- ja
ennakkoratkaisupöytäkirjaan. Suomi on liittynyt yhteisöpetossopimukseen
ja mainittuihin pöytäkirjoihin 18 päivänä joulukuuta 1998. Ne tulivat
kansainvälisesti voimaan 17 päivänä lokakuuta 2002.
Suomen voimassa oleva lainsäädäntö vastaa pääosin toisessa pöytäkirjassa
asetettuja velvoitteita. Pöytäkirjan määräykset rahanpesun
kriminalisoimisesta sekä oikeushenkilön rangaistusvastuusta kuitenkin
edellyttävät tehtäväksi eräitä tarkennuksia rikoslakiin. Pöytäkirjan
edellyttämiä lainmuutoksia ovat muun ohella oikeushenkilön
rangaistusvastuun ulottaminen yhteisöpetoksina pidettäviin veropetoksiin ja
eräiden rahanpesurikosten säätäminen jo yritysasteella rangaistaviksi.
Toisen pöytäkirjan edellyttämät lainsäädäntömuutokset sisältyvät edellä
mainittuihin, toukokuussa 2001 voimaantulleeseen lakiin rikoslain 9 ja 37
luvun muuttamisesta sekä talousrikossäännösten muuttamista koskevaan
hallituksen esitykseen. Esityksessä ehdotettujen lainmuutosten tultua
voimaan Suomen lainsäädäntö vastaisi kaikilta osin toisessa pöytäkirjassa
asetettuja velvoitteita.
3. Asian valmistelu
Esitys on valmisteltu virkatyönä oikeusministeriössä.
Toisen pöytäkirjan valmisteluvaiheessa valtioneuvosto on lähettänyt
eduskunnalle pöytäkirjasta selvityksen E 60/1996 vp sekä kirjelmän U
67/1996 vp. Lakivaliokunta on antanut pöytäkirjasta lausunnon 11/1996 vp.
4. Esityksen taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset
Esityksellä ei ole organisatorisia vaikutuksia. Toisen pöytäkirjan
voimaantulo tulee osaltaan tehostamaan Euroopan yhteisöjen taloudellisiin
etuihin kohdistuvien rikosten torjuntaa ja helpottamaan rikoshyötyjen
jäljittämistä. Pöytäkirjan mahdolliset taloudelliset vaikutukset eivät
kuitenkaan ole täsmällisesti arvioitavissa.
5. Riippuvuus muista esityksistä
Edellä selostetun mukaisesti ehdotukset pöytäkirjan edellyttämiksi
tarkistuksiksi rikoslakiin sisältyvät pääosin talousrikossäännösten
muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen. Pöytäkirjan voimaantulon
edellytyksenä on, että lainsäädäntö on mainitussa esityksessä ehdotetun
mukaisesti saatettu sopusointuun pöytäkirjan määräysten kanssa.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1. Pöytäkirjan sisältö ja suhde Suomen lainsäädäntöön
1 artikla. Määritelmät. Artikla sisältää määritelmäluettelon. Artiklassa
selitetään, mitä pöytäkirjassa tarkoitetaan yleissopimuksella, petoksella,
lahjuksen ottamisella ja antamisella, oikeushenkilöllä ja rahanpesulla.
Yleissopimuksella tarkoitetaan yhteisöpetossopimusta (a alakohta),
petoksella yhteisöpetossopimuksen 1 artiklassa tarkoitettua tekoa (b
alakohta), lahjuksen ottamisella ja antamisella korruptiopöytäkirjan 2
artiklassa tarkoitettua tekoa (c alakohta) ja oikeushenkilöllä muodostumaa,
jolla jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaan on oikeushenkilön
asema, lukuun ottamatta julkista valtaa käyttäviä julkisyhteisöjä ja
julkisoikeudellisia kansainvälisiä järjestöjä, jotka on suljettu soveltamisalan
ulkopuolelle (d alakohta). Rahanpesulla puolestaan tarkoitetaan
rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä 10
päivänä kesäkuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/308/ETY (EYVL
L 166, 28.6.1991, jäljempänä rahanpesudirektiivi) 1 artiklan kolmannessa
luetelmakohdassa määriteltyjä tekoja, jotka liittyvät petoksella ainakin
törkeissä tapauksissa ja lahjuksen antamisella tai ottamisella saatuun
hyötyyn (e kohta).
2 artikla. Rahanpesu. Artikla velvoittaa jäsenvaltiot kriminalisoimaan 1
artiklan e alakohdan määritelmän mukaisen rahanpesun. Rahanpesun
kriminalisointi tulee siten ulottaa ainakin törkeillä
yhteisöpetossopimuksessa tarkoitetuilla petoksilla ja ensimmäisessä
pöytäkirjassa tarkoitetuilla lahjuksen antamisella ja ottamisella tarkoitettuun
hyötyyn. Tekotapoina rahanpesudirektiivin 1 artiklan kolmannessa
luetelmakohdassa, johon pöytäkirjan 1 artiklan e alakohdassa viitataan,
luetellaan varojen muuntaminen ja siirtäminen tietoisena siitä, että ne on
saatu rikollisesta toiminnasta tai tällaiseen toimintaan osallistuen,
tarkoituksin salata tai peittää niiden laiton alkuperä tai avustaa tällaisen
toiminnan harjoittamiseen osallistuvaa hänen toimintansa oikeudellisilta
seuraamuksilta välttymiseksi (ensimmäinen alakohta). Toisen alakohdan
mukaan rahanpesulla tarkoitetaan varojen todellisen luonteen, alkuperän,
sijainnin, hallinnan, liikkeiden taikka niiden todellisen omistajan tai niitä
koskevien oikeuksien salaamista tai peittelyä tietoisena siitä, että kyseiset
varat on saatu rikollisesta toiminnasta tai tällaiseen toimintaan osallistuen.
Edelleen kolmannessa alakohdassa tekotapoina mainitaan varojen
hankkiminen, omistaminen tai käyttäminen, kun henkilö on tietoinen niiden
vastaanottohetkellä siitä, että ne on saatu rikollisesta toiminnasta tai
tällaiseen toimintaan osallistuen. Rahanpesuksi määritellään myös
osallistuminen kolmessa edellä olevassa kohdassa tarkoitettuihin toimiin tai
yhteenliittyminen niitä varten taikka niitä koskeva yritys, avunanto, yllytys,
suosiminen tai neuvominen.
Suomessa voimassa olevat säännökset rahanpesun kriminalisoimisesta
sisältyvät rikoslain 32 lukuun (769/1990). Luvun 1 §:n 2 momentin säännös
rahanpesun tunnusmerkistöstä on soveltamisalaltaan yleinen siinä
merkityksessä, että tunnusmerkistöä ei ole rajattu tiettyihin esirikoksiin.
Siten säännös ulottuu pidemmälle kuin mitä 2 artiklassa edellytetään.
Momentin 1 kohdan mukaan 1 momentissa rangaistavaksi säädetystä
kätkemisrikoksesta tuomitaan se, joka ottaa vastaan, muuntaa, luovuttaa tai
siirtää sellaisia varoja tai muuta omaisuutta, jonka tietää olevan rikoksella
hankittua tai sen tilalle tullutta, peittääkseen tai häivyttääkseen sen
laittoman alkuperän taikka avustaakseen rikoksentekijää välttämään
rikoksen oikeudelliset seuraamukset. Momentin 2 kohdan mukaan
rangaistavaa on myös peittää tai häivyttää 1 kohdassa tarkoitetun
omaisuuden todellinen luonne, alkuperä, sijainti tai siihen kohdistuvat
määräämistoimet tai oikeudet.
Rikoslain 32 luvun 2 §:ssä on säädetty rangaistavaksi törkeä kätkemisrikos
ja 3 §:ssä ammattimainen kätkemisrikos. Rahanpesuun soveltuu lisäksi 5
§:n säännös kätkemisrikkomuksesta.
Pöytäkirja edellyttää rahanpesusäännösten tarkistamista eräiltä osin.
Tarkistukset on tehty aikaisemmin mainitussa talousrikossäännösten
muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä. Siinä rahanpesurikoksille
esitetään säädettäviksi itsenäiset tunnusmerkistöt rikoslain 32 lukuun. Niin
kuin edellä on todettu, pöytäkirjaan ei sisälly rajausta siitä, että törkeällä
petoksella tai lahjusrikoksilla saatuihin varoihin ryhtymisen rangaistavuus
edellyttäisi rahojen alkuperän peittämis- tai häivyttämistarkoitusta. Kuten
nykyisinkin, talousrikossäännösten muuttamista koskevassa hallituksen
esityksessä ehdotettu rahanpesua koskeva säännös kattaa muun ohella
rikoksella hankittujen varojen peittämisen ja häivyttämisen. Esityksessä
rahanpesusäännöksen tulkitaan riittävän laajalti kriminalisoivan menettelyn,
joka pöytäkirjassa edellytetään rangaistavaksi. Tätä tulkintaa ei tässä
esityksessä ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi muuttaa.
Rahanpesun yritys ehdotetaan talousrikosäännösten muuttamista
koskevassa hallituksen esityksessä säädettäväksi rangaistavaksi toisen
pöytäkirjan velvoitteiden täyttämiseksi, kuten myös salahanke törkeän
rahanpesun tekemiseksi, joka ulotettaisiin pöytäkirjan edellyttämiin
tapauksiin. Muutosten voidaan katsoa tältä osin täyttävän pöytäkirjan
asettamat velvoitteet, minkä vuoksi myöskään tässä esityksessä ei ole
tarpeen esittää pidemmälle meneviä muutosehdotuksia.
3 artikla. Oikeushenkilöiden vastuu. Artikla sisältää määräykset
oikeushenkilöiden vastuusta. Sen mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava
tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että oikeushenkilöt voidaan
saattaa vastuuseen petoksesta, lahjuksen antamisesta ja rahanpesusta, jotka
oikeushenkilön hyväksi on tehnyt johtavassa asemassa oleva henkilö, jonka
johtava asema oikeushenkilössä perustuu valtaan edustaa oikeushenkilöä,
tehdä päätöksiä oikeushenkilön puolesta tai harjoittaa valvontaa
oikeushenkilössä. Oikeushenkilön vastuu tulee lisäksi ulottaa
osallistumiseen petokseen, lahjuksen antamiseen tai rahanpesuun
avunantajana tai yllyttäjänä sekä petoksen yritykseen.
Artiklan 2 kohdassa asetetaan velvoite saattaa oikeushenkilö vastuuseen
myös tapauksessa, jossa 1 kohdassa tarkoitettu rikos on johtunut
puutteellisesta valvonnasta oikeushenkilössä.
Artiklan 3 kohdassa todetaan, että artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu
oikeushenkilön vastuu ei estä nostamasta syytettä asianomaisissa rikoksissa
tekijöinä, yllyttäjinä tai avunantajina toimineita luonnollisia henkilöitä
vastaan.
Säännökset oikeushenkilön rangaistusvastuusta sisältyvät rikoslain 9
lukuun. Oikeushenkilö voidaan tuomita yhteisösakkoon, jonka alin
rahamäärä nykyisin on 850 ja ylin 850 000 euroa. Oikeushenkilön
rangaistusvastuusäännökset olisi 3 artiklan johdosta ulotettava nykyisessä 9
luvun 2 §:ssä säädettyjen edellytysten lisäksi koskemaan tilanteita, joissa
oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä on ollut osallinen
rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen. Tätä koskeva lainmuutos sisältyi
aikaisemmin mainittuun, euron suojaamista koskevan puitepäätöksen
voimaansaattamisen yhteydessä annettuun lakiin 9 ja 37 luvun
muuttamisesta. Muutoksen jälkeen oikeushenkilö on voitu tuomita
yhteisösakkoon myös, jos oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa
käyttävä on ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen.
Lisäksi toinen pöytäkirja edellyttää, että oikeushenkilön
rangaistusvastuusäännökset ulotetaan yhteisöpetoksina pidettäviin
verorikoksiin. Talousrikossäännösten muuttamista koskevassa hallituksen
esityksessä ehdotetaan oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottamista
verorikoksina rangaistaviin yhteisöpetoksiin siinä laajuudessa kuin toinen
pöytäkirja velvoittaa muuttamalla rikoslain 29 luvun 10 §:ää.
Oikeushenkilön rangaistusvastuu ulottuisi siten sellaiseen veropetokseen ja
törkeään veropetokseen, joka kohdistuu luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa
tarkoitettuun veroon.
4 artikla. Oikeushenkilöihin kohdistuvat seuraamukset. Artiklassa
määrätään oikeushenkilöihin kohdistettavista seuraamuksista. Artiklan 1
kohdan mukaan kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen
varmistamiseksi, että 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastuulliseksi todetulle
oikeushenkilölle voidaan langettaa tehokkaita, suhteellisia ja vakuuttavia
seuraamuksia, joihin kuuluu rikosoikeudellisia tai muita sakkoja.
Seuraamuksiin voi myös kuulua muita seuraamuksia, kuten oikeuden
menettäminen julkisista varoista myönnettyjen etuisuuksien tai tuen
saamiseen, väliaikainen tai pysyvä kielto harjoittaa liiketoimintaa,
oikeudelliseen valvontaan asettaminen tai oikeudellinen määräys lopettaa
toiminta.
Artikla ei edellytä lainsäädännön muuttamista, koska Suomessa
oikeushenkilö voidaan edellä selostetun mukaisesti tuomita rikoslain 9
luvun 1 §:n mukaan rikosoikeudelliseen rangaistukseen, yhteisösakkoon.
Talousrikossäännösten muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä
oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan muutettavaksi siten, että
yhteisösakkoon tuomitseminen muutettaisiin pakolliseksi, mutta
pakollisuutta kuitenkin pehmentäisivät riittävät säännökset toimenpiteistä
luopumisesta. Tämän muutoksen tultua voimaan Suomen lainsäädäntö
ulottuisi pidemmälle kuin mitä toisessa pöytäkirjassa edellytetään.
5 artikla. Menetetyksi tuomitseminen. Artikla sisältää menetetyksi
tuomitsemista koskevia määräyksiä. Artikla edellyttää, että kukin
jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet mahdollistaakseen petoksen,
lahjuksen antamisen tai ottamisen ja rahanpesun tekovälineiden sekä
hyödyn tai mainitun hyödyn arvoa vastaavien varojen takavarikon ja, sen
rajoittamatta vilpittömässä mielessä toimineiden sivullisten oikeuksia,
menetetyksi tuomitsemisen tai haltuunoton. Jäsenvaltio käsittelee
takavarikoituja tai menetetyksi tuomittuja tekovälineitä, hyötyä tai muita
varoja kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.
Pakkokeinolain (450/1987) 4 luvun 1 §:n mukaan omaisuuden
takavarikoiminen on aina mahdollista, kun voidaan olettaa, että omaisuus
on viety joltakulta rikoksella tai että tuomioistuin julistaa sen menetetyksi.
Menettämisseuraamus voidaan turvata jo siinä vaiheessa, kun jotakuta
todennäköisin syin epäillään rikoksesta. Tällöin hänen omaisuuttaan
voidaan pakkokeinolain 3 luvun 1 §:n mukaan panna hukkaamiskieltoon tai
vakuustakavarikkoon. Turvaamistoimenpiteet ovat mahdollisia sekä
rikoshyödyn että rikoksentekovälineen menettämisseuraamuksen
yhteydessä. Suomen lainsäädäntö täyttää näin ollen 5 artiklan edellytykset.
Esitutkintalain ja pakkokeinolain sekä eräiden näihin liittyvien lakien
muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 52/2002 vp)
ehdotetaan useita muutoksia esitutkinta- ja pakkokeinolakiin. Muutokset
muun ohella velvoittaisivat nykyistä laajemmin mahdollistamaan rikoksella
viedyn omaisuuden palauttamisen asianomistajalle ja
menettämisseuraamuksen täytäntöönpanemisen.
Menettämisseuraamuksia koskeva uusi rikoslain 10 luku (875/2001) on
tullut voimaan vuoden 2002 alusta. Luvun 2 §:n 1 momentin säännös
rikoksen hyödyn menetetyksi tuomitsemisesta koskee kaikkia rikoksia.
Hyödyn menettämistä ei ole sidottu tiettyyn omaisuusesineeseen, vaan
menetetyksi tuomitaan nettohyödyn suuruuden osoittava markkamäärä.
Voimassa olevat säännökset hyödyn menettämisestä vastaavat toisessa
pöytäkirjassa asetettuja vaatimuksia.
Menetetyksi tuomitseminen ja haltuunotto eivät 5 artiklan mukaan saisi
rajoittaa vilpittömässä mielessä toimineiden sivullisten oikeuksia. Lausuma
vilpittömän mielen suojasta on avoin ja jättää vilpittömän mielen sisällön
pitkälti kansallisen lainsäädännön varaan. Kysymys vilpittömän mielen
suojasta liittyy ennen kaikkea rikoksentekovälineen konfiskoimiseen.
Rikoslain 10 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan rikoksentekovälinettä tai
rikoksella tuotettua, valmistettua tai aikaansaatua taikka rikoksen kohteena
ollutta esinettä tai omaisuutta, joka kokonaan tai osaksi kuuluu muulle kuin
rikoksentekijälle, rikokseen osalliselle tai sille, jonka puolesta tai
suostumuksin rikos on tehty, ei tuomita menetetyksi. Esine tai omaisuus
voidaan kuitenkin tuomita menetetyksi siltä, jolle se on rikoksen tekemisen
jälkeen siirretty, jos hän on sen vastaanottaessaan tiennyt esineen tai
omaisuuden liittymisestä rikokseen tai hänellä on ollut perusteltu syy sitä
epäillä taikka jos hän on saanut sen lahjana tai muuten vastikkeetta. Lisäksi
luvun 11 §:n 3 momentissa säädetään erityisesti niiden henkilöiden suojasta,
joilla on kiinnitys taikka pantti- tai pidätysoikeus edellä tarkoitettuun
konfiskoitavaan esineeseen tai muuhun omaisuuteen. Suomen lainsäädäntö
täyttää 5 artiklan mukaiset vaatimukset vilpittömän mielen suojasta.
Rikoslain 10 luvun 3 §:ssä säädetään harkinnanvaraisesta laajennetusta
hyödyn menettämisestä. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan omaisuus
voidaan kokonaan tai osaksi tuomita valtiolle menetetyksi siltä, jonka
todetaan syyllistyneen rikokseen, josta voidaan tuomita vähintään neljä
vuotta vankeutta, jos rikos on luonteeltaan sellainen, että se voi tuottaa
huomattavaa taloudellista hyötyä ja jos on syytä olettaa omaisuuden olevan
kokonaan tai osaksi peräisin rikollisesta toiminnasta, jota ei ole pidettävä
vähäisenä. Törkeän veropetoksen sekä törkeän avustuspetoksen
enimmäisrangaistukseksi on säädetty neljä vuotta vankeutta. Törkeän
rahanpesun enimmäisrangaistukseksi esitetään talousrikossäännösten
muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä kuutta vuotta vankeutta.
Laajennettu hyödyn menettäminen tulisi kyseeseen näiden rikosten osalta
pykälässä mainittujen muiden edellytysten täyttyessä. Tämän lisäksi
laajennettu hyödyn menettäminen on ulotettu tällä hetkellä
kätkemisrikoksena rangaistavaan rahanpesuun, vaikka siitä säädetty
enimmäisrangaistus on alempi kuin neljä vuotta vankeutta. Kun
talousrikossäännösten muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä
rahanpesurikoksille ehdotetaan säädettäviksi itsenäiset tunnusmerkistöt,
ehdotetaan laajennetun hyödyn menettämisen ulottamista myös ehdotettuun
rahanpesurikoksen perustunnusmerkistöön. Laajennetun hyödyn
menettämisen suhteen Suomen lainsäädäntö ulottuisi näin pöytäkirjan
edellyttämiä vaatimuksia pidemmälle.
6 artikla. Vero- ja tullirikokset. Artiklassa määrätään kansainvälisen
rikosoikeusavun antamisesta vero- ja tullirikoksiin liittyen. Artiklan mukaan
jäsenvaltio ei voi kieltäytyä petos-, lahjuksen antamis-, ottamis- tai
rahanpesurikoksiin liittyvän oikeusavun antamisesta vain siitä syystä, että
teko koskee vero- tai tullirikosta tai sitä pidetään vero- tai tullirikoksena.
Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain (4/1994) 12 ja 13
§:ssä on lueteltu perusteet, jotka johtavat tai voivat johtaa vieraan valtion
tekemän oikeusapupyynnön epäämiseen. Kieltäytymisperusteena ei ole
mainittu sitä, että oikeusapupyynnön perusteena on tulli- tai verorikos.
Suomen lainsäädäntö täyttää siten pöytäkirjan 6 artiklan vaatimukset.
7 artikla. Yhteistyö Euroopan yhteisöjen komission kanssa. Artikla asettaa
velvoitteita jäsenvaltioiden ja komission väliselle yhteistyölle. Artiklan 1
kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot ja komissio tekevät
keskinäistä yhteistyötä petosten, lahjusten antamisen ja ottamisen sekä
rahanpesun torjunnassa. Artiklan 1 kohdan toinen alakohta velvoittaa
komission antamaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille tässä
tarkoituksessa sellaista teknistä ja toiminnallista apua, jota ne saattavat
tarvita tutkimustensa yhteen sovittamiseksi.
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset
voivat vaihtaa tietoja komission kanssa tosiasioiden selvittämisen
helpottamiseksi ja petosten, lahjuksen antamisen ja ottamisen sekä
rahanpesun vastaisen tehokkaan toiminnan varmistamiseksi. Komission ja
toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tulee ottaa huomioon kussakin
yksittäistapauksessa tutkintasalaisuuden ja tietosuojan vaatimukset.
Komissiolle tietoja toimittaessaan jäsenvaltio voi tässä tarkoituksessa
asettaa tietojen käyttämistä koskevia erityisehtoja komissiolle tai toiselle
jäsenvaltiolle, jolle kyseinen tieto voidaan välittää.
Artiklaa koskee myös toiseen pöytäkirjaan liitetty komission julistus, jonka
mukaan komissio hyväksyy tehtävät, jotka sille on artiklassa uskottu.
Artiklan 1 kohdan mukaisen yhteistyövelvoitteen tarkoituksena on ennen
kaikkea mahdollistaa yhteyksien luominen komission ja eri jäsenvaltioiden
tutkintaviranomaisten välillä. Säännös ei luo suoranaisia velvoitteita
jäsenvaltioille. Pöytäkirjan selitysmuistiossa yhteistyön muotoina
mainintaan esimerkiksi viranomaisten väliset suorat yhteydenotot ja
kokoukset. Kohta ei vaadi Suomessa lainsäädäntömuutoksia. Myöskään 2
kohdan määräys tietojen vaihtamisesta rikostutkintavaiheessa ei edellytä
lainsäädännön muuttamista. Poliisilain (493/1995) 53 §:n säännös
mahdollistaa esitutkinnan aikana rikosten selvittämiseen liittyvien tietojen
vaihtamisen Suomen esitutkintaviranomaisten ja muiden maiden
viranomaisten ja myös EU:n toimielinten välillä.
8 artikla. Komission vastuu tietosuojasta. Artikla velvoittaa komission
varmistamaan, että se noudattaa 7 artiklan 2 kohdan nojalla tapahtuvassa
tietojenvaihdossa henkilötietojen käsittelyssä suojelun tasoa, joka vastaa
yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta
liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetussa Euroopan parlamentin
ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY (jäljempänä tietosuojadirektiivi)
määriteltyä suojelun tasoa.
9 artikla. Tietosuojasääntöjen julkaiseminen. Artiklan mukaan 8 artiklan
mukaisia velvoitteita koskevat säännöt julkaistaan Euroopan yhteisöjen
virallisessa lehdessä.
10 artikla. Tietojen luovutus muihin jäsenvaltioihin ja kolmansiin maihin.
Artikla sisältää määräyksiä tietojen edelleen luovuttamisesta. Artiklan 1
kohdan mukaan niillä edellytyksillä, joihin 7 artiklan 2 kohdassa viitataan,
komissio voi 7 artiklan mukaisia tehtäviään täyttäessään luovuttaa
jäsenvaltioilta saamiaan henkilötietoja mille tahansa muulle jäsenvaltiolle.
Komissio ilmoittaa tiedot antaneelle jäsenvaltiolle tällaisesta aikomuksesta.
Artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi samoin edellytyksin luovuttaa
jäsenvaltiolta saamiaan henkilötietoja 7 artiklan mukaisia tehtäviä
täyttäessään mille tahansa kolmannelle maalle edellyttäen, että jäsenvaltio,
joka on antanut tiedot, on antanut suostumuksensa siihen.
11 artikla. Valvontaviranomainen. Artikla koskee tietosuojan valvontaa.
Artiklan mukaan viranomainen, joka on määrätty tai perustettu
harjoittamaan sellaisten henkilötietojen riippumatonta tietosuojavalvontaa,
joita komissio pitää hallussaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen
mukaisten tehtäviensä nojalla, on toimivaltainen harjoittamaan samaa
valvontaa komission tämän pöytäkirjan nojalla hallussaan pitämien
henkilötietojen suhteen.
Artikloissa 8—11 asetetaan velvoitteita tai myönnetään oikeuksia vain
Euroopan yhteisöjen komissiolle ja EU:n tietosuojaa valvovalle
viranomaiselle, eikä niistä aiheudu tarvetta kansallisen lainsäädännön
sisällön muuttamiseen.
12 artikla. Suhde yleissopimukseen. Artikla sisältää määräykset pöytäkirjan
suhteesta yleissopimukseen eli yhteisöpetossopimukseen. Artiklan 1 kohdan
mukaan yhteisöpetossopimuksen 3, 5 ja 6 kohdan määräyksiä sovelletaan
myös tämän pöytäkirjan 2 artiklassa tarkoitettuihin tekoihin.
Yhteisöpetossopimuksen eräiden määräysten hyväksymistä koskevassa
hallituksen esityksessä (HE 45/1998 vp) jo todettiin, etteivät sopimuksen 3
artiklan määräykset yritysjohtajien vastuusta aiheuta muutoksia Suomen
lakiin. Sama koskee 5 ja 6 artiklaa, eikä se, että 3, 5 ja 6 artiklaa sovelletaan
toisen pöytäkirjan 12 artiklan mukaan myös rahanpesuun, myöskään
aiheuta tarvetta muuttaa lakia.
Myös 12 artiklan 2 kohdan mukaan eräitä yhteisöpetossopimuksen
määräyksiä sovelletaan myös toiseen pöytäkirjaan. Sovellettavaksi tulee
ensinnäkin ensimmäisen luetelmakohdan mukaan 4 artikla siten, että sen
2 kohdassa tarkoitetut julistukset koskevat myös toista pöytäkirjaa, ellei
pöytäkirjan 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta annettaessa toisin
ilmoiteta. Suomi ei ole antanut 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua julistusta,
joten ensimmäisellä luetelmakohdalla ei ole Suomen kannalta merkitystä.
Artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan mukaan toiseen pöytäkirjaan
sovelletaan 7 artiklaa siten, että "ne bis in idem" -periaatetta sovelletaan
myös oikeushenkilöihin, ja siten, että yleissopimuksen 7 artiklan 2 kohdassa
tarkoitetut julistukset koskevat myös toista pöytäkirjaa, ellei pöytäkirjan
16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta annettaessa toisin ilmoiteta.
Toisessa valtiossa annetun tuomion ne bis in idem -kielto perustuu rikoslain
1 luvun 13 §:n (626/1996) 1 momentin säännökseen ulkomaisen tuomion
vaikutuksesta syytteen nostamisen esteenä Suomessa. Lisäksi kielto on
voimassa yleisenä oikeusperiaatteena. Kun oikeushenkilölle tuomittu
seuraamus Suomessa on rikosoikeudellinen rangaistus, on selvää, että kielto
koskee myös oikeushenkilöiden tuomitsemista. Näin ollen Suomen oikeus
täyttää toisen luetelmakohdan vaatimukset tältä osin. Ei myöskään ole
perusteita sille, että toisessa pöytäkirjassa tarkoitetut rikokset jätettäisiin
yhteisöpetossopimuksen hyväksymisen yhteydessä tehdyn julistuksen
ulkopuolelle. Julistuksessa mahdollistetaan se, että syyte voidaan
ulkomaisesta tuomiosta riippumatta valtakunnansyyttäjän
syytemääräyksellä määrätä nostettavaksi Suomessa tietyin edellytyksin
silloin, kun rikoksella on läheinen liittymäkohta Suomeen. Suomella ei siten
ole syytä "ilmoittaa toisin" luetelmakohdan lopussa tarkoitetulla tavalla.
Toiseen pöytäkirjaan sovelletaan 12 artiklan 2 kohdan kolmannen ja
neljännen luetelmakohdan mukaan myös yhteisöpetossopimuksen 9 ja 10
artiklaa. Sopimuksen 9 artiklassa todetaan, etteivät sopimuksen määräykset
estä jäsenvaltioita hyväksymästä laajempia velvoitteita kuin sopimus
edellyttää. Artiklalla ei ole itsenäistä merkitystä, koska laajempien
velvoitteiden hyväksyminen olisi ilman sitäkin mahdollista. Sopimuksen 10
artiklaan viittaaminen merkitsee sitä, että jäsenvaltioiden on toimitettava
komissiolle toisen pöytäkirjan valtionsisäistä voimaansaattamista
merkitsevät tekstit. Artikla sisältää lisäksi määräyksen, jonka mukaan
jäsenvaltiot päättävät myöhemmin siitä, mitä tietoja toiseen pöytäkirjaan
liittyen vaihdetaan jäsenvaltioiden kesken ja niiden ja komission välillä.
13 artikla. Yhteisöjen tuomioistuin. Artikla koskee yhteisöjen
tuomioistuimen toimivaltaa. Toimivallasta on myös yleiset määräykset 1
päivänä toukokuuta 1999 voimaan tulleen Euroopan unionista tehdyn
sopimuksen (jäljempänä Amsterdamin sopimus) 35 artiklassa. Sopimuksen
35 artiklaa sovelletaan kuitenkin vasta sopimuksen voimaantulon jälkeen
tehtyihin yleissopimuksiin, joten toiseen pöytäkirjaan sovelletaan
pöytäkirjan 13 artiklaa.
Yhteisöjen tuomioistuimelle annetaan 13 artiklassa toimivalta ratkaista
jäsenvaltioiden riitoja toisen pöytäkirjan tulkinnasta ja soveltamisesta, jos
niihin ei ole neuvostossa löydetty ratkaisua (1 kohta). Tuomioistuin saa
myös toimivallan ratkaista jäsenvaltioiden ja komission välisiä riitoja, jotka
koskevat 2 artiklan soveltamista suhteessa 1 artiklan e alakohtaan
(rahanpesu) sekä 7, 8 ja 10 artiklan sekä 12 artiklan 2 kohdan neljännen
luetelmakohdan soveltamista, jollei niihin ole neuvotteluilla löydetty
ratkaisua (2 kohta). Artiklan 2 kohtaa koskee myös toiseen pöytäkirjaan
liitetty julistus, jonka mukaan kohdan viittausta pöytäkirjan 7 artiklaan
(yhteistyö Euroopan yhteisöjen komission kanssa) sovelletaan ainoastaan
komission ja jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön, eikä sillä rajoiteta
jäsenvaltioiden harkintavaltaa niiden antaessa tietoja rikostutkintojen
yhteydessä.
Artiklan 3 kohdassa annetaan yhteisöjen tuomioistuimelle sama toimivalta
antaa ennakkoratkaisuja toisen pöytäkirjan tulkinnasta kuin sillä jo on
yhteisöpetossopimuksen ja sen ensimmäisen pöytäkirjan tulkinnasta.
Mainittu toimivalta yhteisöjen tuomioistuimelle on myönnetty aikaisemmin
mainitussa ennakkoratkaisupöytäkirjassa. Kun ennakkoratkaisupöytäkirja
hyväksyttiin, Suomi antoi julistuksen, jonka mukaan jokainen suomalainen
tuomioistuin voi pyytää pöytäkirjassa tarkoitettua ennakkoratkaisua. Tätä
periaatetta on syytä noudattaa myös toista pöytäkirjaa koskevien
ennakkoratkaisujen pyytämisessä. Näin ollen Suomella ei ole syytä tehdä
ennakkoratkaisupöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä annetusta
julistuksesta poikkeavaa ilmoitusta, mihin toisen pöytäkirjan 13 artiklan 3
kohdan lopussa annetaan mahdollisuus.
Artikla yhteisöjen tuomioistuimen toimivallasta ei vaadi lainsäädännön
muuttamista Suomessa.
14 artikla. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu. Määräykset
sopimussuhteen ulkopuolisesta vastuusta koskevat vain yhteisöjen
vahingonkorvausvelvollisuutta, eikä niillä ole merkitystä Suomen
lainsäädännön kannalta.
15 artikla. Tuomioistuinvalvonta. Yhteisöjen tuomioistuimelle annetaan 15
artiklassa toimivalta tutkia luonnollisten tai oikeushenkilöiden kanteita
komissiota vastaan silloin, kun komission väitetään rikkoneen
tietosuojamääräyksiä. Artiklalla ei ole merkitystä Suomen lainsäädännön
kannalta.
16—19 artikla. Voimaantulo, uusien jäsenvaltioiden liittyminen, varaumat,
tallettaja. Artiklat sisältävät tavanomaiset määräykset pöytäkirjan
voimaantulosta, uusien jäsenvaltioiden liittymisestä ja pöytäkirjan
tallettajasta.
Jäsenvaltioille annetaan 18 artiklassa rajoitettu mahdollisuus tehdä toiseen
pöytäkirjaan varaumia. Artiklan mukaan sallittua on viideksi vuodeksi
tehtävän, kerran uusittavissa olevan varauman tekeminen, jolla lahjuksen
antamisesta tai ottamisesta saatavaan hyötyyn liittyvän rahanpesun
säätäminen rangaistavaksi voidaan rajoittaa lahjuksen antamisen tai
ottamisen törkeisiin tekomuotoihin. Lisäksi Itävallalle on myönnetty viiden
vuoden siirtymäaika saattaa oikeushenkilön vastuuta koskevat
lainsäädäntövelvoitteet voimaan.
Suomella ei ole tarvetta varaumien tekemiseen.
2. Lakiehdotuksen perustelut
1 §. Pykälä sisältää säännöksen siitä, että pöytäkirjan lainsäädännön alaan
kuuluvat määräykset olisivat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on
niihin sitoutunut. Suomen tarkoituksena ei ole tehdä pöytäkirjan 18
artiklassa sallittua varaumaa eikä muitakaan varaumia.
2 §. Pykälä sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen, jonka mukaan
lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella.
3. Voimaantulo
Toinen pöytäkirja tulee voimaan yhdeksänkymmenen päivän kuluttua siitä,
kun viimeinen pöytäkirjaan liittynyt jäsenvaltio on antanut Euroopan
unionin neuvoston pääsihteerille ilmoituksen pöytäkirjan
voimaansaattamisesta. Edellytyksenä on, että yhteisöpetossopimus on tullut
voimaan mainittuun ajankohtaan mennessä. Kuten aikaisemmin on todettu,
yhteisöpetossopimus sekä siihen liittyvät ennakkoratkaisupöytäkirja ja
korruptiopöytäkirja tulivat kansainvälisesti voimaan 17 päivänä lokakuuta
2002.
Laki pöytäkirjan voimaansaattamisesta on tarkoitus määrätä tulevaksi
voimaan myöhemmin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti
pöytäkirjan kanssa. Voimaantulon edellytyksenä olisi lisäksi se, että
aikaisemmin selostetut, pöytäkirjan edellyttämät tarkistukset rikoslain
rahanpesua koskeviin säännöksiin on eduskunnassa hyväksytty.
4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa
sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät
lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan
perustuslakivaliokunnan mukaan tämä perustuslaissa tarkoitettu
eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan
lainsäädännön alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset.
Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on
perustuslakivaliokunnan kannan mukaan luettava lainsäädännön alaan, 1)
jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden
käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön
oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta
asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka 4) jos määräyksen
tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa
vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan
mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden
mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa
vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL
11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp, PeVL 31/2001 vp ja PeVL 38/2001 vp).
Perustuslain 8 § sisältää laillisuusperiaatteen tärkeimmät ainesosat, joihin
kuuluu vaatimus, jonka mukaan rikoksina rangaistavat teot on määriteltävä
laissa. Tämä merkitsee sitä, että sellainen kansainvälinen velvoite, jolla
Suomi sitoutuu kriminalisoimaan jonkin teon tai joitakin tekoja, kuuluu
lainsäädännön alaan. Perustuslakivaliokunta on katsonut perustuslaista
seuraavan myös sen, että Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta on
säädettävä lailla (PeVL 4/1998 vp). Näin ollen pöytäkirjan 2—4 artiklan
sisältämät velvoitteet rahanpesun kriminalisoimisesta ja oikeushenkilön
rangaistusvastuusta sekä oikeushenkilölle säädettävistä seuraamuksista
kuuluvat lainsäädännön alaan. Niin ikään lainsäädännön alaan kuuluvat
toisen pöytäkirjan 12 artiklassa olevat viittaussäännökset
yhteisöpetossopimuksen määräyksiin rikosoikeudellisesta toimivallasta (4
artikla) ja ne bis in idem -kiellosta (7 artikla).
Julkisen vallan käytön kannalta merkityksellisiä ovat pöytäkirjan
määräykset menetetyksi tuomitsemisesta (5 artikla) ja vero- ja tullirikoksiin
liittyvästä oikeusavusta (6 artikla). Oikeusapua koskevan
sopimusmääräyksen voidaan katsoa luovan Suomen viranomaisille
perusteen, jonka nojalla niiden on annettava ulkomaan viranomaiselle apua
pöytäkirjan päämäärän saavuttamiseksi (ks. PeVL 2/1980 vp). Koska
julkisen vallan käyttämisen edellytyksistä on säädettävä lain tasolla, näiden
pöytäkirjan määräysten on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan.
Vastaavasti lainsäädännön alaan on katsottava kuuluvan myös toisen
pöytäkirjan 12 artiklan viittaukset yhteisöpetossopimuksen määräyksiin
rikosoikeudellisesta yhteistyöstä ja rikoksen johdosta tapahtuvasta
luovuttamisesta ja syyttämisestä (5 ja 6 artikla).
Pöytäkirjan 7—10 artikla sisältää määräyksiä tietosuojasta, joissa muun
ohella viitataan henkilötietodirektiiviin. Artikla 10 mahdollistaa tietojen
luovuttamisen muihin jäsenvaltioihin ja kolmansiin valtioihin määrätyin
edellytyksin. Perustuslain 10 §:n 1 momentin toisen virkkeen mukaan
henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Tällaiset
henkilötietojen luovuttamiseen liittyvät sopimusmääräykset kuuluvat
asiasisällöltään lainsäädännön alaan.
5. Säätämisjärjestys
Toisen pöytäkirjan 13 artiklan 1 ja 2 kohdassa yhteisöjen tuomioistuimelle
annetaan toimivalta ratkaista jäsenvaltioiden välisiä riitoja pöytäkirjan
tulkinnasta ja soveltamisesta sekä eräitä jäsenvaltioiden ja komission välisiä
riitoja. Lisäksi artiklan 3 kohdassa myönnetään yhteisöjen tuomioistuimelle
toimivalta antaa ennakkoratkaisuja pöytäkirjan tulkinnasta
ennakkoratkaisupöytäkirjassa määritellyin edellytyksin.
Perustuslakivaliokunta katsoi Euroopan poliisiviraston perustamisesta
tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä antamassaan lausunnossa (PeVL
28/1997 vp), että Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle myönnetty
toimivalta ratkaista yleissopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta johtuvia
erimielisyyksiä ei ole ristiriidassa tuomioistuinten riippumattomuuden tai
muiden perustuslain säännöstöjen kanssa. Myös Amsterdamin sopimuksen
hyväksymistä koskevasta hallituksen esityksestä (HE 245/1997 vp)
antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta katsoi, että sopimukseen
perustuvat toimivaltajärjestelyt jäsenvaltioiden sekä niiden ja komission
välisten riitojen ratkaisemisessa eivät vaikuta lakiehdotusten
käsittelyjärjestykseen (PeVL 10/1998 vp). Niin kuin aikaisemmin on
selostettu, yhteisöjen toimivallasta on yleiset määräykset Amsterdamin
sopimuksessa, joita sovelletaan sen voimaantulon jälkeen tehtyihin
yleissopimuksiin.
Toisen pöytäkirjan 13 artiklan 3 kohdassa yhteisöjen tuomioistuimelle
annetaan sama toimivalta antaa ennakkoratkaisuja toisen pöytäkirjan
tulkinnasta kuin sillä on jo yhteisöpetosopimuksen ja sen ensimmäisen
pöytäkirjan tulkinnasta ennakkoratkaisupöytäkirjan mukaan. Suomi antoi
ennakkoratkaisupöytäkirjan hyväksyessään julistuksen, jonka mukaan
jokainen suomalainen tuomioistuin voi pyytää pöytäkirjassa tarkoitettua
ennakkoratkaisua. Tätä periaatetta on aikaisemmin selostetun mukaisesti
tarkoitus noudattaa myös toista pöytäkirjaa koskevien ennakkoratkaisujen
pyytämisessä. Laki ennakkoratkaisupöytäkirjan voimaansaattamisesta on
säädetty tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta on
katsonut, että kansallisten tuomioistuinten omaan harkintavaltaan jätetty
menettelytapavalinta ennakkoratkaisun pyytämisestä yhteisöjen
tuomioistuimelta on sopusoinnussa perustuslakiin pohjautuvan
tuomioistuinten riippumattomuusperiaatteen kanssa (PeVL 28/1997 vp ja
PeVL 10/1998 vp). Siten myöskään toisen pöytäkirjan
ennakkoratkaisutoimivaltaa koskeva määräys ei edellytä
perustuslainsäätämisjärjestystä.
Voimaansaattamislaki voidaan edellä esitetyin perustein säätää tavallisessa
lainsäätämisjärjestyksessä.
Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,
että Eduskunta hyväksyisi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3
artiklan perusteella tehdyn Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen
suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan.
Koska kysymyksessä oleva pöytäkirja sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat
lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi
seuraava lakiehdotus:
Lakiehdotus
Laki
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan
yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan lainsäädännön alaan
kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 Euroopan unionista tehdyn
sopimuksen K.3 artiklan perusteella Euroopan yhteisöjen taloudellisten
etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan
lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina
kuin Suomi on niihin sitoutunut.
2 §
Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.
—————
Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2002
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Sopimustekstit
NEUVOSTON SÄÄDÖS,
annettu 19 päivänä kesäkuuta 1997,
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan
yleissopimukseen liittyvästä toisen pöytäkirjan tekemisestä
(97/C 221/02)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen
K.3 artiklan 2 kohdan c alakohdan,
sekä katsoo, että
unionin tavoitteiden toteuttamiseksi jäsenvaltiot pitävät Euroopan
yhteisöjen taloudellisia etuja vahingoittavan rikollisuuden torjuntaa yhteistä
etua koskevana asiana, joka kuuluu sopimuksen VI osastossa määrätyn
yhteistyön alaan,
neuvosto on ensimmäisenä sopimustoimenpiteenä tehnyt 26 päivänä
heinäkuuta 1995 antamallaan säädöksellä (1) yhteisöjen taloudellisten
etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen, jolla pyritään erityisesti
torjumaan näihin taloudellisiin etuihin kohdistuvia petoksia,
neuvosto on 27 päivänä syyskuuta 1996 antamallaan säädöksellä (2)
toisessa vaiheessa laatinut yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan, jolla
pyritään erityisesti torjumaan sellaista lahjontaa, jossa on osallisina
kansallisia tai yhteisöjen virkamiehiä ja joka vahingoittaa tai on omiaan
vahingoittamaan Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja, on tarpeen
edelleen täydentää tätä yleissopimusta toisella pöytäkirjalla, jossa
käsitellään erityisesti oikeushenkilöiden vastuuta, takavarikointia,
rahanpesua sekä jäsenvaltioiden ja komission välistä yhteistyötä Euroopan
yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamiseksi ja näihin asioihin liittyvien
henkilötietojen suojaamiseksi,
____________________
(1) EYVL N:o C 316, 27.11.1995, s. 48.
(2) EYVL N:o C 313, 23.10.1996, s. 1.
PÄÄTTÄÄ, että toinen pöytäkirja, jonka teksti on tämän liitteenä ja jonka
Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajat ovat tänään
allekirjoittaneet, katsotaan tehdyksi,
SUOSITTAA jäsenvaltioille tämän pöytäkirjan hyväksymistä niiden
valtiosääntöjen asettamien vaatimusten mukaisesti.
Tehty Luxemburgissa 19 päivänä kesäkuuta 1997.
Neuvoston puolesta
M. DE BOER
Puheenjohtaja
—————
LIITE
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehty
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan
yleissopimukseen liittyvä
TOINEN PÖYTÄKIRJA
Tämän pöytäkirjan KORKEAT SOPIMUSPUOLET, jotka ovat Euroopan
unionin jäsenvaltioita ja jotka
VIITTAAVAT 19 päivänä kesäkuuta 1997 annettuun Euroopan unionin
neuvoston säädökseen,
HALUAVAT pitää huolen siitä, että niiden rikoslain säädöksillä edistetään
tehokkaasti Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista,
TUNNUSTAVAT Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta
26 päivänä heinäkuuta 1995 tehdyn yleissopimuksen merkityksen
yhteisöjen tuloihin ja menoihin kohdistuvien petosten torjunnassa,
TUNNUSTAVAT mainittuun yleissopimukseen liittyvän, 27 päivänä
syyskuuta 1996 tehdyn pöytäkirjan merkityksen sellaisen lahjonnan
torjunnassa, joka vahingoittaa tai on omiaan vahingoittamaan Euroopan
yhteisöjen taloudellisia etuja,
OVAT TIETOISIA siitä, että oikeushenkilön lukuun tehdyt teot ja teot,
joihin liittyy rahanpesu, saattavat vahingoittaa tai uhata Euroopan
yhteisöjen taloudellisia etuja,
OVAT VAKUUTTUNEITA tarpeesta mukauttaa jäsenvaltioiden
kansallista lainsäädäntöä tarvittaessa niin, että niissä säädetään, että
oikeushenkilöt voidaan asettaa vastuuseen silloin kun niiden lukuun on
tehty petos, annettu lahjus tai harjoitettu rahanpesua, mikä vahingoittaa tai
on omiaan vahingoittamaan Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja,
OVAT VAKUUTTUNEITA siitä, että jäsenvaltioiden kansallista
lainsäädäntöä on mukautettava siten, että säädetään tarvittaessa
rangaistavaksi teoksi petoksella tai lahjonnalla saatuun hyötyyn kohdistuva
rahanpesu, joka vahingoittaa tai on omiaan vahingoittamaan Euroopan
yhteisöjen taloudellisia etuja, sekä säädetään mahdolliseksi tällaisella
petoksella tai lahjonnalla saadun hyödyn tuomitseminen menetetyksi,
OVAT VAKUUTTUNEITA siitä, että jäsenvaltioiden kansallista
lainsäädäntöä on mukautettava tarvittaessa, jotta estetään keskinäisestä
avunannosta kieltäytyminen pelkästään siksi, että tähän pöytäkirjaan
kuuluvat rikokset koskevat vero- tai tullirikoksia tai niitä pidetään
sellaisina,
TOTEAVAT, että Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta
26 päivänä heinäkuuta 1995 tehdyssä yleissopimuksessa määrätään jo
jäsenvaltioiden välisestä yhteistyöstä, mutta että on tarpeen säätää myös
jäsenvaltioiden ja komission välisestä yhteistyöstä, jotta varmistetaan
Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja vahingoittavien tai mahdollisesti
vahingoittavien petosten, lahjuksen antamisen tai ottamisen ja niihin
liittyvän rahanpesun vastainen tehokas toiminta, mukaanlukien
tietojenvaihto jäsenvaltioiden ja komission välillä, sanotun rajoittamatta
yhteisöoikeuden mukaisia velvoitteita.
KATSOVAT, että tietojenvaihdon edistämiseksi ja helpottamiseksi on
tarpeellista varmistaa riittävä henkilötietojen suoja,
KATSOVAT, ettei tietojen vaihto saisi olla käynnissä olevien tutkimusten
esteenä, minkä vuoksi on huolehdittava tutkintasalaisuuden suojaamisesta,
KATSOVAT että on laadittava asianmukaiset määräykset Euroopan
yhteisöjen tuomioistuimen toimivallasta,
KATSOVAT lopuksi, että tiettyihin tässä pöytäkirjassa tarkoitettuihin
tekoihin olisi voitava soveltaa Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen
suojaamisesta 26 päivänä heinäkuuta 1995 tehdyn yleissopimuksen asiaa
koskevia määräyksiä,
OVAT SOPINEET SEURAAVISTA MÄÄRÄYKSISTÄ:
1 artikla
Määritelmät
Tässä pöytäkirjassa tarkoitetaan:
a) 'yleissopimuksella' Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan
nojalla 26 päivänä heinäkuuta 1995 tehtyä yleissopimusta yhteisöjen
taloudellisten etujen suojaamisesta (1);
b) 'petoksella' yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitettua tekoa,
c) — 'lahjuksen ottamisella' Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3
artiklan nojalla 27 päivänä syyskuuta 1996 tehdyn Euroopan yhteisöjen
taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän
pöytäkirjan 2 artiklassa tarkoitettua tekoa (2) ja
— 'lahjuksen antamisella' mainitun pöytäkirjan 3 artiklassa tarkoitettua
tekoa,
d) 'oikeushenkilöllä' mitä tahansa muodostumaa, jolla on oikeushenkilön
asema sovellettavan kansallisten lainsäädännön mukaan, lukuun ottamatta
valtioita tai muita julkisia elimiä niiden käyttäessä julkiseen valtaan liittyviä
oikeuksiaan sekä julkisoikeudellisia kansainvälisiä järjestöjä.
e) 'rahanpesulla' rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen
estämisestä 10 päivänä kesäkuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin
91/308/ETY (3), 1 artiklan kolmannessa luetelmakohdassa määriteltyjä
tekoja, jotka liittyvät petoksella ainakin törkeissä tapauksissa ja lahjuksen
antamisella tai ottamisella saatuun hyötyyn.
2 artikla
Rahanpesu
Kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet saattaakseen rahanpesun
rangaistavaksi teoksi.
3 artikla
Oikeushenkilöiden vastuu
1. Kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi,
että oikeushenkilöt voidaan saattaa vastuuseen petoksesta, lahjuksen
antamisesta ja rahanpesusta, jotka on oikeushenkilön hyväksi tehnyt joko
yksin tai oikeushenkilön toimielimen osana toimien henkilö, jonka johtava
asema oikeushenkilössä perustuu
_______________
(1) EYVL N:o C 316, 27.11.1995, s. 49.
(2) EYVL N:o C 313, 23.10.1996, s. 2.
(3) EYVL N:o L 166, 28.6.1991, s. 77
— valtaan edustaa oikeushenkilöä, tai
— valtaan tehdä päätöksiä oikeushenkilön puolesta, tai
— valtuuksiin harjoittaa valvontaa oikeushenkilössä,
sekä osallistumisesta tällaiseen petokseen, lahjuksen antamiseen tai
rahanpesuun avunantajana tai yllyttäjänä tai tällaisen petoksen yrittämisestä.
2. 1 kohdassa tarkoitettujen tapausten lisäksi kukin jäsenvaltio toteuttaa
tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että oikeushenkilö voidaan
saattaa vastuuseen, jos 1 kohdassa tarkoitetun henkilön harjoittaman
ohjauksen tai valvonnan puutteellisuus on mahdollistanut oikeushenkilön
alaisena toimivan henkilön kyseisen oikeushenkilön hyväksi tekemän
petoksen, lahjuksen antamisen tai rahanpesun.
3. 1 ja 2 kohdan mukainen oikeushenkilön vastuu ei estä
rikosoikeudenkäyntiä sellaisia luonnollisia henkilöitä vastaan, jotka ovat
tekijöitä, yllyttäjiä tai avunantajia petoksessa, lahjuksen antamisessa tai
rahanpesussa.
4 artikla
Oikeushenkilöihin kohdistuvat seuraamukset
1. Kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi,
että 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastuulliseksi todetulle oikeushenkilölle
voidaan langettaa tehokkaita, suhteellisia ja vakuuttavia seuraamuksia,
joihin kuuluu rikosoikeudellisia tai muita sakkoja ja joihin voi kuulua muita
seuraamuksia, kuten
a) oikeuden menettäminen julkisista varoista myönnettyjen etuuksien tai
tuen saamiseen,
b) väliaikainen tai pysyvä kielto harjoittaa liiketoimintaa,
c) oikeudelliseen valvontaan asettaminen,
d) oikeudellinen määräys lopettaa toiminta.
2. Kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi,
että 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti vastuulliseksi todettua oikeushenkilöä
voidaan rangaista tehokkailla, suhteellisilla ja vakuuttavilla
rangaistusseuraamuksilla tai toimenpiteillä.
5 artikla
Menetetyksi tuomitseminen
Kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet mahdollistaakseen
petoksen, lahjuksen antamisen tai ottamisen ja rahanpesun tekovälineiden
sekä hyödyn tai mainitun hyödyn arvoa vastaavien varojen takavarikon ja,
sen rajoittamatta vilpittömässä mielessä toimineiden sivullisten oikeuksia,
menetetyksi tuomitsemisen tai haltuunoton. Jäsenvaltio käsittelee
takavarikoituja tai menetetyksi tuomittuja tekovälineitä, hyötyä tai muita
varoja kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.
6 artikla
Vero- ja tullirikokset
Jäsenvaltio ei voi kieltäytyä petos-, lahjuksen antamis- ja ottamis- sekä
rahanpesurikoksiin liittyvän keskinäisen oikeusavun antamisesta vain siitä
syystä, että teko koskee vero- tai tullirikosta tai sitä pidetään vero- tai
tullirikoksena.
7 artikla
Yhteistyö Euroopan yhteisöjen komission kanssa
1. Jäsenvaltiot ja komissio tekevät keskinäistä yhteistyötä petosten,
lahjusten antamisen ja ottamisen sekä rahanpesun torjunnassa.
Tässä tarkoituksessa komissio antaa toimivaltaisille kansallisille
virnaomaisille sellaista teknistä ja toiminnallista apua, jota ne saattavat
tarvita tutkimustensa yhteensovittamiseksi.
2. Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat vaihtaa tietoja
komission kanssa tosiasioiden selvittämisen helpottamiseksi ja petosten,
lahjuksen antamisen ja ottamisen sekä rahanpesun vastaisen tehokkaan
toiminnan varmistamiseksi. Komissio ja toimivaltaiset kansalliset
viranomaiset ottavat huomioon kussakin yksittäistapauksessa
tutkintasalaisuuden ja tietosuojan vaatimukset. Komissiolle tietoja
toimittaessaan jäsenvaltio voi tässä tarkoituksessa asettaa tietojen
käyttämistä koskevia erityisehtoja komissiolle tai toiselle jäsenvaltiolle,
jolle kyseinen tieto voidaan välittää.
8 artikla
Komission vastuu tietosuojasta
Komissio varmistaa, että 7 artiklan 2 kohdan nojalla tapahtuvassa
tietojenvaihdossa se noudattaa henkilötietojen käsittelyssä suojelun tasoa,
joka vastaa yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden
tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetussa
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY määriteltyä
suojelun tasoa (1).
9 artikla
Tietosuojasääntöjen julkaiseminen
8 artiklan mukaisia velvoitteita koskevat säännöt julkaistaan Euroopan
yhteisöjen virallisessa lehdessä.
10 artikla
Tietojen luovutus muihin jäsenvaltioihin ja kolmansiin maihin
1. Niillä edellytyksillä, joihin 7 artiklan 2 kohdassa viitataan, komissio voi 7
artiklan mukaisia tehtäviään täyttäessään luovuttaa jäsenvaltioilta saamiaan
henkilötietoja mille tahansa muulle jäsenvaltiolle. Komissio ilmoittaa tiedot
antaneelle jäsenvaltiolle tällaisesta aikomuksestaan.
2. Komissio voi samoin edellytyksin luovuttaa jäsenvaltiolta saamiaan
henkilötietoja 7 artiklan mukaisia tehtäviä täyttäessään mille tahansa
kolmannelle maalle edellyttäen, että jäsenvaltio, joka on antanut tiedot, on
antanut suostumuksensa siihen.
11 artikla
Valvontaviranomainen
Viranomainen, joka on määrätty tai perustettu harjoittamaan sellaisten
henkilötietojen riippumatonta tietosuojavalvontaa, joita komissio pitää
hallussaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisten tehtäviensä
nojalla, on toimivaltainen harjoittamaan samaa valvontaa komission tämän
pöytäkirjan nojalla hallussaan pitämien henkilötietojen suhteen.
12 artikla
Suhde yleissopimukseen
1. Yleissopimuksen 3, 5 ja 6 artiklan määräyksiä sovelletaan myös tämän
pöytäkirjan 2 artiklassa tarkoitettuihin tekoihin.
2. Seuraavia yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan myös tähän
pöytäkirjaan:
— 4 artiklaa siten, että sen 2 kohdassa tarkoitetut julistukset koskevat myös
tätä pöytäkirjaa, ellei tämän pöytäkirjan 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua
ilmoitusta annettaessa toisin ilmoiteta,
— 7 artikla siten, että "ne bis in idem" –periaatetta sovelletaan myös
oikeushenkilöihin, ja siten, että yleissopimuksen 7 artiklan 2 kohdassa
tarkoitetut julistukset koskevat myös tätä pöytäkirjaa, ellei tämän
pöytäkirjan 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta annettaessa toisin
ilmoiteta,
— 9 artiklaa,
— 10 artiklaa.
____________
(1) EYVL N:o L 281, 23.11.1995, s. 31
13 artikla
Yhteisöjen tuomioistuin
1. Tämän pöytäkirjan tulkintaa ja soveltamista koskevat jäsenvaltioiden
väliset riidat on ratkaisun löytämiseksi ensi vaiheessa tutkittava neuvostossa
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osastossa määrättyä menettelyä
noudattaen.
Jollei ratkaisuun ole päästy kuuden kuukauden kuluessa, jokin riidan
osapuolista voi saattaa asian yhteisöjen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
2. Kaikki yhden tai useamman jäsenvaltion ja komission väliset riidat, jotka
koskevat tämän pöytäkirjan 2 artiklan soveltamista suhteessa 1 artiklan e
alakohtaan sekä 7, 8 ja 10 artiklan ja 12 artiklan 2 kohdan neljännen
luetelmakohdan soveltamista ja joita ei ole voitu sopia neuvotteluilla,
voidaan saattaa yhteisöjen tuomioistuimen ratkaistaviksi kuuden kuukauden
kuluttua siitä, kun jompikumpi riidan osapuolista on ilmoittanut toiselle
osapuolelle riidan olemassaolosta.
3. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan nojalla 29 päivänä
marraskuuta 1996 tehtyä pöytäkirjaa (1), joka koskee Euroopan yhteisöjen
tuomioistuimen ennakkoratkaisuin antamaa tulkintaa Euroopan yhteisöjen
taloudellisten etujen suojaamisesta tehdystä yleissopimuksesta, sovelletaan
tähän pöytäkirjaan siten, että jäsenvaltion tuon pöytäkirjan 2 artiklan nojalla
antama julistus koskee myös tätä pöytäkirjaa, ellei kyseinen jäsenvaltio
tämän pöytäkirjan 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta antaessaan
toisin ilmoita.
14 artikla
Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu
Tätä pöytäkirjaa sovellettaessa yhteisön sopimussuhteen ulkopuolinen
vastuu määräytyy Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 215 artiklan
toisen kappaleen mukaan. Saman sopimuksen 178 artiklaa sovelletaan.
15 artikla
Tuomioistuinvalvonta
1. Yhteisön tuomioistuin on toimivaltainen kanteissa, jotka luonnollinen tai
oikeushenkilö on nostanut sellaista komission päätöstä vastaan, joka on
osoitettu mainitulle henkilölle tai joka koskee tätä henkilöä välittömästi ja
henkilökohtaisesti, 8 artiklan tai minkä tahansa sen nojalla annetun säännön
rikkomisen taikka toimivaltuuksien väärinkäytön perusteella.
2. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 168 a artiklan 1 ja 2 kohtaa,
173 artiklan viidettä kappaletta, 174 artiklan ensimmäistä kappaletta, 176
artiklan ensimmäistä ja toista kappaletta sekä 185 ja 186 artiklaa samoin
kuin Euroopan yhteisön tuomioistuimen perussääntöä sovelletaan
soveltuvin osin.
16 artikla
Voimaantulo
1. Jäsenvaltioiden on hyväksyttävä tämä pöytäkirja valtiosääntöjen
vaatimusten mukaisesti.
2. Jäsenvaltiot ilmoittavat Euroopan unionin neuvoston pääsihteerille tämän
pöytäkirjan hyväksymisen edellyttämien valtiosääntönsä mukaisten
menettelyjen loppuunsaattamisesta.
3. Tämä pöytäkirja tulee voimaan yhdeksänkymmenen päivän kuluttua siitä,
kun niistä valtioista, jotka ovat Euroopan unionin jäseniä neuvoston
antaessa pöytäkirjan tekemistä koskevan säädöksen, viimeinenkin on
antanut 2 kohdan mukaisen ilmoituksen. Jos yleissopimus ei kuitenkaan ole
tullut voimaan tuohon päivään mennessä, pöytäkirja tulee voimaan samana
päivänä kuin yleissopimus.
4. Edellä olevan 7 artiklan 2 kohdan soveltaminen kuitenkin keskeytetään,
jos ja siksi
_______________
(1) EYVL N:o C 151, 20.5.1997, s. 1.
ajaksi kun asianomainen Euroopan yhteisöjen toimielin ei ole täyttänyt 9
artiklan mukaista velvoitettaan julkaista tietosuojasäännöt tai 11 artiklassa
olevia valvontaviranomaisia koskevia ehtoja ei ole täytetty.
17 artikla
Uusien jäsenvaltioiden liittyminen
1. Tähän pöytäkirjaan voi liittyä jokainen valtio, josta tulee Euroopan
unionin jäsen.
2. Tämän pöytäkirjan teksti, joka on laadittu unioniin liittyvän valtion
kielellä Euroopan unionin neuvostossa, on todistusvoimainen.
3. Liittymisasiakirjat talletetaan tallettajan huostaan.
4. Tämä pöytäkirja tulee voimaan jokaisen siihen liittyneen valtion osalta
yhdeksänkymmenen päivän kuluttua siitä päivästä, jona valtio on tallettanut
liittymiskirjansa, tai tämän pöytäkirjan voimaantulopäivänä, jos pöytäkirja
ei ole vielä tullut voimaan kyseisen yhdeksänkymmenen päivän määräajan
päättyessä.
18 artikla
Varaumat
1. Jokainen jäsenvaltio voi varata itselleen oikeuden saattaa lahjuksen
antamisesta tai ottamisesta saatavaan hyötyyn liittyvän rahanpesun
rangaistavaksi teoksi vain törkeissä lahjuksen antamis- tai
ottamistapauksissa. Tällaisen varauman tekevä jäsenvaltio ilmoittaa tästä
tallettajalle antamalla tiedot varauman laajuudesta tehdessään 16 artiklan 2
kohdassa tarkoitetun ilmoituksen. Tällainen varauma on voimassa viisi
vuotta mainitun ilmoituksen tekemisestä. Varauma voidaan uusia kerran
toisen viiden vuoden jakson ajaksi.
2. Itävallan tasavalta voi tehdessään 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun
ilmoituksen todeta, etteivät 3 ja 4 artikla velvoita sitä. Tällainen lausuma
lakkaa olemasta voimassa viiden vuoden kuluttua tällä säädöksellä tehdyn
pöytäkirjan hyväksymispäivästä.
3. Näiden lisäksi ainoastaan 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja toisessa
luetelmakohdassa määrätyt varaumat sallitaan.
19 artikla
Tallettaja
1. Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri on tämän pöytäkirjan tallettaja.
2. Tallettaja julkaisee Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä pöytäkirjan
hyväksymiset ja siihen liittymiset, julistukset ja varaumat samoin kuin
kaikki tätä pöytäkirjaa koskevat ilmoitukset.
YHTEINEN LAUSUMA 13 ARTIKLAN 2 KOHDASTA
Jäsenvaltiot ilmoittavat, että 13 artiklan 2 kohdan viittausta pöytäkirjan 7
artiklaan sovelletaan ainoastaan komission ja jäsenvaltioiden väliseen
yhteistyöhön, eikä sillä rajoiteta jäsenvaltioiden harkintavaltaa niiden
antaessa tietoja rikostutkintojen yhteydessä.
—————
KOMISSION JULISTUS 7 ARTIKLASTA
Komissio hyväksyy tehtävät, jotka sille on uskottu yhteisöjen taloudellisten
etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan
7 artiklassa.
—————
16
1....1..1. 16
1....1..2.
