Siirry eduskunnan kotisivulle svenska

ASIAKIRJA HE 191/2002 vp


Hallituksen esitys Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen 
suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan 
hyväksymisestä sekä laiksi mainitun pöytäkirjan lainsäädännön alaan 
kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi ja Euroopan unionin jäsenvaltiot 
allekirjoittivat Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 Euroopan unionista 
tehdyn sopimuksen K.3 artiklan (nykyinen 30 artikla) perusteella Euroopan 
yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen 
liittyvän toisen pöytäkirjan. Toinen pöytäkirja kuuluu osana Euroopan 
unionin oikeus- ja sisäasioiden yhteistyön alalla hyväksyttyihin hankkeisiin, 
joiden tarkoituksena on suojella Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja.
Pöytäkirjassa on määräyksiä yhteisöjen taloudellisiin etuihin kohdistuviin 
petoksiin ja lahjusrikoksiin liittyvästä rahanpesusta, oikeushenkilön 
vastuusta, hyödyn ja rikoksentekovälineiden konfiskoimisesta, 
oikeudellisesta yhteistyöstä ja tietosuojasta. Toisessa pöytäkirjassa annetaan 
myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle pöytäkirjaan liittyvien riitojen 
ratkaisu- ja ennakkopäätösten antamistoimivaltaa.
Suomen nykyinen lainsäädäntö vastaa suurelta osin toisessa pöytäkirjassa 
asetettuja velvoitteita. Lainsäädännön saattaminen asiasisällöltään 
sopusointuun pöytäkirjan kanssa kuitenkin edellyttää eräitä tarkistuksia 
tehtäväksi oikeushenkilön rangaistusvastuuta ja rahanpesua koskeviin 
rikoslain säännöksiin. Pöytäkirjan edellyttämät lainsäädäntömuutokset 
sisältyvät pääosin eräiden rikoslain talousrikossäännösten ja eräiden niihin 
liittyvien lakien muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen. Esitys on 
annettu eduskunnan käsiteltäväksi keväällä 2002. Oikeushenkilön 
rangaistusvastuuta koskevat tarkistukset on tietyin osin toteutettu myös 
rikoslain 9 ja 37 luvun muuttamisesta annetussa laissa, joka tuli voimaan 
toukokuussa 2001. Muutokset liittyivät rahanväärennöksen estämiseksi 
annettavan suojan vahvistamista rikosoikeudellisten ja muiden 
seuraamusten avulla euron käyttöönoton yhteydessä koskevan 
puitepäätöksen voimaansaattamiseen.
Esitys sisältää ehdotuksen toisen pöytäkirjan hyväksymiseksi ja 
voimaansaattamiseksi. Voimaansaattaminen ehdotetaan tehtäväksi 
blankettimuotoisella lailla. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan asetuksella 
säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti toisen pöytäkirjan kanssa. 
Pöytäkirja ei vielä ole tullut kansainvälisesti voimaan.
—————



SISÄLLYSLUETTELO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ	1
SISÄLLYSLUETTELO	2
YLEISPERUSTELUT	3
1.	Johdanto	3
2.	Nykytila	3
3.	Asian valmistelu	4
4.	Esityksen taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset	4
5.	Riippuvuus muista esityksistä	4
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT	5
1.	Pöytäkirjan sisältö ja suhde Suomen lainsäädäntöön	5
2.	Lakiehdotuksen perustelut	10
3.	Voimaantulo	11
4.	Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus	11
5.	Säätämisjärjestys	12
LAKIEHDOTUS	13
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan 
yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan lainsäädännön alaan 
kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta	13
SOPIMUSTEKSTIT	14
NEUVOSTON SÄÄDÖS,	14
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan 
yleissopimukseen liittyvästä toisen pöytäkirjan tekemisestä	14
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehty 
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan 
yleissopimukseen liittyvä	16
TOINEN PÖYTÄKIRJA	16






YLEISPERUSTELUT


1.	Johdanto
Euroopan unionin neuvosto hyväksyi ja Euroopan unionin jäsenvaltiot 
allekirjoittivat Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 Euroopan unionista 
tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella Euroopan yhteisöjen 
taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän 
toisen pöytäkirjan (EYVL N:o C 221, 19.7.1997, jäljempänä toinen 
pöytäkirja). Toinen pöytäkirja on osa Euroopan unionin oikeus- ja 
sisäasioiden yhteistyön alalla hyväksyttyjä säädöksiä, joiden tarkoituksena 
on suojella Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja.
Esityksessä ehdotetaan pöytäkirjan hyväksymistä ja voimaansaattamista. 
Voimaansaattaminen ehdotetaan tehtäväksi blankettimuotoisella lailla.
Suomen lainsäädännön saattaminen asiasisällöltään sopusointuun 
pöytäkirjassa asetettujen velvoitteiden kanssa edellyttää rikoslain (39/1889) 
muuttamista eräiltä osin. Vaadittavat muutokset sisältyvät pääosin rikoslain 
eräiden talousrikossäännösten ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamista 
koskevaan hallituksen esitykseen (HE 53/2002 vp, jäljempänä 
talousrikossäännösten muuttamista koskeva hallituksen esitys). 
Oikeushenkilön rangaistusvastuuta on tietyin osin tarkistettu myös 
Euroopan unionin neuvoston 29 päivänä toukokuuta 2000 hyväksymän, 
rahanväärennöksen estämiseksi annettavan suojan vahvistamista 
rikosoikeudellisten ja muiden seuraamusten avulla euron käyttöönoton 
yhteydessä koskevan puitepäätöksen (EYVL L 140,14.6.2000, jäljempänä 
euron suojaamista koskeva puitepäätös) aiheuttamien 
lainsäädäntövelvoitteiden toteuttamisen yhteydessä rikoslain 9 ja 37 luvun 
muuttamisesta annetussa laissa (369/2001), joka tuli voimaan toukokuussa 
2001.
Pöytäkirja tulee voimaan määrätyn ajan kuluttua siitä päivästä, jona Suomi 
on tallettanut liittymiskirjansa Euroopan unionin neuvoston pääsihteerille. 
Voimaansaattamislaki tulisi voimaan myöhemmin asetuksella määrättävänä 
ajankohtana samanaikaisesti pöytäkirjan kanssa. Pöytäkirjan kansainvälinen 
voimaantulo edellyttää, että kaikki jäsenvaltiot ovat liittyneet pöytäkirjaan. 
Tähän mennessä pöytäkirjaan on liittynyt kymmenen jäsenvaltiota.
2.	Nykytila
Toinen pöytäkirja valmisteltiin 1 päivänä marraskuuta 1993 voimaantulleen 
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (Maastrichtin sopimus) VI 
osastossa tarkoitetun oikeus- ja sisäasiain yhteistyön alalla. Pöytäkirja 
täydentää Brysselissä 26 päivänä heinäkuuta 1995 tehtyä Euroopan 
unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehtyä yleissopimusta 
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta (EYVL C 316/49, 
27.11.1995, jäljempänä yhteisöpetossopimus).
Pöytäkirja sisältää määräyksiä yhteisöpetoksiin ja lahjusrikoksiin liittyvästä 
rahanpesusta, oikeushenkilön rangaistusvastuusta ja oikeushenkilöihin 
kohdistuvista seuraamuksista, hyödyn ja rikoksentekovälineiden 
menetetyksi tuomitsemista, vero- ja tullirikoksiin liittyvästä oikeusavusta, 
yhteistyöstä Euroopan yhteisöjen komission kanssa ja tietosuojasta. Lisäksi 
pöytäkirjassa annetaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle toimivalta 
antaa ennakkoratkaisuja pöytäkirjan tulkinnasta sekä ratkaista pöytäkirjaan 
liittyviä jäsenvaltioiden välisiä erimielisyyksiä sekä eräitä jäsenvaltioiden ja 
komission välisiä riitoja.
Yhteisöpetossopimuksen valmistumisen jälkeen on hyväksytty Euroopan 
unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan nojalla 27 päivänä syyskuuta 
1996 tehdyn Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista 
koskevaan yleissopimukseen liittyvä pöytäkirja (EYVL C 313, 23.10.1996, 
jäljempänä korruptiopöytäkirja). Yhteisöpetossopimusta ja 
korruptiopöytäkirjaa koskee lisäksi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 
K.3 artiklan perusteella tehty pöytäkirja, joka koskee Euroopan yhteisöjen 
taloudellisten etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen tulkintaa 
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamilla ennakkoratkaisuilla (EYVL 
151/2 20.5.1997, jäljempänä ennakkoratkaisupöytäkirja). Kaikki 
jäsenvaltiot ovat liittyneet yhteisöpetossopimukseen sekä korruptio- ja 
ennakkoratkaisupöytäkirjaan. Suomi on liittynyt yhteisöpetossopimukseen 
ja mainittuihin pöytäkirjoihin 18 päivänä joulukuuta 1998. Ne tulivat 
kansainvälisesti voimaan 17 päivänä lokakuuta 2002.
Suomen voimassa oleva lainsäädäntö vastaa pääosin toisessa pöytäkirjassa 
asetettuja velvoitteita. Pöytäkirjan määräykset rahanpesun 
kriminalisoimisesta sekä oikeushenkilön rangaistusvastuusta kuitenkin 
edellyttävät tehtäväksi eräitä tarkennuksia rikoslakiin. Pöytäkirjan 
edellyttämiä lainmuutoksia ovat muun ohella oikeushenkilön 
rangaistusvastuun ulottaminen yhteisöpetoksina pidettäviin veropetoksiin ja 
eräiden rahanpesurikosten säätäminen jo yritysasteella rangaistaviksi.
Toisen pöytäkirjan edellyttämät lainsäädäntömuutokset sisältyvät edellä 
mainittuihin, toukokuussa 2001 voimaantulleeseen lakiin rikoslain 9 ja 37 
luvun muuttamisesta sekä talousrikossäännösten muuttamista koskevaan 
hallituksen esitykseen. Esityksessä ehdotettujen lainmuutosten tultua 
voimaan Suomen lainsäädäntö vastaisi kaikilta osin toisessa pöytäkirjassa 
asetettuja velvoitteita.
3.	Asian valmistelu
Esitys on valmisteltu virkatyönä oikeusministeriössä.
Toisen pöytäkirjan valmisteluvaiheessa valtioneuvosto on lähettänyt 
eduskunnalle pöytäkirjasta selvityksen E 60/1996 vp sekä kirjelmän U 
67/1996 vp. Lakivaliokunta on antanut pöytäkirjasta lausunnon 11/1996 vp.
4.	Esityksen taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset
Esityksellä ei ole organisatorisia vaikutuksia. Toisen pöytäkirjan 
voimaantulo tulee osaltaan tehostamaan Euroopan yhteisöjen taloudellisiin 
etuihin kohdistuvien rikosten torjuntaa ja helpottamaan rikoshyötyjen 
jäljittämistä. Pöytäkirjan mahdolliset taloudelliset vaikutukset eivät 
kuitenkaan ole täsmällisesti arvioitavissa.
5.	Riippuvuus muista esityksistä
Edellä selostetun mukaisesti ehdotukset pöytäkirjan edellyttämiksi 
tarkistuksiksi rikoslakiin sisältyvät pääosin talousrikossäännösten 
muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen. Pöytäkirjan voimaantulon 
edellytyksenä on, että lainsäädäntö on mainitussa esityksessä ehdotetun 
mukaisesti saatettu sopusointuun pöytäkirjan määräysten kanssa.


YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1.	Pöytäkirjan sisältö ja suhde Suomen lainsäädäntöön
1 artikla. Määritelmät. Artikla sisältää määritelmäluettelon. Artiklassa 
selitetään, mitä pöytäkirjassa tarkoitetaan yleissopimuksella, petoksella, 
lahjuksen ottamisella ja antamisella, oikeushenkilöllä ja rahanpesulla. 
Yleissopimuksella tarkoitetaan yhteisöpetossopimusta (a alakohta), 
petoksella yhteisöpetossopimuksen 1 artiklassa tarkoitettua tekoa (b 
alakohta), lahjuksen ottamisella ja antamisella korruptiopöytäkirjan 2 
artiklassa tarkoitettua tekoa (c alakohta) ja oikeushenkilöllä muodostumaa, 
jolla jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaan on oikeushenkilön 
asema, lukuun ottamatta julkista valtaa käyttäviä julkisyhteisöjä ja 
julkisoikeudellisia kansainvälisiä järjestöjä, jotka on suljettu soveltamisalan 
ulkopuolelle (d alakohta). Rahanpesulla puolestaan tarkoitetaan 
rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä 10 
päivänä kesäkuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/308/ETY (EYVL 
L 166, 28.6.1991, jäljempänä rahanpesudirektiivi) 1 artiklan kolmannessa 
luetelmakohdassa määriteltyjä tekoja, jotka liittyvät petoksella ainakin 
törkeissä tapauksissa ja lahjuksen antamisella tai ottamisella saatuun 
hyötyyn (e kohta).
2 artikla. Rahanpesu. Artikla velvoittaa jäsenvaltiot kriminalisoimaan 1 
artiklan e alakohdan määritelmän mukaisen rahanpesun. Rahanpesun 
kriminalisointi tulee siten ulottaa ainakin törkeillä 
yhteisöpetossopimuksessa tarkoitetuilla petoksilla ja ensimmäisessä 
pöytäkirjassa tarkoitetuilla lahjuksen antamisella ja ottamisella tarkoitettuun 
hyötyyn. Tekotapoina rahanpesudirektiivin 1 artiklan kolmannessa 
luetelmakohdassa, johon pöytäkirjan 1 artiklan e alakohdassa viitataan, 
luetellaan varojen muuntaminen ja siirtäminen tietoisena siitä, että ne on 
saatu rikollisesta toiminnasta tai tällaiseen toimintaan osallistuen, 
tarkoituksin salata tai peittää niiden laiton alkuperä tai avustaa tällaisen 
toiminnan harjoittamiseen osallistuvaa hänen toimintansa oikeudellisilta 
seuraamuksilta välttymiseksi (ensimmäinen alakohta). Toisen alakohdan 
mukaan rahanpesulla tarkoitetaan varojen todellisen luonteen, alkuperän, 
sijainnin, hallinnan, liikkeiden taikka niiden todellisen omistajan tai niitä 
koskevien oikeuksien salaamista tai peittelyä tietoisena siitä, että kyseiset 
varat on saatu rikollisesta toiminnasta tai tällaiseen toimintaan osallistuen. 
Edelleen kolmannessa alakohdassa tekotapoina mainitaan varojen 
hankkiminen, omistaminen tai käyttäminen, kun henkilö on tietoinen niiden 
vastaanottohetkellä siitä, että ne on saatu rikollisesta toiminnasta tai 
tällaiseen toimintaan osallistuen. Rahanpesuksi määritellään myös 
osallistuminen kolmessa edellä olevassa kohdassa tarkoitettuihin toimiin tai 
yhteenliittyminen niitä varten taikka niitä koskeva yritys, avunanto, yllytys, 
suosiminen tai neuvominen.
Suomessa voimassa olevat säännökset rahanpesun kriminalisoimisesta 
sisältyvät rikoslain 32 lukuun (769/1990). Luvun 1 §:n 2 momentin säännös 
rahanpesun tunnusmerkistöstä on soveltamisalaltaan yleinen siinä 
merkityksessä, että tunnusmerkistöä ei ole rajattu tiettyihin esirikoksiin. 
Siten säännös ulottuu pidemmälle kuin mitä 2 artiklassa edellytetään. 
Momentin 1 kohdan mukaan 1 momentissa rangaistavaksi säädetystä 
kätkemisrikoksesta tuomitaan se, joka ottaa vastaan, muuntaa, luovuttaa tai 
siirtää sellaisia varoja tai muuta omaisuutta, jonka tietää olevan rikoksella 
hankittua tai sen tilalle tullutta, peittääkseen tai häivyttääkseen sen 
laittoman alkuperän taikka avustaakseen rikoksentekijää välttämään 
rikoksen oikeudelliset seuraamukset. Momentin 2 kohdan mukaan 
rangaistavaa on myös peittää tai häivyttää 1 kohdassa tarkoitetun 
omaisuuden todellinen luonne, alkuperä, sijainti tai siihen kohdistuvat 
määräämistoimet tai oikeudet.
Rikoslain 32 luvun 2 §:ssä on säädetty rangaistavaksi törkeä kätkemisrikos 
ja 3 §:ssä ammattimainen kätkemisrikos. Rahanpesuun soveltuu lisäksi 5 
§:n säännös kätkemisrikkomuksesta.
Pöytäkirja edellyttää rahanpesusäännösten tarkistamista eräiltä osin. 
Tarkistukset on tehty aikaisemmin mainitussa talousrikossäännösten 
muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä. Siinä rahanpesurikoksille 
esitetään säädettäviksi itsenäiset tunnusmerkistöt rikoslain 32 lukuun. Niin 
kuin edellä on todettu, pöytäkirjaan ei sisälly rajausta siitä, että törkeällä 
petoksella tai lahjusrikoksilla saatuihin varoihin ryhtymisen rangaistavuus 
edellyttäisi rahojen alkuperän peittämis- tai häivyttämistarkoitusta. Kuten 
nykyisinkin, talousrikossäännösten muuttamista koskevassa hallituksen 
esityksessä ehdotettu rahanpesua koskeva säännös kattaa muun ohella 
rikoksella hankittujen varojen peittämisen ja häivyttämisen. Esityksessä 
rahanpesusäännöksen tulkitaan riittävän laajalti kriminalisoivan menettelyn, 
joka pöytäkirjassa edellytetään rangaistavaksi. Tätä tulkintaa ei tässä 
esityksessä ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi muuttaa.
Rahanpesun yritys ehdotetaan talousrikosäännösten muuttamista 
koskevassa hallituksen esityksessä säädettäväksi rangaistavaksi toisen 
pöytäkirjan velvoitteiden täyttämiseksi, kuten myös salahanke törkeän 
rahanpesun tekemiseksi, joka ulotettaisiin pöytäkirjan edellyttämiin 
tapauksiin. Muutosten voidaan katsoa tältä osin täyttävän pöytäkirjan 
asettamat velvoitteet, minkä vuoksi myöskään tässä esityksessä ei ole 
tarpeen esittää pidemmälle meneviä muutosehdotuksia.
3 artikla. Oikeushenkilöiden vastuu. Artikla sisältää määräykset 
oikeushenkilöiden vastuusta. Sen mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava 
tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että oikeushenkilöt voidaan 
saattaa vastuuseen petoksesta, lahjuksen antamisesta ja rahanpesusta, jotka 
oikeushenkilön hyväksi on tehnyt johtavassa asemassa oleva henkilö, jonka 
johtava asema oikeushenkilössä perustuu valtaan edustaa oikeushenkilöä, 
tehdä päätöksiä oikeushenkilön puolesta tai harjoittaa valvontaa 
oikeushenkilössä. Oikeushenkilön vastuu tulee lisäksi ulottaa 
osallistumiseen petokseen, lahjuksen antamiseen tai rahanpesuun 
avunantajana tai yllyttäjänä sekä petoksen yritykseen.
Artiklan 2 kohdassa asetetaan velvoite saattaa oikeushenkilö vastuuseen 
myös tapauksessa, jossa 1 kohdassa tarkoitettu rikos on johtunut 
puutteellisesta valvonnasta oikeushenkilössä.
Artiklan 3 kohdassa todetaan, että artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu 
oikeushenkilön vastuu ei estä nostamasta syytettä asianomaisissa rikoksissa 
tekijöinä, yllyttäjinä tai avunantajina toimineita luonnollisia henkilöitä 
vastaan.
Säännökset oikeushenkilön rangaistusvastuusta sisältyvät rikoslain 9 
lukuun. Oikeushenkilö voidaan tuomita yhteisösakkoon, jonka alin 
rahamäärä nykyisin on 850 ja ylin 850 000 euroa. Oikeushenkilön 
rangaistusvastuusäännökset olisi 3 artiklan johdosta ulotettava nykyisessä 9 
luvun 2 §:ssä säädettyjen edellytysten lisäksi koskemaan tilanteita, joissa 
oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä on ollut osallinen 
rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen. Tätä koskeva lainmuutos sisältyi 
aikaisemmin mainittuun, euron suojaamista koskevan puitepäätöksen 
voimaansaattamisen yhteydessä annettuun lakiin 9 ja 37 luvun 
muuttamisesta. Muutoksen jälkeen oikeushenkilö on voitu tuomita 
yhteisösakkoon myös, jos oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa 
käyttävä on ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen.
Lisäksi toinen pöytäkirja edellyttää, että oikeushenkilön 
rangaistusvastuusäännökset ulotetaan yhteisöpetoksina pidettäviin 
verorikoksiin. Talousrikossäännösten muuttamista koskevassa hallituksen 
esityksessä ehdotetaan oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottamista 
verorikoksina rangaistaviin yhteisöpetoksiin siinä laajuudessa kuin toinen 
pöytäkirja velvoittaa muuttamalla rikoslain 29 luvun 10 §:ää. 
Oikeushenkilön rangaistusvastuu ulottuisi siten sellaiseen veropetokseen ja 
törkeään veropetokseen, joka kohdistuu luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa 
tarkoitettuun veroon.
4 artikla. Oikeushenkilöihin kohdistuvat seuraamukset. Artiklassa 
määrätään oikeushenkilöihin kohdistettavista seuraamuksista. Artiklan 1 
kohdan mukaan kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen 
varmistamiseksi, että 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastuulliseksi todetulle 
oikeushenkilölle voidaan langettaa tehokkaita, suhteellisia ja vakuuttavia 
seuraamuksia, joihin kuuluu rikosoikeudellisia tai muita sakkoja. 
Seuraamuksiin voi myös kuulua muita seuraamuksia, kuten oikeuden 
menettäminen julkisista varoista myönnettyjen etuisuuksien tai tuen 
saamiseen, väliaikainen tai pysyvä kielto harjoittaa liiketoimintaa, 
oikeudelliseen valvontaan asettaminen tai oikeudellinen määräys lopettaa 
toiminta.
Artikla ei edellytä lainsäädännön muuttamista, koska Suomessa 
oikeushenkilö voidaan edellä selostetun mukaisesti tuomita rikoslain 9 
luvun 1 §:n mukaan rikosoikeudelliseen rangaistukseen, yhteisösakkoon. 
Talousrikossäännösten muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä 
oikeushenkilön rangaistusvastuuta ehdotetaan muutettavaksi siten, että 
yhteisösakkoon tuomitseminen muutettaisiin pakolliseksi, mutta 
pakollisuutta kuitenkin pehmentäisivät riittävät säännökset toimenpiteistä 
luopumisesta. Tämän muutoksen tultua voimaan Suomen lainsäädäntö 
ulottuisi pidemmälle kuin mitä toisessa pöytäkirjassa edellytetään.
5 artikla. Menetetyksi tuomitseminen. Artikla sisältää menetetyksi 
tuomitsemista koskevia määräyksiä. Artikla edellyttää, että kukin 
jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet mahdollistaakseen petoksen, 
lahjuksen antamisen tai ottamisen ja rahanpesun tekovälineiden sekä 
hyödyn tai mainitun hyödyn arvoa vastaavien varojen takavarikon ja, sen 
rajoittamatta vilpittömässä mielessä toimineiden sivullisten oikeuksia, 
menetetyksi tuomitsemisen tai haltuunoton. Jäsenvaltio käsittelee 
takavarikoituja tai menetetyksi tuomittuja tekovälineitä, hyötyä tai muita 
varoja kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.
Pakkokeinolain (450/1987) 4 luvun 1 §:n mukaan omaisuuden 
takavarikoiminen on aina mahdollista, kun voidaan olettaa, että omaisuus 
on viety joltakulta rikoksella tai että tuomioistuin julistaa sen menetetyksi. 
Menettämisseuraamus voidaan turvata jo siinä vaiheessa, kun jotakuta 
todennäköisin syin epäillään rikoksesta. Tällöin hänen omaisuuttaan 
voidaan pakkokeinolain 3 luvun 1 §:n mukaan panna hukkaamiskieltoon tai 
vakuustakavarikkoon. Turvaamistoimenpiteet ovat mahdollisia sekä 
rikoshyödyn että rikoksentekovälineen menettämisseuraamuksen 
yhteydessä. Suomen lainsäädäntö täyttää näin ollen 5 artiklan edellytykset.
Esitutkintalain ja pakkokeinolain sekä eräiden näihin liittyvien lakien 
muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 52/2002 vp) 
ehdotetaan useita muutoksia esitutkinta- ja pakkokeinolakiin. Muutokset 
muun ohella velvoittaisivat nykyistä laajemmin mahdollistamaan rikoksella 
viedyn omaisuuden palauttamisen asianomistajalle ja 
menettämisseuraamuksen täytäntöönpanemisen.
Menettämisseuraamuksia koskeva uusi rikoslain 10 luku (875/2001) on 
tullut voimaan vuoden 2002 alusta. Luvun 2 §:n 1 momentin säännös 
rikoksen hyödyn menetetyksi tuomitsemisesta koskee kaikkia rikoksia. 
Hyödyn menettämistä ei ole sidottu tiettyyn omaisuusesineeseen, vaan 
menetetyksi tuomitaan nettohyödyn suuruuden osoittava markkamäärä. 
Voimassa olevat säännökset hyödyn menettämisestä vastaavat toisessa 
pöytäkirjassa asetettuja vaatimuksia.
Menetetyksi tuomitseminen ja haltuunotto eivät 5 artiklan mukaan saisi 
rajoittaa vilpittömässä mielessä toimineiden sivullisten oikeuksia. Lausuma 
vilpittömän mielen suojasta on avoin ja jättää vilpittömän mielen sisällön 
pitkälti kansallisen lainsäädännön varaan. Kysymys vilpittömän mielen 
suojasta liittyy ennen kaikkea rikoksentekovälineen konfiskoimiseen. 
Rikoslain 10 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan rikoksentekovälinettä tai 
rikoksella tuotettua, valmistettua tai aikaansaatua taikka rikoksen kohteena 
ollutta esinettä tai omaisuutta, joka kokonaan tai osaksi kuuluu muulle kuin 
rikoksentekijälle, rikokseen osalliselle tai sille, jonka puolesta tai 
suostumuksin rikos on tehty, ei tuomita menetetyksi. Esine tai omaisuus 
voidaan kuitenkin tuomita menetetyksi siltä, jolle se on rikoksen tekemisen 
jälkeen siirretty, jos hän on sen vastaanottaessaan tiennyt esineen tai 
omaisuuden liittymisestä rikokseen tai hänellä on ollut perusteltu syy sitä 
epäillä taikka jos hän on saanut sen lahjana tai muuten vastikkeetta. Lisäksi 
luvun 11 §:n 3 momentissa säädetään erityisesti niiden henkilöiden suojasta, 
joilla on kiinnitys taikka pantti- tai pidätysoikeus edellä tarkoitettuun 
konfiskoitavaan esineeseen tai muuhun omaisuuteen. Suomen lainsäädäntö 
täyttää 5 artiklan mukaiset vaatimukset vilpittömän mielen suojasta.
Rikoslain 10 luvun 3 §:ssä säädetään harkinnanvaraisesta laajennetusta 
hyödyn menettämisestä. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan omaisuus 
voidaan kokonaan tai osaksi tuomita valtiolle menetetyksi siltä, jonka 
todetaan syyllistyneen rikokseen, josta voidaan tuomita vähintään neljä 
vuotta vankeutta, jos rikos on luonteeltaan sellainen, että se voi tuottaa 
huomattavaa taloudellista hyötyä ja jos on syytä olettaa omaisuuden olevan 
kokonaan tai osaksi peräisin rikollisesta toiminnasta, jota ei ole pidettävä 
vähäisenä. Törkeän veropetoksen sekä törkeän avustuspetoksen 
enimmäisrangaistukseksi on säädetty neljä vuotta vankeutta. Törkeän 
rahanpesun enimmäisrangaistukseksi esitetään talousrikossäännösten 
muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä kuutta vuotta vankeutta. 
Laajennettu hyödyn menettäminen tulisi kyseeseen näiden rikosten osalta 
pykälässä mainittujen muiden edellytysten täyttyessä. Tämän lisäksi 
laajennettu hyödyn menettäminen on ulotettu tällä hetkellä 
kätkemisrikoksena rangaistavaan rahanpesuun, vaikka siitä säädetty 
enimmäisrangaistus on alempi kuin neljä vuotta vankeutta. Kun 
talousrikossäännösten muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä 
rahanpesurikoksille ehdotetaan säädettäviksi itsenäiset tunnusmerkistöt, 
ehdotetaan laajennetun hyödyn menettämisen ulottamista myös ehdotettuun 
rahanpesurikoksen perustunnusmerkistöön. Laajennetun hyödyn 
menettämisen suhteen Suomen lainsäädäntö ulottuisi näin pöytäkirjan 
edellyttämiä vaatimuksia pidemmälle.
6 artikla. Vero- ja tullirikokset. Artiklassa määrätään kansainvälisen 
rikosoikeusavun antamisesta vero- ja tullirikoksiin liittyen. Artiklan mukaan 
jäsenvaltio ei voi kieltäytyä petos-, lahjuksen antamis-, ottamis- tai 
rahanpesurikoksiin liittyvän oikeusavun antamisesta vain siitä syystä, että 
teko koskee vero- tai tullirikosta tai sitä pidetään vero- tai tullirikoksena.
Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain (4/1994) 12 ja 13 
§:ssä on lueteltu perusteet, jotka johtavat tai voivat johtaa vieraan valtion 
tekemän oikeusapupyynnön epäämiseen. Kieltäytymisperusteena ei ole 
mainittu sitä, että oikeusapupyynnön perusteena on tulli- tai verorikos. 
Suomen lainsäädäntö täyttää siten pöytäkirjan 6 artiklan vaatimukset.
7 artikla. Yhteistyö Euroopan yhteisöjen komission kanssa. Artikla asettaa 
velvoitteita jäsenvaltioiden ja komission väliselle yhteistyölle. Artiklan 1 
kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot ja komissio tekevät 
keskinäistä yhteistyötä petosten, lahjusten antamisen ja ottamisen sekä 
rahanpesun torjunnassa. Artiklan 1 kohdan toinen alakohta velvoittaa 
komission antamaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille tässä 
tarkoituksessa sellaista teknistä ja toiminnallista apua, jota ne saattavat 
tarvita tutkimustensa yhteen sovittamiseksi.
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset 
voivat vaihtaa tietoja komission kanssa tosiasioiden selvittämisen 
helpottamiseksi ja petosten, lahjuksen antamisen ja ottamisen sekä 
rahanpesun vastaisen tehokkaan toiminnan varmistamiseksi. Komission ja 
toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tulee ottaa huomioon kussakin 
yksittäistapauksessa tutkintasalaisuuden ja tietosuojan vaatimukset. 
Komissiolle tietoja toimittaessaan jäsenvaltio voi tässä tarkoituksessa 
asettaa tietojen käyttämistä koskevia erityisehtoja komissiolle tai toiselle 
jäsenvaltiolle, jolle kyseinen tieto voidaan välittää.
Artiklaa koskee myös toiseen pöytäkirjaan liitetty komission julistus, jonka 
mukaan komissio hyväksyy tehtävät, jotka sille on artiklassa uskottu.
Artiklan 1 kohdan mukaisen yhteistyövelvoitteen tarkoituksena on ennen 
kaikkea mahdollistaa yhteyksien luominen komission ja eri jäsenvaltioiden 
tutkintaviranomaisten välillä. Säännös ei luo suoranaisia velvoitteita 
jäsenvaltioille. Pöytäkirjan selitysmuistiossa yhteistyön muotoina 
mainintaan esimerkiksi viranomaisten väliset suorat yhteydenotot ja 
kokoukset. Kohta ei vaadi Suomessa lainsäädäntömuutoksia. Myöskään 2 
kohdan määräys tietojen vaihtamisesta rikostutkintavaiheessa ei edellytä 
lainsäädännön muuttamista. Poliisilain (493/1995) 53 §:n säännös 
mahdollistaa esitutkinnan aikana rikosten selvittämiseen liittyvien tietojen 
vaihtamisen Suomen esitutkintaviranomaisten ja muiden maiden 
viranomaisten ja myös EU:n toimielinten välillä.
8 artikla. Komission vastuu tietosuojasta. Artikla velvoittaa komission 
varmistamaan, että se noudattaa 7 artiklan 2 kohdan nojalla tapahtuvassa 
tietojenvaihdossa henkilötietojen käsittelyssä suojelun tasoa, joka vastaa 
yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta 
liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetussa Euroopan parlamentin 
ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY (jäljempänä tietosuojadirektiivi) 
määriteltyä suojelun tasoa.
9 artikla. Tietosuojasääntöjen julkaiseminen. Artiklan mukaan 8 artiklan 
mukaisia velvoitteita koskevat säännöt julkaistaan Euroopan yhteisöjen 
virallisessa lehdessä.
10 artikla. Tietojen luovutus muihin jäsenvaltioihin ja kolmansiin maihin. 
Artikla sisältää määräyksiä tietojen edelleen luovuttamisesta. Artiklan 1 
kohdan mukaan niillä edellytyksillä, joihin 7 artiklan 2 kohdassa viitataan, 
komissio voi 7 artiklan mukaisia tehtäviään täyttäessään luovuttaa 
jäsenvaltioilta saamiaan henkilötietoja mille tahansa muulle jäsenvaltiolle. 
Komissio ilmoittaa tiedot antaneelle jäsenvaltiolle tällaisesta aikomuksesta.
Artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi samoin edellytyksin luovuttaa 
jäsenvaltiolta saamiaan henkilötietoja 7 artiklan mukaisia tehtäviä 
täyttäessään mille tahansa kolmannelle maalle edellyttäen, että jäsenvaltio, 
joka on antanut tiedot, on antanut suostumuksensa siihen.
11 artikla. Valvontaviranomainen. Artikla koskee tietosuojan valvontaa. 
Artiklan mukaan viranomainen, joka on määrätty tai perustettu 
harjoittamaan sellaisten henkilötietojen riippumatonta tietosuojavalvontaa, 
joita komissio pitää hallussaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 
mukaisten tehtäviensä nojalla, on toimivaltainen harjoittamaan samaa 
valvontaa komission tämän pöytäkirjan nojalla hallussaan pitämien 
henkilötietojen suhteen.
Artikloissa 8—11 asetetaan velvoitteita tai myönnetään oikeuksia vain 
Euroopan yhteisöjen komissiolle ja EU:n tietosuojaa valvovalle 
viranomaiselle, eikä niistä aiheudu tarvetta kansallisen lainsäädännön 
sisällön muuttamiseen. 
12 artikla. Suhde yleissopimukseen. Artikla sisältää määräykset pöytäkirjan 
suhteesta yleissopimukseen eli yhteisöpetossopimukseen. Artiklan 1 kohdan 
mukaan yhteisöpetossopimuksen 3, 5 ja 6 kohdan määräyksiä sovelletaan 
myös tämän pöytäkirjan 2 artiklassa tarkoitettuihin tekoihin.
Yhteisöpetossopimuksen eräiden määräysten hyväksymistä koskevassa 
hallituksen esityksessä (HE 45/1998 vp) jo todettiin, etteivät sopimuksen 3 
artiklan määräykset yritysjohtajien vastuusta aiheuta muutoksia Suomen 
lakiin. Sama koskee 5 ja 6 artiklaa, eikä se, että 3, 5 ja 6 artiklaa sovelletaan 
toisen pöytäkirjan 12 artiklan mukaan myös rahanpesuun, myöskään 
aiheuta tarvetta muuttaa lakia.
Myös 12 artiklan 2 kohdan mukaan eräitä yhteisöpetossopimuksen 
määräyksiä sovelletaan myös toiseen pöytäkirjaan. Sovellettavaksi tulee 
ensinnäkin ensimmäisen luetelmakohdan mukaan 4 artikla siten, että sen 
2 kohdassa tarkoitetut julistukset koskevat myös toista pöytäkirjaa, ellei 
pöytäkirjan 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta annettaessa toisin 
ilmoiteta. Suomi ei ole antanut 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua julistusta, 
joten ensimmäisellä luetelmakohdalla ei ole Suomen kannalta merkitystä.
Artiklan 2 kohdan toisen luetelmakohdan mukaan toiseen pöytäkirjaan 
sovelletaan 7 artiklaa siten, että "ne bis in idem" -periaatetta sovelletaan 
myös oikeushenkilöihin, ja siten, että yleissopimuksen 7 artiklan 2 kohdassa 
tarkoitetut julistukset koskevat myös toista pöytäkirjaa, ellei pöytäkirjan 
16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta annettaessa toisin ilmoiteta.
Toisessa valtiossa annetun tuomion ne bis in idem -kielto perustuu rikoslain 
1 luvun 13 §:n (626/1996) 1 momentin säännökseen ulkomaisen tuomion 
vaikutuksesta syytteen nostamisen esteenä Suomessa. Lisäksi kielto on 
voimassa yleisenä oikeusperiaatteena. Kun oikeushenkilölle tuomittu 
seuraamus Suomessa on rikosoikeudellinen rangaistus, on selvää, että kielto 
koskee myös oikeushenkilöiden tuomitsemista. Näin ollen Suomen oikeus 
täyttää toisen luetelmakohdan vaatimukset tältä osin. Ei myöskään ole 
perusteita sille, että toisessa pöytäkirjassa tarkoitetut rikokset jätettäisiin 
yhteisöpetossopimuksen hyväksymisen yhteydessä tehdyn julistuksen 
ulkopuolelle. Julistuksessa mahdollistetaan se, että syyte voidaan 
ulkomaisesta tuomiosta riippumatta valtakunnansyyttäjän 
syytemääräyksellä määrätä nostettavaksi Suomessa tietyin edellytyksin 
silloin, kun rikoksella on läheinen liittymäkohta Suomeen. Suomella ei siten 
ole syytä "ilmoittaa toisin" luetelmakohdan lopussa tarkoitetulla tavalla.
Toiseen pöytäkirjaan sovelletaan 12 artiklan 2 kohdan kolmannen ja 
neljännen luetelmakohdan mukaan myös yhteisöpetossopimuksen 9 ja 10 
artiklaa. Sopimuksen 9 artiklassa todetaan, etteivät sopimuksen määräykset 
estä jäsenvaltioita hyväksymästä laajempia velvoitteita kuin sopimus 
edellyttää. Artiklalla ei ole itsenäistä merkitystä, koska laajempien 
velvoitteiden hyväksyminen olisi ilman sitäkin mahdollista. Sopimuksen 10 
artiklaan viittaaminen merkitsee sitä, että jäsenvaltioiden on toimitettava 
komissiolle toisen pöytäkirjan valtionsisäistä voimaansaattamista 
merkitsevät tekstit. Artikla sisältää lisäksi määräyksen, jonka mukaan 
jäsenvaltiot päättävät myöhemmin siitä, mitä tietoja toiseen pöytäkirjaan 
liittyen vaihdetaan jäsenvaltioiden kesken ja niiden ja komission välillä.
13 artikla. Yhteisöjen tuomioistuin. Artikla koskee yhteisöjen 
tuomioistuimen toimivaltaa. Toimivallasta on myös yleiset määräykset 1 
päivänä toukokuuta 1999 voimaan tulleen Euroopan unionista tehdyn 
sopimuksen (jäljempänä Amsterdamin sopimus) 35 artiklassa. Sopimuksen 
35 artiklaa sovelletaan kuitenkin vasta sopimuksen voimaantulon jälkeen 
tehtyihin yleissopimuksiin, joten toiseen pöytäkirjaan sovelletaan 
pöytäkirjan 13 artiklaa.
Yhteisöjen tuomioistuimelle annetaan 13 artiklassa toimivalta ratkaista 
jäsenvaltioiden riitoja toisen pöytäkirjan tulkinnasta ja soveltamisesta, jos 
niihin ei ole neuvostossa löydetty ratkaisua (1 kohta). Tuomioistuin saa 
myös toimivallan ratkaista jäsenvaltioiden ja komission välisiä riitoja, jotka 
koskevat 2 artiklan soveltamista suhteessa 1 artiklan e alakohtaan 
(rahanpesu) sekä 7, 8 ja 10 artiklan sekä 12 artiklan 2 kohdan neljännen 
luetelmakohdan soveltamista, jollei niihin ole neuvotteluilla löydetty 
ratkaisua (2 kohta). Artiklan 2 kohtaa koskee myös toiseen pöytäkirjaan 
liitetty julistus, jonka mukaan kohdan viittausta pöytäkirjan 7 artiklaan 
(yhteistyö Euroopan yhteisöjen komission kanssa) sovelletaan ainoastaan 
komission ja jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön, eikä sillä rajoiteta 
jäsenvaltioiden harkintavaltaa niiden antaessa tietoja rikostutkintojen 
yhteydessä.
Artiklan 3 kohdassa annetaan yhteisöjen tuomioistuimelle sama toimivalta 
antaa ennakkoratkaisuja toisen pöytäkirjan tulkinnasta kuin sillä jo on 
yhteisöpetossopimuksen ja sen ensimmäisen pöytäkirjan tulkinnasta. 
Mainittu toimivalta yhteisöjen tuomioistuimelle on myönnetty aikaisemmin 
mainitussa ennakkoratkaisupöytäkirjassa. Kun ennakkoratkaisupöytäkirja 
hyväksyttiin, Suomi antoi julistuksen, jonka mukaan jokainen suomalainen 
tuomioistuin voi pyytää pöytäkirjassa tarkoitettua ennakkoratkaisua. Tätä 
periaatetta on syytä noudattaa myös toista pöytäkirjaa koskevien 
ennakkoratkaisujen pyytämisessä. Näin ollen Suomella ei ole syytä tehdä 
ennakkoratkaisupöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä annetusta 
julistuksesta poikkeavaa ilmoitusta, mihin toisen pöytäkirjan 13 artiklan 3 
kohdan lopussa annetaan mahdollisuus.
Artikla yhteisöjen tuomioistuimen toimivallasta ei vaadi lainsäädännön 
muuttamista Suomessa.
14 artikla. Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu. Määräykset 
sopimussuhteen ulkopuolisesta vastuusta koskevat vain yhteisöjen 
vahingonkorvausvelvollisuutta, eikä niillä ole merkitystä Suomen 
lainsäädännön kannalta.
15 artikla. Tuomioistuinvalvonta. Yhteisöjen tuomioistuimelle annetaan 15 
artiklassa toimivalta tutkia luonnollisten tai oikeushenkilöiden kanteita 
komissiota vastaan silloin, kun komission väitetään rikkoneen 
tietosuojamääräyksiä. Artiklalla ei ole merkitystä Suomen lainsäädännön 
kannalta.
16—19 artikla. Voimaantulo, uusien jäsenvaltioiden liittyminen, varaumat, 
tallettaja. Artiklat sisältävät tavanomaiset määräykset pöytäkirjan 
voimaantulosta, uusien jäsenvaltioiden liittymisestä ja pöytäkirjan 
tallettajasta.
Jäsenvaltioille annetaan 18 artiklassa rajoitettu mahdollisuus tehdä toiseen 
pöytäkirjaan varaumia. Artiklan mukaan sallittua on viideksi vuodeksi 
tehtävän, kerran uusittavissa olevan varauman tekeminen, jolla lahjuksen 
antamisesta tai ottamisesta saatavaan hyötyyn liittyvän rahanpesun 
säätäminen rangaistavaksi voidaan rajoittaa lahjuksen antamisen tai 
ottamisen törkeisiin tekomuotoihin. Lisäksi Itävallalle on myönnetty viiden 
vuoden siirtymäaika saattaa oikeushenkilön vastuuta koskevat 
lainsäädäntövelvoitteet voimaan.
Suomella ei ole tarvetta varaumien tekemiseen.
2.	Lakiehdotuksen perustelut
1 §. Pykälä sisältää säännöksen siitä, että pöytäkirjan lainsäädännön alaan 
kuuluvat määräykset olisivat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on 
niihin sitoutunut. Suomen tarkoituksena ei ole tehdä pöytäkirjan 18 
artiklassa sallittua varaumaa eikä muitakaan varaumia.
2 §. Pykälä sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen, jonka mukaan 
lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella.
3.	Voimaantulo
Toinen pöytäkirja tulee voimaan yhdeksänkymmenen päivän kuluttua siitä, 
kun viimeinen pöytäkirjaan liittynyt jäsenvaltio on antanut Euroopan 
unionin neuvoston pääsihteerille ilmoituksen pöytäkirjan 
voimaansaattamisesta. Edellytyksenä on, että yhteisöpetossopimus on tullut 
voimaan mainittuun ajankohtaan mennessä. Kuten aikaisemmin on todettu, 
yhteisöpetossopimus sekä siihen liittyvät ennakkoratkaisupöytäkirja ja 
korruptiopöytäkirja tulivat kansainvälisesti voimaan 17 päivänä lokakuuta 
2002.
Laki pöytäkirjan voimaansaattamisesta on tarkoitus määrätä tulevaksi 
voimaan myöhemmin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti 
pöytäkirjan kanssa. Voimaantulon edellytyksenä olisi lisäksi se, että 
aikaisemmin selostetut, pöytäkirjan edellyttämät tarkistukset rikoslain 
rahanpesua koskeviin säännöksiin on eduskunnassa hyväksytty.
4.	Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa 
sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät 
lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan 
perustuslakivaliokunnan mukaan tämä perustuslaissa tarkoitettu 
eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan 
lainsäädännön alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. 
Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on 
perustuslakivaliokunnan kannan mukaan luettava lainsäädännön alaan, 1) 
jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden 
käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön 
oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta 
asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka 4) jos määräyksen 
tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa 
vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan 
mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden 
mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa 
vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 
11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp, PeVL 31/2001 vp ja PeVL 38/2001 vp).
Perustuslain 8 § sisältää laillisuusperiaatteen tärkeimmät ainesosat, joihin 
kuuluu vaatimus, jonka mukaan rikoksina rangaistavat teot on määriteltävä 
laissa. Tämä merkitsee sitä, että sellainen kansainvälinen velvoite, jolla 
Suomi sitoutuu kriminalisoimaan jonkin teon tai joitakin tekoja, kuuluu 
lainsäädännön alaan. Perustuslakivaliokunta on katsonut perustuslaista 
seuraavan myös sen, että Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta on 
säädettävä lailla (PeVL 4/1998 vp). Näin ollen pöytäkirjan 2—4 artiklan 
sisältämät velvoitteet rahanpesun kriminalisoimisesta ja oikeushenkilön 
rangaistusvastuusta sekä oikeushenkilölle säädettävistä seuraamuksista 
kuuluvat lainsäädännön alaan. Niin ikään lainsäädännön alaan kuuluvat 
toisen pöytäkirjan 12 artiklassa olevat viittaussäännökset 
yhteisöpetossopimuksen määräyksiin rikosoikeudellisesta toimivallasta (4 
artikla) ja ne bis in idem -kiellosta (7 artikla).
Julkisen vallan käytön kannalta merkityksellisiä ovat pöytäkirjan 
määräykset menetetyksi tuomitsemisesta (5 artikla) ja vero- ja tullirikoksiin 
liittyvästä oikeusavusta (6 artikla). Oikeusapua koskevan 
sopimusmääräyksen voidaan katsoa luovan Suomen viranomaisille 
perusteen, jonka nojalla niiden on annettava ulkomaan viranomaiselle apua 
pöytäkirjan päämäärän saavuttamiseksi (ks. PeVL 2/1980 vp). Koska 
julkisen vallan käyttämisen edellytyksistä on säädettävä lain tasolla, näiden 
pöytäkirjan määräysten on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan. 
Vastaavasti lainsäädännön alaan on katsottava kuuluvan myös toisen 
pöytäkirjan 12 artiklan viittaukset yhteisöpetossopimuksen määräyksiin 
rikosoikeudellisesta yhteistyöstä ja rikoksen johdosta tapahtuvasta 
luovuttamisesta ja syyttämisestä (5 ja 6 artikla).
Pöytäkirjan 7—10 artikla sisältää määräyksiä tietosuojasta, joissa muun 
ohella viitataan henkilötietodirektiiviin. Artikla 10 mahdollistaa tietojen 
luovuttamisen muihin jäsenvaltioihin ja kolmansiin valtioihin määrätyin 
edellytyksin. Perustuslain 10 §:n 1 momentin toisen virkkeen mukaan 
henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Tällaiset 
henkilötietojen luovuttamiseen liittyvät sopimusmääräykset kuuluvat 
asiasisällöltään lainsäädännön alaan.
5.	Säätämisjärjestys
Toisen pöytäkirjan 13 artiklan 1 ja 2 kohdassa yhteisöjen tuomioistuimelle 
annetaan toimivalta ratkaista jäsenvaltioiden välisiä riitoja pöytäkirjan 
tulkinnasta ja soveltamisesta sekä eräitä jäsenvaltioiden ja komission välisiä 
riitoja. Lisäksi artiklan 3 kohdassa myönnetään yhteisöjen tuomioistuimelle 
toimivalta antaa ennakkoratkaisuja pöytäkirjan tulkinnasta 
ennakkoratkaisupöytäkirjassa määritellyin edellytyksin.
Perustuslakivaliokunta katsoi Euroopan poliisiviraston perustamisesta 
tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä antamassaan lausunnossa (PeVL 
28/1997 vp), että Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle myönnetty 
toimivalta ratkaista yleissopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta johtuvia 
erimielisyyksiä ei ole ristiriidassa tuomioistuinten riippumattomuuden tai 
muiden perustuslain säännöstöjen kanssa. Myös Amsterdamin sopimuksen 
hyväksymistä koskevasta hallituksen esityksestä (HE 245/1997 vp) 
antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta katsoi, että sopimukseen 
perustuvat toimivaltajärjestelyt jäsenvaltioiden sekä niiden ja komission 
välisten riitojen ratkaisemisessa eivät vaikuta lakiehdotusten 
käsittelyjärjestykseen (PeVL 10/1998 vp). Niin kuin aikaisemmin on 
selostettu, yhteisöjen toimivallasta on yleiset määräykset Amsterdamin 
sopimuksessa, joita sovelletaan sen voimaantulon jälkeen tehtyihin 
yleissopimuksiin.
Toisen pöytäkirjan 13 artiklan 3 kohdassa yhteisöjen tuomioistuimelle 
annetaan sama toimivalta antaa ennakkoratkaisuja toisen pöytäkirjan 
tulkinnasta kuin sillä on jo yhteisöpetosopimuksen ja sen ensimmäisen 
pöytäkirjan tulkinnasta ennakkoratkaisupöytäkirjan mukaan. Suomi antoi 
ennakkoratkaisupöytäkirjan hyväksyessään julistuksen, jonka mukaan 
jokainen suomalainen tuomioistuin voi pyytää pöytäkirjassa tarkoitettua 
ennakkoratkaisua. Tätä periaatetta on aikaisemmin selostetun mukaisesti 
tarkoitus noudattaa myös toista pöytäkirjaa koskevien ennakkoratkaisujen 
pyytämisessä. Laki ennakkoratkaisupöytäkirjan voimaansaattamisesta on 
säädetty tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta on 
katsonut, että kansallisten tuomioistuinten omaan harkintavaltaan jätetty 
menettelytapavalinta ennakkoratkaisun pyytämisestä yhteisöjen 
tuomioistuimelta on sopusoinnussa perustuslakiin pohjautuvan 
tuomioistuinten riippumattomuusperiaatteen kanssa (PeVL 28/1997 vp ja 
PeVL 10/1998 vp). Siten myöskään toisen pöytäkirjan 
ennakkoratkaisutoimivaltaa koskeva määräys ei edellytä 
perustuslainsäätämisjärjestystä.
Voimaansaattamislaki voidaan edellä esitetyin perustein säätää tavallisessa 
lainsäätämisjärjestyksessä.
Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,
että Eduskunta hyväksyisi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 
artiklan perusteella tehdyn Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen 
suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan.
Koska kysymyksessä oleva pöytäkirja sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat 
lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi 
seuraava lakiehdotus:



Lakiehdotus



Laki
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan 
yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan lainsäädännön alaan 
kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 Euroopan unionista tehdyn 
sopimuksen K.3 artiklan perusteella Euroopan yhteisöjen taloudellisten 
etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan 
lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina 
kuin Suomi on niihin sitoutunut.
2 §
Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.
—————


Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2002






Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN






Oikeusministeri Johannes Koskinen



Sopimustekstit



NEUVOSTON SÄÄDÖS,

annettu 19 päivänä kesäkuuta 1997,

Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan 
yleissopimukseen liittyvästä toisen pöytäkirjan tekemisestä

(97/C 221/02)


EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 
K.3 artiklan 2 kohdan c alakohdan,

sekä katsoo, että

unionin tavoitteiden toteuttamiseksi jäsenvaltiot pitävät Euroopan 
yhteisöjen taloudellisia etuja vahingoittavan rikollisuuden torjuntaa yhteistä 
etua koskevana asiana, joka kuuluu sopimuksen VI osastossa määrätyn 
yhteistyön alaan,

neuvosto on ensimmäisenä sopimustoimenpiteenä tehnyt 26 päivänä 
heinäkuuta 1995 antamallaan säädöksellä (1) yhteisöjen taloudellisten 
etujen suojaamista koskevan yleissopimuksen, jolla pyritään erityisesti 
torjumaan näihin taloudellisiin etuihin kohdistuvia petoksia,

neuvosto on 27 päivänä syyskuuta 1996 antamallaan säädöksellä (2) 
toisessa vaiheessa laatinut yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan, jolla 
pyritään erityisesti torjumaan sellaista lahjontaa, jossa on osallisina 
kansallisia tai yhteisöjen virkamiehiä ja joka vahingoittaa tai on omiaan 
vahingoittamaan Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja, on tarpeen 
edelleen täydentää tätä yleissopimusta toisella pöytäkirjalla, jossa 
käsitellään erityisesti oikeushenkilöiden vastuuta, takavarikointia, 
rahanpesua sekä jäsenvaltioiden ja komission välistä yhteistyötä Euroopan 
yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamiseksi ja näihin asioihin liittyvien 
henkilötietojen suojaamiseksi,






____________________

(1) EYVL N:o C 316, 27.11.1995, s. 48.
(2) EYVL N:o C 313, 23.10.1996, s. 1.
PÄÄTTÄÄ, että toinen pöytäkirja, jonka teksti on tämän liitteenä ja jonka 
Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajat ovat tänään 
allekirjoittaneet, katsotaan tehdyksi,

SUOSITTAA jäsenvaltioille tämän pöytäkirjan hyväksymistä niiden 
valtiosääntöjen asettamien vaatimusten mukaisesti.
Tehty Luxemburgissa 19 päivänä kesäkuuta 1997.


Neuvoston puolesta
M. DE BOER
Puheenjohtaja


—————



LIITE


Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehty 
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan 
yleissopimukseen liittyvä

TOINEN PÖYTÄKIRJA

Tämän pöytäkirjan KORKEAT SOPIMUSPUOLET, jotka ovat Euroopan 
unionin jäsenvaltioita ja jotka

VIITTAAVAT 19 päivänä kesäkuuta 1997 annettuun Euroopan unionin 
neuvoston säädökseen,

HALUAVAT pitää huolen siitä, että niiden rikoslain säädöksillä edistetään 
tehokkaasti Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista,

TUNNUSTAVAT Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta 
26 päivänä heinäkuuta 1995 tehdyn yleissopimuksen merkityksen 
yhteisöjen tuloihin ja menoihin kohdistuvien petosten torjunnassa,

TUNNUSTAVAT mainittuun yleissopimukseen liittyvän, 27 päivänä 
syyskuuta 1996 tehdyn pöytäkirjan merkityksen sellaisen lahjonnan 
torjunnassa, joka vahingoittaa tai on omiaan vahingoittamaan Euroopan 
yhteisöjen taloudellisia etuja,

OVAT TIETOISIA siitä, että oikeushenkilön lukuun tehdyt teot ja teot, 
joihin liittyy rahanpesu, saattavat vahingoittaa tai uhata Euroopan 
yhteisöjen taloudellisia etuja,

OVAT VAKUUTTUNEITA tarpeesta mukauttaa jäsenvaltioiden 
kansallista lainsäädäntöä tarvittaessa niin, että niissä säädetään, että 
oikeushenkilöt voidaan asettaa vastuuseen silloin kun niiden lukuun on 
tehty petos, annettu lahjus tai harjoitettu rahanpesua, mikä vahingoittaa tai 
on omiaan vahingoittamaan Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja,

OVAT VAKUUTTUNEITA siitä, että jäsenvaltioiden kansallista 
lainsäädäntöä on mukautettava siten, että säädetään tarvittaessa 
rangaistavaksi teoksi petoksella tai lahjonnalla saatuun hyötyyn kohdistuva 
rahanpesu, joka vahingoittaa tai on omiaan vahingoittamaan Euroopan 
yhteisöjen taloudellisia etuja, sekä säädetään mahdolliseksi tällaisella 
petoksella tai lahjonnalla saadun hyödyn tuomitseminen menetetyksi,

OVAT VAKUUTTUNEITA siitä, että jäsenvaltioiden kansallista 
lainsäädäntöä on mukautettava tarvittaessa, jotta estetään keskinäisestä 
avunannosta kieltäytyminen pelkästään siksi, että tähän pöytäkirjaan 
kuuluvat rikokset koskevat vero- tai tullirikoksia tai niitä pidetään 
sellaisina,

TOTEAVAT, että Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta 
26 päivänä heinäkuuta 1995 tehdyssä yleissopimuksessa määrätään jo 
jäsenvaltioiden välisestä yhteistyöstä, mutta että on tarpeen säätää myös 
jäsenvaltioiden ja komission välisestä yhteistyöstä, jotta varmistetaan 
Euroopan yhteisöjen taloudellisia etuja vahingoittavien tai mahdollisesti 
vahingoittavien petosten, lahjuksen antamisen tai ottamisen ja niihin 
liittyvän rahanpesun vastainen tehokas toiminta, mukaanlukien 
tietojenvaihto jäsenvaltioiden ja komission välillä, sanotun rajoittamatta 
yhteisöoikeuden mukaisia velvoitteita.
KATSOVAT, että tietojenvaihdon edistämiseksi ja helpottamiseksi on 
tarpeellista varmistaa riittävä henkilötietojen suoja,

KATSOVAT, ettei tietojen vaihto saisi olla käynnissä olevien tutkimusten 
esteenä, minkä vuoksi on huolehdittava tutkintasalaisuuden suojaamisesta,

KATSOVAT että on laadittava asianmukaiset määräykset Euroopan 
yhteisöjen tuomioistuimen toimivallasta,

KATSOVAT lopuksi, että tiettyihin tässä pöytäkirjassa tarkoitettuihin 
tekoihin olisi voitava soveltaa Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen 
suojaamisesta 26 päivänä heinäkuuta 1995 tehdyn yleissopimuksen asiaa 
koskevia määräyksiä,

OVAT SOPINEET SEURAAVISTA MÄÄRÄYKSISTÄ:

1 artikla
Määritelmät
Tässä pöytäkirjassa tarkoitetaan:

a) 'yleissopimuksella' Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan 
nojalla 26 päivänä heinäkuuta 1995 tehtyä yleissopimusta yhteisöjen 
taloudellisten etujen suojaamisesta (1);

b) 'petoksella' yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitettua tekoa,

c) — 'lahjuksen ottamisella' Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 
artiklan nojalla 27 päivänä syyskuuta 1996 tehdyn Euroopan yhteisöjen 
taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän 
pöytäkirjan 2 artiklassa tarkoitettua tekoa (2) ja

 — 'lahjuksen antamisella' mainitun pöytäkirjan 3 artiklassa tarkoitettua 
tekoa,

d) 'oikeushenkilöllä' mitä tahansa muodostumaa, jolla on oikeushenkilön 
asema sovellettavan kansallisten lainsäädännön mukaan, lukuun ottamatta 
valtioita tai muita julkisia elimiä niiden käyttäessä julkiseen valtaan liittyviä 
oikeuksiaan sekä julkisoikeudellisia kansainvälisiä järjestöjä.
e) 'rahanpesulla' rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen 
estämisestä 10 päivänä kesäkuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 
91/308/ETY (3), 1 artiklan kolmannessa luetelmakohdassa määriteltyjä 
tekoja, jotka liittyvät petoksella ainakin törkeissä tapauksissa ja lahjuksen 
antamisella tai ottamisella saatuun hyötyyn.
2 artikla
Rahanpesu
Kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet saattaakseen rahanpesun 
rangaistavaksi teoksi.
3 artikla
Oikeushenkilöiden vastuu
1. Kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, 
että oikeushenkilöt voidaan saattaa vastuuseen petoksesta, lahjuksen 
antamisesta ja rahanpesusta, jotka on oikeushenkilön hyväksi tehnyt joko 
yksin tai oikeushenkilön toimielimen osana toimien henkilö, jonka johtava 
asema oikeushenkilössä perustuu
_______________
(1) EYVL N:o C 316, 27.11.1995, s. 49.
(2) EYVL N:o C 313, 23.10.1996, s. 2.
(3) EYVL N:o L 166, 28.6.1991, s. 77

— valtaan edustaa oikeushenkilöä, tai

— valtaan tehdä päätöksiä oikeushenkilön puolesta, tai

— valtuuksiin harjoittaa valvontaa oikeushenkilössä,

sekä osallistumisesta tällaiseen petokseen, lahjuksen antamiseen tai 
rahanpesuun avunantajana tai yllyttäjänä tai tällaisen petoksen yrittämisestä.
2. 1 kohdassa tarkoitettujen tapausten lisäksi kukin jäsenvaltio toteuttaa 
tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että oikeushenkilö voidaan 
saattaa vastuuseen, jos 1 kohdassa tarkoitetun henkilön harjoittaman 
ohjauksen tai valvonnan puutteellisuus on mahdollistanut oikeushenkilön 
alaisena toimivan henkilön kyseisen oikeushenkilön hyväksi tekemän 
petoksen, lahjuksen antamisen tai rahanpesun.
3. 1 ja 2 kohdan mukainen oikeushenkilön vastuu ei estä 
rikosoikeudenkäyntiä sellaisia luonnollisia henkilöitä vastaan, jotka ovat 
tekijöitä, yllyttäjiä tai avunantajia petoksessa, lahjuksen antamisessa tai 
rahanpesussa.
4 artikla
Oikeushenkilöihin kohdistuvat seuraamukset
1. Kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, 
että 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vastuulliseksi todetulle oikeushenkilölle 
voidaan langettaa tehokkaita, suhteellisia ja vakuuttavia seuraamuksia, 
joihin kuuluu rikosoikeudellisia tai muita sakkoja ja joihin voi kuulua muita 
seuraamuksia, kuten

a) oikeuden menettäminen julkisista varoista myönnettyjen etuuksien tai 
tuen saamiseen,

b) väliaikainen tai pysyvä kielto harjoittaa liiketoimintaa,

c) oikeudelliseen valvontaan asettaminen,
d) oikeudellinen määräys lopettaa toiminta.
2. Kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, 
että 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti vastuulliseksi todettua oikeushenkilöä 
voidaan rangaista tehokkailla, suhteellisilla ja vakuuttavilla 
rangaistusseuraamuksilla tai toimenpiteillä.
5 artikla
Menetetyksi tuomitseminen
Kukin jäsenvaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet mahdollistaakseen 
petoksen, lahjuksen antamisen tai ottamisen ja rahanpesun tekovälineiden 
sekä hyödyn tai mainitun hyödyn arvoa vastaavien varojen takavarikon ja, 
sen rajoittamatta vilpittömässä mielessä toimineiden sivullisten oikeuksia, 
menetetyksi tuomitsemisen tai haltuunoton. Jäsenvaltio käsittelee 
takavarikoituja tai menetetyksi tuomittuja tekovälineitä, hyötyä tai muita 
varoja kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.
6 artikla
Vero- ja tullirikokset
Jäsenvaltio ei voi kieltäytyä petos-, lahjuksen antamis- ja ottamis- sekä 
rahanpesurikoksiin liittyvän keskinäisen oikeusavun antamisesta vain siitä 
syystä, että teko koskee vero- tai tullirikosta tai sitä pidetään vero- tai 
tullirikoksena.
7 artikla
Yhteistyö Euroopan yhteisöjen komission kanssa
1. Jäsenvaltiot ja komissio tekevät keskinäistä yhteistyötä petosten, 
lahjusten antamisen ja ottamisen sekä rahanpesun torjunnassa.
Tässä tarkoituksessa komissio antaa toimivaltaisille kansallisille 
virnaomaisille sellaista teknistä ja toiminnallista apua, jota ne saattavat 
tarvita tutkimustensa yhteensovittamiseksi.
2. Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat vaihtaa tietoja 
komission kanssa tosiasioiden selvittämisen helpottamiseksi ja petosten, 
lahjuksen antamisen ja ottamisen sekä rahanpesun vastaisen tehokkaan 
toiminnan varmistamiseksi. Komissio ja toimivaltaiset kansalliset 
viranomaiset ottavat huomioon kussakin yksittäistapauksessa 
tutkintasalaisuuden ja tietosuojan vaatimukset. Komissiolle tietoja 
toimittaessaan jäsenvaltio voi tässä tarkoituksessa asettaa tietojen 
käyttämistä koskevia erityisehtoja komissiolle tai toiselle jäsenvaltiolle, 
jolle kyseinen tieto voidaan välittää.
8 artikla
Komission vastuu tietosuojasta
Komissio varmistaa, että 7 artiklan 2 kohdan nojalla tapahtuvassa 
tietojenvaihdossa se noudattaa henkilötietojen käsittelyssä suojelun tasoa, 
joka vastaa yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden 
tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetussa 
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY määriteltyä 
suojelun tasoa (1).
9 artikla
Tietosuojasääntöjen julkaiseminen
8 artiklan mukaisia velvoitteita koskevat säännöt julkaistaan Euroopan 
yhteisöjen virallisessa lehdessä.
10 artikla
Tietojen luovutus muihin jäsenvaltioihin ja kolmansiin maihin
1. Niillä edellytyksillä, joihin 7 artiklan 2 kohdassa viitataan, komissio voi 7 
artiklan mukaisia tehtäviään täyttäessään luovuttaa jäsenvaltioilta saamiaan 
henkilötietoja mille tahansa muulle jäsenvaltiolle. Komissio ilmoittaa tiedot 
antaneelle jäsenvaltiolle tällaisesta aikomuksestaan.
2. Komissio voi samoin edellytyksin luovuttaa jäsenvaltiolta saamiaan 
henkilötietoja 7 artiklan mukaisia tehtäviä täyttäessään mille tahansa 
kolmannelle maalle edellyttäen, että jäsenvaltio, joka on antanut tiedot, on 
antanut suostumuksensa siihen.
11 artikla
Valvontaviranomainen
Viranomainen, joka on määrätty tai perustettu harjoittamaan sellaisten 
henkilötietojen riippumatonta tietosuojavalvontaa, joita komissio pitää 
hallussaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisten tehtäviensä 
nojalla, on toimivaltainen harjoittamaan samaa valvontaa komission tämän 
pöytäkirjan nojalla hallussaan pitämien henkilötietojen suhteen.
12 artikla
Suhde yleissopimukseen
1. Yleissopimuksen 3, 5 ja 6 artiklan määräyksiä sovelletaan myös tämän 
pöytäkirjan 2 artiklassa tarkoitettuihin tekoihin.
2. Seuraavia yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan myös tähän 
pöytäkirjaan:

— 4 artiklaa siten, että sen 2 kohdassa tarkoitetut julistukset koskevat myös 
tätä pöytäkirjaa, ellei tämän pöytäkirjan 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua 
ilmoitusta annettaessa toisin ilmoiteta,

— 7 artikla siten, että "ne bis in idem" –periaatetta sovelletaan myös 
oikeushenkilöihin, ja siten, että yleissopimuksen 7 artiklan 2 kohdassa 
tarkoitetut julistukset koskevat myös tätä pöytäkirjaa, ellei tämän 
pöytäkirjan 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta annettaessa toisin 
ilmoiteta,

— 9 artiklaa,

— 10 artiklaa.
____________

(1) EYVL N:o L 281, 23.11.1995, s. 31
13 artikla
Yhteisöjen tuomioistuin
1. Tämän pöytäkirjan tulkintaa ja soveltamista koskevat jäsenvaltioiden 
väliset riidat on ratkaisun löytämiseksi ensi vaiheessa tutkittava neuvostossa 
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osastossa määrättyä menettelyä 
noudattaen.
Jollei ratkaisuun ole päästy kuuden kuukauden kuluessa, jokin riidan 
osapuolista voi saattaa asian yhteisöjen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
2. Kaikki yhden tai useamman jäsenvaltion ja komission väliset riidat, jotka 
koskevat tämän pöytäkirjan 2 artiklan soveltamista suhteessa 1 artiklan e 
alakohtaan sekä 7, 8 ja 10 artiklan ja 12 artiklan 2 kohdan neljännen 
luetelmakohdan soveltamista ja joita ei ole voitu sopia neuvotteluilla, 
voidaan saattaa yhteisöjen tuomioistuimen ratkaistaviksi kuuden kuukauden 
kuluttua siitä, kun jompikumpi riidan osapuolista on ilmoittanut toiselle 
osapuolelle riidan olemassaolosta.
3. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan nojalla 29 päivänä 
marraskuuta 1996 tehtyä pöytäkirjaa (1), joka koskee Euroopan yhteisöjen 
tuomioistuimen ennakkoratkaisuin antamaa tulkintaa Euroopan yhteisöjen 
taloudellisten etujen suojaamisesta tehdystä yleissopimuksesta, sovelletaan 
tähän pöytäkirjaan siten, että jäsenvaltion tuon pöytäkirjan 2 artiklan nojalla 
antama julistus koskee myös tätä pöytäkirjaa, ellei kyseinen jäsenvaltio 
tämän pöytäkirjan 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ilmoitusta antaessaan 
toisin ilmoita.
14 artikla
Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu
Tätä pöytäkirjaa sovellettaessa yhteisön sopimussuhteen ulkopuolinen 
vastuu määräytyy Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 215 artiklan 
toisen kappaleen mukaan. Saman sopimuksen 178 artiklaa sovelletaan.
15 artikla
Tuomioistuinvalvonta
1. Yhteisön tuomioistuin on toimivaltainen kanteissa, jotka luonnollinen tai 
oikeushenkilö on nostanut sellaista komission päätöstä vastaan, joka on 
osoitettu mainitulle henkilölle tai joka koskee tätä henkilöä välittömästi ja 
henkilökohtaisesti, 8 artiklan tai minkä tahansa sen nojalla annetun säännön 
rikkomisen taikka toimivaltuuksien väärinkäytön perusteella.
2. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 168 a artiklan 1 ja 2 kohtaa, 
173 artiklan viidettä kappaletta, 174 artiklan ensimmäistä kappaletta, 176 
artiklan ensimmäistä ja toista kappaletta sekä 185 ja 186 artiklaa samoin 
kuin Euroopan yhteisön tuomioistuimen perussääntöä sovelletaan 
soveltuvin osin.
16 artikla
Voimaantulo
1. Jäsenvaltioiden on hyväksyttävä tämä pöytäkirja valtiosääntöjen 
vaatimusten mukaisesti.
2. Jäsenvaltiot ilmoittavat Euroopan unionin neuvoston pääsihteerille tämän 
pöytäkirjan hyväksymisen edellyttämien valtiosääntönsä mukaisten 
menettelyjen loppuunsaattamisesta.
3. Tämä pöytäkirja tulee voimaan yhdeksänkymmenen päivän kuluttua siitä, 
kun niistä valtioista, jotka ovat Euroopan unionin jäseniä neuvoston 
antaessa pöytäkirjan tekemistä koskevan säädöksen, viimeinenkin on 
antanut 2 kohdan mukaisen ilmoituksen. Jos yleissopimus ei kuitenkaan ole 
tullut voimaan tuohon päivään mennessä, pöytäkirja tulee voimaan samana 
päivänä kuin yleissopimus.
4. Edellä olevan 7 artiklan 2 kohdan soveltaminen kuitenkin keskeytetään, 
jos ja siksi
_______________

(1) EYVL N:o C 151, 20.5.1997, s. 1.
ajaksi kun asianomainen Euroopan yhteisöjen toimielin ei ole täyttänyt 9 
artiklan mukaista velvoitettaan julkaista tietosuojasäännöt tai 11 artiklassa 
olevia valvontaviranomaisia koskevia ehtoja ei ole täytetty.
17 artikla
Uusien jäsenvaltioiden liittyminen
1. Tähän pöytäkirjaan voi liittyä jokainen valtio, josta tulee Euroopan 
unionin jäsen.
2. Tämän pöytäkirjan teksti, joka on laadittu unioniin liittyvän valtion 
kielellä Euroopan unionin neuvostossa, on todistusvoimainen.
3. Liittymisasiakirjat talletetaan tallettajan huostaan.
4. Tämä pöytäkirja tulee voimaan jokaisen siihen liittyneen valtion osalta 
yhdeksänkymmenen päivän kuluttua siitä päivästä, jona valtio on tallettanut 
liittymiskirjansa, tai tämän pöytäkirjan voimaantulopäivänä, jos pöytäkirja 
ei ole vielä tullut voimaan kyseisen yhdeksänkymmenen päivän määräajan 
päättyessä.
18 artikla
Varaumat
1. Jokainen jäsenvaltio voi varata itselleen oikeuden saattaa lahjuksen 
antamisesta tai ottamisesta saatavaan hyötyyn liittyvän rahanpesun 
rangaistavaksi teoksi vain törkeissä lahjuksen antamis- tai 
ottamistapauksissa. Tällaisen varauman tekevä jäsenvaltio ilmoittaa tästä 
tallettajalle antamalla tiedot varauman laajuudesta tehdessään 16 artiklan 2 
kohdassa tarkoitetun ilmoituksen. Tällainen varauma on voimassa viisi 
vuotta mainitun ilmoituksen tekemisestä. Varauma voidaan uusia kerran 
toisen viiden vuoden jakson ajaksi.
2. Itävallan tasavalta voi tehdessään 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun 
ilmoituksen todeta, etteivät 3 ja 4 artikla velvoita sitä. Tällainen lausuma 
lakkaa olemasta voimassa viiden vuoden kuluttua tällä säädöksellä tehdyn 
pöytäkirjan hyväksymispäivästä.
3. Näiden lisäksi ainoastaan 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja toisessa 
luetelmakohdassa määrätyt varaumat sallitaan.
19 artikla
Tallettaja
1. Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri on tämän pöytäkirjan tallettaja.
2. Tallettaja julkaisee Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä pöytäkirjan 
hyväksymiset ja siihen liittymiset, julistukset ja varaumat samoin kuin 
kaikki tätä pöytäkirjaa koskevat ilmoitukset.




YHTEINEN LAUSUMA 13 ARTIKLAN 2 KOHDASTA

Jäsenvaltiot ilmoittavat, että 13 artiklan 2 kohdan viittausta pöytäkirjan 7 
artiklaan sovelletaan ainoastaan komission ja jäsenvaltioiden väliseen 
yhteistyöhön, eikä sillä rajoiteta jäsenvaltioiden harkintavaltaa niiden 
antaessa tietoja rikostutkintojen yhteydessä.
—————






KOMISSION JULISTUS 7 ARTIKLASTA

Komissio hyväksyy tehtävät, jotka sille on uskottu yhteisöjen taloudellisten 
etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvän toisen pöytäkirjan 
7 artiklassa.
—————

	16
	
1....1..1.	16
1....1..2.