Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 23 luvun, tieliikennelain
76 §:n ja liikennevakuutuslain 7 ja 20 §:n muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain eri liikennemuotoja
koskevia liikennejuopumusta koskevia säännöksiä.
Lakia muutettaisiin niin, että rattijuopumuksesta tuomittaisiin myös se, joka
kuljettaa moottoriajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään huumausainetta
niin, että hänen veressään on ajon aikana tai sen jälkeen huumausaineen
vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Säännöstä ei kuitenkaan
sovellettaisi, jos mainittu aine tai aineenvaihduntatuote on peräisin
lääkevalmisteesta, jota kuljettajalla on ollut oikeus käyttää. Juna- ja
ilmaliikennejuopumusta koskeviin säännöksiin ehdotetaan tehtäväksi
vastaavanlainen muutos.
Esitys merkitsisi huumausaineen käyttöä liikenteessä koskevan niin sanotun
nollarajan käyttöön ottoa. Nykyisin moottoriajoneuvon tai raitiovaunun
kuljettaminen huumausaineen vaikutuksen alaisena on säädetty
rangaistavaksi rattijuopumuksena, jos huumausaineen käyttö on heikentänyt
kuljettajan kykyä tehtävän vaatimiin suorituksiin. Nykyiset ilma- ja
junaliikennejuopumussäännökset ovat samansisältöiset.
Esityksessä ehdotetaan rattijuopumussäännöstä muutettavaksi myös niin,
että rikoksentekijän veren 0.5 promillen alkoholipitoisuutta vastaisi 0,22
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa nykyisen 0,25
milligramman sijasta. Veren alkoholipitoisuutta vastaavaa
uloshengitysilman alkoholipitoisuutta koskevaa lukua ehdotetaan
muutettavaksi samassa suhteessa myös törkeää rattijuopumusta sekä vesi-,
ilma- ja junaliikennejuopumusta koskevissa säännöksissä.
Tieliikennelain väliaikaista ajokieltoa koskevaan säännökseen samoin kuin
liikennevakuutuslakiin ehdotetaan tehtäväksi uudistettavien rikoslain
säännösten edellyttämät vähäiset tarkistukset.
Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman pian niiden
hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen.
SISÄLLYSLUETTELO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1
YLEISPERUSTELUT 4
1. Johdanto 4
2. Nykytila 5
2.1. Lainsäädäntö ja käytäntö 5
Rikoslain 23 luvun liikennejuopumussäännökset 5
Esitutkinta, pakkokeinot ja ajokielto 6
Oikeuskäytäntö 7
2.2. Muut maat 8
Uloshengitysilman alkoholipitoisuus 8
Huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaminen tieliikenteessä 8
2.3. Nykytilan arviointi 9
3. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset 10
Veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden vastaavuuden
muuttaminen 10
Huumausaineiden nollaraja ja rattijuopumus 11
Huumausaineen tai sen aineenvaihduntatuotteen toteaminen
verinäytteestä 11
Huumausaineita sisältävät lääkevalmisteet 12
Huumausaineiden nollarajan käyttöön oton vaikutus esitutkintaan ja
ajokiellon määräämiseen 13
Huumausaineiden nollaraja tieliikenteessä ja huumausaineen
käyttörikos 14
Huumausaineen nollaraja juna- ja ilmaliikennejuopumuksessa 14
4. Esityksen vaikutukset 15
5. Asian valmistelu 16
6. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja 17
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 18
1. Lakiehdotusten perustelut 18
1.1. Rikoslaki 18
23 luku. Liikennerikoksista 18
1.2. Tieliikennelaki 21
1.3. Liikennevakuutuslaki 22
2. Voimaantulo 22
LAKIEHDOTUKSET 23
rikoslain 23 luvun muuttamisesta 23
tieliikennelain 76 §:n muuttamisesta 26
liikennevakuutuslain 7 ja 20 §:n muuttamisesta 27
LIITE 29
RINNAKKAISTEKSTIT 29
rikoslain 23 luvun muuttamisesta 29
tieliikennelain 76 §:n muuttamisesta 33
liikennevakuutuslain 7 ja 20 §:n muuttamisesta 34
YLEISPERUSTELUT
1. Johdanto
Alkoholi on yleisimmin väärinkäytetty päihde. Lääkeaineista yleisimmin
väärinkäytettyjä ovat rauhoittaviin lääkkeisiin ja unilääkkeisiin kuuluvat
bentsodiatsepiinit. Noin 100 000 suomalaista käyttää näitä aineita pääosin
laillisesti lääkinnällisiin tarkoituksiin. Osa käyttäjistä ottaa kuitenkin
bentsodiatsepiinia yliannoksina tai päihtymistarkoituksiin. Kolmas päihteitä
käyttävä ryhmä käyttää niin sanottuja kovia huumeita eli opiaatteja tai
amfetamiinia. Kovien huumeiden ongelmakäyttäjiä arvioidaan olevan
10 00015 000 henkilöä. Neljäntenä ryhmä on mietojen huumeiden eli
yleensä kannabiksen käyttäjät. Vuonna 2000 suoritetussa
kyselytutkimuksessa kannabiksen mahdollista säännöllistä käyttöä on
arvioitu kannabista viimeisen kuukauden aikana käyttäneiden määrän
valossa. Tällaisia käyttäjiä olisi tutkimuksen arvion mukaan 25 000
30 000. Kannabiksen satunnaisia käyttäjiä (viimeisen vuoden aikana
kannabista kokeilleet) olisi arviolta 60 000110 000 henkeä.
Suomalainen päihteiden käyttäjä on yleensä alkoholinkäyttäjä tai
sekakäyttäjä, joka käyttää alkoholin ohella liikenteelle haitallista
lääkeainetta (tavallisimmin unilääkkeitä tai rauhoittavia) tai alkoholia ja
huumausainetta. Myös useamman huumeen samanaikainen käyttö on
yleistä.
Liikenteessä huumaavien aineiden on todettu lisäävän onnettomuusriskiä
heikentämällä huomio-, arviointi-, ratkaisu-, koordinaatio- ja
toimintakykyä. Kannabis tekee tokkuraiseksi ja heikentää kykyä arvioida
etäisyyksiä ja nopeutta. Amfetamiini lisää riskinottoa, aiheuttaa
aggressiivisuutta ja voi johtaa psykoottisiin reaktioihin. Hallusinogeeniset
aineet aiheuttavat aistivääristymiä ja voivat synnyttää paniikkireaktioita.
Rauhoittavat lääkeaineet ja unilääkkeet voivat haitata liikennekelpoisuutta
heikentämällä havaintokykyä, reaktionopeutta ja tasapainoa.
Rattijuopumuksesta epäillyistä kuljettajista otettujen alkoholi-, lääkeaine- ja
huumausainenäytteiden tutkiminen on keskitetty Kansanterveyslaitokselle.
Kansanterveyslaitoksen tilastot osoittavat, että 1980-luvun puoliväliin
saakka huumausainetapausten määrä oli suhteellisen vakio.
Kahdeksankymmentäluvun loppupuolella alkoi tutkittujen tapausten ja
positiivisten löydösten jyrkkä nousu, joka taittui hieman 1990-luvun
puolivälissä, mutta on jatkunut uudelleen 1990-luvun lopulta alkaen.
Vuonna 2000 Kansanterveyslaitos tutki 1 880 näytettä kuljettajista, joita
poliisi oli epäillyt huumausaineiden käytöstä. Lääkkeitä tai huumausaineita
todettiin yhteensä 85 prosentissa tapauksia (1 589). Tämä oli 6,5 prosenttia
kaikista rattijuopumuksen vuoksi tutkituista. Uni- tai rauhoittavia lääkkeitä
todettiin 65 prosentissa tapauksia (1 271) ja varsinaisia huumausaineita 57
prosentissa tapauksia (1 074). Osalta tutkituista löytyi samanaikaisesti sekä
lääkeaineita että huumausaineita. Vuonna 2000 huumausainelöydösten
määrä kasvoi 17 prosentilla edellisestä vuodesta (918 henkilöä vuonna
1999).
Vuonna 2000 yleisin näytteistä löydetty huumausaine oli amfetamiini (705),
kannabis (670), heroiini mukaan lukien morfiini (237), metamfetamiini
(90), uusiin synteettisiin huumausaineisiin luettavat MDMA eli ekstaasi
(56) ja MDA (39) sekä kokaiini (4).
Vuonna 2000 tieliikenteen alkoholitapauksissa kuoli 94 henkeä ja muita
kuolemaan johtaneita päihdetapauksia oli 13. Alkoholi- tai
päihdetapauksilla tarkoitetaan onnettomuuksia, joissa jokin onnettomuuden
osallinen on ollut alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alainen.
Alkoholia nauttineiden kuolleiden määrä on 1990 luvulla laskenut (vuonna
1990 kuolleita oli 173), mutta sellaisten onnettomuuksiin osallisten määrä,
jotka ovat käyttäneet muita päihteitä, on vuodesta 1995 lähtien hieman
kasvanut (muita päihteitä käyttäneiden määrä vuonna 1991 oli kolme).
Vuonna 2000 rattijuopumusonnettomuuksissa eli tapauksissa, joissa
onnettomuuden aiheutti kuljettajan päihtymys, kuoli 71 henkeä. Kuolleista
juopuneita kuljettajia oli 51, rattijuopon matkustajia 15 ja sivullisia viisi.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan menehtyneistä kuljettajista yhdeksän oli
ollut huumaavien aineiden vaikutuksen tai alkoholin ja huumaavien
aineiden vaikutuksen alaisia. Rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleiden
kokonaismäärä oli vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin 1990-luvulla
(vuonna 1990 kuolleiden määrä oli 152).
Liikenneturvallisuustilanne on Suomessa 1990-luvulla parantunut. Tästä
huolimatta huumausaineiden käytön laajentumisen myötä niiden
vaikutuksen alaisena ajaminen on liikenteessä lisääntynyt. Tätä osoittaa
rattijuopumusepäillyistä tehtyjen varsinaisia huumausaineita koskevien
löydösten kasvu. Tästä syystä on perusteltua ottaa tavoitteeksi laittomien
huumausaineiden käyttämisen aiheuttamien haitallisten vaikutusten
vähentäminen liikenteessä lainsäädäntöä muuttamalla.
2. Nykytila
2.1. Lainsäädäntö ja käytäntö
Rikoslain 23 luvun liikennejuopumussäännökset
Rikoslain 23 luvun säännökset liikennerikoksista tulivat voimaan 1 päivänä
lokakuuta 1999. Eri liikennemuotojen juopumussäännökset siirrettiin
tuolloin rikoslakiin tieliikenteen rattijuopumussäännösten yhteyteen.
Tuolloin voimassa olevien säännösten periaatteisiin tai promillerajoihin ei
tehty suuria asiallisia muutoksia (HE 32/1997 vp).
Mahdollisuus määritellä alkoholipitoisuus kuljettajan uloshengitysilmasta
otettiin käyttöön 1 päivänä syyskuuta 1994 voimaan tulleella rikoslain 23
luvun muutoksella. Tuolloin määriteltiin myös voimassa olevassa laissa
ilmaistut veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden vastaavuudet.
Tarkkuusalkometrit otettiin käytännössä käyttöön kuitenkin vasta vuonna
1998.
Rikoslain 23 luvun 3 §:n mukaan rattijuopumuksesta tuomitaan se, joka
kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua nautittuaan alkoholia
siten, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen jälkeen on
vähintään 0,5 promillea tai että hänellä on tällöin vähintään 0,25
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Pykälän 2 kohdan
mukaan rattijuopumuksesta tuomitaan myös se, joka kuljettaa
moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään muuta
huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että
hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut.
Rattijuopumuksesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi
kuukautta.
Törkeään rattijuopumukseen syyllistyy 4 §:n mukaan se, jonka veren
alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai hänellä on vähintään 0,60
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa tai jonka kyky tehtävän
vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti huonontunut taikka joka on käyttänyt
muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia
niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti
huonontunut. Lisäksi edellytetään, että olosuhteet ovat sellaiset, että rikos
on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Törkeästä
rattijuopumuksesta on tuomittava vähintään 60 päiväsakkoon tai
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Voimassa olevissa säännöksissä huumaantuneena ajamisen tunnusmerkistöt
on yhdenmukaistettu alkoholia koskevien rattijuopumustunnusmerkistöjen
kanssa. Aikaisemmin huumaavan aineen vaikutuksen alaisena toimiminen
tuli erikseen rangaistavaksi. Laissa edellytettiin, että huumaavan aineen tai
alkoholin ja huumaavan aineen nauttiminen tieliikenteessä oli huonontanut
kuljettajan kykyä virheettömiin suorituksiin. Säännös pysyi asiallisesti
ennallaan sitä rikoslakiin siirrettäessä. Säännökseen lisättiin selvyyden
vuoksi maininta siitä, että suorituskyvyn huonontumisen tulee olla tehtävän
vaatima eli käytännössä liittyä moottoriajoneuvon kuljettamiseen.
Huumaantuneena ajaminen porrastettiin myös aikaisemmasta poiketen
kahteen eri törkeysportaaseen. Rattijuopumuksesta on kyse silloin, kun
huumaantuneena ajavan kuljettajan kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on
huonontunut. Jos kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti
huonontunut, teko voi tulla arvioitavaksi törkeänä rattijuopumuksena.
Luvun 5 §:ssä säädetään vesiliikennejuopumuksesta. Joka ohjailee alusta tai
toimii aluksessa sen kulun turvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa
tehtävässä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus
tehtävän aikana tai sen jälkeen on vähintään 1,0 promillea tai että hänellä
tällöin on vähintään 0,50 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa
tai että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai
käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja
alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on
huonontunut, ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko on omiaan aiheuttamaan
vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava vesiliikennejuopumuksesta
sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vesiliikennejuopumuksesta ei kuitenkaan tuomita silloin, kun ohjailtavana
on ollut soutuvene, purjejolla tai niihin rinnastettava vesikulkuneuvo tai kun
1 momentissa tarkoitettu tehtävä on ollut tällaisessa aluksessa.
Ilmaliikennejuopumuksesta säädetään 6 §:ssä. Joka ohjaa ilma-alusta tai
toimii sen miehistön jäsenenä tai muussa lentoturvallisuustehtävässä
nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus tehtävän
aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä tällöin on
vähintään 0,25 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa tai että
hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai
käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja
alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on
huonontunut, on tuomittava ilmaliikennejuopumuksesta sakkoon tai
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Ilmailulain (281/1995) 38 §:ssä edellytetään tehtävää ilma-aluksella
suorittavalta täysraittiutta eli tehtävää ilmailualuksessa ei saa suorittaa, jos
veren alkoholipitoisuus on kohonnut tai jos henkilö on käyttänyt
huumaavaa ainetta niin, että sitä on hänen elimistössään havaittava määrä.
Ilmailulain 88 §:ssä on rikoslain 23 luvun 6 §:ään nähden toissijainen
rangaistussäännös. Säännöksen nojalla rangaistaan alkoholin nauttimisesta
tai huumaavan aineen käyttämisestä sakkoon, jos ilma-aluksessa tehtävää
suorittava tai maaorganisaatiossa lentoturvallisuuteen vaikuttavassa
tehtävässä oleva rikkoo ilmailussa edellytettyä täysraittiutta.
Junaliikennejuopumukseen luvun 7 §:n mukaan syyllistyy se, joka kuljettaa
junaa tai toimii muussa junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa
tehtävässä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus
tehtävän aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä
tällöin on vähintään 0,25 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa
tai että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai
käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja
alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on
huonontunut. Seuraamus on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.
Luvun 12 §:n määritelmäsäännöksen mukaan huumaavana aineena pidetään
myös suorituskykyä heikentävää lääkettä.
Esitutkinta, pakkokeinot ja ajokielto
Pakkokeinolain (450/1987) 6 luvun 3 §:n mukaan poliisi voi määrätä
moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan tai muussa rikoslain 23 luvussa
tarkoitetussa tehtävässä toimivan henkilön kokeeseen, joka tehdään tämän
mahdollisesti nauttiman alkoholin tai muun huumaavan aineen
toteamiseksi.
Puhalluskokeesta kieltäytynyt on velvollinen alistumaan pakkokeinolain 5
luvun 11 §:ssä tarkoitettuun henkilönkatsastukseen. Mainitun pykälän 1
momentin mukaan henkilönkatsastus voidaan suorittaa rattijuopumuksesta
epäillylle.
Pakkokeinolain 6 luvun 3 § mahdollistaa kuljettajan uloshengitysilman
alkoholipitoisuuden testaamisen seulontamenetelmällä niin sanotulla
alkometrillä ilman, että kuljettajaa epäillään alkoholin vaikutuksen alaisena
ajamisesta. Alkometrillä tehtäviä puhalluskokeita tehdään rutiininomaisesti
liikennevalvonnassa. Seulonnassa saadun positiivisen puhalluskokeen
jälkeen suoritetaan rikoksen varsinainen esitutkinta, jossa
tarkkuusalkometrin taikka verikokeen avulla määritetään, onko puhalluksen
perusteella liikennejuopumuksesta epäillyn henkilön uloshengitysilman tai
veren alkoholipitoisuus ylittänyt rangaistavuuden kynnyksen. Veri- ja
vitsanäytteen ottamista pidetään henkilönkatsastuksena, joka edellyttää
rikosepäilyä. Myös tarkkuusalkometrin käyttö edellyttää rikosepäilyä, koska
sen käyttämiseksi joudutaan velvoittamaan epäilty seuraamaan poliisia
poliisiasemalle (HE 18/1992 vp).
Vuonna 2000 tehtiin kuljettajan veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi
9 384 laboratoriokoetta ja otettiin 13 414 hengitysilmanäytettä. Tutkimuksia
tehtiin yhteensä 22 798 henkilölle.
Alkometrillä suoritettavaan puhalluskokeeseen verrattavaa
seulontamenetelmää ei ole käytettävissä huumaantuneena ajamisen
testaamiseksi. Käytännössä rikoksen esitutkintaan ryhdytään, kun
esimerkiksi kuljettajan ajotavasta taikka alkoholin nauttimista koskevan
seulonnan yhteydessä herää epäilys ajoneuvon kuljettamisesta huumaavien
aineiden vaikutuksen alaisena. Rangaistussäännöksessä kuvatun
tunnusmerkistön täyttymiseen silloin, kun rattijuopumuksessa epäillään
huumeiden käyttöä, on kiinnitetty poliisin ohjeistuksessa erityistä huomiota.
Poliisin on käytettävä sisäasianministeriön 1 päivänä maaliskuuta 1999
antaman ohjeen (Dnro 3/011/1999) mukaista havainnointilomaketta,
toimitettava epäilty kliiniseen päihdetutkimukseen ja näytteenottoon sekä
pyydettävä huumelaboratorion lausunto ja hankittava tarvittaessa muutakin
selvitystä ja liitettävä selvitys esitutkintapöytäkirjaan. Huumaantuneena
ajaminen on luotettavasti todettavissa vain veri- tai virtsatutkimuksessa,
mikä edellyttää henkilönkatsastuksen tekemistä.
Tieliikennelain (267/1981) 75 §:ssä säädetään ajokieltoon määräämisestä.
Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuimen on määrättävä
moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja määräaikaiseen ajokieltoon, jos
hänen todetaan syyllistyneen muun muassa rattijuopumukseen tai törkeään
rattijuopumukseen.
Lain 76 §:ssä säädetään väliaikaisesta ajokiellosta. Poliisimies voi määrätä
ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon sekä ottaa kortin haltuunsa,
jos hänen todennäköisin syin epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen tai
törkeään rattijuopumukseen alkoholin vaikutuksen alaisena. Väliaikainen
ajokielto voidaan myös määrätä, jos kuljettajaa on syytä epäillä huumaavien
aineiden vaikutuksen alaisena tapahtuneesta rattijuopumuksesta.
Väliaikaisen ajokiellon määräämiseksi vaaditaan siten enemmän näyttöä
epäiltäessä kuljettajaa alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta kuin
huumaantuneena ajamisessa, koska alkoholin nauttimisesta johtuva
rattijuopumus on todettavissa paikan päällä puhalluskokeella (LaVM
24/1998 vp HE 32/1997 vp). Samasta syystä rattijuopumuksesta
epäillylle alkoholin nauttimisen johdosta annettu väliaikainen ajokielto
jatkuu 77 §:n 1 momentin nojalla tuomioistuimen päätökseen asti. Sen
sijaan huumaantuneena ajaneelle rattijuopumuksesta epäillylle annetusta
väliaikaisesta ajokiellosta poliisin on erikseen viipymättä päätettävä,
pidetäänkö se voimassa. Jos rattijuopumuksesta tai törkeästä
rattijuopumuksesta ei nosteta syytetä tai syyte hylätään, poliisin on 77 §:n 4
momentin mukaan viipymättä palautettava ajokortti.
Oikeuskäytäntö
Vuonna 2000 annettiin alioikeuksissa 7 164 tuomiota rattijuopumuksesta ja
11 024 törkeästä rattijuopumuksesta. Vesiliikennejuopumuksesta annettiin
400 tuomiota.
Huumaantuneena ajamisesta annetuista tuomioista ei ole tietoja vuodelta
2000, koska lainmuutoksen jälkeen näitä tapauksia ei ole mahdollista
erotella rattijuopumustuomioista. Vuonna 1999 huumaantuneen ajamisesta
(päärikos) tuomittiin 355 henkilöä, samoin kuin sitä edeltävänä vuonna
1998. Tämä oli 2 prosenttia rattijuopumusrikoksista tuomituista.
Huumaantuneena ajamisesta tuomittujen määrä kasvoi hieman 1990-luvun
aikana, mutta tuomittujen määrissä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia
viimeisten kymmenen vuoden aikana (vuonna 1991 tuomittuja oli 275).
2.2. Muut maat
Uloshengitysilman alkoholipitoisuus
Veren alkoholipitoisuuden ja uloshengitysilman pitoisuuden vastaavuuden
suhde on kaikissa Pohjoismaissa sekä Saksassa tällä hetkellä sama kuin
Suomessa. Belgiassa sen sijaan 0.5 promillen veren alkoholipitoisuutta
vastaa 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, samoin kuin
0,8 promillea 0,35 milligrammaa.
Huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaminen tieliikenteessä
Ruotsissa säädettiin huumausaineille nollaraja tie- ja junaliikenteessä 1
päivänä heinäkuuta 1999 voimaan tulleella lailla. Liikennerikoksien
rangaistuksista annetussa laissa (1951:649) säädetään, että
rattijuopumuksesta tuomitaan myös se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä
ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään huumausainelaissa tarkoitettua
huumausainetta sellaisen määrän, että ajon aikana tai sen jälkeen hänen
veressään on jotain huumaavaa ainetta (något narkotisk ämne) jäljellä.
Säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, jos huumausainetta (narkotikan) on
otettu lääkärin tai muun toimivaltaisen reseptinantajan määräyksen mukaan.
Rangaistus on sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.
Vastaavanlainen säännös säädetään junaturvallisuuslaissa.
Lainmuutoksen seurauksena huumaantuneena ajamisesta epäillyistä
kuljettajista otetut verikokeet viisinkertaistuivat ensimmäisen vuoden
aikana. Vuonna 2000 otetuista huumaantuneen ajamista koskevista
näytteistä positiivisia näytteitä oli 90 prosenttia, joista 82 prosenttia sisälsi
laittomia huumausaineita ja yli puolessa näistä mukana oli myös muita
lääkeaineita. Tapauksista 8 prosentissa näyte sisälsi pelkästään lääkeaineita.
Käytetyin huumausaine liikenteessä on amfetamiini, jota ilmeni 63
prosentissa näytteistä.
Norjassa, Islannissa ja Tanskassa huumaantuneena ajaminen on
rangaistavaa vain, jos huumaavan aineen käyttö on vaikuttanut ajokykyyn.
Saksassa tieliikennelain mukaan rangaistaan hallinnollisena rikkomuksena,
jos henkilö kuljettaa ajoneuvoa lain liitteessä mainitun huumaavan aineen
vaikutuksen alaisena ja tätä ainetta löytyy hänen verestään. Lainmuutos tuli
voimaan elokuussa 1998. Teko ei ole rangaistava, jos huumaavaa ainetta on
käytetty lääkärin sairauden hoitoon määräämän reseptin mukaisesti.
Säännöksen soveltamisalaan kuuluu kannabis, heroiini, morfiini, kokaiini,
amfetamiini, MDMA ja MDE. Ministeriön päätöksellä laissa mainittujen
aineiden listaa voidaan muuttaa, jos tämä on tieteellisen tiedon perusteella
liikenneturvallisuuden kannalta perusteltua. Rikkomuksesta voi seurata
enintään 1 000 Saksan markan (vuonna 2001) suuruinen sakko. Jos teko on
tuottamuksellinen, rangaistus on 200 Saksan markkaa (vuonna 2001).
Rikoksenuusijan sakkoa voidaan korottaa 500 Saksan markalla (vuonna
2001). Muiden huumaavien aineiden ollessa kyseessä teko on säädetty
rangaistavaksi rikoslaissa rikoksena, jos kuljettajan ajokyky on aineen
käytön seurauksena heikentynyt.
Belgiassa on huhtikuussa vuonna 1999 otettu käyttöön raja-arvot laittomille
huumausaineille tieliikenteessä. Rangaistavaa on, jos henkilö kuljettaa
moottoriajoneuvoa julkisella paikalla laissa mainitun, ajajan suorituskykyyn
vaikuttavan aineen alaisena, jos ainetta on veressä laissa säädetty määrä.
Laissa luetellaan suorituskykyyn vaikuttavaksi huumausaineeksi kannabis,
amfetamiini, eräät synteettiset huumausaineet, kokaiinin
aineenvaihduntatuote ja morfiini. Laissa vahvistetut eri aineiden määrät
virtsassa tai veressä vastaavat niin sanottuja kattoarvoja, joita muissa maissa
yleisesti käytetään laboratorioissa virheriskimarginaaleina sulkemaan pois
vääriä positiivisia tuloksia. Kyse on siten laboratorioteknisistä raja-arvoista,
joilla ei ole yhteyttä nautitun huumausainemäärän mahdolliseen
vaarallisuuteen liikenneturvallisuuden kannalta. Laissa vahvistetut raja-
arvot ovat niin alhaisia, että käytännössä kyse on mainittujen
huumausaineiden nollarajasta.
Virtsakoe voidaan epäillyltä ottaa vain, jos hänen ulkoisten merkkien eli
kliinisen tutkimuksen perusteella epäillään olevan huumaavan aineen
vaikutuksen alainen. Verikoe voidaan epäillyltä ottaa, jos hänen
virtsanäytteestään on löytynyt laissa mainitut rajat ylittävä määrä edellä
mainittua huumausainetta tai jos hän on ilman laillista syytä kieltäytynyt
virtsakokeesta, mutta on selvästi huumaavan aineen vaikutuksen alainen.
Molemmat kokeet eli käytännössä esitutkinnan aloittaminen edellyttävät
siten pääsääntöisesti epäillyssä ulkoisesti havaittavia merkkejä
huumausaineen vaikutuksen alaisena olemisesta. Tekijä voidaan tuomita
rangaistukseen huumaantuneena ajamisesta myös, jos hän ilman laillista
syytä kieltäytyy tutkimuksista ja testeistä. Rangaistus on 2002 000
frangia (vuonna 2001) sakkoa taikka vankeutta viisitoista päivää tai
enintään kuusi kuukautta joko yksin tai yhdistettynä edellä mainitun
suuruiseen oheissakkoon. Teon uusija voidaan tuomita enintään kolmen
vuoden vankeusrangaistukseen.
2.3. Nykytilan arviointi
Kun vuoden 1994 lainmuutoksella otettiin käyttöön mahdollisuus määritellä
alkoholipitoisuus kuljettajan uloshengitysilmasta, määriteltiin samalla myös
voimassa olevassa laissa ilmaistut veren ja uloshengitysilman
alkoholipitoisuutta osoittavat luvut. Tuolloin määritelty suhde näillä eri
menetelmillä mitattujen arvojen välillä vastasi sen aikaista tieteellistä
käsitystä.
Viime vuosina on alan tutkimuksissa kertynyt tietoa siitä, että nykyisin
voimassa oleva veren ja hengitysilman alkoholipitoisuuden suhde (2100:1)
ei ole oikea. Tutkimusten mukaan 0,50 promillea etanolia veressä vastaisi
0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa nykyisen 0,25
milligramman sijasta. Tämä vastaisi muuntosuhdetta 2400:1. Nykyinen
sääntely on johtanut siihen, että rattijuopumukseen syyllistyneen
humalatilan voimakkuudesta voidaan saada eri suuruinen tulos siitä
riippuen, mitataanko alkoholin määrä verestä vai hengitysilmasta.
Rangaistavuuden raja on korkeampi, kun alkoholin vaikutuksen alaisuus
todetaan uloshengitysilmasta.
Mittausten pohjalta laaditussa lausunnossa ilmoitettu veren tai
hengitysilman alkoholipitoisuus on tulos, joka saadaan vähentämällä
yksittäisten määritysten keskiarvosta virheriskiarvio. Tämä niin sanottu
varmuusvähennys takaa, että ilmoitettu veren tai hengitysilman
alkoholipitoisuus on erittäin suurella todennäköisyydellä pienempi kuin
todellinen veren alkoholipitoisuus. Eri menetelmien avulla määriteltäville
näytteille on vahvistettu eri virheriskiarvio. Tällä pyritään takaamaan se,
että menetelmästä riippumatta mahdollisuus niin sanottuihin vääriin
positiivisiin tuloksiin on sama. Varmuusvähennyksen suuruutta ei
vahvisteta laissa, vaan se on määritelty sisäasiainministeriön päätöksin.
Tuomioistuimen tehtävänä on viime kädessä arvioida virheriskiarvion
riittävyys, jos syytetty riitauttaa sen tuomioistuimessa (HE 18/1992 vp).
Alkoholin lisäksi laittomat huumausaineet, huumausainetta sisältävät
lääkeaineet, tekniset liuottimet ja huumaavat kaasut voivat vaikuttaa
heikentävästi ajokykyyn. Kuljettajan elimistön huumausaine- ja
lääkeainepitoisuuksille ei ole laissa määritelty rajoja alkoholin tapaan.
Rikoslain liikennerikoksia koskevan 23 luvun mukaan on rangaistavaa, jos
kuljettajan kyky liikenteen edellyttämiin tehtäviin on huonontunut näiden
aineiden käytön johdosta. Huumausaineen käyttö on rangaistavaa myös
huumausainerikoksia koskevan 50 luvun nojalla.
Rattijuopumuksesta tuomittujen huumaantuneena ajaneiden kuljettajien
määrä ei ole kasvanut samassa suhteessa kuin Kansanterveyslaitoksen
kuljettajista tekemien huumausaineita koskevien löydösten määrä.
Huumaavia aineita nauttineen kuljettajan suorituskyvyn arviointi lain
edellyttämällä tavalla voi käytännössä olla hankalaa. Lääkärit eivät
esimerkiksi välttämättä tiedosta, että tuomioistuimessa kliinisen
päihdetutkimuksen tuloksella on varsin suuri merkitys. Tämän vuoksi
käytännössä saattaa esiintyä tapauksia, joissa kliinisen kokeen raportoitu
tulos aliarvioi ajokyvyn heikentymistä ja syyllisyys jää tämän vuoksi toteen
näyttämättä.
Osasyynä kokeiden tulosten ja henkilön ajokyvyn väliseen eroon voi olla
myös kliinisen kokeen luonteella. Kliiniseen päihdetutkimukseen liittyy
olennaisena se, ettei tutkimustilanne voi täysin vastata ajotilannetta.
Liikenteessä havaittu ajokyvyn heikkeneminen ei välttämättä näy
tutkimuksessa, vaikka se tehtäisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Osittain
tämä johtuu jo viiveestä ajamisen ja kokeen tekemisen välillä.
Liikennevalvonnassa jää myös nykyisin piiloon sellaista huumaavien
aineiden käyttöä, jolla kuitenkin on vaikutusta suorituskykyyn. Huumaavien
aineiden käyttämisen vaikutus ajokykyyn vaihtelee käytetyn aineen laadun,
määrän, tottumisen sekä kuljettajien fysiologisten erojen mukaan. Kaikkea
huumaavien aineiden käytön ajokykyä heikentävää vaikutusta ei ole
mahdollista havaita kuljettajasta esimerkiksi ratsiatilanteessa. Esimerkkinä
tällaisesta ovat amfetamiini ja huumeiden elimistöstä poistumisesta
aiheutuvat oireet, joiden vaikutuksen alainen henkilö saattaa poliisin
pysäyttämänä käyttäytyä normaalisti, mutta pysäytystilanteen jälkeen
henkilö voi ottaa vaarallisia riskejä liikenteessä.
Huumaantuneen ajamiseen liittyvät näyttöongelmat saattavat vähentää
tuomioistuinten käsiteltäviksi tulevien tapausten määrää oikeusprosessin eri
vaiheissa. Näyttöongelmat saattavat vaikuttaa muun muassa siihen,
viedäänkö huumaantuneena ajamisesta epäiltyä veri- ja virtsakokeisiin.
Mikäli tämä oletus pitää paikkansa, huumaantuneena ajaneita kuljettajia
jäisi nykyisin rangaistukseen tuomitsematta. Tällaisten mahdollisten
tapausten määrää ei kuitenkaan käytettävissä olevien tietojen perusteella
voida arvioida.
Huumaantuneen ajamiseen liittyviin näyttöongelmiin eräänä voimassa
olevan lain mukaan mahdollisena ratkaisuna on vaihtoehtoisen syytteen
esittäminen. Jos kuljettajan virtsasta tai verestä on löytynyt huumausainetta,
jota hän ei ole saanut laillisista lääkkeistä, hän on syyllistynyt rangaistavaan
huumausaineen käyttämiseen. Mikäli ajokyvyn heikentymisestä ei
oikeudenkäynnissä saataisi riittävää näyttöä, kuljettajaa voitaisiin
vaihtoehtoisesti syyttää ja hänet tuomita huumausaineen käyttämisestä.
Tämän ratkaisun käyttökelpoisuutta vähentää se, että huumausaineen
käytöstä tuomitulle ei voida määrätä ajokieltoa.
3. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
Valtioneuvosto on 18 päivänä tammikuuta 2001 hyväksynyt tieliikenteen
turvallisuuden parantamista koskevan periaatepäätöksen. Päätöksessä
valtioneuvosto on hyväksynyt Suomelle pitkällä aikavälillä
liikenneturvallisuusvision, jonka mukaan tieliikennejärjestelmä on
suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla eikä loukkaantua
vakavasti liikenteessä. Valtioneuvosto hyväksyi tämän
liikenneturvallisuustavoitteen saavuttamiseksi 30 kohtaisen
toimenpideohjelman vuosille 20012005. Valtioneuvosto toteaa
periaatepäätöksen kohdassa 14, että mahdollisuudet ottaa käyttöön
huumeiden nollaraja tulee selvittää.
Veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden vastaavuuden muuttaminen
Liikennejuopumusta koskevissa säännöksissä käytetty rikoksentekijän
veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden välinen vastaavuussuhde
ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan nykyisiä tutkimustuloksia. Tällöin
rikoksentekijän veren 0.5 promillen alkoholipitoisuutta vastaisi 0,22
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa nykyisen 0,25
milligramman sijasta.
Huumausaineiden nollaraja ja rattijuopumus
Huumausaineiden lisääntyneen käytön myötä ongelmaksi on muodostunut
käytön vaikutukset tieliikenteessä. Huumausaineilla tarkoitetaan
huumausainelaissa (1289/1993) tarkoitettuja huumausaineita. Muita
huumaavia aineita ovat esimerkiksi tekniset liuottimet ja huumaavat kaasut.
Muiden huumaavien aineiden aiheuttamat ongelmat eivät ole
rinnastettavissa huumausaineiden lisääntyneeseen laittomaan käyttöön.
Tästä syystä on perusteltua ottaa tavoitteeksi laittomien huumausaineiden
käytön aiheuttamien vaikutusten vähentäminen liikenteessä.
Laiton huumausaineiden käyttö on jo nykyisin rangaistavaa
huumausainerikoksena. Tieliikennettä koskevissa rangaistussäännöksissä
tulee sen vuoksi pyrkiä keskittymään sellaiseen huumausaineiden käytön
estämiseen, jolla voi olla edes teoreettisesti jotain yhteyttä
liikenneturvallisuuteen. Tieliikennettä koskevin erityissäännöksin ei siten
tule rangaista esimerkiksi pitkän aikaa sitten tapahtuneesta huumausaineen
käytöstä, jolla ei enää ajohetkellä voi olla vaikutusta kuljettajan
suorituskykyyn.
Nykyisen tutkimustiedon perusteella ei ole mahdollista asettaa laissa eri
huumausaineille alkoholin promillerajojen tapaisia rajoja, jotka olisivat
yhteydessä eri aineiden mahdolliseen vaarallisuuteen liikenteen kannalta.
Vaihtoehtona on nykytilanteessa vain nykyisenlainen sääntely tai nollarajan
säätäminen. Esityksessä on lähdetty siitä, että lainsäädännössä säädetty
selkeä nollaraja huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajamisessa poistaisi
nykyisin rangaistavuuden rajaan liittyvät tulkintaongelmat näiden tapausten
tuomitsemisessa.
Eri huumausaineiden käytön vaikutus liikenneturvallisuuteen voi vaihdella.
Saksassa on nollaraja ja Belgiassa nollarajaa lähes vastaavat pitoisuusrajat
ulotettu koskemaan vain eräiden laissa lueteltujen yleisimpien ja
vaarallisimpien huumausaineiden käyttöä. Näiden huumausaineiden
vaarallisuudesta tieliikenteessä on katsottu olevan riittävää tieteellistä
näyttöä. Tämän mallin etuna on selkeys. Ajoneuvoa kuljettava tietäisi
periaatteessa täsmällisesti mitä aineita ei lainkaan saa käyttää.
Tämän mallin haittana on se, että muutkin kuin laissa luetellut
huumausaineet voivat olla liikenteessä haitallisia. Huumausaineen
vaikutuksen alainen kuljettaja on tietyn asteinen riski liikenteessä, vaikka
eri aineiden käytön aiheuttaman vaaran suuruutta ei voitaisi kiistattomasti
osoittaa. Tämän vuoksi on perusteltua ottaa lähtökohdaksi kaikkien
huumausaineiksi luokiteltavien aineiden käytön kieltäminen liikenteessä.
Tähän sääntelymalliin on päädytty myös Ruotsissa.
Huumausaineen tai sen aineenvaihduntatuotteen toteaminen verinäytteestä
Huumausainetta voidaan yleensä todeta virtsanäytteestä pitempään ja
suurempina pitoisuuksina kuin verinäytteistä. Huumausaineella voidaan
kuitenkin yleensä olettaa olevan liikenneturvallisuuden kannalta
merkityksellisiä vaikutuksia vain niin kauan kuin huumausainetta löytyy
verestä. Verinäytteestä tehty löydös osoittaa huumausainetta käytetyn
suhteellisen vähän aikaa sitten. Kannabis ja kokaiini ovat todettavissa
verestä alle vuorokauden, morfiini tätä lyhyemmän ajan sekä amfetamiini ja
ekstaasi joitakin vuorokausia viimeisestä käytöstä. Pelkät vieroitusoireetkin
saattavat tosin vaikuttaa heikentävästi ajokykyyn. Vieroitusoireitten
voimakkuutta ei kuitenkaan voida arvioida virtsakokeen perusteella. Edellä
mainituista syistä nollarajan soveltamisala on esityksessä rajattu
verinäytteestä todettavaan huumausaineen käyttöön. Samaan ratkaisuun on
päädytty Ruotsissa, Saksassa ja Belgiassa.
Virtsanäytteestä havaittava huumausaineen käyttö tieliikenteessä, joka ei
näkyisi verinäytteestä, voisi tulla nykyiseen tapaan rattijuopumuksena
rangaistavaksi, jos huumausaineella on ollut vaikutusta kuljettajan
ajokykyyn. Tähän ryhmään kuuluisivat myös ne huumausaineet,
esimerkiksi LSD, jotka käytännössä voidaan todeta pääasiallisesti vain
virtsasta.
Huumausaineessa voi olla useita ainesosia. Liikenneturvallisuuden ja siten
rangaistavuuden kannalta merkityksellistä olisi löytää epäillyn verestä
huumausaineen vaikuttavaa ainetta eli sitä ainetta, jolla on huumaava
vaikutus. Vaikuttava aine saattaa näkyä kuitenkin veressä hyvin lyhyen
aikaa ja huumausaineet hajoavat elimistössä aineesta riippuen eri
nopeudella. Huumausaineen vaikuttava aine muuttuu hajotessaan
elimistössä niin sanotuksi aineenvaihduntatuotteeksi. Esimerkiksi heroiinin
aineenvaihduntatuote on morfiini. Nollarajan soveltamiseen johtaisi
esityksen mukaan myös huumausaineen aineenvaihduntatuotetta koskeva
löydös.
Myös aineenvaihduntatuotteet voivat kuitenkin näkyä elimistössä aineesta
riippuen eri pituisen ajan. Esimerkiksi kannabiksen käytöstä näkyy jäänteitä
virtsanäytteessä jopa usean viikon ajan viimeisen käytön jälkeen, kun taas
verestä kannabista on todettavissa alle vuorokauden käytön jälkeen.
Edellyttämällä että myös aineenvaihduntatuotetta koskeva positiivinen
löydös on tehtävä verestä, pystyttäisiin ajallisesti rajaamaan nollarajan
soveltamisen ulkopuolelle sellainen huumausaineen käyttö, jolla ei voi olla
enää vaikutusta kuljettajaan ajon aikana eikä siten liikenneturvallisuuden
kannalta merkitystä.
Huumausaineita sisältävät lääkevalmisteet
Huumausaineiksi luokiteltavien uni- tai masennuslääkkeiden käyttäjiä
arvioidaan olevan noin 100 000. Koska näitä tai muita huumausaineita
sisältäviä lääkkeitä käyttävien on asuinpaikkansa tai työpaikkansa sijainnin
vuoksi usein voitava käyttää autoa, tällaisten lääkkeiden käytön ehdoton
kielto liikenteessä saattaisi useissa tapauksissa aiheuttaa reseptinmukaisen
lääkityksen lopettamisen. Lääkityksen lopettaminen puolestaan saattaisi
johtaa näiden henkilöiden työkyvyn menettämiseen samoin kuin työstä
poissaolojen sekä sairaslomien merkittäviin lisäyksiin. Eräitä voimakkaita
huumausaineiksi luokiteltavia lääkevalmisteita voidaan toimittaa potilaalle
myös lääkelaitoksen erityisluvalla ja niitä käytetään kivun lievitykseen
vakavissa sairauksissa. Myös ilman lääkemääräystä myydään
lääkevalmisteita (yskänlääkkeitä), jotka sisältävät huumausaineiksi
luokiteltavia aineita (kodeiini, folkodiini). Kaikissa näissä tapauksissa
lääkkeiden käyttöä liikenteessä koskeva ehdoton kielto ei ole
tarkoituksenmukainen ja kiellolla voitaisiin aiheuttaa suurempia haittoja
kuin etuja.
Huumausaineita sisältäviä lääkkeitä voidaan sekä hankkia että käyttää
laillisesti tai laittomasti. Laillisten ja laittomien lääkkeiden erilainen kohtelu
lainsäädännössä on jonkin verran ongelmallista yhdenvertaisuuden
kannalta. Jos kahdella kuljettajalla on veressään huumausaineeksi
luokiteltavaa lääkeainetta, jolla ei ole havaittavaa vaikutusta ajokykyyn, ja
toinen on käyttänyt laillista ja toinen laitonta lääkettä, on
liikenneturvallisuuden kannalta vaikea perustella miksi vain jälkimmäistä
rangaistaisiin rattijuopumuksesta. Laittoman lääkkeen käyttöä ajon aikana
voidaan kuitenkin pitää moitittavampana, koska kuljettajan saattaa olla
vaikeaa ilman lääkärin antamaa määräystä arvioida lääkkeen oikeaa
annostusta. Laittomasti hankittujen lääkkeiden käyttö on käytännössä usein
myös päihdehakuista ja siten tyypillisesti vaarallisempaa liikenteen kannalta
kuin lääkärin ohjauksen mukainen käyttö. Tämän vuoksi esityksessä
ehdotetaan, että nollarajan soveltamisen ulkopuolelle rajattaisiin vain
sellaisten lääkevalmisteiden käyttö, jota kuljettajalla on ollut oikeus käyttää.
Tällaisten lääkkeiden käyttö olisi nykyiseen tapaan rangaistavaa vain, jos
niiden käyttö on heikentänyt ajokykyä.
Syyttäjän tulee oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan
näyttää toteen ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa perustuu. Tämä
periaate on vahvistettu myös korkeimman oikeuden tapauksessa KKO
2001:95, joka koski näyttövelvollisuutta huumausaineiksi luokiteltavien
lääkevalmisteiden maahantuonnissa henkilökohtaista lääkitystä varten.
Rattijuopumuksesta epäillyistä lääkevalmisteiden käyttäjistä suurin osa
todennäköisesti pyrkii edistämään tapauksensa selvittämästä toimittamalla
poliisille tai syyttäjälle tietoa oikeudestaan käyttää lääkettä
lääkemääräyksen tai muun selvityksen muodossa. Rikoksesta epäillyllä ei
kuitenkaan ole tähän velvollisuutta. Epäillyn kertomusta hänen
oikeudestaan käyttää kyseistä lääkevalmistetta arvosteltaisiin normaalien
näytön arviointia koskevien säännösten mukaan.
Lääkevalmisteiden myyntiluvat vaihtelevat eri maissa. Säännökset voivat
vaihdella myös EY:n jäsenmaiden kesken. Suomessa on tästä syystä
tieliikenteessä toisesta maasta saapuneita kuljettajia (ammattikuljettajia,
turisteja, ulkomailla asuvia suomalaisia), jotka käyttävät lääkkeitä, joilla ei
mahdollisesti ole lainkaan myynnissä Suomessa. Kuljettajaa, joka käyttää
ulkomailta laillisesti hankittua lääkevalmistetta, ei ole perusteltua asettaa
rangaistavuuden suhteen eri asemaan kuin Suomessa laillisesti määrätyn ja
hankitun lääkevalmisteen käyttäjää. Nollarajan soveltamisen ulkopuolelle
jäävinä pidettäisiin siten myös ulkomailta laillisesti hankitun
lääkevalmisteen käyttöä.
Lääkelaitos on antanut määräyksen henkilökohtaisten lääkevalmisteiden
tuonnista Suomeen (6/2001, 14.12.2001). Määräyksen mukaan
huumausaineina pidettäviä lääkevalmisteita saa tuoda Suomeen
henkilökohtaiseen käyttöön korkeintaan 14 vuorokauden käyttöä vastaavan
määrän. Matkustajalla tulee olla vaadittavat asiakirjat (resepti tai
lääkärintodistus) mukanaan lääkettä Suomeen tuotaessa.
Eräät elintarvikkeet, lähinnä leivonnaisissa käytettävät unikon siemenet
voivat johtaa siihen, että niitä syöneen verestä voi löytyä pieni määrä
opiaattijohdannaisia (morfiinia, kodeiinia). Tällöin kyse on yleensä niin
vähäisistä määristä huumausainetta, että valtaosa tapauksista rajautuu
rangaistavuuden ulkopuolelle laboratorioanalyysissä käytettävien niin
sanottujen raja-arvojen avulla. Todennäköisyys, että unikon siementen
syömisen seurauksena raja-arvot ylittyisivät, on käytännössä hyvin pieni.
Nollarajan soveltaminen edellyttää, että huumausaineen vaikuttava aine tai
sen aineenvaihduntatuote on peräisin huumausaineesta. Jos opiaatin
osoitetaan olevan peräisin elintarvikkeesta, ei nollarajaa koskevaa säännöstä
sovellettaisi.
Huumausaineiden nollarajan käyttöön oton vaikutus esitutkintaan ja
ajokiellon määräämiseen
Poliisin on nykyisin mahdollista aloittaa huumaantuneena ajamista koskeva
esitutkinta, kun huumaavan aineen vaikutus on havaittavissa kuljettajassa ja
hänen ajotavassaan. Kun kuljettajaa voidaan todennäköisin syin epäillä
rattijuopumuksesta, epäilty voidaan velvoittaa henkilönkatsastukseksi
katsottavaan veri- tai virtsakokeeseen. Käytännössä esitutkintaan
ryhtyminen ja pakkokeinojen käyttö edellyttäisi jatkossakin ulkoisia
seikkoja, esimerkiksi ajotapavirhettä, johon todennäköisiin syihin perustuva
rikosepäily voidaan perustaa.
Esitutkintavaiheessa rikoksen tapahduttua ei ilman myöhemmin tehtäviä
laboratoriokokeita tiedetä, mitä huumaavia aineita tai huumaavia aineita ja
alkoholia kuljettaja on käyttänyt. Tämän vuoksi ei myöskään tiedetä,
tuleeko tapaukseen sovellettavaksi nollaraja vai edellytetäänkö käytetyllä
aineella olevan vaikutusta henkilön ajokykyyn. Ajokyvyn arvioimiseksi
olisi siten jatkossa edelleen aina tehtävä kliininen päihdetutkimus. Samoista
syistä myös virtsanäyte olisi aina otettava verinäytteen lisäksi.
Käytännön liikennevalvontaa varten ollaan kehittämässä huumausaineiden
pikatestausta. Nykyisiä testauslaitteita ei kuitenkaan voida ottaa käyttöön
nyt käsillä olevan uudistuksen yhteydessä, koska koekäytössä olevat laitteet
ovat vielä jossain määrin epäluotettavia ja toisaalta liian hitaita.
Pikatestausmenetelmiä on kuitenkin tulossa käyttöön lähivuosina. Kun
ulkoisten seikkojen peusteella kuljettajaa epäiltäisiin huumaantuneen
ajamisesta, hänelle voitaisiin pakkokeinolain mukaisena
henkilönkatsastuksena tehdä huumausaineen käyttöä testaava pikatesti.
Tällöin poliisimiehellä olisi nykyistä vankemmat perusteet määrätä
esimerkiksi määräaikainen ajokielto. Pikatestejä olisi lisäksi mahdollista
käyttää myös seulontaan eli kuljettajien huumausaineiden vaikutuksen
alaisena ajamisen testaamiseen ilman rikosepäilyä samaan tapaan kuin
nykyisin tehdään pakkokeinolain 6 luvun 3 §:n nojalla alkoholin nauttimista
mittaavia puhalluskokeita. Jos huumausaineen vaikutuksen alaisena
ajamista mittaavat pikatestit päätetään jatkossa ottaa käyttöön myös
seulontamenetelmänä, tämä saattaa edellyttää pakkokeinolain 6 luvun 3 §:n
tarkistamista. Muutokset lainsäädäntöön on perusteltua tehdä siinä
vaiheessa, kun käyttöön otettavasta testimenetelmästä on tarkempaa tietoa
ja niiden käyttöön ottaminen on ajankohtaista.
Ajokieltoa koskeviin tieliikennelain säännöksiin ei esityksessä ehdoteta
asiallisia muutoksia. Poliisimies voisi edelleen määrätä väliaikaisen
ajokiellon sekä ottaa kortin haltuunsa, jos olisi syytä epäillä henkilön
syyllistyneen rattijuopumukseen muun huumaavan aineen kuin alkoholin
vaikutuksen alaisena. Tieliikennelain väliaikaista ajokieltoa koskevan
76 §:n viittaukset rikoslain 23 luvun säännöksiin ehdotetaan kuitenkin
tarkistettaviksi vastaamaan rikoslain säännöksiin nollarajan käyttöön oton
vuoksi ehdotettavia muutoksia.
Tuomioistuimen olisi nykyiseen tapaan määrättävä kuljettaja ajokieltoon,
jos hänen olisi todettu syyllistyneen rattijuopumukseen tai törkeään
rattijuopumukseen.
Huumausaineiden nollaraja tieliikenteessä ja huumausaineen käyttörikos
Huumausaineen käyttöä tieliikenteessä koskeva rattijuopumussäännös
syrjäyttää erityissäännöksenä rikoslain 50 luvun 2 a §:n huumausaineen
käyttörikossäännöksen soveltamisen. Liikennevalvonnassa ilmi tullut
kuljettajan huumausaineen käyttö tuomittaisiin siten ensi sijaisesti
rattijuopumuksena, eikä häntä tuomittaisi samaan aikaan huumausaineen
käyttörikoksesta.
Ehdotetun nollarajan käyttöön oton keskeisin vaikutus olisi se, että
huumausaineiden käyttö tieliikenteessä tulisi aikaisempaa helpommin
tuomituksi rattijuopumuksena. Poliisi myös käynnistäisi esitutkinnan
aikaisempaa useammin, koska tuomitsemiseen vaadittava näyttökynnys
alenisi. Tämä johtaisi tutkittavien määrän jonkin asteiseen lisääntymiseen.
Tutkittavien määrän lisääntyessä tulee todennäköisesti nykyistä hieman
useammin esiin myös huumausaineen käyttötapauksia, joissa
rattijuopumuksen tunnusmerkistö ei täyttyisi. Huumausainetta tai sen
aineenvaihduntatuotetta voidaan havaita epäillyn virtsasta pitkän aikaa sen
jälkeen, kun ainetta ei enää voida löytää nollarajan soveltamisen
edellyttämällä tavalla hänen verestään. Tällaisessa tilanteessa teosta voidaan
syyttää ja tuomita huumausaineen käyttörikoksena.
Kun henkilöä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, tapaukseen on
sovellettavissa huumausainerikoksia koskevan rikoslain 50 luvun erityinen
toimenpiteistä luopumissäännös taikka yleiset toimenpiteistä
luopumissäännökset. Nämä säännökset mahdollistavat syyttämättä tai
tuomitsematta jättämisen hoitoon hakeutumisen taikka rikoksen
vähäisyyden vuoksi. Rikosta pidetään vähäisenä, jos sitä huumausaineen
määrä ja laatu, käyttötilanne sekä olosuhteet muutoinkin huomioon ottaen
voidaan pitää vähäisenä.
Huumausaineen nollaraja juna- ja ilmaliikennejuopumuksessa
Sekä juna- että ilmaliikenne vaativat junaa tai ilma-alusta ohjaavalta tai
muussa liikenneturvallisuustehtävässä toimivalta hyvää suorituskykyä ja
valppautta. Vähäisilläkin suorituskykyä heikentävillä tekijöillä voi olla
ratkaiseva merkitys turvallisuudelle. Edellä mainitut
liikenneturvallisuussyyt ovat peruste sille, että huumausaineiden niin
sanottu nollaraja ehdotetaan säädettäväksi koskemaan sekä ilmaliikenne-
että junaliikennejuopumusta.
Ilmailulaissa edellytetään lentoturvallisuustehtävissä toimivilta nykyäänkin
täysraittiutta. Tehtävää ilmailualuksessa ei saa suorittaa, jos henkilö on
muun muassa käyttänyt huumaavaa ainetta niin, että sitä on hänen
elimistössään havaittava määrä (38 §). Huumaavan aineen käyttämisestä
ilmailussa tuomitaan sakkoon ilmailulain 88 §:n nojalla, jollei teosta ole
muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta. Varsinaisten
huumausaineiden sekä laittomien lääkevalmisteiden käyttämiseen
ilmaliikenteessä sovellettaisiin jatkossa ehdotettua rikoslain ankarampaa
nollarajasäännöstä nykyisen ilmailulaissa rangaistavaksi säädetyn
huumaavan aineen käyttämistä ilmailussa koskevan säännöksen sijasta. Sen
sijaan täysraittiuden rikkomiseen sellaisen lääkevalmisteen käyttämisellä,
jota tehtävää suorittavalla on oikeus käyttää, sovellettaisiin nykyiseen
tapaan ilmailulain 88 §:ää taikka, jos tällainen lääkevalmiste olisi
vaikuttanut tehtävää suorittavan suorituskykyyn, rikoslain 23 luvun 6 §:n 3
momenttia.
Esitys merkitsisi huumausaineiden ja laittomien lääkevalmisteiden
käyttämisen osalta täysraittiutta koskevan rangaistuksen ankaroitumista,
koska ilmaliikennejuopumuksena rangaistavasta huumausaineen nollarajan
rikkomisesta voisi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta, kun
taas ilmailulaissa seuraamukseksi on säädetty sakko.
Epäiltäessä henkilöä ilmailulain 88 §:ssä tarkoitetusta rikkomuksesta
häneen ei ole mahdollista kohdistaa pakkokeinolain mukaisia pakkokeinoja.
Tämä on nykyisin koettu täysraittiuden valvonnan kannalta ongelmalliseksi.
Käytännössä kyse on epäillyn velvollisuudesta antaa virtsa- ja verinäyte.
Sen sijaan ilmaliikennejuopumussäännöksestä säädetyn kahden vuoden
enimmäisrangaistuksen vuoksi henkilönkatsastus on mahdollista tehdä
tällaisesta rikoksesta epäillylle. Kun nykyistä useampi tapaus tulisi
rangaistavaksi rikoslain nollarajasäännöksen nojalla ilmailulain
rikkomussäännöksen sijasta, esitys lisäisi siten myös pakkokeinojen käytön
mahdollisuuksia ilmaliikenteessä nykyiseen verrattuna.
Esityksessä ei sen sijaan ehdoteta, että henkilönkatsastusta olisi mahdollista
suorittaa ilmailulain 88 §:stä säädetystä rikoksesta epäillylle. Ilmailulaissa
säädetty täysraittiuden vaatimus on ilmaliikenteessä perusteltua ja sen
tehokas valvonta on tärkeää. Pakkokeinolain mukaisten pakkokeinojen
käyttö etenkin henkilönkatsastuksen suorittaminen
sakkoseuraamuksisesta rikoksesta olisi kuitenkin poikkeuksellista.
Ilmailulain rangaistussäännöksen soveltamisala olisi myös uudistuksen
jälkeen aikaisempaa suppeampi ja tarve pakkokeinojen käyttöön sen nojalla
pienempi.
Täysraittiutta koskevien määräysten noudattamista ilmailussa voidaan
seurata myös työpaikan sisäisen valvonnan avulla yhteistyössä
työterveyshuollon kanssa. Tältä osin on harkittavana tietyille
ammattiryhmille säädettävä velvollisuus osallistua huumausainetestiin
työpaikoilla. Huumausainetestien tarpeellisuutta työelämässä on kartoittanut
sosiaali- ja terveysministeriön asettama huumausainetestien käyttöä
selvittänyt työryhmä, joka luovutti mietintönsä (Työryhmämuistio 2002:2)
31 päivänä tammikuuta 2002.
Huumausaineiden niin sanottua nollarajaa ei ehdoteta ulotettavaksi
koskemaan vesiliikennejuopumusta. Vesiliikennejuopumussäännös tulee
muita liikennejuopumussäännöksistä poiketen sovellettavaksi
vakavuudeltaan hyvin erilaisiin tilanteisiin aluksen koon ja kapasiteetin
taikka vesistön tai väylän suuruuden mukaan. Tästä syystä
vesiliikennejuopumussäännös poikkeaa muiden liikennemuotojen
vastaavista säännöksistä siten, että rangaistavuuden raja on asetettu
korkeammalle kuin muissa liikennejuopumussäännöksissä. Rangaistavalta
teosta edellytetään olosuhteisiin nähden abstraktia toisen turvallisuuden
vaarantamista ja myös promilleraja on korkeampi. Tämän vuoksi
ehdotetaan, että huumaavien aineiden mukaan lukien huumausaineiden
käyttö vesiliikenteessä olisi edelleen rangaistavaa vain tilanteessa, jossa
alusta ohjailevan tai muuta turvallisuuteen vaikuttavaa tehtävää suorittavan
kyky tehtävän vaatimaan suoritukseen on huonontunut.
4. Esityksen vaikutukset
Rikoksentekijän veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden
vastaavuuden muuttaminen tulisi joissain yksittäistapauksissa johtamaan
vapauttavan tuomion sijasta langettavaan tuomioon. Esityksellä ei
kuitenkaan olisi tältä osin vaikutusta rattijuopumuksesta syytettyjen tai
tuomittujen kokonaismääriin eikä siten valtiontaloudellisia vaikutuksia.
Huumausaineita koskevan nollarajan käyttöön oton tarkoituksena on
parantaa liikenneturvallisuutta valtioneuvoston 18 päivänä tammikuuta
2001 hyväksymän tieliikenteen turvallisuuden parantamista koskevan
periaatepäätöksen mukaisesti. Päätöksessä valtioneuvosto on hyväksynyt
Suomelle pitkällä aikavälillä liikenneturvallisuusvision, jonka mukaan
tieliikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla
eikä loukkaantua vakavasti liikenteessä. Esityksellä vähennetään laittomien
huumausaineiden käytön aiheuttamia vaaroja ja haittoja eri
liikennemuodoissa.
Huumausaineiden nollarajan käyttöön otto liikenteessä lisäsi Ruotsissa
laboratoriotutkimusten määrän viisinkertaiseksi. Ennen uudistusta Ruotsissa
otettiin kuitenkin huumaantuneena ajamista koskevia näytteitä vähemmän
kuin Suomessa. Esitutkintaan eli näytteiden ottamiseen ryhdyttäisiin
nollarajan käyttöön otosta huolimatta käytännössä vain, jos epäillystä
voidaan ulkoisesti havaita merkkejä huumausaineen käytöstä. Kun
langettavaan tuomioon ei kuitenkaan enää vaadittaisi osoitusta käytön
aiheuttamasta suorituskyvyn heikkenemisestä, esitutkinta todennäköisesti
aloitettaisiin nykyistä useammin. Tämä merkitsisi myös sitä, että nykyistä
useammasta epäillystä tultaisiin ottamaan näytteitä sekä tekemään kliininen
päihdetutkimus. Niiden tapausten määrää, joista nykyisin jää esitutkinta
aloittamatta näyttöä koskevien edellytysten vuoksi, on kuitenkin vaikea
arvioida. Tämän vuoksi myöskään Kansanterveyslaitoksen suorittamien
laboratoriotutkimusten ja kliinisten päihdetutkimusten määrän lisääntymistä
ei voida arvioida käytettävissä olevien tietojen perusteella. Mahdollisesti
lisääntyvät laboratoriotutkimukset ja kliiniset päihdetutkimukset
hoidettaisiin uudistuksen alkuvaiheessa nykyisten voimavarojen puitteissa.
Huumaantuneena ajaneina tuomituista ei ole saatavilla eriteltyä tietoa
nykyisen lain soveltamisen ajalta. Oletus on, että tuomittujen määrä ei ole
kuitenkaan merkittävästi muuttunut vuodesta 1999, jolloin huumaantuneena
ajamisesta (niin sanottu päärikos) tuomittiin 355 henkeä. Tuomitsematta
nykyisin jäävien huumaantuneena ajaneiden epäiltyjen määrää voidaan
pyrkiä arvioimaan Kansanterveyslaitoksen tutkimien positiivisten
näytteiden avulla. Kansanterveyslaitoksen vuonna 2000 tutkimista
näytteistä 1 074 henkilöllä löydöksenä oli laittomat huumausaineet. Tämän
luvun valossa huumaantuneena ajamisesta rattijuopumukseen tuomittujen
määrä voisi kolminkertaistua nykyiseen verrattuna. Syyttäjille ja
tuomioistuimille tästä aiheutuvan työmäärän kasvu hoidettaisiin nykyisten
voimavarojen puitteissa.
Rattijuopumuksesta ei yleensä tuomita ehdottomaan vankeuteen.
Vankeusrangaistusten määrä ei siten merkittävästi lisääntyne uudistuksen
myötä. Huumausaineita tieliikenteessä koskevan nollarajan käyttöön
ottaminen tulee kuitenkin todennäköisesti johtamaan siihen, että
sakkorangaistuksia tullaan aikaisempaa enemmän määräämään
huumeongelmaisille, joilla on vaikeuksia sakkojen suorittamisessa. Tämä
saattaa jonkin verran lisätä muuntorangaistusten määrää. Määrän
mahdollinen kasvu ei kuitenkaan aiheuta lisäresurssien tarvetta
vankeinhoidossa oikeusministeriön hallinnon alalla.
5. Asian valmistelu
Sisäasiainministeriö asetti 16 päivänä kesäkuuta 2000 työryhmän
selvittämään poliisin käytössä olevan tarkkuusalkometrin
varmuusvähennystä, veri/hengitysilman jakautumissuhdetta ja mahdollisesti
muita edellä mainittuihin liittyviä kysymyksiä. Työryhmä ehdotti 30 päivän
joulukuuta 2000, että rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 kohdassa ilmenevää veren
ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden suhdelukua muutettaisiin niin, että
0,25 milligrammaa litrassa uloshengitysilmaa muutettaisiin 0,20
milligrammaksi. Työryhmän tarkoituksena oli näin muuttaa sekä veren ja
hengitysilman suhdeluvussa että eri menetelmien virheriskiarvioinnissa
koetut epäsuhdat. Sisäasiainministeriö on 18 päivänä heinäkuuta 2001
päivätyssä kirjeessään esittänyt oikeusministeriölle toimenpiteisiin
ryhtymistä rikoslain liikennejuopumusta koskevien säännösten
muuttamiseksi työryhmän ehdottamalla tavalla.
Valtioneuvoston tieliikenteen turvallisuuden parantamisesta tehdyn
periaatepäätöksen mukaisesti oikeusministeriö asetti 9 päivänä helmikuuta
2001 työryhmän selvittämään mahdollisuudet ottaa tieliikenteessä käyttöön
huumeiden nollaraja. Työryhmässä oli mukana oikeusministeriön,
sisäasiainministeriön, liikenneministeriön sekä Kansanterveyslaitoksen
edustajat. Työryhmä ehdotti tieliikenteessä huumeiden nollarajan käyttöön
ottamista 14 päivänä kesäkuuta 2001 luovuttamassaan mietinnössään..
Nollarajaa ei ehdotuksen mukaan sovellettaisi sellaisiin huumausaineiksi
luokiteltuihin aineisiin, joita pääasiassa käytetään lääkkeinä. Työryhmä
sulki nollarajan soveltamisalan ulkopuolelle sekä lailliset että laittomat
lääkkeet.
Työryhmän ehdotuksen pohjalta oikeusministeriössä valmisteltiin
virkatyönä luonnos hallituksen esitykseksi. Luonnoksesta pyydettiin
lausunto 38 viranomaiselta ja järjestöltä. Enemmistö lausunnonantajista
suhtautui myönteisesti ehdotukseen huumausaineiden nollarajan käyttöön
otosta. Lausunnoista on laadittu tiivistelmä (Oikeusministeriö, Lausuntoja
ja selvityksiä 2002:6, Helsinki 2002). Hallituksen esitys on valmisteltu
oikeusministeriössä virkatyönä saatujen lausuntojen pohjalta.
6. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja
Eduskunnan käsiteltävänä on parhaillaan hallituksen esitys Eduskunnalle
laiksi liikennevakuutuslain 7 §:n muuttamisesta (HE 73/2002 vp).
Esityksessä ehdotetaan liikennevakuutuslain 7 §:n 3 momentin muuttamista
siten, että ajoneuvossa olleella matkustajalla olisi oikeus saada korvausta
henkilövahingoistaan, vaikka kuljettaja on syyllistynyt törkeään
rattijuopumukseen. Nyt käsillä olevaan esitykseen sisältyy ehdotus, että
mainitussa säännöksessä säädettyä kuljettajan veren ja uloshengitysilman
alkoholipitoisuuden vastaavuussuhdetta muutettaisiin samalla tavalla kuin
ehdotetaan tehtäväksi rikoslain 23 luvun 4 §:ssä säädetyssä törkeässä
rattijuopumuksessa. Kyseiset ehdotukset tulisi yhteensovittaa, kun niitä
käsitellään eduskunnassa.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1. Lakiehdotusten perustelut
1.1. Rikoslaki
23 luku. Liikennerikoksista
3 § Rattijuopumus. Pykälässä säädetään alkoholin vaikutuksen alaisena
ajamista koskevista promillerajoista. Säännöstä ehdotetaan
yleisperusteluissa mainituista syistä muutettavaksi niin, että veren
alkoholipitoisuuden ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden suhdelukua
muutettaisiin. Ajoneuvon tai raitiovaunun kuljettaja tuomittaisiin
rattijuopumuksesta, jos hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen
jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä tällöin on vähintään 0,22
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Nykyisin 0, 5 promillen
veren alkoholipitoisuutta vastaa 0,25 milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa.
Pykälän uudessa 2 momentissa säädettäisiin huumausaineiden nollarajasta
tieliikenteessä. Momentissa säädettäisiin, että rattijuopumuksesta tuomitaan
myös se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua
käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään ajon aikana tai sen
jälkeen on käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen
aineenvaihduntatuotetta. Momentin säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi,
jos mainittu aine on peräisin lääkevalmisteesta, jota kuljettajalla on oikeus
käyttää.
Ehdotetussa 2 momentissa mainittu huumausaine määriteltäisiin luvun
12 §:n määritelmäsäännöksessä. Huumausaineilla tarkoitettaisiin
huumausainelaissa tarkoitettuja huumausaineita. Huumausaineet hajoavat
elimistössä aineesta riippuen eri nopeudella. Huumausaineen vaikuttava
aine muuttuu hajotessaan elimistössä niin sanotuksi
aineenvaihduntatuotteeksi. Esimerkiksi heroiinin aineenvaihduntatuote on
morfiini. Nollarajan soveltamiseen johtaisi esityksen mukaan myös
huumausaineen aineenvaihduntatuotetta koskeva löydös epäillyn verestä.
Rangaistavuus edellyttäisi ehdotuksen mukaan, että huumausainetta tai sen
aineenvaihduntatuotetta on kuljettajan veressä ajon aikana tai sen jälkeen.
Nykyisin ei ole käytettävissä liikennerikoksen tapahtumapaikalla tehtäviä
huumausaineiden käytön testaamiseen soveltuvia pikatestejä eikä tällaisia
testejä tultaisi tulevaisuudessakaan tekemään verinäytteestä. Tämän vuoksi
huumausainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta voidaan käytännössä todeta
epäillyn verestä vasta ajon jälkeen tehtävissä laboratoriotutkimuksissa.
Ehdotetun 2 momentin mukaan nollarajaa koskevaa säännöstä ei
sovellettaisi, jos mainittu aine olisi peräisin lääkevalmisteesta, jota
kuljettajalla olisi oikeus käyttää. Tällä tarkoitettaisiin ensinnäkin
lääkevalmistetta, jonka käyttöön hänellä olisi lääkärin antama
lääkemääräys.
Huumausaineina pidettävät lääkevalmisteet, joilla on lääkelaitoksen
myöntämä voimassa oleva myyntilupa, on lueteltu lääkelaitoksen
luettelossa Dno 34/45/2002 (10.1.2002). Tässä luettelossa mainitut
valmisteet ovat Suomessa myytäviä ja yleensä lääkärin määrättäviä
lääkkeitä. Säännöksessä ei kuitenkaan edellytetä, että lääkärin määräys on
annettu Suomessa tai että käytetyn lääkkeen tulisi olla Suomessa myytävä.
Nollarajan soveltamisen ulkopuolelle rajattaisiin siten myös lääkärin
ulkomailla määräämän lääkkeen käyttö, vaikka kyseisellä tuotteella ei olisi
myyntilupaa Suomessa.
Eräiden huumausaineiksi luokiteltujen lääkevalmisteiden toimittaminen
edellyttää lääkelaitoksen erityislupaa. Tällaisia lääkevalmisteita määrätään
yleensä kivun lievitykseen vakavassa sairaudessa. Myös tällaisten
lääkkeiden käyttö suljettaisiin nollarajan soveltamisen ulkopuolelle.
Kolmanneksi henkilöllä olisi oikeus käyttää lääkevalmistetta, joka on
myynnissä ilman lääkärin antamaa lääkemääräystä. Tällä tarkoitetaan
esimerkiksi ilman reseptiä myytävää yskänlääkettä, jossa yhtenä aineena on
huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta. Säännöstä voitaisiin soveltaa myös,
jos käytetty tuote on ostettu maassa, jossa lääkärin määräystä ei vaadita,
vaikka Suomessa vastaavan tuotteen hankintaan vaadittaisiin lääkärin
määräys.
Henkilöllä on myös oikeus käyttää lääkevalmistetta, jos hänelle annetaan
sitä hoidon yhteydessä esimerkiksi hammaslääkärikäynnillä tai muussa
hoitoyksikössä taikka se annetaan hänelle mukaan myöhemmin
käytettäväksi.
Oikeudella käyttää lääkettä tarkoitetaan asianomaisen lääkkeen käyttöä
siihen tarkoitukseen, johon se on määrätty. Jos esimerkiksi
huumevieroitukseen tarkoitettua lääkevalmistetta käytetään väärin suonen
sisäisenä huumausaineena, tällaista käyttöä ei voida pitää säännöksessä
tarkoitetulla tavalla oikeutettuna.
Syyttäjän on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti
näytettävä toteen ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu.
Laboratorioanalyysissä voidaan todeta, että kyse on lääkevalmisteesta.
Tällöin selvitettäväksi jää, onko kuljettajalla oikeus kyseisen
lääkevalmisteen käyttöön. Morfiinin alkuperän toteaminen on kuitenkin
hankalaa. Morfiini voi olla peräisin heroiinista, lääkevalmisteesta taikka
elintarvikkeesta (unikon siemenet). Yksinomaan heroiinille ominainen
aineenvaihduntatuote voidaan kuitenkin osoittaa virtsanäytteestä osassa
tapauksissa. Jos heroiinin käyttöä osoittavaa löydöstä ei havaita
virtsanäytteestä, ei voida poissulkea mahdollisuutta, että morfiini on
peräisin lääkevalmisteesta tai elintarvikkeesta. Esitutkinnassa tulee tällöin
selvittää, onko morfiini peräisin lääkevalmisteesta, jonka käyttöön
kuljettajalla on oikeus. Jos taas lähteeksi varmistuu elintarvike,
rangaistavuus sulkeutuu pois sillä, ettei kuljettaja ole nauttinut säännöksen
tarkoittamalla tavalla huumausainetta. Virtsanäytteestä voidaan myös saada
vahvistus heroiinin käytöstä, jolloin huumausaineen käyttäjän väite siitä,
että verestä tehty morfiinilöydös olisi peräisin lääkevalmisteesta tai
elintarvikkeesta, ei menestyisi. Kieltäytyminen antamasta virtsanäytettä
olisi otettava huomioon näyttöä arvioitaessa.
Kun kuljettajalla on oikeus käyttää lääkevalmistetta, sen käyttö tulisi
nykyiseen tapaan rangaistavaksi 3 momentin nojalla, jos lääkkeen käyttö on
heikentänyt ajokykyä. Jos esimerkiksi kuljettajalla on lääkärin määräys
mainitun lääkevalmisteen käyttöön, mutta hän olisi ylittänyt
lääkemääräyksessä määrätyn annostuksen, teko voisi tulla arvioitavaksi
ehdotetun 3 momentin nojalla.
Selvyyden vuoksi määritelmiä koskevassa 12 §:ssä todettaisiin nykyiseen
tapaan, että 3 momentissa mainittuna huumaavana aineena pidettäisiin
myös suorituskykyä heikentävää lääkettä.
Nykyinen pykälän 1 momentin 2 kohta siirtyisi asiallisesti
muuttamattomana uudeksi 3 momentiksi.
4 § Törkeä rattijuopumus. Pykälän 1 kohdassa mainittua rikoksentekijän
veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden vastaavuutta ehdotetaan
yleisperusteluissa mainituista syistä muutettavaksi samassa suhteessa kuin
ehdotetussa 3 §:ssä. Törkeän rattijuopumuksen soveltamisen edellytyksenä
olisi, että rikoksentekijän veren alkoholipitoisuus olisi vähintään 1,2
promillea tai hänellä olisi vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa. Nykyisin 1,2 promillen veren alkoholipitoisuutta vastaa
0,60 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Muilta osin
säännös pysyisi ennallaan.
5 § Vesiliikennejuopumus. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa mainittua
rikoksentekijän veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden
vastaavuutta ehdotetaan yleisperusteluissa mainituista syistä muutettavaksi
samassa suhteessa kuin ehdotetuissa 3 ja 4 §:ssä.
Vesiliikennejuopumuksesta voitaisiin tuomita, jos rikoksentekijän veren
alkoholipitoisuus olisi vähintään 1,0 promillea tai hänellä olisi vähintään
0,44 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Nykyisin 1,0
promillen veren alkoholipitoisuutta vastaa vesiliikennejuopumuksessa 0,50
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.
Muilta osin säännös pysyisi yleisperusteluissa mainituista syistä ennallaan.
Muiden huumaavien aineiden kuin alkoholin vaikutuksen alaisena
toimiminen olisi siten rangaistavaa nykyiseen tapaan, jos toimijan kyky
tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut. Huumaaviin aineisiin
luetaan myös huumausaineet kuten määritelmäsäännöksen perusteluissa
todetaan.
6 § Ilmaliikennejuopumus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi
niin, että siinä säädetään rikoksentekijän veren ja uloshengitysilman
alkoholipitoisuuden vastaavuudesta. Asiasta säädetään nykyisin momentin
1 kohdassa. Samalla vastaavuutta ehdotetaan yleisperusteluissa mainituista
syistä muutettavaksi samassa suhteessa kuin ehdotetuissa 3 ja 4 §:ssä.
Ilmaliikennejuopumuksesta voitaisiin tuomita, jos rikoksentekijän veren
alkoholipitoisuus olisi vähintään 0,5 promillea tai hänellä olisi vähintään
0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Nykyisin 0,5
promillea vastaa 0,25 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.
Uudessa 2 momentissa säädettäisiin huumausaineen nollarajasta
ilmaliikenteessä. Säännös olisi samansisältöinen kuin rattijuopumusta
koskeva 3 §:n 2 momentti. Kuljettajan sijasta ilmaliikennejuopumuksessa
puhuttaisiin kuitenkin tehtävää suorittavasta. Nykyinen säännös
suorituskykyyn vaikuttavasta huumaavan aineen käytöstä siirtyisi pykälän 3
momentiksi.
Ilmailulaissa edellytetään lentoturvallisuustehtävissä toimivilta nykyäänkin
täysraittiutta eli tehtävää ilmailualuksessa ei saa suorittaa, jos henkilö on
muun muassa käyttänyt huumaavaa ainetta niin, että sitä on hänen
elimistössään havaittava määrä. Ilmailulain 88 §:n nojalla tuomitaan
sakkoon se, joka lentoturvallisuuteen vaikuttavassa tehtävässä rikkoo
ilmailussa edellytettyä täysraittiutta. Varsinaisten huumausaineiden
käyttöön ja sellaisten lääkevalmisteiden käyttöön, joita tehtävää
suorittavalla ei ole oikeutta käyttää, sovellettaisiin esityksen mukaan
jatkossa rikoslain ilmaliikennejuopumussäännöksen nollarajaa eli
ehdotettua 6 §:n 2 momenttia nykyisen ilmailulain 88 §:n sijasta. Esitys
merkitsisi näiltä osin rangaistuksen ankaroitumista, koska
ilmaliikennejuopumuksena rangaistavaksi säädetyn nollarajan rikkomisesta
voisi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta, kun taas
ilmailulain 88 §:ssä on täysraittiuden rikkomisen seuraamukseksi säädetty
sakko.
Ilmailulaissa säädetty täysraittiutta koskeva rangaistussäännös voisi
edelleen tulla sovellettavaksi paitsi alkoholin myös laillisten
lääkevalmisteiden käyttöä koskevien kieltojen rikkominen samoin kuin
esimerkiksi huumaavien kaasujen tai liuottimien vaikutuksen alaisena
toimimiseen ilmaliikenteessä. Mikäli tällaisten huumaavien aineiden käyttö
on kuitenkin heikentänyt tehtävää suorittavan suorituskykyä, näihin
tilanteisiin voitaisiin soveltaa ankarampana säännöksenä rikoslain 23 luvun
6 §:n 3 momenttia. Ilmailulain 88 §:ssä säädetään, että sitä sovelletaan, jos
teosta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta muualla laissa.
7 § Junaliikennejuopumus. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi
rikoksentekijän veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden
vastaavuudesta. Asiasta säädetään nykyisin momentin 1 kohdassa.
Vastaavuutta ehdotetaan yleisperusteluissa mainituista syistä muutettavaksi
samassa suhteessa kuin edellä ilmaliikennejuopumusta koskevassa 6 §:ssä.
Uudessa 2 momentissa säädettäisiin huumausaineen nollarajasta
junaliikenteessä. Myös tämä säännös olisi samansisältöinen kuin
rattijuopumusta koskeva 3 §:n 2 momentti. Nykyinen säännös
suorituskykyyn vaikuttavasta huumaavan aineen käytöstä siirtyisi pykälän 3
momentiksi.
12 § Määritelmät. Määritelmäsäännökseen ehdotetaan lisättäväksi maininta
siitä, että huumausaineella tarkoitetaan huumausainelaissa tarkoitettua
huumausainetta. Huumausaineen käsite olisi siten 23 luvussa sama kuin
huumausainerikoksia koskevan 50 luvun 5 §:ssä.
Huumausainelaissa huumausaineet määritellään lain 2 §:ssä. Sen mukaan
huumausaineella tarkoitetaan pykälässä mainittujen Suomea sitovien
kansainvälisten sopimusten alaisia aineita ja valmisteita siten kuin sosiaali-
ja terveysministeriön päätöksellä tarkemmin määrätään. Asetuksella
voidaan lisäksi huumausaineeksi lukea kasveja, jotka sisältävät edellä
mainituissa kansainvälisissä sopimuksissa tarkoitettua ainetta. Sosiaali- ja
terveysministeriö ylläpitää luetteloa huumausaineista ja huumausaineen
valmistuksessa käytettävistä aineista.
Huumausaineen määritelmä lisättäisiin pykälän 1 a kohdaksi. Pykälän 2
kohdassa säädettäisiin entiseen tapaan, että huumaavalla aineella
tarkoitetaan myös suorituskykyä heikentävää lääkettä. Entinen
lääkintöhallitus on antanut yleiskirjeen (1758/81) liikenteessä haitallisista
aineista ja tällaiset lääkkeet on yleensä merkitty keltaisella kolmiolla (niin
sanotut kolmiolääkkeet). Huumaavaa ainetta ei laissa nykyisin eikä
esityksen mukaan edellä mainittua selvennystä lukuun ottamatta tarkemmin
määritellä. Huumaava aine on yleiskäsite, joka kattaa muun muassa
alkoholin, huumausaineet, huumausaineita sisältävät lääkevalmisteet ja
muut suorituskykyä heikentävät lääkkeet, tekniset liuottimet, huumaavat
kaasut tai muut aineet, joilla henkilö voi itsensä huumata.
1.2. Tieliikennelaki
76 § Perusteet väliaikaiseen ajokieltoon määräämiselle. Pykälässä
säädetään poliisimiehen määräämän väliaikaisen ajokiellon edellytyksistä.
Pykälän 1 kohdassa viitataan nykyisin rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 kohtaan,
jossa säädetään alkoholin vaikutuksen alaisena tapahtuneesta
rattijuopumuksesta. Esityksessä ehdotetaan, että alkoholin vaikutuksen
alaisena tapahtuneesta rattijuopumuksesta säädetään jatkossa rikoslain 23
luvun 3 §:n 1 momentissa. Pykälän 1 kohdan viittaus ehdotetaan
muutettavaksi viittaukseksi ehdotettuun rikoslain säännökseen.
Pykälän 2 kohdassa viitataan nykyisin rikoslain 23 luvun 3 §:n 2 kohtaan,
jossa säädetään muun huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksena
alaisena tapahtuneesta rattijuopumuksesta. Esityksessä ehdotetaan, että
huumausaineen nollarajasta tieliikenteessä säädettäisiin rikoslain 23 luvun
3 §:n 2 momentissa. Vastaavasti nykyinen säännös huumaantuneena ajaen
tapahtuneesta rattijuopumuksesta niin, että huumaavalla aineella olisi ollut
vaikutusta ajokykyyn, siirtyisi rikoslain 23 luvun 3 §:n 3 momentiksi.
Pykälän 1 kohdan viittaus ehdotetaan tämän vuoksi muutettavaksi
viittauksiksi rikoslain 23 luvun 3 §:n 2 ja 3 momenttiin.
Poliisimies voisi siten pykälän 2 kohdan nojalla määrätä väliaikaisen
ajokiellon ja ottaa ajokortin haltuunsa rikoksen tapahtumapaikalla, jos ajo-
oikeuden haltijaa on syytä epäillä huumausaineen vaikutuksen alaisena
ajamisesta joko nollarajasäännöstä soveltaen taikka jos muun huumaavan
aineen kuin alkoholin epäillään heikentäneen kuljettajan ajokykyä.
Väliaikainen ajokielto voitaisiin määrätä ja ajokortti ottaa pois
nollarajasäännöstä sovellettaessa, vaikka kuljettaja ilmoittaisi käyttäneensä
huumausainetta sisältävää lääkevalmistetta, jonka käyttöön hänellä olisi
ilmoituksensa mukaan oikeus. Käytetyn aineen tai valmisteen laadusta
voidaan saada varmuus vasta laboratorioanalyyseillä. Vaikka analyysit
myöhemmin vahvistaisivat epäillyn ilmoituksen lääkevalmisteen
käyttämisestä paikkansa pitäväksi, esitutkinnassa on lisäksi selvitettävä
hänen oikeutensa käyttää kyseistä lääkevalmistetta. Lääkevalmiste on myös
voinut vaikuttaa heikentävästi kuljettajan ajokykyyn, mitä voidaan arvioida
laboratorioanalyysien ja kliinisen päihdetutkimuksen valossa. Väliaikaisen
ajokiellon määrääminen ja sen voimassa pitäminen näiden seikkojen
tutkinnan ajaksi voi siten olla perusteltua. Poliisimiehen rikoksen
tapahtumapaikalla antaman väliaikaisen ajokiellon voimassa pitämisestä
olisi kuitenkin nykyiseen tapaan tehtävä erillinen päätös tieliikennelain
77 §:n 1 momentin mukaisesti.
Pykälän 3 ja 4 kohtaan ei ehdoteta muutoksia.
1.3. Liikennevakuutuslaki
7 §. Pykälässä säädetään perusteista, joilla liikennevahinkoon perustuva
korvaus voidaan evätä tai sovitella. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan
tehtäväksi vastaava veren ja uloshengitysilman vastaavuussuhdetta koskeva
korjaus kuin ehdotetaan tehtäväksi törkeää rattijuopumusta koskevaan
rikoslain 23 luvun 4 §:n 1 kohtaan.
20 §. Pykälässä säädetään liikennevakuutusyhtiön takautumisoikeudesta.
Myös tämän pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi veren ja
uloshengitysilman vastaavuussuhdetta koskeva korjaus aivan kuten
ehdotetaan tehtäväksi törkeää rattijuopumusta koskevaan rikoslain 23 luvun
4 §:n 1 kohtaan.
Pykälän 2 momentti säilyisi ennallaan.
2. Voimaantulo
Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman pian niiden
hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Se sovelletaanko tekoon uutta vai
vanhaa lakia, ratkaistaan vakiintuneiden, rikoslain voimaanpanemisesta
annetun asetuksen (39/1889) 3 §:stä ilmenevien periaatteiden mukaisesti.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat
lakiehdotukset:
Lakiehdotukset
1.
Laki
rikoslain 23 luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 23
luvun 37 §, sellaisina kuin ne ovat laissa 545/1999, sekä
lisätään luvun 12 §:ään, sellaisena kuin se on mainitussa laissa 545/1999,
uusi 1 a kohta seuraavasti:
3 §
Rattijuopumus
Joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua nautittuaan
alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen
jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä tällöin on vähintään 0,22
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, on tuomittava
rattijuopumuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Rattijuopumuksesta tuomitaan myös se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä
ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään huumausainetta niin, että hänen
veressään on ajon aikana tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen
vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Tämän momentin
säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, jos mainittu aine tai aineenvaihduntatuote
on peräisin lääkevalmisteesta, jota kuljettajalla on ollut oikeus käyttää.
Rattijuopumuksesta tuomitaan niin ikään se, joka kuljettaa
moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään muuta
huumaavaa ainetta kuin alkoholia taikka tällaista ainetta ja alkoholia niin,
että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut.
4 §
Törkeä rattijuopumus
Jos rattijuopumuksessa
1) rikoksentekijän veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai
hänellä on vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa, tai
2) rikoksentekijän kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti
huonontunut taikka
3) rikoksentekijä on käyttänyt muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai
tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on tuntuvasti huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että rikos on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen
turvallisuudelle, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rattijuopumuksesta
vähintään 60 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
5 §
Vesiliikennejuopumus
Joka ohjailee alusta tai toimii aluksessa sen kulun turvallisuuteen
olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus tehtävän
aikana tai sen jälkeen on vähintään 1,0 promillea tai että hänellä tällöin on
vähintään 0,44 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa tai että
hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta
ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on
huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen
turvallisuudelle, on tuomittava vesiliikennejuopumuksesta sakkoon tai
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vesiliikennejuopumuksesta ei kuitenkaan tuomita silloin, kun ohjailtavana
on ollut soutuvene, purjejolla tai niihin rinnastettava vesikulkuneuvo tai kun
1 momentissa tarkoitettu tehtävä on ollut tällaisessa aluksessa.
6 §
Ilmaliikennejuopumus
Joka ohjaa ilma-alusta tai toimii sen miehistön jäsenenä tai muussa
lentoturvallisuustehtävässä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä
alkoholipitoisuus tehtävän aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea
tai että hänellä tällöin on vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa tai että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on
huonontunut, on tuomittava ilmaliikennejuopumuksesta sakkoon tai
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Ilmaliikennejuopumuksesta tuomitaan myös se, joka ohjaa ilma-alusta tai
toimii sen miehistön jäsenenä tai muussa lentoturvallisuustehtävässä
käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään on tehtävän aikana
tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen
aineenvaihduntatuotetta. Tämän momentin säännöstä ei kuitenkaan
sovelleta, jos mainittu aine tai aineenvaihduntatuote on peräisin
lääkevalmisteesta, jota tehtävää suorittavalla on ollut oikeus käyttää.
Ilmaliikennejuopumuksesta tuomitaan niin ikään se, joka toimii 1 ja 2
momentissa mainitussa tehtävässä käytettyään muuta huumaavaa ainetta
kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä
tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut.
7 §
Junaliikennejuopumus
Joka kuljettaa junaa tai toimii muussa junaturvallisuuteen olennaisesti
vaikuttavassa tehtävässä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä
alkoholipitoisuus tehtävän aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea
tai että hänellä tällöin on vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa tai että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on
huonontunut, on tuomittava junaliikennejuopumuksesta sakkoon tai
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Junaliikennejuopumuksesta tuomitaan myös se, joka kuljettaa junaa tai
toimii muussa junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä
käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään on tehtävän aikana
tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen
aineenvaihduntatuotetta. Tämän momentin säännöstä ei kuitenkaan
sovelleta, jos mainittu aine tai aineenvaihduntatuote on peräisin
lääkevalmisteesta, jota tehtävää suorittavalla on ollut oikeus käyttää.
Junaliikennejuopumuksesta tuomitaan niin ikään se, joka toimii 1 ja 2
momentissa mainitussa tehtävässä käytettyään muuta huumaavaa ainetta
kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä
tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut.
12 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
1 a) huumausaineella huumausainelaissa (1289/1993) tarkoitettua
huumausainetta;
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
2.
Laki
tieliikennelain 76 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 3 päivänä huhtikuuta 1981 annetun tieliikennelain (267/1981) 76
§, sellaisena kuin se on laissa 546/1999, seuraavasti:
76 §
Perusteet väliaikaiseen ajokieltoon määräämiselle
Poliisimies voi määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja
ottaa ajokortin haltuunsa:
1) jos on todennäköistä syytä epäillä hänen syyllistyneen rikoslain 23 luvun
3 §:n 1 momentissa tai 4 §:ssä tarkoitettuun rattijuopumusrikokseen;
2) jos on syytä epäillä hänen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden
vaarantamiseen tai rikoslain 23 luvun 3 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettuun
rattijuopumusrikokseen;
3) jos on todennäköistä, että edellytykset ajokiellon määräämiselle 75 §:n 2
momentin 36 kohdan tai 3 momentin nojalla ovat olemassa; tai
4) jos on ilmeistä, että ajo-oikeuden haltijan ajokyky on sairauden, vian tai
muun sellaisen syyn vuoksi siinä määrin heikentynyt, että siitä aiheutuu
ajon jatkuessa olennaista vaaraa muulle liikenteelle eikä terveydentilan
selvittämistä 73 §:n 2 momentin mukaisesti voida tästä syystä pitää
yksinään riittävänä.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
3.
Laki
liikennevakuutuslain 7 ja 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 26 päivänä kesäkuuta 1959 annetun liikennevakuutuslain
(279/1959) 7 §:n 3 momentti ja 20 §, sellaisina kuin ne ovat, 7 §:n 3
momentti laissa 656/1994 ja 20 § viimeksi mainitussa laissa ja laissa
374/1979, seuraavasti:
7 §
Jos joku on aiheuttanut itselleen henkilöön kohdistuneen vahingon
kuljettaessaan ajoneuvoa sellaisessa tilassa, että hänen verensä
alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea tai
että hänellä oli vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa, taikka hän on aiheuttanut vahingon kuljettaessaan
ajoneuvoa muuten alkoholin tai muun huumaavan aineen kuin alkoholin
vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja muun huumaavan aineen
yhteisvaikutuksen alaisena niin, että hänen kykynsä virheettömiin
suorituksiin oli tuntuvasti huonontunut, suoritetaan korvausta ajoneuvon
vakuutuksesta vain sikäli kuin siihen on erityinen syy. Mitä edellä on
sanottu kuljettajan oikeudesta korvaukseen, koskee myös matkustajaa,
milloin tämä vahingon sattuessa oli mukana ajoneuvossa, vaikka hän tiesi
tai hänen olisi pitänyt tietää edellä mainitusta kuljettajan tilasta.
20 §
Jos moottoriajoneuvon omistaja, kuljettaja tai matkustaja on aiheuttanut
vahingon tahallaan tai törkeällä tuottamuksellaan tai jos vahinko on
aiheutunut tuottamuksesta ajettaessa ajoneuvolla, johon oli päästy käsiksi
tekemällä sellainen rikos tai jota käytettiin sellaisen rikoksen tekemiseen,
joka ei ole vähäinen, taikka jos joku on aiheuttanut vahingon kuljettaessaan
ajoneuvoa sellaisessa tilassa, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon
aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea tai että hänellä oli vähintään
0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, taikka hän on
aiheuttanut vahingon kuljettaessaan ajoneuvoa muuten alkoholin tai muun
huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja
muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksen alaisena niin, että hänen
kykynsä virheettömiin suorituksiin oli tuntuvasti huonontunut, ja jos
liikennevakuutusyhtiö tällaisessa tapauksessa suorittaa
vahingonkorvaukseksi määrän, joka saajalla on oikeus vaatia
korvausvelvolliselta, siirtyy tämä oikeus yhtiölle. Edellä tarkoitettu
korvausvelvollisuus määräytyy vahingonkorvauslain (412/1974) 2 ja 4
luvussa säädettyjen perusteiden mukaan.
Sopimus, jolla yhtiö pidättää itselleen korvausvelvollista vastaan laajemman
oikeuden kuin tässä pykälässä on säädetty, on mitätön.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Naantalissa 28 päivänä kesäkuuta 2002
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Liite
Rinnakkaistekstit
1.
Laki
rikoslain 23 luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 23
luvun 37 §, sellaisina kuin ne ovat laissa 545/1999, sekä
lisätään luvun 12 §:ään, sellaisena kuin se on mainitussa laissa 545/1999,
uusi 1 a kohta seuraavasti:
Voimassa oleva laki
Ehdotus
3 §
Rattijuopumus
Joka kuljettaa moottorikäyttöistä
ajoneuvoa tai raitiovaunua
1) nautittuaan alkoholia niin, että
hänen verensä alkoholipitoisuus
ajon aikana tai sen jälkeen on
vähintään 0,5 promillea tai että
hänellä tällöin on vähintään 0,25
milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa
ainetta kuin alkoholia tai tällaista
ainetta ja alkoholia niin, että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on huonontunut,
on tuomittava rattijuopumuksesta
sakkoon tai vankeuteen enintään
kuudeksi kuukaudeksi.
3 §
Rattijuopumus
Joka kuljettaa moottorikäyttöistä
ajoneuvoa tai raitiovaunua
nautittuaan alkoholia niin, että hänen
verensä alkoholipitoisuus ajon
aikana tai sen jälkeen on vähintään
0,5 promillea tai että hänellä tällöin
on vähintään 0,22 milligrammaa
alkoholia litrassa uloshengitysilmaa,
on tuomittava rattijuopumuksesta
sakkoon tai vankeuteen enintään
kuudeksi kuukaudeksi.
Rattijuopumuksesta tuomitaan myös
se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä
ajoneuvoa tai raitiovaunua
käytettyään huumausainetta niin,
että hänen veressään on ajon aikana
tai sen jälkeen käytetyn
huumausaineen vaikuttavaa ainetta
tai sen aineenvaihduntatuotetta.
Tämän momentin säännöstä ei
kuitenkaan sovelleta, jos mainittu
aine tai aineenvaihduntatuote on
peräisin lääkevalmisteesta, jota
kuljettajalla on ollut oikeus käyttää.
Rattijuopumuksesta tuomitaan niin
ikään se, joka kuljettaa
moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai
raitiovaunua käytettyään muuta
huumaavaa ainetta kuin alkoholia
taikka tällaista ainetta ja alkoholia
niin, että hänen kykynsä tehtävän
vaatimiin suorituksiin on
huonontunut.
4 §
Törkeä rattijuopumus
Jos rattijuopumuksessa
1) rikoksentekijän veren
alkoholipitoisuus on vähintään 1,2
promillea tai hänellä on vähintään
0,60 milligrammaa alkoholia
litrassa uloshengitysilmaa, tai
2) rikoksentekijän kyky tehtävän
vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti
huonontunut, taikka
3) rikoksentekijä on käyttänyt
muuta huumaavaa ainetta kuin
alkoholia tai tällaista ainetta ja
alkoholia niin, että hänen kykynsä
tehtävän vaatimiin suorituksiin on
tuntuvasti huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että
rikos on omiaan aiheuttamaan
vaaraa toisen turvallisuudelle,
rikoksentekijä on tuomittava
törkeästä rattijuopumuksesta
vähintään 60 päiväsakkoon tai
vankeuteen enintään kahdeksi
vuodeksi.
4 §
Törkeä rattijuopumus
Jos rattijuopumuksessa
1) rikoksentekijän veren
alkoholipitoisuus on vähintään 1,2
promillea tai hänellä on vähintään
0,53 milligrammaa alkoholia
litrassa uloshengitysilmaa, tai
2) rikoksentekijän kyky tehtävän
vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti
huonontunut taikka
3) rikoksentekijä on käyttänyt
muuta huumaavaa ainetta kuin
alkoholia tai tällaista ainetta ja
alkoholia niin, että hänen kykynsä
tehtävän vaatimiin suorituksiin on
tuntuvasti huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että
rikos on omiaan aiheuttamaan
vaaraa toisen turvallisuudelle,
rikoksentekijä on tuomittava
törkeästä rattijuopumuksesta
vähintään 60 päiväsakkoon tai
vankeuteen enintään kahdeksi
vuodeksi.
5 §
Vesiliikennejuopumus
Joka ohjailee alusta tai toimii
aluksessa sen kulun turvallisuuteen
olennaisesti vaikuttavassa
tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että
hänen verensä alkoholipitoisuus
tehtävän aikana tai sen jälkeen on
vähintään 1,0 promillea tai että
hänellä tällöin on vähintään 0,50
milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa tai että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa
ainetta kuin alkoholia tai tällaista
ainetta ja alkoholia niin, että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko
on omiaan aiheuttamaan vaaraa
toisen turvallisuudelle, on
tuomittava
vesiliikennejuopumuksesta sakkoon
tai vankeuteen enintään kahdeksi
vuodeksi.
Vesiliikennejuopumuksesta ei
kuitenkaan tuomita silloin, kun
ohjailtavana on ollut soutuvene,
purjejolla tai niihin rinnastettava
vesikulkuneuvo tai kun 1
momentissa tarkoitettu tehtävä on
ollut tällaisessa aluksessa.
5 §
Vesiliikennejuopumus
Joka ohjailee alusta tai toimii
aluksessa sen kulun turvallisuuteen
olennaisesti vaikuttavassa
tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että
hänen verensä alkoholipitoisuus
tehtävän aikana tai sen jälkeen on
vähintään 1,0 promillea tai että
hänellä tällöin on vähintään 0,44
milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa tai että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa
ainetta kuin alkoholia tai tällaista
ainetta ja alkoholia niin, että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko
on omiaan aiheuttamaan vaaraa
toisen turvallisuudelle, on
tuomittava
vesiliikennejuopumuksesta sakkoon
tai vankeuteen enintään kahdeksi
vuodeksi.
Vesiliikennejuopumuksesta ei
kuitenkaan tuomita silloin, kun
ohjailtavana on ollut soutuvene,
purjejolla tai niihin rinnastettava
vesikulkuneuvo tai kun 1
momentissa tarkoitettu tehtävä on
ollut tällaisessa aluksessa.
6 §
Ilmaliikennejuopumus
Joka ohjaa ilma-alusta tai toimii sen
miehistön jäsenenä tai muussa
lentoturvallisuustehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että
hänen verensä alkoholipitoisuus
tehtävän aikana tai sen jälkeen on
vähintään 0,5 promillea tai että
hänellä tällöin on vähintään 0,25
milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa tai että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa
ainetta kuin alkoholia tai tällaista
ainetta ja alkoholia niin, että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on huonontunut,
on tuomittava
ilmaliikennejuopumuksesta sakkoon
tai vankeuteen enintään kahdeksi
vuodeksi.
6 §
Ilmaliikennejuopumus
Joka ohjaa ilma-alusta tai toimii sen
miehistön jäsenenä tai muussa
lentoturvallisuustehtävässä
nautittuaan alkoholia niin, että
hänen verensä alkoholipitoisuus
tehtävän aikana tai sen jälkeen on
vähintään 0,5 promillea tai että
hänellä tällöin on vähintään 0,22
milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa tai että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on huonontunut, on
tuomittava
ilmaliikennejuopumuksesta sakkoon
tai vankeuteen enintään kahdeksi
vuodeksi.
Ilmaliikennejuopumuksesta
tuomitaan myös se, joka ohjaa
ilma-alusta tai toimii sen miehistön
jäsenenä tai muussa
lentoturvallisuustehtävässä
käytettyään huumausainetta niin,
että hänen veressään on tehtävän
aikana tai sen jälkeen käytetyn
huumausaineen vaikuttavaa ainetta
tai sen aineenvaihduntatuotetta.
Tämän momentin säännöstä ei
kuitenkaan sovelleta, jos mainittu
aine tai aineenvaihduntatuote on
peräisin lääkevalmisteesta, jota
tehtävää suorittavalla on ollut
oikeus käyttää.
Ilmaliikennejuopumuksesta
tuomitaan niin ikään se, joka toimii
1 ja 2 momentissa mainitussa
tehtävässä käytettyään muuta
huumaavaa ainetta kuin alkoholia
tai tällaista ainetta ja alkoholia niin,
että hänen kykynsä tehtävän
vaatimiin suorituksiin on
huonontunut.
7 §
Junaliikennejuopumus
Joka kuljettaa junaa tai toimii
muussa junaturvallisuuteen
olennaisesti vaikuttavassa
tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että
hänen verensä alkoholipitoisuus
tehtävän aikana tai sen jälkeen on
vähintään 0,5 promillea tai että
hänellä tällöin on vähintään 0,25
milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa tai että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa
ainetta kuin alkoholia tai tällaista
ainetta ja alkoholia niin, että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin
suorituksiin on huonontunut,
on tuomittava
junaliikennejuopumuksesta
sakkoon tai vankeuteen enintään
kahdeksi vuodeksi.
7 §
Junaliikennejuopumus
Joka kuljettaa junaa tai toimii
muussa junaturvallisuuteen
olennaisesti vaikuttavassa
tehtävässä nautittuaan alkoholia
niin, että hänen verensä
alkoholipitoisuus tehtävän aikana
tai sen jälkeen on vähintään 0,5
promillea tai että hänellä tällöin on
vähintään 0,22 milligrammaa
alkoholia litrassa uloshengitysilmaa
tai että hänen kykynsä tehtävän
vaatimiin suorituksiin on
huonontunut, on tuomittava
junaliikennejuopumuksesta sakkoon
tai vankeuteen enintään kahdeksi
vuodeksi.
Junaliikennejuopumuksesta
tuomitaan myös se, joka kuljettaa
junaa tai toimii muussa
junaturvallisuuteen olennaisesti
vaikuttavassa tehtävässä
käytettyään huumausainetta niin,
että hänen veressään on tehtävän
aikana tai sen jälkeen käytetyn
huumausaineen vaikuttavaa ainetta
tai sen aineenvaihduntatuotetta.
Tämän momentin säännöstä ei
kuitenkaan sovelleta, jos mainittu
aine tai aineenvaihduntatuote on
peräisin lääkevalmisteesta, jota
tehtävää suorittavalla on ollut
oikeus käyttää.
Junaliikennejuopumuksesta
tuomitaan niin ikään se, joka toimii
1 ja 2 momentissa mainitussa
tehtävässä käytettyään muuta
huumaavaa ainetta kuin alkoholia
tai tällaista ainetta ja alkoholia niin,
että hänen kykynsä tehtävän
vaatimiin suorituksiin on
huonontunut.
12 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
(uusi)
1 a) huumausaineella
huumausainelaissa (1289/1993)
tarkoitettua huumausainetta;
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 20 .
2.
Laki
tieliikennelain 76 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 3 päivänä huhtikuuta 1981 annetun tieliikennelain (267/1981) 76
§, sellaisena kuin se on laissa 546/1999, seuraavasti:
Voimassa oleva laki
Ehdotus
76 §
Perusteet väliaikaiseen ajokieltoon määräämiselle
Poliisimies voi määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja
ottaa ajokortin haltuunsa:
1) jos on todennäköistä syytä
epäillä hänen syyllistyneen
rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 kohdassa
tai 4 §:ssä tarkoitettuun
rattijuopumusrikokseen;
2) jos on syytä epäillä hänen
syyllistyneen törkeään
liikenneturvallisuuden
vaarantamiseen tai rikoslain 23
luvun 3 §:n 2 kohdassa
tarkoitettuun
rattijuopumusrikokseen;
3) jos on todennäköistä, että
edellytykset ajokiellon
määräämiselle 75 §:n 2 momentin
36 kohdan tai 3 momentin nojalla
ovat olemassa; tai
4) jos on ilmeistä, että ajo-oikeuden
haltijan ajokyky on sairauden, vian
tai muun sellaisen syyn vuoksi siinä
määrin heikentynyt, että siitä
aiheutuu ajon jatkuessa olennaista
vaaraa muulle liikenteelle eikä
terveydentilan selvittämistä 73 §:n
2 momentin mukaisesti voida tästä
syystä pitää yksinään riittävänä.
1) jos on todennäköistä syytä
epäillä hänen syyllistyneen
rikoslain 23 luvun 3 §:n 1
momentissa tai 4 §:ssä tarkoitettuun
rattijuopumusrikokseen;
2) jos on syytä epäillä hänen
syyllistyneen törkeään
liikenneturvallisuuden
vaarantamiseen tai rikoslain 23
luvun 3 §:n 2 tai 3 momentissa
tarkoitettuun
rattijuopumusrikokseen;
3) jos on todennäköistä, että
edellytykset ajokiellon
määräämiselle 75 §:n 2 momentin
36 kohdan tai 3 momentin nojalla
ovat olemassa; tai
4) jos on ilmeistä, että ajo-oikeuden
haltijan ajokyky on sairauden, vian
tai muun sellaisen syyn vuoksi siinä
määrin heikentynyt, että siitä
aiheutuu ajon jatkuessa olennaista
vaaraa muulle liikenteelle eikä
terveydentilan selvittämistä 73 §:n
2 momentin mukaisesti voida tästä
syystä pitää yksinään riittävänä.
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 20 .
3.
Laki
liikennevakuutuslain 7 ja 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 26 päivänä kesäkuuta 1959 annetun liikennevakuutuslain
(279/1959) 7 §:n 3 momentti ja 20 §, sellaisina kuin ne ovat, 7 §:n 3
momentti laissa 656/1994 ja 20 § viimeksi mainitussa laissa ja laissa
374/1979, seuraavasti:
Voimassa oleva laki
Ehdotus
7 §
Jos joku on aiheuttanut itselleen
henkilöön kohdistuneen vahingon
kuljettaessaan ajoneuvoa sellaisessa
tilassa, että hänen verensä
alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai
sen jälkeen vähintään 1,2 promillea
tai että hänellä oli vähintään 0,60
milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa, taikka hän on
aiheuttanut vahingon kuljettaessaan
ajoneuvoa muuten alkoholin tai
muun huumaavan aineen kuin
alkoholin vaikutuksen alaisena
taikka alkoholin ja muun
huumaavan aineen
yhteisvaikutuksen alaisena niin, että
hänen kykynsä virheettömiin
suorituksiin oli tuntuvasti
huonontunut, suoritetaan korvausta
ajoneuvon vakuutuksesta vain sikäli
kuin siihen on erityinen syy. Mitä
edellä on sanottu kuljettajan
oikeudesta korvaukseen, koskee
myös matkustajaa, milloin tämä
vahingon sattuessa oli mukana
ajoneuvossa, vaikka hän tiesi tai
hänen olisi pitänyt tietää edellä
mainitusta kuljettajan tilasta.
Jos joku on aiheuttanut itselleen
henkilöön kohdistuneen vahingon
kuljettaessaan ajoneuvoa sellaisessa
tilassa, että hänen verensä
alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai
sen jälkeen vähintään 1,2 promillea
tai että hänellä oli vähintään 0,53
milligrammaa alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa, taikka hän on
aiheuttanut vahingon kuljettaessaan
ajoneuvoa muuten alkoholin tai
muun huumaavan aineen kuin
alkoholin vaikutuksen alaisena
taikka alkoholin ja muun
huumaavan aineen
yhteisvaikutuksen alaisena niin, että
hänen kykynsä virheettömiin
suorituksiin oli tuntuvasti
huonontunut, suoritetaan korvausta
ajoneuvon vakuutuksesta vain sikäli
kuin siihen on erityinen syy. Mitä
edellä on sanottu kuljettajan
oikeudesta korvaukseen, koskee
myös matkustajaa, milloin tämä
vahingon sattuessa oli mukana
ajoneuvossa, vaikka hän tiesi tai
hänen olisi pitänyt tietää edellä
mainitusta kuljettajan tilasta.
20 §
Jos moottoriajoneuvon omistaja,
kuljettaja tai matkustaja on
aiheuttanut vahingon tahallaan tai
törkeällä tuottamuksellaan tai jos
vahinko on aiheutunut
tuottamuksesta ajettaessa
ajoneuvolla, johon oli päästy
käsiksi tekemällä sellainen rikos tai
jota käytettiin sellaisen rikoksen
tekemiseen, joka ei ole vähäinen,
tahi jos joku on aiheuttanut
vahingon kuljettaessaan ajoneuvoa
sellaisessa tilassa, että hänen
verensä alkoholipitoisuus oli ajon
aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2
promillea tai että hänellä oli
vähintään 0,60 milligrammaa
alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa, taikka hän on
aiheuttanut vahingon kuljettaessaan
ajoneuvoa muuten alkoholin tai
muun huumaavan aineen kuin
alkoholin vaikutuksen alaisena
taikka alkoholin ja muun
huumaavan aineen
yhteisvaikutuksen alaisena niin, että
hänen kykynsä virheettömiin
suorituksiin oli tuntuvasti
huonontunut, ja jos
liikennevakuutusyhtiö tällaisessa
tapauksessa suorittaa
vahingonkorvaukseksi määrän, joka
saajalla on oikeus vaatia
korvausvelvolliselta, siirtyy tämä
oikeus yhtiölle. Edellä tarkoitettu
korvausvelvollisuus määräytyy
vahingonkorvauslain (412/74) 2 ja
4 luvussa säädettyjen perusteiden
mukaan.
Sopimus, jolla yhtiö pidättää
itselleen korvausvelvollista vastaan
laajemman oikeuden, kuin tässä
pykälässä on säädetty, on mitätön.
20 §
Jos moottoriajoneuvon omistaja,
kuljettaja tai matkustaja on
aiheuttanut vahingon tahallaan tai
törkeällä tuottamuksellaan tai jos
vahinko on aiheutunut
tuottamuksesta ajettaessa
ajoneuvolla, johon oli päästy
käsiksi tekemällä sellainen rikos tai
jota käytettiin sellaisen rikoksen
tekemiseen, joka ei ole vähäinen,
taikka jos joku on aiheuttanut
vahingon kuljettaessaan ajoneuvoa
sellaisessa tilassa, että hänen
verensä alkoholipitoisuus oli ajon
aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2
promillea tai että hänellä oli
vähintään 0,53 milligrammaa
alkoholia litrassa
uloshengitysilmaa, taikka hän on
aiheuttanut vahingon kuljettaessaan
ajoneuvoa muuten alkoholin tai
muun huumaavan aineen kuin
alkoholin vaikutuksen alaisena
taikka alkoholin ja muun
huumaavan aineen
yhteisvaikutuksen alaisena niin, että
hänen kykynsä virheettömiin
suorituksiin oli tuntuvasti
huonontunut, ja jos
liikennevakuutusyhtiö tällaisessa
tapauksessa suorittaa
vahingonkorvaukseksi määrän, joka
saajalla on oikeus vaatia
korvausvelvolliselta, siirtyy tämä
oikeus yhtiölle. Edellä tarkoitettu
korvausvelvollisuus määräytyy
vahingonkorvauslain (412/1974) 2
ja 4 luvussa säädettyjen perusteiden
mukaan.
Sopimus, jolla yhtiö pidättää
itselleen korvausvelvollista vastaan
laajemman oikeuden kuin tässä
pykälässä on säädetty, on mitätön.
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 20 .
