Siirry eduskunnan kotisivulle svenska

ASIAKIRJA HE 90/2002 vp


Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 23 luvun, tieliikennelain 
76 §:n ja liikennevakuutuslain 7 ja 20 §:n muuttamisesta


ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain eri liikennemuotoja 
koskevia liikennejuopumusta koskevia säännöksiä.
Lakia muutettaisiin niin, että rattijuopumuksesta tuomittaisiin myös se, joka 
kuljettaa moottoriajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään huumausainetta 
niin, että hänen veressään on ajon aikana tai sen jälkeen huumausaineen 
vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Säännöstä ei kuitenkaan 
sovellettaisi, jos mainittu aine tai aineenvaihduntatuote on peräisin 
lääkevalmisteesta, jota kuljettajalla on ollut oikeus käyttää. Juna- ja 
ilmaliikennejuopumusta koskeviin säännöksiin ehdotetaan tehtäväksi 
vastaavanlainen muutos.
Esitys merkitsisi huumausaineen käyttöä liikenteessä koskevan niin sanotun 
nollarajan käyttöön ottoa. Nykyisin moottoriajoneuvon tai raitiovaunun 
kuljettaminen huumausaineen vaikutuksen alaisena on säädetty 
rangaistavaksi rattijuopumuksena, jos huumausaineen käyttö on heikentänyt 
kuljettajan kykyä tehtävän vaatimiin suorituksiin. Nykyiset ilma- ja 
junaliikennejuopumussäännökset ovat samansisältöiset.
Esityksessä ehdotetaan rattijuopumussäännöstä muutettavaksi myös niin, 
että rikoksentekijän veren 0.5 promillen alkoholipitoisuutta vastaisi 0,22 
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa nykyisen 0,25 
milligramman sijasta. Veren alkoholipitoisuutta vastaavaa 
uloshengitysilman alkoholipitoisuutta koskevaa lukua ehdotetaan 
muutettavaksi samassa suhteessa myös törkeää rattijuopumusta sekä vesi-, 
ilma- ja junaliikennejuopumusta koskevissa säännöksissä.
Tieliikennelain väliaikaista ajokieltoa koskevaan säännökseen samoin kuin 
liikennevakuutuslakiin ehdotetaan tehtäväksi uudistettavien rikoslain 
säännösten edellyttämät vähäiset tarkistukset.
Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman pian niiden 
hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen.
—————






SISÄLLYSLUETTELO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ	1
YLEISPERUSTELUT	4
1.	Johdanto	4
2.	Nykytila	5
2.1.	Lainsäädäntö ja käytäntö	5
Rikoslain 23 luvun liikennejuopumussäännökset	5
Esitutkinta, pakkokeinot ja ajokielto	6
Oikeuskäytäntö	7
2.2.	Muut maat	8
Uloshengitysilman alkoholipitoisuus	8
Huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaminen tieliikenteessä	8
2.3.	Nykytilan arviointi	9
3.	Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset	10
Veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden vastaavuuden 
muuttaminen	10
Huumausaineiden nollaraja ja rattijuopumus	11
Huumausaineen tai sen aineenvaihduntatuotteen toteaminen 
verinäytteestä	11
Huumausaineita sisältävät lääkevalmisteet	12
Huumausaineiden nollarajan käyttöön oton vaikutus esitutkintaan ja 
ajokiellon määräämiseen	13
Huumausaineiden nollaraja tieliikenteessä ja huumausaineen  
käyttörikos	14
Huumausaineen nollaraja juna- ja ilmaliikennejuopumuksessa	14
4.	Esityksen vaikutukset	15
5.	Asian valmistelu	16
6.	Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja	17
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT	18
1.	Lakiehdotusten perustelut	18
1.1.	Rikoslaki	18
23 luku.	Liikennerikoksista	18
1.2.	Tieliikennelaki	21
1.3.	Liikennevakuutuslaki	22
2.	Voimaantulo	22
LAKIEHDOTUKSET	23
rikoslain 23 luvun muuttamisesta	23
tieliikennelain 76 §:n muuttamisesta	26
liikennevakuutuslain 7 ja 20 §:n muuttamisesta	27
LIITE	29
RINNAKKAISTEKSTIT	29
rikoslain 23 luvun muuttamisesta	29
tieliikennelain 76 §:n muuttamisesta	33
liikennevakuutuslain 7 ja 20 §:n muuttamisesta	34







YLEISPERUSTELUT

1.	Johdanto
Alkoholi on yleisimmin väärinkäytetty päihde. Lääkeaineista yleisimmin 
väärinkäytettyjä ovat rauhoittaviin lääkkeisiin ja unilääkkeisiin kuuluvat 
bentsodiatsepiinit. Noin 100 000 suomalaista käyttää näitä aineita pääosin 
laillisesti lääkinnällisiin tarkoituksiin. Osa käyttäjistä ottaa kuitenkin 
bentsodiatsepiinia yliannoksina tai päihtymistarkoituksiin. Kolmas päihteitä 
käyttävä ryhmä käyttää niin sanottuja kovia huumeita eli opiaatteja tai 
amfetamiinia. Kovien huumeiden ongelmakäyttäjiä arvioidaan olevan 
10 000—15 000 henkilöä. Neljäntenä ryhmä on mietojen huumeiden eli 
yleensä kannabiksen käyttäjät. Vuonna 2000 suoritetussa 
kyselytutkimuksessa kannabiksen mahdollista säännöllistä käyttöä on 
arvioitu kannabista viimeisen kuukauden aikana käyttäneiden määrän 
valossa. Tällaisia käyttäjiä olisi tutkimuksen arvion mukaan 25 000—
30 000. Kannabiksen satunnaisia käyttäjiä (viimeisen vuoden aikana 
kannabista kokeilleet) olisi arviolta 60 000—110 000 henkeä.
Suomalainen päihteiden käyttäjä on yleensä alkoholinkäyttäjä tai 
sekakäyttäjä, joka käyttää alkoholin ohella liikenteelle haitallista 
lääkeainetta (tavallisimmin unilääkkeitä tai rauhoittavia) tai alkoholia ja 
huumausainetta. Myös useamman huumeen samanaikainen käyttö on 
yleistä.
Liikenteessä huumaavien aineiden on todettu lisäävän onnettomuusriskiä 
heikentämällä huomio-, arviointi-, ratkaisu-, koordinaatio- ja 
toimintakykyä. Kannabis tekee tokkuraiseksi ja heikentää kykyä arvioida 
etäisyyksiä ja nopeutta. Amfetamiini lisää riskinottoa, aiheuttaa 
aggressiivisuutta ja voi johtaa psykoottisiin reaktioihin. Hallusinogeeniset 
aineet aiheuttavat aistivääristymiä ja voivat synnyttää paniikkireaktioita. 
Rauhoittavat lääkeaineet ja unilääkkeet voivat haitata liikennekelpoisuutta 
heikentämällä havaintokykyä, reaktionopeutta ja tasapainoa.
Rattijuopumuksesta epäillyistä kuljettajista otettujen alkoholi-, lääkeaine- ja 
huumausainenäytteiden tutkiminen on keskitetty Kansanterveyslaitokselle. 
Kansanterveyslaitoksen tilastot osoittavat, että 1980-luvun puoliväliin 
saakka huumausainetapausten määrä oli suhteellisen vakio. 
Kahdeksankymmentäluvun loppupuolella alkoi tutkittujen tapausten ja 
positiivisten löydösten jyrkkä nousu, joka taittui hieman 1990-luvun 
puolivälissä, mutta on jatkunut uudelleen 1990-luvun lopulta alkaen.
Vuonna 2000 Kansanterveyslaitos tutki 1 880 näytettä kuljettajista, joita 
poliisi oli epäillyt huumausaineiden käytöstä. Lääkkeitä tai huumausaineita 
todettiin yhteensä 85 prosentissa tapauksia (1 589). Tämä oli 6,5 prosenttia 
kaikista rattijuopumuksen vuoksi tutkituista. Uni- tai rauhoittavia lääkkeitä 
todettiin 65 prosentissa tapauksia (1 271) ja varsinaisia huumausaineita 57 
prosentissa tapauksia (1 074). Osalta tutkituista löytyi samanaikaisesti sekä 
lääkeaineita että huumausaineita. Vuonna 2000 huumausainelöydösten 
määrä kasvoi 17 prosentilla edellisestä vuodesta (918 henkilöä vuonna 
1999).
Vuonna 2000 yleisin näytteistä löydetty huumausaine oli amfetamiini (705), 
kannabis (670), heroiini mukaan lukien morfiini (237), metamfetamiini 
(90), uusiin synteettisiin huumausaineisiin luettavat MDMA eli ekstaasi 
(56) ja MDA (39) sekä kokaiini (4).
Vuonna 2000 tieliikenteen alkoholitapauksissa kuoli 94 henkeä ja muita 
kuolemaan johtaneita päihdetapauksia oli 13. Alkoholi- tai 
päihdetapauksilla tarkoitetaan onnettomuuksia, joissa jokin onnettomuuden 
osallinen on ollut alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alainen. 
Alkoholia nauttineiden kuolleiden määrä on 1990 luvulla laskenut (vuonna 
1990 kuolleita oli 173), mutta sellaisten onnettomuuksiin osallisten määrä, 
jotka ovat käyttäneet muita päihteitä, on vuodesta 1995 lähtien hieman 
kasvanut (muita päihteitä käyttäneiden määrä vuonna 1991 oli kolme).
Vuonna 2000 rattijuopumusonnettomuuksissa eli tapauksissa, joissa 
onnettomuuden aiheutti kuljettajan päihtymys, kuoli 71 henkeä. Kuolleista 
juopuneita kuljettajia oli 51, rattijuopon matkustajia 15 ja sivullisia viisi. 
Tilastokeskuksen tietojen mukaan menehtyneistä kuljettajista yhdeksän oli 
ollut huumaavien aineiden vaikutuksen tai alkoholin ja huumaavien 
aineiden vaikutuksen alaisia. Rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleiden 
kokonaismäärä oli vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin 1990-luvulla 
(vuonna 1990 kuolleiden määrä oli 152).
Liikenneturvallisuustilanne on Suomessa 1990-luvulla parantunut. Tästä 
huolimatta huumausaineiden käytön laajentumisen myötä niiden 
vaikutuksen alaisena ajaminen on liikenteessä lisääntynyt. Tätä osoittaa 
rattijuopumusepäillyistä tehtyjen varsinaisia huumausaineita koskevien 
löydösten kasvu. Tästä syystä on perusteltua ottaa tavoitteeksi laittomien 
huumausaineiden käyttämisen aiheuttamien haitallisten vaikutusten 
vähentäminen liikenteessä lainsäädäntöä muuttamalla.
2.	Nykytila
2.1.	Lainsäädäntö ja käytäntö
Rikoslain 23 luvun liikennejuopumussäännökset
Rikoslain 23 luvun säännökset liikennerikoksista tulivat voimaan 1 päivänä 
lokakuuta 1999. Eri liikennemuotojen juopumussäännökset siirrettiin 
tuolloin rikoslakiin tieliikenteen rattijuopumussäännösten yhteyteen. 
Tuolloin voimassa olevien säännösten periaatteisiin tai promillerajoihin ei 
tehty suuria asiallisia muutoksia (HE 32/1997 vp).
Mahdollisuus määritellä alkoholipitoisuus kuljettajan uloshengitysilmasta 
otettiin käyttöön 1 päivänä syyskuuta 1994 voimaan tulleella rikoslain 23 
luvun muutoksella. Tuolloin määriteltiin myös voimassa olevassa laissa 
ilmaistut veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden vastaavuudet. 
Tarkkuusalkometrit otettiin käytännössä käyttöön kuitenkin vasta vuonna 
1998.
Rikoslain 23 luvun 3 §:n mukaan rattijuopumuksesta tuomitaan se, joka 
kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua nautittuaan alkoholia 
siten, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen jälkeen on 
vähintään 0,5 promillea tai että hänellä on tällöin vähintään 0,25 
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Pykälän 2 kohdan 
mukaan rattijuopumuksesta tuomitaan myös se, joka kuljettaa 
moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään muuta 
huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että 
hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut. 
Rattijuopumuksesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi 
kuukautta.
Törkeään rattijuopumukseen syyllistyy 4 §:n mukaan se, jonka veren 
alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai hänellä on vähintään 0,60 
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa tai jonka kyky tehtävän 
vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti huonontunut taikka joka on käyttänyt 
muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia 
niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti 
huonontunut. Lisäksi edellytetään, että olosuhteet ovat sellaiset, että rikos 
on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Törkeästä 
rattijuopumuksesta on tuomittava vähintään 60 päiväsakkoon tai 
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Voimassa olevissa säännöksissä huumaantuneena ajamisen tunnusmerkistöt 
on yhdenmukaistettu alkoholia koskevien rattijuopumustunnusmerkistöjen 
kanssa. Aikaisemmin huumaavan aineen vaikutuksen alaisena toimiminen 
tuli erikseen rangaistavaksi. Laissa edellytettiin, että huumaavan aineen tai 
alkoholin ja huumaavan aineen nauttiminen tieliikenteessä oli huonontanut 
kuljettajan kykyä virheettömiin suorituksiin. Säännös pysyi asiallisesti 
ennallaan sitä rikoslakiin siirrettäessä. Säännökseen lisättiin selvyyden 
vuoksi maininta siitä, että suorituskyvyn huonontumisen tulee olla tehtävän 
vaatima eli käytännössä liittyä moottoriajoneuvon kuljettamiseen. 
Huumaantuneena ajaminen porrastettiin myös aikaisemmasta poiketen 
kahteen eri törkeysportaaseen. Rattijuopumuksesta on kyse silloin, kun 
huumaantuneena ajavan kuljettajan kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut. Jos kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti 
huonontunut, teko voi tulla arvioitavaksi törkeänä rattijuopumuksena.
Luvun 5 §:ssä säädetään vesiliikennejuopumuksesta. Joka ohjailee alusta tai 
toimii aluksessa sen kulun turvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa 
tehtävässä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus 
tehtävän aikana tai sen jälkeen on vähintään 1,0 promillea tai että hänellä 
tällöin on vähintään 0,50 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa 
tai että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai 
käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja 
alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut, ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko on omiaan aiheuttamaan 
vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava vesiliikennejuopumuksesta 
sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. 
Vesiliikennejuopumuksesta ei kuitenkaan tuomita silloin, kun ohjailtavana 
on ollut soutuvene, purjejolla tai niihin rinnastettava vesikulkuneuvo tai kun 
1 momentissa tarkoitettu tehtävä on ollut tällaisessa aluksessa.
Ilmaliikennejuopumuksesta säädetään 6 §:ssä. Joka ohjaa ilma-alusta tai 
toimii sen miehistön jäsenenä tai muussa lentoturvallisuustehtävässä 
nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus tehtävän 
aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä tällöin on 
vähintään 0,25 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa tai että 
hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai 
käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja 
alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut, on tuomittava ilmaliikennejuopumuksesta sakkoon tai 
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Ilmailulain (281/1995) 38 §:ssä edellytetään tehtävää ilma-aluksella 
suorittavalta täysraittiutta eli tehtävää ilmailualuksessa ei saa suorittaa, jos 
veren alkoholipitoisuus on kohonnut tai jos henkilö on käyttänyt 
huumaavaa ainetta niin, että sitä on hänen elimistössään havaittava määrä. 
Ilmailulain 88 §:ssä on rikoslain 23 luvun 6 §:ään nähden toissijainen 
rangaistussäännös. Säännöksen nojalla rangaistaan alkoholin nauttimisesta 
tai huumaavan aineen käyttämisestä sakkoon, jos ilma-aluksessa tehtävää 
suorittava tai maaorganisaatiossa lentoturvallisuuteen vaikuttavassa 
tehtävässä oleva rikkoo ilmailussa edellytettyä täysraittiutta.
Junaliikennejuopumukseen luvun 7 §:n mukaan syyllistyy se, joka kuljettaa 
junaa tai toimii muussa junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa 
tehtävässä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus 
tehtävän aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä 
tällöin on vähintään 0,25 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa 
tai että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai 
käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja 
alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut. Seuraamus on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.
Luvun 12 §:n määritelmäsäännöksen mukaan huumaavana aineena pidetään 
myös suorituskykyä heikentävää lääkettä.
Esitutkinta, pakkokeinot ja ajokielto
Pakkokeinolain (450/1987) 6 luvun 3 §:n mukaan poliisi voi määrätä 
moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan tai muussa rikoslain 23 luvussa 
tarkoitetussa tehtävässä toimivan henkilön kokeeseen, joka tehdään tämän 
mahdollisesti nauttiman alkoholin tai muun huumaavan aineen 
toteamiseksi.
Puhalluskokeesta kieltäytynyt on velvollinen alistumaan pakkokeinolain 5 
luvun 11 §:ssä tarkoitettuun henkilönkatsastukseen. Mainitun pykälän 1 
momentin mukaan henkilönkatsastus voidaan suorittaa rattijuopumuksesta 
epäillylle.
Pakkokeinolain 6 luvun 3 § mahdollistaa kuljettajan uloshengitysilman 
alkoholipitoisuuden testaamisen seulontamenetelmällä niin sanotulla 
alkometrillä ilman, että kuljettajaa epäillään alkoholin vaikutuksen alaisena 
ajamisesta. Alkometrillä tehtäviä puhalluskokeita tehdään rutiininomaisesti 
liikennevalvonnassa. Seulonnassa saadun positiivisen puhalluskokeen 
jälkeen suoritetaan rikoksen varsinainen esitutkinta, jossa 
tarkkuusalkometrin taikka verikokeen avulla määritetään, onko puhalluksen 
perusteella liikennejuopumuksesta epäillyn henkilön uloshengitysilman tai 
veren alkoholipitoisuus ylittänyt rangaistavuuden kynnyksen. Veri- ja 
vitsanäytteen ottamista pidetään henkilönkatsastuksena, joka edellyttää 
rikosepäilyä. Myös tarkkuusalkometrin käyttö edellyttää rikosepäilyä, koska 
sen käyttämiseksi joudutaan velvoittamaan epäilty seuraamaan poliisia 
poliisiasemalle (HE 18/1992 vp).
Vuonna 2000 tehtiin kuljettajan veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi 
9 384 laboratoriokoetta ja otettiin 13 414 hengitysilmanäytettä. Tutkimuksia 
tehtiin yhteensä 22 798 henkilölle.
Alkometrillä suoritettavaan puhalluskokeeseen verrattavaa 
seulontamenetelmää ei ole käytettävissä huumaantuneena ajamisen 
testaamiseksi. Käytännössä rikoksen esitutkintaan ryhdytään, kun 
esimerkiksi kuljettajan ajotavasta taikka alkoholin nauttimista koskevan 
seulonnan yhteydessä herää epäilys ajoneuvon kuljettamisesta huumaavien 
aineiden vaikutuksen alaisena. Rangaistussäännöksessä kuvatun 
tunnusmerkistön täyttymiseen silloin, kun rattijuopumuksessa epäillään 
huumeiden käyttöä, on kiinnitetty poliisin ohjeistuksessa erityistä huomiota. 
Poliisin on käytettävä sisäasianministeriön 1 päivänä maaliskuuta 1999 
antaman ohjeen (Dnro 3/011/1999) mukaista havainnointilomaketta, 
toimitettava epäilty kliiniseen päihdetutkimukseen ja näytteenottoon sekä 
pyydettävä huumelaboratorion lausunto ja hankittava tarvittaessa muutakin 
selvitystä ja liitettävä selvitys esitutkintapöytäkirjaan. Huumaantuneena 
ajaminen on luotettavasti todettavissa vain veri- tai virtsatutkimuksessa, 
mikä edellyttää henkilönkatsastuksen tekemistä.
Tieliikennelain (267/1981) 75 §:ssä säädetään ajokieltoon määräämisestä. 
Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuimen on määrättävä 
moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja määräaikaiseen ajokieltoon, jos 
hänen todetaan syyllistyneen muun muassa rattijuopumukseen tai törkeään 
rattijuopumukseen.
Lain 76 §:ssä säädetään väliaikaisesta ajokiellosta. Poliisimies voi määrätä  
ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon sekä ottaa kortin haltuunsa, 
jos hänen todennäköisin syin epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen tai 
törkeään rattijuopumukseen alkoholin vaikutuksen alaisena. Väliaikainen 
ajokielto voidaan myös määrätä, jos kuljettajaa on syytä epäillä huumaavien 
aineiden vaikutuksen alaisena tapahtuneesta rattijuopumuksesta. 
Väliaikaisen ajokiellon määräämiseksi vaaditaan siten enemmän näyttöä 
epäiltäessä kuljettajaa alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta kuin 
huumaantuneena ajamisessa, koska alkoholin nauttimisesta johtuva 
rattijuopumus on todettavissa paikan päällä puhalluskokeella (LaVM 
24/1998 vp — HE 32/1997 vp). Samasta syystä rattijuopumuksesta 
epäillylle alkoholin nauttimisen johdosta annettu väliaikainen ajokielto 
jatkuu 77 §:n 1 momentin nojalla tuomioistuimen päätökseen asti. Sen 
sijaan huumaantuneena ajaneelle rattijuopumuksesta epäillylle annetusta 
väliaikaisesta ajokiellosta poliisin on erikseen viipymättä päätettävä, 
pidetäänkö se voimassa. Jos rattijuopumuksesta tai törkeästä 
rattijuopumuksesta ei nosteta syytetä tai syyte hylätään, poliisin on 77 §:n 4 
momentin mukaan viipymättä palautettava ajokortti.
Oikeuskäytäntö
Vuonna 2000 annettiin alioikeuksissa 7 164 tuomiota rattijuopumuksesta ja 
11 024 törkeästä rattijuopumuksesta. Vesiliikennejuopumuksesta annettiin 
400 tuomiota.
Huumaantuneena ajamisesta annetuista tuomioista ei ole tietoja vuodelta 
2000, koska lainmuutoksen jälkeen näitä tapauksia ei ole mahdollista 
erotella rattijuopumustuomioista. Vuonna 1999 huumaantuneen ajamisesta 
(päärikos) tuomittiin 355 henkilöä, samoin kuin sitä edeltävänä vuonna 
1998. Tämä oli 2 prosenttia rattijuopumusrikoksista tuomituista. 
Huumaantuneena ajamisesta tuomittujen määrä kasvoi hieman 1990-luvun 
aikana, mutta tuomittujen määrissä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia 
viimeisten kymmenen vuoden aikana (vuonna 1991 tuomittuja oli 275).
2.2.	Muut maat
Uloshengitysilman alkoholipitoisuus
Veren alkoholipitoisuuden ja uloshengitysilman pitoisuuden vastaavuuden 
suhde on kaikissa Pohjoismaissa sekä Saksassa tällä hetkellä sama kuin 
Suomessa. Belgiassa sen sijaan 0.5 promillen veren alkoholipitoisuutta 
vastaa 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, samoin kuin 
0,8 promillea 0,35 milligrammaa.
Huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaminen tieliikenteessä
Ruotsissa säädettiin huumausaineille nollaraja tie- ja junaliikenteessä 1 
päivänä heinäkuuta 1999 voimaan tulleella lailla. Liikennerikoksien 
rangaistuksista  annetussa laissa (1951:649) säädetään, että 
rattijuopumuksesta tuomitaan myös se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä 
ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään huumausainelaissa tarkoitettua 
huumausainetta sellaisen määrän, että ajon aikana tai sen jälkeen hänen 
veressään on jotain huumaavaa ainetta (något narkotisk ämne) jäljellä. 
Säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, jos huumausainetta (narkotikan) on 
otettu lääkärin tai muun toimivaltaisen reseptinantajan määräyksen mukaan. 
Rangaistus on sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. 
Vastaavanlainen säännös säädetään junaturvallisuuslaissa.
Lainmuutoksen seurauksena huumaantuneena ajamisesta epäillyistä 
kuljettajista otetut verikokeet viisinkertaistuivat ensimmäisen vuoden 
aikana. Vuonna 2000 otetuista huumaantuneen ajamista koskevista 
näytteistä positiivisia näytteitä oli 90 prosenttia, joista 82 prosenttia sisälsi 
laittomia huumausaineita ja yli puolessa näistä mukana oli myös muita 
lääkeaineita. Tapauksista 8 prosentissa näyte sisälsi pelkästään lääkeaineita. 
Käytetyin huumausaine liikenteessä on amfetamiini, jota ilmeni 63 
prosentissa näytteistä.
Norjassa, Islannissa ja Tanskassa huumaantuneena ajaminen on 
rangaistavaa vain, jos huumaavan aineen käyttö on vaikuttanut ajokykyyn.
Saksassa tieliikennelain mukaan rangaistaan hallinnollisena rikkomuksena, 
jos henkilö kuljettaa ajoneuvoa lain liitteessä mainitun huumaavan aineen 
vaikutuksen alaisena ja tätä ainetta löytyy hänen verestään. Lainmuutos tuli 
voimaan elokuussa 1998. Teko ei ole rangaistava, jos huumaavaa ainetta on 
käytetty lääkärin sairauden hoitoon määräämän reseptin mukaisesti. 
Säännöksen soveltamisalaan kuuluu kannabis, heroiini, morfiini, kokaiini, 
amfetamiini, MDMA ja MDE. Ministeriön päätöksellä laissa mainittujen 
aineiden listaa voidaan muuttaa, jos tämä on tieteellisen tiedon perusteella 
liikenneturvallisuuden kannalta perusteltua. Rikkomuksesta voi seurata 
enintään 1 000 Saksan markan (vuonna 2001) suuruinen sakko. Jos teko on 
tuottamuksellinen, rangaistus on 200 Saksan markkaa (vuonna 2001). 
Rikoksenuusijan sakkoa voidaan korottaa 500 Saksan markalla (vuonna 
2001). Muiden huumaavien aineiden ollessa kyseessä teko on säädetty 
rangaistavaksi rikoslaissa rikoksena, jos kuljettajan ajokyky on aineen 
käytön seurauksena heikentynyt.
Belgiassa on huhtikuussa vuonna 1999 otettu käyttöön raja-arvot laittomille 
huumausaineille tieliikenteessä. Rangaistavaa on, jos henkilö kuljettaa 
moottoriajoneuvoa julkisella paikalla laissa mainitun, ajajan suorituskykyyn 
vaikuttavan aineen alaisena, jos ainetta on veressä laissa säädetty määrä. 
Laissa luetellaan suorituskykyyn vaikuttavaksi huumausaineeksi kannabis, 
amfetamiini, eräät synteettiset huumausaineet, kokaiinin 
aineenvaihduntatuote ja morfiini. Laissa vahvistetut eri aineiden määrät 
virtsassa tai veressä vastaavat niin sanottuja kattoarvoja, joita muissa maissa 
yleisesti käytetään laboratorioissa virheriskimarginaaleina sulkemaan pois 
vääriä positiivisia tuloksia. Kyse on siten laboratorioteknisistä raja-arvoista, 
joilla ei ole yhteyttä nautitun huumausainemäärän mahdolliseen 
vaarallisuuteen liikenneturvallisuuden kannalta. Laissa vahvistetut raja-
arvot ovat niin alhaisia, että käytännössä kyse on mainittujen 
huumausaineiden nollarajasta.
Virtsakoe voidaan epäillyltä ottaa vain, jos hänen ulkoisten merkkien eli 
kliinisen tutkimuksen perusteella epäillään olevan huumaavan aineen 
vaikutuksen alainen. Verikoe voidaan epäillyltä ottaa, jos hänen 
virtsanäytteestään on löytynyt laissa mainitut rajat ylittävä määrä edellä 
mainittua huumausainetta tai jos hän on ilman laillista syytä kieltäytynyt 
virtsakokeesta, mutta on selvästi huumaavan aineen vaikutuksen alainen. 
Molemmat kokeet eli käytännössä esitutkinnan aloittaminen edellyttävät 
siten pääsääntöisesti epäillyssä ulkoisesti havaittavia merkkejä 
huumausaineen vaikutuksen alaisena olemisesta. Tekijä voidaan tuomita 
rangaistukseen huumaantuneena ajamisesta myös, jos hän ilman laillista 
syytä kieltäytyy tutkimuksista ja testeistä. Rangaistus on 200—2 000 
frangia (vuonna 2001) sakkoa taikka vankeutta viisitoista päivää tai 
enintään kuusi kuukautta joko yksin tai yhdistettynä edellä mainitun 
suuruiseen oheissakkoon. Teon uusija voidaan tuomita enintään kolmen 
vuoden vankeusrangaistukseen.
2.3.	Nykytilan arviointi
Kun vuoden 1994 lainmuutoksella otettiin käyttöön mahdollisuus määritellä 
alkoholipitoisuus kuljettajan uloshengitysilmasta, määriteltiin samalla myös 
voimassa olevassa laissa ilmaistut veren ja uloshengitysilman 
alkoholipitoisuutta osoittavat luvut. Tuolloin määritelty suhde näillä eri 
menetelmillä mitattujen arvojen välillä vastasi sen aikaista tieteellistä 
käsitystä.
Viime vuosina on alan tutkimuksissa kertynyt tietoa siitä, että nykyisin 
voimassa oleva veren ja hengitysilman alkoholipitoisuuden suhde (2100:1) 
ei ole oikea. Tutkimusten mukaan 0,50 promillea etanolia veressä vastaisi 
0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa nykyisen 0,25 
milligramman sijasta. Tämä vastaisi muuntosuhdetta 2400:1. Nykyinen 
sääntely on johtanut siihen, että rattijuopumukseen syyllistyneen 
humalatilan voimakkuudesta voidaan saada eri suuruinen tulos siitä 
riippuen, mitataanko alkoholin määrä verestä vai hengitysilmasta. 
Rangaistavuuden raja on korkeampi, kun alkoholin vaikutuksen alaisuus 
todetaan uloshengitysilmasta.
Mittausten pohjalta laaditussa lausunnossa ilmoitettu veren tai 
hengitysilman alkoholipitoisuus on tulos, joka saadaan vähentämällä 
yksittäisten määritysten keskiarvosta virheriskiarvio. Tämä niin sanottu 
varmuusvähennys takaa, että ilmoitettu veren tai hengitysilman 
alkoholipitoisuus on erittäin suurella todennäköisyydellä pienempi kuin 
todellinen veren alkoholipitoisuus. Eri menetelmien avulla määriteltäville 
näytteille on vahvistettu eri virheriskiarvio. Tällä pyritään takaamaan se, 
että menetelmästä riippumatta mahdollisuus niin sanottuihin vääriin 
positiivisiin tuloksiin on sama. Varmuusvähennyksen suuruutta ei 
vahvisteta laissa, vaan se on määritelty sisäasiainministeriön päätöksin. 
Tuomioistuimen tehtävänä on viime kädessä arvioida virheriskiarvion 
riittävyys, jos syytetty riitauttaa sen tuomioistuimessa (HE 18/1992 vp).
Alkoholin lisäksi laittomat huumausaineet, huumausainetta sisältävät 
lääkeaineet, tekniset liuottimet ja huumaavat kaasut voivat vaikuttaa 
heikentävästi ajokykyyn. Kuljettajan elimistön huumausaine- ja 
lääkeainepitoisuuksille ei ole laissa määritelty rajoja alkoholin tapaan. 
Rikoslain liikennerikoksia koskevan 23 luvun mukaan on rangaistavaa, jos 
kuljettajan kyky liikenteen edellyttämiin tehtäviin on huonontunut näiden 
aineiden käytön johdosta. Huumausaineen käyttö on rangaistavaa myös 
huumausainerikoksia koskevan 50 luvun nojalla.
Rattijuopumuksesta tuomittujen huumaantuneena ajaneiden kuljettajien 
määrä ei ole kasvanut samassa suhteessa kuin Kansanterveyslaitoksen 
kuljettajista tekemien huumausaineita koskevien löydösten määrä. 
Huumaavia aineita nauttineen kuljettajan suorituskyvyn arviointi lain 
edellyttämällä tavalla voi käytännössä olla hankalaa. Lääkärit eivät 
esimerkiksi välttämättä tiedosta, että tuomioistuimessa kliinisen 
päihdetutkimuksen tuloksella on varsin suuri merkitys. Tämän vuoksi 
käytännössä saattaa esiintyä tapauksia, joissa kliinisen kokeen raportoitu 
tulos aliarvioi ajokyvyn heikentymistä ja syyllisyys jää tämän vuoksi toteen 
näyttämättä.
Osasyynä kokeiden tulosten ja henkilön ajokyvyn väliseen eroon voi olla 
myös kliinisen kokeen luonteella. Kliiniseen päihdetutkimukseen liittyy 
olennaisena se, ettei tutkimustilanne voi täysin vastata ajotilannetta. 
Liikenteessä havaittu ajokyvyn heikkeneminen ei välttämättä näy 
tutkimuksessa, vaikka se tehtäisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Osittain 
tämä johtuu jo viiveestä ajamisen ja kokeen tekemisen välillä.
Liikennevalvonnassa jää myös nykyisin piiloon sellaista huumaavien 
aineiden käyttöä, jolla kuitenkin on vaikutusta suorituskykyyn. Huumaavien 
aineiden käyttämisen vaikutus ajokykyyn vaihtelee käytetyn aineen laadun, 
määrän, tottumisen sekä kuljettajien fysiologisten erojen mukaan. Kaikkea 
huumaavien aineiden käytön ajokykyä heikentävää vaikutusta ei ole 
mahdollista havaita kuljettajasta esimerkiksi ratsiatilanteessa. Esimerkkinä 
tällaisesta ovat amfetamiini ja huumeiden elimistöstä poistumisesta 
aiheutuvat oireet, joiden vaikutuksen alainen henkilö saattaa poliisin 
pysäyttämänä käyttäytyä normaalisti, mutta pysäytystilanteen jälkeen 
henkilö voi ottaa vaarallisia riskejä liikenteessä.
Huumaantuneen ajamiseen liittyvät näyttöongelmat saattavat vähentää 
tuomioistuinten käsiteltäviksi tulevien tapausten määrää oikeusprosessin eri 
vaiheissa. Näyttöongelmat saattavat vaikuttaa muun muassa siihen, 
viedäänkö huumaantuneena ajamisesta epäiltyä veri- ja virtsakokeisiin. 
Mikäli tämä oletus pitää paikkansa, huumaantuneena ajaneita kuljettajia 
jäisi nykyisin rangaistukseen tuomitsematta. Tällaisten mahdollisten 
tapausten määrää ei kuitenkaan käytettävissä olevien tietojen perusteella 
voida arvioida.
Huumaantuneen ajamiseen liittyviin näyttöongelmiin eräänä voimassa 
olevan lain mukaan mahdollisena ratkaisuna on vaihtoehtoisen syytteen 
esittäminen. Jos kuljettajan virtsasta tai verestä on löytynyt huumausainetta, 
jota hän ei ole saanut laillisista lääkkeistä, hän on syyllistynyt rangaistavaan 
huumausaineen käyttämiseen. Mikäli ajokyvyn heikentymisestä ei 
oikeudenkäynnissä saataisi riittävää näyttöä, kuljettajaa voitaisiin 
vaihtoehtoisesti syyttää ja hänet tuomita huumausaineen käyttämisestä. 
Tämän ratkaisun käyttökelpoisuutta vähentää se, että huumausaineen 
käytöstä tuomitulle ei voida määrätä ajokieltoa.
3.	Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
Valtioneuvosto on 18 päivänä tammikuuta 2001 hyväksynyt tieliikenteen 
turvallisuuden parantamista koskevan periaatepäätöksen. Päätöksessä 
valtioneuvosto on hyväksynyt Suomelle pitkällä aikavälillä 
liikenneturvallisuusvision, jonka mukaan tieliikennejärjestelmä on 
suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla eikä loukkaantua 
vakavasti liikenteessä. Valtioneuvosto hyväksyi tämän 
liikenneturvallisuustavoitteen saavuttamiseksi 30 kohtaisen 
toimenpideohjelman vuosille 2001—2005. Valtioneuvosto toteaa 
periaatepäätöksen kohdassa 14, että mahdollisuudet ottaa käyttöön 
huumeiden nollaraja tulee selvittää.
Veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden vastaavuuden muuttaminen
Liikennejuopumusta koskevissa säännöksissä käytetty rikoksentekijän 
veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden välinen vastaavuussuhde 
ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan nykyisiä tutkimustuloksia. Tällöin 
rikoksentekijän veren 0.5 promillen alkoholipitoisuutta vastaisi 0,22 
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa nykyisen 0,25 
milligramman sijasta.
Huumausaineiden nollaraja ja rattijuopumus
Huumausaineiden lisääntyneen käytön myötä ongelmaksi on muodostunut 
käytön vaikutukset tieliikenteessä. Huumausaineilla tarkoitetaan 
huumausainelaissa (1289/1993) tarkoitettuja huumausaineita. Muita 
huumaavia aineita ovat esimerkiksi tekniset liuottimet ja huumaavat kaasut. 
Muiden huumaavien aineiden aiheuttamat ongelmat eivät ole 
rinnastettavissa huumausaineiden lisääntyneeseen laittomaan käyttöön. 
Tästä syystä on perusteltua ottaa tavoitteeksi laittomien huumausaineiden 
käytön aiheuttamien vaikutusten vähentäminen liikenteessä.
Laiton huumausaineiden käyttö on jo nykyisin rangaistavaa 
huumausainerikoksena. Tieliikennettä koskevissa rangaistussäännöksissä 
tulee sen vuoksi pyrkiä keskittymään sellaiseen huumausaineiden käytön 
estämiseen, jolla voi olla edes teoreettisesti jotain yhteyttä 
liikenneturvallisuuteen. Tieliikennettä koskevin erityissäännöksin ei siten 
tule rangaista esimerkiksi pitkän aikaa sitten tapahtuneesta huumausaineen 
käytöstä, jolla ei enää ajohetkellä voi olla vaikutusta kuljettajan 
suorituskykyyn.
Nykyisen tutkimustiedon perusteella ei ole mahdollista asettaa laissa eri 
huumausaineille alkoholin promillerajojen tapaisia rajoja, jotka olisivat 
yhteydessä eri aineiden mahdolliseen vaarallisuuteen liikenteen kannalta. 
Vaihtoehtona on nykytilanteessa vain nykyisenlainen sääntely tai nollarajan 
säätäminen. Esityksessä on lähdetty siitä, että lainsäädännössä säädetty 
selkeä nollaraja huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajamisessa poistaisi 
nykyisin rangaistavuuden rajaan liittyvät tulkintaongelmat näiden tapausten 
tuomitsemisessa.
Eri huumausaineiden käytön vaikutus liikenneturvallisuuteen voi vaihdella. 
Saksassa on nollaraja ja Belgiassa nollarajaa lähes vastaavat pitoisuusrajat 
ulotettu koskemaan vain eräiden laissa lueteltujen yleisimpien ja 
vaarallisimpien huumausaineiden käyttöä. Näiden huumausaineiden 
vaarallisuudesta tieliikenteessä on katsottu olevan riittävää tieteellistä 
näyttöä. Tämän mallin etuna on selkeys. Ajoneuvoa kuljettava tietäisi 
periaatteessa täsmällisesti mitä aineita ei lainkaan saa käyttää.
Tämän mallin haittana on se, että muutkin kuin laissa luetellut 
huumausaineet voivat olla liikenteessä haitallisia. Huumausaineen 
vaikutuksen alainen kuljettaja on tietyn asteinen riski liikenteessä, vaikka 
eri aineiden käytön aiheuttaman vaaran suuruutta ei voitaisi kiistattomasti 
osoittaa. Tämän vuoksi on perusteltua ottaa lähtökohdaksi kaikkien 
huumausaineiksi luokiteltavien aineiden käytön kieltäminen liikenteessä. 
Tähän sääntelymalliin on päädytty myös Ruotsissa.
Huumausaineen tai sen aineenvaihduntatuotteen toteaminen verinäytteestä
Huumausainetta voidaan yleensä todeta virtsanäytteestä pitempään ja 
suurempina pitoisuuksina kuin verinäytteistä. Huumausaineella voidaan 
kuitenkin yleensä olettaa olevan liikenneturvallisuuden kannalta 
merkityksellisiä vaikutuksia vain niin kauan kuin huumausainetta löytyy 
verestä. Verinäytteestä tehty löydös osoittaa huumausainetta käytetyn 
suhteellisen vähän aikaa sitten. Kannabis ja kokaiini ovat todettavissa 
verestä alle vuorokauden, morfiini tätä lyhyemmän ajan sekä amfetamiini ja 
ekstaasi joitakin vuorokausia viimeisestä käytöstä. Pelkät vieroitusoireetkin 
saattavat tosin vaikuttaa heikentävästi ajokykyyn. Vieroitusoireitten 
voimakkuutta ei kuitenkaan voida arvioida virtsakokeen perusteella. Edellä 
mainituista syistä nollarajan soveltamisala on esityksessä rajattu 
verinäytteestä todettavaan huumausaineen käyttöön. Samaan ratkaisuun on 
päädytty Ruotsissa, Saksassa ja Belgiassa.
Virtsanäytteestä havaittava huumausaineen käyttö tieliikenteessä, joka ei 
näkyisi verinäytteestä, voisi tulla nykyiseen tapaan rattijuopumuksena 
rangaistavaksi, jos huumausaineella on ollut vaikutusta kuljettajan 
ajokykyyn. Tähän ryhmään kuuluisivat myös ne huumausaineet, 
esimerkiksi LSD, jotka käytännössä voidaan todeta pääasiallisesti vain 
virtsasta.
Huumausaineessa voi olla useita ainesosia. Liikenneturvallisuuden ja siten 
rangaistavuuden kannalta merkityksellistä olisi löytää epäillyn verestä 
huumausaineen vaikuttavaa ainetta eli sitä ainetta, jolla on huumaava 
vaikutus. Vaikuttava aine saattaa näkyä kuitenkin veressä hyvin lyhyen 
aikaa ja huumausaineet hajoavat elimistössä aineesta riippuen eri 
nopeudella. Huumausaineen vaikuttava aine muuttuu hajotessaan 
elimistössä niin sanotuksi aineenvaihduntatuotteeksi. Esimerkiksi heroiinin 
aineenvaihduntatuote on morfiini. Nollarajan soveltamiseen johtaisi 
esityksen mukaan myös huumausaineen aineenvaihduntatuotetta koskeva 
löydös.
Myös aineenvaihduntatuotteet voivat kuitenkin näkyä elimistössä aineesta 
riippuen eri pituisen ajan. Esimerkiksi kannabiksen käytöstä näkyy jäänteitä 
virtsanäytteessä jopa usean viikon ajan viimeisen käytön jälkeen, kun taas 
verestä kannabista on todettavissa alle vuorokauden käytön jälkeen. 
Edellyttämällä että myös aineenvaihduntatuotetta koskeva positiivinen 
löydös on tehtävä verestä, pystyttäisiin ajallisesti rajaamaan nollarajan 
soveltamisen ulkopuolelle sellainen huumausaineen käyttö, jolla ei voi olla 
enää vaikutusta kuljettajaan ajon aikana eikä siten liikenneturvallisuuden 
kannalta merkitystä.
Huumausaineita sisältävät lääkevalmisteet
Huumausaineiksi luokiteltavien uni- tai masennuslääkkeiden käyttäjiä 
arvioidaan olevan noin 100 000. Koska näitä tai muita huumausaineita 
sisältäviä lääkkeitä käyttävien on asuinpaikkansa tai työpaikkansa sijainnin 
vuoksi usein voitava käyttää autoa, tällaisten lääkkeiden käytön ehdoton 
kielto liikenteessä saattaisi useissa tapauksissa aiheuttaa reseptinmukaisen 
lääkityksen lopettamisen. Lääkityksen lopettaminen puolestaan saattaisi 
johtaa näiden henkilöiden työkyvyn menettämiseen samoin kuin työstä 
poissaolojen sekä sairaslomien merkittäviin lisäyksiin. Eräitä voimakkaita 
huumausaineiksi luokiteltavia lääkevalmisteita voidaan toimittaa potilaalle 
myös lääkelaitoksen erityisluvalla ja niitä käytetään kivun lievitykseen 
vakavissa sairauksissa. Myös ilman lääkemääräystä myydään 
lääkevalmisteita (yskänlääkkeitä), jotka sisältävät huumausaineiksi 
luokiteltavia aineita (kodeiini, folkodiini). Kaikissa näissä tapauksissa 
lääkkeiden käyttöä liikenteessä koskeva ehdoton kielto ei ole 
tarkoituksenmukainen ja kiellolla voitaisiin aiheuttaa suurempia haittoja 
kuin etuja.
Huumausaineita sisältäviä lääkkeitä voidaan sekä hankkia että käyttää 
laillisesti tai laittomasti. Laillisten ja laittomien lääkkeiden erilainen kohtelu 
lainsäädännössä on jonkin verran ongelmallista yhdenvertaisuuden 
kannalta. Jos kahdella kuljettajalla on veressään huumausaineeksi 
luokiteltavaa lääkeainetta, jolla ei ole havaittavaa vaikutusta ajokykyyn, ja 
toinen on käyttänyt laillista ja toinen laitonta lääkettä, on 
liikenneturvallisuuden kannalta vaikea perustella miksi vain jälkimmäistä 
rangaistaisiin rattijuopumuksesta. Laittoman lääkkeen käyttöä ajon aikana 
voidaan kuitenkin pitää moitittavampana, koska kuljettajan saattaa olla 
vaikeaa ilman lääkärin antamaa määräystä arvioida lääkkeen oikeaa 
annostusta. Laittomasti hankittujen lääkkeiden käyttö on käytännössä usein 
myös päihdehakuista ja siten tyypillisesti vaarallisempaa liikenteen kannalta 
kuin lääkärin ohjauksen mukainen käyttö. Tämän vuoksi esityksessä 
ehdotetaan, että nollarajan soveltamisen ulkopuolelle rajattaisiin vain 
sellaisten lääkevalmisteiden käyttö, jota kuljettajalla on ollut oikeus käyttää. 
Tällaisten lääkkeiden käyttö olisi nykyiseen tapaan rangaistavaa vain, jos 
niiden käyttö on heikentänyt ajokykyä.
Syyttäjän tulee oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan 
näyttää toteen ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa perustuu. Tämä 
periaate on vahvistettu myös korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 
2001:95, joka koski näyttövelvollisuutta huumausaineiksi luokiteltavien 
lääkevalmisteiden maahantuonnissa henkilökohtaista lääkitystä varten. 
Rattijuopumuksesta epäillyistä lääkevalmisteiden käyttäjistä suurin osa 
todennäköisesti pyrkii edistämään tapauksensa selvittämästä toimittamalla 
poliisille tai syyttäjälle tietoa oikeudestaan käyttää lääkettä 
lääkemääräyksen tai muun selvityksen muodossa. Rikoksesta epäillyllä ei 
kuitenkaan ole tähän velvollisuutta. Epäillyn kertomusta hänen 
oikeudestaan käyttää kyseistä lääkevalmistetta arvosteltaisiin normaalien 
näytön arviointia koskevien säännösten mukaan.
Lääkevalmisteiden myyntiluvat vaihtelevat eri maissa. Säännökset voivat 
vaihdella myös EY:n jäsenmaiden kesken. Suomessa on tästä syystä 
tieliikenteessä toisesta maasta saapuneita kuljettajia (ammattikuljettajia, 
turisteja, ulkomailla asuvia suomalaisia), jotka käyttävät lääkkeitä, joilla ei 
mahdollisesti ole lainkaan myynnissä Suomessa. Kuljettajaa, joka käyttää 
ulkomailta laillisesti hankittua lääkevalmistetta, ei ole perusteltua asettaa 
rangaistavuuden suhteen eri asemaan kuin Suomessa laillisesti määrätyn ja 
hankitun lääkevalmisteen käyttäjää. Nollarajan soveltamisen ulkopuolelle 
jäävinä pidettäisiin siten myös ulkomailta laillisesti hankitun 
lääkevalmisteen käyttöä.
Lääkelaitos on antanut määräyksen henkilökohtaisten lääkevalmisteiden 
tuonnista Suomeen (6/2001, 14.12.2001). Määräyksen mukaan 
huumausaineina pidettäviä lääkevalmisteita saa tuoda Suomeen 
henkilökohtaiseen käyttöön korkeintaan 14 vuorokauden käyttöä vastaavan 
määrän. Matkustajalla tulee olla vaadittavat asiakirjat (resepti tai 
lääkärintodistus) mukanaan lääkettä Suomeen tuotaessa.
Eräät elintarvikkeet, lähinnä leivonnaisissa käytettävät unikon siemenet 
voivat johtaa siihen, että niitä syöneen verestä voi löytyä pieni määrä 
opiaattijohdannaisia (morfiinia, kodeiinia). Tällöin kyse on yleensä niin 
vähäisistä määristä huumausainetta, että valtaosa tapauksista rajautuu 
rangaistavuuden ulkopuolelle laboratorioanalyysissä käytettävien niin 
sanottujen raja-arvojen avulla. Todennäköisyys, että unikon siementen 
syömisen seurauksena raja-arvot ylittyisivät, on käytännössä hyvin pieni. 
Nollarajan soveltaminen edellyttää, että huumausaineen vaikuttava aine tai 
sen aineenvaihduntatuote on peräisin huumausaineesta. Jos opiaatin 
osoitetaan olevan peräisin elintarvikkeesta, ei nollarajaa koskevaa säännöstä 
sovellettaisi.
Huumausaineiden nollarajan käyttöön oton vaikutus esitutkintaan ja 
ajokiellon määräämiseen
Poliisin on nykyisin mahdollista aloittaa huumaantuneena ajamista koskeva 
esitutkinta, kun huumaavan aineen vaikutus on havaittavissa kuljettajassa ja 
hänen ajotavassaan. Kun kuljettajaa voidaan todennäköisin syin epäillä 
rattijuopumuksesta, epäilty voidaan velvoittaa henkilönkatsastukseksi 
katsottavaan veri- tai virtsakokeeseen. Käytännössä esitutkintaan 
ryhtyminen ja pakkokeinojen käyttö edellyttäisi jatkossakin ulkoisia 
seikkoja, esimerkiksi ajotapavirhettä, johon todennäköisiin syihin perustuva 
rikosepäily voidaan perustaa.
Esitutkintavaiheessa rikoksen tapahduttua ei ilman myöhemmin tehtäviä 
laboratoriokokeita tiedetä, mitä huumaavia aineita tai huumaavia aineita ja 
alkoholia kuljettaja on käyttänyt. Tämän vuoksi ei myöskään tiedetä, 
tuleeko tapaukseen sovellettavaksi nollaraja vai edellytetäänkö käytetyllä 
aineella olevan vaikutusta henkilön ajokykyyn. Ajokyvyn arvioimiseksi 
olisi siten jatkossa edelleen aina tehtävä kliininen päihdetutkimus. Samoista 
syistä myös virtsanäyte olisi aina otettava verinäytteen lisäksi.
Käytännön liikennevalvontaa varten ollaan kehittämässä huumausaineiden 
pikatestausta. Nykyisiä testauslaitteita ei kuitenkaan voida ottaa käyttöön 
nyt käsillä olevan uudistuksen yhteydessä, koska koekäytössä olevat laitteet 
ovat vielä jossain määrin epäluotettavia ja toisaalta liian hitaita. 
Pikatestausmenetelmiä on kuitenkin tulossa käyttöön lähivuosina. Kun 
ulkoisten seikkojen peusteella kuljettajaa epäiltäisiin huumaantuneen 
ajamisesta, hänelle voitaisiin pakkokeinolain mukaisena 
henkilönkatsastuksena tehdä huumausaineen käyttöä testaava pikatesti. 
Tällöin poliisimiehellä olisi nykyistä vankemmat perusteet määrätä 
esimerkiksi määräaikainen ajokielto. Pikatestejä olisi lisäksi mahdollista 
käyttää myös seulontaan eli kuljettajien huumausaineiden vaikutuksen 
alaisena ajamisen testaamiseen ilman rikosepäilyä samaan tapaan kuin 
nykyisin tehdään pakkokeinolain 6 luvun 3 §:n nojalla alkoholin nauttimista 
mittaavia puhalluskokeita. Jos huumausaineen vaikutuksen alaisena 
ajamista mittaavat pikatestit päätetään jatkossa ottaa käyttöön myös 
seulontamenetelmänä, tämä saattaa edellyttää pakkokeinolain 6 luvun 3 §:n 
tarkistamista. Muutokset lainsäädäntöön on perusteltua tehdä siinä 
vaiheessa, kun käyttöön otettavasta testimenetelmästä on tarkempaa tietoa 
ja niiden käyttöön ottaminen on ajankohtaista.
Ajokieltoa koskeviin tieliikennelain säännöksiin ei esityksessä ehdoteta 
asiallisia muutoksia. Poliisimies voisi edelleen määrätä väliaikaisen 
ajokiellon sekä ottaa kortin haltuunsa, jos olisi syytä epäillä henkilön 
syyllistyneen rattijuopumukseen muun huumaavan aineen kuin alkoholin 
vaikutuksen alaisena. Tieliikennelain väliaikaista ajokieltoa koskevan 
76 §:n viittaukset rikoslain 23 luvun säännöksiin ehdotetaan kuitenkin 
tarkistettaviksi vastaamaan rikoslain säännöksiin nollarajan käyttöön oton 
vuoksi ehdotettavia muutoksia.
Tuomioistuimen olisi nykyiseen tapaan määrättävä kuljettaja ajokieltoon, 
jos hänen olisi todettu syyllistyneen rattijuopumukseen tai törkeään 
rattijuopumukseen.
Huumausaineiden nollaraja tieliikenteessä ja huumausaineen  käyttörikos
Huumausaineen käyttöä tieliikenteessä koskeva rattijuopumussäännös 
syrjäyttää erityissäännöksenä rikoslain 50 luvun 2 a §:n huumausaineen 
käyttörikossäännöksen soveltamisen. Liikennevalvonnassa ilmi tullut 
kuljettajan huumausaineen käyttö tuomittaisiin siten ensi sijaisesti 
rattijuopumuksena, eikä häntä tuomittaisi samaan aikaan huumausaineen 
käyttörikoksesta.
Ehdotetun nollarajan käyttöön oton keskeisin vaikutus olisi se, että 
huumausaineiden käyttö tieliikenteessä tulisi aikaisempaa helpommin 
tuomituksi rattijuopumuksena. Poliisi myös käynnistäisi esitutkinnan 
aikaisempaa useammin, koska tuomitsemiseen vaadittava näyttökynnys 
alenisi. Tämä johtaisi tutkittavien määrän jonkin asteiseen lisääntymiseen. 
Tutkittavien määrän lisääntyessä tulee todennäköisesti nykyistä hieman 
useammin esiin myös huumausaineen käyttötapauksia, joissa 
rattijuopumuksen tunnusmerkistö ei täyttyisi. Huumausainetta tai sen 
aineenvaihduntatuotetta voidaan havaita epäillyn virtsasta pitkän aikaa sen 
jälkeen, kun ainetta ei enää voida löytää nollarajan soveltamisen 
edellyttämällä tavalla hänen verestään. Tällaisessa tilanteessa teosta voidaan 
syyttää ja tuomita huumausaineen käyttörikoksena.
Kun henkilöä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, tapaukseen on 
sovellettavissa huumausainerikoksia koskevan rikoslain 50 luvun erityinen 
toimenpiteistä luopumissäännös taikka yleiset toimenpiteistä 
luopumissäännökset. Nämä säännökset mahdollistavat syyttämättä tai 
tuomitsematta jättämisen hoitoon hakeutumisen taikka rikoksen 
vähäisyyden vuoksi. Rikosta pidetään vähäisenä, jos sitä huumausaineen 
määrä ja laatu, käyttötilanne sekä olosuhteet muutoinkin huomioon ottaen 
voidaan pitää vähäisenä.
Huumausaineen nollaraja juna- ja ilmaliikennejuopumuksessa
Sekä juna- että ilmaliikenne vaativat junaa tai ilma-alusta ohjaavalta tai 
muussa liikenneturvallisuustehtävässä toimivalta hyvää suorituskykyä ja 
valppautta. Vähäisilläkin suorituskykyä heikentävillä tekijöillä voi olla 
ratkaiseva merkitys turvallisuudelle. Edellä mainitut 
liikenneturvallisuussyyt ovat peruste sille, että huumausaineiden niin 
sanottu nollaraja ehdotetaan säädettäväksi koskemaan sekä ilmaliikenne- 
että junaliikennejuopumusta.
Ilmailulaissa edellytetään lentoturvallisuustehtävissä toimivilta nykyäänkin 
täysraittiutta. Tehtävää ilmailualuksessa ei saa suorittaa, jos henkilö on 
muun muassa käyttänyt huumaavaa ainetta niin, että sitä on hänen 
elimistössään havaittava määrä (38 §). Huumaavan aineen käyttämisestä 
ilmailussa tuomitaan sakkoon ilmailulain 88 §:n nojalla, jollei teosta ole 
muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta. Varsinaisten 
huumausaineiden sekä laittomien lääkevalmisteiden käyttämiseen 
ilmaliikenteessä sovellettaisiin jatkossa ehdotettua rikoslain ankarampaa 
nollarajasäännöstä nykyisen ilmailulaissa rangaistavaksi säädetyn 
huumaavan aineen käyttämistä ilmailussa koskevan säännöksen sijasta. Sen 
sijaan täysraittiuden rikkomiseen sellaisen lääkevalmisteen käyttämisellä, 
jota tehtävää suorittavalla on oikeus käyttää, sovellettaisiin nykyiseen 
tapaan ilmailulain 88 §:ää taikka, jos tällainen lääkevalmiste olisi 
vaikuttanut tehtävää suorittavan suorituskykyyn, rikoslain 23 luvun 6 §:n 3 
momenttia.
Esitys merkitsisi huumausaineiden ja laittomien lääkevalmisteiden 
käyttämisen osalta täysraittiutta koskevan rangaistuksen ankaroitumista, 
koska ilmaliikennejuopumuksena rangaistavasta huumausaineen nollarajan 
rikkomisesta voisi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta, kun 
taas ilmailulaissa seuraamukseksi on säädetty sakko.
Epäiltäessä henkilöä ilmailulain 88 §:ssä tarkoitetusta rikkomuksesta 
häneen ei ole mahdollista kohdistaa pakkokeinolain mukaisia pakkokeinoja. 
Tämä on nykyisin koettu täysraittiuden valvonnan kannalta ongelmalliseksi. 
Käytännössä kyse on epäillyn velvollisuudesta antaa virtsa- ja verinäyte. 
Sen sijaan ilmaliikennejuopumussäännöksestä säädetyn kahden vuoden 
enimmäisrangaistuksen vuoksi henkilönkatsastus on mahdollista tehdä 
tällaisesta rikoksesta epäillylle. Kun nykyistä useampi tapaus tulisi 
rangaistavaksi rikoslain nollarajasäännöksen nojalla ilmailulain 
rikkomussäännöksen sijasta, esitys lisäisi siten myös pakkokeinojen käytön 
mahdollisuuksia ilmaliikenteessä nykyiseen verrattuna.
Esityksessä ei sen sijaan ehdoteta, että henkilönkatsastusta olisi mahdollista 
suorittaa ilmailulain 88 §:stä säädetystä rikoksesta epäillylle. Ilmailulaissa 
säädetty täysraittiuden vaatimus on ilmaliikenteessä perusteltua ja sen 
tehokas valvonta on tärkeää. Pakkokeinolain mukaisten pakkokeinojen 
käyttö — etenkin henkilönkatsastuksen suorittaminen — 
sakkoseuraamuksisesta rikoksesta olisi kuitenkin poikkeuksellista. 
Ilmailulain rangaistussäännöksen soveltamisala olisi myös uudistuksen 
jälkeen aikaisempaa suppeampi ja tarve pakkokeinojen käyttöön sen nojalla 
pienempi.
Täysraittiutta koskevien määräysten noudattamista ilmailussa voidaan 
seurata myös työpaikan sisäisen valvonnan avulla yhteistyössä 
työterveyshuollon kanssa. Tältä osin on harkittavana tietyille 
ammattiryhmille säädettävä velvollisuus osallistua huumausainetestiin 
työpaikoilla. Huumausainetestien tarpeellisuutta työelämässä on kartoittanut 
sosiaali- ja terveysministeriön asettama huumausainetestien käyttöä 
selvittänyt työryhmä, joka luovutti mietintönsä (Työryhmämuistio 2002:2) 
31 päivänä tammikuuta 2002.
Huumausaineiden niin sanottua nollarajaa ei ehdoteta ulotettavaksi 
koskemaan vesiliikennejuopumusta. Vesiliikennejuopumussäännös tulee 
muita liikennejuopumussäännöksistä poiketen sovellettavaksi 
vakavuudeltaan hyvin erilaisiin tilanteisiin aluksen koon ja kapasiteetin 
taikka vesistön tai väylän suuruuden mukaan. Tästä syystä 
vesiliikennejuopumussäännös poikkeaa muiden liikennemuotojen 
vastaavista säännöksistä siten, että rangaistavuuden raja on asetettu 
korkeammalle kuin muissa liikennejuopumussäännöksissä. Rangaistavalta 
teosta edellytetään olosuhteisiin nähden abstraktia toisen turvallisuuden 
vaarantamista ja myös promilleraja on korkeampi. Tämän vuoksi 
ehdotetaan, että huumaavien aineiden — mukaan lukien huumausaineiden 
— käyttö vesiliikenteessä olisi edelleen rangaistavaa vain tilanteessa, jossa 
alusta ohjailevan tai muuta turvallisuuteen vaikuttavaa tehtävää suorittavan 
kyky tehtävän vaatimaan suoritukseen on huonontunut.
4.	Esityksen vaikutukset
Rikoksentekijän veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden 
vastaavuuden muuttaminen tulisi joissain yksittäistapauksissa johtamaan 
vapauttavan tuomion sijasta langettavaan tuomioon. Esityksellä ei 
kuitenkaan olisi tältä osin vaikutusta rattijuopumuksesta syytettyjen tai 
tuomittujen kokonaismääriin eikä siten valtiontaloudellisia vaikutuksia.
Huumausaineita koskevan nollarajan käyttöön oton tarkoituksena on 
parantaa liikenneturvallisuutta valtioneuvoston 18 päivänä tammikuuta 
2001 hyväksymän tieliikenteen turvallisuuden parantamista koskevan 
periaatepäätöksen mukaisesti. Päätöksessä valtioneuvosto on hyväksynyt 
Suomelle pitkällä aikavälillä liikenneturvallisuusvision, jonka mukaan 
tieliikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla 
eikä loukkaantua vakavasti liikenteessä. Esityksellä vähennetään laittomien 
huumausaineiden käytön aiheuttamia vaaroja ja haittoja eri 
liikennemuodoissa.
Huumausaineiden nollarajan käyttöön otto liikenteessä lisäsi Ruotsissa 
laboratoriotutkimusten määrän viisinkertaiseksi. Ennen uudistusta Ruotsissa 
otettiin kuitenkin huumaantuneena ajamista koskevia näytteitä vähemmän 
kuin Suomessa. Esitutkintaan eli näytteiden ottamiseen ryhdyttäisiin 
nollarajan käyttöön otosta huolimatta käytännössä vain, jos epäillystä 
voidaan ulkoisesti havaita merkkejä huumausaineen käytöstä. Kun 
langettavaan tuomioon ei kuitenkaan enää vaadittaisi osoitusta käytön 
aiheuttamasta suorituskyvyn heikkenemisestä, esitutkinta todennäköisesti 
aloitettaisiin nykyistä useammin. Tämä merkitsisi myös sitä, että nykyistä 
useammasta epäillystä tultaisiin ottamaan näytteitä sekä tekemään kliininen 
päihdetutkimus. Niiden tapausten määrää, joista nykyisin jää esitutkinta 
aloittamatta näyttöä koskevien edellytysten vuoksi, on kuitenkin vaikea 
arvioida. Tämän vuoksi myöskään Kansanterveyslaitoksen suorittamien 
laboratoriotutkimusten ja kliinisten päihdetutkimusten määrän lisääntymistä 
ei voida arvioida käytettävissä olevien tietojen perusteella. Mahdollisesti 
lisääntyvät laboratoriotutkimukset ja kliiniset päihdetutkimukset 
hoidettaisiin uudistuksen alkuvaiheessa nykyisten voimavarojen puitteissa.
Huumaantuneena ajaneina tuomituista ei ole saatavilla eriteltyä tietoa 
nykyisen lain soveltamisen ajalta. Oletus on, että tuomittujen määrä ei ole 
kuitenkaan merkittävästi muuttunut vuodesta 1999, jolloin huumaantuneena 
ajamisesta (niin sanottu päärikos) tuomittiin 355 henkeä. Tuomitsematta 
nykyisin jäävien huumaantuneena ajaneiden epäiltyjen määrää voidaan 
pyrkiä arvioimaan Kansanterveyslaitoksen tutkimien positiivisten 
näytteiden avulla. Kansanterveyslaitoksen vuonna 2000 tutkimista 
näytteistä 1 074 henkilöllä löydöksenä oli laittomat huumausaineet. Tämän 
luvun valossa huumaantuneena ajamisesta rattijuopumukseen tuomittujen 
määrä voisi kolminkertaistua nykyiseen verrattuna. Syyttäjille ja 
tuomioistuimille tästä aiheutuvan työmäärän kasvu hoidettaisiin nykyisten 
voimavarojen puitteissa.
Rattijuopumuksesta ei yleensä tuomita ehdottomaan vankeuteen. 
Vankeusrangaistusten määrä ei siten merkittävästi lisääntyne uudistuksen 
myötä. Huumausaineita tieliikenteessä koskevan nollarajan käyttöön 
ottaminen tulee kuitenkin todennäköisesti johtamaan siihen, että 
sakkorangaistuksia tullaan aikaisempaa enemmän määräämään 
huumeongelmaisille, joilla on vaikeuksia sakkojen suorittamisessa. Tämä 
saattaa jonkin verran lisätä muuntorangaistusten määrää. Määrän 
mahdollinen kasvu ei kuitenkaan aiheuta lisäresurssien tarvetta 
vankeinhoidossa oikeusministeriön hallinnon alalla.
5.	Asian valmistelu
Sisäasiainministeriö asetti 16 päivänä kesäkuuta 2000 työryhmän 
selvittämään poliisin käytössä olevan tarkkuusalkometrin 
varmuusvähennystä, veri/hengitysilman jakautumissuhdetta ja mahdollisesti 
muita edellä mainittuihin liittyviä kysymyksiä. Työryhmä ehdotti 30 päivän 
joulukuuta 2000, että rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 kohdassa ilmenevää veren 
ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden suhdelukua muutettaisiin niin, että 
0,25 milligrammaa litrassa uloshengitysilmaa muutettaisiin 0,20 
milligrammaksi. Työryhmän tarkoituksena oli näin muuttaa sekä veren ja 
hengitysilman suhdeluvussa että eri menetelmien virheriskiarvioinnissa 
koetut epäsuhdat. Sisäasiainministeriö on 18 päivänä heinäkuuta 2001 
päivätyssä kirjeessään esittänyt oikeusministeriölle toimenpiteisiin 
ryhtymistä rikoslain liikennejuopumusta koskevien säännösten 
muuttamiseksi työryhmän ehdottamalla tavalla.
Valtioneuvoston tieliikenteen turvallisuuden parantamisesta tehdyn 
periaatepäätöksen mukaisesti oikeusministeriö asetti 9 päivänä helmikuuta 
2001 työryhmän selvittämään mahdollisuudet ottaa tieliikenteessä käyttöön 
huumeiden nollaraja. Työryhmässä oli mukana oikeusministeriön, 
sisäasiainministeriön, liikenneministeriön sekä Kansanterveyslaitoksen 
edustajat. Työryhmä ehdotti tieliikenteessä huumeiden nollarajan käyttöön 
ottamista 14 päivänä kesäkuuta 2001 luovuttamassaan mietinnössään.. 
Nollarajaa ei ehdotuksen mukaan sovellettaisi sellaisiin huumausaineiksi 
luokiteltuihin aineisiin, joita pääasiassa käytetään lääkkeinä. Työryhmä 
sulki nollarajan soveltamisalan ulkopuolelle sekä lailliset että laittomat 
lääkkeet.
Työryhmän ehdotuksen pohjalta oikeusministeriössä valmisteltiin 
virkatyönä luonnos hallituksen esitykseksi. Luonnoksesta pyydettiin 
lausunto 38 viranomaiselta ja järjestöltä. Enemmistö lausunnonantajista 
suhtautui myönteisesti ehdotukseen huumausaineiden nollarajan käyttöön 
otosta. Lausunnoista on laadittu tiivistelmä (Oikeusministeriö, Lausuntoja 
ja selvityksiä 2002:6, Helsinki 2002). Hallituksen esitys on valmisteltu 
oikeusministeriössä virkatyönä saatujen lausuntojen pohjalta.
6.	Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja
Eduskunnan käsiteltävänä on parhaillaan hallituksen esitys Eduskunnalle 
laiksi liikennevakuutuslain 7 §:n muuttamisesta (HE 73/2002 vp). 
Esityksessä ehdotetaan liikennevakuutuslain 7 §:n 3 momentin muuttamista 
siten, että ajoneuvossa olleella matkustajalla olisi oikeus saada korvausta 
henkilövahingoistaan, vaikka kuljettaja on syyllistynyt törkeään 
rattijuopumukseen. Nyt käsillä olevaan esitykseen sisältyy ehdotus, että 
mainitussa säännöksessä säädettyä kuljettajan veren ja uloshengitysilman 
alkoholipitoisuuden vastaavuussuhdetta muutettaisiin samalla tavalla kuin 
ehdotetaan tehtäväksi rikoslain 23 luvun 4 §:ssä säädetyssä törkeässä 
rattijuopumuksessa. Kyseiset ehdotukset tulisi yhteensovittaa, kun niitä 
käsitellään eduskunnassa.



YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT



1.	Lakiehdotusten perustelut
1.1.	Rikoslaki
23 luku.	Liikennerikoksista
3 § Rattijuopumus. Pykälässä säädetään alkoholin vaikutuksen alaisena 
ajamista koskevista promillerajoista. Säännöstä ehdotetaan 
yleisperusteluissa mainituista syistä muutettavaksi niin, että veren 
alkoholipitoisuuden ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden suhdelukua 
muutettaisiin. Ajoneuvon tai raitiovaunun kuljettaja tuomittaisiin 
rattijuopumuksesta, jos hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen 
jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä tällöin on vähintään 0,22 
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Nykyisin 0, 5 promillen 
veren alkoholipitoisuutta vastaa 0,25 milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa.
Pykälän uudessa 2 momentissa säädettäisiin huumausaineiden nollarajasta 
tieliikenteessä. Momentissa säädettäisiin, että rattijuopumuksesta tuomitaan 
myös se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua 
käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään ajon aikana tai sen 
jälkeen on käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen 
aineenvaihduntatuotetta. Momentin säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi, 
jos mainittu aine on peräisin lääkevalmisteesta, jota kuljettajalla on oikeus 
käyttää.
Ehdotetussa 2 momentissa mainittu huumausaine määriteltäisiin luvun 
12 §:n määritelmäsäännöksessä. Huumausaineilla tarkoitettaisiin 
huumausainelaissa tarkoitettuja huumausaineita. Huumausaineet hajoavat 
elimistössä aineesta riippuen eri nopeudella. Huumausaineen vaikuttava 
aine muuttuu hajotessaan elimistössä niin sanotuksi 
aineenvaihduntatuotteeksi. Esimerkiksi heroiinin aineenvaihduntatuote on 
morfiini. Nollarajan soveltamiseen johtaisi esityksen mukaan myös 
huumausaineen aineenvaihduntatuotetta koskeva löydös epäillyn verestä.
Rangaistavuus edellyttäisi ehdotuksen mukaan, että huumausainetta tai sen 
aineenvaihduntatuotetta on kuljettajan veressä ajon aikana tai sen jälkeen. 
Nykyisin ei ole käytettävissä liikennerikoksen tapahtumapaikalla tehtäviä 
huumausaineiden käytön testaamiseen soveltuvia pikatestejä eikä tällaisia 
testejä tultaisi tulevaisuudessakaan tekemään verinäytteestä. Tämän vuoksi 
huumausainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta voidaan käytännössä todeta 
epäillyn verestä vasta ajon jälkeen tehtävissä laboratoriotutkimuksissa.
Ehdotetun 2 momentin mukaan nollarajaa koskevaa säännöstä ei 
sovellettaisi, jos mainittu aine olisi peräisin lääkevalmisteesta, jota 
kuljettajalla olisi oikeus käyttää. Tällä tarkoitettaisiin ensinnäkin 
lääkevalmistetta, jonka käyttöön hänellä olisi lääkärin antama 
lääkemääräys.
Huumausaineina pidettävät lääkevalmisteet, joilla on lääkelaitoksen 
myöntämä voimassa oleva myyntilupa, on lueteltu lääkelaitoksen 
luettelossa Dno 34/45/2002 (10.1.2002). Tässä luettelossa mainitut 
valmisteet ovat Suomessa myytäviä ja yleensä lääkärin määrättäviä 
lääkkeitä. Säännöksessä ei kuitenkaan edellytetä, että lääkärin määräys on 
annettu Suomessa tai että käytetyn lääkkeen tulisi olla Suomessa myytävä. 
Nollarajan soveltamisen ulkopuolelle rajattaisiin siten myös lääkärin 
ulkomailla määräämän lääkkeen käyttö, vaikka kyseisellä tuotteella ei olisi 
myyntilupaa Suomessa.
Eräiden huumausaineiksi luokiteltujen lääkevalmisteiden toimittaminen 
edellyttää lääkelaitoksen erityislupaa. Tällaisia lääkevalmisteita määrätään 
yleensä kivun lievitykseen vakavassa sairaudessa. Myös tällaisten 
lääkkeiden käyttö suljettaisiin nollarajan soveltamisen ulkopuolelle.
Kolmanneksi henkilöllä olisi oikeus käyttää lääkevalmistetta, joka on 
myynnissä ilman lääkärin antamaa lääkemääräystä. Tällä tarkoitetaan 
esimerkiksi ilman reseptiä myytävää yskänlääkettä, jossa yhtenä aineena on 
huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta. Säännöstä voitaisiin soveltaa myös, 
jos käytetty tuote on ostettu maassa, jossa lääkärin määräystä ei vaadita, 
vaikka Suomessa vastaavan tuotteen hankintaan vaadittaisiin lääkärin 
määräys.
Henkilöllä on myös oikeus käyttää lääkevalmistetta, jos hänelle annetaan 
sitä hoidon yhteydessä esimerkiksi hammaslääkärikäynnillä tai muussa 
hoitoyksikössä taikka se annetaan hänelle mukaan myöhemmin 
käytettäväksi.
Oikeudella käyttää lääkettä tarkoitetaan asianomaisen lääkkeen käyttöä 
siihen tarkoitukseen, johon se on määrätty. Jos esimerkiksi 
huumevieroitukseen tarkoitettua lääkevalmistetta käytetään väärin suonen 
sisäisenä huumausaineena, tällaista käyttöä ei voida pitää säännöksessä 
tarkoitetulla tavalla oikeutettuna.
Syyttäjän on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti 
näytettävä toteen ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. 
Laboratorioanalyysissä voidaan todeta, että kyse on lääkevalmisteesta. 
Tällöin selvitettäväksi jää, onko kuljettajalla oikeus kyseisen 
lääkevalmisteen käyttöön. Morfiinin alkuperän toteaminen on kuitenkin 
hankalaa. Morfiini voi olla peräisin heroiinista, lääkevalmisteesta taikka 
elintarvikkeesta (unikon siemenet). Yksinomaan heroiinille ominainen 
aineenvaihduntatuote voidaan kuitenkin osoittaa virtsanäytteestä osassa 
tapauksissa. Jos heroiinin käyttöä osoittavaa löydöstä ei havaita 
virtsanäytteestä, ei voida poissulkea mahdollisuutta, että morfiini on 
peräisin lääkevalmisteesta tai elintarvikkeesta. Esitutkinnassa tulee tällöin 
selvittää, onko morfiini peräisin lääkevalmisteesta, jonka käyttöön 
kuljettajalla on oikeus. Jos taas lähteeksi varmistuu elintarvike, 
rangaistavuus sulkeutuu pois sillä, ettei kuljettaja ole nauttinut säännöksen 
tarkoittamalla tavalla huumausainetta. Virtsanäytteestä voidaan myös saada 
vahvistus heroiinin käytöstä, jolloin huumausaineen käyttäjän väite siitä, 
että verestä tehty morfiinilöydös olisi peräisin lääkevalmisteesta tai 
elintarvikkeesta, ei menestyisi. Kieltäytyminen antamasta virtsanäytettä 
olisi otettava huomioon näyttöä arvioitaessa.
Kun kuljettajalla on oikeus käyttää lääkevalmistetta, sen käyttö tulisi 
nykyiseen tapaan rangaistavaksi 3 momentin nojalla, jos lääkkeen käyttö on 
heikentänyt ajokykyä. Jos esimerkiksi kuljettajalla on lääkärin määräys 
mainitun lääkevalmisteen käyttöön, mutta hän olisi ylittänyt 
lääkemääräyksessä määrätyn annostuksen, teko voisi tulla arvioitavaksi 
ehdotetun 3 momentin nojalla.
Selvyyden vuoksi määritelmiä koskevassa 12 §:ssä todettaisiin nykyiseen 
tapaan, että 3 momentissa mainittuna huumaavana aineena pidettäisiin 
myös suorituskykyä heikentävää lääkettä.
Nykyinen pykälän 1 momentin 2 kohta siirtyisi asiallisesti 
muuttamattomana uudeksi 3 momentiksi.
4 § Törkeä rattijuopumus. Pykälän 1 kohdassa mainittua rikoksentekijän 
veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden vastaavuutta ehdotetaan 
yleisperusteluissa mainituista syistä muutettavaksi samassa suhteessa kuin 
ehdotetussa 3 §:ssä. Törkeän rattijuopumuksen soveltamisen edellytyksenä 
olisi, että rikoksentekijän veren alkoholipitoisuus olisi vähintään 1,2 
promillea tai hänellä olisi vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa. Nykyisin 1,2 promillen veren alkoholipitoisuutta vastaa 
0,60 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Muilta osin 
säännös pysyisi ennallaan.
5 § Vesiliikennejuopumus. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa mainittua 
rikoksentekijän veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden 
vastaavuutta ehdotetaan yleisperusteluissa mainituista syistä muutettavaksi 
samassa suhteessa kuin ehdotetuissa 3 ja 4 §:ssä. 
Vesiliikennejuopumuksesta voitaisiin tuomita, jos rikoksentekijän veren 
alkoholipitoisuus olisi vähintään 1,0 promillea tai hänellä olisi vähintään 
0,44 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Nykyisin 1,0 
promillen veren alkoholipitoisuutta vastaa vesiliikennejuopumuksessa 0,50 
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.
Muilta osin säännös pysyisi yleisperusteluissa mainituista syistä ennallaan. 
Muiden huumaavien aineiden kuin alkoholin vaikutuksen alaisena 
toimiminen olisi siten rangaistavaa nykyiseen tapaan, jos toimijan kyky 
tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut. Huumaaviin aineisiin 
luetaan myös huumausaineet kuten määritelmäsäännöksen perusteluissa 
todetaan.
6 § Ilmaliikennejuopumus. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi 
niin, että siinä säädetään rikoksentekijän veren ja uloshengitysilman 
alkoholipitoisuuden vastaavuudesta. Asiasta säädetään nykyisin momentin 
1 kohdassa. Samalla vastaavuutta ehdotetaan yleisperusteluissa mainituista 
syistä muutettavaksi samassa suhteessa kuin ehdotetuissa 3 ja 4 §:ssä. 
Ilmaliikennejuopumuksesta voitaisiin tuomita, jos rikoksentekijän veren 
alkoholipitoisuus olisi vähintään 0,5 promillea tai hänellä olisi vähintään 
0,22 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Nykyisin 0,5 
promillea vastaa 0,25 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.
Uudessa 2 momentissa säädettäisiin huumausaineen nollarajasta 
ilmaliikenteessä. Säännös olisi samansisältöinen kuin rattijuopumusta 
koskeva 3 §:n 2 momentti. Kuljettajan sijasta ilmaliikennejuopumuksessa 
puhuttaisiin kuitenkin tehtävää suorittavasta. Nykyinen säännös 
suorituskykyyn vaikuttavasta huumaavan aineen käytöstä siirtyisi pykälän 3 
momentiksi.
Ilmailulaissa edellytetään lentoturvallisuustehtävissä toimivilta nykyäänkin 
täysraittiutta eli tehtävää ilmailualuksessa ei saa suorittaa, jos henkilö on 
muun muassa käyttänyt huumaavaa ainetta niin, että sitä on hänen 
elimistössään havaittava määrä. Ilmailulain 88 §:n nojalla tuomitaan 
sakkoon se, joka lentoturvallisuuteen vaikuttavassa tehtävässä rikkoo 
ilmailussa edellytettyä täysraittiutta. Varsinaisten huumausaineiden 
käyttöön ja sellaisten lääkevalmisteiden käyttöön, joita tehtävää 
suorittavalla ei ole oikeutta käyttää, sovellettaisiin esityksen mukaan 
jatkossa rikoslain ilmaliikennejuopumussäännöksen nollarajaa eli 
ehdotettua 6 §:n 2 momenttia nykyisen ilmailulain 88 §:n sijasta. Esitys 
merkitsisi näiltä osin rangaistuksen ankaroitumista, koska 
ilmaliikennejuopumuksena rangaistavaksi säädetyn nollarajan rikkomisesta 
voisi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta, kun taas 
ilmailulain 88 §:ssä on täysraittiuden rikkomisen seuraamukseksi säädetty 
sakko.
Ilmailulaissa säädetty täysraittiutta koskeva rangaistussäännös voisi 
edelleen tulla sovellettavaksi paitsi alkoholin myös laillisten 
lääkevalmisteiden käyttöä koskevien kieltojen rikkominen samoin kuin 
esimerkiksi huumaavien kaasujen tai liuottimien vaikutuksen alaisena 
toimimiseen ilmaliikenteessä. Mikäli tällaisten huumaavien aineiden käyttö 
on kuitenkin heikentänyt tehtävää suorittavan suorituskykyä, näihin 
tilanteisiin voitaisiin soveltaa ankarampana säännöksenä rikoslain 23 luvun 
6 §:n 3 momenttia. Ilmailulain 88 §:ssä säädetään, että sitä sovelletaan, jos 
teosta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta muualla laissa.
7 § Junaliikennejuopumus. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi 
rikoksentekijän veren ja uloshengitysilman alkoholipitoisuuden 
vastaavuudesta. Asiasta säädetään nykyisin momentin 1 kohdassa. 
Vastaavuutta ehdotetaan yleisperusteluissa mainituista syistä muutettavaksi 
samassa suhteessa kuin edellä ilmaliikennejuopumusta koskevassa 6 §:ssä.
Uudessa 2 momentissa säädettäisiin huumausaineen nollarajasta 
junaliikenteessä. Myös tämä säännös olisi samansisältöinen kuin 
rattijuopumusta koskeva 3 §:n 2 momentti. Nykyinen säännös 
suorituskykyyn vaikuttavasta huumaavan aineen käytöstä siirtyisi pykälän 3 
momentiksi.
12 § Määritelmät. Määritelmäsäännökseen ehdotetaan lisättäväksi maininta 
siitä, että huumausaineella tarkoitetaan huumausainelaissa tarkoitettua 
huumausainetta. Huumausaineen käsite olisi siten 23 luvussa sama kuin 
huumausainerikoksia koskevan 50 luvun 5 §:ssä.
Huumausainelaissa huumausaineet määritellään lain 2 §:ssä. Sen mukaan 
huumausaineella tarkoitetaan pykälässä mainittujen Suomea sitovien 
kansainvälisten sopimusten alaisia aineita ja valmisteita siten kuin sosiaali- 
ja terveysministeriön päätöksellä tarkemmin määrätään. Asetuksella 
voidaan lisäksi huumausaineeksi lukea kasveja, jotka sisältävät edellä 
mainituissa kansainvälisissä sopimuksissa tarkoitettua ainetta. Sosiaali- ja 
terveysministeriö ylläpitää luetteloa huumausaineista ja huumausaineen 
valmistuksessa käytettävistä aineista.
Huumausaineen määritelmä lisättäisiin pykälän 1 a kohdaksi. Pykälän 2 
kohdassa säädettäisiin entiseen tapaan, että huumaavalla aineella 
tarkoitetaan myös suorituskykyä heikentävää lääkettä. Entinen 
lääkintöhallitus on antanut yleiskirjeen (1758/81) liikenteessä haitallisista 
aineista ja tällaiset lääkkeet on yleensä merkitty keltaisella kolmiolla (niin 
sanotut kolmiolääkkeet). Huumaavaa ainetta ei laissa nykyisin eikä 
esityksen mukaan edellä mainittua selvennystä lukuun ottamatta tarkemmin 
määritellä. Huumaava aine on yleiskäsite, joka kattaa muun muassa 
alkoholin, huumausaineet, huumausaineita sisältävät lääkevalmisteet ja 
muut suorituskykyä heikentävät lääkkeet, tekniset liuottimet, huumaavat 
kaasut tai muut aineet, joilla henkilö voi itsensä huumata.
1.2.	Tieliikennelaki
76 § Perusteet väliaikaiseen ajokieltoon määräämiselle. Pykälässä 
säädetään poliisimiehen määräämän väliaikaisen ajokiellon edellytyksistä.
Pykälän 1 kohdassa viitataan nykyisin rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 kohtaan, 
jossa säädetään alkoholin vaikutuksen alaisena tapahtuneesta 
rattijuopumuksesta. Esityksessä ehdotetaan, että alkoholin vaikutuksen 
alaisena tapahtuneesta rattijuopumuksesta säädetään jatkossa rikoslain 23 
luvun 3 §:n 1 momentissa. Pykälän 1 kohdan viittaus ehdotetaan 
muutettavaksi viittaukseksi ehdotettuun rikoslain säännökseen.
Pykälän 2 kohdassa viitataan nykyisin rikoslain 23 luvun 3 §:n 2 kohtaan, 
jossa säädetään muun huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksena 
alaisena tapahtuneesta rattijuopumuksesta. Esityksessä ehdotetaan, että 
huumausaineen nollarajasta tieliikenteessä säädettäisiin rikoslain 23 luvun 
3 §:n 2 momentissa. Vastaavasti nykyinen säännös huumaantuneena ajaen 
tapahtuneesta rattijuopumuksesta niin, että huumaavalla aineella olisi ollut 
vaikutusta ajokykyyn, siirtyisi rikoslain 23 luvun 3 §:n 3 momentiksi. 
Pykälän 1 kohdan viittaus ehdotetaan tämän vuoksi muutettavaksi 
viittauksiksi rikoslain 23 luvun 3 §:n 2 ja 3 momenttiin.
Poliisimies voisi siten pykälän 2 kohdan nojalla määrätä väliaikaisen 
ajokiellon ja ottaa ajokortin haltuunsa rikoksen tapahtumapaikalla, jos ajo-
oikeuden haltijaa on syytä epäillä huumausaineen vaikutuksen alaisena 
ajamisesta joko nollarajasäännöstä soveltaen taikka jos muun huumaavan 
aineen kuin alkoholin epäillään heikentäneen kuljettajan ajokykyä. 
Väliaikainen ajokielto voitaisiin määrätä ja ajokortti ottaa pois 
nollarajasäännöstä sovellettaessa, vaikka kuljettaja ilmoittaisi käyttäneensä 
huumausainetta sisältävää lääkevalmistetta, jonka käyttöön hänellä olisi 
ilmoituksensa mukaan oikeus. Käytetyn aineen tai valmisteen laadusta 
voidaan saada varmuus vasta laboratorioanalyyseillä. Vaikka analyysit 
myöhemmin vahvistaisivat epäillyn ilmoituksen lääkevalmisteen 
käyttämisestä paikkansa pitäväksi, esitutkinnassa on lisäksi selvitettävä 
hänen oikeutensa käyttää kyseistä lääkevalmistetta. Lääkevalmiste on myös 
voinut vaikuttaa heikentävästi kuljettajan ajokykyyn, mitä voidaan arvioida 
laboratorioanalyysien ja kliinisen päihdetutkimuksen valossa. Väliaikaisen 
ajokiellon määrääminen ja sen voimassa pitäminen näiden seikkojen 
tutkinnan ajaksi voi siten olla perusteltua. Poliisimiehen rikoksen 
tapahtumapaikalla antaman väliaikaisen ajokiellon voimassa pitämisestä 
olisi kuitenkin nykyiseen tapaan tehtävä erillinen päätös tieliikennelain 
77 §:n 1 momentin mukaisesti.
Pykälän 3 ja 4 kohtaan ei ehdoteta muutoksia.
1.3.	Liikennevakuutuslaki
7 §. Pykälässä säädetään perusteista, joilla liikennevahinkoon perustuva 
korvaus voidaan evätä tai sovitella. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan 
tehtäväksi vastaava veren ja uloshengitysilman vastaavuussuhdetta koskeva 
korjaus kuin ehdotetaan tehtäväksi törkeää rattijuopumusta koskevaan 
rikoslain 23 luvun 4 §:n 1 kohtaan.
20 §. Pykälässä säädetään liikennevakuutusyhtiön takautumisoikeudesta. 
Myös tämän pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi veren ja 
uloshengitysilman vastaavuussuhdetta koskeva korjaus aivan kuten 
ehdotetaan tehtäväksi törkeää rattijuopumusta koskevaan rikoslain 23 luvun 
4 §:n 1 kohtaan.
Pykälän 2 momentti säilyisi ennallaan.
2.	Voimaantulo
Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman pian niiden 
hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Se sovelletaanko tekoon uutta vai 
vanhaa lakia, ratkaistaan vakiintuneiden, rikoslain voimaanpanemisesta 
annetun asetuksen (39/1889) 3 §:stä ilmenevien periaatteiden mukaisesti.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat 
lakiehdotukset:




Lakiehdotukset

1.
Laki
rikoslain 23 luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 23 
luvun 3—7 §, sellaisina kuin ne ovat laissa 545/1999, sekä
lisätään luvun 12 §:ään, sellaisena kuin se on mainitussa laissa 545/1999, 
uusi 1 a kohta seuraavasti:

3 §
Rattijuopumus
Joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua nautittuaan 
alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen 
jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä tällöin on vähintään 0,22 
milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, on tuomittava 
rattijuopumuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Rattijuopumuksesta tuomitaan myös se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä 
ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään huumausainetta niin, että hänen 
veressään on ajon aikana tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen 
vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Tämän momentin 
säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, jos mainittu aine tai aineenvaihduntatuote 
on peräisin lääkevalmisteesta, jota kuljettajalla on ollut oikeus käyttää. 
Rattijuopumuksesta tuomitaan niin ikään se, joka kuljettaa 
moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään muuta 
huumaavaa ainetta kuin alkoholia taikka tällaista ainetta ja alkoholia niin, 
että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut.
4 §
Törkeä rattijuopumus
Jos rattijuopumuksessa
1) rikoksentekijän veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai 
hänellä on vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa, tai
2) rikoksentekijän kyky tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti 
huonontunut taikka
3) rikoksentekijä on käyttänyt muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai 
tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on tuntuvasti huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että rikos on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen 
turvallisuudelle, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rattijuopumuksesta 
vähintään 60 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
5 §
Vesiliikennejuopumus
Joka ohjailee alusta tai toimii aluksessa sen kulun turvallisuuteen 
olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus tehtävän 
aikana tai sen jälkeen on vähintään 1,0 promillea tai että hänellä tällöin on 
vähintään 0,44 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa tai että 
hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta 
ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen 
turvallisuudelle, on tuomittava vesiliikennejuopumuksesta sakkoon tai 
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vesiliikennejuopumuksesta ei kuitenkaan tuomita silloin, kun ohjailtavana 
on ollut soutuvene, purjejolla tai niihin rinnastettava vesikulkuneuvo tai kun 
1 momentissa tarkoitettu tehtävä on ollut tällaisessa aluksessa.
6 §
Ilmaliikennejuopumus
Joka ohjaa ilma-alusta tai toimii sen miehistön jäsenenä tai muussa 
lentoturvallisuustehtävässä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä 
alkoholipitoisuus tehtävän aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea 
tai että hänellä tällöin on vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa tai että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut, on tuomittava ilmaliikennejuopumuksesta sakkoon tai 
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Ilmaliikennejuopumuksesta tuomitaan myös se, joka ohjaa ilma-alusta tai 
toimii sen miehistön jäsenenä tai muussa lentoturvallisuustehtävässä 
käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään on tehtävän aikana 
tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen 
aineenvaihduntatuotetta. Tämän momentin säännöstä ei kuitenkaan 
sovelleta, jos mainittu aine tai aineenvaihduntatuote on peräisin 
lääkevalmisteesta, jota tehtävää suorittavalla on ollut oikeus käyttää.
Ilmaliikennejuopumuksesta tuomitaan niin ikään se, joka toimii 1 ja 2 
momentissa mainitussa tehtävässä käytettyään muuta huumaavaa ainetta 
kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä 
tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut.
7 §
Junaliikennejuopumus
Joka kuljettaa junaa tai toimii muussa junaturvallisuuteen olennaisesti 
vaikuttavassa tehtävässä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä 
alkoholipitoisuus tehtävän aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea 
tai että hänellä tällöin on vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa tai että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut, on tuomittava junaliikennejuopumuksesta sakkoon tai 
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Junaliikennejuopumuksesta tuomitaan myös se, joka kuljettaa junaa tai 
toimii muussa junaturvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä 
käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään on tehtävän aikana 
tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen 
aineenvaihduntatuotetta. Tämän momentin säännöstä ei kuitenkaan 
sovelleta, jos mainittu aine tai aineenvaihduntatuote on peräisin 
lääkevalmisteesta, jota tehtävää suorittavalla on ollut oikeus käyttää.
Junaliikennejuopumuksesta tuomitaan niin ikään se, joka toimii 1 ja 2 
momentissa mainitussa tehtävässä käytettyään muuta huumaavaa ainetta 
kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä 
tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut.
12 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
— — — — — — — — — — — — — — 
1 a) huumausaineella huumausainelaissa (1289/1993) tarkoitettua 
huumausainetta;
— — — — — — — — — — — — — — 
———
Tämä laki tulee voimaan  päivänä         kuuta 20 .
—————






2.
Laki
tieliikennelain 76 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 3 päivänä huhtikuuta 1981 annetun tieliikennelain (267/1981) 76 
§, sellaisena kuin se on laissa 546/1999, seuraavasti:

76 §
Perusteet väliaikaiseen ajokieltoon määräämiselle
Poliisimies voi määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja 
ottaa ajokortin haltuunsa:
1) jos on todennäköistä syytä epäillä hänen syyllistyneen rikoslain 23 luvun 
3 §:n 1 momentissa tai 4 §:ssä tarkoitettuun rattijuopumusrikokseen;
2) jos on syytä epäillä hänen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden 
vaarantamiseen tai rikoslain 23 luvun 3 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettuun 
rattijuopumusrikokseen;
3) jos on todennäköistä, että edellytykset ajokiellon määräämiselle 75 §:n 2 
momentin 3—6 kohdan tai 3 momentin nojalla ovat olemassa; tai
4) jos on ilmeistä, että ajo-oikeuden haltijan ajokyky on sairauden, vian tai 
muun sellaisen syyn vuoksi siinä määrin heikentynyt, että siitä aiheutuu 
ajon jatkuessa olennaista vaaraa muulle liikenteelle eikä terveydentilan 
selvittämistä 73 §:n 2 momentin mukaisesti voida tästä syystä pitää 
yksinään riittävänä.
———
Tämä laki tulee voimaan    päivänä        kuuta 20  .
—————

















3.
Laki
liikennevakuutuslain 7 ja 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 26 päivänä kesäkuuta 1959 annetun liikennevakuutuslain 
(279/1959) 7 §:n 3 momentti ja 20 §, sellaisina kuin ne ovat, 7 §:n 3 
momentti laissa 656/1994 ja 20 § viimeksi mainitussa laissa ja laissa 
374/1979, seuraavasti:

7 §
— — — — — — — — — — — — — — 
Jos joku on aiheuttanut itselleen henkilöön kohdistuneen vahingon 
kuljettaessaan ajoneuvoa sellaisessa tilassa, että hänen verensä 
alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea tai 
että hänellä oli vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa, taikka hän on aiheuttanut vahingon kuljettaessaan 
ajoneuvoa muuten alkoholin tai muun huumaavan aineen kuin alkoholin 
vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja muun huumaavan aineen 
yhteisvaikutuksen alaisena niin, että hänen kykynsä virheettömiin 
suorituksiin oli tuntuvasti huonontunut, suoritetaan korvausta ajoneuvon 
vakuutuksesta vain sikäli kuin siihen on erityinen syy. Mitä edellä on 
sanottu kuljettajan oikeudesta korvaukseen, koskee myös matkustajaa, 
milloin tämä vahingon sattuessa oli mukana ajoneuvossa, vaikka hän tiesi 
tai hänen olisi pitänyt tietää edellä mainitusta kuljettajan tilasta.
— — — — — — — — — — — — — — 
20 §
Jos moottoriajoneuvon omistaja, kuljettaja tai matkustaja on aiheuttanut 
vahingon tahallaan tai törkeällä tuottamuksellaan tai jos vahinko on 
aiheutunut tuottamuksesta ajettaessa ajoneuvolla, johon oli päästy käsiksi 
tekemällä sellainen rikos tai jota käytettiin sellaisen rikoksen tekemiseen, 
joka ei ole vähäinen, taikka jos joku on aiheuttanut vahingon kuljettaessaan 
ajoneuvoa sellaisessa tilassa, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon 
aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea tai että hänellä oli vähintään 
0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, taikka hän on 
aiheuttanut vahingon kuljettaessaan ajoneuvoa muuten alkoholin tai muun 
huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja 
muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksen alaisena niin, että hänen 
kykynsä virheettömiin suorituksiin oli tuntuvasti huonontunut, ja jos 
liikennevakuutusyhtiö tällaisessa tapauksessa suorittaa 
vahingonkorvaukseksi määrän, joka saajalla on oikeus vaatia 
korvausvelvolliselta, siirtyy tämä oikeus yhtiölle. Edellä tarkoitettu 
korvausvelvollisuus määräytyy vahingonkorvauslain (412/1974) 2 ja 4 
luvussa säädettyjen perusteiden mukaan.
Sopimus, jolla yhtiö pidättää itselleen korvausvelvollista vastaan laajemman 
oikeuden kuin tässä pykälässä on säädetty, on mitätön.
———
Tämä laki tulee voimaan    päivänä             kuuta 20  .
—————


Naantalissa 28 päivänä kesäkuuta 2002




Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN







Oikeusministeri Johannes Koskinen



Liite
Rinnakkaistekstit




1.
Laki
rikoslain 23 luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 23 
luvun 3—7 §, sellaisina kuin ne ovat laissa 545/1999, sekä
lisätään luvun 12 §:ään, sellaisena kuin se on mainitussa laissa 545/1999, 
uusi 1 a kohta seuraavasti:

Voimassa oleva laki
Ehdotus


3 §
Rattijuopumus
Joka kuljettaa moottorikäyttöistä 
ajoneuvoa tai raitiovaunua
1) nautittuaan alkoholia niin, että 
hänen verensä alkoholipitoisuus 
ajon aikana tai sen jälkeen on 
vähintään 0,5 promillea tai että 
hänellä tällöin on vähintään 0,25 
milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa 
ainetta kuin alkoholia tai tällaista 
ainetta ja alkoholia niin, että hänen 
kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on huonontunut,
on tuomittava rattijuopumuksesta 
sakkoon tai vankeuteen enintään 
kuudeksi kuukaudeksi.
3 §
Rattijuopumus
Joka kuljettaa moottorikäyttöistä 
ajoneuvoa tai raitiovaunua 
nautittuaan alkoholia niin, että hänen 
verensä alkoholipitoisuus ajon 
aikana tai sen jälkeen on vähintään 
0,5 promillea tai että hänellä tällöin 
on vähintään 0,22 milligrammaa 
alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, 
on tuomittava rattijuopumuksesta 
sakkoon tai vankeuteen enintään 
kuudeksi kuukaudeksi.
Rattijuopumuksesta tuomitaan myös 
se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä 
ajoneuvoa tai raitiovaunua 
käytettyään huumausainetta niin, 
että hänen veressään on ajon aikana 
tai sen jälkeen käytetyn 
huumausaineen vaikuttavaa ainetta 
tai sen aineenvaihduntatuotetta. 
Tämän momentin säännöstä ei 
kuitenkaan sovelleta, jos mainittu 
aine tai aineenvaihduntatuote on 
peräisin lääkevalmisteesta, jota 
kuljettajalla on ollut oikeus käyttää.
Rattijuopumuksesta tuomitaan niin 
ikään se, joka kuljettaa 
moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai 
raitiovaunua käytettyään muuta 
huumaavaa ainetta kuin alkoholia 
taikka tällaista ainetta ja alkoholia 
niin, että hänen kykynsä tehtävän 
vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut.
4 §
Törkeä rattijuopumus
Jos rattijuopumuksessa
1) rikoksentekijän veren 
alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 
promillea tai hänellä on vähintään 
0,60 milligrammaa alkoholia 
litrassa uloshengitysilmaa, tai
2) rikoksentekijän kyky tehtävän 
vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti 
huonontunut, taikka
3) rikoksentekijä on käyttänyt 
muuta huumaavaa ainetta kuin 
alkoholia tai tällaista ainetta ja 
alkoholia niin, että hänen kykynsä 
tehtävän vaatimiin suorituksiin on 
tuntuvasti huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että 
rikos on omiaan aiheuttamaan 
vaaraa toisen turvallisuudelle, 
rikoksentekijä on tuomittava 
törkeästä rattijuopumuksesta 
vähintään 60 päiväsakkoon tai 
vankeuteen enintään kahdeksi 
vuodeksi.
4 §
Törkeä rattijuopumus
Jos rattijuopumuksessa
1) rikoksentekijän veren 
alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 
promillea tai hänellä on vähintään 
0,53 milligrammaa alkoholia 
litrassa uloshengitysilmaa, tai
2) rikoksentekijän kyky tehtävän 
vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti 
huonontunut taikka
3) rikoksentekijä on käyttänyt 
muuta huumaavaa ainetta kuin 
alkoholia tai tällaista ainetta ja 
alkoholia niin, että hänen kykynsä 
tehtävän vaatimiin suorituksiin on 
tuntuvasti huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että 
rikos on omiaan aiheuttamaan 
vaaraa toisen turvallisuudelle, 
rikoksentekijä on tuomittava 
törkeästä rattijuopumuksesta 
vähintään 60 päiväsakkoon tai 
vankeuteen enintään kahdeksi 
vuodeksi.
5 §
Vesiliikennejuopumus
Joka ohjailee alusta tai toimii 
aluksessa sen kulun turvallisuuteen 
olennaisesti vaikuttavassa 
tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että 
hänen verensä alkoholipitoisuus 
tehtävän aikana tai sen jälkeen on 
vähintään 1,0 promillea tai että 
hänellä tällöin on vähintään 0,50 
milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa tai että hänen 
kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa 
ainetta kuin alkoholia tai tällaista 
ainetta ja alkoholia niin, että hänen 
kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko 
on omiaan aiheuttamaan vaaraa 
toisen turvallisuudelle, on 
tuomittava 
vesiliikennejuopumuksesta sakkoon 
tai vankeuteen enintään kahdeksi 
vuodeksi.
Vesiliikennejuopumuksesta ei 
kuitenkaan tuomita silloin, kun 
ohjailtavana on ollut soutuvene, 
purjejolla tai niihin rinnastettava 
vesikulkuneuvo tai kun 1 
momentissa tarkoitettu tehtävä on 
ollut tällaisessa aluksessa.
5 §
Vesiliikennejuopumus
Joka ohjailee alusta tai toimii 
aluksessa sen kulun turvallisuuteen 
olennaisesti vaikuttavassa 
tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että 
hänen verensä alkoholipitoisuus 
tehtävän aikana tai sen jälkeen on 
vähintään 1,0 promillea tai että 
hänellä tällöin on vähintään 0,44 
milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa tai että hänen 
kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa 
ainetta kuin alkoholia tai tällaista 
ainetta ja alkoholia niin, että hänen 
kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on huonontunut,
ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko 
on omiaan aiheuttamaan vaaraa 
toisen turvallisuudelle, on 
tuomittava 
vesiliikennejuopumuksesta sakkoon 
tai vankeuteen enintään kahdeksi 
vuodeksi.
Vesiliikennejuopumuksesta ei 
kuitenkaan tuomita silloin, kun 
ohjailtavana on ollut soutuvene, 
purjejolla tai niihin rinnastettava 
vesikulkuneuvo tai kun 1 
momentissa tarkoitettu tehtävä on 
ollut tällaisessa aluksessa.
6 §
Ilmaliikennejuopumus
Joka ohjaa ilma-alusta tai toimii sen 
miehistön jäsenenä tai muussa 
lentoturvallisuustehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että 
hänen verensä alkoholipitoisuus 
tehtävän aikana tai sen jälkeen on 
vähintään 0,5 promillea tai että 
hänellä tällöin on vähintään 0,25 
milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa tai että hänen 
kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa 
ainetta kuin alkoholia tai tällaista 
ainetta ja alkoholia niin, että hänen 
kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on huonontunut,
on tuomittava 
ilmaliikennejuopumuksesta sakkoon 
tai vankeuteen enintään kahdeksi 
vuodeksi.
6 §
Ilmaliikennejuopumus
Joka ohjaa ilma-alusta tai toimii sen 
miehistön jäsenenä tai muussa 
lentoturvallisuustehtävässä 
nautittuaan alkoholia niin, että 
hänen verensä alkoholipitoisuus 
tehtävän aikana tai sen jälkeen on 
vähintään 0,5 promillea tai että 
hänellä tällöin on vähintään 0,22 
milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa tai että hänen 
kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on huonontunut, on 
tuomittava 
ilmaliikennejuopumuksesta sakkoon 
tai vankeuteen enintään kahdeksi 
vuodeksi.
Ilmaliikennejuopumuksesta 
tuomitaan myös se, joka ohjaa 
ilma-alusta tai toimii sen miehistön 
jäsenenä tai muussa 
lentoturvallisuustehtävässä 
käytettyään huumausainetta niin, 
että hänen veressään on tehtävän 
aikana tai sen jälkeen käytetyn 
huumausaineen vaikuttavaa ainetta 
tai sen aineenvaihduntatuotetta. 
Tämän momentin säännöstä ei 
kuitenkaan sovelleta, jos mainittu 
aine tai aineenvaihduntatuote on 
peräisin lääkevalmisteesta, jota 
tehtävää suorittavalla on ollut 
oikeus käyttää.
Ilmaliikennejuopumuksesta 
tuomitaan niin ikään se, joka toimii 
1 ja 2 momentissa mainitussa 
tehtävässä käytettyään muuta 
huumaavaa ainetta kuin alkoholia 
tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, 
että hänen kykynsä tehtävän 
vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut.
7 §
Junaliikennejuopumus
Joka kuljettaa junaa tai toimii 
muussa junaturvallisuuteen 
olennaisesti vaikuttavassa 
tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että 
hänen verensä alkoholipitoisuus 
tehtävän aikana tai sen jälkeen on 
vähintään 0,5 promillea tai että 
hänellä tällöin on vähintään 0,25 
milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa tai että hänen 
kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa 
ainetta kuin alkoholia tai tällaista 
ainetta ja alkoholia niin, että hänen 
kykynsä tehtävän vaatimiin 
suorituksiin on huonontunut,
on tuomittava 
junaliikennejuopumuksesta 
sakkoon tai vankeuteen enintään 
kahdeksi vuodeksi.
7 §
Junaliikennejuopumus
Joka kuljettaa junaa tai toimii 
muussa junaturvallisuuteen 
olennaisesti vaikuttavassa 
tehtävässä nautittuaan alkoholia 
niin, että hänen verensä 
alkoholipitoisuus tehtävän aikana 
tai sen jälkeen on vähintään 0,5 
promillea tai että hänellä tällöin on 
vähintään 0,22 milligrammaa 
alkoholia litrassa uloshengitysilmaa 
tai että hänen kykynsä tehtävän 
vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut, on tuomittava 
junaliikennejuopumuksesta sakkoon 
tai vankeuteen enintään kahdeksi 
vuodeksi.
Junaliikennejuopumuksesta 
tuomitaan myös se, joka kuljettaa 
junaa tai toimii muussa 
junaturvallisuuteen olennaisesti 
vaikuttavassa tehtävässä 
käytettyään huumausainetta niin, 
että hänen veressään on tehtävän 
aikana tai sen jälkeen käytetyn 
huumausaineen vaikuttavaa ainetta 
tai sen aineenvaihduntatuotetta. 
Tämän momentin säännöstä ei 
kuitenkaan sovelleta, jos mainittu 
aine tai aineenvaihduntatuote on 
peräisin lääkevalmisteesta, jota 
tehtävää suorittavalla on ollut 
oikeus käyttää.
Junaliikennejuopumuksesta 
tuomitaan niin ikään se, joka toimii 
1 ja 2 momentissa mainitussa 
tehtävässä käytettyään muuta 
huumaavaa ainetta kuin alkoholia 
tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, 
että hänen kykynsä tehtävän 
vaatimiin suorituksiin on 
huonontunut.
12 §
Määritelmät
Tässä luvussa tarkoitetaan:
— — — — — — — — — — — 
— — — 
(uusi)

— — — — — — — — — — — 
— — — 
— — — — — — — — — — — — 
— — 
1 a) huumausaineella 
huumausainelaissa (1289/1993) 
tarkoitettua huumausainetta;
— — — — — — — — — — — — 
— — 



———
Tämä laki tulee voimaan    päivänä         
kuuta 20 .
———




2.
Laki
tieliikennelain 76 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 3 päivänä huhtikuuta 1981 annetun tieliikennelain (267/1981) 76 
§, sellaisena kuin se on laissa 546/1999, seuraavasti:

Voimassa oleva laki
Ehdotus

76 §
Perusteet väliaikaiseen ajokieltoon määräämiselle
Poliisimies voi määrätä ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja 
ottaa ajokortin haltuunsa:
1) jos on todennäköistä syytä 
epäillä hänen syyllistyneen 
rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 kohdassa 
tai 4 §:ssä tarkoitettuun 
rattijuopumusrikokseen; 
2) jos on syytä epäillä hänen 
syyllistyneen törkeään 
liikenneturvallisuuden 
vaarantamiseen tai rikoslain 23 
luvun 3 §:n 2 kohdassa 
tarkoitettuun 
rattijuopumusrikokseen;
3) jos on todennäköistä, että 
edellytykset ajokiellon 
määräämiselle 75 §:n 2 momentin 
3—6 kohdan tai 3 momentin nojalla 
ovat olemassa; tai
4) jos on ilmeistä, että ajo-oikeuden 
haltijan ajokyky on sairauden, vian 
tai muun sellaisen syyn vuoksi siinä 
määrin heikentynyt, että siitä 
aiheutuu ajon jatkuessa olennaista 
vaaraa muulle liikenteelle eikä 
terveydentilan selvittämistä 73 §:n 
2 momentin mukaisesti voida tästä 
syystä pitää yksinään riittävänä.
1) jos on todennäköistä syytä 
epäillä hänen syyllistyneen 
rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 
momentissa tai 4 §:ssä tarkoitettuun 
rattijuopumusrikokseen;
2) jos on syytä epäillä hänen 
syyllistyneen törkeään 
liikenneturvallisuuden 
vaarantamiseen tai rikoslain 23 
luvun 3 §:n 2 tai 3 momentissa 
tarkoitettuun 
rattijuopumusrikokseen;
3) jos on todennäköistä, että 
edellytykset ajokiellon 
määräämiselle 75 §:n 2 momentin 
3—6 kohdan tai 3 momentin nojalla 
ovat olemassa; tai
4) jos on ilmeistä, että ajo-oikeuden 
haltijan ajokyky on sairauden, vian 
tai muun sellaisen syyn vuoksi siinä 
määrin heikentynyt, että siitä 
aiheutuu ajon jatkuessa olennaista 
vaaraa muulle liikenteelle eikä 
terveydentilan selvittämistä 73 §:n 
2 momentin mukaisesti voida tästä 
syystä pitää yksinään riittävänä.
———
Tämä laki tulee voimaan    päivänä        
kuuta 20  .
———






3.
Laki
liikennevakuutuslain 7 ja 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 26 päivänä kesäkuuta 1959 annetun liikennevakuutuslain 
(279/1959) 7 §:n 3 momentti ja 20 §, sellaisina kuin ne ovat, 7 §:n 3 
momentti laissa 656/1994 ja 20 § viimeksi mainitussa laissa ja laissa 
374/1979, seuraavasti:

Voimassa oleva laki
Ehdotus

7 §

— — — — — — — — — — — 
— — — 
Jos joku on aiheuttanut itselleen 
henkilöön kohdistuneen vahingon 
kuljettaessaan ajoneuvoa sellaisessa 
tilassa, että hänen verensä 
alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai 
sen jälkeen vähintään 1,2 promillea 
tai että hänellä oli vähintään 0,60 
milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa, taikka hän on 
aiheuttanut vahingon kuljettaessaan 
ajoneuvoa muuten alkoholin tai 
muun huumaavan aineen kuin 
alkoholin vaikutuksen alaisena 
taikka alkoholin ja muun 
huumaavan aineen 
yhteisvaikutuksen alaisena niin, että 
hänen kykynsä virheettömiin 
suorituksiin oli tuntuvasti 
huonontunut, suoritetaan korvausta 
ajoneuvon vakuutuksesta vain sikäli 
kuin siihen on erityinen syy. Mitä 
edellä on sanottu kuljettajan 
oikeudesta korvaukseen, koskee 
myös matkustajaa, milloin tämä 
vahingon sattuessa oli mukana 
ajoneuvossa, vaikka hän tiesi tai 
hänen olisi pitänyt tietää edellä 
mainitusta kuljettajan tilasta.
— — — — — — — — — — — 
— — — 
— — — — — — — — — — — 
— — — 
Jos joku on aiheuttanut itselleen 
henkilöön kohdistuneen vahingon 
kuljettaessaan ajoneuvoa sellaisessa 
tilassa, että hänen verensä 
alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai 
sen jälkeen vähintään 1,2 promillea 
tai että hänellä oli vähintään 0,53 
milligrammaa alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa, taikka hän on 
aiheuttanut vahingon kuljettaessaan 
ajoneuvoa muuten alkoholin tai 
muun huumaavan aineen kuin 
alkoholin vaikutuksen alaisena 
taikka alkoholin ja muun 
huumaavan aineen 
yhteisvaikutuksen alaisena niin, että 
hänen kykynsä virheettömiin 
suorituksiin oli tuntuvasti 
huonontunut, suoritetaan korvausta 
ajoneuvon vakuutuksesta vain sikäli 
kuin siihen on erityinen syy. Mitä 
edellä on sanottu kuljettajan 
oikeudesta korvaukseen, koskee 
myös matkustajaa, milloin tämä 
vahingon sattuessa oli mukana 
ajoneuvossa, vaikka hän tiesi tai 
hänen olisi pitänyt tietää edellä 
mainitusta kuljettajan tilasta.
— — — — — — — — — — — 
— — — 


20 §
Jos moottoriajoneuvon omistaja, 
kuljettaja tai matkustaja on 
aiheuttanut vahingon tahallaan tai 
törkeällä tuottamuksellaan tai jos 
vahinko on aiheutunut 
tuottamuksesta ajettaessa 
ajoneuvolla, johon oli päästy 
käsiksi tekemällä sellainen rikos tai 
jota käytettiin sellaisen rikoksen 
tekemiseen, joka ei ole vähäinen, 
tahi jos joku on aiheuttanut 
vahingon kuljettaessaan ajoneuvoa 
sellaisessa tilassa, että hänen 
verensä alkoholipitoisuus oli ajon 
aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 
promillea tai että hänellä oli 
vähintään 0,60 milligrammaa 
alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa, taikka hän on 
aiheuttanut vahingon kuljettaessaan 
ajoneuvoa muuten alkoholin tai 
muun huumaavan aineen kuin 
alkoholin vaikutuksen alaisena 
taikka alkoholin ja muun 
huumaavan aineen 
yhteisvaikutuksen alaisena niin, että 
hänen kykynsä virheettömiin 
suorituksiin oli tuntuvasti 
huonontunut, ja jos 
liikennevakuutusyhtiö tällaisessa 
tapauksessa suorittaa 
vahingonkorvaukseksi määrän, joka 
saajalla on oikeus vaatia 
korvausvelvolliselta, siirtyy tämä 
oikeus yhtiölle. Edellä tarkoitettu 
korvausvelvollisuus määräytyy 
vahingonkorvauslain (412/74) 2 ja 
4 luvussa säädettyjen perusteiden 
mukaan.
Sopimus, jolla yhtiö pidättää 
itselleen korvausvelvollista vastaan 
laajemman oikeuden, kuin tässä 
pykälässä on säädetty, on mitätön.
20 §
Jos moottoriajoneuvon omistaja, 
kuljettaja tai matkustaja on 
aiheuttanut vahingon tahallaan tai 
törkeällä tuottamuksellaan tai jos 
vahinko on aiheutunut 
tuottamuksesta ajettaessa 
ajoneuvolla, johon oli päästy 
käsiksi tekemällä sellainen rikos tai 
jota käytettiin sellaisen rikoksen 
tekemiseen, joka ei ole vähäinen, 
taikka jos joku on aiheuttanut 
vahingon kuljettaessaan ajoneuvoa 
sellaisessa tilassa, että hänen 
verensä alkoholipitoisuus oli ajon 
aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 
promillea tai että hänellä oli 
vähintään 0,53 milligrammaa 
alkoholia litrassa 
uloshengitysilmaa, taikka hän on 
aiheuttanut vahingon kuljettaessaan 
ajoneuvoa muuten alkoholin tai 
muun huumaavan aineen kuin 
alkoholin vaikutuksen alaisena 
taikka alkoholin ja muun 
huumaavan aineen 
yhteisvaikutuksen alaisena niin, että 
hänen kykynsä virheettömiin 
suorituksiin oli tuntuvasti 
huonontunut, ja jos 
liikennevakuutusyhtiö tällaisessa 
tapauksessa suorittaa 
vahingonkorvaukseksi määrän, joka 
saajalla on oikeus vaatia 
korvausvelvolliselta, siirtyy tämä 
oikeus yhtiölle. Edellä tarkoitettu 
korvausvelvollisuus määräytyy 
vahingonkorvauslain (412/1974) 2 
ja 4 luvussa säädettyjen perusteiden 
mukaan.
Sopimus, jolla yhtiö pidättää 
itselleen korvausvelvollista vastaan 
laajemman oikeuden kuin tässä 
pykälässä on säädetty, on mitätön.
———
Tämä laki tulee voimaan    päivänä             
kuuta 20  .
———