Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Euroopan unionissa maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat yhä keskeisimpiä. Hallittua maahanmuuttoa tulee kehittää yhdessä kaikkien jäsenvaltioiden kanssa. Schengen-alueella ei ole valtioiden välisiä sisärajatarkastuksia, joten liikkuminen rajan yli unionin sisällä on helppoa.

Hyvää maahanmuuttopolitiikkaa kehitettäessä tulee tasapuolisesti ottaa huomioon niin jäsenvaltioiden ulkomaisen työvoiman tarpeet kuin laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan torjunta. Yhteistä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa kehitetään kokonaisvaltaisesti. Euroopan unionin säännöstö ja jäsenvaltioiden kansalliset lait säätävät edellytykset lain mukaiselle maahanmuutolle. Hallittu maahanmuutto edellyttää, että näitä lakeja noudatetaan tehokkaasti. Suomi on painottanut sitä, että eri normien täytäntöönpanon on tapahduttava samalla tavoin ja yhtä tehokkaasti siitä riippumatta, missä päin Eurooppaa niitä kulloinkin sovelletaan.

Välimeren alue on unionin ulkorajavalvonnan kannalta yksi hankalimpia alueita. Kaikkien jäsenvaltioiden on yhdessä tuettava tämänkin alueen jäsenvaltioita vaikeassa valvontatyössä. Ensisijainen vastuu on kuitenkin aina sillä jäsenvaltiolla, joka kyseessä olevaa raja-aluetta yhteisesti sovitun mukaisesti valvoo. Laittoman maahantulon tilanne, sen määrä ja perinne on Etelä-Euroopassa hyvin erilainen kuin Pohjois-Euroopassa. Myös harmaan talouden rakenteet ja ulkomaisen työvoiman luvaton käyttö eroavat merkittävästi siitä, mihin esimerkiksi Pohjoismaissa on totuttu. Unionissa on pian alkamassa keskustelu laillisen maahanmuuton tilanteesta mukaan lukien ulkomaisten työntekijöiden maahanmuutto. Suomi ottaa myös tässä yhteydessä esille ne ongelmat, mitkä liittyvät laittomaan työntekoon ja sen yhteydessä mahdollisesti esiintyvään ihmiskauppaan.

Unionin alueelle laittomasti maahan tulevista henkilöistä huomattava osa on Marokon kansalaisia matkalla Espanjaan. Espanjalla on Afrikan puolella erillisalueita, joihin kohdistuu myös jatkuvasti laittoman maahantulon yrityksiä. Laittomien maahanmuuttajien suuren määrän johdosta Espanja on toistuvasti joutunut turvautumaan myös niin kutsuttuihin laillistamismenettelyihin, kuten muutkin Välimeren jäsenvaltiot. Menettelyn kautta laittomasti maassa oleskelevat ja työskentelevät henkilöt saavat oleskelu- ja työluvan. Tämä ei kuitenkaan ole pysyvä ratkaisu ongelmaan, vaan toimenpide lähinnä lisää vetovaikutuksellaan uutta laitonta maahanmuuttoa ennen kuin aiemmankaan muuton osalta on päästy esimerkiksi kotouttamisen osalta tuloksiin. Laillistamisen voidaan katsoa olevan eräänlainen tilapäinen "hätähuuto", jolla kiinnitetään huomio vaikeaan maahanmuuton rakenteelliseen ongelmaan.

Tehokas palautuspolitiikka on yksi osa pysyvämpää ratkaisua. Palauttamiseen liittyvät ongelmat johtuvat yhä useammin matkustus- ja henkilöllisyysasiakirjojen puuttumisesta, jolloin henkilöllisyyden selvittäminen kestää. Tähän ongelmaan pyritään löytämään ratkaisuja muun muassa biometriikan avulla. Palauttamisen ohella on puututtava muuton perussyihin ja suunnattava tähän liittyen monenlaista tukea lähtöalueille.

Suomi on osaltaan tukenut niitä hankkeita, joilla Välimeren alueen jäsenvaltiot ovat pyrkineet yhä tiiviimpään vuoropuheluun Pohjois-Afrikan valtioiden kanssa. Yhteistyö lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa on avainasemassa. Teknisen tuen ja koulutuksen ohella esimerkiksi toimivat takaisinottojärjestelyt ovat välttämättömiä. Oikeus- ja sisäasioiden yhteistyön ohella asiaan liittyy myös ulkosuhdekysymyksiä, kuten esimerkiksi kehitysapu. Operatiivisemman yhteistyön ohella onkin välttämätöntä yhtä lailla tiedostaa ne syyt lähtömaissa, jotka aiheuttavat hallitsematonta maahanmuuttoa. Kysymys on useimmiten perustoimeentulosta ja työttömyydestä. Esimerkiksi Marokossa nuorten miesten työttömyysaste on erittäin korkea. Yleinen työttömyystilanne on edelleen suuri ongelma myös useimmissa jäsenvaltioissa. Näin ollen laiton maahanmuuttaja päätyy usein myös kohdevaltiossa samaan tilanteeseen tai tekemään työtä alipalkattuna huonoissa olosuhteissa. Laittomasti maassa oleskelevana hänellä ei luonnollisestikaan ole täysimääräistä pääsyä sosiaalihuollon piiriin, jolloin riski joutua eriasteisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhriksi on suuri. Maahanmuutto unionin alueelle ei näissä tapauksissa olekaan kenenkään kannalta tarkoituksenmukainen ratkaisu. Sen sijaan lähtömaiden taloudellista kehitystä tulee tukea, jotta tarpeeton ja usein vakavia inhimillisiä tragedioita aiheuttava laiton muuttoliike saadaan vähenemään.

Hallittua maahanmuuttoa tulee kehittää ihmisoikeuksia kunnioittaen. Tämä periaate pätee niin Euroopan unionin yhteistyössä kuin kansainvälisissä yhteyksissä muutoinkin. Suomen puheenjohtajuuskaudella laiton maahanmuutto ja ihmiskauppa ovat keskeisellä sijalla.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Invandringen utgör en allt viktigare fråga inom Europeiska unionen. En reglerad invandring bör utvecklas genom samarbete mellan alla medlemsländer. Inom Schengenområdet finns inga inre gränskontroller mellan staterna och därför är det lätt att röra sig över gränserna inom unionen.

Vid utvecklingen av en god invandringspolitik skall såväl medlemsländernas behov av utländsk arbetskraft som motarbetandet av illegal invandring och människohandel beaktas opartiskt. En gemensam invandrings- och asylpolitik skall utvecklas med tanke på helheten. Europeiska unionens regler och medlemsländernas nationella lagar anger förutsättningarna för en laglig invandring. En reglerad invandring innebär att dessa lagar följs till alla delar. Finland har understrukit att de olika normerna skall genomföras på samma sätt och lika effektivt oberoende av i vilken del av Europa de tillämpas.

Medelhavet är ett av de mest problematiska områdena när det gäller övervakningen av unionens yttre gränser. Alla medlemsstater skall gemensamt stödja även detta områdes medlemsstater i det svåra övervakningsarbetet. Det primära ansvaret bärs dock alltid av den medlemsstat som enligt gemensam överenskommelse övervakar gränsområdet i fråga. Situationen, omfattningen och traditionen när det gäller illegal invandring är dock helt andra i Sydeuropa än i Nordeuropa. Även den svarta ekonomins strukturer och den olovliga användningen av utländsk arbetskraft skiljer sig påtagligt från vad som är vanligt exempelvis i Norden. Inom unionen vidtar i dagarna en debatt om läget inom den lagliga invandringen inklusive invandringen av utländsk arbetskraft. Finland tar då också upp problemen i anslutning till olagligt arbete och eventuell människohandel i samband med detta.

Av de personer som illegalt invandrar till EU utgörs en betydande del av marockanska medborgare på väg till Spanien. På den afrikanska sidan har Spanien enklaver som också är föremål för ständiga illegala invandringsförsök. På grund av det stora antalet illegala invandrare har Spanien i likhet med andra medlemsländer kring Medelhavet upprepade gånger tvingats ty sig till ett så kallat legaliseringsförfarande. Genom detta förfarande får personer som vistas och arbetar illegalt i landet uppehålls- och arbetstillstånd. Detta är dock ingen slutlig lösning på problemet, utan åtgärden är närmast ägnad att öka ny illegal invandring innan man hunnit nå resultat exempelvis i försöken att integrera dem som invandrat tidigare. Legaliseringen kan betraktas som ett slags temporärt "nödrop", genom vilket uppmärksamhet riktas mot det svåra strukturella invandringsproblemet.

En effektiv återsändandepolitik utgör en del av en mera bestående lösning. Problemen i samband med återsändandet beror allt oftare på avsaknad av rese- och identitetsdokument, vilket gör det tidskrävande att utreda en persons identitet. Lösningar på detta problem hoppas man finna bland annat med biometrikens hjälp. Vid sidan av återsändning bör de grundläggande orsakerna till invandringen åtgärdas bland annat genom att många slag av hjälp riktas till ursprungsområdena.

Finland har bidragit med stöd till projekt genom vilka medlemsländerna i Medelhavsområdet försökt förbättra dialogen med länderna i Nordafrika. Samarbetet med ursprungs- och transitländerna intar en nyckelställning. Förutom tekniskt stöd och utbildning är exempelvis fungerande återtagningssystem nödvändiga. Vid sidan av samarbete i juridiska och interna angelägenheter tangeras också frågor som gäller externa relationer, exempelvis utvecklingshjälp. Det gäller inte bara att upprätta ett mera operativt samarbete utan också att komma till insikt om de faktorer i ursprungslandet som förorsakar en oreglerad invandring. Oftast är det fråga om en grundläggande minimiutkomst och arbetslöshet. Till exempel i Marocko är arbetslösheten bland unga män mycket hög. Även i de flesta medlemsländer är arbetslösheten fortfarande ett stort problem. En illegal invandrare blir därför ofta arbetslös också i invandringslandet eller får ett underbetalt arbete i dåliga förhållanden. Eftersom invandraren vistas illegalt i landet har han eller hon givetvis inte heller i full omfattning tillgång till sociala förmåner, vilket ökar risken att bli offer för någon form av utnyttjande eller människohandel. Invandring till unionen är inte i sådana fall någon ändamålsenlig lösning för någon part. Därför är det viktigt att stödja den ekonomiska utvecklingen i ursprungsländerna och därigenom minska en onödig och olaglig flyttningsrörelse, som ofta leder till mänskliga tragedier.

En reglerad invandring bör utvecklas med respekt för de mänskliga rättigheterna. Denna princip gäller såväl för samarbetet inom Europeiska unionen som för internationella förbindelser i övrigt. Under Finlands ordförandeskapsperiod kommer den illegala invandringen och människohandeln att inta en central ställning.