Johannes Koskinen /sd:

Herra puhemies! Asiaa on jo ensimmäisessä käsittelyssä puitu, mutta kun perustuslakivaliokunnan matkan takia en ollut silloin esittelemässä, niin muutama sana tuosta perustuslakivaliokunnan mietinnöstä ja siinä otetuista kannoista.

Tämä esitys valtioneuvostolain muuttamisesta pohjautuu pääosiltaan perustuslain muutoksiin, jotka tulevat nyt maaliskuun alussa voimaan, ja siihen kytkeytyviä teknisluontoisia tarkistuksia lakiin on sisällä useita. Perustuslakivaliokunnan mietintö on suppea malliltaan, siinä ei ole lähdetty toistamaan niitä perusteita, minkä takia näitä muutoksia tehdään, vaan on tyydytty näiden yksimielisten kohtien osalta hyväksymään valtioneuvoston esitys.

Perustuslaissahan muutettiin tuota pääministerin ja tasavallan presidentin työnjakoa Euroopan unionin toiminnassa edustautumisen osalta. Sitten yksinkertaistettiin hallituksen esitysten antamista eduskunnalle siten, että valtioneuvosto voi suoraan antaa hallituksen esitykset. Nimitysvaltaan tehtiin muutoksia, joissa siirrettiin presidentiltä valtioneuvostolle ministeriöiden kansliapäälliköiden nimittämiset. Kaikkia näitä koskevat muutokset on tehty siinä määrin kuin niitä tuossa lain tasolla tarvitaan, täsmentäviä määräyksiä.

Sitten meillähän tuli uutuutena perustuslakiin tuo 58 §, jossa tasavallan presidentin harkintavaltaa päätöksenteossa rajoitetaan tiettyjä asioita toista kertaa presidentille esiteltäessä. Siinähän sanotaan, että jos presidentti ei päätä asiasta valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen mukaisesti, asia palautuu valtioneuvoston valmisteltavaksi. Valtioneuvosto voi tällöin antaa eduskunnalle muusta kuin lain vahvistamista, virkaan nimittämistä tai tehtävään määräämistä koskevasta asiasta selonteon. Tämän jälkeen asiasta päätetään eduskunnan selonteon johdosta hyväksymän kannanoton mukaisesti, jos valtioneuvosto tätä ehdottaa.

Tätä selontekoa valtioneuvoston ja presidentin välisen mahdollisen erimielisyyden ratkaisutapana on runsaasti puitu julkisuudessa. Tämä laki ei pidä sisällään sitä koskevia säännöksiä. Hallitus on katsonut, että säädös ei edellytä muutoksia valtioneuvostosta annettuun lakiin. Selontekomenettely tunnetusti on vakiintunut valtioneuvoston ja eduskunnan välinen menettely, ja tässä vaan tulisi uusi käyttötarkoitus tuolle selontekomenettelylle.

Siihen, miten käytännössä sitten tämmöisessä tilanteessa meneteltäisiin, todennäköinen malli olisi se, että ministeri veisi asian esimerkiksi hallituksen neuvottelussa tai iltakoulussa käsiteltäväksi ja voi sen jälkeen tuoda valtioneuvoston yleisistuntoon uuden ratkaisuehdotuksen esiteltäväksi tasavallan presidentille. Luonnollisesti tämän kaltaisissa ristiriitatilanteissa on suositeltavaa jatkaa myös niitä hallituksen, lähinnä pääministerin ja presidentin, välisiä neuvotteluja erimielisyyden purkamiseksi. Mutta muodollisesti tietysti uudella esityksellä tämä asia tulisi sitten valtioneuvoston käsittelyyn, ja näitä uusia kirjauksia valtioneuvostolakiin ei sitä varten tarvita.

Presidentille ehdotetaan pääministerin kanssa rinnakkainen mahdollisuus kutsua ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta koolle, siis siinä kokoonpanossa, että siinä ovat ministerit ynnä tasavallan presidentti. Tämäkin on tärkeää, kun yhteistoiminnassa ulkopolitiikkaa johdetaan niin, että nämä molemmat tahot voivat sitten ajankohtaisessa asiassa yhteispalaverin saada aikaiseksi. Perustuslain mietinnössä ja myöskin esityksen perusteluissa käsiteltiin kysymystä siitä, mitenkä EU-asioissa, EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta, tämä presidentin ja valtioneuvoston kantojen yhteensovittaminen tapahtuu. Siitäkään ei ole uusia säännösehdotuksia, mutta siinähän on selvästi ollut valtiokäytännössä aukko, että näitä tavallaan kansallisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhteensovittamisen kysymyksiä ei ole käsitelty samalla korkealla tasolla presidentin ja hallituksen välillä niin kuin tätä kansallista ulkopolitiikkaa juuri tuossa Utvassa. Nyt sitten on syytä järjestää se tapa, onko se sitten kahdenväliset ministeri—presidentti-tapaamiset vai Utvan tapainen järjestely, jossa asialistalle vain tuotaisiin myös nämä EU:n yhteiset ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkittävät linjanvetokysymykset.

Täällä perustuslakivaliokunta esitti kuitenkin, että tuosta hallituksen esityksestä poistettaisiin yksi kohta, joka oli nähdäksemme puutteellisesti valmisteltu, ja se koski ministerin tehtävien hoitamisen keskeyttämistä. Säännösehdotus on uusi, siinä ei ole mitään laajempaa valmistelua takana, se on lähinnä virkatyönä tehty. Ehdotuksen mukaan valtioneuvosto voi hyväksyä muun ministerin kuin pääministerin tehtävien hoitamisen keskeyttämisen määräajaksi ministerin esittämästä perustellusta syystä. Ministerin nimittämisestä säädetään perustuslain 61 §:ssä 1 momentissa, jonka mukaan muut ministerit kuin pääministerin presidentti nimittää pääministeriksi valitun tekemän ehdotuksen mukaisesti. Ministerin erosta taas säädetään tyhjentävästi perustuslain 64 §:ssä, jonka mukaan tasavallan presidentti myöntää ministerille eron pyynnöstä, pääministerin aloitteesta tai sen johdosta, ettei tämä nauti enää eduskunnan luottamusta. Lisäksi presidentiksi tai eduskunnan puhemieheksi valittu ministeri katsotaan eronneeksi suoraan perustuslain nojalla valintapäivästä alkaen. Perustuslaki ei sen sijaan tunne ministerin tehtävien keskeyttämisinstituutiota.

Perustuslakivaliokunta katsoi, että sinänsä on syytä harkita tällaista ehdotetunlaista keskeyttämisinstituutiota. Sille on hyväksyttäviä perusteita, jotka liittyvät erityisesti ministerin pitempikestoiseen sairauteen tai perhevapaista johtuvaan pidempään poissaoloon. Tällaisissa tilanteissa olisi perusteltua järjestää mahdollisuus, ettei ministeri joutuisi näiden syiden vuoksi eroamaan tehtävästään, jos tuo tehtävien hoito on sijaisuusjärjestelyillä järkevästi hoidettavissa.

Valiokunnan mielestä ehdotettu säännös ja sen perustelut jättävät kuitenkin keskeyttämismahdollisuudelle sellaista väljyyttä ja avoimuutta, jotka sopivat huonosti yhteen valtioneuvoston jäsenen keskeisen valtiosääntöisen aseman ja tärkeyden kanssa. Sääntelystä pitäisi nyt, kun toivottavasti se valmistellaan uudelleen tämän palautuksen jälkeen, ensinnäkin selvästi ilmetä laissa erikseen rajatut perusteet ministerintoimen keskeyttämiselle. Valiokunta korostaa, että kyseeseen tulevat vain painavat perusteet, jotka on eriteltävä laissa nimenomaisesti. Ei ole järkevää luoda tällaista harmaata vyöhykettä, että ministerit olisivat siinä rajamailla, että tulisi eteen tilanne, että tehtävä voitaisiin keskeyttää ja varsinkin epämääräiseksi ajaksi.

Lisäksi olisi tarpeen säätää tarkemmin keskeyttämismahdollisuuden käyttöedellytyksistä, kuten keskeytyksen ajallisesta kestosta, keskeytyksen mahdollisesta jatkamisesta ja ministerin oikeudesta palata hoitamaan tehtävää mahdollisesti jo ennen keskeytyksen päättymistä. Jos se syy, minkä takia on tällainen keskeytys tehty, poistuu, niin pitäisi olla sitäkin varten oma toimintamallinsa. Kaikkinensa siinä on siis paljon enemmän niitä näkökohtia kuin hallituksen esityksen perusteluissa on tuotu ilmi, ja asiantuntijakuulemisissa korostettiin juuri tätä, että siinä mennään aika lailla uusille urille, kohdataan sellaisia ongelmia, joita ei tuossa valmistelussa ole ehkä nähty, ja sen takia tämmöinen laveampi ja perinpohjaisempi valmistelutyö on tarpeen.

Perustuslakivaliokunta katsoi, että asian sääntely vaatii jatkoselvityksiä myös vaihtoehtoisista järjestelyistä, jolla tähän samaan tavoitteeseen päästäisiin, ja ehdottaa sen vuoksi säännöksen poistamista lakiehdotuksesta, ja näinhän nyt on ensimmäisessä käsittelyssä jo päätetty. Tämä on siis samalla evästyksenä tuohon tulevaan valmisteluun, että jos tässä katsotaan, että nykyisiä normeja joustavasti soveltaen ei pärjätä näissä tilanteissa, joissa ministerin toiminta täytyisi vähäksi aikaa keskeyttää, niin silloin pitää huolella valmistella uusi ehdotus. Muilta osin tämä hallituksen esitys on siis ehdotettu hyväksyttäväksi tässä yksimielisessä valiokunnan mietinnössä.

Kimmo Sasi /kok:

Kunnioitettu puhemies! Meillä tosiaan, kuten perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja totesi, ei ole perustuslaissa säännöstä, joka antaisi ministerille oikeuden keskeyttää tehtävänsä hoitamisen. Nyt pyritään tavallisella lailla säätelemään tämmöistä tilannetta, ja on tiettyjä tilanteita, joissa voidaan näin ajatella, kuten pitkäaikainen sairaus. Tietysti ehkä jos on hyvin pitkäaikainen, vaikea sairaus, voidaan kysyä, onko tämmöinen keskeyttäminen — kun ei tiedetä, mihinkä asti se keskeytetään — tarkoituksenmukainen. Perhevapaa on jonkin verran selvempi tilanne, jossa voitaisiin ajatella, että tehtävä voidaan keskeyttää. Tosin täytyy kuitenkin sanoa, että edustaja Lehtomäen osalta, kun hän oli ministerinä, järjestely, jossa hän luopui ministerin tehtävästä ja palasi äitiysloman jälkeen, toimi erittäin hyvin ilman minkäänlaisia ongelmia.

No, hallituksen esityksestä voi sanoa, että ehdotus oli hyvin epämääräinen ja se oli hyvin väljä, ja voidaan ajatella, että kun ei ollut säännelty ollenkaan sitä, voiko kesken palata takaisin, kuinka pitkä tuo aika voi olla, niin ei tällaista säännöstä ollut kovinkaan helppo hyväksyä, ja perustuslakivaliokunta päätyi aivan oikeaan ratkaisuun, jossa lähdetään siitä, että tuo pykälä poistetaan tästä hallituksen esityksestä.

Täytyy sanoa, että aika erikoista olisi se, jos meillä olisi ministeri, joka kokisi asemansa uhatuksi ja siitä syystä pyytäisi, että hän saisi vapautuksen tehtävästään, jolloin eduskunta ei voisi antaa epäluottamuslausetta hänelle. Silloin oltaisiin aika omituisessa tilanteessa.

Tässä nyt lähdetään siitä, että ministeriössä pitäisi valmistella asia uudestaan, mutta sanoisin, että kannattaa aika tarkkaan miettiä, tarvitaanko meillä tämmöistä keskeyttämisinstituutiota ylipäätänsä ollenkaan. Minun mielestäni tästä ajatuksesta voisi luopua kokonaisuudessaan ja ministeri voi olla sairaslomalla ja sairastapaukset voidaan sillä tavalla hoitaa, ja kuten todettu, kuten ministeri Lehtomäen tapauksessa, äitiysloma voidaan hyvin hoitaa sillä tavalla, että määrätään ministeri siksi aikaa, kun henkilö on äitiyslomalla, ja sen jälkeen, jos ministerillä on riittävästi luottamusta, hän taatusti voi palata virkaansa, ja pääministeri esittelee asian sen mukaisesti.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En edustaja Kimmo Sasin syntymäpäivän johdosta ole samaa mieltä hänen kanssaan, vaan ihan hänen puheensa sisällöstä johtuen. Siinä oli hyvin tärkeitä näkökohtia pitkäaikaisen kokemuksenkin perusteella. On muistettava, että ministeriö on päällikkövirasto ja ministerin pitää selkeästi pystyä vastaamaan ministeriön toiminnasta. Minusta pääsääntö pitää olla tästä lähtevä ja, kuten edustaja Sasi mainitsi, pitkässä estetilanteessa on kyllä mieluummin tehtävä uudelleenvalinta kuin ruvettava järjestelemään pitkiä katkoksia. Tässä vähän unohdetaan se, että ministeri on erityistyyppisessä tehtävässä poliittisen vastuun ja koko ministeriön johtamisen kannalta. Se on todella päällikkövirasto, jossa ministeri lopulta vastaa kaikista ministeriön ratkaisuista, ja tämän pitäisi selkeästi aina olla erotettavissa.

Pertti Salolainen /kok:

Herra puhemies! Uusi perustuslain muutos astuu voimaan ensi kuun alussa, ja tällä hetkellä on eräänlainen interregnumin kausi, jolla on hyvä tarkastella erästä seikkaa, joka nousi viime kaudella vahvasti esille.

Lainaan ulkoasiainvaliokunnan lausunnosta: "Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että käsiteltävänä oleva perustuslain muutosesitys on merkittävä eduskunnan tiedonsaannin suhteen. Se kohdistuu erityisesti ulkoasiainvaliokunnan toimivaltaan liittyviin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiin. Eduskunnan rooli mahdollisena ristiriidan ratkaisijana edellyttää laaja-alaista tiedottamista myös asioiden valmistelu- ja keskusteluvaiheesta. Ulkoasiainvaliokunta katsoo, saadun selvityksen ja oman kokemuksensa perusteella, että pelkästään ministerien harkinnan varassa oleva suullinen tiedottaminen ei ole riittävä menettely eduskunnalle tiedottamisessa. Muodollisesti ei ole estettä kirjallisen tiedottamisen tehostamiseksi valtioneuvoston toimesta PL 97 §:n nojalla niin, että se kattaa myös presidentin ulkopoliittisen toiminnan, ml. merkittävät matkat ja tapaamiset. Valiokunta pitää tällaista menettelyä perusteltuna."

Tämän tekstin pohjalta sitten ulkoasiainvaliokunta yksimielisesti lausui pontenaan seuraavaa: "Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto antaa perustuslain 97 §:n nojalla ulkoasiainvaliokunnalle vastaisuudessa oma-aloitteisesti ja säännönmukaisesti selvityksen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Selvitysten tulee kattaa myös tasavallan presidentin keskeiset ulkopoliittiset toimet."

Perustuslakivaliokunta totesi sitten omassa mietinnössään seuraavasti tämän pohjalta. Tässä on pitempikin kohta, mutta ajan säästämiseksi otan vain oleellisen kohdan, eli täällä todetaan, että ulkoasiainvaliokunnan mietintö perustelee tiedonsaannin parantamista presidentinkin ulkopoliittisesta toiminnasta, ja sitten edelleen: "Valtioneuvoston on kuitenkin syytä jatkossa tehostaa oma-aloitteisten selvitysten antamista ottaen erityisesti huomioon eduskunnan korostunut rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Lisäksi valiokunta toteaa, että selvityksenantovelvollisuus myös presidentin ulkopoliittisesta toiminnasta on eduskunnan luottamuksen varassa toimivalla valtioneuvostolla".

Eli toisin sanoen, summa summarum, tästä yhteenvetona voidaan todeta, että perustuslain muutos ja sitten eduskunnan tarve saada enemmän tietoa ulkopolitiikan toisen keskeisen toimijan, tasavallan presidentin, toiminnasta ovat sellainen asia, jota nimenomaan tässä vaiheessa pitäisi pohtia. Jos käytäntö muodostuu entisenlaiseksi, tätä on äärettömän vaikea lähteä myöhemmin muuttamaan, ja tämän vuoksi mielestäni eduskunnan ja sen puhemiesneuvoston tulee nyt ryhtyä pohtimaan, mitkä ovat todella eduskunnan tarpeet tässä uuden perustuslain muutoksen tilanteessa, ja sillä tavalla myöskin tämä eduskunnan kanta ja näkemys tiedonsaantitarpeesta tulisivat selkeästi eritellyiksi ja käsitellyiksi.

Johannes Koskinen /sd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Salolainen siteerasi oikein näitä perustuslakivaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan mietintöjä ja lausuntoja liittyen perustuslakiuudistukseen. Kaiken aikaahan vuoden 2000 perustuslain aikana on ollut selvää, että juuri ulkoasiainministerin kautta eduskunta saa kaiken tarvitsemansa tiedon myös presidentin toimista. Eduskunnalla ja sen valiokunnilla on oikeus tätä vaatia.

Kysymys on nyt ennen kaikkea siitä, että ollaan aloitteellisia niiden työtapojen kehittämisessä, miten tämä tiedonvaihto mahdollisimman kattavasti sujuu. Tämä vanha perinne jo yli 20 vuoden takaa, että on tämmöisiä ajoittaisia kahvikeskusteluja presidentin ja ulkoasiainvaliokunnan kanssa, on varmaan tämmöinen sosiaalinen malli, joka on hyödyksi, mutta ei suinkaan kata tiedon saamisen tarvetta. Presidentin viikoittaisista tai kuukausittaisista ulkopoliittisista toimista valiokunta voi pyytää selvitystä ministerin kautta, valtioneuvoston kautta. Voidaan kehittää varmaan myös sen kaltaisia tapoja, että presidentti ja ulkoasiainvaliokunta voivat myös teemakohtaisesti käydä vähän syvällisemmin joitain tärkeitä Suomen ulkopolitiikan kysymyksiä läpi. Minusta tässä on hyvä olla aloitteellinen molemmin puolin.

Presidentithän tunnetusti omalla toimikaudellaan muokkaavat aika lailla niitä käytännön menettelyjä. Esimerkiksi jos ajatellaan presidenttien ja tiedotusvälineiden välisiä suhteita, mitenkä isoista ja pienemmistä asioista käydään vuoropuhelua median ja suomalaisen yleisön välillä, siinä on ollut jokaisella presidentillä ihan oma tapansa järjestää se. Vastaavasti tämä eduskunnan ja presidentin vuorovaikutus on järjestettävissä monilla sekä valtiokäytäntöön että valtiosääntöön sopivilla tavoilla. Siinä tarvitaan vaan sitä ideointia ja hyvää yhteistyökykyä.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Olen samoilla linjoilla edustaja Koskisen kanssa tässä, mutta korostaisin sitä, että molemmat näytimme olevan sitä mieltä, että tässä on syytä nyt pohtia, millä tavalla tämä käytäntö nyt tässä uudessa tilanteessa järjestetään, ja tässä interregnumin vaiheessa, jossa nyt tavallaan olemme, tämä on aivan oikea paikka, koska korostin juuri sitä, että jos tämä pääsee urautumaan vanhoille urille, mitään muutosta emme saa aikaan.

Lähtökohtaisesti pitäisi lähteä siitä, että molemmat osapuolet nyt pohtivat ja hyvässä vuorovaikutuksessa luodaan ne uudet menettelytavat, joilla tietoa saadaan. Korostan kuitenkin sitä, että eduskunnalla sen paremmin kuin ulkoasiainvaliokunnallakaan ei voi olla aina tietoa siitä, mistä sen pitäisi tietää, ja näin ollen tämä edellyttää oma-aloitteisuutta ja säännöllisyyttä myöskin valtioneuvoston toimesta, koska lähden siitä, että ulkoministerin ja ulkoministeriön ja ministerien on oltava joka hetki tietoisia myöskin siitä, mitä tasavallan presidentin ulkopolitiikkaan kuuluu.

Kalle  Jokinen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Perustuslakivaliokunta käsitellessään tätä hallituksen esitystä tarttui tuohon 5 a §:ään, jossa esitettiin ministeritehtävien keskeytyksestä. Tuota pykälää käsitellessämme totesimme, että siinä oli niin paljon epäselvyyksiä ja niin paljon selvittämättömiä asioita, että sitä ei ole syytä viedä tässä muodossa eteenpäin. Täällä on keskustelussa, jo tuossa ensimmäisessä käsittelyssä ja tässäkin, viitattu Lehtomäen sijaisuuden hoitamiseen ja aikaisempiin menettelytapoihin. Sehän meni sovitusti, sovitun kaavan mukaan, mutta entäs sitten, jos tuo ministerin sijaisena ollut ministeri Tiilikainen ei olisikaan luopunut tuosta tehtävästään ja täyttänyt sitä sopimusta vaan ilmoittanut, että hän nyt hoitaa näitä ministerin tehtäviä, kun hänet on tähän valittu? Siinä olisi ollut pääministeri Vanhasella yksi ongelma enemmän, ja silloin tämä meidän ministeri-instituutio, tärkeä tehtävä, olisi joutunut hiukan kyseenalaiseen asemaan. Näitä epäselviä kohtia tulee nyt sitten käydä läpi ja selvittää tuossa jatkovalmistelussa.

Yksi asia, jonka haluan vielä ottaa esille ja jonka valiokuntakin tuossa mietinnössään totesi: Näin tärkeään ja perustavaa laatua olevaan kysymykseen valiokunnalle jäi aivan liian vähän aikaa, koska tuo 1.3., perustuslain voimaanastumispäivä, oli lähellä. Onkin syytä jättää valiokunnalle tarpeeksi aikaa näiden isojen asioiden käsittelyyn.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tuossa edustaja Salolainen aikaisemmin ei häveliäisyyssyistä ilmeisesti kertonut, että hän on kokenut olleensa aikaisemmissa tehtävissään myös huomattavasti paljon paremmin informoitu kuin eräissä nykyisissä tehtävissään siitä, mitä presidentti on tehnyt tai mitä on tapahtunut.

Työtapojen osalta on varmasti kehittämistä. Olisi hyvä tietää esimerkiksi presidentin eräistä, aika useista, ehkä kaikista, tapaamisista riittävästi etukäteen myös ulkoasiainvaliokunnan, ja sitten tietenkin myös jälkikäteen siitä, missä hengessä ja millä tavalla noita asioita on siellä käsitelty. Välillä tuntuu, että media tai jopa kansalaisjärjestöt tietävät joistakin asioista ennemmin tai enemmän kuin esimerkiksi ulkoasiainvaliokunta tietää. On sitten tietenkin joitakin asioita niin kuin esimerkiksi tämä YK:n kestävän kehityksen paneelin rinnakkaispuheenjohtajuus, joka nykyisellä tasavallan presidentillä on ollut, ja siitä on saatu tietoa eri virkamiesten kautta ulkoministeriöstä mielestäni kohtuullisen hyvin ja myös suoraan itse presidentiltä.

Mutta sitten tuossa Johannes Koskinen viittasi esimerkiksi siihen, että ulkoministerin kautta valiokunnan pitäisi saada tieto näistäkin presidentin tapaamisista. Kyllähän me usein ulkoministeriltä saamme tietoa silloin, kun hän on ollut mukana presidentin vierailulla, mutta aika usein me kuitenkin saamme tietoa niistä ulkoministerin omista tapaamisista, emme niinkään siitä, minkä tyyppisiä ne tapaamiset ovat olleet presidentillä oman kollegansa kanssa. Varmaan jossain määrin myös tämä riippuu sitten hieman henkilösuhteista ja puolueistakin, keitä näissä eri tehtävissä on olemassa.

Eli yhdyn tosiaan siihen, että työtapojen osalta kehittämistä on, ja toivon, että tosiaan nyt tässä siirtymävaiheessa, joka kuitenkin tässä tavallaan tulee uuden presidentin ottaessa tehtävänsä vastaan, voitaisiin puuttua näihin toimintatapoihin.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Tosiaan perustuslakiuudistuksessa korostettiin kovasti tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välistä yhteistoimintaa ja sitä, että nimenomaan hallituksen ja presidentin yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta tai yhteiskokoukset ovat keskeinen elementti tässä suhteessa tuon yhteistoiminnan toteuttamisessa. Nythän tosiaan esitetään sitä, että tuon Utvan voisivat kutsua koolle sekä tasavallan presidentti että pääministeri. Käytäntöhän on ollut tähän mennessä se, että pääministeri kutsuu. Mielestäni se on lähtökohtaisesti hyvä käytäntö, että pääministeri edelleen kutsuu Utvan koolle, mutta jos presidentti näin haluaa, niin hänelläkin on siihen mahdollisuus keskusteltuaan pääministerin kanssa.

Mitä sitten tulee eduskunnan informointiin, niin olen kyllä sitä mieltä, että nyt presidentillä on selkeä intressi, koska jos presidentti ja valtioneuvosto ovat konfliktissa, niin silloin viime kädessä eduskunta ratkaisee päätöksenteossa, mikä linja otetaan. Tästä syystä presidentillä on selkeä intressi pyrkiä informoimaan eduskuntaa ja erityisesti ulkoasiainvaliokuntaa mahdollisimman tehokkaasti. Kuitenkin täytyy sanoa, että tietysti ulkoasiainvaliokunnan informoinnissa valtioneuvostolla on se keskeinen rooli, ja kuten edustaja Koskinen täällä totesi, ulkoministerin periaatteessa pitää olla tietoinen siitä, mitä presidentti tekee, ja sitä kautta ensi sijassa informaation pitäisi tulla. Mutta kuitenkin, kun on tarkoituksenmukaista, että informaation kulkua parannetaan, mielestäni aivan hyvin voidaan ajatella sitä, että kun presidentti käy kahdenkeskisiä keskusteluja, näistä keskusteluista kirjoitetut raportit tarpeen mukaan jaetaan myöskin ulkoasiainvaliokunnan jäsenille, jolloin valiokunta tällä tavalla tietää paremmin, miten presidentin ulko-politiikan johtaminen tapahtuu.

Sen lisäksi tietysti on tarkoituksenmukaista jatkaa ja ehkä tiivistetymminkin ulkoasiainvaliokunnan ja presidentin yhteisiä tapaamisia, ja ei voida sulkea pois sitä, etteikö myöskin presidentti voisi järjestää ulkoasiainvaliokunnalle yhteisiä iltakouluja, joissa tarkemmin perehdytään sitten ulkopolitiikkaan ja keskustellaan siitä, millä tavalla ulkopolitiikkaa pitäisi Suomen osalta johtaa ja mitä seikkoja siinä yhteydessä pitäisi pyrkiä ottamaan huomioon.

Ilkka  Kanerva  /kok:

Arvoisa puhemies! Suoraan kysymykseen: en. Mutta kun puhemies sen sallii, niin mielelläni totean, että nykyisen kansainvälisen vuorovaikutuksen kentässä on ikään kuin liian vaativaa aikataulusyistä olettaa, että ulkoministeri ja presidentti kulkevat kalendaarisesti samaa jalkaa, samalla aikataululla samoissa kohteissa. Tämä ulkopolitiikan päätöksenteon työnjako kansainvälistä edustautumista koskien on pakko toteuttaa sovitulla tavalla presidentin ja ulkoministerin välillä. Näin ollen ulkoministeri ei voi olla se instituutio, joka yksinomaan on presidentin käymien valtiovierailujen yhteydessä se eduskuntaa informoiva taho.

Olen kuunnellut ansiokasta keskustelua tässä, mutta siihen on löydyttävä muun kaltaisia tapoja kuin se, että pelkästään ulkoministeri kertoo sen, minkälaisia keskusteluja presidentti on käynyt, koska ulkoministeri voi olla täysin toisella puolella maapalloa hetkellä, jolloin tasavallan presidentti käy omia keskustelujaan. Näin ollen se jää välilliseksi, ja sen takia tässä on tuumaustauon paikka, minkälainen praksis tässä asiassa Suomessa on syytä ottaa, niin että asia tulee eduskunnan kannalta myöskin tyydyttävällä tavalla hoidettua.

Pertti Salolainen /kok:

Herra puhemies! On todella tuumaustauon paikka nyt tässä kysymyksessä, ja on päivänselvää, että tässä on kahdenlaisia yhteydenpitomuotoja. Toisaalta ovat ne, jotka ovat suoraan eduskunnan, sen valiokuntien, ja presidentin välisiä. Siinäkin asiassa on varmasti kehittämistä, koska ne voisivat olla ajankohtaisempia kuin tähän asti on ollut, toisin sanoen että ne liittyisivät johonkin merkittävään tapahtumaan, jossa presidentti on ollut mukana. Se olisi eräs mahdollisuus virkistää sitä yhteyttä. Toinen on tietysti se, minkälaiset käytännöt muodostetaan. Tässä täytyy nyt pohtia tosiaan tässä talossa myöskin, mitä me edellytämme siltä, mitä me saamme valtioneuvostolta. Sehän ei tarkoita tietenkään sitä, että ulkoministerin on välttämättä oltava joka kohdassa mukana, missä presidentti liikkuu, mutta sitä se edellyttää, että kun niistä asioista tehdään keskustelumuistioita ja muita tärkeitä asiakirjoja, sellaiset joka tapauksessa valtioneuvostosta toimitetaan eduskunnalle.

Tämä on pohtimisen paikka nyt myöskin tässä talossa. Tämä ei voi mennä ihan näin kepeästi, että me työnnämme sen vaan valtioneuvostolle.

Johannes Koskinen /sd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kanervan puheenvuoron johdosta: en minäkään tarkoittanut, että ulkoministerin pitäisi olla jatkuvasti presidentin kyljessä kiinni, vaan kysymyshän on siitä, että perustuslain mukaan valtioneuvoston jäsenen pitää tämän parlamentaarisen luottamuksen takia olla käytettävissä, että hänen kauttaan saadaan kaikki se tieto, joka eduskunnan työssä tarvitaan, tässä tapauksessa ulkoasiainvaliokunnan työssä.

Täällä edustaja Salolainen viittasikin siihen, että käytännön tapaushan olisi se, että näitä muistioita, kirjattuja tapaamisten yhteenvetoja, olisi paremmin eduskunnan ja ulkoasiainvaliokunnan käytössä, ja edelleen että näitä työstettyjä, vähän mietitymmin koottuja politiikkakatsauksia vaikkapa jonkun teeman ympärillä taikka jonkun maan kohdalla kirjallisesti käydään valtioneuvoston ja eduskunnan välillä läpi ja että on niin presidentin kuin ministereiden ja ulkoasiainvaliokunnan välillä mahdollisuuksia tapaamisiin, joissa voidaan sitten syvällisemmin keskustella ajankohtaisista kysymyksistä.

Kokonaisuutena tämä parlamentarismi ei ehkä ulkoasiain sektorilla ole yhtä hyvin edennyt kuin vaikkapa Eurooppa-politiikassa ihan sen takia, että siellä on niin monta tarkistuspistettä jonkun asian käsittelyssä, joissa asia joudutaan juurta jaksaen eduskunnalle selvittämään. Ulkopolitiikassa siellä loppupäässä usein, kun on vaikkapa valtiosopimuksesta kysymys, on sitten hyvinkin tarkat eduskuntaan tulevat paperit, mutta siellä alkupäässä tämä asioiden käsittely ja selvittely voi jäädä vajavaiseksi, ja tämmöinen säännönmukaisempi raportointi on varmasti se tie, jota pitää noudattaa.

Ilkka Kanerva /kok:

Arvoisa puhemies! Kiitos puheenvuoron saannista, kun sitä kerran pyysin. — Mielelläni kommentoin kollegan äskeistä puheenvuoroa ja hänen yhtä aiempaakin todetakseni, että näistä jossakin viitattiin siihen, että Eurooppa-politiikkaa koskien pitäisi kukaties kehittää sellainen instituutio, jossa pääministeri ja presidentti yhdessä keskustelevat Eurooppa-politiikan päälinjoista.

Presidentille ovat hyvin tärkeitä luonnollisesti ulkoministerin, pääministerin ja osin tietysti myöskin puolustusministerin näkökannat näissä asioissa, mutta en oikein löydä tässä syytä — kuunneltuani kovasti tätä keskustelua ja nimimerkillä kokemusta omaavana — että pitäisi nimenomaan yksilöidä, että eurooppapoliittiset linjaukset tehtäisiin pääministerin ja presidentin välillä. Minä en näe mitään syytä siihen, että pyrittäisiin välttämään presidentin ja hallituksen ulkoasiainvaliokunnan keskinäistä linjanvetoa näissä asioissa. Uskoakseni se noudattaisi myöskin lain kirjainta ja erityisesti sen henkeä. Sen sijasta, että vain pääministeri ja presidentti kävisivät nämä keskustelut läpi, pitäisin paljon ansiokkaampana sitä, että se ankkuroitaisiin hallituksen ulkoasiainvaliokunnan ja presidentin keskinäisiin keskusteluihin.

Johannes Koskinen /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä nyt puhuttiin kahdesta ihan eri asiasta. Minä puhuin siitä aukosta, joka on ollut valtioneuvoston ja presidentin välisessä yhteistoiminnassa silloin, kun on kysymys EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioista. Siellähän aikoinaan jo vuoden 2000 perustuslain perusteluihin kirjoitettiin, että niissä asioissa hallituksella on se aktiivinen yhteistoimintavelvoite presidenttiin päin, vaikka nämä kysymykset kuuluvat hallituksen toimialaan. Ja jotta vältytään siltä, että meillä kansallisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan isot linjat ja sitten taas EU:n puolella yhdessä muiden maiden kanssa tehtävät linjat eivät menisi solmuun tai ei tulisi ristiriitoja, tämän pitäisi olla yhtä aktiivista molemmin päin, että kun presidentin tulee olla aktiivisessa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa kansallista ulkopolitiikkaa johtaessaan, niin vastaavasti taas pääministerivetoisen hallituksen pitää olla yhteistoiminnassa presidentin kanssa, kun näitä EU:n yhteisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjoja vedetään. Tämähän on havaittu nyt sitten vuosikymmenen kokemuksen perusteella, että tälle ei ole sitä säännönmukaista foorumia järjestynyt.

Sehän on mahdollista, että se olisi tämä presidentin ja Utvan yhteiskokous ja että siellä olisivat asialistalla myös nämä poikkeuksellisen tärkeät EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymykset samaan tapaan tai sitten, niin kuin viittasin, voi olla eurooppaministerin, presidentin, pääministerin, ulkoministeriön neliössä tällaisia palavereita. Mutta mikä tahansa se tapa on, niin kuitenkin pitäisi hoitaa tämä yhteensovittaminen. Onneksi ei mitään tämmöisiä kärjistyksiä ole tullut, että olisi menty eri linjoille näillä kahdella eri foorumilla, mutta jotta jatkossakaan näin ei missään vaikeassakaan tilanteessa kävisi, niin kyllä täytyisi tämäkin yhteistoiminnan osa hyvin hoitaa.