2) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtioneuvostosta
annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Johannes Koskinen /sd:
Herra puhemies! Asiaa on jo ensimmäisessä käsittelyssä puitu, mutta
kun perustuslakivaliokunnan matkan takia en ollut silloin esittelemässä,
niin muutama sana tuosta perustuslakivaliokunnan mietinnöstä ja siinä otetuista
kannoista.
Tämä esitys valtioneuvostolain muuttamisesta
pohjautuu pääosiltaan perustuslain muutoksiin,
jotka tulevat nyt maaliskuun alussa voimaan, ja siihen kytkeytyviä teknisluontoisia
tarkistuksia lakiin on sisällä useita. Perustuslakivaliokunnan
mietintö on suppea malliltaan, siinä ei ole lähdetty
toistamaan niitä perusteita, minkä takia näitä muutoksia
tehdään, vaan on tyydytty näiden yksimielisten
kohtien osalta hyväksymään valtioneuvoston
esitys.
Perustuslaissahan muutettiin tuota pääministerin
ja tasavallan presidentin työnjakoa Euroopan unionin toiminnassa
edustautumisen osalta. Sitten yksinkertaistettiin hallituksen esitysten
antamista eduskunnalle siten, että valtioneuvosto voi suoraan
antaa hallituksen esitykset. Nimitysvaltaan tehtiin muutoksia, joissa
siirrettiin presidentiltä valtioneuvostolle ministeriöiden
kansliapäälliköiden nimittämiset.
Kaikkia näitä koskevat muutokset on tehty siinä määrin
kuin niitä tuossa lain tasolla tarvitaan, täsmentäviä määräyksiä.
Sitten meillähän tuli uutuutena perustuslakiin tuo
58 §, jossa tasavallan presidentin harkintavaltaa
päätöksenteossa rajoitetaan tiettyjä asioita toista
kertaa presidentille esiteltäessä. Siinähän sanotaan,
että jos presidentti ei päätä asiasta
valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen mukaisesti, asia palautuu valtioneuvoston
valmisteltavaksi. Valtioneuvosto voi tällöin antaa
eduskunnalle muusta kuin lain vahvistamista, virkaan nimittämistä tai
tehtävään määräämistä koskevasta
asiasta selonteon. Tämän jälkeen asiasta
päätetään eduskunnan selonteon
johdosta hyväksymän kannanoton mukaisesti, jos
valtioneuvosto tätä ehdottaa.
Tätä selontekoa valtioneuvoston ja presidentin
välisen mahdollisen erimielisyyden ratkaisutapana on runsaasti
puitu julkisuudessa. Tämä laki ei pidä sisällään
sitä koskevia säännöksiä. Hallitus
on katsonut, että säädös ei
edellytä muutoksia valtioneuvostosta annettuun lakiin.
Selontekomenettely tunnetusti on vakiintunut valtioneuvoston ja
eduskunnan välinen menettely, ja tässä vaan
tulisi uusi käyttötarkoitus tuolle selontekomenettelylle.
Siihen, miten käytännössä sitten
tämmöisessä tilanteessa meneteltäisiin,
todennäköinen malli olisi se, että ministeri
veisi asian esimerkiksi hallituksen neuvottelussa tai iltakoulussa
käsiteltäväksi ja voi sen jälkeen
tuoda valtioneuvoston yleisistuntoon uuden ratkaisuehdotuksen esiteltäväksi
tasavallan presidentille. Luonnollisesti tämän
kaltaisissa ristiriitatilanteissa on suositeltavaa jatkaa myös
niitä hallituksen, lähinnä pääministerin
ja presidentin, välisiä neuvotteluja erimielisyyden
purkamiseksi. Mutta muodollisesti tietysti uudella esityksellä tämä asia
tulisi sitten valtioneuvoston käsittelyyn, ja näitä uusia
kirjauksia valtioneuvostolakiin ei sitä varten tarvita.
Presidentille ehdotetaan pääministerin kanssa rinnakkainen
mahdollisuus kutsua ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta
koolle, siis siinä kokoonpanossa, että siinä ovat
ministerit ynnä tasavallan presidentti. Tämäkin
on tärkeää, kun yhteistoiminnassa ulkopolitiikkaa
johdetaan niin, että nämä molemmat tahot
voivat sitten ajankohtaisessa asiassa yhteispalaverin saada aikaiseksi. Perustuslain
mietinnössä ja myöskin esityksen perusteluissa
käsiteltiin kysymystä siitä, mitenkä EU-asioissa,
EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta, tämä presidentin
ja valtioneuvoston kantojen yhteensovittaminen tapahtuu. Siitäkään
ei ole uusia säännösehdotuksia, mutta
siinähän on selvästi ollut valtiokäytännössä aukko,
että näitä tavallaan kansallisen ulko-
ja turvallisuuspolitiikan, EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
yhteensovittamisen kysymyksiä ei ole käsitelty
samalla korkealla tasolla presidentin ja hallituksen välillä niin
kuin tätä kansallista ulkopolitiikkaa juuri tuossa
Utvassa. Nyt sitten on syytä järjestää se
tapa, onko se sitten kahdenväliset ministeri—presidentti-tapaamiset
vai Utvan tapainen järjestely, jossa asialistalle vain
tuotaisiin myös nämä EU:n yhteiset ulko-
ja turvallisuuspolitiikan merkittävät linjanvetokysymykset.
Täällä perustuslakivaliokunta esitti
kuitenkin, että tuosta hallituksen esityksestä poistettaisiin yksi
kohta, joka oli nähdäksemme puutteellisesti valmisteltu,
ja se koski ministerin tehtävien hoitamisen keskeyttämistä.
Säännösehdotus on uusi, siinä ei
ole mitään laajempaa valmistelua takana, se on
lähinnä virkatyönä tehty. Ehdotuksen
mukaan valtioneuvosto voi hyväksyä muun ministerin
kuin pääministerin tehtävien hoitamisen
keskeyttämisen määräajaksi ministerin
esittämästä perustellusta syystä.
Ministerin nimittämisestä säädetään
perustuslain 61 §:ssä 1 momentissa, jonka
mukaan muut ministerit kuin pääministerin presidentti
nimittää pääministeriksi valitun
tekemän ehdotuksen mukaisesti. Ministerin erosta taas säädetään
tyhjentävästi perustuslain 64 §:ssä,
jonka mukaan tasavallan presidentti myöntää ministerille
eron pyynnöstä, pääministerin
aloitteesta tai sen johdosta, ettei tämä nauti
enää eduskunnan luottamusta. Lisäksi
presidentiksi tai eduskunnan puhemieheksi valittu ministeri katsotaan
eronneeksi suoraan perustuslain nojalla valintapäivästä alkaen.
Perustuslaki ei sen sijaan tunne ministerin tehtävien keskeyttämisinstituutiota.
Perustuslakivaliokunta katsoi, että sinänsä on syytä harkita
tällaista ehdotetunlaista keskeyttämisinstituutiota.
Sille on hyväksyttäviä perusteita, jotka
liittyvät erityisesti ministerin pitempikestoiseen sairauteen
tai perhevapaista johtuvaan pidempään poissaoloon.
Tällaisissa tilanteissa olisi perusteltua järjestää mahdollisuus,
ettei ministeri joutuisi näiden syiden vuoksi eroamaan
tehtävästään, jos tuo tehtävien
hoito on sijaisuusjärjestelyillä järkevästi
hoidettavissa.
Valiokunnan mielestä ehdotettu säännös
ja sen perustelut jättävät kuitenkin
keskeyttämismahdollisuudelle sellaista väljyyttä ja
avoimuutta, jotka sopivat huonosti yhteen valtioneuvoston jäsenen
keskeisen valtiosääntöisen aseman ja tärkeyden
kanssa. Sääntelystä pitäisi
nyt, kun toivottavasti se valmistellaan uudelleen tämän
palautuksen jälkeen, ensinnäkin selvästi
ilmetä laissa erikseen rajatut perusteet ministerintoimen
keskeyttämiselle. Valiokunta korostaa, että kyseeseen
tulevat vain painavat perusteet, jotka on eriteltävä laissa
nimenomaisesti. Ei ole järkevää luoda
tällaista harmaata vyöhykettä, että ministerit
olisivat siinä rajamailla, että tulisi eteen tilanne,
että tehtävä voitaisiin keskeyttää ja
varsinkin epämääräiseksi ajaksi.
Lisäksi olisi tarpeen säätää tarkemmin
keskeyttämismahdollisuuden käyttöedellytyksistä, kuten
keskeytyksen ajallisesta kestosta, keskeytyksen mahdollisesta jatkamisesta
ja ministerin oikeudesta palata hoitamaan tehtävää mahdollisesti
jo ennen keskeytyksen päättymistä. Jos
se syy, minkä takia on tällainen keskeytys tehty, poistuu,
niin pitäisi olla sitäkin varten oma toimintamallinsa.
Kaikkinensa siinä on siis paljon enemmän niitä näkökohtia
kuin hallituksen esityksen perusteluissa on tuotu ilmi, ja asiantuntijakuulemisissa
korostettiin juuri tätä, että siinä mennään
aika lailla uusille urille, kohdataan sellaisia ongelmia, joita
ei tuossa valmistelussa ole ehkä nähty, ja sen
takia tämmöinen laveampi ja perinpohjaisempi valmistelutyö on
tarpeen.
Perustuslakivaliokunta katsoi, että asian sääntely
vaatii jatkoselvityksiä myös vaihtoehtoisista järjestelyistä,
jolla tähän samaan tavoitteeseen päästäisiin,
ja ehdottaa sen vuoksi säännöksen poistamista
lakiehdotuksesta, ja näinhän nyt on ensimmäisessä käsittelyssä jo
päätetty. Tämä on siis samalla
evästyksenä tuohon tulevaan valmisteluun, että jos
tässä katsotaan, että nykyisiä normeja
joustavasti soveltaen ei pärjätä näissä tilanteissa,
joissa ministerin toiminta täytyisi vähäksi aikaa
keskeyttää, niin silloin pitää huolella
valmistella uusi ehdotus. Muilta osin tämä hallituksen
esitys on siis ehdotettu hyväksyttäväksi
tässä yksimielisessä valiokunnan mietinnössä.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Kiitoksia, ja seuraavaksi edustaja Sasi käyttää merkkipäiväpuheenvuoron,
olkaa hyvä.
Kimmo Sasi /kok:
Kunnioitettu puhemies! Meillä tosiaan, kuten perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja
totesi, ei ole perustuslaissa säännöstä,
joka antaisi ministerille oikeuden keskeyttää tehtävänsä hoitamisen.
Nyt pyritään tavallisella lailla säätelemään
tämmöistä tilannetta, ja on tiettyjä tilanteita,
joissa voidaan näin ajatella, kuten pitkäaikainen
sairaus. Tietysti ehkä jos on hyvin pitkäaikainen,
vaikea sairaus, voidaan kysyä, onko tämmöinen
keskeyttäminen — kun ei tiedetä, mihinkä asti
se keskeytetään — tarkoituksenmukainen.
Perhevapaa on jonkin verran selvempi tilanne, jossa voitaisiin ajatella,
että tehtävä voidaan keskeyttää.
Tosin täytyy kuitenkin sanoa, että edustaja Lehtomäen
osalta, kun hän oli ministerinä, järjestely,
jossa hän luopui ministerin tehtävästä ja
palasi äitiysloman jälkeen, toimi erittäin
hyvin ilman minkäänlaisia ongelmia.
No, hallituksen esityksestä voi sanoa, että ehdotus
oli hyvin epämääräinen ja se
oli hyvin väljä, ja voidaan ajatella, että kun
ei ollut säännelty ollenkaan sitä, voiko
kesken palata takaisin, kuinka pitkä tuo aika voi olla,
niin ei tällaista säännöstä ollut
kovinkaan helppo hyväksyä, ja perustuslakivaliokunta
päätyi aivan oikeaan ratkaisuun, jossa lähdetään
siitä, että tuo pykälä poistetaan
tästä hallituksen esityksestä.
Täytyy sanoa, että aika erikoista olisi se,
jos meillä olisi ministeri, joka kokisi asemansa uhatuksi
ja siitä syystä pyytäisi, että hän
saisi vapautuksen tehtävästään,
jolloin eduskunta ei voisi antaa epäluottamuslausetta hänelle.
Silloin oltaisiin aika omituisessa tilanteessa.
Tässä nyt lähdetään
siitä, että ministeriössä pitäisi
valmistella asia uudestaan, mutta sanoisin, että kannattaa
aika tarkkaan miettiä, tarvitaanko meillä tämmöistä keskeyttämisinstituutiota
ylipäätänsä ollenkaan. Minun
mielestäni tästä ajatuksesta voisi luopua
kokonaisuudessaan ja ministeri voi olla sairaslomalla ja sairastapaukset voidaan
sillä tavalla hoitaa, ja kuten todettu, kuten ministeri
Lehtomäen tapauksessa, äitiysloma voidaan hyvin
hoitaa sillä tavalla, että määrätään ministeri
siksi aikaa, kun henkilö on äitiyslomalla, ja
sen jälkeen, jos ministerillä on riittävästi luottamusta,
hän taatusti voi palata virkaansa, ja pääministeri
esittelee asian sen mukaisesti.
Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En edustaja Kimmo Sasin syntymäpäivän
johdosta ole samaa mieltä hänen kanssaan, vaan
ihan hänen puheensa sisällöstä johtuen.
Siinä oli hyvin tärkeitä näkökohtia
pitkäaikaisen kokemuksenkin perusteella. On muistettava,
että ministeriö on päällikkövirasto
ja ministerin pitää selkeästi pystyä vastaamaan
ministeriön toiminnasta. Minusta pääsääntö pitää olla tästä lähtevä ja,
kuten edustaja Sasi mainitsi, pitkässä estetilanteessa
on kyllä mieluummin tehtävä uudelleenvalinta
kuin ruvettava järjestelemään pitkiä katkoksia.
Tässä vähän unohdetaan se, että ministeri
on erityistyyppisessä tehtävässä poliittisen
vastuun ja koko ministeriön johtamisen kannalta. Se on
todella päällikkövirasto, jossa ministeri
lopulta vastaa kaikista ministeriön ratkaisuista, ja tämän
pitäisi selkeästi aina olla erotettavissa.
Pertti Salolainen /kok:
Herra puhemies! Uusi perustuslain muutos astuu voimaan ensi
kuun alussa, ja tällä hetkellä on eräänlainen
interregnumin kausi, jolla on hyvä tarkastella erästä seikkaa,
joka nousi viime kaudella vahvasti esille.
Lainaan ulkoasiainvaliokunnan lausunnosta: "Ulkoasiainvaliokunta
korostaa, että käsiteltävänä oleva
perustuslain muutosesitys on merkittävä eduskunnan
tiedonsaannin suhteen. Se kohdistuu erityisesti ulkoasiainvaliokunnan
toimivaltaan liittyviin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiin.
Eduskunnan rooli mahdollisena ristiriidan ratkaisijana edellyttää laaja-alaista
tiedottamista myös asioiden valmistelu- ja keskusteluvaiheesta.
Ulkoasiainvaliokunta katsoo, saadun selvityksen ja oman kokemuksensa
perusteella, että pelkästään
ministerien harkinnan varassa oleva suullinen tiedottaminen ei ole
riittävä menettely eduskunnalle tiedottamisessa.
Muodollisesti ei ole estettä kirjallisen tiedottamisen tehostamiseksi
valtioneuvoston toimesta PL 97 §:n nojalla niin,
että se kattaa myös presidentin ulkopoliittisen
toiminnan, ml. merkittävät matkat ja tapaamiset.
Valiokunta pitää tällaista menettelyä perusteltuna."
Tämän tekstin pohjalta sitten ulkoasiainvaliokunta
yksimielisesti lausui pontenaan seuraavaa: "Eduskunta edellyttää,
että valtioneuvosto antaa perustuslain 97 §:n
nojalla ulkoasiainvaliokunnalle vastaisuudessa oma-aloitteisesti
ja säännönmukaisesti selvityksen Suomen
ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Selvitysten tulee kattaa myös
tasavallan presidentin keskeiset ulkopoliittiset toimet."
Perustuslakivaliokunta totesi sitten omassa mietinnössään
seuraavasti tämän pohjalta. Tässä on
pitempikin kohta, mutta ajan säästämiseksi otan
vain oleellisen kohdan, eli täällä todetaan, että ulkoasiainvaliokunnan
mietintö perustelee tiedonsaannin parantamista presidentinkin
ulkopoliittisesta toiminnasta, ja sitten edelleen: "Valtioneuvoston
on kuitenkin syytä jatkossa tehostaa oma-aloitteisten selvitysten
antamista ottaen erityisesti huomioon eduskunnan korostunut rooli
ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Lisäksi valiokunta toteaa,
että selvityksenantovelvollisuus myös presidentin
ulkopoliittisesta toiminnasta on eduskunnan luottamuksen varassa
toimivalla valtioneuvostolla".
Eli toisin sanoen, summa summarum, tästä yhteenvetona
voidaan todeta, että perustuslain muutos ja sitten eduskunnan
tarve saada enemmän tietoa ulkopolitiikan toisen keskeisen
toimijan, tasavallan presidentin, toiminnasta ovat sellainen asia,
jota nimenomaan tässä vaiheessa pitäisi
pohtia. Jos käytäntö muodostuu entisenlaiseksi,
tätä on äärettömän
vaikea lähteä myöhemmin muuttamaan, ja
tämän vuoksi mielestäni eduskunnan ja
sen puhemiesneuvoston tulee nyt ryhtyä pohtimaan, mitkä ovat
todella eduskunnan tarpeet tässä uuden perustuslain
muutoksen tilanteessa, ja sillä tavalla myöskin
tämä eduskunnan kanta ja näkemys tiedonsaantitarpeesta tulisivat
selkeästi eritellyiksi ja käsitellyiksi.
Johannes Koskinen /sd:
Arvoisa puhemies! Edustaja Salolainen siteerasi oikein
näitä perustuslakivaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan mietintöjä ja
lausuntoja liittyen perustuslakiuudistukseen. Kaiken aikaahan vuoden
2000 perustuslain aikana on ollut selvää, että juuri
ulkoasiainministerin kautta eduskunta saa kaiken tarvitsemansa tiedon
myös presidentin toimista. Eduskunnalla ja sen valiokunnilla
on oikeus tätä vaatia.
Kysymys on nyt ennen kaikkea siitä, että ollaan
aloitteellisia niiden työtapojen kehittämisessä,
miten tämä tiedonvaihto mahdollisimman kattavasti
sujuu. Tämä vanha perinne jo yli 20 vuoden takaa,
että on tämmöisiä ajoittaisia
kahvikeskusteluja presidentin ja ulkoasiainvaliokunnan kanssa, on
varmaan tämmöinen sosiaalinen malli, joka on hyödyksi,
mutta ei suinkaan kata tiedon saamisen tarvetta. Presidentin viikoittaisista
tai kuukausittaisista ulkopoliittisista toimista valiokunta voi
pyytää selvitystä ministerin kautta,
valtioneuvoston kautta. Voidaan kehittää varmaan
myös sen kaltaisia tapoja, että presidentti ja
ulkoasiainvaliokunta voivat myös teemakohtaisesti käydä vähän
syvällisemmin joitain tärkeitä Suomen
ulkopolitiikan kysymyksiä läpi. Minusta tässä on
hyvä olla aloitteellinen molemmin puolin.
Presidentithän tunnetusti omalla toimikaudellaan muokkaavat
aika lailla niitä käytännön
menettelyjä. Esimerkiksi jos ajatellaan presidenttien ja
tiedotusvälineiden välisiä suhteita,
mitenkä isoista ja pienemmistä asioista käydään
vuoropuhelua median ja suomalaisen yleisön välillä, siinä on
ollut jokaisella presidentillä ihan oma tapansa järjestää se.
Vastaavasti tämä eduskunnan ja presidentin vuorovaikutus
on järjestettävissä monilla sekä valtiokäytäntöön
että valtiosääntöön
sopivilla tavoilla. Siinä tarvitaan vaan sitä ideointia
ja hyvää yhteistyökykyä.
Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Olen samoilla linjoilla edustaja Koskisen kanssa tässä,
mutta korostaisin sitä, että molemmat näytimme
olevan sitä mieltä, että tässä on
syytä nyt pohtia, millä tavalla tämä käytäntö nyt
tässä uudessa tilanteessa järjestetään,
ja tässä interregnumin vaiheessa, jossa nyt tavallaan
olemme, tämä on aivan oikea paikka, koska korostin
juuri sitä, että jos tämä pääsee
urautumaan vanhoille urille, mitään muutosta emme saa
aikaan.
Lähtökohtaisesti pitäisi lähteä siitä,
että molemmat osapuolet nyt pohtivat ja hyvässä vuorovaikutuksessa
luodaan ne uudet menettelytavat, joilla tietoa saadaan. Korostan
kuitenkin sitä, että eduskunnalla sen paremmin
kuin ulkoasiainvaliokunnallakaan ei voi olla aina tietoa siitä,
mistä sen pitäisi tietää, ja
näin ollen tämä edellyttää oma-aloitteisuutta
ja säännöllisyyttä myöskin valtioneuvoston
toimesta, koska lähden siitä, että ulkoministerin
ja ulkoministeriön ja ministerien on oltava joka hetki
tietoisia myöskin siitä, mitä tasavallan
presidentin ulkopolitiikkaan kuuluu.
Kalle Jokinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Perustuslakivaliokunta käsitellessään
tätä hallituksen esitystä tarttui tuohon
5 a §:ään, jossa esitettiin
ministeritehtävien keskeytyksestä. Tuota pykälää käsitellessämme
totesimme, että siinä oli niin paljon epäselvyyksiä ja
niin paljon selvittämättömiä asioita,
että sitä ei ole syytä viedä tässä muodossa
eteenpäin. Täällä on keskustelussa,
jo tuossa ensimmäisessä käsittelyssä ja
tässäkin, viitattu Lehtomäen sijaisuuden
hoitamiseen ja aikaisempiin menettelytapoihin. Sehän meni
sovitusti, sovitun kaavan mukaan, mutta entäs sitten, jos
tuo ministerin sijaisena ollut ministeri Tiilikainen ei olisikaan
luopunut tuosta tehtävästään
ja täyttänyt sitä sopimusta vaan ilmoittanut,
että hän nyt hoitaa näitä ministerin tehtäviä,
kun hänet on tähän valittu? Siinä olisi ollut
pääministeri Vanhasella yksi ongelma enemmän,
ja silloin tämä meidän ministeri-instituutio,
tärkeä tehtävä, olisi joutunut
hiukan kyseenalaiseen asemaan. Näitä epäselviä kohtia
tulee nyt sitten käydä läpi ja selvittää tuossa
jatkovalmistelussa.
Yksi asia, jonka haluan vielä ottaa esille ja jonka
valiokuntakin tuossa mietinnössään totesi: Näin
tärkeään ja perustavaa laatua olevaan
kysymykseen valiokunnalle jäi aivan liian vähän
aikaa, koska tuo 1.3., perustuslain voimaanastumispäivä,
oli lähellä. Onkin syytä jättää valiokunnalle
tarpeeksi aikaa näiden isojen asioiden käsittelyyn.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tuossa edustaja Salolainen aikaisemmin
ei häveliäisyyssyistä ilmeisesti kertonut,
että hän on kokenut olleensa aikaisemmissa tehtävissään
myös huomattavasti paljon paremmin informoitu kuin eräissä nykyisissä tehtävissään
siitä, mitä presidentti on tehnyt tai mitä on
tapahtunut.
Työtapojen osalta on varmasti kehittämistä. Olisi
hyvä tietää esimerkiksi presidentin eräistä, aika
useista, ehkä kaikista, tapaamisista riittävästi
etukäteen myös ulkoasiainvaliokunnan, ja sitten
tietenkin myös jälkikäteen siitä,
missä hengessä ja millä tavalla noita
asioita on siellä käsitelty. Välillä tuntuu,
että media tai jopa kansalaisjärjestöt
tietävät joistakin asioista ennemmin tai enemmän
kuin esimerkiksi ulkoasiainvaliokunta tietää.
On sitten tietenkin joitakin asioita niin kuin esimerkiksi tämä YK:n
kestävän kehityksen paneelin rinnakkaispuheenjohtajuus,
joka nykyisellä tasavallan presidentillä on ollut,
ja siitä on saatu tietoa eri virkamiesten kautta ulkoministeriöstä mielestäni
kohtuullisen hyvin ja myös suoraan itse presidentiltä.
Mutta sitten tuossa Johannes Koskinen viittasi esimerkiksi siihen,
että ulkoministerin kautta valiokunnan pitäisi
saada tieto näistäkin presidentin tapaamisista.
Kyllähän me usein ulkoministeriltä saamme
tietoa silloin, kun hän on ollut mukana presidentin vierailulla,
mutta aika usein me kuitenkin saamme tietoa niistä ulkoministerin
omista tapaamisista, emme niinkään siitä, minkä tyyppisiä ne
tapaamiset ovat olleet presidentillä oman kollegansa kanssa.
Varmaan jossain määrin myös tämä riippuu
sitten hieman henkilösuhteista ja puolueistakin, keitä näissä eri tehtävissä on
olemassa.
Eli yhdyn tosiaan siihen, että työtapojen
osalta kehittämistä on, ja toivon, että tosiaan
nyt tässä siirtymävaiheessa, joka kuitenkin
tässä tavallaan tulee uuden presidentin ottaessa
tehtävänsä vastaan, voitaisiin puuttua
näihin toimintatapoihin.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Tosiaan perustuslakiuudistuksessa korostettiin
kovasti tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välistä yhteistoimintaa
ja sitä, että nimenomaan hallituksen ja presidentin
yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta tai yhteiskokoukset
ovat keskeinen elementti tässä suhteessa tuon yhteistoiminnan
toteuttamisessa. Nythän tosiaan esitetään
sitä, että tuon Utvan voisivat kutsua koolle sekä tasavallan
presidentti että pääministeri. Käytäntöhän
on ollut tähän mennessä se, että pääministeri
kutsuu. Mielestäni se on lähtökohtaisesti
hyvä käytäntö, että pääministeri
edelleen kutsuu Utvan koolle, mutta jos presidentti näin haluaa,
niin hänelläkin on siihen mahdollisuus keskusteltuaan
pääministerin kanssa.
Mitä sitten tulee eduskunnan informointiin, niin olen
kyllä sitä mieltä, että nyt
presidentillä on selkeä intressi, koska jos presidentti
ja valtioneuvosto ovat konfliktissa, niin silloin viime kädessä eduskunta
ratkaisee päätöksenteossa, mikä linja
otetaan. Tästä syystä presidentillä on
selkeä intressi pyrkiä informoimaan eduskuntaa
ja erityisesti ulkoasiainvaliokuntaa mahdollisimman tehokkaasti.
Kuitenkin täytyy sanoa, että tietysti ulkoasiainvaliokunnan
informoinnissa valtioneuvostolla on se keskeinen rooli, ja kuten
edustaja Koskinen täällä totesi, ulkoministerin
periaatteessa pitää olla tietoinen siitä,
mitä presidentti tekee, ja sitä kautta ensi sijassa
informaation pitäisi tulla. Mutta kuitenkin, kun on tarkoituksenmukaista,
että informaation kulkua parannetaan, mielestäni
aivan hyvin voidaan ajatella sitä, että kun presidentti
käy kahdenkeskisiä keskusteluja, näistä keskusteluista
kirjoitetut raportit tarpeen mukaan jaetaan myöskin ulkoasiainvaliokunnan
jäsenille, jolloin valiokunta tällä tavalla
tietää paremmin, miten presidentin ulko-politiikan
johtaminen tapahtuu.
Sen lisäksi tietysti on tarkoituksenmukaista jatkaa
ja ehkä tiivistetymminkin ulkoasiainvaliokunnan ja presidentin
yhteisiä tapaamisia, ja ei voida sulkea pois sitä,
etteikö myöskin presidentti voisi järjestää ulkoasiainvaliokunnalle
yhteisiä iltakouluja, joissa tarkemmin perehdytään
sitten ulkopolitiikkaan ja keskustellaan siitä, millä tavalla
ulkopolitiikkaa pitäisi Suomen osalta johtaa ja mitä seikkoja
siinä yhteydessä pitäisi pyrkiä ottamaan
huomioon.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Oliko edustaja Kanerva pyytänyt puheenvuoron? — Edustaja Kanerva,
olkaa hyvä.
Ilkka Kanerva /kok:
Arvoisa puhemies! Suoraan kysymykseen: en. Mutta kun puhemies sen
sallii, niin mielelläni totean, että nykyisen kansainvälisen
vuorovaikutuksen kentässä on ikään
kuin liian vaativaa aikataulusyistä olettaa, että ulkoministeri
ja presidentti kulkevat kalendaarisesti samaa jalkaa, samalla aikataululla
samoissa kohteissa. Tämä ulkopolitiikan päätöksenteon
työnjako kansainvälistä edustautumista koskien
on pakko toteuttaa sovitulla tavalla presidentin ja ulkoministerin
välillä. Näin ollen ulkoministeri ei
voi olla se instituutio, joka yksinomaan on presidentin käymien
valtiovierailujen yhteydessä se eduskuntaa informoiva taho.
Olen kuunnellut ansiokasta keskustelua tässä, mutta
siihen on löydyttävä muun kaltaisia tapoja kuin
se, että pelkästään ulkoministeri
kertoo sen, minkälaisia keskusteluja presidentti on käynyt, koska
ulkoministeri voi olla täysin toisella puolella maapalloa
hetkellä, jolloin tasavallan presidentti käy omia
keskustelujaan. Näin ollen se jää välilliseksi,
ja sen takia tässä on tuumaustauon paikka, minkälainen
praksis tässä asiassa Suomessa on syytä ottaa,
niin että asia tulee eduskunnan kannalta myöskin
tyydyttävällä tavalla hoidettua.
Pertti Salolainen /kok:
Herra puhemies! On todella tuumaustauon paikka nyt tässä kysymyksessä,
ja on päivänselvää, että tässä on
kahdenlaisia yhteydenpitomuotoja. Toisaalta ovat ne, jotka ovat
suoraan eduskunnan, sen valiokuntien, ja presidentin välisiä.
Siinäkin asiassa on varmasti kehittämistä,
koska ne voisivat olla ajankohtaisempia kuin tähän
asti on ollut, toisin sanoen että ne liittyisivät
johonkin merkittävään tapahtumaan, jossa
presidentti on ollut mukana. Se olisi eräs mahdollisuus
virkistää sitä yhteyttä. Toinen on
tietysti se, minkälaiset käytännöt
muodostetaan. Tässä täytyy nyt pohtia
tosiaan tässä talossa myöskin, mitä me
edellytämme siltä, mitä me saamme valtioneuvostolta.
Sehän ei tarkoita tietenkään sitä,
että ulkoministerin on välttämättä oltava
joka kohdassa mukana, missä presidentti liikkuu, mutta
sitä se edellyttää, että kun
niistä asioista tehdään keskustelumuistioita
ja muita tärkeitä asiakirjoja, sellaiset joka
tapauksessa valtioneuvostosta toimitetaan eduskunnalle.
Tämä on pohtimisen paikka nyt myöskin
tässä talossa. Tämä ei voi mennä ihan
näin kepeästi, että me työnnämme
sen vaan valtioneuvostolle.
Johannes Koskinen /sd:
Arvoisa puhemies! Edustaja Kanervan puheenvuoron johdosta:
en minäkään tarkoittanut, että ulkoministerin
pitäisi olla jatkuvasti presidentin kyljessä kiinni,
vaan kysymyshän on siitä, että perustuslain
mukaan valtioneuvoston jäsenen pitää tämän
parlamentaarisen luottamuksen takia olla käytettävissä, että hänen
kauttaan saadaan kaikki se tieto, joka eduskunnan työssä tarvitaan,
tässä tapauksessa ulkoasiainvaliokunnan työssä.
Täällä edustaja Salolainen viittasikin
siihen, että käytännön tapaushan
olisi se, että näitä muistioita, kirjattuja
tapaamisten yhteenvetoja, olisi paremmin eduskunnan ja ulkoasiainvaliokunnan käytössä,
ja edelleen että näitä työstettyjä,
vähän mietitymmin koottuja politiikkakatsauksia
vaikkapa jonkun teeman ympärillä taikka jonkun maan
kohdalla kirjallisesti käydään valtioneuvoston
ja eduskunnan välillä läpi ja että on
niin presidentin kuin ministereiden ja ulkoasiainvaliokunnan välillä mahdollisuuksia
tapaamisiin, joissa voidaan sitten syvällisemmin keskustella ajankohtaisista
kysymyksistä.
Kokonaisuutena tämä parlamentarismi ei ehkä ulkoasiain
sektorilla ole yhtä hyvin edennyt kuin vaikkapa Eurooppa-politiikassa
ihan sen takia, että siellä on niin monta tarkistuspistettä jonkun asian
käsittelyssä, joissa asia joudutaan juurta jaksaen
eduskunnalle selvittämään. Ulkopolitiikassa
siellä loppupäässä usein, kun
on vaikkapa valtiosopimuksesta kysymys, on sitten hyvinkin tarkat
eduskuntaan tulevat paperit, mutta siellä alkupäässä tämä asioiden
käsittely ja selvittely voi jäädä vajavaiseksi,
ja tämmöinen säännönmukaisempi
raportointi on varmasti se tie, jota pitää noudattaa.
Ilkka Kanerva /kok:
Arvoisa puhemies! Kiitos puheenvuoron saannista, kun sitä kerran
pyysin. — Mielelläni kommentoin kollegan äskeistä puheenvuoroa
ja hänen yhtä aiempaakin todetakseni, että näistä jossakin
viitattiin siihen, että Eurooppa-politiikkaa koskien pitäisi
kukaties kehittää sellainen instituutio, jossa
pääministeri ja presidentti yhdessä keskustelevat
Eurooppa-politiikan päälinjoista.
Presidentille ovat hyvin tärkeitä luonnollisesti ulkoministerin,
pääministerin ja osin tietysti myöskin
puolustusministerin näkökannat näissä asioissa,
mutta en oikein löydä tässä syytä — kuunneltuani
kovasti tätä keskustelua ja nimimerkillä kokemusta
omaavana — että pitäisi nimenomaan yksilöidä,
että eurooppapoliittiset linjaukset tehtäisiin
pääministerin ja presidentin välillä.
Minä en näe mitään syytä siihen,
että pyrittäisiin välttämään
presidentin ja hallituksen ulkoasiainvaliokunnan keskinäistä linjanvetoa
näissä asioissa. Uskoakseni se noudattaisi myöskin
lain kirjainta ja erityisesti sen henkeä. Sen sijasta,
että vain pääministeri ja presidentti
kävisivät nämä keskustelut läpi,
pitäisin paljon ansiokkaampana sitä, että se
ankkuroitaisiin hallituksen ulkoasiainvaliokunnan ja presidentin
keskinäisiin keskusteluihin.
Johannes Koskinen /sd:
Arvoisa puhemies! Tässä nyt puhuttiin kahdesta
ihan eri asiasta. Minä puhuin siitä aukosta, joka
on ollut valtioneuvoston ja presidentin välisessä yhteistoiminnassa
silloin, kun on kysymys EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
asioista. Siellähän aikoinaan jo vuoden 2000 perustuslain
perusteluihin kirjoitettiin, että niissä asioissa
hallituksella on se aktiivinen yhteistoimintavelvoite presidenttiin
päin, vaikka nämä kysymykset kuuluvat hallituksen
toimialaan. Ja jotta vältytään siltä, että meillä kansallisen
ulko- ja turvallisuuspolitiikan isot linjat ja sitten taas EU:n
puolella yhdessä muiden maiden kanssa tehtävät
linjat eivät menisi solmuun tai ei tulisi ristiriitoja,
tämän pitäisi olla yhtä aktiivista
molemmin päin, että kun presidentin tulee olla
aktiivisessa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa kansallista
ulkopolitiikkaa johtaessaan, niin vastaavasti taas pääministerivetoisen
hallituksen pitää olla yhteistoiminnassa presidentin
kanssa, kun näitä EU:n yhteisiä ulko-
ja turvallisuuspolitiikan linjoja vedetään. Tämähän
on havaittu nyt sitten vuosikymmenen kokemuksen perusteella, että tälle
ei ole sitä säännönmukaista
foorumia järjestynyt.
Sehän on mahdollista, että se olisi tämä presidentin
ja Utvan yhteiskokous ja että siellä olisivat
asialistalla myös nämä poikkeuksellisen
tärkeät EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
kysymykset samaan tapaan tai sitten, niin kuin viittasin, voi olla
eurooppaministerin, presidentin, pääministerin,
ulkoministeriön neliössä tällaisia
palavereita. Mutta mikä tahansa se tapa on, niin kuitenkin
pitäisi hoitaa tämä yhteensovittaminen.
Onneksi ei mitään tämmöisiä kärjistyksiä ole
tullut, että olisi menty eri linjoille näillä kahdella
eri foorumilla, mutta jotta jatkossakaan näin ei missään
vaikeassakaan tilanteessa kävisi, niin kyllä täytyisi
tämäkin yhteistoiminnan osa hyvin hoitaa.
Keskustelu päättyi.