Täysistunnon pöytäkirja 100/2003 vp

PTK 100/2003 vp

100. KESKIVIIKKONA 26. MARRASKUUTA 2003 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

3) Valtioneuvoston selonteko julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen täytäntöönpanosta

 

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on siis valtioneuvoston selonteko julkisuuslainsäädännön täytäntöönpanosta. Eduskunta edellytti seikkaperäistä selontekoa uudistukseen liittyviä lakeja säätäessään.

Julkisuuslainsäädäntö kuuluu osallistumista korostavan demokratian ja oikeusvaltion keskeisiin työkaluihin. Selvimmin laki konkretisoituu siellä, missä ihmiset, yritykset ja muut yhteisöt kohtaavat julkisen vallan. Hallinnon avoimuus vaikuttaa kuitenkin myös muun yhteiskunnan avoimuuden asteeseen ja siten muun muassa siihen, kuinka paljon lahjontaa ja muita epäreiluja ja epäasiallisia toimintatapoja yhteiskunnassa esiintyy. Suomi on jo monen vuoden ajan ollut kansainvälisen Transparency International -järjestön listan kärjessä maailman vähiten korruptoituneena maana. Eri puolilla maailmaa on herännyt kiinnostusta tähän. Itse olen joskus kysyjille luonnehtinut, että kaksi tärkeätä syytä siihen, minkä takia Suomessa on lahjonnanvastaisessa työssä niin hyvin menestytty, ovat juuri laaja julkisuusperiaate ja toisena paikallishallinnon laaja kansanvaltaisuus, elikkä avoimempi kunnallishallinto tuottaa mahdollisuuksia seurata päätöksenteon asianmukaisuutta.

Julkisuuslainsäädäntö ja sen toimivuus ovat kansanvallan ydintä. Tietoa vailla yhteiskunnassa olisi mahdoton selvitä. Demokratia ei toimi, ellei sen pohjana ole tietoa politiikan ja hallinnon toimintatavoista ja vireillä olevista asioista. Medialla on keskeinen tehtävä yhteiskunnallisen keskustelun käymisessä ja tiedonvälityksessä. Tiedonsaanti viranomaisten toiminnasta on tärkeä edellytys myös sananvapauden toteutumiselle.

Perustuslain suojaama julkisuusperiaate, jokaisen oikeus saada tietoja viranomaisen julkisesta asiakirjasta voi — paradoksaalista kylläkin — toimia vain, jos on olemassa asianmukainen salassapitosäännöstö, jota kunnioitetaan ja jonka puitteissa toimitaan. Yhteiskunnassa, jossa kaikki olisi täysin julkista, tiedon kerääminen, käsittely ja hyödyntäminen todennäköisesti minimoitaisiin. Tietoyhteiskuntaa ei voikaan olla ilman, että suojataan, tarkoin rajatusti, tietoja, joiden julkisuus haavoittaisi yhteiskunnan toimivuutta ja sen jäsenten perusoikeuksien toteutumista.

Julkisuuslain moniulotteisuutta kuvaa parhaiten se, kuinka voimakkaita, osin toisilleen vastakkaisia intressejä siihen liittyy. On monta näkökulmaa tarkastella julkisuutta ja sitä rajoittavia tekijöitä, ja on helppo yhdestä näkökulmasta tarkasteltuna yksiviivaisesti sanoa, kuinka asioiden tulisi olla. Lainsäätäjän tehtävänä on kuitenkin katsoa kokonaisuutta. On ymmärrettävä, että julkisuuslainsäädäntö on etujen yhteensovittamista. Julkishallinnon kyky toimia ja sen tarvitsema luottamus syntyy julkisuuden ja salassapidon tasapainoisesta yhteensovittamisesta.

Julkisuuslakiin liittyvät monet intressit ja ulottuvuudet tulivat esille myös vuonna 99, jolloin tässä salissa sekä lehdistössä käsiteltiin laajaa julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistusta. Uudistus oli kaikkien mielestä välttämätön, mutta sitten seurasi erilaisia mutta-alkuisia sivulauseita. Toimittajat ja muut median edustajat sanoivat, että salassapitosäännökset mahdollistavat minkä tahansa asiakirjan pitämisen julkisuuden ulottumattomissa, kutsuttiinpa lakiehdotusta salassapitolaiksikin. Meissä päättäjissäkin oli niitä, jotka epäilivät, etteivät viranomaiset osaa soveltaa lakia, että se on täysin keskeneräinen ja että siihen joudutaan välittömästi tekemään suuria muutoksia.

Nyt lain oltua voimassa vajaat neljä vuotta tilannetta voidaan tarkastella seestyneemmin mielin ja seurantatutkimuksilla tuotetun, sinänsä vankan tiedon pohjalta.

Kuten totesin, selonteko on nyt eduskunnan käsittelyssä eduskunnan kokonaisuudistuksen yhteydessä antaman lausuman mukaisesti. Selonteko perustuu useaan eri selvitykseen, joissa samoin kuin itse selonteossa erityisen huomion kohteena ovat olleet ne osat uudistuksesta, joissa lainsäädäntö selvästi muuttui tai jotka olivat esillä eduskuntakäsittelyn aikaisessa keskustelussa.

Lainsäädäntöuudistusten seuranta on tärkeä keino edistää hyvän lainvalmistelutavan juurtumista. Seuranta on myös erinomainen tapa varmistaa se, että uudistus toimii suunnitellulla tavalla erityisesti silloin, kun päätöksenteossa koetaan epävarmuutta. Vielä ei voida puhua varsinaisesta vaikutustutkimuksesta. Sen aika on vasta sen jälkeen, kun erilaiset oppimis- ja totuttamisprosessit on viranomaisissa ja myös tiedontarvitsijoiden puolella käyty läpi. Tähän kuluu jopa 7—10 vuotta.

Mitä nämä uudistuksen seurantatutkimukset sitten kertovat? Lyhyesti tilannetta voisi kuvata yllättävänkin hyväksi. Odottamattomia ja suuria soveltamisongelmia tai asiaruuhkia valitusviranomaisissa ei ole ilmennyt. Ongelmia kokeneet ovat kyselyjen mukaan olleet selvänä vähemmistönä.

Tarkastelen seuraavassa yksityiskohtaisemmin havaintoja, joita on voitu tehdä julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen keskeisistä muutoksista. Näitä olivat soveltamisalan laajentaminen, valmistelun julkisuuden lisääminen, salassapitosääntelyn yhtenäistäminen sekä viestinnän ja avoimuuden kehittäminen.

Ensinnä soveltamisalan laajentamisesta.

Julkisuuslain soveltamisala on aikaisempaa vuoden 1951 asiakirjajulkisuuslakia huomattavasti laajempi. Laki sisältää säännökset oikeudesta saada tieto julkisista asiakirjoista, virkamiesten ja viranomaisissa toimivien vaitiolovelvollisuudesta, asiakirjojen salassapidosta sekä viranomaisten velvollisuuksista edistää tiedonsaantia ja hyvää tiedonhallintatapaa. Julkisuuslain soveltamisala kattaa kaikki julkista valtaa käyttävät orgaanit.

Julkisuuslain soveltamisalan laajuus ja siinä omaksuttu tapa tarkastella viranomaisten tietoaineistoja kokonaisuutena ja informaation koko elinkaaren ajan on kansainvälisestikin merkittävä ja edistyksellinen ratkaisu. Näin voimme sanoa, vaikka hyvä tiedonhallintatapa on vasta kehittymässä. Tietoturvallisuuden ja tietohallinnon kehittäminen voivat jatkossakin merkittävimmiltä osiltaan rakentua suoraan julkisuuslain varaan.

Julkisuuslain soveltamisalan laajentaminen kaikkeen julkisen vallan käyttöön on ollut tarkoituksenmukainen ratkaisu. Tästä yhtenä osoituksena on, että uudistus on parantunut työeläkettä hakevien oikeutta saada omaa asiaansa koskevia tietoja. Kun meillä yksityiset työeläkelaitokset hoitavat julkisen vallan valtuuttamina tätä tehtäväänsä, niin niihin ulottuvat julkisuuslain periaatteet.

Valmistelun avoimuutta lisättiin uudistuksessa eri keinoin. Viranomaisten asiakirjojen julkiseksi tulon ajankohdat on julkisuuslaissa määritelty aikaisempaa tarkemmin; samalla aikaistettiin ajankohtaa, jolloin asiakirja tulee julkiseksi. Viranomaisille säädettiin myös velvollisuus antaa tietoja keskeneräisistä asioista.

Seurannassa suoritetut selvitykset osoittavat, että uudistuksen merkitys ilmenee eri vahvuudella hallinnon eri tasoilla ja eri viranomaisissa. Uudet säännökset näyttävät vaikuttaneen laajimmin ja selvimmin ministeriöiden toimintaan. Etenkin lainvalmistelun ja talousarvion laadinnan julkisuus on käytännössä lisääntynyt. Tiedonsaanti on sähköisen viestinnän vuoksi myös selvästi nopeutunut.

Salassapitosääntely nousi julkisuuslakia säädettäessä keskeiseksi keskustelunaiheeksi. Uudistuksella keskitettiin aikaisemmin hajallaan olleet salassapitosäännökset pääosin julkisuuslakiin. Tämä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Valtionhallinnolle suunnatun kyselyn mukaan yli 70 prosenttia vastaajista piti sääntelymallia onnistuneena.

Lain säätämisvaiheessa käytettiin kriittisiä puheenvuoroja salassapitosäännösten runsaudesta ja myös epämääräisyydestä. Salassapitosäännösten mahdollisimman suuri tarkkuus on kuitenkin välttämätöntä julkisuusperiaatteen toteuttamiseksi. Tarkkuus taas johtaa säännönmukaisesti salassapitosäännösten verrattain suureen määrään. Soveltamiskäytännöstä ei ole tullut ilmi viitteitä siitä, että julkisuuslakiin olisi otettu tarpeettomia salassapitosäännöksiä. Väitteet siitä, että salassapitosäännökset mahdollistaisivat minkä tahansa asiakirjan salassapidon, eivät saa tukea hallinto- ja oikeuskäytännöstä.

Viranomaisten tietoaineistojen moninaisuus ja niissä tapahtuvat muutokset ovat johtaneet siihen, että nykyisin ei näytä olevan mahdollisuuksia asiakirjakohtaiseen sääntelyyn etenkään silloin, kun määritellään yleisten etujen suojaa. Sen sijaan on turvauduttava toiseen tapaan osoittamalla ne haitat, joita tietojen luovuttaminen ei saa suojattaville eduille aiheuttaa. Vahinkoarviointiin perustuvalle salassapitosääntelylle ei ole muuallakaan kyetty luomaan vaihtoehtoisia käyttökelpoisia ja yhtä kattavia sääntelytapoja.

Salassapitosäännökset ja muut tiedonsaannin rajoitukset eivät ole ainoita asioita, jotka vaikuttavat asiakirjan julkisuuden määräytymiseen. Viranomaisen harkintaa ohjataan laissa olevien tulkintasääntöjen avulla. Huolelliseen harkintaan ohjaavat myös päätöksentekomenettelyä ja päätöksen perusteluita koskevat säännökset. Näitä säännöksiä tarkennettiin lain eduskuntakäsittelyn aikana erityisesti perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta.

Salassapitosäännösten suppea tulkinta ja julkisuusperiaatteen täysimääräinen soveltaminen saavat selkeää tulkintaohjausta oikeuskäytännöstä. Korkeimman hallinto-oikeuden käytännössä korostuvat julkisuuslakia ja sen tavoitteita vahvistavasti tiedonsaantioikeuden ensisijaisuus, vaatimus salassapitosäännösten suppeaan tulkintaan, velvollisuus perustella päätökset asianmukaisesti samoin kuin velvollisuus antaa tieto asiakirjan julkisesta osasta silloin, kun osaan asiakirjasta sisältyy salassa pidettäviä tietoja. Oikeuskäytäntö on konkretisoinut säännöksiä ja luonut mahdollisuudet yhtenäisen soveltamiskäytännön kehittymiselle. Tähän selontekoon myös siteerattiin merkittäviä oikeustapauksia juuri tuon konkretian tuomiseksi ja lain sisällön avaamiseksi lukijalle.

Julkisuuslainsäädäntö ei ole yksinkertaista lainsäädäntöä, koska sen sääntelemät ilmiötkään eivät sitä ole. Lain soveltaminen ei tutkimusten mukaan ole kohdannut sellaisia ongelmia, joita lakia säädettäessä ehkä pelättiin. Kaksi kolmasosaa viranomaisista pitää lakia aikaisempaan lakiin verrattuna joko helpompana tai yhtä vaikeana soveltaa. Selvitykset antavat myös viitteitä siitä, että mitä useammin viranomaisella on kokemuksia säännösten soveltamisesta, sitä helpommaksi soveltaminen aika luonnollisestikin koetaan.

Julkisuuslain tavoitteena on avoimuuden lisääminen, ja se velvoittaa viranomaiset edistämään tiedonsaantia ja tiedottamaan toiminnastaan ja palveluistaan. Näkökulma on moderni. Viranomaiset eivät palvele vain niitä, jotka ymmärtävät kysyä tietoa, vaan tuottavat sitä tietoa perusannoksen kaikkien käyttöön. Avoimuuden lisääminen on kehittämistavoite, joka vaatii juurtuakseen paitsi virkamiesten asenteiden muuttumista myös aktiivista viestinnän kehittämistä. Niin tärkeää kuin onkin, että viranomaisen julkinen asiakirja on saatavissa sitä pyydettäessä, on kiistatta selvää, että vain viranomaisten aktiivinen tiedottaminen ja erilaisten tietoaineistojen tuottaminen voivat luoda kokonaiskuvaa julkisen hallinnon toiminnasta. Tällaisen taustoittavan viestinnän avulla voidaan suhteuttaa ja jäsentää kulloinkin ajankohtaista keskustelua hallinnon epäkohdista ja erilaisista uudistamistarpeista yhteiskunnassa. Tiedon aktiivinen tuottaminen ja viestintä muodostavat sen pohjan, jolta lisätietoa ja yksityiskohtaista tietoa voi entistä paremmin perustein kysyä.

Julkisuuslaki on yhdessä muiden kehityspiirteiden kanssa vaikuttanut erityisesti valtion keskushallinnon viestintään. Toimittajille tehtyyn kyselytutkimukseen vastanneista yli puolet kokee valtionhallinnon tiedotuksen kehittyneen kolmen viime vuoden aikana. Myös virkamiesten asenteiden arvioitiin muuttuneen tiedotusmyönteisemmiksi. Tässä on tietysti vaikea erottaa sitä, mikä on esimerkiksi uuden tekniikan, Internetin, paljon laveamman käytön osuus tässä viestinnän lisäämisessä ja mikä julkisuuslain ja siihen liittyneen aika laajan koulutuksen merkitys julkisen hallinnon viestinnän tehostumisessa.

Avoimuuden lisääminen viestintää kehittämällä kuuluu virastojen johdolle. Monipuolisen tiedon tuottaminen ja hyvä viestintä edellyttävät sitä, että viranomaiset kohdistavat voimavarojaan näihin tehtäviin.

Selonteossa on arvioitu myös kansainvälistä kehitystä suhteessa Suomen lainsäädäntöön. Tältä osin ei näyttäisi syntyvän merkittäviä tarkistamistarpeita. Yhtenä mittarina Suomen lainsäädännön tasosta voidaan pitää sitä, että julkisuuslaki täyttää ongelmitta Euroopan neuvoston vuonna 2002 antamassa viranomaisten tietojen julkisuutta koskevassa suosituksessa asetetut vaatimukset. Kansainväliseen yhteistyöhön liittyvää tietoturvallisuutta on kuitenkin kehitettävä muun muassa sen mahdollistamiseksi, että suomalaiset yritykset voivat osallistua kansainvälisiin teknologian kehittämishankkeisiin tällä saralla.

Yhteenvetona voin todeta, että julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistus ei ole aiheuttanut odottamattomia ja suuria soveltamisongelmia tai asiaruuhkia hallitusviranomaisiin. Vaikutukset eivät luonnollisestikaan ole vielä kaikilta osin nähtävissä. Erityisesti avoimuuden ja hyvän tiedonhallintatavan edistäminen ovat kehittämistehtäviä, jotka vaativat oman aikansa.

Lainsäädäntöuudistuksen vaikutuksia selvittävissä tutkimuksissa korostetaan usein sitä, että tietty uusi säädös ei toteudu viranomaisten toiminnassa mitenkään mekaanisesti ja itsestäänselvästi. Lain täytyy lyödä itsensä läpi organisaatioissa ja soveltajien asenteissa. Julkisuuslainsäädännön vaikutuksia kartoittaneisiin tutkimuksiin sisältyy joitakin merkkejä virkamiesten asenteiden muuttumisesta parempaan suuntaan, viitteitä jopa uudenlaisesta julkisuuskulttuurista. Myös toimittajille suunnatun kyselyn vastauksissa löytyy mainintoja virkamiesten asenteiden muutoksista. Näyttää kuitenkin selvältä, että jonkin asteista epävarmuutta ja jopa muutosvastarintaa on laajalti olemassa. Virkamiehet voivat epävarmassa tilanteessa pitää helpompana evätä tiedonsaanti kuin pitää asiakirjaa julkisena.

Merkittävänä ongelmana julkisuuslainsäädännön toimivuuden kannalta on pidettävä asiakirjakopioiden maksujen perusteissa ilmenneitä epäkohtia ja sen seurauksena perittyjä ylisuuria maksuja. Ongelmat johtuvat siitä, että maksuperusteita koskeva lainsäädäntö on jättänyt vääriä laskutusmahdollisuuksia. Maksut on osin määritelty liiketaloudellisin perustein, vaikka lähtökohtana julkisuuslakia säädettäessä oli omakustannushinta. Pahimmat esimerkit yllättäen löytyvät tässä Suomen Pankista, jossa ilmeisesti sitten johtokunnan palkkatason mukaan tehtiin tuntiveloitukset joidenkin asiakirjojen kaivamisesta ja kopioimisesta. Mutta sitä koskeva selvittely on menossa ja jo heti siellä on oikaistu pahimpia laskutusvirheitä.

Tarvittavia lainsäädäntötoimia asiakirjojen ylihinnoittelun estämiseksi niin kunnissa kuin valtion laitoksissa valmistellaan parhaillaan oikeusministeriössä. Lisäksi selvitetään lain delegointisäännösten tarkistamista perustuslain uudistamisen johdosta samoin kuin sitä, miten kunnissa voidaan delegoida asiakirjapyyntöjä koskevia ratkaisuja viranhaltijoille. Näitä asioita koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa vuoden 2004 aikana.

Lain täytäntöönpanossa on tullut edelleen ilmi kaksi merkittävää epäkohtaa, jotka koskevat asiakirjapyyntöjen kirjaamista sekä niiden johdosta tehtäviä päätöksiä. Tiedonsaantipyyntöjä ei kirjata silloinkaan, kun pyydettyjä asiakirjojen kopioita ei välittömästi toimiteta pyytäjälle, eikä kielteisiä ratkaisuja välttämättä anneta kirjallisesti. Tiedonsaannin epäämistä koskevia päätöksiä ei aina myöskään perustella riittävän hyvin, mikä voi vaikuttaa myös päätöksen lopputulokseen. Huomiota ei kiinnitetä riittävästi oikeuteen saada tieto asiakirjan julkisesta osasta, mikä sekin heikentää tiedonsaantioikeuden toteutumista käytännössä. Puutteet eivät johdu niinkään säännösten tulkinnanvaraisuudesta, vaan enemmänkin tiedon puutteesta tai haluttomuudesta noudattaa julkisuussäännöksiä.

Edellä mainituista syistä on edelleenkin ponnisteltava hallinnon ohjaamiseksi lain asianmukaiseen soveltamiseen. Oikeusministeriössä on informaatio-ohjauksen toteuttamiseksi valmisteilla kirjelmä muille ministeriöille ja hallinnonaloille julkisuuslainsäädännön täytäntöönpanossa ilmi tulleista seikoista. Tarkoituksena on, että ministeriöt lähettävät alaisilleen hallinnoille informaatiota lainsäädännön soveltamisessa huomioon otettavista tekijöistä. Tärkeätä on myös, että tuosta jo kertyneestä oikeuskäytännöstä tieto leviää ja sitä kautta esimerkiksi oikea, suppea tulkinta näistä salaamisperusteista.

Oikeusministeriön kirjelmä on tarkoitus lähettää sen jälkeen, kun eduskunta on käsitellyt tämän selonteon. Oikeusministeriö ja koulutusorganisaatiot ovat järjestämässä koulutusta, jossa hyödynnetään seurantatutkimuksissa saatua tietoa. Tietoa tarjotaan myös oikeusministeriön Internet-sivustojen avulla.

Omasta puolestani olen tyytyväinen siihen, että laki aikanaan säädettiin, vaikka vaalien alla oli paineita ja ääniä, että se olisi pitänyt lykätä hamaan tulevaisuuteen. Lukiessani uudistuksesta käytettyjä puheenvuoroja tässä salissa saatoin havaita ajatukseni jo silloin olleen se, että yhdestä näkökulmasta paras voi olla hyvän kokonaisuuden pahin vihollinen.

Herra puhemies! Selonteko perustuu Suomen oloissa harvinaisen laajoihin seurantatutkimuksiin. Toivon, että se antaa pohjaa arvioida julkisuuslainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanon kehittämistä ja toimii osin käytännön käsikirjanakin julkisuutta ja avoimuutta edistettäessä.

Ed. Antero Kekkonen merkitään läsnä olevaksi.

Markku  Rossi  /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vaikka tieto luo usein tuskaa, on oikea tieto ainoa perusta hyvälle päätöksenteolle ja kansalaisyhteiskunnalle.

Herra puhemies! Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistukseen kuuluvat lait tulivat voimaan 1. päivänä joulukuuta 1999. Kokonaisuudistus oli laaja säädöskokonaisuus. Tämän uudistuksen keskeisin säädös on laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Eduskunta edellytti lakeja hyväksyessään, että hallitus antaa selonteon uudistuksen täytäntöönpanosta tänä vuonna.

Uudistuksen tavoitteena oli lisätä viranomaisten toiminnan avoimuutta, tehostaa julkisuusperiaatteen toteutumista julkisten tehtävien hoidossa, parantaa mahdollisuuksia saada tietoja viranomaisten käsittelyssä olevista asioista sekä siten lisätä yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuuksia osallistua julkiseen keskusteluun ja vaikuttaa yhteisten asioiden hoitoon.

Nyt eduskunnalle annetun selonteon mukaan nämä tavoitteet ovat toteutuneet melko hyvin. Kuitenkin esimerkiksi kansalaisten asiakirjapyynnöt eivät ole juuri lisääntyneet. Tämä johtunee puolestaan paremmasta tiedottamisesta esimerkiksi verkkosivuilla. Uudistuksen tavoitteena oli myös virkamiesten asenteiden ja työtapojen muokkaus uuden lainsäädännön mukaiseksi. Selonteon mukaan on havaittavissa merkkejä siitä, että uudistuksella on ollut tällainen vaikutus.

Asioiden valmistelun julkisuuden lisääminen on ollut uudistuksen keskeisimpiä saavutuksia. Esimerkiksi talousarvion valmistelusta saadaan nyt tietoja julkisuuteen aikaisemmin kuin ennen. Internetistä on muodostunut keskeinen kanava asioiden valmistelun seuraamiseen. Eri hallinnonalojen välillä on eroavaisuuksia siinä, kuinka käynnissä olevista hankkeista tiedotetaan. Näitä käytäntöjä olisi hyvä yhtenäistää.

Seurannassa ja selonteossa päähuomio on kiinnitetty niihin julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen osiin, joissa lainsäädäntö selvästi muuttui. Tarkastelua on suunnattu myös sellaisiin kysymyksiin, jotka olivat eduskuntakäsittelyn aikana keskustelun kohteena.

Selonteossa on aivan oikein kiinnitetty huomiota julkisuuslainsäädännön lisäksi myös siihen, miten virkamiesten koulutustarpeet tulee huomioida.

Vireillä olevien uudistusten vuoksi seurannan ulkopuolelle onkin jätetty julkisuuslainsäädännön vaikutusten selvittäminen tuomioistuinten asiakirjojen julkisuudesta. Myös hyvää tiedonhallintatapaa sekä viestintää koskeva sääntely on jäänyt vähemmälle huomiolle. Viestintää koskevat säännökset tulivat voimaan vasta keväällä 2002.

Sekä valtionhallinnolle että kuntakentälle lähetettiin laaja kysely julkisuuslainsäädännön soveltamisesta saaduista kokemuksista. Kysely toteutettiin myös lakisääteisessä vakuutustoiminnassa, joka tuli uudistuksen myötä julkisuuslain soveltamisalan piiriin. Oikeuskäytäntöä on selvitetty sekä tilastollisesti että oikeuskäytännön ohjeiden kautta. Tiedon tarvitsijoiden näkemyksiä on kartoitettu tiedotusvälineiden edustajille suunnatulla kyselyllä.

Herra puhemies! Julkisuuslainsäädäntö on monimutkaista säädäntöä, kun tässä sääntelyssä tulevat esiin monesti keskenään ristiriidassa olevat yhteiskunnan intressit. Esimerkiksi yksityisyyden suojan ja julkisuuden suojan välinen suhde voi olla joissakin tapauksissa varsin ongelmallinen. Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksessa omaksuttuja perusratkaisuja ei suoritettujen selvitysten mukaan ole kuitenkaan syytä asettaa kyseenalaisiksi. Julkisuuslain soveltamisalan laajentaminen kaikkeen julkisen vallan käyttöön näyttää edelleenkin olevan tarkoituksenmukainen ratkaisu. Uudistus on esimerkiksi parantanut työeläkettä hakevien tiedonsaantioikeuksia itseään koskevissa asioissa. Tämä on selvä parannus aiempaan käytäntöön.

Valtionhallinnolle suunnatun kyselyn mukaan yli 70 prosenttia vastaajista piti sääntelymallia onnistuneena. Eduskunnassa lain säätämisvaiheessa esitettiin myös epäilyksiä lain soveltamisen ongelmista. Selvitysten mukaan viranomaisista kolmannes pitää sääntelyä vaikeana soveltaa, kaksi kolmasosaa pitää sääntelyä helpompana tai samanarvoisena verrattuna aikaisempaan sääntelyyn.

Julkisuuslaissa on salassapidon rajaamiseksi perustuslain edellyttämällä tavalla käytetty niin sanottuja vahinkoedellytyslausekkeita, joiden mukaan salassapito on tapauskohtaisesti arvioitava sen mukaan, minkälaisia seurauksia tiedon antamisesta suojattavalle edulle voi aiheutua. Samoin salassapitosäännösten keskittäminen julkisuuslakiin on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi.

Julkisuuslaki on viranomaisten tietoaineistoja koskeva yleislaki, joka täydentää erityisesti viranomaisten välistä salassa pidettävien tietojen vaihtoa koskevat erityissäännökset. On oikein, että oikeusministeriö selvittää yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa erityissääntelyyn mahdollisesti liittyvät ongelmat, minkä lisäksi ministeriö käynnistää yleisemmän viranomaisten välistä tietojenvaihtoa koskevan selvitystyön.

Arvoisa puhemies! Julkisuuslaki on käytännössä osoittautunut varsin toimivaksi eikä siinä näytä tällä hetkellä olevan merkittäviä uudistustarpeita. Aikaisemmin on jo ilmennyt ongelmia asiakirjakopioiden korkeista hinnoista, mihin myös ministeri esittelypuheenvuorossaan viittasi. Nämä hinnat on hyvin usein määritelty liiketaloudellisin perustein. Kuitenkin tarkoituksena lakia säädettäessä oli, että maksut perustuisivat omakustannushintaan. Lisäksi kopioiden hinnat vaihtelevat huomattavasti erityisesti kunnissa ja kuntayhtymissä. Tämän ongelman voi ratkaista paremmalla ohjeistuksella. Asiasta annetaan hallituksen esitys ensi vuonna. Tällöin on kuitenkin syytä pohtia vielä kertaalleen esityksen suhde kunnalliseen itsehallintoon.

On hyvä, että selvitetään mahdollisuudet delegoida asiakirjapyyntöjä koskevat ratkaisut kunnissa viranhaltijoille. Julkisuuslaki säädettiin ennen uutta perustuslakia, minkä vuoksi lain delegointisäännöksiä on myös näiltä osin tarkistettava.

Herra puhemies! Keskustan eduskuntaryhmän mielestä julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen jälkeen on tullut esiin joitakin epäkohtia, joihin on tarpeen puuttua. Tällaisia ovat muun muassa puutteet ja epätarkkuudet asiakirjapyyntöjen kirjaamisessa sekä asiakirjapyyntöjen johdosta tehtävien päätösten harkinnassa ja päätösten perusteluissa. Tiedonsaantia oikeuskäytännöstä on tehostettava. Tässä voitaisiin käyttää tehokkaammin välineenä esimerkiksi oikeusministeriön julkisuuslakisivustoa. Aivan oman lukunsa on luonut esimerkiksi Natura-asiakirjojen tiedostoliitteiden salaaminen. Se on omalta osaltaan herättänyt kansalaisten keskuudessa varsin suurta epäluottamusta ja pelkoa myös viranomaistoiminnan jopa lainmukaisuudesta.

Arvoisa puhemies! Tietoyhteiskunnan kaikkinainen edistäminen vie myös valmistelun ja päätöksenteon avoimuutta eteenpäin. Asiallinen ja oikea tieto on yksi kansalaisyhteiskunnan peruspilareista.

Lauri Kähkönen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Neljä vuotta on kulunut julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen pääasiallisesta voimaantulosta. Olemme julkista valtaa käyttävinä kansanedustajina tärkeiden kysymysten äärellä: tieto on valtaa; tiedon panttaamisella tai salaisen tiedon paljastamisella voi vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja kehitykseen. Valtioneuvoston perusteellinen selonteko laajoine selvityksineen antaa hyvän pohjan arvioida julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen toimeenpanon alkumetrejä ja tarpeellisia jatkotoimia.

Sosialidemokraatit korostavat perustuslaissa turvatun julkisuusperiaatteen tärkeyttä ja viranomaisten velvollisuutta vahvistaa kansalaisten oikeutta tiedonsaantiin ja vaikuttamiseen. Julkisuuslainsäädännöllä on merkittävä rooli demokratian ja perusoikeuksien toteuttajana sekä kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten turvaajana. Elämme avoimessa yhteiskunnassa, jossa kansalaisten ja tiedotusvälineiden tiedonsaantioikeudet viranomaisten toiminnasta ovat laajat. Nykyaikainen julkisuuslainsäädäntömme on ollut esikuvana kansainvälisissä yhteyksissä, ja olemme keskeisesti vaikuttaneet siihen, että Euroopan unionin toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys vahvistuvat tulevaisuudessa.

Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistus on peruslinjauksiltaan ja täytäntöönpanon ensi vaiheen osalta onnistunut hyvin. Jaamme selonteossa esitetyt huomiot muun muassa asiakirjakopioinnin maksuperusteiden tarkistamisesta, tiedonsaantipyyntöjen kirjaamisesta ja päätösten perustelemisesta. Lain soveltamisalaan sisällytettyjen työeläkelaitosten käytännöt ovat kehittyneet asianosaisten kannalta suotuisasti, vaikka kansalaispalautteesta päätellen tehtävää riittää edelleen. Viranomaiset ovat lakia sovellettaessa toisiinsa nähden itsenäisiä ja vastaavat asiakirjajulkisuutta ja tiedon antamista koskevista ratkaisuista. Lain tulkinta käytännön tilanteissa on vaativaa. Viranhaltijalla on mahdollisuus toimia väärin toisaalta julkistaessaan liikaa ja toisaalta julkistaessaan liian vähän.

Nämä lähtökohdat asettavat valtavat haasteet viranomaisten koulutukselle ja informaatio-ohjaukselle sekä hyvän tiedonhallintatavan järjestämiselle. Selonteosta ilmenee, että haasteisiin on pystytty vastaamaan yllättävän hyvin. Julkisuuslainsäädäntöä koskeva koulutus ja ohjeistus on ollut merkittävää, ja toimintatavat ovat muuttuneet oikeaan suuntaan. Asenteet ovat kehittyneet myönteisesti, samoin viestintä. Myönteisenä esimerkkinä valtioneuvoston viestinnän kehittymisestä on mainittava hallituksen strategia-asiakirja 2003, joka on laadittu ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Julkisuuslakiin sisältyy tulevaisuuteen suuntaava dynaamisen tavoitteenasettelun ja viranomaistoiminnan parantamisen ajatus. Onkin selvää, että julkisuusperiaatteen käytännön toteutuminen edellyttää jatkossakin riittäviä voimavaroja, paljon koulutusta ja toiminnan kehittämistä sekä asenteiden kypsymistä.

Arvoisa puhemies! Kansalaisten kiinnostus pyytää viranomaisilta asiakirjoja ei uuden lain voimassaolon alkuvaiheessa ole ollut juurikaan suurempaa kuin ennen. Tämä voi johtua muun muassa siitä, että monet ovat saaneet haluamansa tiedon viranomaisten Internet-sivujen tai tiedotusvälineiden kautta. Toisaalta voi olla myös niin, ettei tiedetä, miten ja mistä tietoa tulisi hakea. Sosialidemokraattien mielestä on tärkeää, että kansalaiset omaavat perusvalmiudet tiedonhakuun ja tietotekniikan käyttöön sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Lipposen ja Vanhasen hallitusten satsaukset koulutukseen — perusopetuksesta yliopistoihin, aikuiskoulutukseen ja vapaaseen sivistystyöhön — ovat tärkeitä. On kuitenkin jatkuvasti pidettävä huolta siitä, etteivät tietoyhteiskunnan nopea kehitys ja kasvavat osaamisvaatimukset johda epätasa-arvoon ja ihmisten syrjäytymiseen. Erityisesti lasten ja nuorten, ikäihmisten ja vammaisten oikeutta tiedonsaantiin ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on edistettävä. Hallitusohjelmaan sisältyvät poikkihallinnolliset tietoyhteiskunnan ja kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmat ovat perusteltuja tästäkin näkökulmasta katsottuina.

Kansalaisten tiedonsaannin kannalta hyvä tiedonhallintatapa ja viranomaisten velvollisuus tuottaa ja jakaa oman alansa tietoa ovat lakiuudistuksen keskeisiä osa-alueita. Ongelmallista on tiedon jakaantuminen pieniin palasiin ja kokonaisuuksien löytämisen vaikeus. Se, että asiakirja on olemassa ja sitä on oikeus lukea, ei riitä. Asiakirjasta, sen sisällöstä ja merkityksestä on oltava tieto julkisissa tiedostoissa, ja niistä tulee ilmetä taho, jonka apuun voi turvautua oman tiedontarpeen yksilöimiseksi ja tyydyttämiseksi. Yksittäisen viranomaisen työkaari on lyhyt verrattuna asiakirjan elinkaareen, joka voi olla satoja vuosia. Tämä korostaa tiedon järjestämisen, saatavuuden, käytettävyyden ja suojaamisen merkitystä.

Tiedon saaminen voi edellyttää käymistä useiden viranomaisten ja ministeriöiden kotisivuilla tai soittamista useisiin paikkoihin ja sen tietämistä, minkä viranomaisen tehtäviin kyseinen asia kuuluu. Valtion ja kuntien hallinnoissa olisikin hyvä miettiä, kuinka konkreettisesti parannetaan kansalaisen tiedonsaantia useata hallinnonalaa tai viranomaista koskevissa kysymyksissä. Myös vaikeaselkoinen kieli voi olla käytännössä este tiedon saamiselle ja ymmärtämiselle. Ensi vuoden alusta voimaan tuleva uudistettu hallintolaki ohjaa viranomaisia käyttämään asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Julkisten asiakirjojen kielen ymmärrettävyyden lisääminen onkin tärkeää.

Valmistelun julkisuuden lisäämisellä, kuten selonteossakin todetaan, on suuri merkitys poliittiselle päätöksenteolle ja kansalaisvaikuttamiselle. Valtion talousarvion valmistelu on muuttunut luonteeltaan aikaisempaa julkisemmaksi, ja budjettiriihen lämpö on tasaantunut sitä edeltävien ministeriöiden esitysten luodessa pohjan julkiselle keskustelulle ja vaikuttamiselle. Ministeriöt ovat julkisuuslainsäädännön toimeenpanijoina keskeisessä roolissa, ja osa ministeriöistä on hoitanut tehtävänsä kiitettävästi, mutta parantamisenkin varaa löytyy. Esimerkiksi valtioneuvoston hankerekisterissä ei ole päivitettyä tietoa kaikista vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista. Tämä heijastuu muun muassa niin, että eduskuntaan tulee lukuisia kysymyksiä eri ministeriöiden lainvalmistelun tilanteesta.

Toisaalta on hyvä huomata, että ministeriöiden voimavarat voivat olla eri tahojen tietopyyntöjen takia koetuksella, kun samat ihmiset vastaavat tietopyyntöihin ja valmistelevat päätyönään laajoja lainsäädäntöhankkeita. Tiedon jakaminen valmistelussa olevista asioista koetaan usein ongelmalliseksi. Tähän vaikuttavat vanhat, pidättyvämmät julkisuusperiaatteen linjaukset ja totutut työskentelytavat. Moni pitkäaikainen virkamies pitää perushyveenään asioiden kunnollista valmistelua, ja keskeneräisten asioiden esittely tuntuu vaikealta. Tämä on ymmärrettävää, mutta asenteita ja toimintatapoja on hyvä arvioida uudelleen.

Arvoisa puhemies! Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen täytäntöönpanoa edistäviä toimenpiteitä ja seurantaa tulee jatkaa. Oikeusministeriön vahva rooli seurannassa on perusteltu, vaikka työssä tarvitaan jatkossa laajaa yhteistyötä. Ministeriön suunnitelmat eri hallinnonalojen informaatio-ohjauksen ja koulutuksen tehostamiseksi ovat perusteltuja.

Lopuksi esitän pari näkökohtaa jatkoa ajatellen.

Seurannassa olisi hyvä paneutua aikaisempaa enemmän julkisuuslain toteutumiseen ja vaikutuksien arviointiin kansalaisten näkökulmasta. Kansanläheinen tiedottaminen julkisuusperiaatteesta on tarpeen. Yksi tapa selvittää julkisuuslainsäädännön toimivuutta olisi tehdä kysely kirjastoille ja tietopalveluille. Se, käyttävätkö kansalaiset julkisuuslain suomia mahdollisuuksia tiedonsaantiin, ilmenee paitsi pyyntöinä suoraan viranomaisille ennen kaikkea tietopyyntöjen lisääntymisenä tiedon ammattilaisille.

Kun julkisuuslainsäädäntö nojaa pitkälti informaatioteknologiaan, on syytä tarkastella tietoturvallisuuden ja kansalaisten tietotekniikan arkitodellisuutta. Viime aikojen virushyökkäysten aiheuttamat sähköisten tietoverkkojen lamaantumiset nostavat esiin informaatioteknologian luotettavuuden. Tiedon antamiselle säädetyt enimmäisajat pohjaavat sähköisen tiedonsiirron onnistumiseen, joka kuitenkin on osin utopiaa. Lisäksi on otettava huomioon se, että tietotekniikka ei ole nyt eikä tulevaisuudessakaan kaikkien kansalaisten käytettävissä.

Tiedonsaannin pysyvyyden tietopyynnön ajankohdasta riippumatta tulee olla myös turvattu. Tässä kysymyksessä (Puhemies koputtaa) arkistolaitoksella on keskeinen rooli. Tiedon tarvitsija ja virkamies vaihtuvat, mutta tieto ja sen käyttötarve pysyvät.

Ahti Vielma /kok (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta tuli voimaan joulukuun alusta 1999. Siirtymäsäännöksistä johtuen osa säännöksistä on tullut kuitenkin voimaan vasta keväällä 2002. Ennen julkisuuslain voimaantuloa käyttöön otetut tietojärjestelmät ja niitä koskevat tietoturvajärjestelyt ja ohjeet tulee saattaa julkisuuslain mukaisiksi viimeistään 1.12.2004. Näin ollen vasta vuoden päästä lakiuudistus olisi kokonaisuudessaan voimassa, minkä vuoksi kaikilta osin ei ole vielä saatavissa selvitystä uudistuksen soveltamisesta sekä mahdollisista ongelmista ja puutteista.

Hallituksen selonteko on pääsääntöisesti positiivista luettavaa, ja suurelta osin julkisuuslainsäädäntö on toiminut hyvin soveltamisen alkuaikoina. Koska laki on kuitenkin ollut vasta muutaman vuoden voimassa, voi tulevaisuudessa ilmetä uusia haasteita ja ongelmia. Lain soveltamista tulee sen vuoksi jatkossakin seurata.

Kaiken kaikkiaan selonteko on varsin laaja ja se on toteutettu useana erillisenä selvityksenä. Kyselyillä on kartoitettu valtion ja kuntien viranomaisten sekä vakuutusyhtiöiden kokemuksia laista. Lisäksi joukkoviestimien ja toimittajien kokemuksia on kerätty kahdella kyselyllä. Yksi tärkeä näkökulma selvityksestä kuitenkin puuttuu — kansalaisnäkökulma.

Koottu tutkimusaineisto ja sen pohjalta laadittu selonteko antavat vain epäsuoraa ja välillistä pohjaa arvioida kansalaisten näkökulmasta lain toteutumista. Selonteko olisi selkeästi kaivannut tietoja siitä, miten kansalaisten tiedonsaantioikeus on toteutunut ja kuinka yksilöt ja yhteisöt ovat käyttäneet niille annettua mahdollisuutta valvoa viranomaisten toimintaa. Nyt selonteko käsittelee pääasiassa vain sitä, miten viranomaiset ovat suoriutuneet ja kokeneet suoriutuneensa niille asetetuista velvoitteista ja tehtävistä.

Arvoisa puhemies! Julkisuuslainsäädäntö on hyvin moniulotteista sääntelyä. Julkisuuslainsäädännössä esiintyy jännitettä perusoikeuksien, kuten yksityiselämän suojan, sekä sananvapauden ja informaation vapautta koskevien muiden oikeuksien välillä. Erityisesti yksityiselämän suoja liitetään läheisesti julkisuuslakiin.

Viime aikoina on keskusteltu paljon julkisuudesta, yksityisyydestä ja sananvapaudesta. Poikkeuksellisesti keskusteluun julkisuudessa ovat osallistuneet myös korkeimman oikeuden oikeusneuvokset, jotka julkisissa kannanotoissaan ottivat kantaa sananvapauteen ja sen suhteeseen yksityisyyden suojaan eräissä oikeustapauksissa.

Julkisuuslainsäädäntöä on sivuttu myös tällä viikolla, kun Irak-jupakan valtionsyyttäjä siirrettiin pois asian käsittelystä ja asian esittelijäksi määrättiin toinen valtionsyyttäjä. Taustalla on oikeuskanslerille tehty kantelu, jossa alkuperäisen esittelijän väitettiin olevan esteellinen toimimaan asiassa, koska hän oli julkisuudessa ottanut kantaa siihen, olivatko presidentin entisen neuvonantajan luovuttamat paperit olleet salassa pidettäviä asiakirjoja vai eivät.

Myös viime keväänä kohistiin hallituksen niin sanotun salaisen lisäpöytäkirjan tiimoilta. Vaikka viranomaiset näyttävät selonteon mukaan noudattavan julkisuuslakia varsin hyvin, on huolestuttavaa, jos hallitus ei noudata lakia, vaan salaa jatkossakin tietoisesti asiakirjoja.

Julkisuuslainsäädännössä on kattava luettelo salassa pidettävistä tiedoista. Tämä aiheutti keskustelua jo lain eduskuntakäsittelyssä ja varsinkin median keskuudessa. Silloin epäiltiin, että lista olisi epätarkka ja vaikeasti tulkittavissa ja kattaisi kaiken mahdollisen viranomaistiedon. Selkeä parannus aikaisempaan oli kuitenkin se, että nyt yleisimmät salassapitosäännökset keskitettiin ja yhtenäistettiin samaan lakiin, kun säännökset aikaisemmin olivat hajallaan eri alojen lainsäädännöissä.

Vielä ei ole muotoutunut oikeuskäytäntöä, joka kattaisi julkisuuslainsäädännön kaikilta osiltaan. Kaikki salassapitosäännökset eivät ole toistaiseksi tulleet sovellettaviksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Myös kyselyn vastauksista kävi selville, että varsin suuri osa viranomaisista ei ole joutunut soveltamaan kuin osaa salassapitosäännöstöstä. Kolmannes vastaajista oli kuitenkin kokenut ongelmia salassapitoperusteiden soveltamisessa, joten korkeimman hallinto-oikeuden kannanotot vähentänevät tulevaisuudessa soveltamisongelmia.

Arvoisa puhemies! Yksi julkisuuslainsäädäntöuudistuksen keskeisistä tavoitteista oli asioiden valmistelun julkisuuden lisääminen. Tämä on erityisen tärkeää viranomaisten päätöksenteon ja julkisen vallankäytön avoimuuden kannalta. Suomalaista järjestelmää pidetään varsin avoimena sen suhteen, että kansalaisilla on mahdollisuus ottaa selvää ja saada tietoja esimerkiksi valmisteilla olevista uusista lakihankkeista. Avoimuus valmistelussa edesauttaa julkista keskustelua jo valmisteluvaiheessa ja hyödyttää sekä kansalaisia että päättäjiä. Mitä vaikeampi asia on, sitä avoimempi pitäisi olla. Tuo periaate tulisi muistaa myös täällä eduskunnassa.

Vaikka julkisuuslaki antaa kansalaisille hyvät välineet saada viranomaisten asiakirjoista tietoja, ei tätä mahdollisuutta juuri ole käytetty. Yli 60 prosenttia viranomaisista ei ollut kokenut, että asiakirjapyyntöjen määrässä olisi tapahtunut mitään muutosta. Tämä on sinällään mielenkiintoista, koska kuitenkin julkisuudessa nousee tasaisin väliajoin keskusteluun viranomaisten toiminnan julkisuus tai sen puute. Olisi erittäin tärkeä saada tietoa juuri kansalaisten suhtautumisesta julkisuuslakiin ja sen heille suomiin oikeuksiin.

Arvoisa puhemies! Vaikka mitään suuria puutteita lain soveltamisessa ei ole ollutkaan, on joitakin ongelmia kuitenkin jo havaittu. Erityisen huolestuttavaa on kansalaisten kannalta se, että yksittäistapauksissa on voinut käydä niin, että virkamies on kieltäytynyt suullisesti antamasta tietoa ja asian käsittely on pysähtynyt siihen. Myös asiakirjapyyntöjen dokumentoinnissa on havaittu puutteita.

Käytäntö asiakirjakopioista perittävien maksujen osalta on hyvin kirjavaa. Vaikka tarkoituksena oli, että maksun perusteena olisi lähtökohtaisesti omakustannushinta, on maksuja määritelty liiketaloudellisin perustein ja laskentatavat voivat vaihdella viranomaiskohtaisesti. Kansalaisen oikeus saada viranomaiselta julkisista asiakirjoista kopioita ei saa olla siten hinnoiteltua, että tämän lain kautta jopa estyy tiedonsaanti ylisuurten maksujen vuoksi.

Selonteossa on yleisenä johtopäätöksenä todettu, että julkisuuslaki on osoittautunut toimivaksi ja ettei siinä näytä tällä hetkellä olevan merkittäviä uudistustarpeita ja -paineita. Tähän voi yhtyä myös kokoomuksen eduskuntaryhmä, koska niihin puutteisiin, joita lain soveltamisessa on havaittu, on jo tartuttu ja muutosten valmistelu käynnistetty.

Veijo Puhjo /vas (ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Kriittisenä johtopäätöksenä valtioneuvoston selonteossa julkisuuslainsäädännön täytäntöönpanosta tuodaan esille menettelytavat tilanteissa, joissa tietoja pyydetään viranomaisilta ja viranomainen kieltäytyy tehdystä tietopyynnöstä. Ongelmana ovat erityisesti tapaukset, joissa virkamies kieltäytyy antamasta tietoa eikä asian puimista jatketa valitusasteissa. Näissä tilanteissa kieltäytymisestä ei jää mitään dokumenttia.

Selonteossa arvioidaan, että kieltäytyminen tiedon antamisesta ja sen rekisteröimättömyys voivat johtua siitä, että tietopyyntöjä ei useinkaan rekisteröidä järjestelmällisesti tai kieltäytymisestä ei tehdä kirjallista päätöstä taikka tiedon pyytäjät eivät osaa vaatia tällöin ratkaisua kirjallisena. Eduskunnan on syytä tarkoin paneutua tähän ongelmaan selonteon käsittelyn yhteydessä. Julkisuuslainsäädännön tavoitteiden toteutumisen arviointi on vastaisuudessa peräti vaikeaa, ellemme tiedä, kuinka laajasti arkipäivän rajoitukset avoimuuden suhteen realisoituvat.

Vuonna 1999 säädetty julkisuuslaki on pääosaltaan ollut voimassa lähes neljä vuotta ja hyvää tiedonhallintatapaa koskevien säännösten osalta runsaan kahden vuoden ajan. Lain täytäntöönpanoon liittyviä kokemuksia tutkinut Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on laatinut pääasiassa viranomaisiin kohdistuneen tutkimuksen. Laitoksen tutkimusten perusteella voi vetää sen johtopäätöksen, että avoimuuden lisääminen vaatii valtiolta ja kunnilta lisää taloudellisia panoksia. Samalla tutkimus herättää ajatuksen siitä, että julkisuuslainsäädännön vaikutusten tutkimista tulee laajentaa koskemaan myös kansalaisten näkökulmaa avoimuuden ja salaamisen rajanvetotilanteissa sekä siinä, miten viranomaiset ovat selviytyneet uusista tiedottamisvelvollisuuksistaan. Jatkossa on syytä niin ikään paneutua tarkemmin tiedotusvälineiden näkökulmaan julkisuuslainsäädännön toimivuudesta. Vasta tiedonvälityksen kautta asiakirja- ja yleisjulkisuuden piiriin kuuluvat asiat välittyvät suuren yleisön tietoisuuteen. Näihin välitysmekanismeihin on syytä paneutua tarkemmin.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus päätyy kuuteen johtopäätökseen uuden lain vaikutuksista:

Ensinnäkin, julkisuuslainsäädännön voimaantulo ja toteutus ei ole synnyttänyt valtionhallinnossa merkittäviä muutoksia.

Toiseksi, lainsäädännön muutos ei ole tuottanut viranomaisille mittavia tulkintaongelmia.

Kolmanneksi, uuden julkisuuslainsäädännön merkitys ilmenee eri vahvuudella hallinnon eri tasoilla ja viranomaisissa. Suurin muutos näkyy ministeriöiden toiminnassa, sitten keskushallintoviranomaisissa ja aluetasolla.

Neljänneksi, lain toteuttamista varten julkisissa organisaatioissa ei ole osoitettu juurikaan lisää taloudellisia voimavaroja. Etenkin asianmukainen huolenpito hyvästä tiedonhallintatavasta sekä uutuutena lain asettamien aktiivisten tiedottamisvelvoitteiden hoitaminen tulevat vastaisuudessa vaatimaan lisää voimavaroja.

Viidenneksi, tutkimus antaa vain epäsuoraa ja välillistä pohjaa arvioida kansalaisnäkökulmasta uuden julkisuuslainsäädännön merkitystä. Uusi laki ei ole merkittävästi lisännyt kansalaisten ja yleisön kiinnostusta pyytää viranomaisilta asiakirjoja tai muuta tietoa. Oikeuskiistat tiedonpyytämistilanteissa eivät ole lisääntyneet. Näillä perusteilla tutkijat päättelevät, että uusi lainsäädäntö ei ole lisännyt merkittävästi viranomaisten ja hallintotuomioistuinten työmäärää.

Kuudenneksi, tutkimuksen tulos tukee varovasti johtopäätöstä, että uusi laki olisi muuttamassa viranomaisten asenteita ja työtapoja sekä virastojen ilmapiiriä avoimuutta ja julkisuutta lisäävään suuntaan. Julkisuuslakiin sisältyvän julkisuusperiaatteen ja sitä vastaan puhuvien salaamisperusteiden välinen punninta lain soveltamisessa on muodostumassa osaksi virastojen ja yksittäisten virkamiesten arkipäivää.

Tutkimuksen johtopäätösten perusteella voi päätellä, että julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoite parantaa kansalaisten tiedonsaantimahdollisuuksia on etenemässä myönteiseen suuntaan.

Herra puhemies! Julkisuuslainsäädännön alkuvaiheen vaikutukset Suomessa asuvien ihmisten käyttäytymiseen näyttäisivät olevan vähäisiä. Julkisuuslainsäädännön vaikutukset viranomaistoiminnan avoimuuteen ovat monimutkaisia. Esimerkkinä viranomaistoiminnan avoimuuden lisääntymisestä selonteossa mainitaan eläkeyhtiön eläkevalitusten käsittelystä annetut tuomioistuinratkaisut. Tuomioistuinten ratkaisuissa yksityiset eläkeyhtiöt on velvoitettu antamaan valittajille tiedon siitä, ketkä asiantuntijalääkärit ovat käsitelleet heidän eläkeasiaansa ja tiedon heistä annettujen lausuntojen sisällöstä.

Kun eläkevalitusprosessin asianosaisjulkisuus on lisääntynyt ja kun lähitulevaisuudessa myös yleisöjulkisuuden määrä lisääntyy hallintolainkäytön julkisuussäännösten uudistuessa, eläkepäätökset on perusteltava entistä tarkemmin. Ennen pitkää oikeuskäytännössä aikaisempaa avoimemmin julkituodut perustelut saattavat johtaa eläkelakien tarkistuksiin. Oikeusprosesseissa "käyväksi valuutaksi" hyväksytyt perustelut hylkääville eläkepäätöksille nousevat ennen pitkää poliittisen keskustelun areenalle.

Julkisuuslaki toteuttaa osaltaan asiakirjajulkisuuden sisältävää perustuslain 12 §:n perusoikeussäännöstä, jonka mukaan viranomaisten hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole lailla erikseen rajoitettu. Säännöksen mukaan jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Tämä säännös ilmaisee asiakirjajulkisuuden ydinalueen.

Asiakirjajulkisuudella ylläpidetään ja edistetään sananvapauden perusoikeussäännöksen toteutumista. Ilman asiakirjajulkisuutta ja laajemminkin ilman viranomaistoiminnan julkisuutta tiedotusvälineiden toiminta ei olisi nykyisessä merkityksessään mahdollista. Viranomaisten toiminnan ja päätöksentekijöiden yhteiskunnallisten ratkaisujen kelvollinen julkinen arviointi vaatii toimiakseen laajaa julkisuusperiaatteen omaksumista.

Jo vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa omaksuttiin lähtökohdaksi, että julkisella vallalla on velvollisuus aktiivisesti edistää perusoikeuksien toteutumista. Perustuslain 22 §:n mukaan "julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen". Tuota pykälää ei ole tarkoitettu kuolleeksi kirjaimeksi, vaan todesta otettavaksi. Menettelylliseen suojaan liittyy perusoikeuksien luonteesta johtuva vaatimus siitä, että perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua eduskunnan säätämään lakiin.

Julkisuusperiaatteen rinnalla ja sen merkitystä kirkastaen julkisuuslaissa on sangen tarkat säännökset salassa pidettävistä asioista. On sanottu, että laissa ei voi olla suojattua julkisuusperiaatetta ilman salaamista koskevia määräyksiä. Ymmärrän asian niin, että julkisuuden ja salaamisen välinen rajaus on tehtävä lain tasolla, jotta julkisuusperiaatteesta voisi muodostua tehokas oikeudellinen keino perusoikeuksien keskeisten päämäärien toteuttamiseksi. Valtioneuvoston selonteon johtopäätöksissä korostetaan, että julkisuuslaki säädettiin ennen nykyisen perustuslain säätämistä. Tämän vuoksi laissa olevia asetuksenantovaltuuksia on asianmukaista muuttaa.

Selontekoa lukiessa vahvistui käsitys, että juuri laissa tulee säätää nykyistä täsmällisemmin, miten muun muassa toteutetaan mahdollisimman tehokasta tietohallintoa ja kehitetään tietoturvallisuutta. Uusilla säännöksillä on niin ikään syytä turvata se, että tietopyynnöistä kieltäytymistä koskevat tilanteet rekisteröityisivät ja että näitä tilanteita voitaisiin tutkia jälkeenpäin lain vaikutusten seuraamiseksi.

Heidi  Hautala  /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen vuonna 99 uudistettu julkisuuslaki on kansainvälisessäkin vertailussa varsin edistyksellinen. On mainittu, että sen lähtökohta, demokratian vahvistaminen, on poikkeuksellisen edistyksellinen ja esimerkillinen. Sen tarkoitushan on muun muassa antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön, siis vaikuttaa julkisen vallan käyttöön, ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

Tämä lähtökohta pakottaakin viranomaiset luopumaan vanhasta asenteesta, jonka mukaan kansalainen on hallintoalamainen tai häiriötekijä, joka sekaantuu päätöksentekoon. Kansalaisten tiedonsaantioikeus on lain mukaan julkista valtaa velvoittava pääsääntö. Sen poikkeukset on koottu tähän lakiin lukemattomista aiemmista säädöksistä. Ratkaisua voidaan pitää onnistuneena, koska se auttaa kansalaisia ymmärtämään salausperusteet kokonaisuutena ja se on omiaan vähentämään salailua.

Eduskunnan tulisikin tutkia, onko julkisuuslakiin edelleen selkeyden, johdonmukaisuuden ja ymmärrettävyyden takia koottava hajallaan muussa lainsäädännössä olevia avoimuuteen tai sen rajoituksiin liittyviä määräyksiä. Julkiset yhteisöt ovat luovuttaneet viime vuosina yhä kiihtyvää tahtia tehtäviään muille yhteisöille ja jopa yksityisille. Mutta julkisuuslaki koskee näitä, kun ne suorittavat lakisääteistä julkisen vallan käyttöön kuuluvaa tehtävää. Näin laki ulottuu kuntayhtymiin, niiden toimielimiin, valtion ja kuntien liikelaitoksiin, mutta epäkohta on, että se jättää ulkopuolelleen kuntayhtiöt samoin kuin muutkin yhtiöt. Hallituksen selontekoon liittyvässä tutkimuksessa on todettu yksityistämisen, palvelujen uudelleen organisoimisen ja seutuyhteistyön aiheuttama demokratiavaje. Johtopäätöksiä ei juuri kuitenkaan ole tehty, ja näihin eduskunnan tulisi nyt paneutua.

Julkisuuslaki koskee myös kansalaisen — asianosaisen — itseään koskevaa tiedonsaantioikeutta. Selonteon mukaan kansalaiset pyytävätkin viranomaisilta useimmiten juuri itseään koskevaa tietoa. Tyypillisesti kyse on esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon hallussa olevista tiedoista. Kansalaisten lukuisista yhteydenotoista voin itsekin päätellä, että itsemääräämisoikeuteen liittyvä perusoikeus saada itseään koskevaa tietoa ei Suomessa toteudu. Ihmisen itsensä ja perusoikeuksien toteutumisen kannalta ei ole olennaista, onko tiedon epääjä julkinen viranomainen vai ei ja onko tämän noudatettava julkisuuslakia vai sitten ei.

Eduskunnan tulisikin kattavasti selvittää, miten ihmisen oikeus itseään koskevaan tietoon Suomessa toteutuu ja miten epäkohdat korjattaisiin. Epäkohdista voin mainita konkurssilain, joka onkin valmistumassa tästä talosta hyvin pian, mutta esimerkiksi ulosottolaki sisältää epäkohtia.

Toisinaan avoimuus joutuu törmäyskurssille muiden perusoikeuksien kanssa. Julkisuusperiaate on jännitteisessä suhteessa muun muassa yksityisyyden suojaan. Viime aikoina onkin ollut aivan ällistyttävää todeta, miten kiistakysymyksissä ratkaisuja oikeudessa tekevät tuomarit osallistuessaan julkiseen keskusteluun sekoittavat enemmän kuin selventävät sananvapauden suhdetta yksityisyyden suojaan. Oikeusvaltiossa on voitava odottaa, että tuomioistuimet perustelevat näiden rajankäyntiä määrittävät ratkaisunsa selkeästi ja että niitä ei jälkikäteen tarvitse selitellä. Pidän olennaisena Julkisen sanan neuvoston uuden puheenjohtajan Jacob Södermanin huomiota, että lainsäädännössä tuleekin edelleen selventää sananvapauden ja julkisuuden sekä toisaalta yksityisyyden ja tietosuojan välistä rajaa.

Arvoisa puhemies! Kansalaisten oikeus saada tietoa hallinnosta ja yhteiskunnan laajempi sananvapaus kietoutuvat yhteen. Kokkolalainen Anders Chydenius joutui Ruotsi-Suomen valtakunnan sensorien kynsiin vaadittuaan julkisessa kirjoituksessa vapaata kauppaa. Hänen käynnistämänsä keskustelu ja kritiikki sai säätyvaltiopäivät vuonna 1766 säätämään historiallisen, aikanaan paljon kansainvälistä huomiota herättäneen painovapauslain. Tässä laissa Ruotsi-Suomen kansalaiset saivat sananvapauden ohella myös mahdollisuuden valvoa julkisen vallan käyttöä, kun heille tuli oikeus milloin tahansa mennä tutkimaan viranomaisten hallussa olevia asiakirjoja.

Suomen julkisuuslaki uudistettuna astui voimaan hieman aikaisemmin kuin Euroopan unionin avoimuusasetus, joka on vuodelta 2001. On houkuttelevaa tehdä pieni vertailu Suomen ja EU:n julkisuuskäytännön välillä. Miten hyvin esimerkiksi kansalainen pääsee tutustumaan hallinnossa valmisteltavina oleviin keskeneräisiin asioihin voidakseen vaikuttaa päätöksentekoon? On hauskaa havaita, että Euroopan unioni omaksui Ruotsi-Suomen vuoden 1766 painovapauslaista periytyvät asiakirjarekisterit eli diaariot. Nykyaikana ei kuitenkaan tarvitse matkustaa Brysseliin, vaan asiakirjahaku tapahtuu pääsääntöisesti Internetissä. Euroopan unionin kotisivuilta onkin helppo pääsy komission, neuvoston ja parlamentin hyvin kattaviin asiakirjarekistereihin. Suuri osa asiakirjoista on suoraan klikkaamalla saatavilla, kaikki on nimetty ja numeroitu. Rekisteristä löytyy muuten myös puheenjohtaja Romano Prodin kirjeenvaihto, ja pyytäisinkin oikeusministeri Koskista pohtimaan, voisiko tässä olla esimerkki Suomen julkisuuskäytännölle.

Näillä sivuilla on tarkat ohjeet siitä, miten ne asiakirjat voi saada, jotka eivät avaudu suoraan. Kansalaisille kerrotaan saman tien, millä perusteilla unionin toimielin voi evätä kansalaiselta asiakirjaan pääsyn ja mihin kansalainen voi valittaa, jos päätös olisi kielteinen. Kokemukseni mukaan näihin pyyntöihin suhtaudutaan vakavasti. Vastaukset ovat kirjallisia, ja ne laaditaan pääsääntöisesti ajallaan, ja perustelut ovat hyvinkin yksityiskohtaisia, mikäli päätös on kielteinen. Kukapa tällaista olisi uskonut kymmenen vuotta sitten?

No, miten Suomessa? Kansalainen ei juurikaan löydä asiakirjarekistereitä valtionhallinnon nettisivuilta. Julkisuuslain on tarkoitus antaa kansalaisille tietoa erillisillä hankerekistereillä keskeneräisistä asioista. Hallituksen selontekoon liittyvässä selvityksessä todetaan, että 64 prosenttia valtion viranomaisista on laistanut velvollisuutensa, paikallisista virastoista peräti 85 prosenttia. Ministeriöillä hankerekisterit sentään on, mutta niistä saa silloinkin tietoa varsin hankalalla tavalla. On selvää, että siirtymistä kansalaisia palvelevaan, yhden portaalin kautta aukeavaan, kattavaan Internetissä olevaan asiakirjarekisterijärjestelmään saadaan vielä odottaa.

Selonteossa on todettu surullisia seikkoja, jotka tässä keskustelussa ovat tulleet jo esiin, myös siitä, että lähes puolessa valtion virastoista ja julkisista virastoista ylipäätänsä asiakirjapyyntöjä ei välttämättä kirjata. Laiminlyönnit ovat pahimpia paikallisella tasolla. Usein kielteiset päätökset tekee virkamies itse, vaikka lain mukaan niistä tulisi päättää viranomaisen. Etenkin kunnissa luovutetuista asiakirjoista peritään varsin korkeat kopiointimaksut, minkä myös selonteko ja ministeri on todennut. Käytäntö on, mitä sattuu. Tuntuu siltä, että esimerkillisenä pidetyn paikallisdemokratiamme todella pitäisi katsoa peiliin.

Kysyä voi myös, onko suhteellisen pieni muutoksenhakutapausten määrä osoitus siitä, että kansalaiset eivät sittenkään ole kovin tietoisia oikeuksistaan ja että niistä ei ole tarpeeksi tiedotettu. Viranomaisten niukkasanaisuus esimerkiksi perustelujen osalta ei ole omiaan antamaan kansalaisille eväitä jatkaa väittelyä viranomaisen kanssa muutoksenhakuun asti.

Arvoisa puhemies! Avoimuudesta kansainvälisissä suhteissa on Suomessa puhuttu viime aikoina suhteellisen paljon ns. Irak-vuodon takia. Kansalaiset ovat oikeutetusti kysyneet, onko nykyaikana enää tarvetta ulkopolitiikan erityiseen suojaukseen hehtaaripyssyllä, onhan ulkopolitiikka kattanut vähitellen lähes kaikki elämänalat aivan arkisimpia myöten. Kun ulkoasiainministeriö äskettäin juhli 85-vuotista taivaltaan, saimme lupauksen, että sielläkin salailun tarve arvioidaan uudelleen. Avaus on erittäin tervetullut.

Open Society Institute toteaa kansainvälisessä selvityksessään, että avoimuutta rajoittaa muun muassa se, että Nato on vaatinut jäseniltään ja yhteistyökumppaneiltaan rajoituksia julkisuussäädöksiin. Suomessa ja EU:ssa käytössä oleva asiakirjojen salaisuusluokitus on nimenomaan perua Naton turvasäännöistä. Joissakin maissa on kohuttu siitä, kuinka tällä tavalla todellakin Nato on jopa vaatinut salaamaan kyseessä oleville maille pakottamansa turvasäädökset. Hallitus toteaa selonteossa hieman peitellysti, että julkisuuslakia saattaa olla tarpeen täsmentää myös muiden, siis muiden kuin EU:n, kansainvälisesti velvoittavien tietoturvallisuusmääräysten vuoksi. Tähän olisi eduskunnan paneuduttava.

Arvoisa puhemies, lopuksi: Julkisuuslaki säätelee jo varsin tarkasti asiakirjojen salassapitoa ja siitä vastaavan viranomaisen vaitiolovelvollisuutta. Siksi onkin ollut hämmästyttävää, että Suomessa on syntynyt käsitys, että jotkut olisivat etuoikeutettuja ja että heillä olisi oikeus saada salaisia asiakirjoja. Kun kyse on nyt mitä suurimmassa määrin julkisuuslain soveltamisesta, on eduskunnan syytä selvittää, minkälaisia harmaita jakelulistoja esimerkiksi ulkoministeriössä on vuosikymmenten aikana ollut ja miten maan tapa vuotaa tietoa valikoidulle joukolle on syntynyt.

Varsinkin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen avoimuuskehitys on monissa maissa pysähtynyt tai taantunut. Esimerkiksi Britanniassa julkisuuslainsäädännön hyväksymistä on lykätty monella vuodella. Näin, kun ulkoinen ja sisäinen turvallisuus kytkeytyvät tämän kehityksen myötä yhä enemmän yhteen, onkin huolehdittava siitä, että kansalaiset voivat valvoa julkista valtaa ja että perusvapauksia ja -oikeuksia ei rajoiteta aiheettomasti terrorismin torjunnan nimissä. Tämä liittyy myös julkisuuslakiin, jossa säädetään muun muassa suojelupoliisin hallussa olevista asiakirjoista.

Henrik Lax /r (ryhmäpuheenvuoro):

Värderade talman, arvoisa puhemies! Reformen av offentlighetslagstiftningen 1999 var ett ambitiöst försök att skapa enhetliga regler om offentlighet och sekretessbeläggning i myndigheternas verksamhet. Avsikten var att främja öppenhet och bättre insyn i den offentliga förvaltningen. Informationsgivningen skulle bli bättre, i enlighet med reformen av de grundläggande medborgerliga rättigheterna och friheterna 1995 gavs stat och kommun en aktiv roll, en skyldighet att hålla medborgarna informerade om sin verksamhet. Bättre förutsättningar för en växelverkan mellan medborgarna och företrädarna för det allmänna skulle skapas också i berednings- och planeringsskedet av olika reformer. Kort sa#62; god informationsförvaltningssed skulle införas.

Öppenhet och insyn i myndigheternas verksamhet är en förutsättning för att demokratin, växelverkan mellan medborgarna och beslutsfattarna, skall kunna fungera bra och för att vi skall kunna upprätthålla ett äkta rättssamhälle. Samtidigt som öppenheten skall främjas måste medborgarnas grundlagsenliga rätt till skydd för sitt privatliv, sin personliga integritet, respekteras. Myndigheterna skall inte få ge ut uppgifter som kan leda till skada för en enskild person.

Genom ett detaljerat regelverk har denna gränsdragning alltså nu gjorts i lagstiftningen. Ändå blir det i sista hand fråga om att i det enskilda fallet avgöra vilka uppgifter som skall ges ut eller inte, vilket också i fortsättningen ger domstolarna en viktig uppgift i att klarlägga hur lagen skall tillämpas i olika situationer.

Av regeringens redogörelse att döma ser det på det hela taget ut som om verkställigheten av reformen under de första åren utfallit väl. Domstolsprejudikaten visar att sekretessbestämmelserna tolkats snävt till förmån för offentlighetsprincipen.

En förvånande slutsats i redogörelsen är, att den vanliga medborgaren inte i nämnvärd utsträckning intresserat sig för att utnyttja de rättigheter den nya lagen ger. Däremot har journalisternas intresse för lagen noterats i bland annat högsta förvaltningsdomstolens arbete då redaktörerna velat pröva lagens gränser.

Intressant är också att det är svårt att få fram hur många förfrågningar som lett till avslag. Dessa avslag registreras bara om den som anhållit om att få en uppgift vill ha ett skriftligt besked om det negativa beslutet. Det är därför svårt att bedöma i vilken utsträckning lagen faktiskt har ökat tillgängligheten till offentliga dokument för medborgaren.

Arvoisa puhemies! Selonteon valiokuntakäsittelyssä täällä eduskunnassa on syytä käsitellä tarkemmin joitakin kysymyksiä, joita on selonteossa käsitelty vain pinnallisesti taikka ei ollenkaan.

Tuomioistuinkäsittelyn julkisuus on kysymys, johon selonteossa ei puututa. Uutta lainsäädäntöä tästä sanotaan olevan tulossa, ja tätä myös eduskunta on edellyttänyt. Sitä, milloin hallituksen esitys mahdollisesti annetaan, emme saa tietää. Eduskunnalla on täysi syy tarkastella tuomioistuinkäsittelyn julkisuutta tarkemmin jo tässä yhteydessä. Julkisuuslainsäädännön käsittelyssä aikanaan eduskunnassa monet ilmaisivat huolensa siitä, että tämä uusi lainsäädäntö johtaisi avoimuuden heikkenemiseen tuomioistuinten toiminnassa eli aiempaa ankarampaan salassapitoon.

Lakivaliokunta käsitteli tätä asiaa perusteellisesti, selkeytti käsitteitä ja ehdotti hallituksen ehdotukseen joitakin muutoksia, jotka eduskunta myös hyväksyi. Tämän mukaisesti asiakirjajulkisuus on yksi asia, asianosaisjulkisuus toinen. Tällä jälkimmäisellä tarkoitetaan sitä prosessiaineistoa, josta tuomioistuimen ja oikeusjutun asianosaisten on saatava tieto. Tässä esittämäni perusteella onkin tärkeää, että eduskunta saa nyt tietoonsa myös, miten tuomioistuinkäytäntö on kehittynyt julkisuuslain voimaantulon jälkeen.

Selonteosta saa sen vaikutelman, että eri viranomaisten välisessä tietojenvaihdossa on ongelmia samoin kuin myös tietosuojan takaamisessa. On tärkeää varmistaa, ettei yksityishenkilöiden oikeusturvaa ja yksityiselämää loukata näissä yhteyksissä. Tulisiko esimerkiksi Rahoitustarkastuksella olla oikeus julkaista Internet-sivuillaan sellaisten henkilöiden nimet, joita epäillään yhteistoiminnasta terroristiryhmien kanssa, mainitakseni vain yhden esimerkin?

Joskus virkamies voi joutua vaikeiden päätösten eteen, kun hän joutuu ratkaisemaan, mitkä tiedot voidaan luovuttaa ja mitkä on pidettävä salassa. Pelko syytteeseen joutumisesta virkavirheestä suuntaan tai toiseen menevästä päätöksestä ei saisi vaikuttaa ratkaisuun. Viranomaisten onkin rakennettava toimintansa siten, että virkamies aina voi saada asiantuntevaa tukea ratkaisulleen. Viime kädessä kuitenkin valitussäännöstö on saatava toimimaan.

Selonteossa puututaan eräisiin tietojen luovuttamista koskeviin puutteisiin, joita eduskunnan on syytä tarkastella lähemmin. Näyttää muun muassa siltä, että viranomaiset joissakin tapauksissa ovat tavoitelleet taloudellista voittoa ottaessaan maksun julkisten asiakirjojen kopioimisesta.

Tärkeä asia, joka ei välttämättä johdu uudesta lainsäädännöstä, on avoimeksi julistettuja julkisia virkoja hakeneiden henkilöiden tietojen julkaiseminen. On sanottu, nähtävästi syystä, että nykyiset julkisuusvaatimukset vaikeuttavat kyvykkäiden virkamiesten rekrytointia.

Herr talman! Enkäten bland journalisterna visar att statsförvaltningens informeringsvilja har förbättrats och att avsikten med reformen till denna del burit frukt. I detta sammanhang måste jag dock påtala att den språkliga aspekten ofta glömts bort — viktig information ges inte på landets båda språk. Nu i höst har man dessbättre kunnat se att flera instanser börjat förbereda sig för den nya språklagen genom att anställa svenskspråkiga informatörer. Det är bra, men visst hade det varit befogat att skrida till denna åtgärd redan tidigare — inom ramen för en förbättrad informationsstrategi och gällande språkstadganden.

Herr talman! Genom lagen blev det möjligt för envar att få tillgång till bakgrundsmaterial som används i det offentliga beslutsfattandet. Denna ändring har också förändrat riksdagens och regeringens arbete. Sedan något år tillbaka får riksdagen tillgång till finansministeriets budgetförslag redan i augusti då det publiceras på webben. Tidigare fick vi vänta på den gula boken ända in i september.

Dylika förändringar har också satt sin prägel på samhällsdebatten. Tidningar och medier har en förståelig vilja att publicera s.k. hett stoff. Många avgörande uträkningar och utlåtanden har kommit tidningsläsarna till kännedom mitt under processen, vilket är bra och ibland spännande. Då det slutliga beslutet sedan fattas händer det att medierna inte längre ansett frågan vara värd publicitet, eftersom den redan "betats av". Jag tyckte mig se ett sådant mönster redan vid budgetmanglingen i höstas.

Beslutsprocessen är förvisso intressant — men det är beslutet som är avgörande för medborgarna. Jag vill därför betona mediernas ansvar för att medborgarna också skall kunna uppfatta på rätt sätt hur viktiga frågor slutligen blivit avgjorda.

Arvoisa puhemies! Kansainvälisessä yhteistyössä Suomi ja Pohjoismaat ovat johdonmukaisesti edistäneet julkisen hallinnon avoimuuden lisäämistä, läpinäkyvyyttä. Tätä olemme ajaneet myös Euroopan unionissa. Vuosina 1999 ja 2001 hyväksyttiin joukko avoimuutta edistäviä direktiivejä ja julistuksia, näiden joukossa EU:n perusoikeusasiakirja. Nyt olemme päässeet siihen, että ehdotus EU:n perustuslailliseksi sopimukseksi turvaa kansalaisten oikeuden tietojen saamiseen unionin kaikilta toimielimiltä, virastoilta ja viranomaisilta. Tämä on pohjoismainen voitto, josta voimme olla ylpeitä.

Herr talman! I det internationella samarbetet har Finland och de nordiska länderna konsekvent främjat större öppenhet och insyn i den offentliga förvaltningen, s.k. transparens som det ju heter på euroslang idag. Detta har vi också gjort inom EU. Under 1999 och 2001 godkändes en rad öppenhetsfrämjande direktiv och deklarationer, däribland EU:s stadga om de grundläggande rättigheterna. Nu har vi nått så långt, att förslaget till grundstadga för EU tryggar medborgarnas rätt att få tillgång till information från alla unionens institutioner, verk och myndigheter. Detta är en nordisk seger som vi skall känna stolthet över.

Sari Essayah  /kd (ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen vaikutus muuhun oikeussääntelyyn ja lukuisiin eri säädöksiin teki siitä aikanaan mittavan ja vaativan hankkeen. Samoin lainsäädännön kohteena olevat tahot — julkishallinto, media, kansalaiset — ovat merkittäviä ja välillä keskinäisissä intresseissään ristikkäisiä toimijoita. Uudistuksen tavoitteet olivat nekin laajoja: julkishallinnon avoimuuden ja julkisuuden lisääminen yksilöiden ja yhteisöjen julkiseen keskusteluun ja asioiden hoitoon osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi sekä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi viranomaisten hyvän tiedonhallintatavan edistäminen.

Näiden tavoitteiden toteutumisen arvioimiseksi sekä lainsäädännön soveltamisen ja toimivuuden seuraamiseksi eduskunta edellytti hallitukselta käsittelyssämme olevaa selontekoa. Selonteossa on keskitytty ennen kaikkea muutoksiin ja säätämisvaiheessa keskustelua herättäneisiin asioihin, muun muassa salassapidon laajuuteen ja vahinkoedellytyslausekkeisiin sekä lain tulkinnan ohjaamisen mahdollisuuteen oikeuskäytännön avulla.

Arvoisa puhemies! Näin jälkeenpäin näyttää siltä, että selonteon aikataulu asetettiin liian pikaiseksi. Julkisuuslaki ei sen siirtymäsäännösten mukaan ole kaikilta osin täysimääräisesti voimassa, ja siten muun muassa tietohallintatapaan liittyvät velvoitteet ovat jääneet vähälle huomiolle. Muutenkin oppimis- ja sopeutumisprosessien kannalta uudistuksen vaikutusten seuranta olisi hedelmällisempää 7—10 vuotta uudistuksen jälkeen.

Uudistuksesta tiedottaminen, kouluttaminen ja informaatio-ohjaus on saadun selvityksen perusteella läpäissyt hyvin koko julkishallinnon. Kansalaisen näkökulmasta on tärkeää, että tieto näkyy myös toiminnassa ja viranomaisten asenteet edistävät julkisuuslain toteutumista. Tutkimuksessa havaittiin merkkejä hallinnon asenteiden muuttumisesta ja viitteitä uudenlaisesta julkisuuskulttuurista, joten mielikuva virkamiehestä asiakirjoja hautovana kerberoksena alkaa väistyä — jopa yleensä kriittisten toimittajien keskuudessa. Silti parannettavaa riittää vielä muun muassa täällä monessakin puheenvuorossa esille tulleiden tiedonsaantipyyntöjen kirjaamisessa, kielteisten ratkaisujen antamisessa kirjallisena sekä valitustien neuvomisessa. Maksukäytäntö asiakirjalunastuksissa kaipaa myös yhtenäistämistä.

Arvoisa puhemies! Julkisuuslainsäädännön toteutumista käytännössä seurattiin viranomaisille suunnatuin kyselyin ja oikeuskäytäntöä selvittämällä. Uudistuksen täytäntöönpanon seurannan periaatteellisesti merkittävin ja vakavin puute on suoran kansalaispalautteen hankkimisen laiminlyönti. Viranomaisnäkökulma on hallitseva. Kuitenkin uudistuksen keskeisimpiä tavoitteita oli juuri kansalaisten tiedonsaantimahdollisuuksien parantaminen viranomaisissa valmisteltavista ja käsiteltävistä asioista ja siten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen yhteisten asioiden hoidossa.

Selonteon pohjana olevassa tutkimusaineistossa kansalaisnäkökulma tulee esille lähinnä erilaisten oikeudellisten kiistatilanteiden kautta, kun tiedon pyytäjä ja viranomainen ovat olleet eri mieltä oikeudesta informaatioon. Eikä tämä valittu tarkastelutapa tee oikeutta viranomaisellekaan. Näihin muutamiin vuosiin on varmasti sisältynyt lukuisia onnistuneita palvelutilanteita muun muassa asiakirjapyynnön käsittelyssä.

Ymmärrän kyllä, että akateemisen tutkimuksen näkökulmasta on helpompi kysyä rajatulta joukolta virkamiehiä, onko uudistus tuonut mukanaan muutoksia toimintatapaan, resursointiin tai organisointitapoihin. Vaikeampi on todentaa esimerkiksi viranomaisten aktiivisen viestinnän mahdollinen parantuminen ja sen vähentävä vaikutus asiakirjapyyntöihin, kuten selonteossakin myönnetään.

Suomalaiset ovat aktiivisia netin käyttäjiä, joten jatkossa jonkinlaisen suoran kansalaispalautteen antaminen viranomaisten tiedotustoiminnan onnistumisesta ja kehittämisestä sekä toiminnan avoimuudesta ja valmistelun julkisuudesta vaikka vain sitten ruusuja ja risuja -tyyliin pitäisi mahdollistaa esimerkiksi mainittujen Suomi.fi-portaalin tai Otakantaa.fi -kansalaisfoorumin yhteydessä.

Viranomaiset pitivät salassapitosäännösten kokoamista yhteen lakiin eräänä uudistuksen parhaista puolista. Toisaalta niihin liittyviä vahinkoedellytyslausekkeita pidettiin taas hankalimpina. Selvityksen mukaan oikeusministeriö on muutoinkin lainvalmistelun ohjauksessa huomioinut salassapitosäännösten sijoittamisen ensisijaisesti julkisuuslakiin eduskunnan lausuman mukaisesti. Oikeuskäytäntöä selvittämällä näyttää siltä, että korkeimman hallinto-oikeuden tekemät päätökset selventävät ja varmentavat niitä ratkaisuja, joita lain laatimisen yhteydessä otettiin pohjaksi.

Arvoisa puhemies! Selonteko nostaa esille tärkeän yhteyden viranomaistoiminnan avoimuuden ja korruption vähäisyyden välillä. Emme ehkä aina ymmärräkään, kuinka merkittäviä demokratian peruspilareita julkishallinnon avoimuus ja julkisuus ovat. Perinteinen pohjoismainen julkishallinnollinen periaate siitä, että asiakirjat ovat julkisia, ellei niitä erityisistä syistä ole säädetty salassapidettäviksi, on puolustamisen arvoinen myös EU:ssa.

Millaisia muutospaineita kansainvälinen kehitys tuo sitten kotimaiselle avoimuudelle ja julkisuudelle ja sen sääntelylle? Hallitustenvälisessä konferenssissa käsiteltävänä olevan perustuslaillisen sopimuksen parannuksia nykyiseen tilanteeseen on asiakirja-avoimuuden laajentaminen koskemaan keskeisten instituutioiden lisäksi kaikkia unionin toimielimiä ja erillisvirastoja. Avoimuus ja hyvä hallinto nostetaan demokratiaa edistäviin unionin tavoitteisiin, vaikka sopimusehdotuksen sorvannut konventti oli menettelytavoiltaan mainitun tavoitteen irvikuva. Kohusta viisastuneena hallitustenvälisen konferenssin isäntämaa Italia on avoimuuden hengessä julkaissut kaikki viralliset dokumentit verkkosivuillaan.

Huolimatta näennäisestä pyrkimyksestä avoimuuteen on muistettava, että voimassa olevan EU:n avoimuusasetuksen rajoitukset tiedonsaantioikeudelle ja määrittelyt arkaluonteisten asiakirjojen käsittelystä käsittävät varsin laajat aihepiirit: yleinen turvallisuus, puolustus- ja sotilasasiat, kansainväliset suhteet, yhteisön tai jäsenvaltion finanssi-, raha- tai talouspolitiikka sekä yksityiselämän ja yksilön koskemattomuuden suoja. Vaikka kansallinen julkisuuslainsäädäntö ei kuulu EU:n toimivaltaan, EU:n eri toimialoja koskeviin asetuksiin sisältyvät salassapitosäännökset ovat sellaisinaan Suomen viranomaisia sitovia, eli avoimuusasetuksen perusteella se, että kansainvälinen toimielin tai toinen valtio pitää asiakirjaa salassa pidettävänä, voi vaikuttaa Suomen julkisuuslain salassapitosäännösten soveltamiseen. Kansainvälisen yhteistyön lisääntyessä ja EU:n integraation yhä tiivistyessä olisi jatkossakin edelleen seurattava kansainvälisten velvoitteiden aiheuttamaa muutospainetta julkisuuslainsäädännölle ja toisaalta mahdollisten kansainvälisten säännösten rajoitusten vaikutuksia tiedonantovelvollisuuteen valmisteluasioissa.

Arvoisa puhemies! Kuten selonteon johdannossa todetaan, hyvän lainvalmistelutavan tunnusmerkki on uuden lainsäädännön toteutumisen seuranta ja sen vaikutusten arviointi. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa selonteon esitystä siitä, että julkisuuslainsäädännön uudistuksen arviointia jatkettaisiin. Näin tutkimukseen saataisiin toivon mukaan suoraa kansalaispalautetta ja tiedonhallintatavan muutoksien laajempaa arviointia. Sen lisäksi lisääntyvien kansainvälisten velvoitteiden, muun muassa perustuslaillisen sopimuksen, vaikutuksia kansalliseen julkisuuslainsäädäntöön, päästäisiin näitten vuosien jälkeen arvioimaan.

Ed. Eero Heinäluoma merkitään läsnä olevaksi.

Raimo Vistbacka /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kansalaisten oikeus ja mahdollisuus saada viranomaistaholta tietoa heitä itseään koskevista asioista ja tiedoista on kansanvallan kannalta erittäin merkittävä asia, sillä kansalaisia koskevia tietoja rekisteröivät lukuisat niin valtion kuin kuntienkin viranomaistahot kuin myös erilaiset muut rekisterejä ja arkistoja ylläpitävät laitokset. Ennen vuonna 1998 hyväksyttyä uutta julkisuuslainsäädäntöä voimassa ollut asiakirjajulkisuuslaki johti varsin kirjavaan ja hajanaiseen käytäntöön, joka usein johti viranomaistahosta riippuen kirjaviin tulkintoihin asiakirjan julkisuudesta. Kuvaavaa onkin, että nyt tarkastelussa oleva julkisuuslaki johti yli 120:n eri säädöksiin sisältyneen salassapitosäännöksen kumoamiseen. Näin ollen 1. päivänä joulukuuta 1999 voimaan tullut julkisuuslainsäädäntö oli tarpeellinen ja tervetullut lakiuudistus.

Hallituksen selonteossa käsitellään laajasti, perusteellisesti ja, voi sanoa, jopa ansiokkaasti sitä palautetta ja selvitysten kautta saatua tietoa, jota uuden lainsäädännön toimivuudesta on saatu sen voimassaolon kahdelta ensimmäiseltä vuodelta. Tarkastelujakso on vielä varsin lyhyt, minkä valtioneuvostokin selonteossaan toteaa. Aineisto lakiuudistuksen toimivuudesta on saatu lähinnä viranomaiskyselyistä, tilastoista ja eri oikeusasteiden päätöksistä sekä valvonta- ja valitusviranomaisten tiedoista. Valitettavaa ja lakiuudistuksen toimivuuden tarkastelun kannalta ongelmallista on se, että selonteossa kansalaisnäkökulma uuteen julkisuuslainsäädäntöön jää vähälle huomiolle verrattuna viranomaisnäkökulmaan. Olennaistahan mielestäni olisi ollut lakipaketin toimivuutta tarkasteltaessa juuri se, kokevatko kansalaiset uuden lainsäädännön aikaisempaa käytäntöä parempana ja toimivampana vai eivät. Tämän takia joudumme osittain puhumaan vain oletetun tietämyksen turvin.

Lukuisat tutkimukset ja laaja eri lähteissä esiintyvä kansalaismielipide antavat uuden julkisuuslainsäädännön toimivuudesta huomattavasti hallituksen nyt käsiteltävänä olevassa selonteossa annettua heikomman kuvan. Lähes päivittäin saamme lukea lehtien yleisönosastoista kirjoituksia, joissa arvostellaan eri viranomaistahoja kansalaisia itseään koskevien tietojen pihtaamisesta tai suurelle yleisölle kiinnostavien hankkeiden tausta-aineiston salaamisesta.

Eräs hyvä esimerkki tästä on mielestäni EU:n jyräämä Natura-hanke, jonka laajaa valmisteluaineistoa varjellaan kuin valtiosalaisuutta. Tuntuu selonteossa kehutun julkisuuslainsäädännön kannalta erikoiselta, että edes kansanedustajalla ei ole oikeutta saada yksilöityjä tietoja viranhoitoaan varten mainittua hanketta koskevasta lomakkeistosta, mikä sisältää Suomen ehdotuksen ja ilmoituksen Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoon. Vielä oudommaksi viranomaisten salaamispäätöksen tekee se, jos pitää paikkansa, että sitä perustellaan tiedoilla joidenkin muka uhanalaisten ötököiden tai kasvien elinpaikoista. Kaiken huippuna myös ylin hallintotuomioistuin korkein hallinto-oikeus on siunannut tämän linjauksen. Perustellusti voidaan siis kysyä, mitä merkitystä julkisuuslailla on, jos siitä huolimatta viranomaiset voivat esteettä salata tällaisia tietoja, jotka eivät edes koske ketään yksittäistä kansalaista ja jotka olisivat tarpeen muun lainsäädännön valmistelu- ja päätäntätyössä.

Toinen vastaava ihmetystäni herättävä salailun siunaaminen on vapaamuurarijärjestöä koskevien tietojen pimittäminen. Olen toistuvasti yrittänyt saada tietoja kyseisen järjestön jäsenkunnasta, jopa istuvan ministerin pyytämänä, mutta pyynnöt on evätty siitäkin huolimatta, että ne olisivat olleet tärkeitä selvitettäessä oikeuslaitoksemme puolueettomuutta koskevia hyvä veli -kytkösepäilyjä. Onko jonkun salaseuran yksityisyys tuomioistuintemme puolueettomuutta tärkeämpi asia?

Arvoisa puhemies! Luonnollisesti on esimerkkejä ja tietoja julkisuuslainsäädännön myönteisistäkin vaikutuksista. Yhtenä esimerkkinä voin mainita eduskunnan oikeusasiamiehen päätökset, joilla hän totesi Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen menetelleen virheellisesti evätessään kansanedustajan pyynnön saada erään henkilön kanteluasiat käyttöönsä tutkiakseen hänen asiaansa. Tapauksia on luonnollisesti enemmänkin, mutta tässä on mielestäni hyvä esimerkki lain toimivuudesta.

Vaikka selonteossa korostetaankin lain toimineen myös vakuutuslaitoksissa ja esitetään siitä esimerkki yhden tapauksen osalta päätöksentekoon osallistuneiden lääkäreiden henkilöllisyyden julkistamismahdollisuudesta, katson kuitenkin vakuutussektorin olevan yhden pahimmista pullonkauloista, ellei pahin, kansalaisten tiedonsaantioikeuden kannalta. Korkein hallinto-oikeuskin on hiljattain antamassaan tuomiossa selventänyt asiakkaan oikeuksia saada tarkempia tietoja häntä itseään koskevasta asiasta ja asiaa käsitelleistä henkilöistä.

Päätökset eläkkeistä ja muista hakemuksista tehdään kuitenkin edelleen salamyhkäisesti niin kutsuttujen asiantuntijalääkäreiden lausunnon perusteella henkilöä näkemättä ja välittämättä potilasta vuosikausia hoitaneiden maan parhaiden asiantuntijalääkäreiden laajoista tutkimuksista. Lisäksi päätökset perustellaan huonosti tai ei ollenkaan, mihin selonteossakin on ansiokkaasti puututtu. Tähän viranomaistahojen tekemien päätösten perusteluvelvollisuuteen puututaan, kuten sanoin, selonteossa, mutta mielestäni siihen liittyvien ongelmien laajuutta ei kuitenkaan tiedosteta tai haluta tunnustaa kokonaisuudessaan.

Toimittajat ovat eräs tiedonsaannista riippuvainen taho maassamme. Selonteon mukaan he ovatkin tehdyssä selvityksessä suhtautuneet osin kriittisesti uuden julkisuuslainsäädännön toimivuuteen. He katsovat ongelmaksi viranomaistahojen salassapitosäännösten liian laajaa tulkintaa salassapitoperusteiksi. Myös viranomaisten lain tuntemusta epäillään ja heidät koetaan epävarmoina ja liian varovaisina tulkitsemaan lain soveltamista käytännössä. Lain koetaan myös olevan liian epäselvä ja johtavan siksi tulkintaongelmiin. Joissakin tapauksissa tämä varmasti pitääkin paikkansa, kun julkinen sana haluaa perusteellisesti selvittää jonkin asian taustoja ja eri viranomaisten toimia sen suhteen. Mieleeni tulee eittämättä ensimmäisenä toimittaja Karpon usein saama kohtelu hänen selvittäessään jotakin kansalaista koskevaa viranomaismenettelyä. Pakoilu, vaikeneminen ja asian kiertely jäivät usein päällimmäisiksi hänen saamissaan vastauksissa ja haastateltavien viranomaisten etsinnässä.

Asialla on tosin toinenkin puolensa. Varsinkin iltapäivälehdet ja niin sanotut kohulehdet tonkivat keinoja kaihtamatta julkisuuden henkilöiden asioita ja elämää. Olemattomien tietojen pohjalta tehdään kohujuttuja, joilla sitten myydään lehteä valtavia määriä. On mielestäni eriskummallista, että lehtien toimittajat voivat urkkia jopa kansalaisia koskevia luottamuksellisia terveystietoja sairaalasta ja hoitohenkilökunnalta kenenkään puuttumatta asiaan. Sairaalan ovella ja käytävillä päivätolkulla päivystävät toimittajat ja valokuvaajat ovat myös yksi merkittävä kielteinen puoli julkisuuden henkilöiden oikeusturvan kannalta. Jokaisella ihmisellä tulisi olla tietty yksityisyys, olipa hän poliitikko, taiteilija tai tavallinen, julkisuudessa tuntematon henkilö. Outoa mielestäni on myös se, että kuka tahansa voi saada pyytäessään esimerkiksi kenen tahansa kodin piirustukset käyttöönsä, kuten hiljattain kävi pääministerin kodin osalta. Tämä on mielestäni vakava puute yksityisyyden ja erityisesti henkilön turvallisuuden kannalta.

Arvoisa puhemies! Julkisuuslainsäädäntö on osoittanut toimivuutensa monissa eri yhteyksissä, mutta myös vakavia puutteita on tullut ilmi. Valiokunnan tuleekin perusteellisesti käsitellä selonteko ja siinä esitetyt asiat ja mietinnössään puuttua julkisuuslainsäädännössä havaittuihin puutteisiin ja ongelmiin.

Arja Alho /sd:

Arvoisa puhemies! Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen täytäntöönpanoraportti on hallinnollinen ja tekninen ja sinänsä hyvin antoisa, mutta kun ajattelee sitä, että otsikko on kuitenkin valtioneuvoston selonteko, tietenkin toivoisi, että siinä olisi myöskin selvä poliittinen osuus, jossa pohdittaisiin julkisuuden ja demokratian välisiä suhteita. Nythän tämä ei täältä kyllä kovin hyvin avaudu, ja itse asiassa oikeusministeri Koskinenkin vain totesi, että julkisuuslainsäädäntö ja sen toimivuus ovat kansanvallan ydintä. Tämän jälkeen tietysti haluaisi kuulla jotain linjauksia siitä, mitä maan poliittinen hallitus asiasta ajattelee.

Julkisuuslainsäädäntö sinänsä on hyvin toimiva, ja sehän on osoitettu myöskin selonteossa. Joitakin ongelmia on ollut, ja ne ovat tietysti enemmän olleet käytännön toteuttamisessa. Niihin täällä jo keskustelussa on laajasti viitattu, ja niitä ovat muun muassa maksukysymykset ja se, että paikallishallinnon puolella ei oikeastaan vielä ole ymmärretty sitä, mikä julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen merkitys voisi heidän näkökulmastansa olla.

Tämän selonteon tietysti pitäisi nyt antaa eväitä yhteiskunnalliselle pohdinnalle julkisuuden ja yksityisyyden välisessä rajankäynnissä, jossa on monia paradoksaalisia piirteitä, joihinka muun muassa myöskin ed. Vistbacka omassa puheenvuorossaan kiinnitti huomiota. Tätä ei tässä selonteossa kuitenkaan ole. On selvää, että esimerkiksi uuden perustuslain näkökulmasta perusoikeuksien pohdintaa, sitä mikä on yksityisyyden suojaa, mikä on toisaalta kansalaisten oikeutta saada tietoja, olisi kannattanut pohtia vähän pidemmälle ja sitten myöskin ulottaa tämä pohdinta sananvapauden näkökulmaan. Onhan tämä nyt kuitenkin aihepiiri, joka on ollut yhteiskunnallisesti merkittävä ja josta on ollut paljon myöskin keskustelun eväitä. Toivoisi tämän suhteen jonkinlaisia linjauksia.

Ongelmahan monta kertaa on niin, että avoin yhteiskunta, avoin päätöksenteko, on myöskin hyvin haavoittuvainen, ja se voidaan nähdä esimerkiksi sellaisissa asioissa kuin vuodoissa, skandaaleissa tai sitten esimerkiksi sellaisissa asioissa, joihin ed. Vistbackakin viittasi, että medioitumisen merkitys on kasvanut sellaiseksi, että tietynlainen yksityisyyden suoja ja ihmisten yksityiselämän kunnioittaminen ovat selvästi olleet vähenemässä. Jokainen kilpaileva lehtitalo on rakentamassa oman skandaalilehdistönsä, mitä nyt ei voi kai kutsua kuitenkaan sananvapauden kannalta merkittäväksi tai suureksi parannukseksi, mutta kuitenkin sillä on merkitystä sen suhteen, mikä on yksityisyyden ja julkisuuden välinen suhde. Se ei ole pelkästään mikään asiakirja-asia, vaan se on myöskin selvästikin tällainen yhteiskunnallinen suuntauskysymys.

Tämän tyyppisiä asioita tietenkin toivoisi, että tämän tapaisessa selonteossa voitaisiin pohtia, jotta se antaisi eväitä lainsäätäjälle hiukan ennakoida sitä, minkälainen kehitys on, mitä siinä on sellaista, johonka kannattaisi kenties puuttua ja josta käydä yhteiskunnallista keskustelua. En voi uskoa, että tällaisia pelisääntöjä tai eettistä selkänojaa voi syntyä ilman laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Tässä mielessä tämän selonteon panos ei ole kyllä paras mahdollinen johtuen juuri siitä, että siitä puuttuu ikään kuin tämä poliittinen ohjaus ja poliittinen näkemys.

Erityisesti haluaisin kiinnittää huomiota elektronisen viestinnän lisääntymiseen. Minusta tuntuu, että melkein kaikki kansalaiset tänä päivänä saavat melkein tietonsa viranomaisten toiminnasta ja julkisuusasiakirjoista Internetin kautta. Webiä ei voi kontrolloida, ei voida ajatellakaan, että me voisimme tehdä enää mitään lakeja siitä, mitä tietoa webissä voi levittää ja välittää, ja tässä mielessä kysymys on hyvin merkittävästä tiedonsaannin kanavasta, johonka tarvittaisiin paljonkin pelisääntöjä. Esimerkkinä voin mainita sen, että aika helposti voin saada jonkun ihmisen tilanteesta paljon tietoja talojen piirustuksista, yritysten tileistä ja lasten koulunkäyntireiteistä jne., ja tässä joudutaan pohtimaan todellakin perustuslain näkökulmasta myöskin yksityisen elämän suojaa.

Voisin myöskin itse asiassa sanoa lyhyesti sen verran elektronisesta viestinnästä, että mielestäni valtionhallinnossa kannattaisi todella paneutua paljon siihen, miten tieto on helposti löydettävissä. Tähän ed. Hautala puuttui omassa puheenvuorossaan.

Arvoisa puhemies! Mielestäni valtioneuvoston selonteko antaa aineksia arvioida teknisesti kysymyksiä, mutta meidän panoksemme on nyt tässä eduskuntakäsittelyssä antaa sille poliittinen sisältö.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies Paavo Lipponen.

Annika  Lapintie  /vas:

Herra puhemies! Väittäisin tämän selonteon perusteella kuitenkin, että hyvistä tavoitteistaan huolimatta julkisuuslaki ei ole merkittävästi lisännyt yhteiskuntamme läpinäkyvyyttä. Yhtenä esimerkkinä ed. Hautala ottikin täällä sen esille, että valmisteluvaiheessa olevista asioista tiedottaminen riippuu täällä meillä edelleenkin valmistelevan virkamiehen harkinnasta, kun esimerkiksi samantapaisissa asioissa EU-virkamiehillä ei enää heidän uuden lainsäädäntönsä jälkeen tällaista ole.

Toinen asia, joka on ollut paljon esillä julkisuudessa viime aikoina, on ollut tuomioistuinten oikeudenkäyntien avoimuus ja erityisesti se tärkeä seikka, millä tavalla näitä oikeudenkäyntejä perustellaan. Jos perustelut ovat oikeudenkäyntien päätöksistä niukat, ristiriitaiset tai muutoin epäselvät, ei lopputulos voi vakuuttaa kansalaisia ja herää epäily, että tuomio ei sittenkään ollut oikea. Tämä heikentää ihmisten luottamusta tuomitsemistoiminnan puolueettomuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, ja yhtenä surullisena esimerkkinä ihan viime aikaisista oikeudenkäyntien perusteluista ovat tietenkin nämä kansalaisten epäoikeudenmukaisiksi kokemat raiskaustuomiot.

Viime vuosina tietoturvallisuus näyttää nostavan jatkuvasti asemiaan keskusteltaessa kansallisesta edusta. Suomesta puuttuu toimielin, jossa pohdittaisiin julkisuutta ja avoimuutta. Keskustelemme kovin paljon turvallisuudesta ja salailusta, mutta julkisuus ja avoimuus on tätä tämänpäiväistä keskustelua lukuun ottamatta jäänyt hyvinkin vähälle. Tietojen suojaamista ja turvaamista varten meillä on valvojat ja virastot, mutta toivon, että valiokunta pohtisi, tarvitaanko myös julkisuuden valvontavirastoa.

Suomi on kiitettävän aktiivisesti toiminut EU-tasolla asiakirjajulkisuuden puolesta. Sen sijaan esimerkiksi Euroopan neuvoston avoimuuden puutteesta ei ole niinkään puhuttu. Tärkeää olisi myös painottaa sitä, että kokoukset olisivat avoimia. EU:n laajentuessa ministeritason edustajista koostuvan neuvoston päätösten kohteena on EU:n laajenemisen jälkeen yli puoli miljardia kansalaista, ja kuitenkaan näillä kansalaisilla ei ole riittävästi mahdollisuuksia seurata heitä edustavien ministerien toimintaa neuvostossa.

On selvää, että kansalaisilla tulee olla oikeus seurata päätöksentekijöiden toimintaa, olkoon kyseessä sitten kunnanvaltuusto, eduskunta tai ministerineuvosto tai vaikka oikeudenkäynti ja tuomioistuimet. Salailu on aina kansanvaltaa halventavaa ja polkee kansalaisten perusoikeuksia. Salailu etäännyttää kansalaisia päätöksentekijöistä ja päätöksistä, kun sen sijaan avoimuuden vahvistaminen auttaa kansalaisia ymmärtämään paremmin poliittisen päätöksenteon sekä oikeuspäätösten taustoja. Toki se samalla auttaa heitä myös kritisoimaan niin motiiveja, taustoja kuin päätöksiäkin, mutta se kai on demokratian tarkoitus, että kritiikkiinkiin voidaan ryhtyä, kun siihen on aihetta.

Vastaväitteenä avoimuudelle on usein todettu, että julkisuuden lisääminen siirtää tosiasiallisen päätöksenteon yhä syvemmälle vallan kammioihin. Vaikka näin jopa olisikin, siitä huolimatta mielestäni demokraattisessa oikeusvaltiossa on toimittava siten, että päätöksenteko olisi mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. Yhtenä esimerkkinä vähentyneestä tai huonosta julkisuudesta on edelleenkin ulkopolitiikan avoimuus, joka ei ole lisääntynyt. Sitä tehdään edelleenkin suljettujen ovien takana pienen eliitin piirissä, ja mielestäni tämän osoittaa esimerkiksi viime keväinen Irak-skandaali, joka olisi jäänyt syntymättä, jos asioista uskallettaisiin puhua avoimesti.

Kansallisen edun retoriikkaan vedotaan usein, kun puhutaan ulkopolitiikasta. Sanotaan, että kansallinen etumme vaatii tärkeiden asioiden ja asiakirjojen salaamista. Salaisen leiman saavat liian usein sellaisetkin asiat, joiden tulisi olla avoimessa kansalaisyhteiskunnassa keskustelun alaisia. Salailu on vallan eliitin tarkoitushakuista toimintaa, jonka taustalla — ainakin useimmiten kansalaiset näin epäilevät — on vallanhimo, jopa halu pysyä itse vallassa. Tämän ulkopoliittisen salailun takia Suomessa on lähes mahdotonta käydä kunnollista keskustelua turvallisuuspolitiikasta, jonka taas kerran on osoittanut parasta aikaa käytävä näennäinen Nato-keskustelu.

Keskustelun nopeatahtinen osa päättyy.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Ryhmäpuheenvuoroissa ei oikeastaan kommentoitavaa ollut. Siinä oli luettu huolellisesti selonteko ja keskityttiin juuri siihen, mistä tässä selonteossa oli kysymys. Ed. Alho kaipaili poliittisempaa selontekoa. Tässä valtioneuvosto vastasi siihen, mihinkä eduskunnan lausuma velvoitti. Siinä pyydettiin juuri tämän julkisuuslakiuudistuksen täytäntöönpanosta tuomaan selonteko, ei laajemmin julkisuusselonteko. Silloin saataisiin varmasti paljon mielenkiintoisempia kysymyksiä esille, niin kuin esimerkiksi ed. Lapintien puheenvuorossa, jossa laveasti ne tällä hetkellä poliittisesti mielenkiintoisimmat, jotenkin julkisuuteen liittyvät asiat avattiin keskustelua varten. Mutta tässä selonteossa tosiaan joudutaan rajoittumaan siihen, mikä oli tehtävä: juuri näiden julkisuuslain muutosten arviointiin, miten laki on käytännössä toteutunut.

Varmasti tällaiseen laajempaan julkisuuskeskusteluun on tarvetta kaiken aikaa, ja siihen edustajilla on sana vapaa. Myöskin tämän selonteon käsittelyn yhteydessä on luonnollisesti vapaudet valiokunnalla sitten antaa evästyksiä ja toiveita laveamminkin hallinnolle ja valtioneuvostolle. Oikeastaan voi tässäkin yhteydessä muistuttaa siitä, että selonteko ei välttämättä aina ole se osuvin tapa tuoda selvitystä asioista lainsäädäntöhankkeen jälkeen. Tässäkin tapauksessa, kun on tehty tutkimuksia, ne olisi voitu koota myös sellaiseksi selvitykseksi, joka olisi voitu käydä valiokunnan kanssa yhdessä läpi. Selonteko luonnollisesti tuo kaikille kansanedustajille mahdollisuuden juuri tässä täysistuntokäsittelyssä ottaa asiaan kantaa, evästää erikoisvaliokuntaa, mutta niin kuin tämän istunnon läsnäoloprosentista havaitaan, vaikka on sinänsä hyvinkin tärkeästä perusoikeudesta ja tärkeistä kansanvallan periaatteista kysymys, niin laajaa spontaania innostusta se ei herätä.

Ed. Lapintie viittasi myös oikeudenkäytön julkisuuteen. Sitähän koskevat normit löytyvät ihan eri lainsäädännöstä. Oikeudenkäytön julkisuutta koskeva uudistus on tulossa ensi vuonna hallituksen esityksenä tänne käsiteltäväksi. Siellä jouduttiin valmistelua jatkamaan sen takia, että hallintolainkäytön puolella nämä julkisuusmääräykset ovat hyvin vaikeasti rakennettavia. Tämä ensimmäinen ehdotus, jossa oli suoraan kirjoitettu samanlaiset säännökset yleistä oikeudenkäyttöä ja hallintolainkäyttöä varten, jouduttiin panemaan uusiksi sen takia, että hallintolainkäytössä niin laajassa mitassa käsitellään kaikkein syvimmälle yksityisyyden suojaan meneviä tietoja, henkilöiden terveydentilaa, sosiaalisia oloja, henkilösuhteita koskevia yksittäisasioita, ja niitä varten joudutaan rakentamaan omat säännöksensä, mutta kuitenkin samojen yleisten periaatteiden, oikeudenkäytön julkisuutta lisäävien periaatteiden, mukaan myös sitä koskeva säännöstö kirjoitetaan. Tämän lisätehtävän takia oikeudenkäytön julkisuutta koskeva lainsäädäntöuudistus siis lykkäytyi ensi vuodelle.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama sana edestä. Ministeri totesi, että tässä salissa on vähän käyty laveampaakin keskustelua, niin kuin voidaan käydäkin. Itse ihan muutaman asian tuosta ja sitten joitakin, joista en tiedä, kuuluvatko ne tämän laveamman keskustelun piiriin, mutta voisi niinkin tulkita ilmeisesti.

Ensinnäkin selonteossahan on kiinnitetty hyvin huomiota tähän yhteen asiaan. Siellä viimeisellä sivulla on tämä asiakirjojen saatavuus, ja se on erityisesti tullut eteen tämmöisessä tapauksessa, jossa on köyhistä ihmisistä kyse. Itse nimittäin aina olen täällä köyhiä ihmisiä puolustanut, ja niin tässäkin asiassa. Nimittäin toimeentulotukiasiakkaat, kun he joissakin tapauksissa joutuvat valittamaan päätöksestä, niin siinä tapauksessa näiden asiakirjojen kalleus on esteenä, jottei voi välttämättä tehdä semmoista valitusta kuin haluaisi, koska saattaa olla aika isosta asiakirjanipusta kyse, pitää kaivaa päätöksiä paljon.

Muutama esimerkki, jotka tuossa tulivat sitten sähköpostin välityksellä, kuvasi hyvästi sen. Siinä kun kyseinen kunta laskutti tätä ihmistä, se oli lähelle 100 euroa se paperinippu, jonka hän tarvitsi valitukseen. Kun tämä ihminen, joka lähetti tämän sähköpostin, oli sitten kysynyt eri kunnista hintoja, niin siellä on todella isot erot. Tässä on tosi hyvin puututtu siihen, että sen pitäisi olla omakustannushinta, mutta minusta siihen pitäisi saada normitus, ja toivoisin, jotta kun näitä lainsäädäntöjä valmistellaan, tulisi joku semmoinen hinta, minkä yli maksu ei saisi mennä. Kun näissä tapauksissa on kyse juuri toimeentulotukiasiakkaista, niin sitä ei voi sanoa, että kyseessä on rikas, koska ravistellaan joka puolelta ja tutkitaan hänen tulonsa tai omaisuutensa, mitkä ne todella ovat. Siinä se köyhä ei kyllä saa oikeutta, jos ei saa niitä papereita. Sen takia tämä pitäisi aina muistaa, jotta niilläkin ihmisillä, jotka ovat pudonneet sinne huonomman toimeentulon piirin, pitää olla oikeus hoitaa asioita. Siltä kantilta myös katsotaan tätä julkisuuslainsäädäntöä, miten tavallinen kansalainen kokee saavansa oikeutta.

Toinen tämmöinen seikka on eläkkeiden hylkypäätökset. Minusta, vaikka monia ohjeistoja on tullut ja kehotuksia siitä, että näiden päätösten pitäisi olla paremmin perusteluja, yhä edelleen on tilanne se, jotta niissä päätöksissä on kovin vaillinaisesti tuotu se asia julki, mihin päätös perustuu ja miksi mahdollisesti eläke on hylätty, vaikka asianomainen lääkäri, joka on tutkinut usean kerran, erikoislääkäri, on todennut, että kyse on pysyvästä työkyvyttömyydestä ja siitä, että ei pysty aikaisempaan ammattiin. Sen takia tämänkin osalta pitäisi saada semmoista lainsäädäntöä aikaan, että tässä velvoitettaisiin vakuutusyhtiöt perustelemaan asia, jotta asiakas voisi sitten tarvittaessa, kun valittaa eteenpäin, käyttää oikeita argumentteja, etsiä siihen ne puuttuvat osiot, mitkä ikään kuin vakuutusyhtiöltä puuttuvat, koska siinä ei näy sitä perustetta, miksi hylky on tapahtunut.

Sitten yksi semmoinen näkökulma, joka kanssa lähtee ihan käytännön esimerkistä, on se, eikö velkajärjestelytilanteissa pitäisi ihan luonnostaan olla tilanne sellainen, jotta kun oikeus tekee päätöksen jostakin tämän tyyppisestä asiasta, sillä pitää olla paperit, pitää olla dokumentit siitä, miten velka on syntynyt, mitä on tapahtunut, paljonko summa on. Valitettavasti tämmöisiä tapauksia on vuosien varrella tullut ja yhä edelleen näköjään tulee, jotta siellä oikeus tekeekin päätöksen puhtaasti pankin antaman tiedon pohjalta ilman, että on osoitettu velan syntyperää, vaikka velallinen kuinka vaatisi, että se ei pidä paikkaansa. Minusta tämä pitäisi saada sillä tavalla oikeille urille, jotta tämmöistä ei voisi tapahtua. Sekään ei mitenkään kansalaisen oikeusturvasta ja mahdollisuuksista saada tietoja anna hyvää kuvaa yleisesti eikä niille ihmisille, jotka joutuvat uhreiksi.

Samaten julkisuuspuoleen ja rekisteröinteihin liittyen yhä edelleen tulee esille tapauksia, joissa luottotietorekisterit eivät ole ajan tasalla. On suoritettu kaikki saamiset jo vuosia sitten, ja siitä huolimatta siellä luottotiedoissa riippuu merkintä, jotta asiat eivät ole kunnossa. Minusta tämä on suomalaisen yhteiskunnan yksi perusasia kanssa, että meillä pitäisi saada rekisterit sillä tavalla ajan tasalle, että ihmistä ei enää rangaista siinä tilanteessa, kun homma on hoidettu. Kun ei ole enää luottorästejä, miksi siellä näkyy monen vuoden takaisia juttuja, joiden pitäisi olla kunnossa, hyvin pieniäkin? On jopa semmoisia, että on opiskelijalla joitain opintotukijuttuja, jotka ovat jääneet maksamatta ja seuraavat häntä siinä nuoruuselämässä vuosia eteenpäin, vaikka kaikki on hoidettu jo suhtkoht nopeasti.

Sitten yksi asia, joka on tätä laveata puolta mutta koskee kansalaisten tiedonsaantia ja omaa oikeusturvaa, on minusta supo ja suposta saatavat itseä koskevat tiedot. Nimittäin supo on semmoinen elin, jotta jos ollaan hakemassa johonkin virkaan tai toimeen, työnantaja kyllä saa ne tiedot sieltä suojelupoliisilta mutta asianomainen henkilö ei voi tarkistaa niitä turvallisuus- ja muita tietojaan, mitä siellä rekisterissä on. Minusta jotenkin tuntuu erikoiselta, miten voi tämän tyyppinen järjestelmä yhä olla Suomessa, kun puhumme avoimesta yhteiskunnasta ja siitä, että jokaisella kansalaisella pitäisi olla oikeus omiin tietoihinsa. Mitä väärää voi olla siinä, jos kansalainen saisi suojelupoliisilta rekisteritiedot, kun työnantaja voi saada ne mutta itse ei saa? Minusta tämä ei sovi kyllä tämmöisen ihmisen oikeustajuun, joka on maaseudulla kasvanut. Ilmeisesti kaupunkilaisten oikeustajuun se voi sopia, mutta maalaisten oikeustajuun tämä ei sovi. Mutta toivon mukaan löytyy myös kaupunkilaisia, jotka protestoivat tämän tyyppistä ajatusta vastaan ja tappelevat sen puolesta, että me saisimme edes perusoikeuden tietää, mitä meistä on kirjoitettu johonkin rekisteriin.

Muuten, kun katsoo tätä raporttia, siinä on hyviä ainespuita. Odotan, että valiokunta, kun käy läpi sitä, ottaa huomioon muun muassa sen, mitä itse tässä puhuin ja mitä ovat edelliset puhuneet, niitä näkökulmia. Tehdään parempaa ja turvallisempaa lainsäädäntöä sillä tavalla, jotta on olemassa salattuja, yksityisiä asioita, jotka eivät saa tulla läpi, joita ei voi kukaan saada käyttää hyväkseen toista vahingoittamaan, mutta sitten on taas semmoisia asioita, jotka ovat julkista kamaa, joiden pitää olla kaikkien nähtävissä, ja pitää olla semmoista kamaa, mitä pitää itse saada. Tuossa raportissahan pääsääntö on ihan hyvä, mutta pieniä yksityiskohtia odotan otettavan huomioon jatkotyöskentelyssä.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Ministeri Koskinen päivitteli, että salissa on ollut suhteellisen vähän henkilöitä paikalla seuraamassa tätä periaatteellisesti tärkeätä keskustelua. Lohdutan häntä sillä, että edustajien kiinnostus eduskuntatyötä kohtaan ei varmasti ole vähentynyt yhtään. Se tulee paljastumaan hetken kuluttua, kun alkoholikeskustelu alkaa. Silloin varmasti sali täyttyy. Siinähän läpinäkyvyys on täydellistä. Jos sitä puolta käytetään hyväksi, ihminen paljastaa kaikki perimmäiset, ja järjestelmä kanssa, ominaisuudet, mitä sieltä paljastettavissa on.

Arvoisa puhemies! Silloin kun tätä mietintöä tai oikeastaan mietintökoostetta vuonna 1999 valtiopäivillä tuotettiin, tähän koko työhön oli olemassa paljon epäilyjä, minkähänlainen hengentuote tästä nyt oikein sitten käytäntöön sovellettavaksi tulee, ja oli sellaisiakin äänenpainoja, että työ olisi pitänyt keskeyttää ja laskea tämä asia raukeamaan vaalien alla. Nyt voidaan todeta tästäkin teknisestä raportista, että nuo pelot olivat aika tavalla aiheettomia. Teknisesti tämä asia on sujunut suhteellisen hyvin. Yhteiskunta on etsinyt tasoa, mikä olisi toisaalta demokratiaa tukeva ja toisaalta yksityisyyttä suojeleva.

Jos ajateltaisiin tähän otettavaksi rinnalle jossakin muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa käytävä vastaavanlainen keskustelu, sikäli kuin siellä nyt ylipäätään uskallettaisiin tällaista käydä, mieleeni tulee Italia. Jos olisi Italian parlamentin alahuoneessa tai senaatissa vastaava keskustelu, epäilisin, että taso, millä liikuttaisiin, olisi totaalisesti toisenlainen. Se voisi olla myöskin siinä mielessä parempi, että aineksia arvioida näitä rajankäyntejä olisi huomattavasti enemmän kuin täällä Suomessa tarvitsee olla johtuen siitä, että kuitenkin tässä suhteessa yhteiskunnallisen hyvän taso on toisella tasolla.

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota siihen, millä tavalla on etsitty tätä julkisuusastetta viranomaisten hengentuotteille. Siellähän on esiintynyt hyvin selvää arkuutta tässä suhteessa eli on haluttu pitää salassa sellaisia asiakirjoja, joita ei olisi tämän lainsäädännön mukaan pitänyt salassa pitää. Yksi syy tähän on ollut se, että on oltu kerta kaikkiaan virkamiehinä niin arkoja, että ei ole kerta kaikkiaan uskallettu antaa näitä asiakirjoja julkisuuteen, jotka olisivat olleet sinne kuuluvia.

Toinen on ollut sellainen tilanne, joka on nyt se huolestuttavampi tilanne, että on ollut niin sanotusti peiteltävää ja sitten on täytynyt rankimman jälkeen asia saattaa asiaan kuuluvaan oikeustilaan. Se, mihin on sitten luotettu virkamiespuolella näissä tietoisissa tapauksissa, on se, että sittenhän meillä on mahdollisuus pikkuisen jarruttaa tätä jatkokehittelyä sillä, että hinnoitellaan dokumentit siihen hintaan, että asianomaisen liksa loppuu. Tämä on jo tila, jota ei yhteiskunnassa voi hyväksyä.

Arvoisa puhemies! Varsinaisesti se syy, minkä takia tänne korokkeelle nousin, on eräs surullinen osuus Suomen kansan historiasta toisen maailmansodan jälkeen. Se on 90-luvun pankkikriisi ja sen selvittäminen ja Arsenaliin liittyvä toiminta. Minusta se on kaikkein pahinta, mitä viime aikoina on voinut läheltä seuraten katsoa. Olin siis mukana Arsenalin tarkastusvaliokunnan työssä ja nyt sitten Vakuusrahaston valtuustossa jäsenenä. On aika järkyttävä sellainen tilanne, että kun tehdään selvityksiä siitä surkeasta 90-luvusta, sitten niitä selvityksiä ei anneta julkisuuteen ennen kuin tuomioistuimen päätöksellä. Tämä on minusta paha juttu. Tässä suhteessa nyt, kun on vihonviimeinen hetki, Arsenalin alasajon hetki, nyt vihonviimeisellä hetkellä täytyisi tässä suhteessa herätä, koska nyt, mitä selvityksiä on yritetty kansanedustajavoimin tehdä, ne osoittavat, että nokanvalkaisun ajan pitäisi koittaa viimeistään nyt elettävänä talvena.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Vielä tähän keskusteluun muutama yksityiskohta. Niin kuin useissa puheenvuoroissa on todettu, julkisuuslainsäädännön noudattamiseen liittyy epävarmuutta. Monet virkamiehet miettivät, julkistavatko he liikaa vai liian vähän. Niin kuin eräs tuttu virkamies minulle sanoi, olo on joskus sellainen kuin kävelisi kapeaa lankkua pitkin. Mutta myös muutoshaluttomuutta on ja salailua esiintyy. Usein varmasti kollegat myös ovat sitä kohdanneet. Se on myös tietty vallankäyttöväline, eli valmistelua pidetään mahdollisimman paljon salassa tai otetaan asioita pöydältä jne.

Mutta vielä yhteen yksityiskohtaan, yhteen asiaan: Julkisuuslakia käytetään monesti myös toisen vaikean lainsäädännön eli henkilöstörekisterilainsäädännön kanssa rinnan, ja nämä monesti saattavat olla ristiriitaisia. Tulkinta on joka tapauksessa näitten kohdalla vaikeaa. Otan esimerkkinä palkkatietojen julkisuuden. Liian tarkat tiedot palkoista ja palkansaajaluettelot saattavat olla henkilöstörekisterilainsäädännön kannalta laittomia. Näiden listojen lukemiset ovat hyvin suosittuja. Muun muassa viranhaltijan henkilökohtaista arvioimista koskeva asia, palkan osa, saattaa sisältää sellaisia elementtejä, jotka eivät ole julkisia.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Puheenvuorossani otin esimerkkejä yksityisyyden suojaan liittyvistä asioista. Joissakin muissakin puheenvuoroissa siihen viitattiin. Toivoisin, että valiokunnassa paneuduttaisiin ja pohdittaisiin nimenomaan perustuslain 10 §:n sanomaa ja sitä tarkoitusta, minkä takia se on säädetty, lähinnä siltäkin kannalta, mitä muun muassa ed. Alho puheenvuorossaan toi esiin, eli kun saadaan tietoon yritysten rakennuspiirustuksia, merkittävien henkilöitten omakotitalojen piirustuksia jne., tässä tulee myöskin turvallisuusaspekti mielestäni voimakkaasti esiin. Valiokunnan kannattaisi pohtia, olisiko meillä aiheellista säätää jonkinlaista rajoituslakia siihen tai ainakin sillä tavoin, että henkilön, joka käy niitä tietoja hakemassa siellä, nimi ainakin tulisi ylös. Tällä hetkellähän ei mitään rekisteriä pidetä siitä, kuka sieltä niitä tietoja käy hakemassa.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Lahtela nosti esiin täällä supon roolin julkisuuslainsäädännön yhteydessä. Olisin halunnut hänelle muistuttaa, että viime kaudella eduskunnan hallintovaliokunta käsitteli poliisin henkilörekisterilakia ja myöskin työnantajan oikeutta saada turvallisuusselvityksiä työntekijöistä supon kautta ja sen eduskunta käsitteli täysin yksimielisesti. Meillähän on tietyt säännökset siitä, mitä tietoja jokainen henkilö voi saada poliisin henkilörekisterilain mukaan siitä, mitä sinne on hänestä merkitty, ja työnantajalle ei toki anneta, niin kuin ed. Lahtela väitti, yksityiskohtaisia tietoja hänen elämästään, vaan kerrotaan ainoastaan, onko henkilö turvallisuusriski vai ei. 99,5 prosenttia taitaa olla sellaisia vastauksia, että henkilö ei ole turvallisuusriski ja henkilö voidaan nimittää sellaiseen tehtävään, joka katsotaan turvallisuusriskin mittaiseksi. Halusin vain oikaista tämän ed. Lahtelalle, ettei jää väärää käsitystä. Kyllähän supon toiminta on niin läpinäkyvää kuin suomalaiset lainsäätäjät ovat halunneet sen olevan. Tämä on ihan tuoretta lainsäädäntöä, mitä viime kaudella käytiin läpi täällä.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistus on periaatteellinen ja tärkeä merkitykseltään, kun ajatellaan demokratian toimivuutta. Tässä suhteessa käyty keskustelu on mielestäni osoittanut, että tämän lainsäädännön täytäntöönpano ja itse lainsäädäntö ovat kohtuullisen hyvin onnistuneet. Näin siitä huolimatta, mihin ed. Pulliainen jo täällä viittasi, että lainsäädäntöhanketta valmisteltiin valiokunnassa vuoden 99 eduskuntavaalien alla kohtuullisen työmäärän keskellä. Tuolloin syntyi, niin kuin monet muistavat ja ed. Pulliainen totesi, myös ajatuksia, että tämä asia jätettäisiin raukeamaan ja siihen palattaisiin seuraavalla vaalikaudella. Hallintovaliokunta piti onneksi kiinni aikataulustaan ja me saimme tämän valmisteltua, ja jälkikäteen voi todeta, että kokonaisuus on tämänkin valtioneuvoston selontekotekstin ja käydyn keskustelun pohjalta kohtuullisen hyvin todella onnistunut. Tärkeä merkityshän tällä on ollut juuri erityisesti valmisteluvaiheessa saatavan tiedon lisäämisessä. Se koskee lainsäädäntöä ja se koskee myös talousarviovalmistelua. Toisaalta myös selkeys tässä salassapitosääntelyssä on olennaisesti lisääntynyt, eikä nyt sillekään puolelle kovin suuria muutospaineita tai korjaustarpeita tuntuisi olevan. On tietysti tärkeää, että hallintovaliokunta käy taas tämän selonteon pohjalta asiantuntijakuulemisen ja valmistelun normaaliin tapaan, ja eduskunta voi käydä sitten palautekeskustelun.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa puhemies! Kyllä mielestäni silloin aikanaan käyty keskustelu, kun tätä lakia tehtiin vaalikauden lopussa, oli tarpeen muun muassa sen takia, että sitten yksimielisesti päädyttiin siihen, että tämä selonteko, jota nyt käsitellään, tehdään. Selonteko ja varsinkin sen liitteenä olevat selvitykset kyllä viittaavat siihen, että kyllä vielä tarkistamisen ja parantamisen varaa on hyvin paljon. Käydyssä keskustelussakin on käynyt selville, että tuomioistuinkäytännön varaan tulee jatkossakin jäämään asioita, ja osaa niistä on viime aikoina julkisuudessakin niin paljon käsitelty, etten mene niihin yksityiskohtaisesti tässä.

Sen sijaan olisin kiinnittänyt huomiota vielä yhteen asiaan, jonka ed. Vistbacka mainitsi, keskusteluun turvallisuudesta ja julkisuudesta. Jossain määrin on syntynyt väärä tieto, että siitä, että tiedot ovat julkisuuslain mukaan julkisia ja että ihmiset saavat käydä tarkistamassa niitä, siitä, että avoimesti voidaan valvoa viranomaisia, syntyisi oikeus julkistaa niitä tietoja. Julkinen asiakirja on eri asia kuin se, syntyykö lehdille oikeus esimerkiksi julkistaa pääministerin kodin pohjapiirustuksia. Sekä turvallisuus- että jossain määrin myös yksityisyydensuojasyistä julkistamiskynnys on eri kuin se, että taas sitten esimerkiksi rakennusvalvonnan ja palotorjunnan syistä on varmastikin aiheellista, että pääsääntöisesti rakennuspiirustukset ovat julkisia. Tosin silloinkin saattaa olla, että valtakunnan pääpäättäjien henkilökohtaisen turvallisuuden takia nykyinenkin laki varmasti sallisi sen, että heidän osaltaan tehtäisiin tilapäinen poikkeus jopa tästä julkisuudesta.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Omassa ryhmäpuheenvuorossani korostin kansalaisnäkökulmaa tässä julkisuuslainsäädännössä. Tämä julkisuuslainsäädäntö ja muu vastaava lainsäädäntö ovat luonnollisesti ehdottoman välttämättömiä kaikkien kansalaisten kannalta, mutta on syytä muistaa, että mikäli viranomaisilla ei ole oikea asenne avoimuuteen, ei yksityinen kansalainen saa kaikkea tarvitsemaansa tietoa, vaikka lainsäädäntö olisikin kunnossa. Tästä syystä minun mielestäni pitäisi kaikissa organisaatioissa panostaa kovasti asennekasvatukseen siinä mielessä, että viranomaiset tiedostaisivat, kaikki viranomaiset koko maassa jokaisessa organisaatiossa, että he ovat ihmisten palvelijoita eivätkä organisaation palvelijoita. Monessa organisaatiossa on havaittavissa, että niistä tulee sisäänlämpiäviä systeemejä ja ne palvelevat itse itseään ja toisiaan enemmän kuin niitä ihmisiä, joita varten organisaatio on luotu, eli asennekasvatukseen resursseja vastaisuudessa lisää.

Keskustelu päättyy.