Täysistunnon pöytäkirja 101/2014 vp

PTK 101/2014 vp

101. TIISTAINA 21. LOKAKUUTA 2014 kello 14.06

Tarkistettu versio 2.0

16) Hallituksen esitys eduskunnalle liikuntalaiksi

 

Puolustusministeri Carl Haglund

Arvoisa puhemies! Arvon edustajat! Uusi liikuntalaki. Ensiksi vähän taustaa. Taustalla on etenkin se, että on haluttu päivittää tätä nykyistä puitelakia, jossa suuri yhteiskunnallinen muutos on se tosiasia, että liian harva suomalainen liikkuu ja on liian monia suomalaisia, jotka sitten eivät liiku. Toisaalta on myös hyvä muistaa, että on monia, jotka liikkuvat erittäin paljon, mutta heidän osuutensa väestöstä on ihan liian pieni, ja tämä sitten heijastuu meidän ter-veydenhuollon kustannuksiin.

Tässä laissa on myös pyritty siihen, että on voitu alleviivata liikunnan peruspalveluluonnetta etenkin kunnallisissa palveluissa. Tässä tosin on haasteena se, että on samalla pyritty siihen, että kuntien tehtäviä ei lisätä, koska olemme kaikki varmasti yhtä mieltä siitä, että kunnilla on aivan tarpeeksi tehtäviä jo ennestään.

Tässä on myös pyritty huomioimaan liikunnan ja urheilun kentän muutoksia ja etenkin nuorten omatoimista liikuntaa, joka on kasvamaan päin, joskaan ei sitten koko väestön osalta, vaan osa nuorista liikkuu enemmän omavaraisesti eikä perinteisin muodoin. Tässä on sitten tämän lisäksi myös muun muassa valtion liikuntaneuvoston tehtäviä ja niiden suuntaamista vähän tarkistettu.

Sitten asiat, jotka eivät muutu suhteessa nykylakiin — näin kokonaisuutenahan tämä ei ole kovin radikaali muutos nykyiseen lainsäädäntöön, joka on 90-luvun lopulta. Tämä on edelleen siis puitelaki, jossa säädetään vastuunjaosta eri toimijoiden kesken sekä valtionavustusten perusteista. Ja näitä avustuksia, joihin viittaan, tullaan myös jatkossa rahoittamaan veikkausvoittovaroin. Nämä muutokset, mitä on tehty, ovat pääosin täsmennyksiä ja päivityksiä.

Mutta on myös joitain konkreettisia muutoksia. Lain tavoitteissa, 2 §:ssä, on huomioitu aikaisempaa selkeämmin liikunnan mahdollistaminen kaikille väestöryhmille ja sen merkitys meidän hyvinvoinnillemme ja terveydellemme. Tavoitteeseen on myös lisätty liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyden ja eettisyyden periaatteiden edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen liikunnassa. Nämä tavoitteet otetaan tietenkin myös huomioon sitten järjestöjen avustusharkinnassa.

Lakiin on myös lisätty hajanaisen käsitekentän yhtenäistämiseksi määritelmät liikunnasta, huippu-urheilusta ja terveyttä ja hyvinvointia edistävästä liikunnasta lain soveltamisalalla.

Sitten tosiaan kunnan peruspalveluluonnetta on tarkennettu ja tässä on painotettu etenkin liikuntapalvelujen saatavuutta ja terveyttä ja hyvinvointia edistäviä asioita kaikille kansalaisille. Tässä on myös sitten asioita, jotka liittyvät liikuntapaikkojen ylläpitoon, toimialojen ja kun-tien väliseen yhteistyöhön ja niin edelleen.

Mitä tulee valtion liikuntaneuvostoon, joka on monille edustajille tuttu, niin tässä on pyritty etenkin nyt painottamaan sitä, että valtion liikuntaneuvoston arviointitehtävä kohdistuu koko valtioneuvoston toimintaan ja kattaa sitten myös muun muassa STM:n hallinnonalan, kun arvioidaan sitä vaikuttavuutta, mitä tällä liikuntapolitiikalla on, ja tässä on tietenkin vahva kytkentä sitten tähän terveyttä edistävään liikuntaan.

Sitten lopuksi vähän näistä valtionapukelpoisuuksista. Tässäkään ei ole mitään suuria muutoksia, mutta tässä on nyt tietenkin haluttu tuoda näitä lain täsmennettyjä tavoitteita myös tänne kelpoisuusvaatimuksiin siltä osin kuin ne ovat lain tasolla ja myös sitten alleviivattu sitä, että liikunnan edistäminen ja näiden tavoitteiden mukainen toiminta on se, joka on edellytys valtionapukelpoisuudelle. Sitten tässä on myös mahdollistettu se, mikä nyt varmaan ei kovin usein tule ajankohtaistumaan, että teoriassa valtionapukelpoisuus voidaan myös päättä vastaisuudessa, eli siis evätä, kun se tällä hetkellä on aika pysyväluonteista. Ja kun sitten katsotaan näitä harkintaperusteita, niin tässä on muun muassa sitten yhdenvertaisuusasioita, tasa-arvoa ynnä muita, painotettu aikaisempaa enemmän.

Arvoisa puhemies! Tässä lyhykäisyydessään esittely tästä päivitetystä liikuntalaista. — Kiitos.

Sinuhe Wallinheimo /kok:

Arvoisa herra puhemies! En halua olla nyt ylidramaattinen, mutta silti on pakko todeta: Valtion liikuntaneuvosto, lukuisat liikunnan ja urheilun asiantuntijat sekä OKM:n liikuntayksikkö ovat kuluneen vaalikauden ajan valmistelleet tätä 15 vuotta odottanutta liikuntalain kokonaisuudistusta. Työ on ollut raskas ja vienyt siihen osallistuneilta todella paljon aikaa. Nyt kun se on vihdoin valmistunut, on sen sijoittuminen täysistuntolistalla minulle pienoinen järkytys. Sen sijaan, että lakia olisi käsitelty esimerkiksi heti täysistunnon alussa, on se listattu nyt sijalle 16. Toivon syvästi, että tämä sijoitus ei kuvasta tämän talon näkemystä liikunnan asemasta yhteiskunnassa ja politiikassa ylemmällä tasolla.

Luottamusta siihen, että liikuntaan oikeasti panostettaisiin muualla kuin kauniissa juhlapuheissa, ei kuitenkaan vahvista, että hallituksen kokoonpanojen muuttuessa juuri urheilu on joutunut luopumaan omaan hallinnonalaansa yksiselitteisesti keskittyvästä ministeristä, ja tämä ei ole epäluottamuslause ministeri Haglundia kohtaan. Liikunta- ja urheilupolitiikan jääminen poliittiseksi kauppatavaraksi kertoo paljon niistä vähättelevistä arvoista, joita tälle hallinnonalalle edelleen tässä maassa ikävä kyllä asetetaan. Toivottavasti ensi keväänä aloittavassa uudessa hallituksessa tähän tilanteeseen saataisiin radikaali muutos parempaan.

Mitä sitten, arvoisa puhemies, tulee itse tähän päivitettyyn lakiin ja sen painopisteisiin, lakiuudistus osaltaan selkeyttää tilannekuvaa, mutta osaltaan jättää vielä kysymyksiä auki. Esityksen nykytilan arvioinnissa tuodaan poikkeuksellisen ansiokkaasti esille sitä ongelmakenttää, johon minun mielestäni pitäisi kaiken aikaa panostaa enemmän. Kyse on meillä vallitsevan, jo nyt meidän hyvinvointiyhteiskuntaamme uhkaavan liikkumattomuuden epidemian taltuttamisesta. Miten tulevien sukupolvien oletetaan selviävän entistä pidemmistä työurista, kun nyt kyseisellä sukupolvella on vaikeuksia selvitä jo opiskeluista muun muassa heikon kunnon takia?

Arvoisa puhemies! Ehkä suurin kritiikkini lain sisältöön on se fakta, että vieläkään ei näköjään ole väliä, käytetäänkö valtionavut siihen tarkoitukseen, mihin ne on tulosohjauksessa myönnetty, esimerkiksi käytetäänkö lasten ja nuorten liikuntarahat tähän tarkoitukseen vai johonkin muuhun. Lisäksi en ymmärrä kirjausta, että OKM:llä on oikeus lopettaa jonkun järjestön valtionapuoikeus. Mitä järjestöjä kirjaus koskee? Koskeeko tämä esimerkiksi myös aluejärjestöjä? Tähän kohtaan haluaisin selvennystä.

Arvoisa puhemies! Perusteluissa määrittelyt liikunnasta, kuntoliikunnasta, terveysliikunnasta menevät mielestäni päällekkäin, ja tutkijatkin ovat olleet jo hieman ihmeissään uudesta jaottelusta. Minusta liikunta olisi voinut edelleen olla yläkäsite pitäen allaan lapset, nuoret, huippu-urheilun ja terveysliikunnan. Nyt jaottelu on valitettavasti turhan monimutkainen.

Arvoisa puhemies! On rehellistä myös myöntää, että tämä laki on pelkkä puite varsinaiselle toiminnalle liikkumattomuuden kukistamiseksi ja urheilupolitiikan tehokkuuden kasvattamiseksi. Jotta laki saavuttaisi sille asetetut kunnianhimoiset tavoitteet, tulee sen takana olla kaikkien sitä soveltavien ja sivuavien tahojen. Paljon hyvää saataisiin aikaan jo sillä, että erinäisten selvitysten tekemisen sijasta pelkästään valtionhallinnon poikkihallinnollisesta liikuntayhteistyöstä tulisi vihdoin totta. Tarve liikunnan poikkihallinnolliselle edistämiselle on tunnustettu jo vuosikymmeniä ja sitä on määrätietoisesti pyritty edistämään, mutta tulokset ovat olleet silti laihoja. Liikunnallisen näkökulman edistämiseen ei ole löytynyt riittävästi henkilö- ja talousresursseja.

Lisäksi järkevän yhteistyön kehittämistä ovat haitanneet sektorikohtaiset luutuneet asenteet ja käsitykset liikuntaa kohtaan. Esimerkiksi matka siihen, että liikunnan rooli tärkeimpänä osiona ennalta ehkäisevässä terveydenhuollossa tunnustettaisiin sote-asiantuntijoiden keskuudessa, on pahasti kesken.

Uskon, että iso liikuntamyönteinen ryhtiliike valtionhallinnossa johtaisi ennen pitkää myös toisen ison epäkohdan poistumiseen. Tällä tarkoitan kunnille jaettavan liikuntarahan käyttöä. Tällä hetkellä lähes kaikki kunnat käyttävät näitä rahoja muiden menojen paikkaamiseen kuntalaisten liikuntaan panostamisen sijasta. Jos kunnat näkisivät myös valtionhallinnon ottavan liikkumattomuushaasteen nykyistä enemmän tosissaan, voisi kynnys rahojen käyttämiseen muuhun kuin liikuntaan olla nykyistä korkeampi.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Uuden liikuntalain tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä fyysistä toimintakykyä, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalais- ja seuratoimintaa sekä huippu-urheilua. Lakiesityksessä korostetaan myös liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. Erittäin tärkeitä tavoitteita, joihin pyritään monella tavalla, taholla ja tasolla.

Liikuntalaki on tarpeellinen muun muassa siksi, ettei kaikissa kunnissa ole sisäistetty liikunnan merkitystä peruspalveluna. Toki jokainen meistä itse päättää, liikkuuko vai ei, mutta kun-tien tulee mahdollistaa monipuolisia liikuntamahdollisuuksia joko itsenäisesti tai yhteistyössä järjestöjen kanssa kaikille väestöryhmille.

Olen saanut tänään kaksi palautetta tästä lakiesityksestä, ja molemmissa on sama huoli eli se, että lakiesityksessä mainitaan vain valtakunnalliset liikuntajärjestöt mutta ei alueellisia liikuntajärjestöjä. Edellisessä lakiversiossa ne olivat vielä mukana. Kysynkin ministeriltä: miksi alueellisia liikuntajärjestöjä ei mainita enää tässä lakiesityksen versiossa?

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä noin puolet työikäisistä ja neljännes eläkeikäisistä suomalaisista liikkuu kestävyyskunnon kannalta riittävästi. Liian vähäinen fyysinen aktiivisuus on maailmanlaajuisesti neljänneksi suurin ennenaikaisen kuolleisuuden aiheuttaja. Viime aikoina on paljon puhuttu siitä, että runsas istuminen lisää kuoleman riskiä. Suomalainen aikuinen viettää keskimäärin 76 prosenttia valveillaoloajastaan paikallaan, pääasiassa istuen. Reipasta tai rasittavaa aktiivisuutta on vain muutama prosentti valveillaoloajasta. Tutkimuksissa on todettu muun muassa se, että kokonaisistumisajan noustessa yhdellä tunnilla päivässä kokonaiskuolleisuuden riski kasvaa 2 prosentilla. Paljon päivittäin istuvia, kuten meitä täällä eduskunnassa olevia, suositellaankin vähentämään istumista liikunnan lisäämisen ohella.

Liikunnan terveydelliset hyödyt on pystytty kiistatta todistamaan lukuisissa tutkimuksissa. Jos ajatellaan Suomessa esiintyviä yleisiä kansansairauksia, niin liikunnan avulla voidaan ennaltaehkäistä, hoitaa ja kuntouttaa muun muassa diabetesta, masennusta, erilaisia muistisairauksia sekä sydän- ja verisuonisairauksia.

Erityisesti ikäihmisten liikunnalla on suuri merkitys kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisessä sekä toimintakyvyn ylläpitämisessä. Säännöllinen kävelyharrastus puolittaa ikäihmisen riskin sairastua muistisairauteen. Liikunnan avulla voidaan ennaltaehkäistä myös ikäihmisten kaatumisia ja niistä seuraavia murtumia. Kaatumisten akuutti sairaanhoito aiheuttaa noin 400 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Kolmasosa kaatumisista on ehkäistävissä ja ainakin neljäsosa murtumista. Säästöpotentiaali on siis pelkästään kaatumisten osalta jo 100 miljoonaa euroa vuodessa. Diabeteksen osalta liikkumattomuuden hinnan arvellaan tutkimusten perusteella olevan 725 miljoonaa euroa vuodessa. Samansuuntaisia lukuja saadaan muidenkin sairauksien kohdalla. Kun huomioidaan kaikki terveydenhuoltoon tulevat kustannukset, niin liikkumattomuuden hinta on miljardeissa.

Laki ei toki pakota ketään liikkumaan, mutta toivottavasti tämä laki tulee selkeyttämään eri tahojen vastuita liikunnan järjestämisessä. Erittäin myönteistä on vahvistaa liikunnan peruspalveluluonnetta ja kaikkien kansalaisten oikeutta liikkua ja harrastaa liikuntaa. — Kiitos.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä uudeksi liikuntalaiksi. Nykyinen liikuntalaki on vuodelta 1998, joten päivitykset ovat tarpeen. On sinänsä mukava nähdä, että meillä on täällä liikuntaministeri ja samalla puolustusministeri puolustamassa liikunta-asiaa, joten tässä on ikään kuin kahden organisaation tuki takana.

Lain päätavoitteena on liikkumisen harrastamisen, väestön hyvinvoinnin, kansalais- ja seuratoiminnan sekä huippu-urheilun edistäminen. Suomalaiset liikkuvat terveyden ja hyvinvoinnin kannalta liian vähän. Liiallinen istuminen on todettu terveysriskiksi, johon on alettu tutkimustulosten myötä kiinnittää aiheellisesti kasvavaa huomiota. Muun muassa UKK-instituutti on nostanut hälyttäviä tutkimustuloksia esille istumisen vaaroista, ja sitähän me olemme täällä eduskunnassakin tänään tehneet oman terveytemme vaarantaen, ellei ole sitten otettu pieniä mikrotaukoja väliin. Liian vähäisen liikunnan ja kohtuuttoman runsaan istumisen kustannukset ovat yhteiskunnalle miljardiluokkaa. Liikunta-aktiivisuus on yhteydessä vähentyneisiin sairauspoissaoloihin ja terveydenhoitokuluihin.

Urheilualaan liittyvän työllisyyden osuus EU:ssa on yli 2 prosenttia. Suomessa liikunnan ja huippu-urheilun taloudellinen merkitys on vuodessa noin 3 miljardia euroa. Pelkästään kuntien liikuntapalveluissa työskentelee viitisentuhatta henkilöä. Liikuntapaikkoja on Suomessa 32 000 kappaletta. Liikuntajärjestöihin kuuluu Suomessa 1,1 miljoonaa jäsentä. Kunnallisten avustusjärjestelmien piirissä on 6 000—7 000 urheiluseuraa. Seurojen palkattoman vapaaehtoistyön laskennallinen arvo on yli 1,1 miljardia euroa. Merkittävästä asiasta on siis kaiken kaikkiaan yhteiskunnallisesti kysymys.

Yrittäjyyteen on kiinnitettävä kasvavaa huomiota myös liikuntasektorilla. Liikunta-alan yrittäjillä on tärkeä rooli julkisten sekä järjestöjen tarjoamien palveluiden rinnalla. Liikuntapalveluja tuottavat yritykset työllistävät noin 8 100 henkilöä. Kasvupotentiaalia on aivan varmasti. Liikuntamatkailu on kansainvälisesti kasvava trendi, ja Suomella on varmasti paljon annettavaa ulkomaisille turisteille myös liikunnan alalla.

Liikuntaa ei pidä nähdä vain yhden hallinnonalan asiana. Se on integroitava osaksi yhteiskunnallista terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön tehtävänä on jatkossakin vastata liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, ja kuntien tehtävänä on luoda edellytykset paikalliselle liikkumiselle. Liikuntaneuvostolla ja järjestöillä sekä seuroilla on myös jatkossa tärkeä rooli.

Viime vuonna käsittelimme vanhuspalvelulakia. Hyvästä laista olisi tullut vieläkin parempi, jos siinä olisi selkeämmin huomioitu ikäihmisten oikeus ulkoiluun ja liikuntaan. Kyseisen lain esittelytekstissä ja pykälissä mainittiin hyvinvointi 78 kertaa ja omavalvonta 27 kertaa. Sen sijaan kuntoilu mainittiin 0 kertaa, ulkoilu 2 kertaa ja liikunta 4 kertaa. Liikunnan integroiminen hallinnonalat ylittäen ei ole siis helppoa lainsäädännössäkään. Hyvät asiat tahtovat usein hukkua byrokratiasanojen taakse.

Alueellisten liikuntaneuvostojen asettamisesta päättäisivät liikuntalakiesityksen mukaan maakuntien liitot. Näin on hyvä. Valmistelun aikana oli myös toisia vaihtoehtoja esillä, mutta ne on nyt sitten sieltä poistettu. Lakiesityksen mukaan kuntien tehtäviä ei lisätä, eikä lain toimeenpanolla ole vaikutusta valtion liikuntabudjetin kokonaismäärään. Kustannusneutraalius on tässä taloudellisessa tilanteessa oikea linja. Vaikka toki mielelläni liikuntaan kohdentaisin lisää varoja, realisti täytyy olla.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Lakiesitys täsmentää valtionapukelpoisuuden ehtoja. Liikunnan ja urheilun kentässä tapahtuu jatkuvia muutoksia, uusia lajeja ilmaantuu nopeasti lajivalikoimaan. Perinteitäkin tärkeämpää on yhteiskunnan kyky tarjota mahdollisuuksia ja tukea liikkumiselle. Lajilla on toissijainen merkitys, ensisijaista on liike ja kansalaisten toiveisiin reagoimi-nen. 10 §:n kohdalla on valiokunnassa syytä perehtyä aluejärjestöjen valtionapukelpoisuuteen. Pykälässä sitä ei ole varsinaisesti suljettu pois, mutta voisiko aluejärjestöjen avustuskelpoisuus olla avoimesti näkyvillä selvyyden lisäämiseksi? — Kiitos.

Aino-Kaisa  Pekonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Suomalaiset istuvat aivan liian paljon ja liikkuvat aivan liian vähän. Siitä maksamme hintaa, jonka on arvioitu olevan miljardiluokkaa. Eri väestöryhmien toimintakyky on keskimäärin heikentynyt, fyysinen kunto laskenut ja terveyserot ovat kasvaneet. Aikuisväestö on tutkitusti paikallaan keskimäärin yhdeksän tuntia päivässä ja lapsetkin päivähoidossa jopa 80 prosenttia. Tämä näkyy jo nyt yleistyvinä elintapasairauksina, inhimillisinä haittoina ja kasvavina terveydenhuoltomenoina. Tästä näkökulmasta on kannatettavaa, että lakiin on otettu perinteiseksi mielletyn liikunnan lisäksi mukaan myös väestön muu fyysinen aktiivisuus.

Hallituksen esityksen tavoitteena onkin edistää suomalaisten mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa ja sitä kautta lisätä väestön hyvinvointia, terveyttä ja fyysistä toimintakykyä ja tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä. Suuri kiitos tästä kuuluu entiselle urheiluministeri Paavo Arhinmäelle, joka sai lain alulle ja vei sitä päämäärätietoisesti eteenpäin, ja tietenkin ministeri Haglundille, joka vie sen maaliin.

Arvoisa puhemies! Keskeisintä on muistaa, että liikuntalaki ohjaa nimenomaan valtionhallinnon ja kuntien toimintaa ja rahoitusta liikunnan alueella. Valtiolla ja kunnilla on pääasiallinen vastuu huolehtia kaikkien väestö- ja ikäryhmien mahdollisuudesta liikuntaan. Julkiset liikuntapalvelut ovat olennaisia, jotta tasa-arvoinen ja yhdenvertainen liikuntakulttuuri saavutetaan. Tällä hetkellä suuria uhkia näille tavoitteille asettavat liikuntaharrastamisen kustannukset, järjestöjen toiminnan painottuminen lajin huipulle tähtäävään toimintaan sekä eri väestö- ja ikäryhmien näkemysten niukka kuuleminen. Nämä trendit osin eriarvoistavat ja polarisoivat liikkujia.

Arvoisa puhemies! Nuori joukkueurheilija ei saa turnauksessa välttämättä yhtään peliaikaa, jos hän ei ole tarpeeksi hyvä ja joukkueen tavoitteena on nousta parempaan sarjaan. Häntä harmittaa, että ei pääse pelaamaan, mutta toteaa solidaarisesti, että parhaat pelaavat, jotta päästään jatkoon. Hän haluaa pelata ja rakastaa lajia ja joukkuetta. Vaihtoehtoja kevyemmälle harjoittelulle ei seurassa ole.

Pieni lapsi aloittaa uintiharrastuksen ensin uimakoulussa ja etenee siitä valmennusryhmään. Pian hän toteaa, ettei halua kilpailla. Seura tarjoaa harrasteryhmää, jossa ohjaus ei huomioi eri-ikäisiä tai -tasoisia harrastajia. Pienemmät jäävät isompien jalkoihin. Lapsi lopettaa harrastamisen.

Suomessa on Pohjoismaiden suurin murrosikäisten dropout-ilmiö urheiluseuroissa. Lähes puolet 11-vuotiaista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi, mutta 15-vuotiaista vain joka viides. Tutkimukset osoittavat, että urheiluseurassa liikkuminen ei takaa riittävää terveyttä edistävää aktiivisuutta. Syyt liikuntaharrastamisen lopettamiseen ovat moninaiset. Liialliset tavoitteet harrastajalle, huono valmennus, kyvykkyyden puute ja kilpailullisuuden korostaminen saavat nuoret jättämään organisoidun liikunnan eli urheiluseurat. Nuoriso tipahtaa tai tiputetaan ulos urheiluseuroista teini-iässä. Valtalajeissa ei ole nuorelle mahdollisuutta aloittaa harrastusta lajin parissa, jos ei taustalla ole vuosien harjoittelua. Sen lisäksi, että liikuntaharrastamisen kustannukset ja järjestöjen toiminnan painottuminen lajin huipulle tähtäävään toimintaan sulkevat osan lapsista ja nuorista liikuntaharrastuksen ulkopuolelle, ilmenee urheiluseuratoiminnassa, liikuntapaikoilla sekä koulu- ja opiskelijaliikunnassa myös etniseen taustaan, seksuaaliseen suuntautumiseen ja uskontoon perustuvaa syrjintää.

Kysymys kuuluukin: kuka liikuttaa lapsia ja nuoria, jotka eivät pärjää tarpeeksi hyvin kilpaurheilussa tai jotka eivät halua kilpailla? Jos järjestynyt liikunta on valjastettu vain urheilijan polulle, missä on kuntoliikkujan polku ja kuka siitä vastaa? Jos Kataisen hallitusohjelman tavoitteena on edistää koko elämänkaaren mittaista liikunnallista elämäntapaa, miten se oikeasti tapahtuu tai toteutuu järjestyneessä liikunnassa?

Arvoisa puhemies! Tutkimukset ja arvioinnit osoittavat yksiselitteisesti, että liikunnan toimialan päätökset eivät ole riittäviä fyysisen aktiivisuuden määrän lisäämiseksi, sillä ne eivät ulotu esimerkiksi koulumaailmaan, vanhustenhuoltoon, kevyen liikenteen väylien suunnitteluun ja rakentamiseen, saati päivähoitoon. Lain perusteluissa esitetään, että kaikkien hallinnonalojen tulee osallistua liikunnan edistämiseen oman toimivaltansa rajoissa. Nähtäväksi jää, miten muiden hallinnonalojen sitoutuminen lopulta toteutuu. Opetus- ja kulttuuriministeriön tulee panostaa muiden tahojen sitoutumiseen entistä vahvemmin. Liikuntaesityksen lähtökohtana on vahvistaa liikunnan asemaa kunnallisena peruspalveluna. Tämä on erittäin hyvä asia. Meidän pitää varmistaa, että tämä näkyy myös jatkossa liikuntabudjetissa. Sanat eivät riittävästi ohjaa toimintaa, mutta raha ohjaa.

Arvoisa puhemies! Kaikilla ja kaikenikäisillä pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet liikkumiseen ja urheiluun. Näin ei kuitenkaan ole. Suuri osa väestöstä on vieraantunut perinteiseksi mielletystä liikuntajärjestelmästä.

Anu Urpalainen /kok:

Arvoisa puheenjohtaja! Tässä esitetyssä laissa on paljon hyvää, mutta aivan niin kuin edustaja Mäkisalo-Ropponen, myös itse kannan huolta siitä, että tässä viime vaiheessa aluejärjestöt ovat jostakin syystä ainakin sanana jääneet pois ja tiettyä epävarmuutta herättävät kentällä nyt nämä kirjaukset, millä tavalla tämä lakiesitys on tehty.

Kysymys tietysti kuuluu, että ei kai tällä lailla aiota aiheuttaa katastrofia maakunnallisille toimijoille, sillä jos mietitään meidän aluejärjestöjä, ne ovat seurojen ja kuntien ihmisistä koostuvia yhteisöjä, jotka erityisesti tätä seurojen ja kolmannen sektorin ja kunnan yhteistyötä ovat vieneet paljon eteenpäin, rakentaneet erityisesti tällaista hyvää lasten ja nuorten toimintaa, jossa myöskään sitten kilpaurheilullisuus ei ole niinkään pääasiana vaan erityisesti liikkuminen. Tietysti kysymys kuuluu, että toivottavasti tämä on aiheeton huoli ja että näin ei tule tapahtumaan, vaan juuri tämän aktiivisuuden ja yhteistyön pitäisi olla kaiken keskiössä, jossa sitten niin aktivoidaan positiivisesti kuin vähän ehkä porkkanalla ja kepillä pistetään toimijoita yhteen ja saadaan ihmisiä aktiivisemmin liikkumaan, myös hyötyliikkumaan.

Eli toivottavasti ei käy niin, että raha ja valta keskittyvät tänne opetusministeriöön ja vastaavasti sellainen alueellinen toiminta jää vähemmälle. Todella toivon, että ministeri kertoo meille vastauksen. — Kiitos.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Aika ajoin erityisesti kuntapolitiikan piirissä puhutaan pilkallisesti urheilupuolueesta ikään kuin jonakin salakähmäisenä porukkana, mutta kun liikuntapolitiikasta puhutaan, niin kyllä silloin liikutaan laajalla kentällä, niin kuin tässä lakiesityksen johdantotekstissä sanotaan, että vahvistetaan sitä ajatusta, että liikunta on peruspalvelua. Silloin liikutaan hyvin pitkälle sosiaalipolitiikan ja terveyspolitiikan rajapinnassa, hyvin keskeisissä ihmisenä olemisen kysymyksissä.

Meillä on upea järjestelmä Suomessa, että liikunnan infrastruktuuri mahdollistuu veikkausvoittovarojen kautta. Kun tuolla ulkomailla liikkuu, tätä suomalaista mallia ylpeänä voi esitellä. Minulla henkilökohtaisesti ei olisi mitään sitä vastaan, että liikunnan osuus kasvaisi 30 prosenttiin reilusta 27:stä, yhtään tiedettä, taidetta tai nuorisotyötä väheksymättä. On äärimmäisen tärkeää, että urheilupaikat pysyvät myös vastaisuudessa kunnossa, ei liene realismia, että merkittävässä määrin urheilupaikkauudisrakentamista syntyy, mutta että nykyiset pidetään kunnossa, esimerkiksi uimahallit ovat yksi tikittävä aikapommi.

Olen myös niitä kansanedustajia, jotka yhtyvät näihin näkökulmiin, joita on useammassa puheenvuorossa sanottu, että on pidettävä huoli, että alueelliset liikuntajärjestöt ovat myös vastaisuudessa valtionavun piirissä, kuten myös erityisliikuntajärjestöt. On muistettava, että (Puhemies koputtaa) liikkumaton olotila on olematon liikkumatila.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Nykyisen liikuntalain voimassaoloaikana liikunnan ja urheilun yhteiskunnallinen merkitys ja ulottuvuudet ovat voimistuneet ja laajentuneet. Kuten eduskunnassa ajankohtaiskeskustelussa maaliskuussa todettiin, keskeiseksi liikuntaa koskevaksi haasteeksi on nousemassa väestön kokonaisaktiivisuuden määrä. Liikunnan tulkitseminen vain harrastamisen ja organisoidun liikuntatoiminnan näkökulmasta ei riitä, jos ja kun tavoitteena on väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Tätä silmällä pitäen nostan esille hallituksen esityksestä kolme kohtaa: liikunnan käsitteen uudelleenmäärittely, eri hallintokuntien merkitys liikunnan edistämisessä sekä liikunnan aseman vahvistaminen kunnallisena peruspalveluna.

Arvoisa puhemies! Voimassa olevan liikuntalain perusteluissa liikunta määriteltiin harrastuksenomaiseksi, fyysistä rasitusta aiheuttavaksi toiminnaksi. Yleisessä keskustelussa liikunta mielletäänkin edelleen melko suppeasti eli tavoitteelliseksi, sykettä nostattavaksi ja usein järjestäytyneen liikunnan puitteissa tapahtuvaksi toiminnaksi. Viimeaikaiset tutkimukset ovat havahduttavasti osoittaneet, että ei riitä, että vuorokauden 24 tunnista ollaan tunti aktiivisia, kun muu aika käytännössä istutaan tai ollaan paikoillaan.

Fyysisen aktiivisuuden puute on kiistaton ja osin uusi kansanterveysuhka, jolla on myös mittavat kansantaloudelliset vaikutukset. Se aiheuttaa muun muassa työkyvyttömyyttä, lyhentää työuria ja lisää tarvetta terveydenhuoltopalveluihin. Tästä näkökulmasta pidän erinomaisena sitä, että nyt keskustelussa olevassa hallituksen esityksessä liikunnan käsite on avattu ja se kattaa laaja-alaisesti kaiken fyysisen aktiivisuuden.

Arvoisa puhemies! Maailma on monimutkaistunut. Väestön liikunnan edistämisessä, kuten monessa muussakin yhteiskunnallisessa ongelmassa, yksittäiset toimialat tai perinteiset politiikkatoimet eivät yksin kykene muuttamaan kehitystä halutun suuntaiseksi. Tällä hetkellä liikuntaa ei riittävästi tapahdu siellä, missä lapset, työikäiset, ikäihmiset viettävät aikaa, esimerkiksi päivähoidossa, koulussa, työpaikalla, vanhainkodissa. Väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta on aivan keskeistä, että kaikki eri hallinnonalat alkavat tehdä päätöksiä fyysisen aktiivisuuden huomioiden. Tämä ei aina edellytä edes resurssien lisäämistä, vaan kykyä ajatella asioita uudella tavalla.

Nyt keskustelussa olevan hallituksen esityksen perusteluissa esitetään, että kaikkien hallinnonalojen tulee osallistua liikunnan edistämiseen oman toimivaltansa puitteissa. Miten kir-jaus siirtyy käytännöksi, selviää myöhemmin. Tärkeää olisi ja olisi ollut, että hallituksen esitys käsiteltäisiin keskeisissä liikuntaa koskevissa tai sitä sivuavissa valiokunnissa. Näitä ovat sivistysvaliokunnan lisäksi mielestäni sosiaali- ja terveysvaliokunta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta, liikenne- ja viestintävaliokunta sekä ympäristövaliokunta.

Arvoisa puhemies! Myös liikuntaharrastamisen eli tavoitteellisemman liikunnan parissa on tapahtunut eriytymistä. Osa väestöstä harrastaa paljon ja monipuolisesti, osa on syrjäytynyt toiminnasta kokonaan. Uusi laki ja siinä esitetyt näkökulmat ovat siksi mitä tärkeimmät. Valtiolla ja kunnilla on pääasiallinen vastuu huolehtia kaikkien väestö- ja ikäryhmien mahdollisuudesta liikuntaan. Julkisen sektorin on huomioitava ne väestöryhmät, joiden osallistumisen esteenä ovat sosiaaliset, taloudelliset tai kulttuuriset tekijät.

Erityisen kannatettavaa esityksessä on, että se ensinnäkin edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, toiseksi väestön hyvinvointia ja terveyttä, kolmanneksi fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista sekä neljänneksi eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. Tavoitteet ovat vaativia ja edellyttävät nykyisten toimintamallien kriittistä tarkastelua.

On hyvä, että liikunnan asemaa kunnallisena peruspalveluna vahvistetaan. Kunnat ovat aivan keskeinen toimija kaikkien väestöryhmien liikunnan edistämisessä, seurojen tukemisessa ja liikuntapaikkojen rakentamisessa, ja erityisesti kunnissa hallintokuntien välinen yhteistyö korostuu. On löydettävissä lukuisia esimerkkejä siitä, että kuntajohdon ja kuntapäättäjien oivallus asiassa ja sitä kautta eri toimijoiden sitoutuminen on saanut aikaan paljon hyviä ratkaisuja ja käytäntöjä. Lakiin on myös kirjattu kunnille velvoite kuulla asukkaita ja arvioida kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta. Vain näin toimimalla voidaan paremmin luoda kuntalaisten toivomia palveluita sekä osoittaa liikunnan merkitys osana terveyden edistämistä.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Suomessa on paljon lakeja, joissa on oikeat tavoitteet. Ongelmaksi monesti muodostuu niiden käytäntöön vienti. Tässä mielessä korostan, että hyvää tarkoittava laki ei yksin ratkaise liikuntakulttuurin ongelmia tai poista liikkumattomuudesta aiheutuvia miljardiluokan kustannuksia, ja vielä korostan: jotta liikuntalain tavoitteet saavutetaan, tarvitaan laaja-alaisempia ja eri hallintokuntien työtä koskettavia ratkaisuja. Liikuntalain tavoitteiden tulee näkyä myös silloin, kun valtio ja kunnat kohdentavat määrärahoja liikuntaan.

Tässä hallituksen esityksessä valtion liikuntaneuvoston tehtäviä kohdennetaan enenevästi valtion toimenpiteiden vaikutusten arviointiin. Tehtävä on perusteltu, sillä se ei kuulu muille liikunta-alan toimijoille. Myös eduskunta on jo pitkään peräänkuuluttanut liikuntapoliittisten toimien systemaattisempaa arviointia. Liikuntaneuvosto tulee osaltaan aktiivisesti seuraamaan myös tämän liikuntalain siirtymistä käytäntöön.

Timo V. Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämän liikuntalain yleisperusteluissa kuvataan erinomaisen hyvin nykytila ja tarve vahvistaa liikunnan peruspalveluluonnetta sen merkityksen kasvaessa kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Myös poikkihallinnollisen toiminnan lisäämisen tarve on perusteltu laissa hyvinkin vahvasti.

Tämän lain toteuttamisen tarvetta minusta erinomaisen hyvin kuvaavat työkykyjohtamisen tutkimuksessa paljastuneet tulokset, joita muun muassa paikallinen aviisi tässä äskettäin julkisti. Tutkimuksen mukaan työkykyä voi parantaa nopeasti. Todetaan, että yritys voi parantaa kilpailukykyään ja säästää runsaasti rahaa ehkäisemällä työntekijöittensä työkyvyttömyyttä. Yhden euron panostus työkykyjohtamiseen voi tuottaa noin 6 euroa viidessä vuodessa. Tämän tutkimuksen mukaan työkyvyttömyyden kautta tekemättömän työn kokonaiskustannukset yksityisen sektorin vuositasolle suhteutettuna ovat noin 4,5—5 miljardia euroa, puhutaan siis todella isoista summista Suomen elinkeinoelämän näkökulmasta. Eli tämänkin tutkimuksen osalta voi selkeästi todeta, että toimivalle liikuntalaille on erittäin paljon perusteita.

Muutama kommentti.

Kokonaisuutena lakiesitys on hyvin valmisteltu. Liikunnan asemaa peruspalveluna kunnissa laki ei kuitenkaan vahvista riittävästi vaan jättää velvoitteitten väljyyden takia liikunnan aseman vahvistamisen monella tavalla kuntien oman päätöksenteon varaan. Esimerkiksi kukin kunta saa hoitaa liikunta-asiat, miten tahtoo. Eli kuka ja kuinka valvotaan, mitä seuraa, jos laissa määriteltyjä peruspalveluvelvoitteita ei hoideta? Noin nopeasti luettuna voi todeta, että osittain kuntien näkökulmasta tämä on ikään kuin tällainen "toivotaan, toivotaan" -laki.

4 §:ssä määritellään valtion vastuuta. Opetus- ja kulttuuriministeriöhän vastaa liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, ja liikunta kuuluu yksiselitteisesti sen toimialaan. Muun muassa hallituksen tulevaisuusselontekoon ja OKM:n ja STM:n yhteiseen Muutosta liikkeellä! -strategia-asiakirjaan viitaten velvoite ministeriöitten keskinäiseen yhteistyöhön ja tehtäväjakoon tulisi kuitenkin kirjata selvemmin myös liikuntalakiin. Liikunnan käsite on laajentunut, ja osa liikunnallisen elämäntavan edistämiseen liittyvistä toimista on jo tässä mainitussa OKM:n ja STM:n strategia-asiakirjassa valtuutettu sosiaali- ja terveys-ministeriölle.

Sote-uudistus taas tuo päätöksentekoon yhden uuden toimijan. Sote-uudistuksen tavoitteenahan on muun muassa turvata varhainen puuttuminen, siirtää painopistettä ehkäiseviin ja oikea-aikaisiin palveluihin ja kaventaa väestön hyvinvointi- ja terveyseroja. Näiden tavoitteitten saavuttamiseen liikunnan ja liikuntapalveluiden edistäminen on mitä parhain keino.

6 §:ssä määritellään valtion liikuntaneuvostoa. Valtion liikuntaneuvoston tehtävien painottaminen vaikutusten arviointiin on käsittääkseni erinomainen parannus. Valtakunnallisen, alueellisen ja kunnallisen toiminnan arvioimiseksi valtion liikuntaneuvoston tehtävänä olisi laatia seurantajärjestelmä, jolla seurataan kansalaisten liikunta-aktiivisuutta, kansalaistoiminnan laatua ja määrää ynnä muita terveyden ja hyvinvoinnin kannalta merkittäviä indikaattoreita päätöksenteon tueksi. Jos näin toteutuu, niin erittäin hyvä asia.

7 §:ssä puhutaan alueellisesta liikuntaneuvostosta, ja aivan oikein tässä lakiesityksessä on päädytty siihen, että alueellisen liikuntaneuvoston nimeämisen tulee edelleen tapahtua maakuntaliittojen toimesta.

10 §:ssä ja 11 §:ssä määritellään liikuntaa edistävien järjestöjen valtionapukelpoisuus, myöntäminen. Tähän moni puhuja täälläkin on jo kiinnittänyt huomiota. Nämä pykälät ovat monella tavalla ainakin itselleni iso kysymysmerkki. Valtionosuuskelpoisuus päätetään valtioneuvoston asetuksella. Aiemmin määritelmä oli valtakunnalliset ja alueelliset liikuntajärjestöt, nyt siis pelkkä koko voi pudottaa pienet aluejärjestöt pois valtionosuuskuvioista. Eihän näin voi olla. Epäselvää on myös se, mikä on Valon jäsenyyden suhde valtionapuun. Kolmas valtionapukelpoisuuteen liittyvä epätarkkuus on, mitä tarkoitetaan liikuntaa edistävällä järjestöllä, mutta varmasti ministeri omassa puheenvuorossaan näihin epäselvyyksiin vastaa.

Arvoisa puhemies! Lyhyesti kiteytettynä itse näen paljon hyvää tässä laissa: hyvä uudistamisen lähtökohta eli fyysisen aktiivisuuden lisääminen, liikunnan peruspalveluluonteen vahvistaminen kunnissa, tiedolla johtamisen vaatimus eli kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden mittareita seurataan hyvinvointikertomukseen, poikkihallinnollisuuden välttämättömyyden tiedostaminen ja vaatimus myös muille hallinnonaloille, liikuntapaikkarakentamisessa avustetaan myös muun muassa nuorisokulttuurin liikuntamuotoja tai liikuntalajeja, jotka liikuttavat ihmisiä arjessa. Mutta toki puutteitakin on, muun muassa se, miten turvataan nyt kuntien mahdollisuudet toimia riittävästi, mistä saadaan kuntiin riittävästi liikunta-alan osaajia ja niin edelleen.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Liikunta on yhteiskunnan hyvinvoinnin näkökulmasta suunnattoman tärkeä asia. Nykyihmisen arki on petollinen fyysisen aktiivisuuden kannalta. Fyysisen työnteon määrä on jo vuosikymmeniä vähentynyt, ja samanaikaisesti istumispainotteinen työnteko on yleistynyt. Tämä työelämän muuttunut luonne on yksi lukuisista syistä kehittää valtion liikuntapolitiikkaa ja vaikuttaa tätä kautta ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Lienee sanomattakin selvää, että liikunnan edistämiseen liittyy kansantalouden näkökulmasta miljardiluokan porkkana. Nyt on siis korkea aika uudistaa vuoden 1998 liikuntalakia ja saada pykälät päivitettyä vastaamaan paremmin tämän hetken haasteisiin.

Liikunta on mielestäni saanut liian vähän painoarvoa viime vuosien poliittisessa keskustelussa, vaikka tieto liikkumisen terveyshyödyistä on lisääntynyt ja liikunnan ja urheilun yhteiskunnallisen merkittävyyden voidaan todeta olevan nousussa. Uusi liikuntalaki on osa koko liikuntajärjestelmän rakennemuutosta. Tämän rakennemuutoksen kannalta mielestäni on tärkeää liittää liikuntaan poikkihallinnollista päätöksentekoa. Uuden liikuntalain laatimisessa poikkihallinnollisuus on otettu huomioon ja eri hallinnonalojen ja kunnan eri toimialojen välistä yhteistyötä pyritään parantamaan. Se, kuinka tämä tavoite toteutuu, jää nähtäväksi. Laki muodostaa raamit, mutta lopullisen poikkihallinnollisen yhteistyön onnistuminen määrittyy käytännön yhteistyön tuloksena.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä paiskitaan hommia koko ajan valtakunnallisen liikuntapolitiikan kehittämiseksi ja mietitään liikunnan edistämisen haasteita valtionhallinnossa. Liikuntalain keskeisinä tavoitteina esityksen mukaan on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä fyysistä toimintakykyä, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalais- ja seuratoimintaa sekä huippu-urheilua samoin kuin liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita.

Se, miten entistä useampi suomalainen saadaan lenkkipolulle tai jumppasaleihin, lepää käytännössä kuntien vastuulla. Liikuntapalvelujen järjestäjänä kuntien tehtävät eivät uudessa liikuntalaissa muutu olennaisesti. Rahoitus sanelee pitkälti liikuntapalvelujen määrän ja laadun. Esityksessä valtiolla on lähinnä liikuntapolitiikkaa koordinoiva rooli, eikä valtion liikuntabudjetin kokonaismäärä muutu. Kunnille ei ole tarkoitus lisätä uusia rahoitettavia tehtäviä, mutta tehtäviä on jäsennelty ja täsmennetty siihen suuntaan, että liikunnan peruspalveluluonne vahvistuu. Liikunnan aseman vahvistaminen peruspalveluna on hyvä asia. Toisaalta kunnat saavat jatkossakin järjestää ja organisoida liikunta-asiat parhaaksi katsomallaan tavalla, joten se, miten liikunnan asema peruspalveluna tulee konkreettisesti vahvistumaan, arveluttaa minua.

Olisin kaivannut uudelta liikuntalailta tiukempia linjauksia siitä, kuinka liikuntapalvelut kunnissa toteutetaan. Kuntien vastuista tuottaa liikuntapalveluja pitäisi säätää esitettyä tarkemmin. Samanaikaisesti määriteltyjen liikuntapalvelujen järjestäminen tulisi mahdollistaa tarjoa-malla kunnille riittävät resurssit. Kun kuntien valtionosuudet ovat nykyisellä tasolla, on ymmärrettävää, ettei niiltä voida vaatia liikoja liikuntapalvelujen järjestämisessä. Lakiuudistuksen tavoitteet ja henki ovat hyviä, mutta suhtaudun sen käytännön vaikuttavuuteen varauksella.

Arvoisa puhemies! Tahallinen liikkumattomuus on vihollisemme. Me voimme täällä heristää sormea ja yrittää saada ihmisiä liikkumaan, mutta niinhän se on, että toisen puolesta ei voi treenata ja kohottaa kuntoa. Mutta aina voi olla innostajana toiselle. On tärkeää kylvää liikunnallinen elämäntyyli jo lapsena, mutta se ei ole myöhäistä vanhanakaan.

Lopuksi lähetän vielä kiitokset olympiakomitean puheenjohtaja Risto Niemiselle ja myös Valolle siitä, että fitness ja klassinen kehonrakennus äskettäin hyväksyttiin virallisesti urheiluksi ja Valon jäseneksi. On hyvä, että eri lajien välillä on kanssakäymistä ja ajatusten ja tiedon vaihtoa. Se kehittää meidän liikuntaamme ja saa useita ja uusia liikunnan harrastajia mukaan. — Kiitos.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Vuosi sitten eduskunnan liikuntapäivänä löysin itseni kartan ja kompassin kanssa Kallion kirkon portailta, sivuportailta. Sen jälkeen minä olin juoksemassa pitkin joitakin ihmeen jalkakäytäviä, ja sitten minä olin Linnanmäen kallioilla. Tuli kokonaan uusi kokemus. Oli minulle uusi urheilulaji, nimittäin kaupunkisuunnistus, sprinttisuunnistus. Suosittelen. On hyvä se, että uusia lajeja tuleepi, ja minäkin löysin itseni ihan uudenlaisista asioista.

Uudet lajit ja uudenlaisen liikkumisen löytäminen ovat hyvin esillä tässä kyseisessä liikuntalakiesityksessä. Ja hyvin on esillä myöskin se, että poikkihallinnollinen toiminta on liikunnassa tärkeää elikkä se, että liikunta pitäisi ottaa huomioon kaikkien elämän sektorien asioissa. Oli mikä tahansa laki, niin pitäisi katsoa ympäristönäkökulmat, pitäisi katsoa liikkuminen ja ihmisen yleinen hyvinvointi ja jaksaminen. Minä olen iloinen siitä, että tämän lain tavoitteissa on hyvin esillä tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys, monikulttuurisuus ja terveet elämäntavat.

Arvoisa puhemies! On ikävää, että tänä päivänä erityisesti meidän nuorissa on kaksi äärilaitaa: on erittäin hyväkuntoiset ja sitten huonokuntoiset nuoret. Nuorten yleinen liikkuvuus on menetetty, ja se on suomalaiselle kulttuurille erittäin huono asia.

Mutta sitten positiivisia asioita tässä hallituksen esityksen 3 §:ssä, määritelmissä, on, että liikunnalla tarkoitettaisiin kaikkea omatoimista ja järjestettyä liikuntaa ja urheilutoimintaa lukuun ottamatta huippu-urheilua. Liikuntaa olisivat siten arkiliikunta, kuntoliikunta, harrasteliikunta sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävä liikunta. Se on hyvä, että liikunta nähdään hyvin monimuotoisena asiana.

Yhtenä asiana tulisi muistaa se, että ei meidän mitään huippu-urheilijoita tarvitse täällä olla, sekin, että muistamme jokapäiväisen liikkumisen, esimerkiksi nuo portaat, että ei tulla hissillä ylös vaan kävellään portaita. Siis se liikkuminen on hyvin yksinkertaisia pieniä asioita, joista meidän jaksamisemme muodostuu. Ja se, että me jaksamme esimerkiksi täällä Eduskuntatalolla olla illalla yhdeksän jälkeen töissä, kyllä vaatii sen, että me olemme pitäneet huolta omasta kunnostamme. Monet meistä ovat lähteneet jo aamuyöllä liikkeelle tänne, ja itsekin huomasin, että olen, hetkinen, 18 tuntia sitten lähtenyt autolla liikkeelle. Mutta kaukaa on moni muukin tullut, ja kyllä tässä pitkät päivät on. Ilman kuntoilua me emme jaksa tätä hommaa.

Sitten seuraavaksi tästä valtion rahoituksesta: On hyvä, että valtion rahoituksella laissa ohjataan kuntia kantamaan vastuunsa näistä liikuntapuolen asioista. Nyt kun eletään taloudellisesti erittäin tiukkaa aikaa ja kuntienkin valtionosuuksia leikataan koko ajan, niin kyllä se on kiusaus itse kenelläkin leikata sitten myöskin liikuntapuolen määrärahoista ja liikuntapuolen asioista. Kyllä me tarvitsemme liikuntapuolen rakennuksia, ja sitten me tarvitsemme liikuntapuolen oh-jausta, tsemppausta, kannustusta kaikissa näissä asioissa.

Ja sitten tästä, että lain tavoitteen toteuttamisen erääksi lähtökohdaksi säädettäisiin myös monikulttuurisuus: Minusta tämä on hyvä näkökulma. Nykyisessä laissa puhutaan kulttuurien moninaisuuden tukemisesta liikunnan avulla. Monikulttuurisuuden käsite on määritelty eri piireissä eri tavalla. Yhtä mieltä oltaneen kuitenkin siitä, että kaikkia Suomessa asuvia tulee heidän kulttuuritaustoistaan riippumatta voida tukea ja kannustaa liikuntaharrastuksen pariin.

Lopuksi minä haluan sanoa sen, että minä olen käyttänyt tästä puheenvuoron hyvin monessa paikassa ja sanon nyttenkin sitten, että koska tässä on isoista terveysasioista kysymys, niin osallistutaan Suomen suurimpiin säästötalkoisiin: liikutaan.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Positiivistahan tässä esityksessä on, että lain perusteluissa korostetaan nimenomaan liikunnan peruspalvelun luonnetta. Edelleenkin sen merkitys osana terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa on unohdettu, ja sitä ei voi liikaa korostaa.

Kokonaisuutena tässä laissa painotetaan kunnan vastuuta liikuntapalveluista ja myös asukkaiden kuulemista liikuntaa koskevassa päätöksenteossa. Mutta on kuitenkin pohdittava sitä, vahvistaako laki liikunnan asemaa peruspalveluna kunnissa riittävästi, kun se jättää kuitenkin velvoitteitten väljyyden takia liikunnan aseman vahvistamisen kuntien oman päätöksenteon varaan, ja nyt kun ollaan tilanteessa, että kunnilla on enemmän tehtäviä kuin resursseja, niin liikunta-asiat voivat jäädä sivuun. Ja onko velvoitteitten antamisesta mahdollisesti seurauksena se, että myös jotenkin sanktioidaan? Toivon toki, että tehtävät tai byrokratia eivät tämän myötä kasva, ja ne eivät missään nimessä saa kasvaa.

Erityisenä huomiona on sanottava myös, että näkökulmaa lasten oikeudesta liikkumiseen on vahvistettu nyt tässä lausuntokierroksen lopussa ja esityksessä tuodaan esiin jonkin verran enemmän omatoimisen liikunnan mahdollistamista sosioekonomisesta taustasta huolimatta — oikein hyvä asia, ja tätä on myös lapsiasiavaltuutettu eniten korostanut.

Kun laki kuitenkin korostaa kuntien velvollisuutta kuulla kuntalaisia liikuntaa koskevissa päätöksissä, lasten ja nuorten osallisuuden varmistaminen kaipaisi kuitenkin vielä korostamista. Kuntalain uudistamisessa ehdotetaan, että nuorisovaltuustot tulisivat pakollisiksi kaikkiin kuntiin. Elikkä jos uusi kuntalaki tulee voimaan, sillä vahvistettaisiin lasten ja nuorten osallisuutta esimerkiksi nuorisovaltuustojen avulla. Mutta on huomioitava, että erityisesti lasten ja nuorten kuuleminen liikunta-asioissa jäisi kuntalain uudistumisen varaan. Mitäs jos kuntalaki ei toteudukaan? Tätä asiaa ei silti saa jättää ihan kokonaan vain kuntalain varaan.

Arvoisa puhemies! Nyt sote-uudistuksen aikana olisi tuhannen taalan paikka ottaa liikunta-asiat myöskin sen piiriin ja käyttää se kaikki ennalta ehkäisevä ja terveyttä edistävä vaikutus myöskin sote-asioitten valmistelun piiriin, elikkä liikunta-asiat voisivat olla siellä mukana.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Puhemiehelle lupaamallani tavalla vain 5 minuuttia, yritän siinä pysyä.

Ensinnäkin käsittelyssämme on liikuntalaki, joka vaatii päivittämistä, päivittämistä sinä ajanjaksona tapahtuneiden muutosten seurauksena, joka edellisen liikuntalain säätämisestä tähän päivään on. Maailma on muuttunut, maailma muuttuu. Kauniisti sanoen tämän lain tavoitteet ovat sellaiset, että voi kysyä, että onkohan jotain unohtunut.

Yksi asia, jota olisi voinut ehkä pohtia, on se, että kun täällä lain määritelmissä ja tavoitteissa on sekä kaiken kansan liikuttaminen, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen liikunnan kautta että se, että tuetaan omatoimista liikuntaa, niin kolmantena kohtana tässä lain määritelmäpykälässä on huippu-urheilu. Mihin on menossa maailma huippu-urheilun osalta? Onko se bisnestä, onko se elämysteollisuutta, vai onko se kaiken kansan liikuttamista? Ja tämän sanon penkkiurheilijana, jolle kerta toisensa jälkeen suomalaisten menestys maailman kilpakentillä tuo hyvänolontunteen ja kyyneleen silmäkulmaan. Kannattaisi pohdiskella, onko saman liikuntalain alla se elämysteollisuus ja se koko kansan liikuttaminen, joka edesauttaa sitä, että Suomi selviää, liikunta osana terveyden edistämistä.

Toisekseen, mitkä ongelmat, aivan niin kuin täällä liikuntaneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Leena Harkimo pohdiskeli, tämä laki ratkoo, mihin ongelmaan tällä tähdätään. Tässä päivitetään voimassa oleva liikuntalaki ja pyritään viestittämään niin meille valtakunnan päättäjille, kuntapäättäjille kuin liikunnan toimijoillekin, mihin suuntaan pitää mennä. Mutta minkä ongelman tämä ratkaisee, jään kysymään.

Tarve lain uudistamiselle näkyy, kuten puheenvuoroni alussa sanoin. Täällä on lakiin tuotu asioita, jotka muun muassa viestittävät siitä, että 16 vuodessa liikunnan kenttä, lajien kenttä ja tekemisen tavat ovat muuttuneet, ja se suunta, mihin ollaan menossa, luo edellytyksiä.

Mutta sitten, arvoisa herra puhemies, yhteen asiaan. Jos kuulin oikein, niin, arvoisa ministeri, totesitte, että 10 §:n valtionosuuksiin, avustuksiin liittyen: "Tässäkään ei ole suuria muutoksia." Ensinnäkin, tässä lain 10 §:ssä todetaan, että jatkossa vain yksi lajiliitto voi saada valtionapua saman lajin osalta. Toiseksi, tästä puuttuu se aluejärjestöjen valtionaputapa, se aluejärjestöjen valtiontuki, joka nykylaissa on ollut. Jään kysymään, miksi puuttuu.

Olen sen verran saanut töitä tehdä tämän porukan kanssa, joka tätä lakia on ollut valmistelemassa, olen sen verran nähnyt tätä liikunnan ja urheilun kenttää sisältä päin, että uskallanpa väittää, että tässä kohdassa tämä viimeisin lakiluonnos ei ole vahingossa tämänkaltainen. Tässä on valtiolla melkoinen ohjausvaikutus, vaikuttamisen mahdollisuus, semminkin kun ensinnäkin totesin, että vain yksi lajiliitto voi saada, toisekseen minun käsittääkseni uutta tässä lakiluonnoksessa on se, että myös muut kuin perinteiset liikuntajärjestöt voivat saada tämän lain hyväksymisen jälkeen valtionapua OKM:n budjetista, ja kolmas näkökulma tähän asiaan on se, että myös valtionosuus voidaan peruuttaa. Olen tähän asti ymmärtänyt, että valtionosuus on ollut peruutettavissa minä vuonna hyvänsä, nämä liikuntajärjestöjen valtionosuudethan ovat hakuun pohjautuvia. Mutta kun te, ministeri, sanoitte, että tässäkään ei ole suuria muutoksia, niin minusta on aika isoja periaatteellisia kysymyksiä: vain yksi lajiliitto, myös muut kuin liikuntajärjestöt — arvoisa ministeri, korjatkaa, jos olen väärässä — ja kolmas asia, tämä alueitten rooli ja merkitys.

Arvoisa puhemies! Minä kaipaan liikunnan rahoitukseen avoimuutta. Minä kaipaan liikunnan rahoitukseen läpinäkyvyyttä. Ja se ohjausvaikutus, joka tämän lain jälkeenkin jää opetus- ja kulttuuriministeriölle ja -ministerille, on erittäin suuri. Tässä tullaan antamaan asetus. Tämän 10 §:n osalta lain perusteluissa on kyllä kauniisti kirjoitettu, mihin tässä tähdätään, mutta se, mitä kaipaan, on, että liikunnan määrärahat tässä maassa jaetaan jatkossa reilusti, ne jaetaan avoimesti ja ne jaetaan sillä tavalla, että sattuma ei ole se, joka vaikuttaa siihen, millä tavalla esimerkiksi liikuntajärjestöjen keskinäistä rahojen jakoa tehdään. Avoimuutta, läpinäkyvyyttä lisää. Tämän lain hyväksymisen jälkeen asetuksella tulee olemaan erittäin suuri merkitys sille, miten liikunnan rahoja jaetaan.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Liikunta on aivan erinomaista kansanterveystyötä. Tätä työtä ja liikuntaa harjoitetaan kaikkialla Suomessa hyvin monipuolisella tavalla, ja siksi on se huoli, minkä edustaja Rehula tuossa edellä toi esille. Kysyn suoraan ministeriltä: onko nyt alueellisten liikuntajärjestöjen aika laajastikin osoittama huoli tämän lain kirjauksista ja sitä seuraavasta asetuksesta aiheeton? Elikkä jos tulkinta on tämänkaltainen niin kuin edustaja Rehula tuossa edellä sanoi, niin onko syytä muuttaa lakitekstiä vai sanotaanko tämä suoraan ja selvästi asetuksessa, jotta nuo huolet, aiheelliset huolet, alueellisilta liikuntajärjestöiltä valtionavun suhteen hälvenevät? Tämä on tosi tärkeä kysymys, jotta alueilla säilyy myöskin kannustavuus järjestää monipuolista liikuntaa.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Sitten ministeri. Pyytäisin varsin tiivistä ja kompaktia vastausta. Meillä on pientä aikatauluongelmaa tässä. Olkaapa hyvä.

Puolustusministeri  Carl  Haglund

Näin tehdään, arvoisa puhemies! Arvon edustajat, kiitos hyvästä keskustelusta. Keskityn nyt pariin tärkeään huomioon.

Ensinnäkin tähän monen edustajan nostamaan huoleen näistä alueellisista järjestöistä. Tässä on onneksi kysymys väärinkäsityksestä. Se, että tässä on nyt kirjoitettu tämä pykälä tällä tavalla, ei siis tarkoita sitä, että tässä on tavoitteena poistaa nämä alueelliset järjestöt valtionapukelpoisuuden piiristä, joten tältä osin voin lohduttaa ja todeta, että tässä ei ole ongelmaa. Edustaja Leppä ihan oikein kysyi, onko syytä tarkistaa, muuttaa jotain tai muuta: varmasti voidaan hyvässä yhteistyössä varmistaa, että ei synny nyt tulkintaongelmia tältä osin, onko se sitten täsmennys valiokunnassa vai onko kysymys siitä, että asetuksen kautta tai muuten hoidetaan tämä asia. Mutta tarkoitus ei missään nimessä nyt ole luoda turhaa huolta asiasta, josta ei ole syytä kantaa huolta. Ihan hyvä, että tämä täällä keskustelussa tuli esille, joten hoidetaan nyt tämä tavalla tai toisella kuntoon yhdessä.

Mitä tulee sitten näihin muihin muutoksiin, muun muassa edustaja Rehula hyvin nosti näitä esille, mitä tulee just tähän valtionapukelpoisuuteen, niin ne asiat, mitä tähän nyt on lain tasolle nostettu, ovat täsmälleen samoja asioita, mitä on nykyisessä asetuksessa. Toisin sanoen tässäkään ei ole mitään suurta muutosta, vaan on nostettu asetustasolta lakitasolle. Se on hyvin suuri osa sitä. Siis käytäntö ei muutu, mutta lakiteknisesti se on tietenkin muutos. Mielestäni tämä on juuri sitä avoimuutta, että myös lakitasolla näitä on. Siinähän, että voitaisiin poistaa valtionapukelpoisuus, on kysymys just siitä kelpoisuuden poistamisesta, ei siitä itse avustushakemuksen eväämisestä tai siitä, että ollaan myöntämättä.

Tämä on nyt aika paljon tekniikkaa, ja suurin syy näihin muutoksiin liittyy just tähän, mitä on asetustasolla säädetty ja mitä on tässä säädetty lakitasoisesti. Tähän alueelliseen keskusteluun liittyvät etenkin näiden piirijärjestöjen tuet ja se, että on haluttu tehdä eroa alue- ja piirijärjestöjen kesken. Mutta tämä voidaan varmasti hoitaa niin, että näitä väärinkäsityksiä ei synny.

Sitten tässä oli paljon muuta hyvää keskustelua, kuten keskustelua dropout-ilmiöstä, joka on hyvin tärkeä ja johon on tällä hetkellä pyritty puuttumaan. Liikkuva koulu -hanke on yksi, jonka mielelläni nostaisin esille. Nyt aika ei riitä, mutta se on hyvä asia.

Tässä on vielä paljon työtä tehtävänä, ja tämä on yhteinen työ. On vahva linkki tähän terveyspuoleen ja etenkin tähän sote-uudistukseen, ja siitä, että panostettaisiin mieluummin siihen, että ihmiset eivät sairastu, kuin siihen, että heitä pitää hoitaa, varmaan olemme yhtä mieltä. Tähän voidaan myös sitten paremmalla ajalla perehtyä.

Joten, arvoisa puhemies, pidän tämän puheenvuoron nyt lyhyenä tässä vaiheessa. Voidaan sitten valiokuntatasolla ja muualla käydä tätä läpi niin, että ainakin tilannekuva siitä, mitä tällä lailla haetaan, on mahdollisimman yhteneväinen. — Kiitos.

Juha Rehula /kesk:

Herra puhemies! Ministeri sanoo nyt sellaisia sanoja, että ne saattavat kävellä ministeriä vastaan. Olen sen verran oppinut vuosien varrella tämän aihepiirin ympärillä, että jos jotakin asiaa ei ole sanottu riittävän selkeästi näkyviin, jos ei ole tässä tapauksessa kirjoitettu 10 §:ään riittävän selkeästi sitä, ketkä loppujen lopuksi ovat valtionapuun oikeutettuja, niin minä en usko siihen, että tällainen, kuten puheenvuorossani viittasin, avoimuuden ja läpinäkyvyyden henki toteutuisi lopullisessa päätöksenteossa. Sanon tämän nyt kohtuullisen suoraan. Eli toivon, että sivistysvaliokunta tätä lakia käsitellessään ottaa nämä ministerin lupaukset tarvittavista täsmennyksistä — jos kerran lailla todellakin on tarkoitettu sitä, mitä ministeri sanoi — tosissaan ja ne muutokset tehdään. Tai sitten toinen vaihtoehto on, että reilusti kirjoitetaan ääneen, että tällä lailla pyritään liikunnan järjestökentän muutoksiin niin lajiliittojen kuin sitten muunkin organisoitumisen osalta.

Minusta kaikille toimijoille — ja avoimuuden ja läpinäkyvyyden hengessä — olisi tärkeää ja reilua tietää se suunta ja se näköala, mihin me olemme menossa. En valitettavasti usko sattumiin, en valitettavasti usko tässä yhteydessä vahinkoihin. Vain se ratkaisee, mitä lukee nyt laissa ja jatkossa siinä asetuksessa, jolla määritellään valtionapuun oikeutettavien liikunnan ja tässä tapauksessa myös muiden järjestöjen kriteerit.

Puolustusministeri Carl Haglund

Arvoisa puhemies! Lyhyesti paikalta: Onneksi, edustaja Rehula, on niin, että se minun vastaukseni oli rehellinen ja vilpitön, joten teillä ei ole ollenkaan nyt syytä huoleen. Myös ihan vilpittömästi tarkoitin sitä. Jos tässä on semmoinen väärinkäsitys — etenkin, jos perusteluita ei ehkä ole lukenut tarkasti — niin sitä lakipykälää voidaan ehdottomasti tarkentaa, jotta kaikilla on nyt sama tavoite ja sama käsitys etenkin siitä, mitkä ne tavoitteet ovat, joten uskon, että tämä asia nyt voidaan ratkaista. Tämä keskustelu on hyvä minun osaltani lopettaa tähän. — Kiitos.

Keskustelu päättyi.