Täysistunnon pöytäkirja 106/2014 vp

PTK 106/2014 vp

106. TIISTAINA 4. MARRASKUUTA 2014 kello 14.02

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 §:n, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 25 §:n ja opintotukilain 7 §:n muuttamisesta

 

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Suomessa on 110 000 alle 30-vuotiasta nuorta ilman toisen asteen koulutusta. He ovat suuremmassa syrjäytymisvaarassa kuin ammatillisen koulutuksen saaneet nuoret, sillä ilman ammattitutkintoa on nykyisin lähes mahdoton työllistyä. Erityisen tärkeää on, ettei kukaan jää niin sanotusti tyhjän päälle peruskoulun jälkeen vaan jokaiselle nuorelle löytyy oma opiskelupaikka. Tämä lakiesitys tuo keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavan koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia hakeutua ammatilliseen peruskoulutukseen sekä vahvistaa edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto. Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus olisi puolestaan suunnattu vamman tai sairauden vuoksi erityistä tukea tarvitseville henkilöille, ja sen tavoitteena olisi antaa opiskelijalle henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta. Tämä valmentava koulutus toteutettaisiin erityisopetuksena.

Arvoisa puhemies! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus suuntautuu ammatilliseen koulutukseen ja erottautuu näin muista nivelvaihteen koulutuksista, kuten esimerkiksi perusopetuksen lisäopetuksesta. Koulutuksella tulisi olla tiivis yhteys työelämään, ja koulutuksen aikana tulisi olla mahdollisuus suorittaa myös perustutkintoon liittyviä opintoja.

Lakiesityksessä kuvataan hyvin ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen osaamistavoitteita. Niitä olisivat esimerkiksi oppimisen vahvistaminen tiedonhankintataitoja ja elinikäisen oppimisen taitoja lisäämällä. Koulutukseen kuuluisi myös kieliopintoja. Tavoitteena olisi vahvistaa myös opiskelijan itsetuntemusta ja sosiaalisia taitoja. Koulutus sisältää myös ammatti- ja työelämätuntemusta, kuten työpaikkavierailuja ja työpajatoimintaa. Lisäksi tavoitteena on tutustua erilaisiin koulutuksen toteuttamis- ja järjestämis- ja toimintamuotoihin.

Uskon, että monen nuoren kohdalla valmentava koulutus toimii tukevana siltana peruskoulusta ammatillisiin opintoihin. Ensisijainen kohderyhmä on perusopetuksen päättäneet nuoret, jotka tarvitsevat opiskelijavalmiuksiensa parantamista sekä ohjausta että tukea koulutuksen ja ammatin valinnassa. Toisena ryhmänä ovat eri syistä koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa koulutusjärjestelmässä.

Mutta pidän myös erittäin tärkeänä, että lakiesityksessä mainitaan se, että valmentavaan koulutukseen voivat osallistua myös ne aikuiset, jotka tarvitsevat lisävalmiuksia ammatillisen peruskoulutuksen suorittamiseksi.

Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin hyvä lakiesitys.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Seuraavaksi edustaja Peltonen — tuosta salin ulkopuolelta.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Me todellakin odotamme sitä istuntosalin remonttia, että saamme näitä sähköpistokkeita vähän lisää. Tämä asettaa omat haasteensa näitten laitteitten käytölle.

Eli tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ammatillisesta peruskoulutuksesta annettua lakia nimenomaan tämän valmentavan koulutuksen osalta sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta koskevien säännösten osalta. Ja nämä kokonaisuudet otetaan käyttöön syksyllä 2015.

Valmentava koulutus ammatillisessa peruskoulutuksessa olisi oma koulutuskokonaisuus, johon yhdistetään nykyiset, eri kohderyhmille suunnatut ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavat ja valmentavat koulutukset sekä kotitalousopetus. Yhden lukuvuoden mittainen tutkintoon johtamaton koulutuskokonaisuus on tarkoitettu ensisijaisesti vailla toisen asteen tutkintoa oleville perusopetuksen päättäneille nuorille. Koulutuksen tavoitteena olisi antaa valmiuksia hakeutua ammatilliseen peruskoulutukseen sekä vahvistaa edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto.

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus olisi vamman tai sairauden vuoksi erityistä tukea tarvitseville suunnattu koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena olisi antaa opiskelijalle henkilökohtaisten tavoitteiden tai valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta. Koulutuskokonaisuus vastaa nykymuotoista vaikeimmin vammaisille opiskelijoille järjestettävää valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta.

Arvoisa puhemies! Esitys tukee hyvin nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä. Toisin sanoen esitys edistää nuorisotakuun toteuttamista. Nuorisotakuun osana on koulutustakuu, jossa kiinnitetään erityistä huomiota perusopetuksen päättävien nuorten tilanteeseen, ja koulutustakuun tavoitteena on taata jokaiselle peruskoulun päättäneelle koulutuspaikka lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Valmistavilla ja valmentavilla koulutuksilla onkin tärkeä merkitys koulutustakuun toteuttamisessa.

Esityksessä parannetaan myös nuorten maahanmuuttajien ja vammaisten mahdollisuuksia osallistua oppisopimuskoulutukseen, kuten 2011 hallitusohjelmassa on sovittu. Ja tämä esitys on myös eräs osa 29.11.2013 hyväksytyn rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta. Hallituksen päätöksen mukaan ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavat ja valmentavat koulutukset sekä kotitalousopetus on tarkoitus yhdistää kokonaisuudeksi.

Hallitusohjelmassa, opetus- ja kulttuuriministeriön kehittämissuunnitelmassa sekä rakennepoliittisessa ohjelmassa esitettyjen kirjausten mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteistyönä on selvitetty valmistavien ja valmentavien koulutuksien yhteensovittamiseksi tarvittavia toimenpiteitä. Meillä on ollut käytännössä tämmöistä valmistavaa koulutusta myös ammatillisen koulutuksen puolella, mutta on tietenkin hyvä, että näitä toimenpiteitä nivotaan yhteen ja saadaan helpommin hallittava ja myös opiskelijoille helpommin ymmärrettävä kokonaisuus. Tässä hallituksen esityksessä esitetyt ehdotukset perustuvat nimenomaan tähän selvitystyöhön.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi on hyvä todeta, että on tärkeää, että nuorten ja heidän koulutuksensa eteen tehdään kaikki voitava, sillä mikään ei tule yhteiskunnalle niin kalliiksi kuin syrjäytynyt lapsi tai nuori.

Suna Kymäläinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ammatillisesta peruskoulutuksesta annettua lakia siten, että lakiin lisättäisiin ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa koulutusta sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta koskevat säännökset.

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus olisi vamman tai sairauden vuoksi erityistä tukea tarvitseville suunnattu koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena olisi antaa opiskelijalle henkilökohtaisten tavoitteiden tai valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta. Koulutuskokonaisuus vastaisi paremmin nykymuotoista vaikeimmin vammaisille opiskelijoille järjestettävää valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta.

Arvoisa herra puhemies! Yhä enemmän lasten ja nuorten kanssa etulinjassa työtä tekevät törmäävät tilanteisiin, joissa koulutuksen keinovalikoimat eivät riitä. Tässä hallitus on nyt ollut hereillä.

Haluan vielä tuoda esimerkin surullisesta todellisuudesta, sillä valitettavasti lisääntyvässä määrin vammaisuutta aiheutetaan myös itse. Tieto siitä, että huumeiden käyttö on turvallista tai että kannabiksen kokeilu on harmitonta, on täysin väärä, mutta valitettavasti uppoaa kuitenkin tiettyyn osaan nuoriamme. Tämä väärä tieto on ilmeisen tehokkaan alakulttuurimarkkinoinnin tulosta. Yhteiskuntamme pitää huolen heikoimmistaankin, ja siksi väärän tiedon korjaamista ja muun muassa päihde- ja huumausainevalistuksen tärkeyttä on yhä korostettava, jotta voisimme tältä osin ennaltaehkäistä erityisen tuen tarpeen kasvua. Toivon, että sivistysvaliokunta ottaa myös tämän asian huomioon käsittelyssään.

Keskustelu päättyi.