Täysistunnon pöytäkirja 108/2010 vp

PTK 108/2010 vp

108. TORSTAINA 28. LOKAKUUTA 2010 kello 16.02

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta

 

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Kyseessä on ministeri Stubbin ja allekirjoittaneen vastuulla olleen hallituksen ihmisoikeusselonteon toinen varsinainen konkreettinen lupaus hallituksen osalta, että tällä vaalikaudella toisaalta käynnistetään — sekin on onneksi jo käynnistetty — saamen kielen elvytysohjelma ja että niin sanottujen Pariisin periaatteiden suositusten mukaisesti Suomeenkin perustetaan keskus, joka on kulkenut työnimellä ja muun muassa eduskunnassa tehdyssä lakialoitteessa, jossa ed. Söderman on muistaakseni ensimmäinen allekirjoittaja, ihmisoikeusinstituution nimellä. Nyt se kulkee tästä eteenpäin Ihmisoikeuskeskuksen nimellä.

Nyt olemme siis siinä, että lupaukset lunastetaan ja hallitus on yksimielisesti päätynyt siihen, että eduskunnan oikeusasiamiehestä annettua lakia ja toisaalta oikeuskanslerilakia muutetaan ja tässä yhteydessä perustetaan toiminnallisesti itsenäinen ja riippumaton Ihmisoikeuskeskus.

YK:n yleiskokous on vuonna 1993 niin sanotuissa Pariisin periaatteissa suositellut valtioita perustamaan perus- ja ihmisoikeuskysymyksiin erikoistuneita riippumattomia ja rakenteeltaan monialaisia ja -jäsenisiä toimielimiä. Suomessa ei ole nykyisin näitä periaatteita täyttävää kansallista instituutiota, ja eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksen yhteydessä eduskunnan perustuslakivaliokunnassa — kun näin perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan paikalla — olette useaan kertaan yksimielisesti katsoneet, että kansalliselle ihmisoikeusinstituutiolle on perusteita. Eli hallitus on vastannut eduskunnan perustuslakivaliokunnankin yksimieliseen vaatimukseen.

Näissä neuvotteluissa on myös eduskunnan hallinnon ja valtiovarainministeriön kanssa ja erityisesti eduskunnan oikeusasiamiehen kanssa päädytty siihen tulokseen, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tehokkain mutta nämä kriteerit täyttävä vaihtoehto on se, että tämä keskus perustetaan eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston puitteisiin mutta siellä riittävän riippumattomana. Toimisto aloittaisi hyvinkin vaatimattomilla resursseilla, mikä varmaan on ymmärrettävää tässä valtiontaloudellisessa tilanteessa, johtajalla ja kahdella työntekijällä.

Pidemmän päälle, tämä kerrottakoon, näen, että jos poliittinen yhteisymmärrys löytyy, niin ministeriöiden erilaisista ihmisoikeusraportointi- ja toisaalta eri valtuutettujen toiminnoista ja lautakuntien toiminnoista voitaisiin ajatella, että seuraava hallitus löytäisi mahdollisuuden tehokkaampaan, parempaan toimintaan, kun katsotaan kokonaisuutta eteenpäin ja sitten mahdollisesti tämän Ihmisoikeuskeskuksen puitteissa, mutta tässä ja nyt on tärkeätä pitää lupaukset, toteuttaa eduskunnan vaatimukset ja perustaa yksikkö, jonka tehtäväksi tulee edistää, turvata ja seurata YK:n yleissopimuksen, muun muassa vammaisten yleissopimuksen osalta, täytäntöönpanoa.

Hallitus lupasi mainitussa ihmisoikeusselonteossa myös, että Suomi viimein pystyy ratifioimaan kyseisen vammaisten yleisoikeussopimuksen, ja sen ratifioinnin yksi ehto on, että tämmöinen elin tulee. Siltä osinkin on siis kyse erittäin tärkeistä ulkoministerimme ja valtion johdon antamista lupauksista kansainvälisten sopimusten osalta, että nyt tämä keskus saadaan aikaiseksi.

Jotta keskustelulle jää aikaa ja pysyn säädetyissä aikarajoissa, vastaan tarkemmin kysymyksiin keskuksesta, mutta kerron, että samassa yhteydessä ehdotetaan muutettavaksi myös oikeusasiamiehelle ja oikeuskanslerille tehtyjen kanteluiden tutkintaa koskevaa sääntelyä. Tämä valmistelu on niin ikään ollut aika laajapohjaista ja pitkäaikaista. Kanteluiden käsittelyä ja vanhentumisaikaa sekä apulaisoikeusasiamiehen sijaista koskevien ehdotusten tavoitteena on saattaa säätely vastaamaan nykyistä paremmin tosiasiallisia laillisuusvalvontakäytäntöjä ja tarpeita. Eli suomeksi on kysymys siitä, että molemmat laillisuusvalvojamme saisivat myös pykälien tasolla toimia niin kuin he nykyäänkin järkevästi ja käsittääkseni myös perustuslakivaliokunnan palautteen suomalla turvalla toimivat, että silloin kun valituksessa ei ole kovin paljon aineksia, se voidaan käsitellä asiallisesti ja päättäväisesti mutta ripeästi ja niin, että joka kiveä ei käännetä, jos nähdään, että niiden alla ei ole mitään.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Suomen kaikkien käräjäoikeuksien laamannit ovat allekirjoittaneet 13. päivä lokakuuta 2010 avoimen kirjeen päättäjille, jossa he kertovat huolestaan, joka liittyy koko tuomioistuinlaitoksen ja erityisesti käräjäoikeuksien toimintaedellytyksiin. Tämän vuoden alussa toteutettu käräjäoikeuksien verkostouudistus on korkeimman oikeuden selvityksen mukaan kokonaisuudessaan aiheuttanut paljon ylimääräisiä työpaineita kuten työuupumusta ja stressiä.

Odotettavissa on, että tuomioistuimien asiamäärät edelleen kasvavat ja käsittelyajat pitenevät. Oikeusministeriön vuoden 2011 tulosneuvotteluissa esitetään käräjäoikeuksille lähes 3 miljoonaa euroa vähemmän määrärahoja kuin tänä vuonna. Tämän tiedon valossa laamannit ennakoivat käräjäoikeuksille suuria vaikeuksia. Käsittelyajat pidentyvät ja asiat ruuhkautuvat entisestään.

Tuomioistuinlaitos on oikeusvaltion yksi perustoiminto. Kansalaisten asiat tulee käsitellä ripeässä aikataulussa. Tätä taustaa vasten ihmettelen, onko oikeusministeri lukenut lainkaan laamannien kirjettä, kun hän on aktiivisesti (Ed. Söderman: Ei tunne laisinkaan asiaa!) ryhtynyt perustamaan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen täysin uutta Ihmisoikeuskeskusta, jonka rahantarpeeksi on alun perin esitetty 900 000 euroa ja 10 uutta virkaa, mutta ensimmäisenä toimintavuonna määräraha olisi 300 000 euroa ja virkamiehiä olisi vähemmän kuin alun perin oli suunniteltu. Mutta tämä on ensimmäisen vuoden tilanne.

Arvoisa puhemies! Laki eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain muuttamisesta sisältää 19 c §:n, jossa määritellään Ihmisoikeuskeskuksen johtajan pätevyysvaatimukset. Pykälän mukaan johtajalla tulee olla hyvä perehtyneisyys perus- ja ihmisoikeuksiin. Jos tämä hallituksen esitys eduskunnassa hyväksytään, mielestäni tässä pykälässä tulisi johtajalta vaatia toimeen soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Näinhän yleensä tapana on.

Arvoisa puhemies! Laamannien kirjelmän mukaan käräjäoikeudet menettävät tulosneuvottelutavoitteiden mukaisesti 45—60 henkilötyövuotta. Samanaikaisesti niiden resursseja menee edelleen uusiin toimitiloihin ja atk-järjestelmiin. Tätä vasten ei mielestäni ole hyväksyttävää se, että perustetaan täysin uusia virastoja, joiden tehtävät ovat hyvin teoreettisia verrattuna siihen tehtäväkenttään, jota käräjäoikeudet tekevät. Hyvin toimiva tuomioistuinlaitos on oikeusvaltion yksi keskeinen perustoiminto, joten sen taloudelliset resurssit tulisi turvata asianmukaisesti. Ei ole hyväksyttävää, että Suomen valtio saa jatkuvasti huomautuksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimilta sen takia, että oikeudenkäynti ei tapahdu täällä asianmukaisessa aikataulussa.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Ensiksi lausuisin kiitoksen oikeusministeri Tuija Braxille siitä, että lakiehdotus koskien Ihmisoikeuskeskuksen perustamista on saatettu eduskunnan käsittelyyn ja siitä, että hän on nähnyt vaivan tulla esittelemään esityksen tänne istuntoon. Asia on vaatinut häneltä ja hänen virkamiehiltään paljon työtä. Asia on minulle tärkeä siksi, että olen tehnyt asiasta lakialoitteen vuonna 2008.

Kansallisen Ihmisoikeuskeskuksen perustaminen ehdotetaan tehtäväksi eduskunnan oikeusasiamiestä koskevaa lainsäädäntöä muuttamalla, ja keskuksen ehdotetaan toimivan oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä, aivan kuten lakialoitteessani kaavailin. Esitys poikkeaa ihmisoikeusinstituutiotyöryhmän mietinnöstä 45/2010 siten, että Ihmisoikeuskeskus ehdotetaan perustettavaksi huomattavasti vaatimattomammassa muodossa. Siihen on ilmeisesti vaikuttanut eduskunnan kanslian 1.7. tänä vuonna päivätty lausunto työryhmän mietinnöstä. Keskuksen toiminta rahoitettaneen eduskunnan talousarviosta.

Itse asiassa pidän hallituksen esityksen etenemistapaa parempana. Ihmisoikeuskeskuksesta ei tule rakentaa suurta virastoa. Päinvastoin, sen tulee toimia maan kaikkien kansallisten ihmisoikeustoimijoiden kohtaamispaikkana. Sen suojissa erityisesti ihmisoikeuksia edistävät kansalaisjärjestöt saavat mahdollisuuden yhdessä kehittää ja syventää erilaisia ihmisoikeusaloitteita ja sopia tarvittavien alan tutkimusten tilaamisesta maamme yliopistoilta tai alan tutkijoilta.

Eräs kohta esityksessä on hieman huolestuttava. Esityksen sivulla 29 hahmotellaan, mitkä tahot kutsuttaisiin Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskuntaan. Siinä mainitaan valtioneuvoston oikeuskansleri, kaikki erilliset valtuutetut sekä kaikki ministeriössä toimivat erilaiset alan neuvottelu- ja toimikuntien edustajat. Niiden lukumäärä taitaa olla niin suuri, että valtioneuvoston nimittämien tahojen vaikutusvalta valtuuskunnassa kasvaisi suhteettomaksi kansalaisjärjestöihin nähden. On vaikea nähdä, mitä hyötyä oikeuskanslerin viraston edustajasta olisi valtuuskunnassa, jossa oikeusasiamies jo edustaa lainvalvontanäkökulmaa. Toki joku ministeriön nimittämä neuvottelukunta kuten romaniasiain neuvottelukunta voi puolustaa paikkaansa valtuuskunnassa, mutteivät missään tapauksessa kaikki erilaiset neuvottelukunnat. Valtuuskunnan pitää olla paikka, jossa kansalaisjärjestöjen ääni kuuluu, eikä sellainen, jossa hallinnon intressit tukahduttavat itsenäisen ihmisoikeuspolitiikan synnyn.

Hallituksen esitykseen on sitten liitetty asia, joka oikeastaan istuu hyvin huonosti Ihmisoikeuskeskuksen perustamiseen. Esityksessä nimittäin ehdotetaan oikeusasiamiehelle ja oikeuskanslerille hyvin laajaa harkintavaltaa sen suhteen, tarvitseeko heidän käsitellä kansalaisten kanteluja vai ei. Kantelun käsittelykynnystä on siis tarkoitus nostaa. Esityksen perusteluissa kerrotaan, että tämä säännöstö, joka jää sisällöltään ja perimmäisiltä tarkoitusperiltään epäselväksi, lyhentäisi kantelujen käsittelyaikoja. Siitä, millä tavoin tähän hyvään tavoitteeseen päästäisiin ja miten se vaikuttaa kansalaisten asemaan, esityksessä ei kerrota.

Alun perin Joensuun yliopiston kahden tutkijan tutkimuksessa "Näkökulmia oikeusasiamiesinstituution vaikuttavuuteen" vuodelta 2007 ehdotettiin kantelukynnyksen nostamista. Tuo tutkimus tosin tehtiin kantelijoita, siis kansalaisia, täysin kuulematta. Tutkimuksessa käsiteltiin muutamia merkittäviä ehdotuksia, joilla voitaisiin auttaa kansalaisia pääsemään oikeuksiinsa nopeammin ja paremmin kuin nyt. Eräs vaihtoehto olisi kantelun siirtäminen asianomaisen viraston käsiteltäväksi tai toimivaltaisen valvontaviranomaisen käsiteltäväksi, vaikkapa Valviran käsiteltäväksi. Tällöin virastolla olisi velvollisuus määräajassa raportoida oikeusasiamiehelle, mihin ratkaisuun se päätyy. Esityksessä ajatus mainitaan ainoastaan perusteluissa, mutta ei säännöksessä.

Tutkimuksessa käsiteltiin myös eräissä Euroopan maissa hyvin toimivaa oikeusasiamiehen mahdollisuutta etsiä sopuratkaisua kansalaisen ja viraston välisessä kiistassa, mutta asia törmäsi byrokraattiseen vastustukseen lausuntokierroksella. Kantelukynnyksen nostaminen ei näin epäselvien säännösten perusteella ole hyväksyttävissä, elleivät valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies seikkaperäisesti selvitä eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, millä tavoin kantelujen käsittely tehostuu ja nopeutuu eli miten kansalaiset tästä hyötyvät.

Maailmalla oikeusasiamiesinstituutio on kehittynyt voimakkaasti siihen suuntaan, että kansalainen ja se, miten kansalainen pääsee laillisiin oikeuksiinsa, on kaikkein tärkein tavoite lainvalvonnan eli perusoikeuksien kannalta. Nykymuodossa hallituksen esitys antaa vaikutelman siitä, että Suomessa mennään vastakkaiseen suuntaan, kansalaisilta poispäin. Esitys on hieman yllättävä ottaen huomioon, että uusi oikeusasiamies Petri Jääskeläinen EOA:n kertomuksessa vuodelta 2009 kirjoittaa kantelun käsittelyn periaatteesta varsin uudistusmyönteisellä tavalla. Itse esityksessä tärkeimmäksi näyttää valitettavasti jäävän oikeusasiamiehen ja kanslerin suhde valvottaviin. Kansalaisen oikeutta päästä laillisiin oikeuksiinsa ei oikeastaan pohdita esityksessä lainkaan eikä myöskään sen esitöissä.

Laadin lähiaikoina esitystä tässä suhteessa täydentävän rinnakkaislakialoitteen. Toivon, että oikeusministeriössä ja mainituissa virastoissa suhtaudutaan siihen aikanaan lähtökohtaisesti myönteisesti. Se olisi parlamentarismin edistämistä käytännössä.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Tarja Filatov.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Södermanin puheenvuoron kuultuani ja edellä puhetta johtaneen eduskunnan puhemiehen ilmoitettua, että ministeri vastaa kollektiivisesti sitten lopuksi, juuri tähän saumaan esitän eräänlaisen kysymyksen. Nimittäin tämä uudistushan pitää mielestäni kollata eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin vuosikertomusten käsittelyn yhteydessä esiin tulleisiin näkökohtiin nähden. Niissä yhteyksissä on laillisuusvalvonnasta käytetty hyvin perusteellisiakin puheenvuoroja täällä ihan tapaus tapaukselta ja kyselty sen perään, millä tavalla laillisuus on toteutunut kansalaisen näkökulmasta. Siinä katsannossa, kun näitten (Puhemies: Minuutti!) kanteluitten määrä on noussut, onko tämä asia tutkittu tässä yhteydessä?

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Arvoisa rouva ministeri! Hyvät kansanedustajat! Tiedän, että tämä Ihmisoikeuskeskuksen perustamista tarkoittava hallituksen esitys on sellainen, jota eduskunnan piiristä on toivottu, edellytetty ja kiirehdittykin, ja tiedän, että olen ollut varmasti itsekin mukana tällaisia eduskunnan yksimielisiä päätöksiä tekemässä. Mutta silti, rouva puhemies, haluan tässä puheenvuorossani kyseenalaistaa tämän uudistuksen tarpeellisuuden.

Nyt ollaan siis Suomeen perustamassa Ihmisoikeuskeskus, johon alkuun tulee yksi johtaja ja ainakin kaksi muuta johtavaa asiantuntijaa. On aivan selvää, että lähivuosina erilaisten johtajien ja asiantuntijoiden määrä tulee kasvamaan. Edelleen ollaan ehdottamassa, että Suomeen tulee ihmisoikeusvaltuuskunta, jossa on 20—40 jäsentä.

No, mitäs tämä Ihmisoikeuskeskus tekee? Ehdotuksen mukaan "- - tavoitteena on luoda sateenvarjonomainen instituutiorakenne, jolla olisi synergiavaikutuksia nykyisiin perus- ja ihmisoikeusrakenteisiin sekä perus- ja ihmisoikeustyöhön." Edelleen hallituksen esityksen mukaan Ihmisoikeuskeskus ei kuitenkaan toimisi ihmisoikeuksien toteutumisen valvonnan yhteydessä. Hallituksen esityksessä päinvastoin sivulla 20 perusteluissa sanotaan: "Ihmisoikeuskeskukselle ei ehdoteta perus- ja ihmisoikeuksien valvontaan liittyviä tehtäviä. Niitä hoidetaan Suomen perus- ja ihmisoikeusrakenteissa jo toisaalla ylimpien laillisuusvalvojien sekä tasa-arvo-, vähemmistö- ja tietosuojavaltuutettujen toimesta." Nämä nykyiset instituutiot eivät siis kuitenkaan riitä ihmisoikeuksien toteutumisen valvomiseksi ja edistämiseksi Suomessa.

Mitä tämä keskus sitten tekee? Hallituksen esityksen 19 d §:n pykälässä mainitaan seuraavaa: "Ihmisoikeuskeskuksen tehtävänä on: 1) edistää perus- ja ihmisoikeuksia koskevaa tiedotusta, kasvatusta, koulutusta ja tutkimusta sekä näihin liittyvää yhteistyötä; 2) laatia selvityksiä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta; 3) tehdä aloitteita sekä antaa lausuntoja perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi; 4) osallistua perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseen ja turvaamiseen liittyvään eurooppalaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön; 5) huolehtia muista vastaavista, perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseen ja toteuttamiseen liittyvistä tehtävistä." Näin siis hallitus ehdottaa.

Mitä tämä kaikki maksaa? Se maksaa alkuun hallituksen esityksen mukaan ehkä noin 400 000 euroa vuodessa, mutta kuten kaikki tiedämme, tässä taustalla ollut työryhmä esitti jo moninkertaista miehitystä siihen nähden, mitä hallitus nyt esittää, jotenka voimme olla varmoja siitä, ettei mene kovinkaan monta vuotta, kun tämä Ihmisoikeuskeskus maksaa jo vuositasolla useita miljoonia euroja.

Minun on pakko olla ed. Ruohonen-Lernerin kanssa samaa mieltä, jos oikein ymmärsin hänen puheenvuoronsa. Käyttämällä nämäkin miljoonat eurot tällaisen Ihmisoikeuskeskuksen ja sen teoriaherrojen palkkojen sijaan oikeuslaitoksen voimavarojen vahvistamiseen tässä ja nyt tehtäisiin paljon suurempi palvelus ihmisoikeuksien toteutumiselle Suomessa ja ihmisoikeuksiin liittyvien epäkohtien poistamiseksi kuin mitä tällä ehdotuksella tehdään. Se, että ihmiset eivät saa tuomioistuinlaitoksessa oikeutta kohtuullisen ajan kuluessa, ja se, että esitutkintaprosessit ja syyteharkinnat kestävät vuosia, on todellinen ihmisoikeusongelma Suomessa. Mutta se, että meillä eduskunnan yhteydessä ei toimi Ihmisoikeuskeskusta, jossa muutama ihmisoikeusprofeetta voi viisastella ja teoretisoida ihmisoikeuksilla ja antaa erilaisia lausuntoja sieltä norsunluutorneistaan, ei minun mielestäni ole mikään ihmisoikeusongelma Suomessa.

Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi minun on pakko sanoa, että ihmettelen tätä nykyistä ihmisoikeuskeskustelua Suomessa ja käsitykseni mukaan vähän muissakin Länsi-Euroopan maissa. Kun itse toimin 1970-luvulla ihmisoikeuksien puolesta, se tarkoitti toimimista niiden ihmisten puolesta, jotka erilaisissa diktatuureissa, olivatpa ne sitten sotilasdiktatuureja eteläisessä Amerikassa tai kommunistidiktatuureja Euroopassa tai Aasiassa, joutuivat kärsimään todellisista ihmisoikeusongelmista. Ei ollut näissä maissa ihmisoikeuksia. Ihmisiä saatettiin mielivaltaisesti vangita, teloittaa, kiduttaa. Ne olivat ihmisoikeusongelmia. Nämä ihmiset kärsivät niistä. Silloin kun puhuttiin ihmisoikeuksista, tarkoitettiin, että tällaisissa tilanteissa olevien ihmisten oikeuksia pyritään parantamaan. Itse ehdotin, että 1973 Teiniliitto perinteisen rauhanviikon sijaan olisi järjestänyt ihmisoikeuksien rauhanviikon, mutta ehdotus torjuttiin, koska sitä pidettiin neuvostovastaisena. Tämä oli ihmisoikeuskeskustelua 1970-luvulla, ja silloin ihmisoikeuksien loukkaamisella tarkoitettiin ihmisoikeuksien loukkaamista.

Nytkin olisi sijaa tällaiselle ihmisoikeuskeskustelulle Suomessa, Euroopassa ja maailmalla. Meillä on valtioita, niin kuin Pohjois-Korea, Iran, monet Afrikan maat, monet muutkin maat, joissa ihmiset ovat vailla alkeellisimpiakaan ihmisoikeuksia. Maailman pahin ihmisoikeusongelma ei ole Guantanamon vankileiri, vaikka eurooppalaisesta ihmisoikeuskeskustelusta voisi näin päätellä.

Mutta mistä Suomen niin sanotut ihmisoikeusjuristit keskustelevat? He keskustelevat siitä, että eihän vain Suomessa roistojen ja konnien oikeuksia miltään osin loukata. Ihmisoikeuskeskustelu Suomessa keskittyy ennen kaikkea rikoksentekijöiden tai rikoksista epäiltyjen ihmisoikeuksien puolustamiseen, uhrien ihmisoikeuksista juuri kukaan ei ole kiinnostunut.

Jos me olisimme ihmisoikeusjuristeja kuunnelleet esimerkiksi silloin, kun päätimme sallia puhelinkuuntelun ja teletunnistetietojen saamisen rikostutkinnassa, niin kuinka monta murhajuttua ja huumejuttua olisi Suomessa jäänyt paljastumatta ja rikoksentekijää syytteeseen asettamatta, jos me silloin olisimme päättäneet, että Suomessa ei oteta käyttöön puhelinkuuntelua ja teletunnistetietojen saamisoikeutta rikostutkinnassa? Tänä päivänä puhutaan passirekisteristä. On se niin hirveää, jos passirekisteristä voisi katsoa jonkun epäillyn murhaajan sormenjäljet. Jos Suomessa olisi tilanne, mikä nyt on Malmössä, että täällä joku kiväärimies ampuisi ihmisiä kaduilla, maahanmuuttajia esimerkiksi, ja hän joutuisi jossakin tilanteessa pudottamaan aseensa ja aseesta löytyisi sormenjäljet, niin Suomessa ei saada mennä passirekisteriin katsomaan, kukas ne sormenjäljet omistaa, jotta saataisiin tämä murhamies kiinni. Ihmisoikeusjuristit etunenässä ja tietysti monet muut sanovat, että se on ihmisoikeuksien vastaista.

Tällaista on suomalainen ja osin muukin eurooppalainen ihmisoikeuskeskustelu vuonna 2010, ja tätä keskustelua käymään nyt halutaan perustaa muutaman miljoonan euron vuodessa maksava Ihmisoikeuskeskus eduskunnan yhteyteen.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa rouva puhemies! Vastaan laajemmin vähän myöhemmin, mutta ei nyt lähdetä ihan väärille raiteille. 300 000 ei ole miljoona, (Ed. Zyskowicz: Ensi vuonna, 2012!) ja eivät ne ole oikeusministeriön rahoja, ed. Zyskowicz, vaan eduskunnan oikeusasiamiehen rahoja, ja tämä on eduskunnan kanslian myötävaikutuksella syntyvä laki. Näitä rahoja ei millään logiikalla eduskunnan rahoista ole ennenkään oikeusministeriölle siirretty.

Ed. Ruohonen-Lerner ja ed. Zyskowicz puhuivat tässä yhteydessä erittäin tärkeästä suomalaisesta ihmisoikeusongelmasta, oikeuslaitoksen toimivuudesta. Meillä on tänä vuonna 2010 suomenennätysmäärä sekä tuomareita että syyttäjiä, (Ed. Zyskowicz: Ja vielä pitäisi lisää saada!) ja tämä johtuu, ed. Zyskowicz, hyvin pitkälti siitä, että tämä hallitus on kuunnellut oikeusministeriä ja nähnyt tämän asian tärkeänä.

Toissa päivänä hallitus lisäsi jo 2 miljoonaa puuttuvia rahoja, joita oikeusministeriön tuomioistuinpuolelta puuttui, ja nyt kun valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, arvostettu ed. Manninen on paikalla, totean, että jos on mahdollista, että niistä joululahjarahoista vielä miljoona heltiää, me olemme toista vuotta silloin peräkkäin suomenennätystasolla sekä syyttäjissä että tuomareissa.

Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että eduskunnan yhteyteen perustetaan yksikkö, josta sekä oikeusministeriö että valtiovarainministeriö ovat yhtä mieltä, että mistään sinne ei ole tarkoitus eikä aie — ja se näkyy sieltä vaikutusten arvioinneistakin — toisaalta leikkaamatta koskaan mitään siirtää. Sen sijaan meillä on, niin kuin esittelypuheenvuorossani kerroin, yhteensä näitä eri toimijoita, joihin te, ed. Zyskowicz, viittasitte ja joihin ed. Söderman viittasi, ja voi olla järkevää — ja se on, niin kuin itse sanoin, itseni mielestä järkevää — katsoa, ovatko nämä kaikki toimijat riittävän tehokkaita ja onko järkevää, että seuraava hallitus tätä kokonaisuutta organisoi niin, että se on tehokasta ja voidaan toteuttaa valtionhallinnon talouden kaikki kriteerit. Mistään ei ole tulossa — ja siitä olen aivan varma — yhtäkään ylimääräistä niin sanottua päätä eli virkamiestä tai lisärahoitusta tämän 300 000:n osalta. Suomi makaa siinä asennossa, että varmasti on näin, ja puheet miljoonista ovat täysin vailla pohjaa.

Muilta osin palaan asioihin sitten lopussa, mutta jo nyt ed. Pulliaiselle ja muille: Aloite tästä syytekynnyksen toisella tavalla kirjoittamisesta on tullut eduskunnan oikeusasiamieheltä nimenomaan, ja ed. Södermanin ajatus, että perustuslakivaliokunta hyvin huolellisesti ja perusteluja vaatien kuulee molempia laillisuusvalvojia, on mitä tervetullein. Olen hyvin vakuuttunut, että se keskustelu avaa perustuslakivaliokunnan silmiä vielä lisää.

Toinen varapuhemies:

Myönnän vielä vastauspuheenvuorot ed. Zyskowiczin puheenvuoron perusteella edustajille Söderman ja Pulliainen, ja sen jälkeen ed. Zyskowicz.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta se on valitettavaa, että ed. Zyskowicz 1970-luvulla on saanut vamman sieluunsa silloisista ihmisoikeuskeskusteluista, jonka vuoksi hän sekoittaa tämän asian käsittelyä. Kun lisäksi olin parlamentaarisen poliisikomitean puheenjohtaja, joka ratkaisi sen kysymyksen, että puhelinkuuntelu tuli Suomeen, niin ehkä minä nyt saan hänelle vastata.

Minä sanoisin ensin niin, että tässä on kysymys siitä, että Pariisiin kokoonnuttiin Balkanin hirvittävien tapahtumien jälkeen — ja nimenomaan sen vuoksi, että kommunistihallinto oli kaatunut Itä-Euroopassa — luomaan ihmisoikeusperiaatteita, ja siihen katsottiin kuuluvan tämmöinen instituutio. Suomi on melkeinpä viimeinen maa, joka ei ole sitä rakentanut. Tästä on nyt kysymys.

Jos se minusta riippuu, niin se pitäisi pitää kevyenä ja sen pitäisi olla kaikkien niiden järjestöjen ja tahojen — joihin minä näen juutalaisväestönkin kuuluvan — jotka ovat aina arvostaneet ja puolustaneet ihmisoikeuksia foorumeissa, ja se keskustelee, muodostaa kantansa, ehkä saa tutkimuksia aikaan. Esimerkiksi oikeuslaitoksen työtavoista olisi tavattoman hyvä saada tutkimus, koska rahaa on pistetty niin paljon sinne oikeuslaitokseen, että elleivät työtavat muutu, eivät käsittelyajatkaan muutu.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä odotin, että ed. Zyskowicz olisi äskeisessä puheenvuorossaan kertonut henkilökohtaisia kokemuksia muun muassa Pohjois-Koreasta, johonka hän viittasi. Teidän puheenvuoronne oli sen laatuinen, että nyt minä ymmärrän teidän kantanne Romaniasta ja Bulgariasta tuleviin kerjäläisiin. Minä toivon, että te olette käynyt tutustumassa niihin olosuhteisiin, joissa he elävät Romaniassa ja Bulgariassa. Ja muutoinkin olisin toivonut todellakin, että olisin mennyt työhuoneeseeni kirjoittamaan uutta kirjaani enkä olisi joutunut kuuntelemaan teidän puhettanne.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Sitä, että Balkanilla rikottiin räikeästi ihmisten oikeuksia, heitä surmattiin, tehtiin valtavia, hirveitä rikoksia, ja sitä, että Romaniassa syrjitään romaneja ja tällä tavoin Romania loukkaa kaikkia solmimiaan kansainvälisiä sopimuksia, näitä asioita ei mitenkään korjata sillä, että Suomeen perustetaan Ihmisoikeuskeskus, jonka tehtävänä on osallistuminen keskusteluun Suomessa olevista ihmisoikeusongelmista ja Suomessa olevien ihmisoikeusepäkohtien ja Suomessa olevien ihmisoikeusasioiden teoretisointi ja pohdiskelu.

Mitä sitten, ministeri Brax, tulee näihin kustannuksiin, niin kyllä luin tästä esityksestä, että tässä vaiheessa, kun ainakin kaksi henkilöä on tämän johtajan lisäksi, kustannukset, näiden kolmen ihmisen palkat, olivat 300 000. Kai sinne tulee vähän sihteerejä ja muutakin voimaa, ja se työryhmä, joka tässä pohjusti, esitti jo 10 hengen toimistoa, eli kyllä niitä kustannuksia lähivuosina vaan lisää tulee. Ja totta kai ne rahat olisi jollain tavoin voitu käyttää johonkin muuhun. Eivät kai ne rahat (Puhemies: Minuutti!) missään ilmassa roiku.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! 19 d §:n mukaan tämän Ihmisoikeuskeskuksen tehtävänä on siis edistää muun muassa perusoikeuksia. On hyvin selkeätä, että Suomessa kaikki perustuslain mainitsemat perusoikeudet eivät todellakaan toteudu. Näemme sen päivittäin esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolella: terveydenhoidon, sairaanhoidon perusoikeudet eivät toteudu. Työllisyyteen, köyhyyteen liittyvät ongelmat liittyvät myös perusoikeuksiin, nekään eivät toteudu. On todellakin aivan riittävästi myös kotoperäisiä suomalaisia perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä, joidenka edistämiseen on syytä ryhtyä.

Lisäksi tämän 19 d §:n 4 kohdassa viitataan myös kansainväliseen ja eurooppalaiseen yhteistyöhön, joka sitten tarjoaa mahdollisuuden myöskin Romanian ja Bulgarian kysymysten pohtimiseen, siihen, mihin täällä aikaisemmin viitattiin. (Ed. Zyskowicz: Mikä sitä tällä hetkellä estää?) Tällä hetkellä myöskin meillä on täällä sekä ed. Zyskowiczin että myöskin sitten perussuomalaisten edustajan esiin nostamat syyttäjäongelmat, pitkät käsittelyajat. Voimme kysyä myös sitä, kuinka monta miljoonaa olisi todella enemmän käytettävissä näiden ongelmien, jotka ovat aivan tärkeitä ihmisoikeusongelmia, ratkaisemiseen, mikäli tätä hallituksen esitystä 205 ei olisi käsittelyssä. Ja kuten täällä ministeri Brax jo painotti, yhtään enempää rahaa kuin tämä 300 000 euroa, mitä on nyt näkyvissä tälle esitykselle, ei ole myöskään ilmeisesti näkyvissä lisää rahaa syyttäjä- ja tuomioistuinlaitoksen kehittämiseen.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Suomen pitää olla yksi ehdottomasti kehittyneimpiä läntisiä demokratioita, ja mielestäni siihen kuuluu myöskin se, että Suomen pitää olla kansainvälisessä etulinjassa ihmisoikeuksien suhteen. Tietysti olennaista on se, että puhutaan todellisista ongelmista, niitten korjaamisesta, ja voidaan sanoa, että käydään ehkä vähemmän filosofista keskustelua. Sitä tarvitaan, mutta jos keskustellaan, niin sen pitäisi myöskin johtaa käytännön tuloksiin.

Kuten täällä ed. Söderman jo totesi, Yhdistyneet kansakunnat ovat vahvistaneet Pariisin periaatteet ja jokaisessa maassa pitäisi olla tämän tyyppinen instituutio ja on perusteltua, että sellainen myöskin Suomeen perustetaan. Ja kuten ministeri Brax täällä totesi, eduskunnan perustuslakivaliokunta on useassa yhteydessä pyytänyt tällaista ja ministeri on toiminut tämän pyynnön mukaisesti. Mielestäni olemme nyt tällä hetkellä tyydyttävässä tilanteessa.

Täytyy myöskin sanoa se, että meillä on tarvetta perus- ja ihmisoikeusasioiden yhteensovittamiseen. Meillä on hyvin paljon toimijoita, ehkä alkaa olla melkein jopa liikaakin toimijoita ja nyt lisätään yhdellä, mutta tämmöinen koordinaatio on aidosti tarpeen, ja kun siitä saadaan kokemuksia, voidaan nähdä, kuinka paljon hyötyä tästä instituutiosta on, mutta tämä on mielestäni aika olennainen tehtävä tässä kaikessa kokonaisuudessa. Mielestäni on myöskin erittäin hyvä ratkaisu, hyvin pragmaattinen ratkaisu tässä yhteydessä otettu käyttöön, ja se ei maksa kovin paljon. Eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston yhteydessä pieni yksikkö ja laaja valtuuskunta, jossa ovat sitten kaikki nämä merkittävät sidosryhmät, ja tällä tavalla voidaan tämä koordinaatio suorittaa mielestäni kohtuullisilla resursseilla ja kuitenkin erittäin ammattitaitoisilla ihmisillä.

Mitä näihin kansliakuluihin tulee, niin kun voidaan käyttää oikeusasiamiehen kansliaa, niin tässä suhteessa voi sanoa, että ne lisäkustannukset eivät ole mielestäni merkittäviä. Tietysti voidaan keskustalla sitten siitä, laajeneeko tämä instituutio, mutta sanoisin, että se on riippuvainen sen hyödyllisyydestä. Jos toimenpiteistä on olennaista hyötyä ja nähdään, että se instituutio on tärkeä, niin siinä tilanteessa voidaan kasvattaa resursseja; jos nähdään, että pienikin yksikkö riittää, pärjätään sillä muutamalla sadalla tuhannella eurolla vuodessa.

Mikä sitten tietysti on tärkeätä, on se, että pyritään keskittymään keskeisiin ongelmiin, ja tässä keskustelussa on niitä tuotu esille. Täytyy sanoa, että oikeudenkäyntien viivästyminen on yksi keskeisimpiä ongelmia. Kun katsotaan tätä doping-juttua, montako vuotta sitä on käsitelty, niin täytyy sanoa, että ihmiset, jotka joutuvat odottamaan poliisitutkimuksen valmistumista, syytettä ja mahdollista oikeuskäsittelyä, roikkuvat hirressä liian pitkään tässä yhteiskunnassa tällä hetkellä. Täytyy sanoa, että ehkä meillä suurin ongelma on sittenkin siinä esitutkinnassa ja poliisi usein tutkii liian kauan. Sitten kun tullaan jo syyttäjälaitokseen, tuomioistuinlaitokseen, niin ne pyörivät kuitenkin tietyllä täsmällisyydellä, mutta kokonaisprosessit ovat aivan kohtuuttoman pitkiä. Toivottavasti tässä instituutiossa kiinnitetään huomiota juuri tähän ongelmaan erityisesti ja mietitään, millä tavalla sitä voitaisiin ratkaista. Mutta kuten ed. Söderman täällä sanoi, niin tietysti ihan menettelytavoille jo tuomioistuimessa nyt on tehty aika paljon, on hovioikeuksien osalta vaikutusmahdollisuuksia rajattu ja pyritty keskittymään siihen, että keskityttäisiin olennaiseen, kun asioita oikeudessa käsitellään.

Mikä on mielestäni myöskin erittäin hyvä, on, että oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen osalta tätä kanteiden käsittelyä nyt, sanoisinko, täsmennetään, ja tämäkin perustuu perustuslakivaliokunnan toiveisiin. Ensinnäkin kanteluaika, joka on ollut viisi vuotta tapahtuneesta tähän asti, on varsin pitkä, ja voi sanoa, että oikeusturvan tarvetta ehkä viiden vuoden kuluttua juurikaan ei enää ole, vaan kyllä useimmissa tapauksissa ilmenee jo kahden vuoden kuluttua, onko tuota tarvetta, ja tällä tavalla voidaan ehkä jossain määrin vähentää juttujen määrää ja keskittyä olennaisiin, kaikkein vaikeimpiin ja tärkeimpiin kysymyksiin.

Sitten täällä on myöskin tätä kynnystä korotettu ja todetaan, että jos sekä oikeuskansleri että oikeusasiamies katsovat "- - olevan aihetta lain noudattamisen, oikeusturvan ja perusihmisoikeuksien toteutumisen kannalta - -", he voivat ryhtyä käsittelemään. Tietysti tässä nyt on uusi käsitteistö, kun aikaisemmin on käytetty "on aihetta epäillä", ja tietysti ehkä on varmaan valiokunnassa syytä vielä pohtia sitten sitä, onko tämä "kannalta" hyvä ilmaisu, pitäisikö sen olla "turvaamiseksi" jne. ja onko se kynnys kohdallaan, mutta sitä voidaan sitten täällä eduskunnassa käsitellä ja arvioida ja miettiä myöskin sitten oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin kanssa yhdessä, onko tuo kynnys kohdallaan. Mutta joka tapauksessa, jotta voidaan keskittyä olennaisiin kysymyksiin ja jotta voidaan tosiaan niissä saada hyviä ja perusteltuja ratkaisuja, niin on perusteltua se, että voidaan nykyistä joustavammin sellaiset valitukset, joista jo päältä näkee, että niissä ei ole kovin merkittäviä perusteita, ratkaista nopeasti.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Ensin minä olen ed. Zyskowiczin kanssa siitä samaa mieltä, että aina tämmöisiä uusia virastoja perustettaessa on syytä olla vähän kriittinen ja katsoa, että siinä ei ole tarkoitus tuhlata valtion rahoja. Tässä kuitenkin, ainakin siinä muodossa kuin minä olen esittänyt tätä virastoa, tarkoituksena on nimenomaan kevyt ratkaisu, jossa maassa toimivien kansalaisjärjestöjen on helppo puhua ja ehkä saada ne yhdessä tärkeiden ihmisoikeusaloitteiden taakse. Kun ed. Zyskowicz oli sitä mieltä, että Suomella ei ole ihmisoikeusongelmia, niin hän ei ilmeisesti ole seurannut (Ed. Zyskowicz: Päinvastoin, kerroin, että niitä on, mutta tämä ei niitä korjaa!) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen työtä, jossa Suomi saa per capita ehkä eniten tuomioita Euroopassa tällä hetkellä, pääosin tästä myöhästymisestä mutta myös sananvapauden loukkaamisesta hyvinkin rajusti. Sitten kun näitä järjestöjä on, niin minä luulen kyllä päinvastoin, että heidän toimintansa tässä on hyödyllinen. Sitä paitsi tässä on kysymys siitä, miltä Suomi näyttää Euroopassa, eli nämä instituutithan ovat eurooppalaisessa yhteistyössä. Jos ed. Zyskowicz nyt on seurannut, miten oikeisto toimii Unkarissa tällä hetkellä, niin kyllä on syytä ylläpitää eurooppalaista ihmisoikeuskeskustelua.

Minä olisin vähän nyt mennyt tähän kantelukynnyksen nostamiseen ja kertonut yhden tarinan. Kun olin Kyproksella Euroopan oikeusasiamiehenä, Suomen oikeusasiamies Lauri Lehtimaja kertoi hyvällä englannin kielellä mielenkiintoisen oikeustapauksen ja kaikki olivat hyvin innostuneita. Kun hän lopetti, niin Irlannin oikeusasiamies kysyi, miten kantelijalle kävi. Lehtimaja oli hyvin hämmästynyt, että mitä se nyt tähän kuuluu. Oikeastaan silloin, kun minä lähdin Eurooppaan, minä luulin, että nyt minä lähden maailman parhaasta oikeusasiamiesjärjestelmästä pois ja tulen tämmöisiin alikehittyneisiin oikeusasiamiesjärjestelmiin. Kun minä tulin takaisin, huomasin, että täällä vasta oikeusasiamiesinstituution kehitys on pysähtynyt. Pohjoismainen oikeusasiamiesinstituutio on pysähtynyt, koska se ei välitä kantelijoista. Ihmiset kantelevat siinä uskossa, että he pääsevät oikeuksiinsa lain mukaan. Eivät ne ole mitään kummallisia asioita. Kuitenkin sitten oikeusasiamiehet ryhtyvät valvottavan kanssa vaihtamaan ajatuksia, ehkä sitten moittivat valvottavaa, mutta kantelija unohtuu. Tosin minulla on meriittiä erään ed. Zyskowiczin kantelun yhteydessä, kun hänen ystävänsä sai huomattavan laillisen edun sen vuoksi, että hän kanteli ja me pystyimme se ratkaisemaan.

Mutta se on minusta hyvin olennaista, että jos ihminen kantelee ja haluaa päästä oikeuksiinsa, niin otetaan malliksi nämä uudet oikeusasiamiesinstituutiot, jotka miettivät vaan sitä ja jättävät tämän virkamiehen moittimisen sivuun. Joskus sekin on paikallaan. Temput, joilla se tehdään, ovat oikeastaan hyvin yksinkertaisia. Esimerkiksi jos saa kantelun, josta näkee jo ensisilmäyksellä, että siinä on puutteita, niin lähettää sen sinne virastoon huomautuksella, että te voitte nyt itse oikaista tämän asian, ja pyytää sitten siitä ilmoituksen. Tai sitten jos siellä on elin, joka käsittelee kanteluja, niin kuin Valvira nyt on, niin lähettää kantelun sinne ja pyytää raportin muutaman kuukauden kuluessa. Tällä tavalla siis tätä oikeusasiamiesvirasto ei ratkaise. Sitten yritettäisiin kehittää näitä sosiaaliasiamiehiä ja potilasasiamiehiä, ehkä vanhuusvaltuutettua sellaisiksi, että he pystyvät ratkaisemaan ihmisten helpompia asioita, että niitä ei kaikkia kasata oikeusasiamiehen luo, joka aina tekee hyvin juridisen ratkaisun.

Esitöissä on pohdittu sitäkin, että mentäisiinkö Ranskan järjestelmään, tähän Le Médiateur -järjestelmään, jossa oikeusasiamies joskus neuvottelee viraston ja kansalaisen kanssa, että päästäisiin kohtuulliseen tulokseen. Silloin kun on kysymys siitä, että on rikottu lakia, niin sehän ei ole mikään neuvottelu vaan tämmöinen ystävällinen kehotus, että korjatkaa asia. Mutta siinä tapauksessa, että virasto on tehnyt hyvin ankaran ratkaisun, vaikka olisi laillista tehdä kohtuullisempi ratkaisu kansalaiselle, niin minusta olisi täysin mahdollista, että semmoinen järjestelmä tulisi Suomeen, että oikeusasiamiesvirasto suosittelisi kansalaiselle helpompaa ratkaisua. Mutta se on hyvin olennaista, että tämä painopiste muuttuu eli että tämä lainvalvonta etäisenä kansalaisesta muuttuu niin, että oikeusasiamies siirtyy lähemmäksi kansalaista ja silloin, kun kansalaisella on perusteet, ratkaistaan.

Sitten yksi syy, jonka vuoksi lukumäärällisesti on niin paljon kanteluja, johtuu elektronisesta kantelumahdollisuudesta eli voi lähettää e-maililla kantelun. Monihan sitten hyvin vihaisena ja ehkä hiukan sekavassa tilassa aamuyöllä muistaa jonkun epäkohdan ja lähettää sitten kantelun. Niitä tulee hyvin eritasoisia. Euroopassa meillä oli semmoinen tapa, että silloin lähetettiin lomake vastaan ja sanottiin, että olkaa nyt hyvä ja kannelkaa tällä lomakkeella, tai noudattakaa sitä. Sillä puolet näistä aamuyön kanteluista jäi sille tielle. Eli nämä elektroniset kantelijat, heille voi asettaa tiettyjä vaatimuksia ilman, että rasittaa koko järjestelmää. (Ed. Manninen: Mutta loukataanko ihmisoikeuksia?) Mutta se on hyvin olennaista nyt.

Jos te mietitte nyt, mihin Suomi on ajettu, ed. Zyskowicz on ihan oikeassa: minne vaan kansalainen menee, pyytää oikeuksia, niin hän saa jonottaa. Jos se on sosiaaliturvalautakunta, hän saa jonottaa. Jos se on oikeusasiamies, jos se menee tuomioistuimelle, jos se on kansleri, jos se on tämä kuluttajalautakunta, johonka minä olen kannellut asiassa, jossa minä olen varmasti oikeassa ja se on ollut vuoden vireillä ilman, että sieltä on tullut pihahdustakaan. Tämä tilannehan ei voi purkautua sillä, että aina annetaan näille vanhoille järjestelmille enemmän rahaa. Sen pitää purkautua sillä tavalla, että ne keksivät toimintatapoja, joissa hyvin helpolla, vaikka puhelimella soittamalla saadaan asioita järjestykseen.

Sen vuoksi meidän pitäisi nyt toimia. Minä nyt teen semmoisen lakialoitteen ja minä toivon, että oikeusministeriö suhtautuisi lakialoitteisiin myönteisemmin kuin aikaisemmin. Täällähän on jostain syystä ... (Ed. Brax: Just toteutetaan sun lakialoitetta!) — Juu, kiitos siitä. — Mutta kun tekee lakialoitteen täällä eduskunnassa, niin täällä on tullut kummallinen idea, että lakialoitteen pohjalta ei voi tehdä lakia. Silloin tietysti haluaisi huomauttaa, että hallitusmuoto ja valtiopäiväjärjestys aikoinaan tehtiin lakialoitteen pohjalta ja ne kestivät huomattavasti pidemmän aikaa kuin tämä perustuslaki, joka tehtiin hallituksen esityksen pohjalta, jota nyt muutetaan koko ajan.

Toivon ymmärtämystä lakialoitteelleni niin, että voisimme ehkä täsmentää tätä esitystä oikeusasiamiehen ja kanslerin kohdalta jo sillä tavalla, että annettaisiin heille riittäviä mahdollisuuksia reagoida nopeasti kanteluihin ja auttaa kansalaisia oikeuksissaan.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Itse en ole oikeusoppinut, joten voi olla, että minun näkemykseni ovat vähän erinäköisiä, mutta kun kansanedustajana pitää puhua kansan tuntoja, niin yritän tässä niitäkin tuoda esille.

Näistä aloitteista, ensiksi voi lähteä niistä: Siksi minä olen niitä aloitteita tehnyt, että jopa toimenpidealoitehan, minä uskon, voi johtaa lopputulokseen, jota on ajateltu, tai ainakin siihen suuntaan, kun tuodaan esille joku ongelma, ja sen takia minä ihmettelen niitä vähättelyjä, kun täällä aina jotkut vähättelevät. Aina noissa kolumneissakin lukee, miten kalliiksi tulevat kansanedustajan aloitteet. Ihmettelen, miten jotkut voivat vähätellä tätä aloiteoikeutta, koska sehän on meillä kansanedustajilla perusoikeus, ja, niin kuin tässä ed. Södermanin aloitteessa, tämä johti — en tiedä, paljonko tässä nimiä mahtoi olla, mutta — tämmöiseen lopputulokseen, joka minusta kuitenkin on eteenpäinmenoa.

Siksi tulin tänne pönttöön, kun minä olen aikaisemmin monesti kysynyt sitä, eikö meidän pitäisi yhdistää nämä eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin putiikit. Miksi meillä on kaksi erillistä putiikkia? Olen tehnyt kirjallisia kysymyksiä aiheesta ja saanut vastaukset: niillä on oma tehtävänsä. Yhä edelleen olen sitä mieltä, jotta ne putiikit pitäisi yhdistää ja siihen voisi liittää tämän Ihmisoikeuskeskuksen, joka olisi siinä sivussa, koska minä en näe siinä järkeä, jotta meillä on erillisiä organisaatioita, joissa on omat konttuurit ja omat systeemit ja päälliköt ja kaikki mahdollinen, kun ne voisivat olla yhden tämmöisen instanssin alla, joka hoitaisi ihan varmasti yhtä hyvin ne asiat.

Sitten tähän kysymykseen, tarvitaanko tämmöistä Ihmisoikeuskeskusta. Kyllä minä näen niin, nimittäin aika muuttuu. Sen verran historiaa, että vahingossa tuossa selasin viime viikolla noita mappeja ja eräs helsinkiläinen henkilö tuolla, taisi olla joku taksinkuljettaja, jakoi vanhoja lehtiä, jotka oli poiminut, 1900-luvun alusta. Se oli 1919 kirjattu, mahtoiko olla Hesari. Siinä oli kaiken näköisiä kuolinilmoituksia, kun oli hävinnyt ja teloitettu ihmisiä, ja siinä sattui olemaan erään isän kirjoitus — jos haluatte, niin voin ottaa kopion teille muuten — jossa tämä oikeuskansleri-instituutio on näköjään vuonna 1919 ollut. Sen verran vähän historiaa tunnen, että lehdestä pitää lukea, että semmoinen on ollut. Siellä tämä isä on tehnyt kantelun kanslerille, ja sitä se teksti kuvaa, koska hänen poikansa oli tutkimatta teloitettu täällä Pääkaupunkiseudulla, ammuttu.

Sitten minulle joku soitti, miksi tämä instituutio on tehty aikanaan. Se on tehty sen takia, jotta — tämä on taas vapaa tulkinta — kun tämmöinen kansalaissota oli olemassa, niin sitten kun nämä kansalaiset valittivat, siitä annettiin mahdollisesti huomautus näille, jotka olivat tämmöisiä pahoja temppuja tehneet, ja se kansalainen oli hyvillään siinä, jotta saatiinpas näpäytettyä tätä virkamiestä. Tämä voi olla aika väljä tulkinta tässä tapauksessa, mutta ihmiset tämmöistä puhuvat tuolla.

Sen takia, kun miettii tätä systeemiä, onko tänä päivänä sitten näitä ihmisoikeus-, perusoikeusloukkauksia, kyllä minä olen ainakin noissa puheluissa kokenut sen, kun siellä todetaan, miten heidän valituksensa kestävät vuosikausia, saattaa jo ihminen kuolla ennen kuin tulee vastaus siihen, jotta jotain meidän prosesseissamme on pielessä. Tai sitten nämä oikeudenkäynnit venyvät hirveän pitkään, ja on semmoisia tapauksia, jotta ihminen ei uskalla lähteä vaatimaan oikeuksiaan, kun se maksaa niin paljon. Siis kuluriski on niin iso, jotta kun lopputulosta ei varmasti tiedä, niin ei uskalla edes lähteä. Tai sitten viranomaiset, vaikka voisi olla viranomaisenkin nostettava syyte jostakin, katsovat, että ei ole varoja, ei kannata lähteä tätä tonkimaan.

Sen takia minä tässä mietin, että jos tätä kynnystä nyt näihin nostetaan, jotta katsotaan, jotta, niin kuin ministeri totesi, kiven alla ei ole mittään, niin tietääkö etukäteen, ennen kuin sen kiven kääntää, mikä sen kiven alla mahtaa olla, koska kaikkihan perustuu siis lausuntoihin siitä, mitä siinä edellisessä prosessissa on tapahtunut, kun se valitus menee sinne. Katsellaan niiltä samoilta henkilöiltä, pyydetään instansseilta lausunnot ja katsotaan, onko näissä jotain uutta. Harvemmin he itse ainakaan siellä myöntävät, että tässä on joku virhe tapahtunut.

Sen takia minä olisin odottanut, että tällä Ihmisoikeuskeskuksella olisi ollut enemmän tässä myös semmoista muuta valtaa kuin tässä nyt tapahtuu. Tämä on ikään kuin ohjaavaa toimintaa, ja voi olla hyvä, että se antaa suuntaviivoja ja tutkii näitä ja kehittää, mutta odottaisi, että kun tämä kahden systeemin järjestelmä on olemassa, tämä olisi ollut myös joku, joka sanoisi, että hei, tämä muuten on pielessä ja se kivi pitää kääntää uudelleen ja katsoa, onko tässä toteutunut kaikki, mikä sen ihmisen kannalta on oikein ja kohtuullista, ja se ihminen saisi oikean lopputuloksen siihen, mitä on hakemassa.

Sitten tähän tilanteiden muuttumiseen. Kuka meistä tietää, mitä tapahtuu muutaman vuoden sisällä tässä suomalaisessa yhteiskunnassa? Vielä hetki sitten Suomi oli vähiten korruptoitunut maa, kärkijoukossa. Nyt me olemme siellä jossakin hyvin kaukana. (Ed. Zyskowicz: Numero neljä! — Ed. Saarinen: Oltiin kuudentena!) — Joo, mutta onhan se jo kuitenkin. — Toivon mukaan nyt seuraavissa vaaleissa ei tule semmoisia kömmähdyksiä kuin nyt on tapahtunut, koska ainakin se julkisuuskuva, mikä meillä on, on sen oloinen, jotta kun menette tuonne turuille ja toreille, niin hirveän isoa arvostusta eivät meidän puheemme saa tuolla kansalaisten keskuudessa. Se näkyy sitten tietysti siirtyminä gallupeissa siinä, jotta ei uskalla sanoa selkeästi, mitä tehdään, ja sitten osa ottaa ja siirtyy johonkin muualle.

Elikkä tämä kuvastaa sitä, että näihin vanhoihin systeemeihin ei enää luoteta. Ihmiset ovat menettäneet uskonsa niihin. Sen takia kuka tietää, miten paljon tällä Ihmisoikeuskeskuksella tulee olemaan vielä töitä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sen pitää olla kevyt organisaatio. Ei tehdä uusia raskaita systeemeitä vaan mahdollisimman kevyt, minkä aloitteen tekijä totesi tuossa. Se hoitaa nämä asiat. Eikä tehdä mammuttijärjestelmää siten myöskään, että kaikki maailman jutut sinne kerätään, vaan keskitytään oleelliseen.

Mutta yhä edelleen olen sitä mieltä, että toivon mukaan löytyy järki, jotta oikeuskanslerin virastosta ja oikeusasiamiehen kansliasta tehdään yksi toimisto ja siihen, onpa se seinien sisällä tai erillään, tämä Ihmisoikeuskeskus.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Muutama näkökohta käydyn keskustelun perusteella.

Ed. Söderman piti valitettavana sitä, että olen saanut vamman sieluuni Suomen 1970-luvun tilanteesta ja ihmisoikeuskeskustelusta. Pitää paikkansa. Ihmettelen, kuka vilpittömästi ja rehellisesti ihmisoikeuksia arvostava ja kunnioittava suomalainen poliittinen toimija ei olisi saanut 1970-luvulla vammaa sieluunsa silloisesta ihmisoikeuskeskustelusta, jossa Euroopassa olevia räikeimpiä valtioita ihmisoikeuksien loukkaamisessa, kuten Neuvostoliittoa, Itä-Saksaa, Bulgariaa jne., piti pitää oikein demokratian mallimaina ja piti kehua ja korostaa, miten erinomaisia maita ne ovat joka suhteessa edistäessään rauhaa, ihmisoikeuksia ja muuta.

Sanon ed. Södermanille ja muillekin, että mieluummin olen ottanut vamman sieluuni siitä, että niissä oloissa kärsin siitä, kun ei voinut ihmisoikeuksista Suomessa puhua riittävästi ja riittävän avoimesti. Mieluummin vamma sieluun siitä kuin siitä, että olisin ollut ajamassa Suomeen sellaista yhteiskuntajärjestelmää, joka olisi Suomessa todellakin riistänyt ihmisiltä kaikkein alkeellisimmatkin ihmisoikeudet, kuten sananvapauden ja poliittisen järjestelmän vapauden jne. Tällaisenkin järjestelmän ajajia Suomessa silloin riitti valitettavan paljon esimerkiksi nuoremman sukupolven keskuudessa.

Ed. Söderman, en ole sanonut, että Suomessa ei ole ihmisoikeusongelmia. Päinvastoin, puhuin itsekin liian pitkistä käsittelyajoista oikeustapauksissa. Mutta minä en usko, että tästä nyt perustettavasta Ihmisoikeuskeskuksesta on juurikaan apua tai lainkaan apua näissä todellisissa ihmisoikeusongelmissa. Meillä on oikeusasiamies, meillä on tasa-arvovaltuutettu, vähemmistövaltuutettu, meillä on lapsiasiavaltuutettu, ja nämä, esimerkiksi oikeusasiamies ja oikeuskansleri, käsittelevät kanteluita konkreettisissa ihmisoikeusasioissa. Tämä Ihmisoikeuskeskus, ed. Lahtela, ei tule käsittelemään ensimmäistäkään ihmisoikeuksiin liittyvää kantelua, vaan tämä tulee olemaan paikka, jossa muutama suomalainen ihmisoikeusprofeetta voi viisastella ja antaa hyviä näkemyksiään ihmisoikeustilanteesta Suomessa.

Ed. Södermanin kanssa olen samaa mieltä siitä, että jos puhutaan oikeuslaitoksesta tai eräistä muistakin asioista, niin pelkästään resurssien lisääminen ei välttämättä auta, vaan vaaditaan todellakin toimintatapojen kehittämistä.

Mitä sitten tulee kustannuksiin, ministeri Brax, olen lukenut hallituksen esityksestä, että nyt on kyse 300 000 eurosta, plus siinäkin jo mainittiin tilattavien tutkimusten, joita ilmeisesti tilataan yliopistoilta ja muualta, hinnat, plus siinä mainittiin jo neuvottelukunnan kokouspalkkiot sun muut. Ne ovat mitättömiä, en sitä väitä. Mutta kertokaa, ministeri Brax, minulle sellainen uusi virasto, laitos tai, niin kuin tässä on, keskus, joka Suomeen on perustettu ja joka ei muutaman vuoden kuluttua olisi ollut siinä tilanteessa, että se itse katsoo ja myös moni poliittisen järjestelmämme piirissä katsoo, että se tarvitsee lisäresursseja. Mikä on se laitos, mikä on se virasto, viime aikoina perustettu? Välihuutona taisitte mainita lapsiasiavaltuutetun. Sikäli kun minä olen huomannut, niin lapsiasiavaltuutetun toimisto ja valtuutettu itsekin katsovat, että tarvitsevat lisäresursseja. Eli ennustan, että kun tästä on 10—15 vuotta mennyt, niin siellä Ihmisoikeuskeskuksessa ei enää ole, kuten tässä esityksessä ehdotetaan, yksi johtaja ja kaksi muuta kallispalkkaista asiantuntijaa, vaan siellä on niitä monilukuisesti tähän alkutilanteeseen verrattuna.

Vielä haluan sanoa, että kyllä minä tunnistan maailmalla ihmisoikeusrikoksia koko ajan ja Euroopassakin. Mainitsin jo varsinaisessa puheenvuorossani Pohjois-Korean, joka on varmasti pahin ihmisoikeusrikosvaltio tällä hetkellä. Miljoonat ihmiset näkevät nälkää, miljoonat ihmiset ovat vailla alkeellisimpiakaan ihmisoikeuksia. Kuinka monta suomalaista ihmisoikeusprofeettaa on puhunut Pohjois-Korean tilanteesta verrattuna vaikka Guantanamon leirin tilanteeseen tai Suomessa oleviin ihmisoikeusongelmiin? Ja on näitä Euroopassakin. Kyllä minun mielestäni se, että Euroopan maissa, vaikkapa Romaniassa, tosiasiassa vainotaan vähemmistöjä, siellä etnisiä vähemmistöjä, jossain muussa maassa poliittisia vähemmistöjä, on todellinen ihmisoikeusongelma.

Mutta mitä tämä suomalainen ihmisoikeuskeskustelu on? Minkälaisiin asioihin se on keskittynyt viime vuosina, ja minkälaisiin asioihin se tulee tuossa keskuksessa, jos oikein ennustan, keskittymään? Lähinnä on keskitytty vastustamaan poliisille ehdotettuja uusia toimivaltuuksia. Lähinnä on keskitytty riemuitsemaan siitä, kun yksi talousrikoskonna onnistui selättämään korkeimman oikeuden, että hänen ei vaan koskaan tarvitse kenellekään kertoa, minne hän on miljoonansa piilottanut. Tämä oli suuri ihmisoikeusvoitto Suomessa. Tämmöisistä asioista käydään Suomessa ihmisoikeuskeskustelua.

Parhaillaan valmistellaan uutta esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädäntöä. Olen aivan varma siitä, että kun aikanaan perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta tulevat kuuntelemaan näitä ihmisoikeusprofeettoja asiantuntijoina, niin siinäkin esityksessä tullaan näkemään huomattavia ihmisoikeusongelmia, kun annetaan poliisille ja muille tutkintaviranomaisille joitain valtuuksia. Ainakin toivon, että tilanne on tämä, koska jos eivät he siinä mitään sellaisia ongelmia näe, niin se kertoo siitä, että siinä on riittämättömästi annettu valtuuksia viranomaisille taistella törkeää rikollisuutta vastaan.

Mainitsin jo, että on vastustettu teletunnistetietojen luovuttamista tai puhelinten kuuntelemista jne. Viime kesänä luin Kauppalehdestä, että kun venäläisille talousrikollisille tulisi rahanpesu Suomessa, siis omien rötöstensä tuloksena saatujen rahojen pesu Suomessa, kriminalisoitavaksi, niin nämä ihmisoikeusasiantuntijat ja muistaakseni joku Suomen Finanssialan Keskusliitto vastustivat tällaista uudistusta.

Minä väitän, että suomalainen ihmisoikeuskeskustelu, silloin kun puhutaan näistä ihmisoikeusasiantuntijoista, on lähinnä erilaisten rikoksiin syyllistyneiden tai niistä epäiltyjen oikeuksien puolustamista ja siitä huolehtimista, ettei poliisi vaan saa liikaa valtuuksia käydä kiinni näiden konnien asioihin.

Ed. Pulliainen nosti esiin nämä kerjäläiset. Lopuksi siitä. Kun Suomessa oli esillä, että säädettäisiin laki, jolla kerjääminen tehtäisiin kielletyksi Suomessa, niin ihmisoikeusprofeetat nousivat joukolla ilmoittamaan, että ei tällaista lakia voi säätää, koska kun se käytännössä kohdistuu Suomessa oleviin, lähinnä Romaniasta tulleisiin romaneihin, niin laki on syrjivä, se on vastoin Suomen kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, se on vastoin Suomen perustuslakia. Tähän joukkoon muistaakseni kuului myös vähemmistövaltuutettu. Kyllä minä ihmettelen, miten sellaisissa maissa, jotka oikeuskulttuuriltaan vastaavat Suomea, jotka ovat samoissa kansainvälisissä sopimuksissa, on kerjääminen voitu kieltää. Miten se ei siellä ole vastoin kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita?

No, pääministeri Kiviniemi oli sitä mieltä, että se on liian järeä keino puuttua kerjäämiseen, että se kiellettäisiin. Niinpä hallitus iltakoulussaan päätti taklata tätä samaa ongelmaa sillä, että järjestyslaissa täsmennetään eli tiukennetaan säädöksiä, jotka liittyvät häiritsevään kerjäämiseen ja leiriytymiseen. Nyt minä kysyn: Keihinköhän nämä uudistukset ja tiukennukset kohdistuvat? Onko mahdollista, että nekin kohdistuvat ihan näihin samoihin Romanian romaneihin kuin tämä kerjäämiskieltokin olisi kohdistunut? No, missäs ne ihmisoikeusprofeetat nyt ovat? Kuinka Biaudet ja ehkä ministeri Brax ja muut, jotka pitivät kerjäämisen kieltämistä suurena ihmisoikeusongelmana ja mahdottomanakin Suomessa, voivat sitten hyväksyä sen, että tätä samaa ongelmaa eli näitä samoja ihmisiä koskien tiukennetaan häiritsevää kerjäämistä ja laitonta leiriytymistä koskevia säädöksiä? Siinä olisi tällä hetkellä sopiva teema näille ihmisoikeusviisastelijoille.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on käynyt selväksi se, että perustamalla tämmöinen Ihmisoikeuskeskus Suomeen parannetaan sitä kuvaa, miltä Suomi ja sen ihmisoikeusasioiden käsittely näyttää Euroopassa. Tämä on korkeintaan käsienpesua ja sitä, että ostetaan itsellemme semmoista rauhallista yöunta, mutta kun ajatellaan, missä ne todelliset ihmisoikeusongelmat tällä hetkellä ovat, niin silloin katse kohdistuu näihin oikeusprosesseihin ja niiden viivytyksiin. Suomi on saanut näistä huomautuksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, koska meillä rikosprosessien käsittely kestää liian kauan. Ed. Söderman erittäin hyvin nosti esille täällä näiden prosessien ja toimintamallien sisällöt ja tarkastelun niistä. Tulisikin tarkastella sitä, keskitytäänkö meillä olennaiseen ja ovatko meidän prosessimme siinä kunnossa, että käytämme tehokkaasti sen ajan ja ne resurssit, joita meillä on käytettävissä näihin orgaaneihin.

Poliisitoimen esitutkinnassa resurssitarve on suuri, mutta tietysti näitä menetelmiä ja esitutkinnan sisältöäkin voisi tarkastella. Mutta todellinen kysymys on se, että kun ihmisoikeuksista puhutaan, niin miltä kansalaisista tuntuu, niistä ihmisistä, jotka kokevat, että heidän ihmisoikeuksiaan loukataan. Saavatko he silloin apua? Tämä Ihmisoikeuskeskus ei tule antamaan heille apua. Sen avun pitäisi antaa viranomaisten ja tämän järjestelmän, ja niin kuin ed. Söderman sanoi, vastaus pitäisi asiaan saada nopeasti eikä sitä saa pallotella vuosikausia. Eli silloin, kun asia on esillä ja apua tarvitaan, jonkunlainen vastaus pitää saada nopeasti.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Ensin täällä käytiin vähän sellaista keskustelua, että Ihmisoikeuskeskuksesta ei ole mitään hyötyä, koska se voi reagoida. Minä nyt vielä toistan sen, että Suomessahan toimii huomattavan paljon kansallisjärjestöjä, ja monet teistä saattavat olla jäseninä niissä. Koko ideahan tässä on se, että ne kokoontuisivat tähän valtuuskuntaan ja yrittäisivät etsiä semmoisia ihmisoikeusongelmia, joissa ne voisivat tehdä yhteisiä aloitteita tai pyytää jotain yliopistoa tutkimaan ja tällä tavalla toimia. Siinä ei ole tarkoitus nyt rakentaa mitään uutta byrokratiaa, ja kun ed. Zyskowicz nyt pyrkii uudelleen eduskuntaan enkä minä, niin jospa minä annan hänelle tehtäväksi nyt valvoa, että sinne ei tule hirveän paljon herrojen paikkoja, se ei ole siis tarkoitus lainkaan. Mutta jos siellä sitten löytyy tämmöinen todellinen rikos ja kupla, niin sen voi aina siirtää eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka voi siihen puuttua ja joka voi panna syytteeseen, että ihan mikään tehoton järjestelmä se minusta ei ole.

Sitten kun ed. Jokinen puhui näistä pitkistä ajoista, niin perustuslakivaliokunnassa me olemme näitä tuomioita nyt katsoneet, joita Suomelle tulee kasapäin. Ja siinähän on ongelma ollut se, että Suomessa ei aikoinaan havaittu, että ihmisoikeustuomioistuin laskee ajan siitä, kun poliisi aloittaa tutkinnan, kun ihminen siis tietää olevansa epäilty, siihen asti, kun viimeinen tuomio tulee. Siinä valitettavasti on siis tämä poliisin tutkinta-aika ja syytteeseenpanoaika se, joka kestää nykyään eniten, ja tämä koskee talousrikoksia, joissa ei suinkaan johdu poliisista, että tutkinta viipyy. Se on hankalaa, ja usein tämä tutkittava ei ollenkaan koe olevansa rikollinen, päinvastoin menestyksellinen bisnesmies, jolla on hyvä asianajaja.

Nythän ajatuksena on ollut valiokunnassa se, että sisäministeri ja oikeusministeri yhdessä pohtisivat, miten ne ajat saataisiin lyhenemään, että syyttäjä olisi mukana aikaisemmin ja vähän ratkaisisi poliisin kannalta hankalia asioita, kannattaako tuota tutkia ollenkaan, ja tällä tavalla saataisiin se tehokkaaksi. Ministeri Brax on sisäministerin kanssa yhteistyössä asettanut toimikunnan, joka tekee tätä työtä, ja luultavasti tämä tulee huomattavasti nopeuttamaan tätä menettelyä. Mutta edelleen minä väitän, että pitäisi koko ajan etsiä sekä poliisissa, syyttäjissä että tuomioistuimessa sitä, onko semmoisia menettelyjä ja työtapoja, jotta voidaan yksinkertaistaa ja voitetaan aikaa, koska tällä hetkellä tuomioistuimessa etenkin on työtapoja ja menettelyjä, jotka hidastavat. Korkeimmassa oikeudessa esimerkiksi on semmoinen tapa, että akti kiertää näillä tuomareilla ilman mitään määräaikaa vieläkään. Se on varmaan 1700-luvulta tullut. Jos joku unohtaa aktin kesämökille, niin juttu ratkeaa vähän myöhemmin, niin että hirveän paljon on varmaan semmoista ja varmaan paljon semmoista, joista tuomarit itse huomauttaisivat.

No, sitten meillä on sananvapausjutut, joita tulee roppakaupalla. Ensin sanottiin, että tuomioistuimen pitäisi perustella niitä niin, että ihmisoikeustuomioistuin hyväksyy, ja punnita vastakkain näitä eri arvoja. Ministeri Brax sitten asetti Päivi Tiilikan selvittämään tätä, ja hän nyt totesi, että oikeastaan lainsäädännössä ei ole vikaa, mutta siinä sitten hänellä oli pieni sellainen "mutta", että hän sanoi, että se, että se on syyttäjävetoinen järjestelmä, on sellainen, josta ei itse pidä. Tätä keskustelua on käyty viimeksi tänään. Pauliine Koskelo, korkeimman oikeuden presidentti, kiinnitti tähän huomiota.

Nyt on monessa maassa sillä tavalla, että kunniaa ei haeta poliisilta, vaan jos kunniaa on loukattu, niin nostetaan siviilikanne tätä loukkaajaa vastaan, haetaan sillä tavalla korvausta. Eli poliisi ja syyttäjä eivät ole ollenkaan siinä mukana. Minusta olisi kyllä hyvä harkita tätä Suomessa, koska tämä on sekä poliisille että syyttäjälle turhaa puuhaa. Ja oikeastaan, kun syyttäjät Suomessa ovat aika hyviä ja pystyvät vakuuttamaan tuomioistuimen eivätkä välttämättä tunne ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä, niin he ovat saaneet läpi semmoisia tuomioita, jotka eivät kestä Euroopassa.

Sitten minulla on tunne, että meillä on ed. Zyskowiczin kanssa ikuinen väittely menossa. Silloin, kun minä olin täällä viimeksi 1979, niin nuori, lahjakas, pirteä lakimies, maltillinen ed. Zyskowicz tuli peruslakivaliokuntaan ja minä olin silloin hyvin kiivas ja innostunut, mutta nyt meillä ovat tainneet roolit muuttua, niin että minä olen maltillinen ja hän on kiivaampi. Minusta on nyt hyvin tärkeätä, ed. Ben Zyskowicz, että te huomaatte, että tämä länsimainen ihmisoikeuskäsitys voitti. Ne, jotka 1970-luvulla puhuivat ihmisoikeuksista hiukan ketunhäntä kainalossa, ovat hävinneet. Ja jos mietitään tätä ihmisoikeuksien kehitystä maailmassa, niin sehän on koko ajan ikään kuin ollut vapaan maailman puolustus totalitäärisiä valtioita vastaan. Otetaan nyt esimerkiksi se, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettiin Ilo, Kansainvälinen työjärjestö, koska katsottiin, että jos työoloja kehitetään yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa, niin pystytään kommunismi kitkemään pois ja pystytään edistämään rauhaa. Se oli siis hyvin. Euroopan neuvosto taas perustettiin toisen maailmansodan jälkeen, ja ajatuksena oli, että ei koskaan enää pääsisi tapahtumaan niitä hirvittäviä asioita, kuin oli tapahtunut. Aluksihan siinä oli Churchillin ajatus, että luodaan tämmöinen federaalinen Euroopan valtioiden liitto. Tosin britit itse meinasivat jäädä sinne saarelleen; heidän ei ollut tarkoitus olla mukana. Siihenhän liittyi sitten vähitellen muita valtioita, ja nythän se toimii hyvin laajasti ja kyllä edistää ihmisoikeuksia hyvin pitkälle näissä entisissä kommunistimaissa, niin että siinäkin on siis tämä länsimainen ajattelu voittanut. Siltä kannalta tämä teidän haavanne sielussa voisi umpeutua.

Sitten nämä "ihmisoikeusprofeetat" ja mitä kaikkia pilkkanimiä te keksitte. Minä olen varmaan yksi niistä, mutta minä en usko, että niillä asianomaisilla on mitään muuta ajatusta kuin estää se, että syntyy totalitaarinen valtio. Kyllä poliisitkin sen hyvin tietävät, että vallan pitää heilläkin olla rajattu ja valvottu. Siinä minä olen ed. Zyskowiczin kanssa samaa mieltä, että kun tämä Uotin tapaus sai korkeimman oikeuden muuttamaan päätöstä ja sitähän juhlittiin ihmisoikeusvoittona, niin se oli nyt vähän liikaa kyllä. Mutta se kai kuitenkin nyt sillä tavalla, että ihmisoikeus kuuluu kaikille, niin kuin professorit minulle sanoivat, että meidän kai pitää sekin keksiä. Mutta kuten sanottu, minusta nämä ihmisoikeudet ovat siksi hirveän tärkeitä, että ne puolustavat kuitenkin vapaata ja demokraattista elämänmenoa.

Mitä näihin romaneihin, mustalaisiin, tulee, niin minusta ydin on nyt siinä se, että kun Euroopan unioni väittää, että se on yhteisö, joka perustuu lakiin, ja että siellä lakia valvotaan ja Euroopan komissiolla on hyvin laajat oikeudet puuttua näihin asioihin, niin ei voi suvaita sitä, että muutamat valtiot eivät välitä tästä ja ikään kuin eksportoivat sosiaaliset ongelmansa muualle eivätkä viitsi edes hakea raha-avustuksia, jotka ne EU:lta saisivat romaniongelman poistamiseen, joka kestää siis pitkiä aikoja. Suomessahan kuitenkin siinä on menestytty erinomaisen hyvin. Ja sen vuoksi me kaksi vanhaa viisasta, hiukan kiukkuista miestä, minä ja Eero Akaan-Penttilä, teimme virallisen esityksen komissiolle, (Ed. Zyskowicz: Se oli oikein!) että nyt tämä pitää tehdä. Minä olen huomannut myös, että Stubb on ollut siinä ponnekas, mutta minun pitää sanoa se, että näitä 300:aa kerjäläistä, jotka nyt täällä ovat, minulla on nyt lähinnä sääli. Sitä paitsi meillähän on lakikeinoja nyt jo: leiriytyminen toisen maalle on rikoslain mukaan kielletty, (Ed. Zyskowicz: Hallitus päätti tiukentaa sitä!) aggressiivinen esiintyminen yleisellä paikalla, esimerkiksi estämällä kerjäämällä jonkun kävelyn, on järjestyslain vastaista. Ei täällä Suomessa tarvitse pitää ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta elämiseen. Mutta on selvää, että jos ottaa tämän yksinomaan teemaksi, että näille ihmisille pitää nyt tehdä jotain pahaa, että heidät väkisin kärrättäisiin sinne kotimaahan, niin se on minusta rasismia. Ja se on rasismia — se ei ole vain minusta rasismia, se on rasismia. Minä haluaisin keskittyä siihen, että EU hoitaisi omat velvollisuutensa kunnolla ja päästäisiin tästä ongelmasta.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa rouva puhemies! Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sasin maltillinen ja viisas ja asiaan perehtynyt puheenvuoro jotakuinkin tyhjensi jo oikeastaan sen kysymyspankin, joka jäi vielä tässä aikaisemmassa vaiheessa vastaamatta, ja oli hyvä kuulla, että perustuslakivaliokunta yhä on sillä kannalla, jonka se on monta kertaa yksimielisesti esittänyt. On muutamia keskustelussa esiin tulleita ihmisoikeuksiin niin keskeisesti liittyviä seikkoja, että katson, että jos puhemies sallii, niin niihin voidaan vastata.

Ensinnäkin tämä hallitus on käynyt ensimmäisen kerran Suomen historiassa aika kunnianhimoista ihmisoikeusdialogia eduskunnan kanssa. Minä olen ollut 1970-luvulla siinä määrin nuori, etten missään vaiheessa silloin osallistunut siihen — urheilin ja opettelin vieraiden kielen alkeita ala-asteella. (Ed. Zyskowicz: Ja tutustuitte Pirkkalan koulukokeiluun!) — Ed. Zyskowicz, se, minne lähikouluun vanhemmat laittavat, ei varmaan ole lapsen syy. (Ed. Zyskowicz: En tarkoittanut sitä!) — Mutta oikeasti hieman hämmentyneenä kuuntelin tätä 1970-lukua koskevaa keskustelua, joten sen takia lienee paikallaan nostaa esiin, mitä Vanhasen hallitus eduskunnalle esitti ja miten eduskunta vastauksessaan totesi nämä esiin nostetut kotimaiset ihmisoikeusongelmat oikeiksi arvioiksi. Siellä nousivat ennen kaikkea vammaisten ja laitoshoidossa olevien vanhusten asiat, jotka nyt ministeri Risikko on korjannut, muun muassa tämän, että on toteutunut oikeus vaihtaa paikkakuntaa. Siellä nousivat esiin nyt täällä jo moneen kertaan puhutut tuomioistuinasiat, joihin kohta palaan vielä lisää, ja siellä nousivat esiin saamelaisten oikeudet ja erilaisten maahanmuuttajien ja muiden vähemmistöjen syrjäytymisongelmat, mainitakseni joitakin keskeisimpiä, joissa eduskuntakin hyvin paljon oli aktiivinen. Tämän kaltaista on se ihmisoikeusproblematiikka, miten nykyinen hallitus hahmottaa kotimaisen ihmisoikeuskeskustelun. Sen sijaan mitään niitä esimerkkejä, joita ed. Zyskowicz otti esiin, ei ole hallituksen ihmisoikeusselonteon kotimaisessa osuudessa, jonka valmistelusta siis vastaan minä.

Tänään hallitus on päättänyt yksimielisesti hyväksyä ministeri Holmlundin ja minun valmistelemani esitutkinta-, poliisi- ja pakkokeinolain, jossa lisätään voimakkaasti erilaisia uusia tutkintakeinoja, myös salaisia tutkintakeinoja, joten en ihan tunnistanut tätäkään keskustelua lainkaan. Tiedetään, että siitä tulee kritiikkiä, tulee ainakin Asianajajaliitolta olemaan sen suhteen, että me emme, ja se oli tietoinen valinta, toteuttaneet tämmöistä ehkä enemmän amerikkalaisesta oikeudesta tuttua problematiikkaa ylimääräisen tiedonkäytön rajoitteista siinä määrin kuin Asianajajaliitto on toivonut. Uskoisin, että esitys on niin huolella, niin tarkkaan ja niin pitkään hiottu ja punnittu, että se tyydyttää sekä rikosten tutkintaa, rikollisten kiinnijääntiä että sitten muun muassa uhrien oikeuksia. Tämä laki tulee olemaan merkittävä parannus uhrien oikeusturvaan, erityisesti silloin, jos lapsia on rikoksen uhrina. Tässä laissa nyt viimeinkin tulee mahdollisuus siihen, että lapsella on oma edunvalvoja oikeusprosesseissa, joissa on epäiltävää tai suorastaan syytetään, että lapsen vanhempi, oikea huoltaja, ei voi valvoa lapsen etua.

Sitten muutama asia vielä. Ed. Zyskowicz pyysi esimerkkejä virastoista, jotka on viime aikoina perustettu. Lapsiasiavaltuutettu on käsittääkseni siitä alusta, jossa hän kai oli vain valtuutettu ja sihteeri, saanut yhden ihmisen, ja näin on jatkossakin, näin olen ymmärtänyt. Minä olen perustanut Valtakunnanvoudinviraston ja alueellistanut sen Turkuun, ja koko uudistus oli plus miinus nolla -peliä ulosoton sisällä ja varmasti tulee näin pysymäänkin. Tässä nyt lonkalta heitin kaksi tuoretta esimerkkiä ja toistan vielä kerran sen, mitä ensimmäisessä puheessani sanoin: Valtiovarainministeriön ja eduskunnan kanslian edustajien ja oikeusministeriön yhteinen näkemys nyt perustettavan keskuksen resursseista on, että tämä lisäraha, joka tulee eduskunnan budjetista, 300 000, jolla saadaan siis kolme ihmistä, on ainoa lisäraha, jota koskaan tulee.

Jos tapahtuu niin, niin kuin esimerkiksi Ruotsissa on tapahtunut, että erilaiset valtuutetut on mielestäni perustellusti ja viisaasti yhdistetty, tätä ajatusta eivät kannata läheskään kaikki tässä ihmisoikeus- tai muussa kansalaisten oikeusturvakeskustelussa olevat ihmiset, mutta mielestäni ruotsalaiset ovat tehneet hyvin mielenkiintoisen uudistuksen. Jos esimerkiksi tämän kaltaisilla uudistuksilla saadaan aikaan järkevää resurssien käyttöä, silloin tietysti niitä olemassa olevia resursseja voidaan käyttää järkevimmällä mahdollisella tavalla. Mutta silloin siis mistään ei mitään lisämiljoonia synny. Täytyy muistaa, että myös tuottavuusohjelma jyllää seuraavankin hallituksen aikana. Tämä siis täten vielä kerran sanottakoon, että vain ja ainoastaan, jos pystyy toisaalta löytämään semmoista järkeä ja näkee, että tällä keskuksella onkin parempi rooli kuin jollakin olemassa olevalla, voidaan ajatella jotain muuta, ja sen takia se yksi sana "ainakin" on siellä hallituksen esityksessä. Mutta semmoista todellisuutta en usko olevan missään tilanteessa, että jotain lisärahaa ilmestyy, eikä mielestäni kuulukaan ilmestyä. Sen verran rankat ajat ovat edessä seuraavat kaksi vaalikautta.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä sitten tuomioistuinten työskentelytavoista. Perustuslakivaliokunnalle on tehty erittäin pitkä ja täynnä uudistuksia oleva selostus siitä, mitä kaikkea oikeusministeriö on tehnyt tämän kysymyksen edeltä. Ed. Söderman kuvasikin jo, että meillä on nyt sisäministeriön kanssa työ, ja mikä ehkä tärkeintä, niin sen lisäksi olen vielä laittanut liikkeelle sen — myös Helsingin hovioikeuden presidentti oli siinä aktiivinen — että Helsingin, joka on erityisen ongelmallinen niiden liian pitkien prosessien osalta, kaikki keskeiset esitutkinnan ja tuominnan ja syyttämisen viranomaiset ja poliisit tekevät nyt omaa tiivistettyä käytännön yhteistyötään siitä, millä saadaan näitä Helsingille ja Pääkaupunkiseudulle tyypillisiä tyhjäkäyntiongelmia ratkaistua.

Sen lisäksi on käynnissä monta asiaa toimintatapojen muuttamisesta, josta te saatte nyt vielä syksyllä vakuutusoikeuslain käsittelyyn, näette, mitä tarkoittaa, kun perataan kokoonpanoja, kun järkeistetään toimintaa. Se tulee vielä tällä vaalikaudella. Saatte myös määräaikaisten tuomarien nimittämiseen liittyvän lain, jossa näette, mitä tapahtuu, kun järkeistetään toimintaa, ja siinä yhteydessä lakivaliokunta varmasti kuulee Helsingin hovioikeuden presidentti Könkkölältä, mitä niin sanotussa kakkososassa tapahtuu. Tällä sektorilla, jolla oikeudenkäyntien kestoa lyhennetään, tapahtuu tällä hetkellä ja on tapahtunut tällä vaalikaudella todella todella paljon asioita, ja on ehkä vähän epäreilua, että ne edustajat, jotka lakivaliokunnassa ovat tietoisia näistä kaikista uudistuksista, sitten ikään kuin olisivat keskusteluissa vaatimassa jotain sellaista, jonka tietävät jo tapahtuvan tai tapahtuneen hyvin pitkälle.

Mutta suomalainen rikosprosessi kestää tällä hetkellä keskimäärin kolme kuukautta, vähän päälle, ei ole muuten Euroopan pisin. Mutta meillä on yksittäisiä talousrikosjuttuja, jotka kestävät kaikkea muuta kuin kolme kuukautta, ja ne ovat, niin kuin edustajat Sasi ja Söderman sanoivat, esitutkinnassa todella pitkään, ja nyt tällä yhteistyöllä, syyttäjän varhaisemmalla osallistumisella poliisin esitutkintatoimintaan ja monilla monilla muilla seikoilla aiotaan saada tätäkin selvää epäkohtaa suomalaisessa oikeusjärjestelmässä kuntoon. Sitä työtä tehdään nyt todella paljon.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi ihan muutama näkökohta vielä. Kun, ministeri Brax ja ed. Söderman, puhuin tästä suomalaisesta ihmisoikeuskeskustelusta ja arvostelin näitä profeettoja, niin kyllä tarkoitin oikeasti professoreja tai vastaavia korkeasti oppineita ihmisoikeusjuristeja, jotka osallistuvat keskusteluun sellaisina asiantuntijoina, joita sekä suomalainen media että myös esimerkiksi eduskunta, perustuslakivaliokunta ja muutkin kuulevat näissä ihmisoikeusasioissa. Väärinkäsitysten välttämiseksi mainitsen esimerkkinä nimen Martin Scheinin, joka on kai Suomen arvostetuin ihmisoikeusasiantuntija. Kun hänen näkemyksiään kuuntelee, niin hän mielestäni edustaa juuri sen kaltaista ihmisoikeusajattelua, jota puheenvuorossani arvostelin. Mitä tulee tähän pakkokeino- ja esitutkintapakettiin, minusta on hienoa, että se on tänään liikahtanut eteenpäin, ja voin aika paljon laittaa vetoa sen puolesta, että sitäkin tullaan myöhemmin käsittelyn kuluessa ja julkisuudessa ihmisoikeusasiantuntijoiden toimesta arvostelemaan siitä, että se antaa viranomaisille liiallisia valtuuksia, eli taas ollaan huolissaan konnien oikeudesta ennen kaikkea.

No sitten täällä tuli tämä kerjääminen esiin, minä en sitä ottanut. Olemme, ed. Söderman, samaa mieltä siitä, että ongelma on lähtömaissa, Romaniassa esimerkiksi, ja ongelma voidaan korjata vain siellä. Ongelma on siis syrjintä ja köyhyys lähtömaissa. Minä en ole koskaan sanonut, että kerjäämisen kieltäminen Suomessa tehoaisi tähän ongelmaan. Mutta, ed. Söderman, ei kai kukaan kuvittele, että kerjäämisen salliminen Suomessa tehoaisi tähän ongelmaan. Eihän se kerjäämisen salliminen Suomessa sen enempää auta siihen lähtömaan ongelmaan. — Siirryn pönttöön sittenkin.

(Korokkeelta) Kun kerjäämisen kieltäminen — eikä salliminen — Suomessa ei puutu todelliseen ongelmaan, joka on köyhyys ja syrjintä lähtömaissa, romanien syrjintä, niin miksi kerjääminen Suomessa pitäisi sitten kieltää?

Ensinnäkin siksi, että Suomessa on vuosikymmeniä tehty työtä, jotta Suomi olisi sellainen hyvinvointiyhteiskunta, jossa kenenkään ei tarvitse kerjätä henkensä pitimiksi. Onhan se sitten perusteetonta, että me sen jälkeen toivotamme muualta maailmasta ammattikerjääjät tervetulleiksi Suomeen.

Toiseksi siksi, että kerjääminen kadulla istuen ei ole ihmisarvoinen tapa hankkia elantonsa, päinvastoin se on ihmisarvoa alentavaa.

Kolmanneksi siksi, että on aivan selviä näyttöjä siitä, että tähän kerjäämisen organisointiin liittyy uhrien eli näiden kerjääjien rikollista hyväksikäyttöä.

Neljänneksi siksi, että on aivan selvää näyttöä siitä, että tähän kerjäämiseen ja sen organisointiin liittyy lieveilmiöitä, kuten omaisuusrikoksia. Tämän vuoksi kerjääminen olisi tullut Suomessa kieltää. Ei tarkoitus ole se, että kerjääjiä sakotetaan, eikä se, ed. Söderman, että Ranskan tapaan kärrätään jonnekin, vaan tarkoitus on, että heillä ei olisi enää perustetta saapua Suomeen, kun Suomessa ei saa rauhassa kerjätä.

Mutta tämä ihmisoikeusongelma on seuraava. Nämä ihmisoikeusasiantuntijat kuten Scheinin ja Ojanen julkisuudessa sanoivat ja vähemmistövaltuutettu Biaudet julkisuudessa sanoi — en ole varma, sanoiko ministeri Brax — että kerjäämistä ei voida Suomessa kieltää, se on siis meidän kansainvälisten sopimusten vastaista, koska kerjäämisen kieltäminen käytännössä kohdistuisi, ja siinä he olivat tietysti oikeassa, näihin nyt puheena oleviin Romanian romaneihin, ja heidän mielestään kielto olisi näin ollen syrjivää ja kiellettyä lainsäädäntöä. Minä kysyn: Keihin sitten kohdistuu se hallituksen iltakoulussaan päättämä järjestyslain muutos, jolla aggressiivista tai häiritsevää kerjäämistä tiukennetaan ja jolla laitonta leiriytymistä koskevia säädöksiä tiukennetaan? (Min. Braxin välihuuto) — Kyllä niitä, ministeri Brax, tiukennetaan, koska hallituksen iltakoulussa te päätitte, että järjestyslakia tullaan tältä osin selventämään eli tiukentamaan. Miksi ei se ole samanlainen ihmisoikeusongelma? Ei kai kukaan kuvittele, että tämä hallituksen iltakoulun päätös, joka pääministerinkin mukaan tehtiin sen vuoksi, että kerjäämisen suora kieltäminen on liian järeä toimenpide, kohdistuu johonkin muuhun porukkaan kuin juuri tähän samaan porukkaan, jota koskien ei voinut säätää kerjäämisen kieltämistä Suomessa, koska se olisi ollut syrjivää. Missä ovat nyt nämä ihmisoikeusprofeetat sanomassa, että tällaista ei saa tehdä? Kun eivät missään ole, niin missä on heidän johdonmukaisuutensa?

Lopuksi, arvoisa puhemies: Ministeri Brax, viittaus Pirkkalan kokeiluun ei ollut moite teille, vaan halusin kuvata, minkälaista oli 1970-luvun Suomessa, kun piti olla niin edistyksellistä porukkaa, että Pirkkalassa kokeiltiin Petroskoissa painettua neuvostoliittolaista yhteiskuntakäsitystä ja historiakäsitystä. Se, ministeri Brax, selvennyksenä, ei ollut mikään teihin liittyvä viittaus, että te olisitte saanut kielteisiä vaikutteita tästä monisteesta, vaan halusin sillä vaan kuvata 1970-luvun Suomea.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Kun oli puhetta erityisvaltuutetuista ja on esitetty, että he tulisivat mukaan tähän Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskuntaan, niitä on nyt lukuisa määrä. Se johtuu siitä, että maailmassa on semmoinen virus, jonka nimi on ombudsmania. Aina, kun on joku ongelma, niin pitää perustaa ombudsmanin virka, ja Ruotsilla oli kai niitä lopulta neljätoista. Silloin kun Estonia upposi, koska visiiri aukesi, niin suunniteltiin visiiriombudsmanin virkaa. Että aina, kun tulee ongelma, niin ... Nyt onneksi Ruotsi menee toiseen suuntaan ja yhdistää näitä virastoja. Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä, että se hanke, joka vähän liittyy tähän Ihmisoikeuskeskukseen, pitäisi Suomessakin toteuttaa.

Minä en niin hirveästi kehuisi lapsiasiavaltuutetun pieniä resursseja. Niistähän tuli melkoinen ongelma, kun Venäjän lapsivaltuutettu tuli tänne, joka oli hänen kollegansa. Silloinhan olisi luullut, että he koko ajan kulkevat rinnakkain ja suomalainen katsoo vähän sen perään, ettei tämä venäläinen touhua täällä liikaa, mitä hän teki. Nyt olisi parempi, jos tämmöinen asiamies on, että hänellä on tietty arvovalta ja että hän on Helsingissä ja pystyy estämään tällaiset kummalliset hankkeet.

Kun puhutaan ihmisoikeuksista 1970-luvulla ja siitä, mitä kaikkea kauheaa silloin tapahtui, niin minä olisin kyllä puhunut yhdestä asiasta, josta historia osoitti, että se oli huikea saavutus. Se oli Etykin kokous. Silloin kun Etykistä neuvoteltiin, niin tietysti Yhdysvallat ja Kanada lähtivät siitä, että pitäisi tulla kolmas kori, jossa olisi ihmisoikeudet. Siihen suomalaiset UM:n virkamiehet lähtivät mukaan neuvotteluissa, ja lopultahan päästiin siihen, että Etykin sopimukseen kuului ihmisoikeuskori. Sosialistimaat menivät siihen mukaan sen vuoksi, että halusivat Euroopan rajat vahvistettua. (Ed. Zyskowicz: Eikä niillä ollut aikomustakaan toteuttaa sitä!) — Joo, no sielläkin oli hyviä ihmisiä niidenkin joukossa. — Sitten kun tämä Etyk-asiakirja allekirjoitettiin hyvin juhlavasti ja tuotiin vahvasti esille näissä sosialistisissa valtioissa, niin siellähän oppositioainekset, erityisesti Tšekkoslovakiassa, perustivat näitä Helsinki-ryhmiä, joiden todellinen merkitys kommunismin romahtamisessa oli valtavan suuri. 1970-luvulla oli siis kuitenkin aika merkittäviä saavutuksia.

Mitä oikeuslaitokseen tulee, niin minä olen hyvin iloinen, jos Könkkölän työryhmän työ valmistuisi, koska minä uskon, että siellä työtavoissa voi löytyä hyvin paljon parantamista. Sitten esitän kaikille edustajatovereille sen toivomuksen, että me jollain tavalla voisimme vaikuttaa ed. Manniseen, että hän hiukan kohentaisi näitä oikeuslaitoksen määrärahoja valtiovarainvaliokunnan mietinnössä, mikä varmaan käy aika sukkelasti, jos siitä sovitaan.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Sen verran täytyy sekaantua tähän 1970-luvun keskusteluun, että totta kai meillä varmasti tiedotusvälineissä oli itsesensuuria Itä-Euroopan ihmisoikeuksien suhteen mutta oli myös hyviä esimerkkejä siitä, että kriitikot pääsivät myös ääneen. Voin kertoa ed. Zyskowiczille, että haastattelin TV2:een Kullervo Rainiota, joka arvosteli voimakkaasti Pirkkalan koulumonistetta. Kyllä silloin pyrittiin kuitenkin joissakin televisio-ohjelmissa myös tuomaan esille kriittinen näkemys, että ei pitäisi ohjeita antaa. Totta kai yleinen ilmapiiri oli varmasti, voi sanoa, hieman nojallaan sinne itään päin, mutta kyllä näitäkin äänenpainoja kuului. Minusta silloisella kansanedustaja Rainiolla oli täysi oikeus kertoa oma näkemyksensä, ja hyvä, että tällaisiakin henkilöitä oli.

Keskustelu päättyi.