Täysistunnon pöytäkirja 109/2001 vp

PTK 109/2001 vp

109. TORSTAINA 4. LOKAKUUTA 2001 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoamisesta

 

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Aikataulu on venynyt näin pitkään, eli ajankohta sopii hyvin tämän lakialoitteen kohdalle, kun kotiväkivaltatapauksia tapahtuu juuri näihin aikoihin.

Nykyisin väkivallan uhri voi omasta vakaasta tahdostaan pyytää syyttämättä jättämistä. Kotiväkivaltatapauksissa kyseistä vakaan tahdon pykälää käytetään suhteettoman paljon. On erittäin tavallista, että väkivallan kohteeksi joutunut, tavallisesti nainen, myöhemmin peruu rikosilmoituksen ja pyytää syyttäjää luopumaan syytteestä. Voidaan vakavasti epäillä, että läheskään kaikissa tapauksissa pyyntöä syyttämättä jättämisestä ja rikosilmoituksen perumisesta ei tehdä "vakaasta tahdosta". Rikosilmoituksen perumisen syynä rikoksen vakavuudesta huolimatta on usein toive sovusta ja suhteen paranemisesta. Usein perumisen todellisena syynä saattavat kuitenkin olla puolison painostukset ja uhkaukset. Esimerkiksi perheenemäntä saattaa sunnuntaiaamuna toinen silmä mustana tulla ilmoittamaan poliisille, että mieheni pahoinpiteli minut eilen. Samainen nainen tulee seuraavana päivänä molemmat silmät mustina ja sanoo, ettei häntä olekaan hänen miehensä pahoinpidellyt. Vakaan tahdon pykälä on siten toiminut päinvastoin kuin sen tarkoitus alun perin oli, eli se on pahimmassa tapauksessa vain lisännyt väkivallan kierrettä.

Viranomaisten on ollut äärimmäisen vaikeata todeta todellisen vakaan tahdon toteutumista. Joskus syyttäjäviranomaiset ovat käyttäneet pykälää keinona vähentää työruuhkaa ja siivotakseen työpöytää keskeneräisistä jutuista. Juttuja on ohjattu paljon myös sovitteluun.

Vakaan tahdon pykälää on tulkittu eri paikkakunnilla eri tavoin. Osa syyttäjistä on pitänyt perheväkivaltaa niin vakavana rikoksena, että jo yleisen edun ja oikeudenmukaisuudenkin vuoksi nämä jutut on katsottu välttämättömiksi viedä oikeuteen. Osa syyttäjistä on taas painottanut uhrin tahdon merkitystä. Lainkohdan epämääräinen sanamuoto lienee eräs syy erilaisiin tulkintoihin.

Perheväkivalta kriminalisoitiin yksiselitteisesti vasta vuonna 1995, jolloin pahoinpitely muuttui virallisen syyttäjän alaiseksi rikokseksi. Vanha perinne, jossa kodin sisäpuolella tapahtuvaa väkivaltaa ei täysin rinnasteta muuhun väkivaltaan, näkyy tilastoissa vieläkin. Esimerkiksi vuonna 1998 väkivaltarikoksia jätettiin syyttämättä yhteensä 2 500 tapausta. Näistä valtaosa eli 1 700 jätettiin syyttämättä uhrin pyynnöstä tai sovittelun perusteella. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi varkauksista syyttämättä jätettiin vain 600 tapausta — tuota lukua tosin vähän epäilen.

Väkivaltarikosta on aina pidettävä vakavana rikoksena, ja nyttemmin tämä on huomattu myös lainsäädännössä. Uuden lain mukaan törkeän pahoinpitelyn alaraja nousee puolesta vuodesta vuoteen. Tämän muutoksen pitäisi näkyä myös harkittaessa syytteitä perheväkivallasta. Perheväkivaltarikokset pitäisi aina saattaa oikeuden ratkaistaviksi. Uhrin vammojen tietyn asteisen vakavuuden pitäisi aina edellyttää syyttämistä. Nykyinen erityissäännös "Jos pahoinpitelystä rikoksen asianomistaja omasta vakaasta tahdostaan pyytää, ettei syytettä nostettaisi, virallisella syyttäjällä on oikeus jättää syyte nostamatta, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista" voitaisiin kokonaan poistaa.

Erillistä kaksinkertaista anteeksiantosäännöstä ei henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen osalta tarvita. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 §:n säännöksen mukaanhan jo virallinen syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta, milloin rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoja ja sitä on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä. Mainitun lain 8 §:n mukaan puolestaan, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi, virallinen syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta, kun oikeudenkäyntiä ja rangaistusta on pidettävä kohtuuttomina ja tarkoituksettomina ottaen huomioon tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto tai muu tekijän toiminta rikoksensa vaikutusten estämiseksi tai poistamiseksi, hänen henkilökohtaiset olonsa, rikoksesta hänelle aiheutuneet muut seuraukset, sosiaali- ja terveydenhuollon toimet tai muut seikat.

Tämän vuoksi, koska on ilmeistä, että syyttäjä voi jättää syyttämättä ilmankin, että tällainen erityinen syyttämättäjättämispykälä on olemassa, tulen esittämään tosiaankin tässä lakialoitteessa, että rikoslain 21 luvun 17 § kumottaisiin tällaisessa muodossaan.

Juha Karpio /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kun keskustelin päivällä ed. Myllyniemen kanssa perheväkivallasta ja vakaasta tahdosta ja siitä, kuinka toinen osapuoli mahdollisesti luopuu syytteestä, siinä vaiheessa totesin, että jään vaihtamaan mielipiteitä. En tosin arvannut, että tässä näin myöhään menee, mutta kun sovittiin, muutaman sanan ja kommentin ajattelin ed. Myllyniemen sinänsä hyvästä lakialoitteesta lausua.

Edustajahan lähtee lakialoitteessaan siitä, että perheväkivaltarikokset olisi syyttäjän vietävä aina oikeuteen. Perusteluissaan hän toteaa, että kun väkivaltarikoksia vuonna 98 jätettiin syyttämättä 2 500 eri tapausta, niin peräti 1 700:ssa ne jätettiin uhrin pyynnöstä tai sovittelun jälkeen viemättä oikeuteen. Voi olla, että syyttäjien kuuluisi kriittisemmin tarkastella ja viedä pahoinpitelyjä oikeuteen varsinkin, jos tapaukset ovat olleet toistuvia, jos on ilmeistä, että pahoinpitelyn kohteeksi joutunut osapuoli, tavallisesti aviopuoliso eli vaimo, on pakotettu perumaan ilmiantonsa, niin kuin usein varmasti tapahtuukin. Kuitenkaan millään en voi hyväksyä tätä periaatetta, että kaikki perheväkivaltatapaukset automaattisesti vietäisiin oikeuden käsittelyyn. Lähtökohtana kuitenkin, ed. Myllyniemi, on oltava lasten etu ja avioliittoa on pyrittävä tukemaan kaikin tavoin niin, että se jatkuisi. Liian innokas syyttäjän menettely voi saada vain pahoja seuraamuksia aikaan, vaikka perheväkivaltatapaukset sinänsä luonnollisestikin ovat tuomittavia.

Olin yhteydessä Jyväskylän käräjäoikeuteen ja keskustelin myös Jyväskylän sosiaaliviraston henkilöiden kanssa tästä lakialoitteesta. Siellä todettiin, että mainitussa kaupungissa on aloitettu niin sanottu perhevalmennusmenettely eli väkivaltaisuuteen taipuvien henkilöiden tilannetta pyritään viranomaisten toimesta parantamaan ja välttämään oikeudenkäyntiä, joka perhepiirissä voi vain pahentaa tilannetta ja johtaa avioliiton lopulliseen särkymiseen.

Samaa mieltä voin ed. Myllyniemen kanssa olla siitä, kun hän toteaa, että sinänsä rikoslain 21 luvun 17 § voitaisiin kumota ja syyttäjä yleisillä perusteilla voisi käyttää harkintavaltaa siinä, nostetaanko kussakin tapauksessa syyte vai jätetäänkö se nostamatta.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Haluan kannattaa ed. Myllyniemen lakialoitetta. Useinhan on esimerkiksi väkivaltauutisia luettaessa käynyt ilmi, että väkivaltaa on esiintynyt aikaisemminkin mutta se on haluttu sopia ja näin ollen ei ole ryhdytty niihin toimiin, jotka olisivat usein murhilta tai muilta ikäviltä teoilta voineet varjella.

Ymmärrän varsin hyvin, että jos on olemassa jokin pehmeämpi menettely, jolla asioita voidaan hoitaa, sitä tietysti tulisi voida käyttää, jos se on tuloksekasta. Toisaalta yhteiskunnalla pitää olla voimavarat puuttua tilanteisiin niin, että painostuksesta kukaan ei luovu syytteitä nostamasta.

Kari   Myllyniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Karpiolle: Ei todellakaan ole mitään syytä hyvin yksioikoisesti tätä asiaa käsitellä. Mutta niin kuin hän itsekin totesi, on olemassa niin sanottu yleinen syyttämättäjättämispykälä, mistä myös mainitsin. Sillä perusteella voidaan järkevissä tapauksissa jättää syyttämättä.

Tosiasia on kuitenkin, että 39-vuotisen poliisiurani aikana tulin toteamaan sen, että siinä vaiheessa, kun pahoinpidelty perheenäiti tekee rikosilmoitusta, häntä on pahoinpidelty useita kertoja, kymmeniä kertoja sitä aikaisemmin. Pahoinpitelyä saattaa olla kestänyt kymmenen vuotta. Sitten hän viimein kyllästyy siihen asiaan ja tekee rikosilmoituksen, mutta sen jälkeen taas seuraavana päivänä uudelleen pahoinpideltynä tuleekin sitä perumaan. Lähinnä tarkoitan tämän tyyppisiä tapauksia. Suomalaisissa perheissä on surkeita tapauksia. Jatkuvasti tapahtuu pahoinpitelyjä, mutta kuri siihen saadaan vain ehkä kuria koventamalla. Lähinnä miehethän pahoinpitelyyn syyllistyvät, ja heidän pitäisi saada joskus vähän ansionsa mukaan.

Juha Karpio /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Tietenkin ed. Myllyniemellä on oikea lähtökohta se, että pahoinpitelijä saa ansionsa mukaan. Kuitenkin pitäen lähtökohtana sitä, että avioliitto tulisi säilymään, että lasten etu tulisi huomioitua, mielestäni syyttäjällä pitää olla myöskin harkintavalta jättää syyte nostamatta. Se, onko tämä rikoslain pykälä, kun se aikanaan muistaakseni vuonna 95 säädettiin, nyt sitten asianmukainen, ja se, että muilla perusteilla syyttäjä voi käyttää myös harkintavaltaa, on myöskin aivan pohtimisen arvoinen asia.

Keskustelu päättyy.